Teatterin politiikkaa

Koko-teatterissa esitetään Anna Veijalaisen ohjaamaa ja Heini Junkkaalan kirjoittamaa Homoäitiä. Vanhemmuudesta ja aikuisuuteen havahtumisesta kertova näytelmä on viiltävillä arkihavainnoilla täyteen pakattu proosamonologi.

Jaksossa näytelmäkirjailija, ohjaaja ja Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professori Junkkaala kertoo, miksi arjen yksityiskohdat ovat tärkeitä ja mitä niille tapahtuu, kun ne nostetaan teatterissa lavalle. Samalla esiin nousee myös kysymyksiä dokumenttiteatterin etiikasta, erilaisten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien näyttämöllistämisen muutoksista sekä siitä, mikä ylipäänsä on teatterin suhde todellisuuteen.

What is Teatterin politiikkaa?

Tuomas Rantasen podcastissa käsitellään esittävän taiteen teosten ajankohtaista yhteiskunnallisuutta sekä tähyillään politiikan teatraalisuuden suuntaan. Ohjelmassa poliittisuus mielletään erilaisia valtarakenteita vastaan pyristelynä ja puoluepuuhastelua laajempana osallisuutena. Jaksoissa vierailee esittävän taiteen tekijöitä, tutkijoita ja muita esittämisen ja vaikuttamisen asiantuntijoita.

Tuomas Rantanen on Voima-lehden kustantaja, teatteritoimittaja ja pitkän linjan helsinkiläinen kunnallispoliitikko.

Ohjelmaa julkaisee Voima. Tunnusmusiikki on Kurt Weillin kappale "Alabama Song" ja sen soittaa Tuomas Saloniemi. Tekninen tuottaja on Vilppu Rantanen. Kansikuvan on suunnitellut Aleksandra Aksenova. Ohjelman tekemistä ovat tukeneet Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen arvostelijain liitto SARV ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES.