Puhu minulle luovuudesta

Axel Ehnström kirjoittaa popkappaleita suurelle yleisölle. Hän on ollut tekijänä muun muassa Pyhimyksen ja Mikael Gabrielin isoissa hiteissä. Lisäksi hän on jo vuosia ollut mukana vauhdittamassa Suomen biisivientiä. Pitkällä aikavälillä hän on saanut suomalaistekijöistä eniten “cuteja”, eli ulkomaisten artistien julkaisemia kappaleita, joissa hän on ollut kirjoittajana. Artistina hänet muistetaan Paradise Oskarina, joka edusti Suomea euroviisuissa vuonna 2011. Millainen luova ajattelu ohjaa hittien kirjoittamista? Paljonko uutuutta on sopiva määrä popkappaleessa? Millainen rooli musiikkitrendien seuraamisella tai jopa ennakoimisella on musiikintekijän työssä? Jakso valottaa ammattimaisen biisinkirjoittajan työtä useista eri näkökulmista.

Jaksossa kuullaan otteita kappaleista:

Pilven Piirtäjät - Kaikki ois hyvin
Pilven Piirtäjät - Juulia
Pilven Piirtäjät - Rosmariinipuu

What is Puhu minulle luovuudesta?

Musiikkia, mietteitä, määritelmiä.

Puhu minulle luovuudesta on musiikillisen luovuuden muotoihin paneutuva podcast-sarja, jossa musiikintutkija Riikka Hiltunen keskustelee teemasta ja teeman vierestä muusikko- ja tutkijavieraiden kanssa. Musiikillista luovuutta käsitellään muun muassa suhteessa kaupallisuuteen, sukupuoleen ja muihin luomisen reunaehtoihin. Sarjassa pohditaan myös, mitä musiikillinen luovuus ylipäätään on, ja miten se muuttuu laajempien musiikkialan muutosten myötä.

Ohjelmaa julkaisee Voima. Toimitustyötä on tukenut Uudenmaan Kulttuurirahasto.

Jingle: Kaj Chydenius - Puhu minulle rakkaudesta