Show Notes
Saarna Hyvän toivon kappelissa 1.8.2021 10. sunnuntai helluntaista: Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
Luuk. 12:42-48Shtisel – kaunista ja ahdistavaa, uskonnon läpäisemää arkea Yksi tämän kesän kulttuurielämyksistäni on ollut televisiosarja Shtisel Netflixiltä. Upea sarja kertoo ortodoksijuutalaisesta Shtiselin perheestä Jerusalemissa. Se avaa kiehtovan näköalan elämäntapaan, joka maallistuneessa Suomessa tuntuu aika vieraalta. Miehillä on ohimoilla hiuskiehkurat, naisen ajokortti on harhaoppisuuden rajoilla ja aina ovesta sisään astuttaessa kosketetaan ovea ja lausutaan siunaus.
Shtisel kertoo kulttuurista, jossa uskonto läpäisee arjen. Näen tuossa elämäntavassa jotain kaunista. Elämä pyritään pitämään yksinkertaisena ja monet perinteet rikastuttavat arkea. Samalla tuossa elämäntavassa on jotain ahdistavaa. Äärimmilleen viety, pikkutarkka sääntöjen noudattaminen ajaa ihmiset ahtaalle ihmissuhteissaan. Se tukahduttaa monet lahjat ja murskaa monet unelmat.
Myös päivän evankeliumi puhuu omalla tavallaan arjen ja uskon vuorovaikutuksesta. Jeesus kysyy evankeliumissa: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?” Mistä löytäisimme viisauden elää arkeamme? Miten usko voisi luoda arkeemme kauneutta ja syvyyttä?
Tehtävä arjessa
Ensimmäinen huomio arjen ja uskon suhteesta on, että kukaan meistä ei voi väistää arkea. Jeesus sanoo: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.” Jokaiselle meistä on annettu elämän lahja ja samalla vastuu omasta elämästämme. Eikä elämä ole helppoa. Vaikka olisimme kuinka hurskaita, joudumme kamppailemaan selviytyäksemme monenlaisten vaatimusten keskellä. Niiden paineessa meidän täytyy löytää keinot selviytyä uuteen huomiseen. Tämä pätee myös heidän elämässään, jotka ovat valinneet erityisen uskonnollisen ammatin. En tarkoita tällä vain pappeja, vaan myös luostareiden nunnia ja munkkeja. Heilläkin on työvuorot, joilla arki tehdään sujuvaksi.
Yksi luterilaisuuden keskeisiä löytöjä on ollut se, että Jumalaa voi palvella arjen keskellä. Arki ei ole jotain, jota täytyisi paeta. Uskoa voi elää todeksi arjessa. Tämän ajattelun viisaus on siinä, että voimme nähdä arjen tehtävänä. Voimme löytää kutsumuksen, tehtävän johon Jumala meitä arjessamme kutsuu. Kun tyynnytän vauvaa sylissäni, kun rohkaisen pettynyttä ystävää, kun avaan vessan viemäriä, voin palvella Jumalaa.
Jeesus sanoo: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan.” Jumala ei ole välinpitämätön. Ei ole sama, miten elämäämme elämme. Jumala tarvitsee meitä. Hän tarvitsee rakentajia ja suunnittelijoita. Hän tarvitsee hoivaajia ja kuuntelijoita. Hän tarvitsee kaupan kassoja ja filosofeja. Hän tarvitsee muusikkoja ja naapurin mummoja. Hän tarvitsee meitä.
Kun näemme arjen tehtävänä, kutsumuksena, siihen virtaa mielekkyyttä. Elämä ei ole tarkoitettu elettäväksi vain itseä varten. Jumala luo meidät elämään yhdessä. Tarkoituksen löytäminen vie meitä pois itsekeskeisyydestämme kohti lähimmäistä.
Samalla tyhjyys sisälläni voi täyttyä. Kun ymmärrän, että en elä vain itseäni varten, voin löytää elämääni suunnan ja mielen.
Arjen ylittävä usko
Jeesus kysyy: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja?” Viisautta on löytää arjen kutsumus ja tarkoitus. Ja samalla tarvitsemme hetkiä, jotka ylittävät arjen. Psykologian tutkija Abraham Maslow määritteli kaksi erilaista sisäistä suuntaa, jotka ohjaavat meitä. Toinen suunta on tekemisen suunta, vastuun suunta, selviytymisen suunta. Toinen on olemisen ja vastaanottamisen suunta.
Nykyinen, maailmanlaajuisen talouden määrittelemä elämäntapamme perustuu usein suorituksiin ja tehokkuuteen. Norjalainen tutkija Thomas Hylland Eriksen on kirjoittanut, miten elämästämme tulee helposti ylikuumentunutta. Tehokkuuden paine ylikuumentaa mieltämme, yhteiskuntaamme ja planeettaamme. Siksi tarvitsemme olemisen suunnan vahvistumista.
Jeesus kutsuu meidät olemaan viisaita taloudenhoitajia. Meidän ajassamme viisautta on, että osaamme päästää irti tehokkuuden vaatimuksista. Jumala ei ole luonut meitä koneiksi. Hän on luonut meidät ihmisiksi: tunteviksi, särkyviksi ja rakkautta tarvitseviksi olennoiksi. Palaamalla yhä uudelleen olemisen viisauteen pysymme ihmisinä.
Syvimmiltään elämä on ihme. Usko on elämän ihmeen vastaanottamista. Se on antautumista ja avautumista ihmeelle. Elämä on lahja, jonka Jumala antaa meille. Elämän huikaiseva syvyys, kirkkaus ja lämpö löytyvät, kun antaudun ja avaudun ihmeelle.
Kristinuskossa olemista vahvistava kaunis rituaali on kaste. Siinä juhlitaan elämän ihmettä. Kaste ei perustu ihmisen tekoihin, vaan Jumalan lupauksiin ja uskollisuuteen. Jumala ei rakasta meitä meidän saavutustemme vuoksi. Hän välittää meistä sen vuoksi, että olemme olemassa. Hän koskettaa meitä sisintämme myöten. Jokaisessa solussamme virtaa Jumalan uskollisuus. Kasteessa Jumala piirtää meihin uskollisuutensa koko elämän ajaksi ja jokaisen päivän voimaksi.
Lopuksi: Jumala on antanut meille jokaiselle arjen kutsumuksen. Jokainen päivä on meille kutsu seurata Kristusta ja rakastaa lähimmäistä. Samalla jokaisessa päivässä on kutsu pysähtyä vain olemaan: olemaan Jumalan, toistemme ja itsemme lähellä.
Paradoksaalista on, että olemisen viisauden löytämisessä auttaa harjoittelu. Tässä muu luomakunta voi auttaa meitä. Hengelliset harjoituksen luomakunnan keskellä palauttavat meidät olemisen kauneuteen. Kesän lämpimässä kalliossa ja puiden suhinassa lehvistössä voin tuntea olemisen viisauden ja Jumalan uskollisuuden. Tänä kesänä olen kokenut tuota viisautta myös kelluessani meressä ja järvessä. Kelluessani voin vain päästää irti ja antaa veden kannatella.
Kelluminen on kaunis kuva armosta. Viisautta on päästää irti ja antaa uskollisen Jumalan kantaa.
Saarnan virikkeenä Shtisel-sarjan lisäksi Robert Bellahin kirja Religion in Human Evolution