Puhalletaan yhteen Suomeen

”Suomi on saari, jonka viennistä 90 % ja tuonnista 80 % kulkee meriteitse. Rahtivarustamolle koronatilanne on ollut hyvin erilainen – on myös sellaisia tuotesektoreita, joissa kysyntä- ja tarjontatilanne on ollut aivan normaali.”

Näin sanoittaa Finnlinesin talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld poikkeuksellista kevättä logistiikka-alalla. Miten koronakriisi on vaikuttanut vientisektoriin ja logistiikka-alaan? Onko aallonpohja jo saavutettu ja miten sumuiselta loppuvuosi näyttää rahtivarustamon näkökulmasta? Entä voiko talous elpyä jopa nopeammin, kuin olemme odottaneet?

Muun muassa näihin kysymyksiin saamme vastaukset Anni Erkon haastattelussa Finnlinesin talous- ja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköldin ja OP:n pääanalyytikko Antti Saaren kanssa.

What is Puhalletaan yhteen Suomeen?

Suomalaiset suuryritykset ovat joutuneet ennennäkemättömän epävarmuuden keskelle, kun koronakriisi vavisuttaa talouden näkymiä ympäri maailman. Pyysimme suuryrityskentän johtohahmoja eri toimialoilta raottamaan sumuverhoa ja arvioimaan, miltä tulevaisuus näyttää kesän kynnyksellä. Arvokkaita näkemyksiä antoivat Metson, Fortumin, Caverionin ja Finnlinesin johtohahmot sekä liuta OP:n timanttisia asiantuntijoita. Jos etsit kuunneltavaa lenkkipolulle, mökkimatkalle tai laiturinnokkaan, ota kuunteluun uunituore Puhalletaan yhteen Suomeen -podcast!!

Jaksot ovat osa Puhalletaan yhteen Suomeen -teemaa, jolla OP haluaa tukea yrityksiä poikkeustilanteen aikana, kiinnittää huomiota yritysten tärkeään merkitykseen yhteiskunnassa ja kannustaa toimimaan suomalaisten yritysten puolesta.