Subscribe
Share
Share
Embed
Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.
Saarna Luomakunnan sunnuntain messussa Hyvän toivon kappelissa 7.6.2026
[Laulurastaan laulua]
Tässä laulaa laulurastas Limingan Venenevalla. Laulurastaan laulu on vahvaa ja taidokasta. Se on yleinen ja ahkera laulaja, jota voi kuulla alkukeväästä pitkälle sydänkesään. Samalla se on arka lintu, jonka näkee usein vain vilaukselta. Laulurastas toistelee usein samaa aihetta muutaman kerran ja siirtyy sitten seuraavaan. Laulurastas on myös taitava matkimaan toisten lajien ääniä. Se havainnoi ympäristöään ja saa sieltä vaikutteita ja innoitusta. Uusia aiheita kehittäessään laulurastas käyttää suurta luovuutta. Sen luovuudesta syntyy yhä uusia muunnelmia samaan tapaan kuin ihmisten musiikin säveltäjillä. Se on yksi lintumaailman mozarteista!
Ensimmäiset tietoiset havaintoni laulurastaasta tein lapsena, kun aloittelin lintuharrastusta. Olimme edesmenneen isäni kanssa Vaalan Matkalammella kalareissulla. Kalastuksen lomassa tarkkailin innokkaasti lintuja. Nukkumaan käydessä telttakankaan läpi alkoi kuulua voimallista laulua. Silloin en vielä tiennyt, mikä tuo salaperäinen ja moniulotteinen laulaja oli. Laulurastaan sävelet tuudittivat minut uneen. Seuraavana päivänä aloin etsiä mysteerilintua. Se lauloi kuitenkin niin korkealla kuusten latvojen kätköissä, että en saanut siitä varmaa näköhavaintoa. Lintu jäi mysteeriksi. Vasta tulevilla retkillä samaan paikkaan sain oudon laulajan määritettyä laulurastaaksi.
Minussa asuu länsimaisena, aikuisena ihmisenä tarve määritellä todellisuutta. Olen oppinut käyttämään tiedettä ja teknologiaa avukseni jäsentämään maailmaa. Lintutiede eli ornitologia on tullut minulle tärkeäksi. Voin käyttää Muuttolintujen kevät -sovellusta tunnistamaan puhelimellani laulurastaan laulun. Voin äänittää laulua tallentimella ja mikrofonilla. Voin tehdä äänestä sonogrammin, joka kuvaa äänen taajuudet suhteessa aikaan. Voin myös hahmottaa ääntä sävelkorkeuksina, tempona ja rytminä.
Tiede on tuonut maailmaan paljon hyvää. Minua se on auttanut antamaan havainnoilleni ja kokemukselleni muodon. Lintujen tunteminen myös auttaa huomaamaan luomakunnan moninaisuuden. Metsässä ei ole vain pieniä ja isoja lintuja, vaan pystyn erottamaan sieltä punakylkirastaan ja kulorastaan, teeren ja palokärjen.
Tiede on tärkeä lähestymistapa maailmaan. Kuitenkaan se ei ole ainoa tapa. Yhtä tärkeää on pysähtyä ihmettelemään olemassaolon salaisuutta. Erityisen tärkeää tämä on meidän ajassamme. Tarvitsemme uudenlaista suhdetta todellisuuteen, että pääsisimme tasapainoon luomakunnan kanssa. Uusi suhde on samalla myös paluuta vanhaan. Ei niin, että kopioisimme suoraan aiemmin sukupolvien elämää. Kopioinnin sijaan voimme oppia. Voimme oppia ihmisiltä, joille ihmettelyn ja mysteerin ymmärrys oli meitä vahvempaa.
Myös Jumalan kohtaaminen on minulle kohtaamista mysteerin kanssa. En pysty määrittelemään Jumalaa. En pysty vangitsemaan häntä sanoihini. Olen kyllä sitoutunut kristinuskon sanoihin. Ne ovat avanneet minulle tien kohti elämän ytimessä olevaa Jumalan rakkautta, johon Kristus meitä kutsuu. Kuitenkin nämäkin sanani Jumalasta ovat vain likiarvoja todellisuudesta, joka ylittää sanani. Ymmärrän, että sanani ovat vajaita ja myös toisenlaiset sanat voivat tavoittaa jotain olennaista elämästä ja maailmasta. En yritä omilla sanoillani rajoittaa toisia tapoja nähdä maailma.
Usko Kristukseen ei tarkoita minulle kiveen hakattuja tauluja todellisuudesta. Usko on avautumista todellisuudelle, astumista sisälle salaisuuteen. Se on elämän perimmäisen mysteerin ihmettelemistä.
Siksi laulurastaan laulua kuunnellessani palaan lapsuuteen ja lintuharrastukseni alkuun. Laulurastaan laulu oli kaunista, kiehtovaa ja ihmeellistä. Sitä se on edelleen. Voin yhä uudelleen pysähtyä tämän Luojan luoman olennon ihmeellisyyden äärelle. Voin kuulla sen sävelissä sanoman Jumalan maailmasta, joka ylittää sen, mitä itse voin ymmärtää.
[Laulurastaan laulua]