Teatterin politiikkaa

Tammikuun puolessa välissä nähtiin espoolaisessa Perkkaan koulussa ensi-esityksessä TOTEM-teatterin näytelmä Pussauskoppi. Siinä käsitellään scifikehyksessä ja ala-asteikäisille sovitetussa tyylilajissa toisesta tykkäämistä. Jakson taiteilijavieraana on Pussauskopin ja samaan aikaan myös Tampereen Ahaa-teatterissa ensi-iltansa saaneen, nuorten työpaja-aineistoon osin perustuvan Streak-näytelmän kirjoittaja ja ohjaaja Jonna Wikström. Ohjelman opettaja-ammattilaisena mukana on Perkkaan koulun luokanopettaja Siiri Murto-Ryhänen. Keskustelussa pohditaan teatterin pedagogisia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia, koulujen alati liian niukkoja keinoja vastata lasten ja nuorten kasvamisen haasteisiin sekä taiteilijuuden ja opettajuuden kutsumusta.

What is Teatterin politiikkaa?

Tuomas Rantasen podcastissa käsitellään esittävän taiteen teosten ajankohtaista yhteiskunnallisuutta sekä tähyillään politiikan teatraalisuuden suuntaan. Ohjelmassa poliittisuus mielletään erilaisia valtarakenteita vastaan pyristelynä ja puoluepuuhastelua laajempana osallisuutena. Jaksoissa vierailee esittävän taiteen tekijöitä, tutkijoita ja muita esittämisen ja vaikuttamisen asiantuntijoita.

Tuomas Rantanen on Voima-lehden kustantaja, teatteritoimittaja ja pitkän linjan helsinkiläinen kunnallispoliitikko.

Ohjelmaa julkaisee Voima. Tunnusmusiikki on Kurt Weillin kappale "Alabama Song" ja sen soittaa Tuomas Saloniemi. Tekninen tuottaja on Vilppu Rantanen. Kansikuvan on suunnitellut Aleksandra Aksenova. Ohjelman tekemistä ovat tukeneet Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Suomen arvostelijain liitto SARV ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES.