Sukella seuraamme Itämeren aaltojen alle, missä Metsähallituksen meritiimin asiantuntijat etsivät uhanalaisia lajeja, istuttavat meriajokasniittyjä, kunnostavat kaloille kutupaikkoja, keräävät ihmisten mereen heittämää roskaa, ja paljon muuta. Tiesitkö sinä, että Metsähallitus pitää huolta metsien lisäksi myös valtion vesialueista? Vedenalaisen varjelijat -podcast vie sinut pintaa syvemmälle herkän Itämeren ihmeellisten lajien pariin ja meriluonnon suojelun maailmaan. Onko horisontissa kimmeltävä unelmien Itämeri vielä tavoitettavissa?
Podcast on tehty Biodiversea LIFE IP -hankkeessa, joka on Suomen suurin yhteistyöhanke Itämeren monimuotoisen luonnon turvaamiseksi. Podcastiin on saatu rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta.
Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemystä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.
Huom: ruotsinkielinen litterointi lisätään tänne lähipäivinä
[äänite alkaa]
Säde Mäkipää [00:00:12]: Kivenkolossa se näytti aivan tavalliselta tyhjältä muovipullolta muiden meriroskien seassa. Saaristomeren ulkosaarelta löytyneestä pullosta löytyi kuitenkin salaperäinen viesti. Muste oli haalistunut niin, että viesti oli luettavissa enää paperiin painuneista kynänjäljistä. Viestin lähettäjäksi oli kirjattu Mormor och Don Diego, ja mukana oli yhteydenottopyyntö pullopostin löytäjälle. Oliko tämä pulloposti seilannut Saaristomerelle Ruotsista saakka? Entä kuka oli salaperäinen Don Diego? Ja ennen kaikkea, jos yksi muovipullo voi ajelehtiä Itämeressä satoja kilometrejä, mitä muuta siellä parhaillaan ajelehtii ja kuinka kauan? Kuinka iso ongelma muoviroska meressä on ja mitä sille voisi tehdä?
Näihin kysymyksiin kuulet vastauksen tässä Vedenalaisen varjelijat -podcastissa, jossa Metsähallituksen meritiimin asiantuntijat vievät sinut pintaan syvemmälle. Snorkkelin asennan minä, Metsähallituksen luontopalvelujen viestintäsuunnittelija Säde Mäkipää.
Yksi meidän, eli Metsähallituksen luontopalvelujen suojelualue on Saaristomeren kansallispuisto. Osa sen ulkosaarista on täysin rauhoitettuja ja ihmisiltä kiellettyjä alueita, koska siellä elää ja pesii meille harvinaisia lintu- ja hyljelajeja. Mutta sinne on valitettavasti pesiytynyt nykyisin muutakin kuin eläviä, nimittäin meriroskia. Pari kesää sitten meidän meribiologi Heidi Arponen oli siellä yhdessä aika kivan melojaporukan, eli Saaristomeren Melojien vapaaehtoisten kanssa. Ja tänään sinä olet täällä studiossa minun kanssa. Moi Heidi.
Heidi Arponen [00:01:59]: Terve terve, kiva olla teillä juttelemassa meriasioista.
Säde Mäkipää [00:02:05]: Sinä Heidi olet meidän pitkän linjan sukeltaja ja meriluonnon asiantuntija ja olet toiminut pitkään juuri Saaristomerellä. Välillä sinä omien sanojesi mukaan puhut myös roskaa. Mitä tarkoitat tällä roskapuheella?
Heidi Arponen [00:02:21]: No tarkoitan oikeastaan sitä, että koitan tuoda vähän tätä meriroskaongelmaa esille. Eli olen tosiaan liikkunut tosi paljon saaristossa ja rannikolla työni puolestasi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja kiinnittänyt huomiota siihen, että siellä näkyy olevan aika paljon rantaan ajatunutta roskaa, erinäköistä roinaa. Ja minulle on tullut mieleen, että mitähän sille pitäisi tehdä, koska sehän toki ei ole hyvä meriluonnonsuojelun kannalta että siellä sellaista ihmisperäistä ainetta on. Olen tosiaan myös sukeltanut paljon, ollaan tehty näitä vedenalaisia kartoituksia. Sielläkin merkitään kyllä ylös pohjalta löytyneitä erityyppisiä roskia. Niitä ei onneksi niin paljon löydy sieltä pinnan alta, sieltä rannalta kuitenkaan. Teen sitten myös töitä jonkin verran merinorppien parissa. Ja siinäkin käy aina vähän mielessä välillä, että mitenköhän ne rantaroskat mahtavat vaikuttaa merieläinten elämään.
Säde Mäkipää [00:03:20]: Olit tosiaan pari kesää sitten talkoissa tuolla Saaristomeren ulkosaaristossa ja luodoilla. Te olitte keräämässä roskia melojien kanssa. Mitä kaikkea te löysitte sieltä?
Heidi Arponen [00:03:35]: No joo, meillä oli hyvät talkoot ja lähdettiin kokeilemaan, että millä tavalla melojat, tai melominen toimisi ulkosaaristossa. Siellä on tosi herkkiä alueita, missä tosiaan linnut pesii ja on norppia ja pitäisi välttää häiriötä. Otettiin sinne porukka kajakeilla ja ne onnistuivat tosi hyvin ne talkoot, ja sieltähän tosiaan löytyi säkkikaupalla kaikennäköistä. Se on pääasiassa muoviroskaa. Muovia tulee kellumalla niin paljon sieltä aaltoja pitkin. Sieltä löytyy kaikenlaista. Siellä on pulloa, purkkia, purnukkaa, mitä kuviteltavissa voi olla. Tulee köysiä, naruja, verkkoja, styroksilaatikoja tai jopa jääkaappia, pakastimia. Eli kaikki, joka vain kellumalla tai jäitä pitkin maihin pääsee, niin sitä sieltä löytyy. Auringon UV-säteily rikkoo tai hajottaa sitä muovia tai pehmentää sitä sillä tavalla, että se pikkuhiljaa tuulen, aallokon ja jäiden vaikutuksista murenee sellaisessa pieneksi muovisilppuksi. Eli käytännössä sieltä löytyy paljon erinäköistä eriväristä muovisilppua, mistä ei enää edes tiedä, mistä se on oikeastaan peräisin. Sitten on ihan hauska huomata, että joskus näkyy se kellumalla tulleen roskan lähde. Siellä on esimerkiksi erilaisilta risteilyaluksilta tulleita tavaroita. Olen löytänyt sieltä baarijakkaroita, nukkeja, koripalloja ja pallomeripalloja ja jopa yhden rytmimunan, eli soittimen.
Säde Mäkipää [00:05:11]: Siellä on ollut tiukka... iltaristeilyt on toki tunnettuja siitä, että meno voi äityä illan pimetessä ja yön edetessä, mutta ilmeisesti joskus jopa niin kovaksi, että tavaroita sitten paiskotaan yli laidan. Mutta ehkä enää siinä määrin roskaa tai rikkimenneitä huonekaluja, jääkaappeja tai pakastimia ei paiskota mereen kuin aiemmin. Oletko huomannut, että asenteet jotenkin tässä meren roskaamisessa olisivat muuttuneet?
Heidi Arponen [00:05:51]: Asenteet tuntuvat kyllä onneksi muuttuneen viimeisen vähän yli 50 vuoden aikana tosi radikaalisti. Minäkin olen nähnyt valokuvia, missä tuolla ulkosaarten rannoilla on ollut isoja roskavalleja oikeastaan siellä saarilla. Aikaisemminhan tosiaan oli vallalla se käsitys, että poissa silmistä, poissa mielestä, jätteet mereen vain. Mitä syvempi paikka niiden dumppaamiseen löytyy, niin sen parempi. Ihan siis veneilijoitä ja retkeilijoitäkin vielä 50-luvulla ohjeistettiin, että pistäkää roskat sinne muovipussiin ja kiviperään ja sitten viskatkaa laidan yli, niin niistä pääsee eroon näppärästi niistä roskista. Ei silloin oikeastaan ajateltu, että mitä semmoinen merkitsee meriluonnon kannalta, että käytetään sitä merta roskiksena.
Säde Mäkipää [00:06:45]: Itämeren roskaantumista on tutkittu vielä melko vähän, mutta jo nyt on arvioitu, että se on merkittävä ongelma myös Itämeren ekosysteemin kannalta. Isoilla merialueilla roskaantuminen on luonnollisesti iso ongelma. Monille on varmasti tuttuja kuvat ja videoita valtavista kelluvista roskapyörteistä esimerkiksi Tyynellä valtamerellä. Itämeren merellisen ympäristön suojelukomission HELCOMin vuonna 2017 toteuttaman tutkimuksen pohjalta on arvioitu, että 15 prosenttia Itämeren roskista ajautuu rannikoille ja 70 prosenttia vajoaa meren pohjalle. Yli puolet merten suurikokoisesta muovista tulee viidestä maasta. Ne ovat Kiina, Indonesia, Filippiinit, Vietnam ja Thaimaa. Suurin syy näiden maiden muoviroskaamiseen on kehittymätön jätehuolto. Onkin arvioitu, että merten muoviroska voi jopa nelinkertaistua vuoteen 2050 mennessä, jos tätä nykyistä kehitystä ei saada pysäytettyä. Roskat aiheuttavat haittaa lajeille sekä pinnan alla että sen päällä.
Heidi Arponen [00:07:53]: Maailmalla tiedetään miten esimerkiksi valaat syövät meriroskia ravintonsa mukana ja jonkin rantaan ajautuneen valaan vatsassa voi olla kilotolkulla muovikasseja ja erilaista muovijätettä, mitä se valas on niellyt siinä muun ruuan mukana. Kun muovi joutuu sinne eläimen elimistöön, niin se voi tukkia suoliston tai sitten se voi tuottaa väärän kylläisyyden tunteen. Eli eihän se eläin siitä muovista mitään energiaa ja käyttökelpoista ravinnetta saa. Sitten se tosiaan jättää syömättä oikean ruuan ja pikku hiljaa nälkiintyy ja kuolee nälkään. Esimerkiksi rantautuneista valaista on löydetty paljon muoviroskaa niiden vatsasta. Suomessa ei tiedetä, että syökö esimerkiksi hylkeet muoviroskaa, että onko se niille oikeasti ongelma, mutta maailmalla kyllä tiedetään, että hylkeet popsii sitä myöskin luullen sitä jonkinlaiseksi ravinnoksi. Ja miksei se sitten olisi mahdollista meilläkin, sitä ei ole vain tutkittu vielä kovin tarkasti.
Ja tosiaan toinen tapa kuin roskien syöminen on se, että eläimet takertuvat niihin roskiin. Eli tämä tapahtuu esimerkiksi myös hylkeille, ne voivat takertua. Olen nähnyt semmoisen valokuvankin, missä hylkeen kaulan ympärillä oli semmoinen kummallinen muovihäkkyrä. Se totta kai haittaa sen saalistusta ja elämää muutenkin. Merilinnut syövät myöskin muovin kappaleita luullen niitä ravinnoksi ja rakentavat niistä myös pesiä ja helposti takertuvat kaikenlaisiin siimoihin ja naruihin siinä samalla. Kalastuksesta jää toisinaan pohjille lojumaan semmoisia hylättyjä verkkoja, joita myös haamuverkoiksi kutsutaan. Osa niistä jatkaa sitä kalastustaan siellä vielä sitten aika vaarallisesti, ja niihin tiedetään kyllä erilaisten meriläinten tarttuvan kiinni. Hylkeet, ja meillä pyöriäinenkin on löytynyt verkosta. Ne ei niistä muovisista, synteettisistä verkoista itse pääse enää irti ja kuolee sinne. Merenpohjan hylkyihin esimerkiksi tarttuu tämmöisiä kalaverkkoja kauhean helposti. Nämä hylyt on myös hylkeiden suosikkipaikkoja, missä ne sitten saalistaa sitä kalaa jota siellä hylkeen ympärillä pyörii ja helposti jää jumiin niihin verkkoihin sitten.
Lisäksi kelluvien muoviroskien mukana voi kulkeutua vieraslajeja. Eli lajeja esimerkiksi merialueelta toiselle voi matkustaa. Tällaisia äyriäisiä tai vaikka rapuja tai vastaavia. Tätä ehkä harvemmin tullaan ajatelleksi muoviroska-ongelman kohdalla. Eli siinä, missä ne ennen kelluilivat vaikka kookospähkinän kuorilla, niin nykyään ne sitten tarttuvat jonkin ohitse kelluvan muoviroskan tai muoviroskalautan kyytiin. Tämmöiset merelliset vieraslajit voivat sitten olla haitallisia ja aiheuttaa ongelmia merenpohjan elijöille täällä uudella alueella, mihin ne päätyvät.
Säde Mäkipää [00:11:01]: Miten nämä vieraslajit vaikuttavat siihen paikalliseen ekosysteemiin?
Heidi Arponen [00:11:06]: Ne saattavat olla aikamoisia petoja esimerkiksi. Eli ne ottavat siellä sitten jonkin oman ekolokeron, jossa ne ryhtyvät jyllämään ja myllämään. Jos ne käyttävät ravinnoksia vaikka niitä paikallisia lajeja, niin siinä saattaa tulla paljonkin muutoksia sitten siihen elinympäristöön, eliöyhteisöön. Kyllä niillä voi olla hyvinkin haitallisia vaikutuksia. Useimmiten siinä käy niin, että tämmöiset vieraslajit, jotta ne selviytyvät uusissa olosuhteissa, niin niiden täytyy olla jollakin tavalla sellaisia vähän opportunistisia ja ehkä pikkasen aggressiivisia. Eli ne on sitten vähän semmoisia huipputyyppejä, jotka jyrävät niitä alkuperäisiä lajeja siellä uudella alueella.
Säde Mäkipää [00:11:50]: Kun olet työskennellyt paljon nimenomaan siellä Saaristomerellä ja ulkosaarilla ja myös hylkeiden ja norppien parissa, niin kuinka isoa huolta sinun mielestä... tai kuinka suurta huolta tämä roskaantuminen herättää sinussa, kun ajattelet niitä meidän suojelualueita ja toisaalta myös uhanalaisia lajeja?
Heidi Arponen [00:12:09]: Joo, no siis suojelualueidenhan pitäisi olla turvapaikkoja niille lajeille, jossa ne voisivat turvallisesti elää ja liikkua. Jos sieltä sitten löytyy erinäköistä roskaa, verkkoa, köyttä ja sen sellaista, niin kyllähän se huolestuttavaa on. Ja kun muovituotantokannat eivät näytä osoittavan ainakaan loppumisen tai vähenemisen merkkejä, niin voi ajatella, että jos me ei tehdä erityisiä toimenpiteitä ja kiinnitetä siihen huomiota, niin roskien määrä meressä saattaa jopa lisääntyä.
Säde Mäkipää [00:12:43]: Totta, tästä hyvä vinkki vaikkapa tulevan vuoden Black Fridaylle, että ei ole pakko ostaa jotakin uutta muovista tuotetta ja vielä vähemmän kannattaa dumpata sitä Itämereen sitten muutaman kuukauden käytön jälkeen, vai mitä?
Heidi Arponen [00:12:58]: Joo, kyllähän kulutuksesta tulee paljon muovia ja se on usein kertakäyttöistä. Me käytetään hirveästi muovia erinäköisissä pakkauksissa, ruuissa, suojamuoveina, jotka on sen hetken siinä tuotteen päällä ja sitten se onkin roskaa.
Säde Mäkipää [00:13:15]: Totta, ja mikromuovihan on tällainen suhteellisen tuore, mutta aika paljon puhuttu ilmiö ja sitä on myös meressä. Minkälaisia haittoja tiedät mikromuovilla, joka on meressä, olevan?
Heidi Arponen [00:13:34]: Joo, tuo makro-, eli isokokoisempien roskien poistaminen rannalta on sikäli tärkeetä, että siellähän se sitten pikkuhiljaa jauhautuu tämmöiseksi pikku mikromuoviksi, eli alle viiden millin partikkeliksi tai hituseksi, jota on tosi vaikea nähdä, tai sitten se on ihan kokonaan niin pieni, että sitä täytyy katsoa mikroskoopilla. Iso osa mikromuovista tulee kulutuksen, teollisuuden, tämmöisissä jätevesivirroissa ja muissa maalta, mutta kyllä sitä syntyy tosiaan myöskin jauhautumalla isommista roskista pienemmiksi paloiksi jään, aallokon ja tuulen voimasta. Kyllä sen huomaa joskus, kun siellä ottaa käteensä jonkin iänkaikkisen köyden pätkän, niin se alkaa saman tien hajomaan sellaiseksi pieneksi hallitsemattomaksi silpuksi, mitä on tosi vaikea työntää sinne roskasäkkiin ilman että se lähtee leviämään pitkin ja poikin.
Mikromuovin pitkäaikaisia vaikutuksia meriluontoon ja lajeihin ei oikeastaan vielä edes kunnolla tiedetä tai tunneta. Tiedetään kyllä, että ihan siis pienistä planktoneläimistä lähtien ne erehtyvät pitämään ruokana sitä pientä muovipartikkelia. Kun isommat syövät pienempiä eliöitä, niin se lähtee sitten kiertämään se mikromuoviroska siellä ravintoverkossa ja pikkuhiljaa tietysti rikastuu niihin isompiin eläimiin ja lopulta päätyy myös meidän omalle lautaselle, kun me kuitenkin kalaa syödään. Se on oikeastaan aika hurja ajatus, että pieni muovipartikkeli, kun ne on niin pitkäikäisiä eikä hajoile kovin helposti enää sitten mikromuovivaiheesta, niin se saattaa kiertää siellä ravintoverkossa loputtomasti. Eli sitten kun se on päätynyt johonkin isompaan eläimeen, niin se joko kakkaa sen ulos sieltä tai sitten se kuolee se eläin ja se tavallaan vajoaa sinne pohjasedimenttiin, missä sitten taas jokin pieni pohjaeläin nappaa sen mikromuovipartikkelin uudestaan kiertoon. Että siellä voi olla sellainen loputon muovikierto käynnissä. Ne muovit keräävät itseensä tosi helposti ympäröiviä haitallisia aineita, ympäristömyrkkyjä ja sen sellaisia kemikaaleja. Niiden vaikutuksia ei sitten vielä ihan tarkalleen tiedetä, että miten ne vaikuttavat eläimiin.
Säde Mäkipää [00:15:59]: Tuo kuulostaa aika hurjalta, että sellainen mikromuovi voi kiertää ja kiertää teoriassa loputtomasti. Ja se kuulostaa vähän ehkä lohduttomaltakin ajatukselta. Sitten toisaalta ehkä tämmöiset kansainväliset kuvat niistä Tyynenmeren tai muiden valtamerien roskalautoista ovat kuitenkin herättäneet ihmisiä toimimaan ja lisänneet tätä tietoisuutta, ja esimerkiksi muovipillit ovat nyt pikkuhiljaa vajoamassa unholaan. Mutta näetkö, että tämän tyyppisillä toimilla on oikeasti jotakin vaikutusta vai onko tämä semmoista piipertelyä?
Heidi Arponen [00:16:42]: Koska meitä on tällä pallolla jo kahdeksan miljardia ihmistä, niin pienilläkin teoilla on sitten isossa mittakaavassa merkitystä. Ja vaikkei meillä lekaan sellaisia valtavia roskapyörteitä Itämeressä, koska meillä ei ole sellaista merivirtoja, jotka niitä muodostaisi, niin meillä on kuitenkin olemassa roskaongelma meidän meressä. Eli Itämeren merenpohjalle on dumpattu kaikenlaista jätettä tässä historian saatossa. Meillä on myös hyvin vaarallisia aineita siellä syvänteessä. Kaikki meriroska, joka siinä pinnalla kelluu, niin sitten se tosiaan vähitellen ajautuu sinne saarten rannoille.
Säde Mäkipää [00:17:19]: Minkälaista tämä vaarallinen jäte on, mitä mainitsit? Se kuulostaa vähän uhkaavalta jopa.
Heidi Arponen [00:17:25]: No siinähän on erinäköisiä aseita, kemikaaleja, tällaisia vaikeasti hävitettäviä, jotka nykyään menisivät varmasti jonnekin Ekokemille tai asianmukaiseen hävitykseen. Kyllä sitä on sinne sotien jälkeen pistetty menemään vain sopivaan syvänteeseen, ja siellä ne säiliöt sitten pikkuhiljaa ruostuvat ja saattavat vapauttaa mereen niitä vaarallisia aineita.
Säde Mäkipää [00:17:51]: Joo, no sekin kuulostaa suhtkoht huolestuttavalta, täytyy sanoa. Mutta onneksi on myös toivoa ja Itämeren roskaantumisen vähentämiseksi myös tehdään aika paljon toimenpiteitä. Minkälaisia asioita on meneillään meillä Itämeren roskaantumisen vähentämiseksi?
Heidi Arponen [00:18:15]: No ensinnäkin sitä roskien päätymistä mereen pyritään nykyään estämään erilaisilla kansainvälisillä ja kansallisilla lainsäädännöillä. Esimerkiksi EU-meristrategiadirektiivi on tämmöinen yhteinen laki. Sitten on olemassa muita roskien määrää vähentäviä toimenpiteitä. Mutta niin kuin kaikki tuommoinen merensuojelutyö, niin myös tuo meressä kelluvien roskien hallinta vaatii yhteistyötä eri Itämeren maiden välillä. Ja tässä Itämeren suojelukomissiolla eli HELCOM:illa on ollut tärkeä rooli. Eli siellä on tehty Itämeren suojelun toimintaohjelma jo 2007, Baltic Sea Action Plan, missä on silloin jo puhuttu hieman roskista, ja 2015 tehtiin ihan oma toimintaohjelma Itämeren roskaantumisen hillitsemiseksi. Koska sillähän ei tosiaan ole väliä, että mistä maasta ne roskat sinne mereen päätyvät, vaan se meri toimii sitten semmoisena välittäjäaineena, mistä ne pääsee leviämään maasta toiseen. Eli kaikkien täytyy olla mukana tässä juonessa sitten roskien vähentämiseksi.
Säde Mäkipää [00:19:23]: Tiedätkö muuten, miten tämä yhteistyö on toiminut? Onko kaikki maat osallistuneet asianmukaisesti roskaamisen vähentämiseen? Onko kaikki kantaneet tikkunsa ristiin? Tiedätkö tästä?
Heidi Arponen [00:19:36]: Olen ymmärtänyt kyllä, että HELCOM:in antamiin suosituksiin sitoudutaan kyllä tai pyritään sitoutumaan näissä jäsenmaissa.
Säde Mäkipää [00:19:47]: No se on hieno juttu. Ja sitten meillä Suomessakin tehdään kansallisesti aika paljonkin tämän asian eteen. Kerro vähän lisää siitä.
Heidi Arponen [00:19:56]: Joo, meillä on paljon sellaisia kansalaisjärjestöjä, toimijoita, erilaisia tahoja, jotka pyrkivät osaltaan vähentämään sitä roskien määrää ja samalla lisäämään myös ihmisten tietoisuutta siitä roska-ongelmasta. Yhtenä hyvänä esimerkkinä tuolla mun omalla kotimerellä, Saaristomerellä on Pidä saaristo siistinä ry:n toiminta. Eli hehän tosiaan keräävät roskia ja vievät käymäläjätteitä sitten sieltä saarilta ihan koordinoidusti. Sillä on erittäin tärkeä rooli sitten tässä saaristokohteiden jätteiden hallinnassa. Lisäksi heillä on erilaisia roskienkeruukampanjoita, niin kuin tämmöinen Siisti biitsi -kampanja myöskin.
Meillä Metsähallituksessa on myös tärkeä pyrkimys siihen, että meidän hallitsemien luonnonsuojelualueiden saarten rannat olisivat roskattomia, tai ylipäänsä ne luonnonsuojelualueet olisivat mahdollisimman vähäroskaisia. Meillä on esimerkiksi tällä hetkellä Saaristomeren kansallispuiston hoidon ja käytön suunnitelma, jossa pyritään huomioimaan erilaisia toimia rantojen roskaisuuden vähentämiseksi. Meillä on ollut erilaisia hankkeita, joissa on ollut vapaaehtoisia keräämässä roskia. Tuo meidän melontatempauskin liittyy tämmöiseen Rannikko-LIFE -hankkeeseen, ja sitä sitten tullaan jatkamaan tämmöisessä juuri alkaneessa isossa meriluonnonsuojeluhankkeessa nimeltään Biodiversea. Siinä tullaan erityisesti keskittymään näihin ulkosaarten vähän vaikeapääsyisiin rantoihin, saarten ja luontojen rantoihin, missä sitten tullaan kehittämään tämmöistä ulkosaaristossa tapahtuvaa meriroskien havainnointia, että missä niitä saattaisi olla, mistä niitä voisi löytyä niitä roskia enemmän, ja sitten tosiaan että millä tavalla me voitaisiin niitä poistaa vaikka vapaaehtoisten avustuksella. Kyllä meriroskaongelmaan kiinnitetään nykyään aika paljon huomioita ja tehdään paljon toimia. Muovia vain tuotetaan nykyään aika hallitsemattomia määriä eikä kaikki siitä tosiaan päädy sitten asianmukaisesti kierrätykseen ja roskikseen. Se on aika pitkäikäinen materiaali myöskin.
Säde Mäkipää [00:21:57]: Totta. Mutta mahtavaa, että meillä tehdään kuitenkin näin paljon tämän ongelman vähentämiseksi. Ja mahtavaa myös, että meillä on tämmöinen iso meriluonnonsuojeluhanke kuin Biodiversea, kuten me ystävien kesken sitä nimitämme. Myös tämä podcast on tuotettu EU:n Life-rahoituksen tuella LIFE-IPBiodiversea -hankkeessa. Ja tämä podcast eli meidän puheet ei välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä. CINEA ja Euroopan komissio eivät ole vastuussa siitä, miten tässä jaksossa olevaa tietoa käytetään. Eli tällainen disclaimer tähän väliin. Sanoitkin tuossa, että on meneillään Saaristomeren hoidon ja käytön suunnitelman tekeminen, ja tiedän, että olet vähän aikaa sitten ollut tuolla saaristossa sen tiimoilta. Ja olit kuulemma nähnyt jonkinlaisia valokuvia, oliko se 60-luvulta? Mitä niissä oli? Se liittyi jotenkin roskiin.
Säde Mäkipää [00:22:59]: Joo, me kävimme tapaamassa paikallisia saaristolaisia siellä. Ja heiltä kuulin, että sitä roskaa on ollut aika paljonkin siellä saarten rannoilla. Näin myös valokuvia, joissa oli semmoisia valtavia roskavalleja siellä. Eli kyllä siitä jo huomaa, että roskaantumisasian eteen on tehty töitä, ja se näkyy siellä saaristossa kuitenkin puhtaampina rantoina. Eli jos mitään ei olisi tehty, niin siellä voisi vieläkin olla aika hurjan näköistä. Paljon on myös tosiaan saatu sitten aikaan kaikenlaisilla lainsäädännöillä ja säännöillä. Suoraan esimerkiksi aluksilta mereen dumppaaminen, roskien dumppaaminen mereen, niin sekin on kielletty. Ja sekin näkyy sitten siinä, että sitä ajelehtivaa tavara on siellä paljon vähemmän. Eli satamiin on tullut jätteiden vastaanottopisteet, ja aluksilta edellytetään, että ne käyttää näitä keräys- ja kierrätysfasiliteetteja siellä satamissa.
Säde Mäkipää [00:24:01]: Eli eteenpäin on menty ja se on tosi hieno asia. Mutta eihän tämä roskien vähentäminen Itämeressä voi olla organisaatioiden, järjestöjen, vapaaehtoisten tai globaalin yhteistyön tulos, vaan kyllä meidän pitää kaikkien siihen jollain tavalla osallistua. Mitä Heidi, jokainen meistä tallaajista, tavallisista tallaajista, voisi tehdä tämän roska-ongelman vähentämiseksi?
Heidi Arponen [00:24:29]: Kyllä näihin roskatalkoisiin tarvitaan kaikkien osallistumista. Eli siitäkin voisi jo lähteä, että pistää ensinnäkin ne omat roskansa asiaan kuuluvasti roskikseen ja kierrätykseen. Eli katsoa, että ne ei jää sinne minnekään kaduille tai rannoille pyörimään, mistä ne sitten tuulen mukana ajautuvat herkästi merelle tai vesistöihin ja sitä kautta sitten mereen. Ja tietysti, kuten tuossa puhuttiinkin jo, niin omilla valinnoilla voi vaikuttaa siihen roskien syntymiseen. Että koettaa vähentää sitä pakkausmateriaalia ja kertakäyttömateriaalia. Nythän on onneksi jo aika paljon tullutkin tällaisia vaihtoehtoisia tapoja. Muovipullojen sijaan voi olla metallisia pulloja ja tosiaan ei tarvitse aina käyttää niitä kertakäyttötuotteita. Se voi tuntua pieneltä jutulta, mutta koska meitä on tällä niin monta, niin se pikkuhiljaa näkyy se vaikutus kyllä. Roskaton retkeily on myös sellainen avainasemassa oleva toiminta, mitä tulee esimerkiksi luontoon, luontokohteisiin tai saaristoon. Eli tuo aina pois ne omat roskansa ja ottaa esimerkiksi mukaansa muovisäkin, mihin voi kerällä sieltä maastosta ja rannolta löytyviä roskia. Eli se onkin sen nimi, plogging, kävely ja retkeily, että kerää pois niitä rannoille ajautuneita roskia sieltä. Ja tietysti jopa ihan se, että kun tuolla retkeilee, niin jos nyt ei valmista olemassa olevaa huussia ole näkyvissä, niin pitää ainakin huolen, että ei jätä niitä vessapapereita ja kosteuspyyhkeitään sinne kiven alle jemmaan. Että se on tärkeää siistin saariston kannalta. Kukin voi toki myös osallistua erilaisiin vapaaehtoistempauksiin ja roskatalkoisiin, että ne voi olla myös hirveän hauskoja ja sosiaalisia tapahtumia. Kansalaiset poimii nykyään paljon roskia luonnosta ja rannolta, ja se on mun mielestä hirvittävän tärkeä ja huikean hieno homma. Eli sellaista ihan käytännön meriluonnonsuojelutyötä, mitä kuka tahansa meistä voi tehdä.
Säde Mäkipää [00:26:37]: Yleisin muoviroska maailman merillä on tupakantumppi. Sen hajoaminen mereen kestää noin viisi vuotta. Muovipillin hajoamiseen sen sijaan menee kaksisataa vuotta. Suurin osa meistä on joskus hankkinut kaupasta muovikassin ja vienyt sen sisältöineen rannalle piknikille. Jos se tuulen mukana lennähtää mereen ja jää sinne, menee kaksikymmentä vuotta, että se hajoaa. Huomattavasti pidempää kestää niin ikään tutulla muovipullolla, joka vai kellua meressä jopa 450 vuotta. Näissä Saaristomeren roskatalkoissa löytyi useita pulloja, joista yksi sisälsi aarteen.
Heidi Arponen [00:27:20]: Saarten rannalta yleisimmin löytyvä roska on muovipullo, koska ne ovat kevyitä ja kelluvat helposti pitkin meriä. Täällä roskatalkoissa löytyi paljon muovipulloja, mutta huomattiin, että yhdessä pullossahan oli jotain sisällä. Aukastiin se pullo ja löytyi semmoinen tiukka paperikääri kierrettynä. Se oli ollut siellä kuitenkin melkein kymmenen vuotta, niin siitä oli sitten lähtenyt paperista musteet pois, mutta meillä oli semmoinen noheva talkoolainen, joka luki sitä kuin egyptiläistä hieroglyfi-aarretta ja pystyi sitten katsomaan paperiin painuneista jäljistä, että mitä siinä oli lukenut. Se oli lähtenyt Gotlannista, se pullo, 9-10 vuotta sitten. Alekirjoituksena ei ollut muuta kuin Mormor ja Don Diego. Tämä oli semmoinen aika jännittävä asia. Siinä oli myös sähköposti, johon toivottiin yhteydenottoa. Totta kai talkoolaiset sitten ottivat yhteyttä Mormoriin sen jälkeen. Kävi ilmi, että hän on ruotsalainen isoäiti Gotlannista, joka oli pojanpoikansa kanssa lähettänyt pullopostia Gotlannista. Mä katsoin kartalta, että se pullo oli sieltä tullut ainakin 300 kilometriä linnuntietä. Tiedä missä se oli siinä välissä kerännyt seilata. Eli kyllä ne roskat pysyvät pitkään. Tämä alue, missä me oltiin, oli semmoinen liikkumisrajoitusalue. Alue, missä retkeilijät ei käy. Jos me ei oltaisi sitä pulloa sieltä löydetty, niin se olisi ollut varmaan seuraavat kymmenet vuodet siellä rannassa. Se on aika kestävää, tuo muoviroska. Vaikka meistä oli kauhean hauskaa löytää tällaisia viestejä menneisyydestä, niin kyllä silti ajattelen, että muovipullot on luontoon kuulumatonta roskaa, oli siinä sitten viestejä sisällä tai ei ollut.
Säde Mäkipää [00:29:14]: Aivan. Eli Mormorille ja Don Diegolle vinkiksi, että nykyään voi sitten spämmätä vaikka sähköpostilla tai someviestillä.
Heidi Arponen [00:29:24]: Kyllä, juuri näin. Facebook-päivityksellä.
Säde Mäkipää [00:29:25]: Kyllä, joo. Jos haluaa oikein silleen tuntemattomia. Jossain kohtaa Facebookissa oli in se tykkääminen. Ehkä voi myös tällä tavalla roskattomasti viesteillä muille.
Heidi Arponen [00:29:39]: Ehkä mieluummin sitten kuitenkin kuin heittelemällä muuipulloja mereen.
Säde Mäkipää [00:29:43]: Just näin. No, tässä ollaan ehkä oltu pikkasen tällaisissa huolestuneissa tunnelmissa tämän roskaongelman äärellä. Mutta onneksi meillä on Itämeressä paljon muunkinlaisia aarteita kuin näitä muovipulloja, jotka sisältävät salaisia viestejä tai meren pohjaan hautautuneita aseita. Ja sinä olet Heidi yksi harvoista, jotka ovat päässeet tutkimaan Itämerta todella paljonkin. Mikä on hienoin aarre, jonka olet työssäsi löytänyt Itämerestä?
Heidi Arponen [00:30:21]: No, olisihan se toki hienoa, jos olisi löytänyt joskus sellaisen satoja vuosia vanhan samppanja-aarteen tai kultakirstun sieltä meren pohjasta. Mutta kyllä mä sukeltajana ja merenalaistutkijana ajattelen, että ne todelliset aarteet on niitä sellaisia hyvinvoivia elinympäristöjä siellä meren pohjalla. Se on aina sykähdyttävää nähdä vaikka jokin hyvinvoiva, kaunis rakkoleväesiintymä tai meriajokasniitty, tai löytää jotakin kivoja punalevalajeja tai sitten ihan vaikka harvinaisiakin vesikasveja tai leviä sieltä meren pohjasta. Silloin tulee olo, että nämä on nyt meidän todellisia merenpohjan aarteita, joita meidän tulee sitten suojella ja varjella.
Säde Mäkipää [00:31:03]: Kiitos.
Heidi Arponen [00:31:05]: Kiitoksia.
[äänite päättyy]