Mistä innovaatiot syntyvät?

Innovaatiot ja tuote- tai palvelukehitys ovat yritysten kasvun ytimessä. Yrityksen henkilöstön kykyyn innovoida ja kehittää uusia tuote- ja palvelukokonaisuuksia vaikuttavat paitsi yksilön ominaisuudet ja osaaminen, myös esimerkiksi rahoitukseen ja toimintaympäristöön liittyvät kysymykset. KASVA - Kestävää kasvua mikro- ja pienyrityksiin TKI- toimijoiden ja yrityspalveluiden maakunnallisella yhteistyöllä - hankkeen projektipäällikkö Henna Väätäinen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista jututtaa yrittäjä ja toimitusjohtaja Matti Tikanmäkeä Probot Oy:sta sekä TKI-asiantuntija Sami Sarlinia Centria-Ammattikorkeakoulun TKI-yksiköstä.

KASVA-hanke on Pohjois-Pohjanmaan eri puolilla toimivien matalan kynnyksen yrityspalvelutoimijoiden, yrittäjien, tutkijoiden ja innovaatiotoimijoiden ryhmähanke, jonka päätavoitteena on edistää alueen yritysten kestävää kasvua, uudistumista ja kehittymistä, muutoskyvykkyyttä sekä alueiden elin- ja pitovoimaa. Hanke on EU:n osarahoittama, ja sen päätoteuttaja on Oulun yliopisto. Muita toteuttajia ovat Centria-ammattikorkeakoulu Oy, Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä, Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Limingan kunta, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry, Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry ja Utajärven Yrityspuisto Oy.

What is MY Studio - Mikroyrittäjän podcast?

MY Studio (Mikroyrittäjän studio) avaa uusia näkökulmia yrittäjyyteen,
osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. MY Studio -podcasteissa
ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat.
Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan
suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

[äänite alkaa]
Henna Väätäinen [00:00:00]: Innovaatiot, tuote- ja palvelukehitys on monella tapaa kasvun ytimessä. Harva yritys voi oikeasti kasvaa tai kasvu ainakin helpottuu, jos yrityksen henkilöstöllä on kyky innovoida ja kehittää uusia tuote- ja palvelukokonaisuuksia. Tähän kaikkeen vaikuttavat sekä yksilön ominaisuudet ja osaaminen, mutta myös esimerkiksi rahoitukseen ja toimintaympäristöön liittyvät kysymykset.

[musiikkia 00:00:27 - 00:00:36]

Voice Over [00:00:28]: MY Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.

Henna Väätäinen [00:00:35]: Tänään innovaatioiden ihmeellisestä maailmasta on kanssani keskustelemassa yrittäjä ja toimitusjohtaja Matti Tikanmäki Probot Oy:stä sekä Sami Sarlin Centria-ammattikorkeakoulun TKI-yksiköstä. Tervetuloa keskustelemaan.

Matti Tikanmäki [00:00:50]: Kiitos kiitos.

Sami Sarlin [00:00:52]: Kiitos.

Henna Väätäinen [00:00:54]: Olette, Matti ja Sami, tehneet jo hetken aikaa yhteistyötä erilaisten innovaatioiden ja tuotekehitysten parissa. Kuten kaikessa yritystoiminnassa, myös innovoinnissa asiakaskeskeisyys on vahvasti läsnä. Matti, puhut tuossa asiakaslähtöisyydestä innovoinnissa. Kerro meille jonkun käytännön esimerkin kautta, mitä se asiakaslähtöisyys oikeasti on.

Sami Sarlin [00:01:17]: Asiakaslähtöisyys on minun mielestäni... Ei pelkästään se oma näkökulma siinä kehityksessä, arvaillaan mitä se asiakas mahdollisesti voisi omaan lopputarpeeseensa tarvita, vaan otetaan puhtaasti ne asiakkaan kengät jalkaan ja hattu päähän ja lähdetään sieltä suunnalta tarkastelemaan, miltä tämä näyttää niin sanotusti laatikon ulkopuolelta ja asiakkaan näkövinkkelistä.

Henna Väätäinen [00:01:56]: Jos ajatellaan sitä tekemistä, mitä tekin teette, niin mitä ne tavat ovat, miten se asiakas sinne mukaan saadaan?

Sami Sarlin [00:02:05]: Yleisesti ottaen asiakas pyritään ainakin näissä meidän projekteissamme ottamaan aina mukaan hyvin varhaisessa vaiheessa, haastamaan jo ihan ensimmäisen puhelun jälkimainingeissa. Ymmärtäähän asiakas, mitä hän on todellisuudessa tarvitsemassa ja ostamassa. Meillä yleensä projekteissa otetaan aina asiakas mukaan nimenomaan alkupään suunnitteluun mieluummin kuin että hän tulisi, hoksaisi vasta puolessa välissä suunnitteluprosessia, että ai niin, tämmöinen juttuhan tässä olikin. Me pyritään siinä ihan etumaastossa ottamaan asiakas aina mukaan keskusteluun ja toisaalta osittain myös keksimään ja kehittelemään niitä ratkaisuja.

Henna Väätäinen [00:03:02]: Jotta kuulijoilla olisi helpompi päästä käsiksi tähän, niin kerro lyhyesti, mitä te yrityksenä asiakkaille teette?

Sami Sarlin [00:03:11]: Edustamani Probot Oy on 2006 vuonna perustettu robotiikkaan ja automaatioon keskittyvä yritys, joka tuottaa kaikenlaista automaattista toimintoa asiakkaan prosesseihin. Robottisoluja, räätälöityjä laiterakennuksia erilaisiin tuotannonvaiheisiin, lavaukseen, testaamiseen, kokoonpanoon. Probot Oy:n rooli on olla myös integraattorina siinä koko prosessissa. Integroidaan se rakennettu järjestelmä tai robottisolu siihen olemassa olevaan laitteistoon ja järjestelmään. Ja hyvin monesti tämä on keskustelua jonkun tuotannon ohjausjärjestelmän, tietokannan tai muun olemassa olevan ympäristön kanssa. Tässä kohdassa oikeastaan tulee se asiakaslähtöisyys aika hyvin mukaan, koska meidän pitää myös. integroida se järjestelmä sen olemassa olevan henkilöstön ja heidän ideologiansa ja vanhojen tottumustensa kanssa. Tässä tasapainotellaan niin teknisten ja digitaalisten asioiden kanssa kuin myös ihmislähtöisten rutiinien ja opittujen, totuttujen asioiden kanssa.

Henna Väätäinen [00:04:36]: Joo. Kuulostaa, että ollaan aika paljon uuden äärellä koko ajan siinä tekemisessä. Jos otetaan Samia tähän mukaan. Sami kerro lyhyesti, mitä te teette ja mitä se asiakaslähtöisyys oikeasti siinä tarkoittaa.

Matti Tikanmäki [00:04:54]: Joo, eli meillähän Centrialla löytyy TKI-toiminta ja myös ihan maksullista palvelutoimintoa. Kyllä näihin liittyvissä prosesseissa se asiakaslähtöisyys perustuu hyvin pitkälti, niin kuin Matti tuossa sanoikin, molemminpuolisen vuoropuheluun. Se rajataan tarpeeksi hyvin ja tiedetään molemmat, mitä ollaan tekemässä alusta lähtien. Myös luottamukseen perustuu hyvinkin pitkälti. Asiakas tai hankepartneri luottaa, että meillä on työkalut ja ammattitaito tämmöisen kehittämisongelman ratkaisemiseksi. Me luotetaan omasta puolestamme siihen, että nämä työkalut ovat pitkällä tähtäimellä toimivia ja tarjoavat asiakkaalle sen halutun lopputuloksen. Hankkeessa esimerkiksi tämmöinen teknologiademonstraatio lähtee hyvinkin puhtaasti liikkeelle ihan ongelman tunnistamisesta ja rajaamisesta. Se ongelma voi olla joko tunnistettu taikka täysin vielä tunnistamaton. Vaatii vähän semmoista haarukointia. Tässä korostuu myös se luottamus, että saadaan se vuoropuheluväylä auki ensin. On rohkeutta tavallaan tunnistaa, että nyt on ongelma ja lähteä sitä haarukoimaan eteenpäin.

Henna Väätäinen [00:06:23]: Kyllä. Matti, mitä sinä ajattelet tästä luottamuksesta? Herättääkö se sinulle jotain ajatuksia tuotekehityksen, innovoinnin aikana?

Sami Sarlin [00:06:38]: Joo, kyllä tämmöisellä markkina-alueella kuin Suomi väittäisin, että aika moni asia ihan perinteisessä liike-elämässä, mutta myös jos ja kun mennään vähän sinne innovaation puolelle, luottamus näyttelee varsinkin Suomessa aika isoa roolia. Se lähtee oikeastaan siitä, että kelle uskalletaan ylipäätänsä lähteä ehkä sitä alkusysäystä kertomaan. Meillä on pyörinyt tämmöinen ajatus tai meillä on visio, vaikka nyt jos ollaan tuotantoa kehittämässä, meidän tuotantoa vietäisiin tämmöiseen suuntaan ja saavutettaisiin sieltä jonkunlaista kilpailuetua itselle. Kuitenkin suomalaisessa ja miksei myös muissa kulttuureissa on aika vahvana semmoinen tietynlainen pelko siitä, että joku varastaa sen oman idean tai kertoo sen jollekin toiselle. Sitten ollaan kilpailutilanteessa. Tämä ehkä pikkusen jarruttaa meillä sitä innovaatioiden tekemistä. Monesti niitä lähdetään salassapitosopimuksella tai muilla rakentamaan sitä luottamusta, mutta kyllä siellä silti on hyvin semmoinen henkilöitynyt, kenen kanssa lähdetään viemään ja ideoimaan. Toisaalta se, mitä Sami sanoi, että on luottamus siitä, että nyt tämän tahon kanssa, he ainakin osaavat tämän viedä maaliin asti. Eli luottamusta pitää löytyä hyvin monella eri saralla.

Henna Väätäinen [00:08:19]: Tunnistan jotenkin tuolta puheestasi sen, että tarvitaan luottamusta siihen organisaatioon, siihen systeemiin, jossa tehdään töitä, eikö vaan. Ja siellä myös yksilötasolla tarvitaan sitä luottamusta. Luotetaan siihen henkilöön, kenen kanssa tehdään töitä.

Sami Sarlin [00:08:35]: Kyllä. Tässä välissä minun pitää ehkä pikkusen vielä avata enemmän tätä meidän toimintaamme. Kuten sanoin, niin tehdään aika paljon sitä perinteistä teollisuusautomaatiota, robottisoluja, laiterakennuksia. Oikeastaan joka ikisessä tai sanotaan 95 %:ssa meidän tekemisissä on aina joku uuden asian keksiminen läsnä. Käytännössä vaikka kuulostaa, että tehdään perinteistä teollisuusrobotiikkaa, niin se on kuitenkin innovaatiotoimintaa. Tätä avatakseni hieman, siellä aika monesti se ensimmäinen puhelu uudelta asiakkaalta meille alkaa sanoilla, että voisikohan tämmöiseen laittaa robotin. Eli siellä ensimmäisenä mietitään, onko tämä ylipäätänsä mahdollista. Siellä on paljon aspekteja, jotka on jo toteutettu moneen kertaan jossakin päin ja meidän toimestamme. Siellä on aina joku pieni jyväinen, joka vaatii sitä kekseliäisyyttä ja keksimistä. Sen takia oikeastaan, sanotaanko, innovaatiotoiminta on hyvin lähellä sitä, mitä me tehdään. Tuossa oli luottamuksesta puhetta, niin nyt kun on asiakkaalla joku oma tuote, saattaa olla todella kapea markkinaosuus tai markkinat olla hyvin pienet, se vaatii vielä enemmän luottamusta. Uskalletaan ylipäätänsä paljastaa jollekulle sitä valmistusprosessia tai pudottaa suojaus kokonaan ja sanoa, että meidän tuotantomme on täysin vaillinainen. Me tehdään tätä täysin käsin. Ja sitten ollaan jo hyvin avoimessa tilassa. Esimerkiksi asiakas on korkea teknologian yritys, mutta tekee kokoonpanoa käsin. Se saattaa olla jonkunlainen henkilökohtainen häpeä suorastaan. Sieltä lähdetään rakentamaan sitä tilannetta. Samin tiimillä varmaan vielä enemmän se korostuu, että he ovat aktiivisemmin omalla toimialueellaan. Käyvät siellä asiakkaiden tehtaissa muissa ja näkevät sen saman joka ikistä firmaa vaivaavan keskeneräisyyden siinä omassa tuotannossa. On siellä puhtaasti auttamassa tilanteiden kanssa. Sieltä lähdetään rakentamaan.

Matti Tikanmäki [00:11:14]: Joo, kyllä se pitkälti näin on. Aktiivisesti mekin tuolla tehtaissa kierrellään. Siitä se lähtee oikeastaan se varsinainen teknologiademonstraation rakentaminen. Jossakin kohtaa joko meiltä tai yrityksen puolelta tulee ajatus, miten tätä prosessia voitaisiin kehittää. Siitä me rakennetaan labrassa toimiva demonstraatio, oli se sitten robotilla tai muilla teknologioilla. Tarvittaessa tämä voidaan paketoida tämmöiseksi demonstroitavaksi kokonaisuudeksi. Tässä rakentamisvaiheessa varsinkin meillä tulee hyvinkin usein tarvetta, tämähän on tämmöinen iteratiivinen prosessi. Lähdetään siitä katsomaan, miten nämä demonstraatioissa käytettävät teknologiat passaisivat heille. Nyt kun hankkeessa kaikki tulokset on julkisia, niin nämä myös dokumentoidaan tässä prosessin varrella hyvinkin tarkasti. Näistä kirjoitellaan julkaisuja ja levitellään niitä tuloksia muillekin. Kyllähän, jos tässä prosessin aikana ilmenee jotakin salassa pidettävää, niitähän ei tietenkään julkaista. Tämä tehdään hyvinkin varhaisessa vaiheessa selväksi, että nämä jätetään tästä ulkopuolelle kokonaan. Sillä pyritään sitä luottamusta rakentamaan jo heti alusta lähtien. Eli kaikki tietävät mitä tehdään, missä mennään ja mitä dokumentoidaan.

Henna Väätäinen [00:13:10]: Poimin semmoisen haavoittuvuuden, epävarmuuden sietämisen myöskin yhdeksi teemaksi. Sieltä varmasti myös se rohkeus sekä yrittää niitä uusia asioita, ylittää niitä ongelmia ja myös jakaa sitä omaa tietotaitoa ympärille. Mitä ajatuksia tämä rohkeus ja haavoittuvuus -sanapari teissä aiheuttaa tai nostaa esille? Tarvitaanko innovaatioprosessissa tämmöistä rohkeutta ja kykyä sietää pelkoa?

Matti Tikanmäki [00:13:51]: Kyllä hyvinkin pitkälti näkisin, että innovaatiota kun lähdetään rakentamaan, niin siinä tulee moniakin kysymysmerkkejä varmasti matkan varrella vastaan. Voi tulla myös niitä epäonnistumisia tavallaan siinä kehitysprosessin aikana. Niitä täytyy vaan oppia sietämään ja todeta, että nyt tämä ratkaisu ei välttämättä toiminut. Toimisiko jokin muu vähän samantyyppinen, hiukan erilailla tehty ratkaisu tässä kohteessa.

Sami Sarlin [00:14:34]: Minusta tuntuu, että aika monesti halutaan mennä suoraan, päästä näkemään konkreettisia asioita. Siinä ideointivaiheessa jo haluttaisiin tavallaan päästä valmiiksi. Kyllä se pikkusen vaatii rohkeutta edetä ja viedä ajatusta eteenpäin ilman että kaikki oleelliset asiat ovat tiedossa. Pitää oppia pikkusen katsomaan sormien läpi asioita ja sietämään sitä epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Määrätietoisesti päästä menemään eteenpäin ja toisaalta tiedostaa, mikä on se, mikä on vielä eteenpäin. Eli mitä kohti ollaan menossa ja mikä on se tavoite. Tietyllä lailla semmoinen epävarmuus, minusta tuntuu, että se pelottaa aika montaa ihmistä. Tämä voi tosiaan, niin kuin Sami sanoi, epäonnistua vaikka kokonaan tai tästä voi tulla lapasten sijaan henkselit, mutta se täyttää suunnilleen saman tarkoitusperän.

Henna Väätäinen [00:15:54]: Siis semmoista keskeneräisyyttä pitää sietää vähän. Voisiko kuvata, että pitää osata mennä vähän pussi päässä ja uskoa, luottaa siihen prosessiin?

Sami Sarlin [00:16:05]: Joo ja toisaalta, että nyt niin sanotusti keinoja kaihtamatta edetä. Puhutaan niin sanotuista purkkavirityksistä, mutta voi olla, että niitä pieniä välivaiheita ja purkkavirityksiä tarvitaan, että saavutetaan joku tulos, jonka jälkeen pystytään tekemään lopullinen ratkaisu kestävämmälle pohjalle. Tarvitaan varmistus esimerkiksi jostakin välitavoitteista ennen kuin kannattaa ruveta käyttämään valtavasti aikaa siihen itse välivaiheen toteutukseen. Jos mietitään, vaikka nyt tämä kysymys, että voisiko tähän laittaa robotin. Se on sitä, mitä Samin tiimi tekee, mutta mitä myös me tehdään. Otetaan robotti ja testataan, että no kyllä tämän periaatteessa voi tällä tehdä. Sitten syntyy pitkäliuta kysymyksiä ja epävarmuustekijöitä, joita lähdetään ratkomaan seuraavissa vaiheissa. Mutta tiedämme, että se on tehtävissä. Tähän liittyy oikeastaan semmoinen meidän lentävä lauseemme, mitä yrityksellä ollaan tässä kohta 18 vuotta... Itse asiassa sehän tuli jo täyteen. Olisi pitänyt pitää juhlat. Pari päivää sitten tuli 18 vuotta yrityksellä täyteen. Meillä on ollut melkein alusta asti lentävä lauselma, että teknisesti kaikki on mahdollista, mutta kustannusteknisesti asioita, päällä pitää istua ja niistä pitää jutella ja niitä pitää lähteä yhdessä ratkomaan. Itse edelleen vakaasti uskon siihen, että teknisesti kaikki on mahdollista, mutta siellä jotkut rahaan liittyvät lainalaisuudet ja muut, jotka ohjaavat sitä, että onko joitakin asioita järkevää lähteä rakentamaan. Erityisesti suomalaisessa teollisuudessa ja innovaatioympäristössä tuntuu, että täällä sillä on vielä isompi merkitys. Me ollaan harvaan asuttu maa ja täällä ei ihan ylen määrin noita öljylähteitä löydy, jotka voisivat rahoittaa tätä meidän innovaatioskeneämme.

Henna Väätäinen [00:18:22]: Näinpä se taitaa olla. Miten sinä Sami kuvaisit tuotekehitysprosessia, jos ajatellaan, että selkeä prosessikuvaus tästä olisi rakennettavissa. Miten se kulkee?

Matti Tikanmäki [00:18:38]: Meillähän on ennestäänkin olemassa tämmöisiä erilaisia testausympäristöjä, jossa akkreditoitua testausta voidaan esimerkiksi olosuhteiden osalta tehdä. Tärinä-, EMC-, eli sähkömagneettinen yhteensopivuus- ja olosuhdetestaus. Jos nyt ihan puhtaasti tuotekehityksestä puhutaan, kaikkihan lähtee toimeksiannosta liikkeelle. Haarukoidaan, mitä halutaan tästä tuotteesta taikka prosessista saada selville. Ja näihin me hyödynnetään hyvinkin pitkälti tärinää, EMC:tä ja olosuhdetestausta. Kyllä se pitkälti on vuoropuhelua alusta lähtien ja ongelman rajaamista, mistä se koko prosessi lähtee liikkeelle,

Henna Väätäinen [00:19:50]: Matti, sinä puhuit myös tavoitteiden asettamisesta. Sami myös mainitsi, että pitää sitä ongelmaa pystyä rajaamaan, mikä varmasti liittyy siihen tavoitteiden asettamiseen. Minkälaisia ovat hyvät tavoitteet tämmöisessä tuotekehitysprojektissa tai -prosessissa?

Sami Sarlin [00:20:13]: Joo. Jos mietitään isommassa kuvassa, niin sanoisin, että itse olen työuran aikana törmännyt pääsääntöisesti kahdenlaiseen tuotekehitykseen. On investorivetoisia tuotekehityksiä, joissa varmasti tavoitteet on jotakin ihan muuta kuin niin sanotusti yksityinen tuotekehitys, missä joku yritys itsessään omasta tarpeesta tulorahoitteisesti lähtee sitä rahoittamaan. Näissä tavoitteet on varmasti aika erilaiset. Investorimaailmassa varmasti halutaan nähdä hyvin äkkiä prototyyppiä ja toimivaa prototyyppiä ja saada ensimmäistä markkinointimateriaalia. Siellä oikeastaan se ensimmäinen asiakas on puhtaasti se investori. Idean omistaja, haluaa ensin myydä sen idean mahdollisimman varhaisessa vaiheessa investorille, jolla rahalla sitä lähdetään ohjaamaan, tuotekehitysprojektia ja prosessia. Yksittäisen yrityksen alulle laittamaa tuotekehitystä, siellä loppujen lopuksi ne kustannukset näyttelevät ihan erilaista roolia. Siellä helposti ajatellaan, että se ajatustyö ei vielä maksa mitään. Saatetaan saunaillan tai jonkun muun tapahtuman merkeissä jalostaa pitkälle sitä ajatusta ja viedä hyvin laajaksi kokonaisuudeksi. Kunnes isketään sitä kuokkaa maahan joko jonkun alkuvaiheen partnerin kanssa tai jopa rohkeasti lähdetään palkkaamaan siihen henkilöä. Se erkanee aika varhaisessa vaiheessa, millä tavalla sitä tuotekehitystä lähdetään tekemään. Meille ehkä se tutumpi on yrityksen itsensä alulle laittama tuotekehitysprojekti ja -prosessi, missä asetellaan hyvin varhaisessa vaiheessa välitavoitteita. Tehdään esimerkiksi jonkunlainen proof of concept. Näytetään, että kyllä, teknisesti tämä on mahdollista. Sitten lähdetään siitä tekemään budjetääristä kokonaisuutta, jossa saadaan se kustannustekninen mahdollistaminen jollain lailla kasaan. Yleensä tässä budjetäärisessä lähdetään miettimään sitä prototyypin rakentamista. Onko siellä jotakin alkuvaiheen testaamista, EMC:tä. Mitä ikinä siellä testataankaan. Sitten lähdetään puhtaasti iteroimaan sitä prototyyppiä. Siinä sivussa oikeastaan hahmottuu aika hyvin se aikajana, minkä mittainen siitä tulee siitä tuotekehitysprosessista. Aika monesti on kuullut vanhempien ja viisaampien sanovan, että kun lähdetään varsinkin yrityspuolelta kehittämään tuotetta, kannattaa varautua, että siihen menee viisi vuotta ja noin miljoona euroa rahaa, että ollaan siinä vaiheessa, että on tuote, jota voidaan myydä.

Henna Väätäinen [00:23:49]: Jos ajatellaan, että viisi vuotta on aikaperspektiivi. Se on pitkä aika. Siinä kerkeää tapahtua paljon asioita. Mietin tuossa, että siellä pitää tehdä niitä uusia innovaatioita. Keksiä uusia asioita. Miten tämmöistä kokonaisuutta johdetaan?

Sami Sarlin [00:24:12]: Joo, tämä johtamisteema on varmaan Suomessa myös, ainakin sen parikymmentä vuotta, mitä olen itse ollut työelämässä, hyvin tapetilla oleva aihe. Puhutaan paljon itseohjautuvasta työympäristöstä. Nyt kun mennään tuohon tuotekehitysprosessiin, itse asiassa... Ehkä jopa uskallan väittää, että vähän turhan monesti se, että se tuotekehitys kestää sen viisi vuotta, perustuu siihen, että siellä on haasteita johtaa sitä tuotekehitysprosessia tehokkaasti. Ideointiin ja innovointiin ja yksilöiden kykyyn kehitellä uusia asioita, kun tämmöinen prosessi on käsillä. Silloin yksilön ominaisuudet ohjaavat niin paljon sitä työtä ja sitä aikajännettä. Itse ehkä peräänkuuluttaisin siinä ihan tuotekehitysprosessin alkuvaiheessa jalkauttamaan, että kuka on se tuotekehitysprosessin johtava ja kantava hahmo, jolla on isomman, ylemmän tason oikeus tehdä päätöksiä ja katkoa rönsyjä, niin sanottu product owner, niin kuin isossa maailmassa puhutaan. Se johtaminen on varmasti yksi, millä tuotekehitysprosessi saadaan pidettyä kurissa. Aika monesti olen katsonut, että idean alkuperäinen keksijä ei välttämättä ole se oikea henkilö johtamaan sitä prosessia, vaan hän on korkeintaan asiantuntijana siinä, jolta kysytään tarkentavia kysymyksiä tai annetaan mahdollisuus lausuntokierroksille. Silloin, jos se alkuperäinen idean keksijä lähtee kehittelemään, siitä tulee nimenomaan kehittelyprojekti.

Henna Väätäinen [00:26:28]: Mainitsit, että tulee kehittelyprojekti, mutta kiinnostaa kovasti, miksi tämä alkuperäisen idean isä tai äiti on huono vetämään sitä?

Sami Sarlin [00:26:43]: Minusta tuntuu, että ihmisillä on pikkusen tapana liikaa rakastua siihen omaan ajatukseen. Se pahimmillaan muodostaa semmoisen jarrun tai kynnyksen siihen tuotekehityksen läpivientiin. Jäädään taistelemaan jonkun pienien nyanssien kanssa, joilla ei välttämättä ole lopputuotteen kanssa oleellista merkitystä. Itse sanoisin, että tuotekehitysprosessi saadaan paljon tehokkaammaksi, kun siellä on joku niin sanotusti ulkopuolinen henkilö, joka määrätietoisesti vie sitä kohti tavoitetta ja katsoo pikkusen sormien läpi sitä, että oliko tämä nyt musta vai mattamusta tämä toteutus. Kuitenkin ollaan tekemässä jotakin muuta kuin valitsemassa värikarttaa tässä vaiheessa. Siinä saatetaan keskittyä liian aikaisin väärin asioihin ja se ohjaa sitä tuotekehitysprosessia vähän väärään suuntaan. Tehdään väärillä ehdoilla sitä kehitystä. Monesti alkuperäisen idean saajalla on joku hyvin selkeä visio, jota on iltakaudet tuumittu pohjille. Siellä on semmoisia yksityiskohtia jo muodostunut, joita hän on jo niin paljon kuvitellut ja katsellut, että niistä on hirveän vaikeaa päästä irti. Jos siinä lopullisessa ei olekaan pyöristetyt reunat tai kahvaa juuri siinä kohdassa, mistä sitä pystyy näppärästi kantamaan.

Henna Väätäinen [00:28:12]: Tuo on hyvin ymmärrettävää ja varmasti jokainen meistä tunnistaa omassa työssäkin tämmöisiä kipupisteitä. Siitä omasta ideasta on vaikea päästä irti. Ennakkokäsityksestä, miltä sen pitää näyttää ja tuntua on aika vaikea joskus irrottautua. Miten Sami teillä tuo epävarmuuden sietäminen tai tässä tuotekehitysprosessissa se aikajänteen ehkä lyhentäminen. Onko teillä jotain keinoja auttaa asiakkaita siinä kohtaa?

Matti Tikanmäki [00:28:45]: Kyllähän niitä löytyy hyvinkin pitkälti. Minä puhuin tuossa aikaisemmin noista testausympäristöistä. Muun muassa oli tärinää, EMC:tä, olosuhdetta, mistä saadaan dataa. Akkreditoitua testituloksia tuotteen laadusta ja kestävyydestä. Sillä voidaan validoida se tuotteen performanssi eri olosuhteissa. Tämmösten epävarmuustekijöiden sietämiseen, siihen on myös ympäristöjä olemassa. Meillä varsinainen TKI-hankkeiden leipätyö keskittyy näihin kokemuksen ja referenssin tuottamiseen. Esimerkiksi teknologioiden ja teknologioiden hyödyntämisestä. Voidaan sitä kautta ehkä omalta osaltaan lievittää niitä epävarmuustekijöitä, joita nyt prosessista löytyy. Tarvitaan osaamista teknologioiden käytöstä, jotta niitä voidaan hyödyntää vastuullisesti ja järkevästi. Esimerkiksi 3D-tulostus, robotiikka, VR-, AR-tekniikka. Ja näihin liittyen on olemassa myös pitkin Suomea ja maailmaa tämmöisiä FabLab-ympäristöjä. FabLab-ympäristöt keskittyvät nimenomaan näiden uusien teknologioiden menetelmien pilotointiin, siihen kokeiluun. Voidaan hyvinkin nopealla aikajänteellä esimerkiksi 3D-tulostaa tietty osa tai kahva. Voidaan kokeilla, että toimisiko se tässä tuotteessa sillä lailla. Ja kun se on suhteellisen nopeata, se tietyllä lailla aikajännettä myöskin tuopi hiukan alaspäin. Saadaan nopeasti validoitua se, että toimiiko tämä komponentti esimerkiksi tässä kohteessa.

Henna Väätäinen [00:30:45]: Eli turvallisia toimintaympäristöjä, joissa yritykset ja yritysten työntekijät voivat testailla niitä omia ideoitaan.

Matti Tikanmäki [00:30:54]: Niin, ja tähän liittyy nyt, että tarvitaan tai tarjotaan tämmöisiä turvallisia tiloja hakea niitä uusia ratkaisuja, myös epäonnistua siinä. Jos osa tai komponentti menee haaskioon, niin so not. Aikaa ei ole mennyt kovinkaan hirveästi. Materiaalia ei mennyt käytännössä ollenkaan, tai hyvin vähän voisi sanoa. Tämän tyyppiset ympäristöt tarjoavat hyvin pitkälti turvallista tilaa siihen kokeiluun ja tarjoaa myöskin vähän joustoa siihen kehitysprosessiin itsessään.

Henna Väätäinen [00:31:39]: Palataan vähän sinne työntekijäpuolelle myöskin. Työntekijät ovat varmasti avainasemassa monella tapaa. Osaavan ja motivoituneen työntekijäporukan löytäminen auttaa varmasti tuloksien saamisessa. Tutkimusten mukaan johtamisessa olisi tärkeää keskittyä kontrollin sijasta kehittämään toimintaympäristöä. Puhutaan jopa toimintaympäristön luomisesta, jossa vapaat luovat yksilöt voivat ja saavat innovoida vapaasti ja rauhassa niitä uusia juttuja. Sitä varten me tarvitaan tietenkin sitä vuorovaikutusta, mistä tässä on ollut jo aikaisemmin puhetta. Samalla ehkä pitäisi tunnistaa niitä tunteita, joita sinne liittyy. Siellä voi olla iloa onnistumisesta, mutta yhtä lailla pelkoa epäonnistumisesta ja epävarmuuden sietämistä, mistä tässä jo aikaisemmin puhuttiinkin. Ajattelen, että tuo Samin kuvaama FabLab-ympäristö ja ylipäätään nuo testiympäristöt varmasti omalta osaltaan luovat myös sosiaalista turvallisuutta. Paljon puhutaan psykologisesta turvallisuudesta, joka on tosi tärkeätä myös, mutta se sosiaalinen turvallisuus on sitä, että meillä on näitä paikkoja, joissa me voidaan yhdessä ideoida ja vuorovaikutuksen kautta kehittää niitä ideoita eteenpäin. Nimittäin taitaa olla aika lailla yhtä haastavaa esittää se oma uusi ideansa kuin vaikkapa tuoda esille joku ongelma, joka työyhteisöön tai työn tekemiseen liittyy. Siihenkin me tarvitaan sitä rohkeutta, mistä tuossa aikaisemmin puhuttiin. Ja niitä rakenteellisia tekijöitä, vaikkapa esimerkiksi roolitusta, josta puhuttiin tuossa tuotekehitysprosessin aikana, kuka sitä vetää. Se on myös minun mielestäni tärkeä roolitukseen liittyvä kysymys, joka rakenteena tukee sitä luottamuksellista ilmapiiriä. Me voidaan turvata sitä onnistumista monella eri tavalla, kun mietitään niitä rakenteita, niitä tunteita, tunneilmastoa, sosiaalista turvallisuutta, vuorovaikutusilmapiiriä ja niin edelleen. Ihmisille syntyisi luottamus siihen, että tulee kohdatuksi sen oman asian ja oman idean ja oman työn osalta hyvin siellä työyhteisössä. Sitä kautta olisi valmis ottamaan niitä riskejä silloinkin kun on epävarmuutta tai kohtaa pelkoa tai muuta tunnetta siinä omassa työssään. Teillä, Matti, on minun mielestäni aika kivoja periaatteita tuohon ihmisten johtamiseen. Haluaisitko sinä avata niitä hiukan?

Sami Sarlin [00:34:34]: Sen verran otan kuitenkin taaksepäin tuosta. Minä tykkään aina vähän muistutella myös. että me puhutaan paljon siitä johtamisesta ja niistä tiimiläisistä. Minä ehkä pikkusen hämmentäisin sitä, että se tiimin vetäjä on ihan yhtä lailla se tiimiläinen. Toisaalta Henna puhuitkin siitä, että tulla kuulluksi ja saada onnistumisen elämyksiä. Minä melkein haastaisin tämmöisissä tiimirakenteissa myös näkemään sen tiimin vetäjän tai projektin johtajan ihan yksilönä. Ihan yhtä lailla siinä voi olla johtohahmolla samanlaisia epävarmuuksia ja sosiaalista kynnystä tehdä niitä tiukkoja päätöksiä. Sanoa näin ja tuottaa sitä pahaa mieltä tai muuta vastaavaa jopa siinä kohdassa, kun lähdetään karsimaan niitä vaihtoehtoja. Siellä on niitä ihmisten rakastamia omia ideoita. Jopa kannustan siihen ja haastan, että nähtäisiin se vain yhtenä oleellisena elementtinä se tiimin vetäminen ja johtaminen siinä. Samalla lailla, kun siellä on jollakin rooli katsoa asiaa joltakin kantilta ja toisella toiselta kantilta. Jollakin on vastuu ohjata sitä tekemistä. Ehkä hieman tasaväkistää. Erilaiset hierarkiat ovat pikkuhiljaa työmaailmassa karsiutuneet tässä vuosien mittaan. Ehkä se johtaminenkin pitäisi nähdä semmoisessa uudessa roolissa. Siihen mitä kysyit, meillä tosiaan ehkä vähän herkemmällä korvalla on nyt parikin viime vuotta katsottu minkälaista on se tiimin rakentaminen ja minkälaisia yksilöitä siellä pitäisi olla. Miten ylipäätänsä se yksilöllisyys siinä tiimissä tulee esille. Jossakin kohdassa, kun sitä organisaatiota pyöritetään ja innovaatiota tehdään, siellä aika helposti lähtee henkilöitymään, että tuolla koulutustausta antaa myöten. Hän on paras sanomaan jostakin asiasta, kun siellä porukassa syntyy niitä ideoita ja erilaisia katsantakantoja. Meilläkin on oikeastaan organisaation kasaamisessa, kun meille on hakenut uusia tekijöitä, suoraan sanottuna emme ole niin paljon tuijottaneet sitä, että minkälainen paperi ja tutkinto on. Enemmän, mitä henkilöllä itsellään on taustoja ja minkälaista uutta annettavaa hänellä voisi olla meidän yrityksellemme. Itse asiassa ylipäätänsä ruvetaanko puhumaan jo työhaastattelutilanteessa me-termillä sitä. Kolmasosa porukasta puhuu, että miten meillä täällä bruukataan tehdä tämmöiset asiat. Silloin huomataan jo, että on selkeästi kyky hypätä siihen porukkaan matkaan ja puhua suoraan ja avoimesti. Meillä ainakin kovasti pyritään siihen. Aina välillä huomataan, että emme ole jossakin onnistuneet, mutta näistäkin pyritään keskustelemaan avoimesti. Toisaalta tekemään niitä korjausliikkeitä ja myöntämään, että vaikka olisi kuinka pomo se ei vielä merkkaa, etteikö olisi yhtä erehtyväinen kuin kaikki muutkin. Meillä on erilaisia rooleja lähdetty pikkuhiljaa miettimään. Kun on jotakin ideaa käsitelty, on käytetty luovia prosesseja, otettu ideat pöytään. Pikkuhiljaa ihmiselle on muodostunut erilaisia rooleja. Niitä, jotka katsovat sitä koko ajan turvallisuusnäkökulmasta tai niitä, jotka katsovat täysin kustannusnäkökulmasta. Pikkuhiljaa sieltä on tiimi rakentunut, asiantuntevuutta eri osa-alueilta on syntynyt jopa henkilöille, joilla ei ole sitä koulutustaustaa esimerkiksi vaikka talouspuolesta tai mekaanisista ratkaisuista. Se on tullut siitä työn puolesta ja siitä, että niitä asioita on sieltä omalta kantilta katsottu ja todettu ehkä maalaisjärkisellä tavalla.

Henna Väätäinen [00:39:31]: Kun puhuit noista roolituksista, joskus voi olla hyvä ihan tietoisesti vaikka jonkun fasilitointikeinon kautta vaihtaa niitä rooleja. Se, joka aina tottuu siihen turvallisuushakuiseen joutuukin menemään ideoinnin puolelle ja päinvastoin. Se saattaa opettaa myös sitä erilaisuutta hyväksymään ja hyödyntämään paremmin siellä organisaatiossa.

Sami Sarlin [00:39:56]: Meillä toinen lentävä lause, kun näihin lentäviin lauseisiin päätyy. Monesti kun on esitellyt omaa yritystään ja tätä tiimiä, on sanonut, että meillä on semmoisia kavereita, jotka voivat vaihtaa lennosta soittimia toiseen soittimeen. Tämä bändi soittaa hyvin kiertävällä soitinvalikoimalla ja toiset soittavat kovemmin ja toiset soittavat pikkusen hitaammin, mutta yllättävän hyvin kuitenkin ne erilaiset roolit kaikille istuvat. Kun ollaan keikalla, ei toki kaikkien kannata soittaa välttämättä kaikkia soittimia. Ainakin siinä omassa tuotekehityksessä ja innovaatiopuolella annetaan tilaa tutustua ja katsoa ja laajentaa sitä omaa perspektiiviä.

Henna Väätäinen [00:40:47]: Kuulostaa tosi hyvältä. Sami, mitä kipupisteitä sinä ajattelet, että yritys voi tuotekehitysprosessissaan tai tuoteinnovoinnissaan kohdata?

Matti Tikanmäki [00:40:59]: Rohkeudesta tässä on puhuttu nyt paljon. Aina tai useinkin nyt on puhuttu siitä, mistä löytyy se rohkeus lähteä viemään niitä ideoita eteenpäin. Saattaa tulla vastaan sellainenkin skenaario, että ei välttämättä tiedetä mitä kautta sitä omaa ideaa voisi lähteä jatkojalostamaan. Joskus tarvitaan myös resurssia talon ulkopuolelta siihen prosessin mukaan. Voi olla, että tähän liittyen ei niitä oikeanlaisia verkostoja ole vielä löytynyt. Niiden verkostojen haarukointi varmasti on yksi seikka, mitä voi hyvin varhaisessa vaiheessa jo siinä prosessissa lähteä tekemään. Toinen juttu on tietysti ajallinen ja rahallinenkin resurssi. Me tiedetään, että ollaan pitkälti työelämän haasteissa ja pyörteissä kiinni. Päivittäiset toiminnot, jos yritystoimintaa löytyy jo taustalta, tahtovat viedä varsin suuren osan ajasta, varsinkin pk-yrityksessä. Sekä tässä verkostoaspektissa ja näissä molemmissa resursseissa, niiden verkostojen löytäminen ja myöskin yrityspalveluiden hyödyntäminen tässä prosessissa, se on minun mielestäni yksi tärkeä pointti, joka tässä kuuluisi ottaa huomioon. Täytyisi löytää niitä väyliä, missä omia kehitysideoita voi lähteä varsin rohkeasti jakamaan. Niiden väylien kautta löytää toimijoita, jotka voivat tässä kehitysprosessissa, oli se sitten tuote- tai prosessi-innovaatio, auttaa. Nämä verkostot auttavat tietysti siinä innovaation alulle laitossa. Voi tulla sitä kautta jotain referenssejä, miten esimerkiksi teknologioita on hyödynnetty, mikä taas säästää sitä ajallista resurssia. Rahalliset resurssit siellä on tietysti vieläkin taustalla.

Henna Väätäinen [00:43:42]: Niin Matti, millaisia haasteita nämä kustannukset voivat innovointiin tuoda?

Sami Sarlin [00:43:46]: Kustannusteknisistä asioista jauhaminen... Kun on taitava tiimi, joka hoitaa sen teknisesti, kaikki on mahdollista -puolen, itse olen yleensä se, joka istuu asiakkaiden ja partnereitten kanssa pöydän ääreen miettimään, että mites tämä kustannustekniikka. Tämähän on vähän semmoinen muna-kana-ongelma aina. Jos käydään hienoja tuotekehittäjä- ja yrittäjän kursseja, siellä puhutaan aina, miten siinä kohdassa, kun on 500 000 tai miljoona myyntiä, kuinka sieltä osataan ohjata tietty prosentti sinne tuotekehitykseen. Hyvin monestihan sitä lähdetään ihan nollista liikenteeseen. Mistä saadaan kaavittua esimerkiksi ensimmäinen 10 000 tai 15 000 euroa siihen kassaan, jolla edes pystytään suunnilleen koeponnistamaan sitä omaa ajatusta. Tai hommaamaan jotain, jos se vaatii materiaaleja tai muuta se tekeminen. Eli oikeastaan se alkuun pääseminen on varmaan se kaikista vaikein. Tässä on se rohkeuskin myös, että nyt jos on säännöllinen leipätyö, kuinka rohkeasti siitä uskalletaan hypätä pois sitä edellisestä oravanpyörästä ja lähteä tavoittelemaan sitä seuraavaa ideaa ja innovaatiota ja menestystä. Jotta asiasta ei tulisi liian helppoa, vaikka sitä rahaa ja työtä on, se vaatii sitä tekijää. Päästään niihin yrityksen kasvukipuihin. Siinä vaiheessa kun palkataan henkilöitä, kulut ja vastuut kasvavat ja tiimin johtaminen kasvaa. Koko ajan tasapainotellaan oikeastaan sen kokonaisuuden kasassa pitämisen kanssa. Siinä kohdassa monesti, varsinkin jos lähdetään vaikka startupia miettimään, hairahdutaan tekemään sitä, mistä saadaan helpolla sitä laskutusta. Päädytään ehkä tekemään vähän toissijaista asiaa kuin mitä oltiin alun perin lähdössä tekemään. Kyllähän kustannukset ohjaavat kaikkia toimintaa. Aika monesti siellä jäädään miettimään lähdetäänkö sitä investoria lähestymään, jolloin annetaan investoreille mahdollisuus ohjata sitä toimintaa ehkä enemmän kuin yrittäjävetoisesti itse. Minkälaisella rohkeudella lähdetään tavoittelemaan sitä miljoonaa siihen tiskiin, että saadaan se viisi vuotta rämmittyä läpi. Kyllä, kustannukset ovat iso tekijä tässä kokonaisuudessa.

Henna Väätäinen [00:46:48]: Ilman muuta ja nuo kasvukivut jotenkin tunnistaa, kokemusperäisesti. Ehkä 20 - 50 henkeä, kun sitä kasvua rakennetaan, se on aika mutkikas ja haastava rasti. monta kertaa. Varsinkin, jos sitä joudutaan omarahoitteisesti tekemään. Kun ne palkkakulut aina vähän tuppaavat etupainotteisesti tulemaan, varmasti erityisesti innovaatiotoiminnassa. Loppuun oikeastaan helppo kysymys teille molemmille. Miten te tiivistäisitte, että mistä se menestys oikein syntyy?

Matti Tikanmäki [00:47:26]: Mistä menestys syntyy. Jos mietitään henkilökohtaista menestystä, sehän riippuu pitkälti omista tavoitteista, jotka on asettanut. Menestystä voi syntyä henkilökohtaisessa mielessä siitä, että onko saavuttanut sen tavoitteen, jonka on itselle asettanut. Taloudelliseen menestykseen liittyy tosiaan ihan samat seikat rahallisesti. Mistä minun mielestäni menestyksen avaimet lähtevät. Jokaisella on menestyksen avaimet käsissään hyvin pitkälti silloin kun tehdään päätös lähteä kokeilemaan uusia ratkaisuja, verkostoitumaan. Oli se potentiaalisten yhteistyökumppaneiden, uusien verkostojen haarukointi. Laitteistoasiantuntijoiden tai laitetoimittajien kontaktointi. Eli lähdettäisiin niitä verkostoja rohkeasti rakentamaan. Kun tehdään päätös, että lähdetään verkostoitumaan, kokeilemaan uusia ratkaisuja, silloin ollaan sitouduttu siihen, että etsitään niitä ratkaisuja oman toiminnan kehittämiseen. Luotaisiin pohja sille taloudelliselle menestykselle, koska siellä on se sama ajatus taustalla. Menestyksen avaimet lähtevät minun mielestäni hyvin pitkälti itsestä. Lähdetään hakemaan keinoja, joilla omaa toimintaa voitaisiin kehittää.

Sami Sarlin [00:49:16]: Joo. Minä aina vähän kyseenalaistan sitä, kun ollaan jotakin määrittämässä, mikä on semmoinen klausuuli. Minä aina vähän tuon siihen niitä mittareita mukaan, että mikä se on se menestyksen mittari. Millä sitä voidaan mitata konkreettisesti. Näitä mittareitahan asetetaan kovastikin. Erilaiset sosiaaliset mediat asettavat varmasti monenlaista mittaria sille yksilön menestymiselle, jotka eivät välttämättä ole ihan linjassa realiteettien kanssa. Siellä on aika paljon, monenlaista paisuttelua ja kerrointa mukana. Yhteiskunta asettaa meille varsinkin yrityksinä ja innovaatioiden tuottajina erilaisia mittareita. Työllistämistavoitteet tai myynnilliset, viennilliset tavoitteet. Siellä on aina taustalla se yhteiskunnallinen näkökulma, miten tässä maassa näiden veronmaksajien ja veroja maksavien yritysten toiminta tuottaa yhteiskunnalle mahdollisimman suuren palautuksen. Itse asetan aika lailla varmasti tuohon johonkin puoleen väliin ne omat menestyksen tavoitteet. Itselle on menestystä, että nyt yritys 18 vuotta toimineena tuottaa leivän aika monen perheen pöytään. Se on yksi olemassaolon hyvä peruste, että me olemme työllistävä organisaatio. Meillä lasketaan joissakin tilanteissa jopa se, että yritys on tuottanut voittoa, kun me olemme saaneet tässäkin kuussa maksaa palkat tekijöille. Sen takiahan porukka, vaikka monet tekevät rakkaudesta lajiin hommia, mutta kyllä he silti palkkaakin tarvitsevat. Yksi oleellinen asia on, että onko jotakin omaa arvovalintaa, mikä on muodostunut elämän aikana. Haluaa tehdä sen oman työnsä ja oman toimintansa ja omien innovaatioittensa kanssa sitä kohtaan työtä. Tekemällä vaikka nyt robottisoluja olemme tekemässä omaa osuuttamme kestävän kehityksen tai hukan vähentämisen kanssa. Työn optimoinnin tai työelämän keventämisen kanssa. Sieltä poistetaan ergonomisesti haastavia juttuja pois. Korostetaan turvallisuutta ja vähennetään niitä tapaturmien määrää. Siellä on aika monta semmosta asiaa. Itse tunnen, että olen aika vastuuntuntoinen henkilö ja minulle jollain lailla menestystä on myös, että se mitä me tehdään on vastuullisesti hyvin tarkasteltavaa ja avointa toimintaa. Pystymme seisomaan tekemiemme päätösten takana. Toisaalta myös, että ne innovaatiot joita tehdään, ne edistävät joitakin meidän tiimiläisillemme tärkeitä asioita jossakin kohdassa vähintään.

Henna Väätäinen [00:53:01]: Todella mielenkiintoista. Oikeastaan voisi aloittaa tämän tiivistyksen. Aikanaan kymmenvuotias poikani kysyi minulta, että eikö äiti menestys tarkoitakin kaikille vähän eri asioita. Tässä minusta, teidän molempien sanomana, tiivistyi tämä viesti. Ja tykkäsin oikein kovasti tästä ajatuksesta, että yritys on tuottanut voittoa, kun on saanut maksaa palkkaa. Siihen liittyy minun mielestäni aika syvä yhteisöllisyyden ajatus. Se ei varmasti ole missään tapauksessa haitaksi, pikemminkin eduksi, kun puhutaan innovaatiotoiminnasta ja ideoinnista. Loppuun minä ehkä tiivistäisin tätä meidän keskusteluamme vielä sanoihin uteliaisuus, rohkeus, raha ja kasvu. Meillä olisi uteliaisuutta uudenlaisiin tapoihin tehdä vanhoja asioita, tutkia maailman mahdollisuuksia ja sieltä rakentaa niitä ratkaisuja. Myös ehkä se rohkeus yrittää ja tehdä kokeiluja ottaen huomioon niitä riskejä, mitä me ollaan tunnistettu. Riittävällä tavalla huomioida niitä meidän toiminnassamme. Rahaa toteuttaa sitä asiakasarvoa, mistä tämä keskustelu oikeastaan aloitettiin. Ylilaadun tuottaminen ei takaa liiketaloudellista menestystä. Tämä ainakin minulle kokemusperäisesti tuntuu olevan totta. Ei kannata tuottaa semmoista laatua, mistä asiakas ei ole valmis maksamaan. Se on sidoksissa aina siihen asiakkaan odotuksiin. Pitäisi olla myös innovaatioiden markkinointiin ja myyntiin rahaa. Me oikeasti saatetaan se tuote myös asiakkaiden saataville ja siten ehkä tuetaan sitä onnistumista. Ajattelisin myös näin, että suuremmalla todennäköisyydellä pyrkimykset epäonnistuvat siksi, että kukaan ei tiedä niistä eikä niinkään siksi, että joku saattaisi varastaa sen idean. Me tuotaisiin näkyväksi niitä omia ideoita, ne voisivat jatkojalostua ja kehittyä siinä matkan varrella. Kerrotaan siis omista ajatuksista ajoissa. Joku saattaa vaikka auttaa. Kasvu syntyy oikeasta tekemisestä oikeana aikana, oikeiden ihmisten kanssa. Näin ajattelisin. Kiitoksia Matti ja kiitoksia Sami tästä oikein mielenkiintoisesta keskusteluhetkestä. Keskustelu varmasti innovaatioiden ympärillä jatkuu.

[musiikkia 00:55:46 - 00:55:57]

[äänite päättyy]