Kirjaston kahvitunti - Tapahtumat osana kirjastoarkea

Nyt kirjaston kahvitunnilla puhutaan tapahtumista ja niiden järjestämisestä. Mitä kaikkea tapahtumajärjestäjän pitää huomioida ja millaista on työ kirjastotapahtumien parissa.

What is Porin kirjasto esittää?

Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.

Spiikkaaja: Nykyään kaikki ärsyttävät ja itsekeskeiset tyypit pitävät podcastia, joten siksi mekin sitten tehtiin tällainen.

Lapsenomainen ääni: Kirjaston kahvitunti.

Arja: Tervetuloa kirjaston kahvitunnille. Tänään puhutaan kirjaston tapahtumista, ja mukana täällä on Erkka.

Erkka: Moi, moi.

Arja: Jarkko.

Jarkko: Hei, hei.

Arja: Ja meidän palvelukoordinaattori Heli Leppäniemi, tervetuloa.

Heli: Terve, terve.

Arja: Heli, sun hommiin kuuluu kirjaston tapahtumat aika isolta osalta, ja nyt on pakko kysyä erittäin iso kysymys.

Heli: No?

Arja: Asiakkaat aina pohtii joko miksi teillä on aina niitä tapahtumia tai miksei teillä tapahdu koskaan mitään hauskaa. Eli mistä nämä tapahtumat oikein tulee? Keksitkö sä itse, vai keksitäänkö niitä yhdessä vai miten se menee?

Heli: Yhdessähän täällä tehdään pääasiassa hommia. Tapahtumatiimissä näitä kehitellään ja kahvihuoneessa naurun kera välillä, ja sitten aika paljon meille tulee myös asiakkailta noita toivomuksia, että mitä voitaisi järjestää ja ketä kutsua kylään.

Erkka: Asiakkailta tulee aina semmoista palautetta, että miksi tätä mun suosikkikirjailijaa ei saada koskaan vieraaksi. Miksei sitä saada? Onko siihen jotain selityksiä?

Heli: Juu, toki. Toki niitä selityksiä riittää. Kirjailijoillakin riittää selityksiä. Moni kirjailijahan ei edes tee paljoakaan julkisia kiertueita. Jotkut lähtee kiertää vasta, kun on kuusi kohdetta tiedossa samalla suunnalla. Yhtäkin toivottua kirjailijaa me on nyt kolmena vuotena pyydetty peräkkäin Kirjojen yöhön, mutta ei hän ole tullut.

Arja: Onko urbaani legenda, että Poriin ei haluta tulla, koska täältä ei pääse illalla pois?

Heli: Täältä ei pääse illalla pois, mutta onneksi me maksetaan majoitus. Eli kirjailijavieraalle on tiedossa hotelliyö.

Arja: Ja Raumalle jos saadaan henkilöjuna, niin me saadaan yksi ehkä iltajunamatka Tampereelle päin lisää.

Heli: Tämä olisi hyvin toivottavaa kyllä, jolloin voisi sitten lähteä kotiinkin vielä nukkumaan vierailun jälkeen.

Erkka: No, tänään olisi vähän tarkoitus puhua siitä, että kun tapahtumaa järjestetään, niin siitä vaan pieni osa näkyy meidän asiakkaille. Eli mitä kaikkea muuta siihen tapahtuman järjestämiseen liittyy? Mistä aloitetaan?

Heli: Aloitetaan ideoinnista. Sehän voi tapahtua hyvinkin pian edellisen tapahtuman jälkeen. Kirjojen yötäkin on tässä tehty jo puoli vuotta tai yli. Usein siihen kasataan joku poppoo, ja sitten lähdetään alustavasti suunnittelemaan, että mitä tehdään ja mikä on teema, ja visiot lentelee välillä aika villistikin.

Arja: Sitten työhuoneessa kysellään, että tuntisitko sä jonkun, joka olisi tämän alan ihminen tai tiedätkö sä sitä tyyppiä. Musta on hauskoja nämä käytävä ohimennen, et se vastasi joo, mutta se vastasi ei, mitä me nyt tehdään.

Heli: Joo. Tämä on aika yleistä, että sitä joutuu vähän haarukoimaan ja lähettämään aika monta viestiä, että tavoittaa ihmisiä. Ja mitä erilaisempia kanavia pitkin. Puhelin ja sähköposti ja kaikki mahdolliset somekanavat on pommituksen kohteena välillä.

Arja: Meillähän on tapahtumasta riippuen, mutta tosi paljon porukkaa töissä useinkin. No Kirjojen yö on hyvä esimerkki siitä, että meitä on paljon. Mutta tällain kun asiakaspalvelussa myös teen töitä, niin sellainenkin yksityiskohta pitää aina miettiä, että seuraavana päivänä pitää olla porukkaa myös töissä, mikä ei ehkä tule ajatelleeksi, kun tapahtumia järjestetään, et okei, se meidän normaali elämä jatkuu silti sen tapahtuman jälkeen. Kaikki ei voi olla yöhön asti töissä tai jos tapahtuma on lauantaina, niin kaikki ei voi olla lauantaina töissä. Siinä on hyvin monenlaisia, miten mä sanoisin, aikatauluja pitää ottaa huomioon.

Heli: Pitää ottaa, ja sehän vie aikaa jo siinä suunnitteluvaiheessa ja siinä, että työntekijöillä menee aika paljon työaikaa siihen ennen tapahtumaa tapahtuviin asioihin ja yhteydenpitoihin. Sitten ihan sen tapahtuman rakentaminen vie aikaa. Edellisenä päivänä siellä roudataan pöytiä ja tuoleja hiki hatussa, ja sitten tapahtumapäivät voi olla aika pitkiäkin. Siitä tulee pitkää vuoroa joillekin. Sitten tapahtuman jälkeen tosiaan jonkunhan pitää kantaa ne kaikki pois ja ottaa julisteet pois ja purkaa ja siivota ja putsata, ja sitten täällä pitäisi kuitenkin suht pian saada tilat asiakkaiden käyttöön. Kyllä se vaatii palapeliä.

Erkka: Ja siihen liittyy sekin, että ennen tapahtuman alkua etsitään, että missä ihmeessä joku tietty pöytä oli tai jotkut tuolit.

Arja: Oliko meillä monta naulakkoa talossa, huudellaan.

Erkka: Kyllä. Ja sitten taas sen jälkeen, mistä ihmeestä nämä on otettu. Mihin nämä palautetaan.

Arja: Juu, ja joku huomaa, että meiltä puuttuu nyt kokonaan se, että onko se vieläkin siellä, missä se oli, kun oli se tapahtuma.

Heli: Joo, ja parhaassa tapauksessa juostaan johonkin Annikselle ja museolle hakemaan viime tingassa kalusteita ja palautetaan sitten niitä, että mistäs nämä olikaan.

Arja: Mutta se on kauhean kätevää, että me ollaan niin keskeisellä paikalla, et esimerkiksi Annikselta pystyy parin tunnin varoajalla löytämään sopivia roolivaatteita tarvittaessa. Kokemusta on.

Heli: Kyllä. Koska mehän saatetaan olla hyvinkin erikoisissa rooleissa. Erkka sulla on kokemus siitä, että välttämättä henkilökunta ei saa aina itse valita, missä roolissa tapahtumassa on.

Erkka: Joo. Tylypori, eli tämä meidän Harry Potter –tapahtuma, niin sain kerran kuulla, että mulle oli järkätty rooli ja olin kuulemma Gilderoy Lockhartin hahmosta tullut mieleen, mitä en nyt välttämättä heti suoralta kädeltä ottanut kohteliaisuutena, kun kyseessä on kuitenkin aika omahyväinen ääliö niin sanotusti. Hänestä oli tullut mielikuva minuun jostain syystä. Koska pidin tiukasti taas pintani, niin päädyin häntä esittämään siellä tilaisuudessa, ja taas Annikselta vaatteet.

Arja: Juu, ja täydestä meni.

Erkka: Joo. Täytyy myöntää, että ehkä jopa tykkäsin hiukan siitä roolista. Eli ehkä muut tunsivat minut paremmin kuin itse.

Arja: Tuollaisissa tapahtumissa onkin se hauskuus ja yllättävyys. Sen lisäksi, että me emme tiedä koskaan, että kuka esiintyy minäkin ehkä, mutta me ei tiedetä myöskään etukäteen, paljonko väkeä tulee. Hyvä esimerkki mulla on siitä ensimmäisestä, tästä samaisesta Tylyporista, mikä järjestettiin, kun oltiin vähän mietitty, että ehkä 30 henkeä olisi kiva, niin ei ole ihan turhaan järjestetty ja ei tule johdolta sanomista, että kun niin moni on lauantaina töissä. Katsottiin kellosta, kaikki oli valmista. Katsottiin kellosta, et millon tapahtuma alkaa, ja mulla oli rintamerkkejä jaossa, et mihin tupaan kuuluu. Mietin, että otanko tämän koko kopan. Se on vähän painava, mutta otan, että ei tarvitse täyttää kesken päivän takahuoneessa. Kun tapahtumaa oli vartin kulunut, niin mä en pystynyt liikahtamaan senttiäkään, koska mun ympärillä oli niin paljon lapsia. Siinä vaiheessa mä ymmärsin, että kiva, mulla on tämä koppa tässä nyt, mä voin jakaa nämä, mutta nämähän loppuu varmaan ensimmäisen kahden tunnin aikana. Mutta sitähän väkeä oli niin paljon, että palaute oli tämä hyvin tyypillinen, Heli, säkin olet tämän kuullut, että liian pienet tilat, liian paljon väkeä ja liian kuuma.

Heli: Ja liian vähän tuoleja.

Arja: Aa, okei.

Heli: Sitä tulee kans. Helena Petäjistö kun oli täällä, niin meille kävi samanlaiset yllärit. Jarkko taisi silloin olla paikalla, ja haali täältä vissiin kaikki tuolit talosta, eikä siltikään riittänyt.

Jarkko: Joo. Ja asiakkaat oli hyvin oma-aloitteisia tuolin etsinnässä. Sieltä kirjaston tiloista jotakuinkin kaikki tuolit, mitkä vaan irti lähti, niin oli ihmiset itse raahannut sinne katsomaan. Meillähän meidän aikuisten osaston tapahtumiin mahtuu hyvin 70–80 henkeä, ehkä jopa hätinässä sata, mutta kun ruvetaan menemään sen yli ja siellä taisi olla lähemmäs puoltoista sataa ihmistä, niin siellä tulee kyllä kieltämättä vähän ruuhkaa.

Erkka: Tästä tuolien raijaamisesta. Ihmiset löytää niitä kyllä pitkin kirjastoa aika hyvin. Yksi vuosi huomattiin Kirjojen yössä Arttu Tuomisen haastattelussa, että väki oli pistänyt tuoleja hirveesti riviin kirjahyllyjen väliin, mistä ei siis todellakaan nähnyt lavalle mitään, mutta tietysti kuuli hyvin. Siellä oltiin kuunneltu ja katsottu kirjahyllyä puoli metriä silmien edessä.

Arja: Mutta ääni on tärkein, koska aikoinaan meillä oli Jaana Kapari-Jatta, Harry Potter –sarjan suomentaja, niin meillähän ei ollut äänentoistoa ollenkaan, koska silloin talossa ei ollut kovin kummoista äänentoistoa, eikä tullut mieleen, että tulee yli 30 henkeä ja sitten niitä toistasataa siinä oli tai useampikin sata, niin eihän sieltä varmaan kuullut yhtään mitään. Nykyään onneksi kaikki tällainen, kiitos, Jarkko, tekniikka, pystytään hoitamaan. Laitetaan sitten volaa vähän isommalle, jos tuntuu, että väkeä on niin paljon.

Erkka: Tästä, ettei tiedä yhtään, että kuinka paljon väkeä tulee, niin lähikirjastoissa tämä on myös todella tyypillistä, kun järjestetään mikä tahansa tapahtuma, niin ei ole mitään hajua. Mulla on käynyt useamman kerran omassa kirjastossa niin, että varttia ennen tilaisuuden alkua on ollut puolipaniikissa siitä, että kai tänne nyt tulee joku. Sitten viisi minuuttia ennen sen tapahtuman alkua se puolipaniikki on edelleen voimassa, mutta siitä syystä, että ei kai enää tule ketään, kun ei ne mahdu mihinkään. Eli nämä saa hienosti yhdistettyä myös ihan samaan tapahtumaan.

Arja: Kyllä. Ja jos on pieni lähikirjasto, niin siinä ei hirveästi pysty myöskään tuoleja hakemaan mistään, koska ne on kaikki siinä.

Erkka: Ei, eikä tilaa lisäämään mitenkään. Tästä tulee mieleen esimerkki lähikirjastoista. Meidän keskussairaalan kirjasto, kun päätettiin lopettaa, niin järjestettiin läksiäiset, ja sinne oli järjestetty kakkutarjoilu. Väkeä tuli niin paljon enemmän, kun kukaan oli kuvitellut, että meidän vahtimestari tyhjensi käytännössä koko kaupungin kakut siihen tilaisuuteen. Hän pyöri ympäriinsä tuomassa niitä lisää ja lisää koko sen päivän. Sen takia jouduttiin tekemään periaatepäätös tässä kirjastossa, että meillä ei enää Porissa oteta kakkua mihinkään tilaisuuksiin.

Arja: Niin, se on sitten pullaa, mitä saa mistä kaupasta tahansa.

Erkka: Kyllä. Pahoittelut kaikille kakun ystäville, mutta tästä se johtuu. Te syötte sitä liikaa.

Heli: Reposaareen taidettiin saada kakkua, koska ajateltiin, että sinne ei kuitenkaan tule samanlaista yleisöryntäystä. Se oli ainoa poikkeus. Mutta mä olen myös saanut tämän kakkukiellon kirjastonjohtajilta.

Arja: Eli se ei ole...

Heli: Ihan systemaattisesti...

Arja: ...urbaani legenda.

Heli: Ei ole urbaani legenda.

Arja: Valmiiksi siivutettua pullaa löytyy yleensä lähikaupastakin muutama pussi.

Heli: Joo, mutta Gifflareitakin jouduttiin hakee ainakin kolme kertaa lisää Vähärauman kirjaston avajaisissa. Täysin se ei kyllä tätä ongelmaa poista.

Arja: Tästä on hyvä tulla siihen, että meillähän on green room isoissa tapahtumissa myös, eli siis se, minne esiintyjät voi mennä ennen ja jälkeen esiintymisen, missä on rauhallinen tila. Onko oikein, että mä olen kuullut, että meidän green room on saanut erittäin hyvää palautetta?

Heli: On saanut. Ei tämmöistä ole vissiin juurikaan missään muualla.

Arja: Aa, kirjastot ei ole keksinyt sitä.

Heli: Ei.

Arja: Mutta onhan Euroviisuissakin.

Heli: Mutta nyt saa ottaa käyttöön kyllä muutkin. On tykätty, että on jotain naposteltavaa, juotavaa ja kahvia. Sitten siellä pystyy vähän jututtaa haastattelijaa myös ennen haastattelua.

Erkka: Se on tosi toimiva systeemi se green room, ja eräs ihan nimekäskin kirjailija Kirjojen yön illan aikana, ainakin kuusi kertaa mä kuulin, kun hän ihasteli sitä green roomin tarjoilua. Eli taisi olla kyllä todella poikkeuksellinen.

Arja: Eli kävi ne kahvit kuusi kertaa juomassa siellä.

Jarkko: Näin sivutöissä, kun olen nähnyt aika paljon isompia tapahtumia, niin siellä se on ollut jotenkin ehkä itsestään selvyys, että ne tarjoilut on aika lailla osa sitä tapahtuman järjestämistä. Ei ole oikeastaan mitään tapaa kerätä niin paljoa esiintyjiltä ja artisteilta huonoa palautetta kun se, että ei järjestä ruokailua vieraille ja artisteille. Ehkä tämä kirjastomaailma on siinä mielessä kuitenkin vähän erilainen, että tietysti täällä ensinnäkin ei toimita kaupallisesti ja toisekseen on tietysti se, että meillä ylipäänsä tapahtumat kuitenkin on pienempiä hallinnoitavia kokonaisuutena, mutta mielestäni se on oikea kuitenkin kehityssuunta, että huolehditaan vieraista hyvin.

Arja: On, ja ehdottomasti, jos ajattelee, että itse menee jonnekin keikalle, niin onhan se nyt hienoa, kun joku tarjoilu on.

Heli: Raideria. Vielä pitää sanoa, että raideria en ole tavannut vielä kuin yhdellä kirjailijavieraalla.

Arja: Se lista, mitä haluaa.

Heli: Joo. Lista, mitä haluaa. Heli Laaksosella oli. Sekin oli hyvin vaatimaton.

Arja: Meillähän kaikki tekee tapahtumia ennen kaikkea, mutta ollaan jaettu. Yksi asia, mitä mä olen miettinyt, meillä on se joku hirvittävän iso kahvinkeitinsysteemi tässä pääkirjastossa, niin mä en osaa sitä käyttää.

Heli: Joo, apua.

Arja: Mutta meillä on ilmeisesti muutama, jotka osaa käyttää tai neuvoa, jos sitä tarvitaan.

Heli: Meillä on tällä hetkellä yksi, joka osaa sitä [nauraa] käyttää.

Arja: Aika kriittinen.

Heli: Minna on kriittinen. Mutta on se oppi siirtymässä muillekin.

Arja: Niin, mä ajattelen, et se on hankala, jos on vain yhden ihmisen, koska siitä yritetään pois, ettei olisi vaan yhden ihmisen.

Heli: Oppia on yritetty imeä.

Arja: Joo.

Erkka: Meillähän on haastattelijoillekin varahaastattelijat valmiina, niin...

Arja: Kahvinkeittoon...

Erkka: ...kyllä täytyy kahvissakin olla.

Arja: Kyllä. [nauraa]

Jarkko: Puhtaanko me siis kuuluisasta perkolaattorista?

Arja: Ilmeisesti joo.

Heli: Ehkä.

Arja: Kyllä. Sä tiedät sen nimenkin. Se on hieno.

Heli: Se on mielenkiintoinen, mutta sillä on ihan oma toimintalogiikkansa.

Arja: Sitten meillä on aikuisten osastolla pääkirjastossa, kun on vieraita, niin meillähän rakennetaan se lava siihen. Mutta sehän ei ole ilmeisesti, no, se ei ole pysyvä ratkaisu, koska muutenhan siinä on kirjahyllyjä. Mutta se roudataan jostain ja kootaan.

Heli: Joo. Ensin joku roudaa siitä ne kirjahyllyt edestä pois, ja yrittää survoa ne johonkin suht loogisiin paikkoihin, ja sitten työpajalta on tultu tuomaan se lava. Sen jälkeen alkaa iänikuinen maton sommittelu siihen, et mites päin nämä palat olikaan ja ottiko kukaan viime vuonna kuvaa, että miten nämä laitetaan, ja sitten Jarkko tulee sanomaan, että kyllä näihin yleensä ostetaan joka vuosi uusi matto. Sen jälkeen... [nauraa]

Arja: Ja tämä keskustelu käydään joka vuosi.

Heli: Kyllä. Ja sitten kun se tilkkutäkki on siihen saatu tehtyä, niin sitten aletaan miettiä, että olihan meillä oikean väristä teippiä. Tämä on liian tummansinistä. Onko yhtään vaaleampaa? No on, käy katsomassa vaksin kopista. Kyllä se yleensä on siitä tokeentunut. Nykyään osataan jo pyytää vaksia etukäteen metsästämään oikean väriset teipit ja tilaamaan kukat ja kaiken maailman pikkuhärpäkkeet.

Arja: Ja minkälaiset kukat ja mitkä pöydät ja tuolit siihen otetaan. Se myös pohditaan aina, että otetaanko nojatuolit vai matalemmat vai...

Heli: Joo, ja sitten pitää pohtia, että sopiiko ne tuolin värit yhteen sen kukkakimpun värin kanssa.

Arja: Mutta eikö voi kuitenkin päättää ne tuolit ensin ja sitten tilata kukat, niin se olisi ehkä helpompi.

Heli: Se olisi loogisempaa, mutta aina se ei mene ihan logiikan mukaan.

Erkka: Tämä on hirveän kiva tietää itse, kun tekee noita kirjailijahaastatteluita, niin ei ole yleensä muuta kun tullut paikalle ja istunut siihen tuolille.

Arja: No onhan sulla nyt vähän ollut töitä kuitenkin sitä ennen.

Erkka: No juu, totta kai haastatteluihinhan pitää valmistautua ja lukea se kirjailijan tuotanto enemmän tai vähemmän, mutta...

Arja: Mutta siellä on tuoli valmiina ja vesipulla ja mikrofoni, niin...

Erkka: Kyllä.

Arja: ...se on aika paljon.

Erkka: Kyllä. Ja voi itse keskittyä höpöttelemään sen haastateltavan kanssa siinä ennen, esimerkiksi green roomissa.

Arja: Aivan.

Erkka: Mutta Arja, sä olet kokenut ongelmia siinä, että kun meiltä aina joku menee vastaanottamaan sen kirjailijavieraan tai jonkun muun vieraan, niin mimmoisia ongelmia sulla on siinä asiassa ollut?

Arja: Joo. Lastenkirjojen yö eräänä vuonna, ja Tatun ja Patun tekijät oli siinä, Havukainen ja Toivonen. Onneksi nykyäänhän netti on ja kirjojen liepeessä on kirjailijoiden kuvat. Saattaahan olla, että väri on vaihtunut hiuksissa ja on lihonut tai laihtunut, mutta suunnilleen netistä löytyy, että tietää. Mä kyttäsin aulassa. Mä tiesin suunnilleen, milloin ne tulee ja tuleeko omalla autolla, että sitten mulla on parkkilappua ja kaikkea sellaista. Sitten menin kuitenkin vielä ennen siihen meidän työhuoneeseen, mikä on lasten ja nuorten osaston takana ihan lähellä, ja oveen koputettiin, ja mä säntäsin, oikein nousin ylös, että nyt sieltä tulee. Ja ovelle tuli mieshenkilö, ja mä katoin häntä ehkä pitkään. Minusta hän ei ollut ollenkaan Tatun ja Patun tekijöiden näköinen, ei lainkaan, mutta hän oli viranomainen. Mutta hän ei näyttänyt virkamerkkiään vaan hän aloitti sen asian heti suoraan siitä. Mä menin jotenkin täysin, mulla meni se asia ihan ohi, kun en mä tiedä sanoinko mä suoraan, että et sä ole Tatu ja Patu [nauraa]. Mutta mä niin odotin, ja sitten siihen tulee virallinen virkahenkilö, ja mä olen kuitenkin oppinut amerikkalaisista sarjoista, että ensin näytetään se kortti ja virkamerkki, ja sitten vasta sanotaan se asia.

Jarkko: Onko Suomen poliiseilla sellaista?

Arja: Kyllä niillä kaulassa joskus roikkuu jotain, jos niillä ei ole ne haalarit, mistä kyllä tunnistaa. Mutta miksi tämä nyt sattuu sinä päivänä tulemaan, niin sekin oli musta hauskaa. Mutta sen jälkeen kyllä jännitys oli mulla mennyt ohi. Kyllä mä sitten kirjailijat heti tunnistin, kun he tuli. Mutta me oikeasti mietitään, kuka ottaa vastaan, kun esiintyjät tulee, ettei käy silleen, että esiintyjä joutuu harhailemaan meidän isossa talossa. Mä olen tulossa tänne esiintymään, mutta ei kukaan sitä tiedä.

Heli: Joo, sovitaan vastaanottajat jokaiselle esiintyjälle. Usein se on haastattelija tai sitten jos on infopiste aulassa, niin siinäkin voidaan ottaa vastaan. Onneksi nyt usein saa jotain vinkkiä. Viimeksi Retropelipäivässä tultiin mulle vinkkaamaan, et pst, kirjailijan hiusten väri on vaihtunut viime tietojen mukaan pinkistä siniseksi. Älä odotakaan pinkkihiuksista ihmistä. Tämä virkahenkilö, mikä tuli, niin siitä tuli mieleen tämä, että tännehän voi tulla sitten joku tarkastaja tarkastamaan, että meillä on oikeasti turvallisuusjärjestelyt kunnossa. Isommissa tapahtumissa tehdään yleisötapahtumailmoitukset ja pelastussuunnitelmat pelastuslaitokselle ja mietitään, että on pelastuskäytävät avoinna ja invapaikat löytyy. Siinä on monenmoista.

Arja: Tämä on se hankaluus niiden tuolien kanssa, koska ymmärrettävästi yleisö haluaa nähdä ja kuulla hyvin, mutta niitä tuoleja ei voi laittaa siihen, missä on tämä pelastustie tai käytävä.

Heli: Ihan mihin vaan niitä ei voi survoa. Ja joskus me mietittiinkin, että me piilotetaan kaikki ylimääräiset tuolit. Mutta siihen ei nyt vielä olla lähdetty.

Jarkko: Joo, ja tässä päästään tähän asiakkaiden omatoimisuuteen. Se harvoin auttaa, koska niitä tuodaan tuolta aulasta ja muista kirjaston tiloista niitä tuoleja sinne lisää. Se nyt ehkä ei ole ratkaisu. Tietysti olisi kauhean kiva, kun kirjastolla olisi enemmän tapahtumiin soveltuvat tilat, mikä nyt tietysti on kaupungin isien takana sellaiset asiat, mutta se on mun mielestä tosi hienoa, että meidän tapahtumat on joka tapauksessa keskeisellä paikalla kirjastossa. Niitä ei ole hävitetty ihmisten näkyvistä pois. Vaikka ne tilat nyt toisinaan vähän asettaakin haasteitta, niin mun mielestä se on tärkeätä jotenkin, että me ollaan kuitenkin keskellä kirjaston päivittäistä toimintaa. Toisin kuin monissa muissa ympäristöissä, niin meillähän kirjaston arki jatkuu myös tapahtumien aikana. Eli siellä on ihan normaali asiakaspalvelu käynnissä ja ihmiset asiakaspalvelee myös kirjaston asiakkaita tapahtumien aikana.

Arja: Tässä on tietysti se haaste sitten, että jos siinä pääkirjastossa tietopalvelun luona on se kirjailijavieras, niin kyllähän siinä puhelimien kanssa saa tulla melkein lasten palveluihin asti, että kuulee, mitä puhelimessa sanotaan. Se on sinänsä ihan ymmärrettävää. Meillä taas lasten puolella tietysti lähdetään puhelimen kanssa takahuoneeseen, ja sitten täytyy ottaa ihan niinkin yksinkertainen asia huomioon, et jos ajatellaan, että meillä on joku lasten teatteriesitys ja se on tosi suosittu. Me ollaan mietitty, miten ihmiset tulee. Meillä on yksi joka ohjaa, ettei tule sumppua ja mietitty, miten päin esiintyjä on, paljonko se tarvitsee tilaa ja mitattu se ja katsottu esiintyjän kanssa, että ihmiset tulee tänne ja yritetään ohjata niitä tänne. Ne asiakkaat, jotka tulee meille, niin ne saattaa myös palauttaa kirjoja. Eli jonkun täytyy kuitenkin muistaa seurata, että meidän palautusautomaatti ei mene tukkoon. Eli ihan tämä meidän perustyö, mitä me tehdään. Mutta sekin on nykyään usein suunniteltu, että okei, mä ohjaan tässä ihmisiä, sä olet tuossa, vastaa puhelimeen ja mä katson palautusautomaattia.

Heli: Joo, kyllä tämä on aika hyvin suunniteltua. Aikuisten osastollakin on koppipuhelinpäivystysvuoro, jos on [naurua] äänekäs tapahtuma...

Arja: Ihana.

Heli: ...aikuisten osastolla. Ja sittenhän tämä aiheuttaa myös haasteita niille, jotka yrittää opiskella ja keskittyä yläkerrassa. Heitä on välillä kuljetettu tänne hallintotiloihin lukemaan hiljaisuuteen. Hiljaiset tilat myös olisi kyllä tosi kivat olla täällä.

Arja: Mutta tuo avonainen yläosa meidän pääkirjastossa mahdollistaa salakatselun. Eli sillain, että ei mua varten tarvitse tuolia laittaa, mä olen vaan käymässä, mutta sitten kun se on kuitenkin aika mielenkiintoinen, niin sieltä ylhäältä voi katsoa. Se on aika semmoinen...

Heli: Joo, ja sitten tilastoijan pitää muistaa laskea myös ne kävijät, joiden pää vilahtaa sieltä yläkaiteen takaa [nauraa].

Erkka: Ja tässä nyt pohditaan tätä, että kun tuolit ei riitä ja tilat ei riitä, niin pitää muistaa sekin, että se on aika positiivinen ongelma, jos meillä on talo niin täynnä väkeä, ettei meinaa paikat riittää. Se nyt vaan kertoo siitä, että se tapahtuma on kiinnostava.

Arja: Ja ohjelmassa pitää ottaa huomioon, että siirtymiin pitää olla aikaa, koska joskus tulee sitä palautetta, että ei voi olla ohjelmaa päällekkäin, koska sitten ei ehdi kaverin kanssa jutella, kun samaan tapahtumaan tulee niin paljon tuttuja ja niidenkin kanssa pitää ehtiä jutella.

Heli: No juu. Pitää sitten ehtiä kahvittelemaan. Nämä sosiaaliset tauotkin tarvii olla.

Erkka: Ja sitten kun kaikki pitää etukäteen suunnitella, niin ollaan jouduttu pohtimaan myös sellaista joskus, että meillä on iso tapahtuma eli Kirjojen yö, missä jollain kirjailijalla on julkkarit. Sitten hän myy sen jälkeen niitä kirjojaan ja muodostuu pitkä, pitkä jono, niin mihin se laitetaan se jono niin, ettei se häiritse koko tapahtumaa.

Arja: Juu, tämä on useinkin ongelma, ja aulassa toinen haastava on näyttelyn avajaiset, että ihmiset pääsee silti palauttaa kirjoja. Ja sitten saattaa joskus, kun näyttelyn avajaiset on oikein suositut, niin lasten osastolle ei pääse lainkaan, koska siinä on ryhmittynyt [nauraa] niin paljon ihmisiä. Ja se on ikävä mennä sanomaan, että anteeksi, siirryttekö, mutta tästä pitäisi jonkun päästä kulkemaan. Mutta kun tila on sellainen kun on.

Heli: On, ja kuitenkin ihanaa, että niitä avajaisia järjestetään ja se on aika satunnaista. Sitten yritetään vaan luovia tilanteen mukaan.

Arja: Ja nämä on musta yksi meidän kirjaston, niin kun Jarkko sanoit, että kun on tässä pramilla oikein näkyy ne meidän tapahtumat, niin aikoinaan muistan, että vietiin toisiin tiloihin joku esiintyjä, ehkä lasten esiintyjä halusi, että rauhallinen tila, että siinä ei kulje ihmisiä ja näin. Sitten kun meni sanomaan perheille, että meillä olisi tuolla esitys, mä vien teidät vaikka hissillä alakertaan, niin tuli sillain, että ei, kun me käydään vaan. Ei me nyt sinne mennä. Mutta sitten huomasi, jos se tapahtuma onkin ihan keskeisellä paikalla, niin sitä vaan ruvetaan seuraamaan ja ollaankin ehkä koko tapahtuman ajan.

Heli: Joo. Eli siinä on hyvät puolensa myös.

Arja: Ehdottomasti. Kyllä. Koska jostain syystä aikuiset pelkää, että lapset aiheuttaa tapahtumassa jotenkin häiriötä, ja yleensähän se idea on se lasten tapahtumassa, että lapset myös toimii. Nehän on yleensä hyvin osallistavia, niin siinä on ehkä hiukan ristiriitaa, että me halutaankin, että siinä saa nyt tömistää ja laulaa ja tanssia. [nauraa]

Heli: Joo, ja nauraa. Mikä parempi ääni, kun se riemu, mikä kaikaa sieltä.

Arja: Vaikka joskus tuntuukin, että niitä ääniä tulee niin paljon. Mutta tämä on se haaste silti, että on tapahtumia. Mutta tästä on pakko myös kertoa se, että aina meille ei ole ollut niin selvää, että mitä meidän talossa tapahtuu. Eli mehän ollaan panostettu myös tiedotukseen tietysti asiakkaille, että ne löytäisi meidän tapahtumat, mutta myös siihen, että henkilökunta tietää, että mitä sinä päivänä talossa tapahtuu. Koska on tullut yllättäviä tilanteita, että ollaan tultu asiakaspalvelusta kysymään, että hei, että teillä on täällä tämmöinen tänään, ja sitten, että älä näytä naamastasi, että sä et ole koskaan kuullutkaan, yritä nyt etsiä jostain se tieto, että onko meillä sellainen. Tämä meillä toimii huomattavasti paremmin nykyään.

Heli: Joo, hyvä kuulla. Kaikenlaisia tiskilistoja tehdään...

Arja: Juu, sillain back...

Heli: ...muistien...

Arja: ...listoja, että...
Heli: ...tueksi.

Arja: Koska tiloja on myös monenlaisia.

Heli: On, joo.

Arja: Yksi semmoinen myös ongelmallinenhan on tämä meidän osoite. Mehän ollaan Gallen-Kallelankatu 12-14. Kansalaisopisto on tuossa päässä, ja tästä rakennuksestahan käytetään montaa nimeä. Tämä on kirjasto-kansalaisopisto, ja mitä kaikkia termejä tällä onkaan. Osa saattaa lukea esimerkiksi lehden menopalstalta niin, että Gallen-Kallelankatu 12-14, niin katsookin sen tapahtuman kellonajaksi sen 12-14.

Heli: Joo, tämmöistä on tapahtunut, että tullaan kahdeltatoista paikalle. Lehdessä luki näin. Ja sitten penkomaan, että lukiko lehdessä näin, mistä tämä nyt johtuu. Aa, se on osoite.

Arja: Mutta hyvin myönteinen on tämä Satakunnan kansan ja Länsi-Suomi–lehden yhdistyminen. Mitenkään en siihen enempää ota kantaa, mutta nyt raumalaiset näkee tapahtumat Porissa. Me ollaan saatu lasten tapahtumiin mukaan asiakkaita, jotka ovat Raumalta ja sanoneet, että kun he lehdestä luki. Tämä on kyllä hieno.

Heli: No tämä on kyllä hieno. Hyvä. Plussaa siitä.

Arja: Koska kaikki saa tulla tapahtumiin.

Erkka: Jopa raumalaiset saa tulla.

Arja: Kyllä.

Heli: Jopa turkulaiset saa tulla ja tuleekin.

Erkka: Oho. Aika kova juttu. Turusta saakka.

Heli: Joo. Retropelipäivään tultiin Turusta saakka ja jostain kauempaakin, kun oli neljä tuntia ollut matkassa eräskin kävijä.

Arja: Joo, ja Nipporiin aikanaan tultiin kans pitkältä, ja edelleen varmaan tullaan.

Erkka: Luultavasti, joo.

Arja: Mutta Heli, kerros tästä meidän autosäädöstä. Tämä kuulostaa kans, siis en puhu kirjastoautosta, vaan meidän Kirjojen yön ulkoilmaelokuvaan liittyvistä asioista. Siihen liittyy niin hauskoja asioita, mitä pitää ottaa huomioon, mitä asiakkaat ei voi todellakaan tietää.

Heli: Joo, siis se ulkoilmaelokuvahan tapahtuu tuolla sisäpihalla, missä on myös meidän pysäköintialue. Sieltä pitäisi sitten saada ajoissa autot pois, ja eihän sitä aina ihan kaikki muista ja lue niitä ohjeita ja välitä välttämättä kylteistäkään [nauraa]. Sitten metsästetään, että kenen tämä auto on, jolla on tämmöinen rekkari, ja mistä me löydetään tämä tyyppi.

Arja: Mutta hyvin yritetään tiedottaa, kun me leimataan itsemme sisään takaovella, niin siinä on aina lappu, että siirrä autosi siihen ja siihen mennessä.

Heli: Joo, lappujen määrä on varmaan lisääntynyt niin paljon, että viime vuonna mä en muista yhtään ongelmaa enää olleen tässä hommassa. Ne autot on siirretty sieltä. Se on muutenkin siinä ulkoilmaelokuvassa ihan omat juttunsa. Säätiedotus ja sääennusteet on aika kovassa käytössä. Yhtenä vuonna kolmea säätutkaa kytättiin kolmen hengen voimin vartin välein ja yritettiin päättää, että lähteekö tämä sisätiloihin vai pysyykö tämä ulkona. Otettiin se riski, että se pysyy ulkona, että teknikko sanoi, että nämä kajarit ei sitten kyllä kestä yhtään vettä. Ei tullut vettä. Me kateltiin siellä sitä leffaa ja nähtiin, kun taivaalla salamoi jossain kauempana, mutta meillä oli ihan täydellinen keli.

Arja: Ja miten tämä kuva heijastetaan sinne Arkin seinään?

Heli: Ikkunasta yläkerrasta. Haluaako Jarkko kertoa lisää?

Jarkko: No eiköhän siinä ole oikeastaan nyt kaikki olennainen.

Arja: Mutta ikkuna on auki vai elokuvan ajan?

Jarkko: Joo. Siis ikkuna on auki. Kyllä se toki varmasti onnistuisi ihan lasin läpittekin, mutta se tietysti saattaa vähän vääristää valon heijastumaa siinä matkalla. Yleensä on ihan vaan avattu se ikkuna, ja sieltä se sitten projisoidaan. Se on oikeastaan ainoa paikka, missä meidän projektorilla on riittävästi etäisyyttä Arkin seinään, jotta se ylipäätään pystyy siihen leviämään. Toki siihen on teknisiä ratkaisuja olemassa monenlaisia, mutta niillä tuppaa olemaan semmoinen hintalappu, että täällä johtajat saattaisi hiukan köhiä.

Arja: Ja tuollainkin se toimii.

Heli: Joo, toimii. Toki täytyy ottaa huomioon se, että silloin pitää olla riittävän pimeätä.
Arja: Eli Kirjojen yö järjestetään niin, että on tarpeeksi hämärää siinä vaiheessa.

Heli: Kymmeneltä pitää olla riittävän pimeää, eli ollaan siirretty Kirjojen yötä välillä viikolla eteenpäin, jotta on tarpeeksi hämärää.

Jarkko: Mutta onneksi siihen löytyy nykyään aika tarkat kartat siihenkin, että koska se aurinko laskee mihinkin aikaan vuodesta. Se on onneksi suhteellisen hyvin ennakoitavissa.

Erkka: Mutta siinäkään ei pystytä ennakoimaan sitä, että kuinka paljon tulee väkeä. Nimittäin viime vuonna oli laitettu siihen se katsomo hienosti valmiiksi, ja sitten väkeä tuli joka suunnasta. Tuli sisältä ja tuli molemmista sivuista vaan koko ajan lisää, ja meillä taisi olla viisi, kuusi tyyppiä kantamassa tuoleja koko ajan siihen lisää, ja aina vaan sitä porukkaa tuli jostain.

Jarkko: Tässä täytyy nostaa se iso hattu ylipäänsä kirjaston työntekijöillä näissä tapahtuma-asioissa, että meillä on nyt kuitenkin aika harvoin yleiseen järjestelyyn nimetty niin hirveästi henkilöitä, mutta yleensä kyllä kun nähdään, että on ongelma, mikä pitää ratkaista, niin hyvin moni ihmisistämme nousee ylös ja lähtee toimimaan sen mukaan. Mun mielestäni siellä taisi olla viime vuonnakin, niin olisiko siellä tosiaan ollut kuusi, seitsemän kaveria kantamassa niitä tuoleja, ja jopa asiakkaat toi niitä tuoleja [nauraa] sieltä, että saatiin homma hoitumaan. Se oli tietysti jälleen kerran tavallaan positiivinen ongelma. Se ulkoilmaelokuva on myös vaihtelevasti kiinnostanut ihmisiä, mutta kyllä siellä on silti ehkä myöskin tietoisuus on lisääntynyt ja samoin pikkuisen väkimäärät vuosien saatossa.

Arja: Ja oman tuolin ja omat eväät voi ottaa kyllä mukaan.

Heli: Joo, ja oman viltin, että ei tule kylmä. Kyllä kannattaa ottaa siitä kaikki ilo irti. Mä muistan kans tuon tunteen, kun mä olin ekan Kirjojen yön ollut täällä tekijäporukassa, että miten upeata se oli katsoa, kun kaikki toimii kuin rasvattu koneisto. Ei tarvitse pyytää eikä sanoa mistään, vaan kaikki tarttuu toimeen ja tekee, ja sitten se homma rullaa. Se on upeata olla osa semmoista yhteisöä.

Arja: Mutta sitten, Heli, täytyy sanoa tähän väliin, että sä olet myös joutunut varmaan siihen, mihin kovin moni ei halua tapahtumissa. Yksi hankalin siis homma saada ihmisiä on se, että täytyy kuuluttaa ihan virallisesti ihan kirjaston laitteella, että hyvät asiakkaat, siirrymme nyt elokuvan pariin. Se on semmoinen, mihin meiltä on kyllä hankala löytää porukkaa. Onneksi on tullut uutta nuorta sukupolvea, joka uskaltaa, mutta sehän on haastava laji.

Heli: No sehän on haastava, mutta sehän on hauskaa, kun ei siinä tarvitse näyttää naamansa [nauraa] kenellekään. Vaikka vähän sanoissa sekoilee, niin ei kukaan tiedä, kuka siellä höpöttää. Aina voi kirjoittaa kässärin siihen kuulutukseenkin.

Erkka: Voin vahvistaa, että noin voi tehdä. Olen joskus itse kuuluttanut Tylyporissa...

Arja: Niin, ja sitten siinä on...

Erkka: ...niin kirjoitin valmiiksi tarinan.

Arja: ...on se yksi ihminen, joka näyttää, kuuluuko, koska tekniset laitteet vanhassa talossa on aina mystisiä, niin sitten se yksi näyttää peukulla, että nyt sä voit puhua ja kuuluu. Se on myös tärkeä tehtävä.

Heli: Joo, ja sitten täytyy muistaa, että ei mene kuuluttamaan ennen kun edelliset esiintyjät on lopettanut.

Arja: Aivan. En mä ole tuommoista miettinytkään.

Heli: Joo. Sen huomaa sitten, kun on sen mokan tehnyt kerran, että ensi kerralla ei näin.

Arja: Tässä huomaa, että meillä on tietyt asiat kuitenkin, mihin me ollaan keskitytty, koska mä osaan ohjata lastenosastolla ne ihmiset sillain, että ei tule sumppua, mutta en mä huomaisi kuulutuksessa tuollaista.

Heli: Joo, näitä oppii tekemällä ja kokeilemalla. Ja vaikka tässä on puhuttu paljon semmoisista tapahtumista, missä on hirveä väentungos, niin onhan meillä niitäkin kokeilua, mihin tulee yksi tai kaksi ihmistä. Välillä se on myös silleen, että se on niille tärkeä juttu, jotka tulee paikalle. Se ei ole aina se väkimäärä, mikä kertoo, onko onnistunut tapahtuma.

Erkka: Tuli mieleen tuosta, että kun kaikkeen koitetaan valmistautua, niin yksi pieni, mutta merkityksellinen rooli on myös kirjailijahaastatteluissa, kun olen itse niitä tehnyt, niin se meidän henkilökunnan tyyppi, joka istuu siinä edessä ja näyttää lapulla, että kuinka paljon on haastista jäljellä. Eli kymmenen minuuttia tai viisi minuuttia, ettei jatka puhumista ihan loputtomasti.

Arja: Onko se se tuoli, kun lukee, että varattu?

Erkka: Kyllä, se on juuri se.

Heli: Se on ilkeän kellokallen tuoli.

Erkka: Kyllä.

Arja: Ai, okei.

Erkka: Niin, onhan se tavallaan aika rasittava tyyppi, kun se yrittää hoputtaa sua, mutta...

Arja: Niin, ja se vie...

Erkka: ...tapahtuman aikataulun kannalta ihan merkityksellinen.

Arja: Ja se vie hyvän paikan asiakkaalta, kun se on kuitenkin aika edessä.

Erkka: Joo. Onko siitä paikasta muuten yleensä tappelua, että kuka siihen saa mennä?

Arja: Ei ole.

Jarkko: Tästähän voidaan tehdä kehityskohde. Ehkä me voidaan laittaa se teidän viereen esimerkiksi tuolipaikka sinne.

Heli: Kuiskaaja lavan sisään.

Erkka: Niin, pitäisikö sen tulla siihen lavalle, joka kuiskaa siitä korvan takaa, että voisit lopetella.

Jarkko: Vähintään minuutin välein ilmoittaa, että kuinka paljon on aikaa jäljellä.

Erkka: Joo, vähintään.

Arja: Ja puhu vähän nopeammin.

Heli: Huono kysymys. [naurua]

Arja: Mutta aika paljon me tarvitaan tapahtumiin myös semmoista tavaraa, asioita, mitä ei tule ajatelleeksi. Oli puhetta, että koko kakut ja sitten haetaan pullaa lisää, niin myös mystisiä asioita ostetaan. Sulla on, Heli, siitä kokemusta, että sä olet miettinyt, että mihin tätä on tarvittu.

Heli: Joo, todellakin olen miettinyt aika monta kertaa laskua tarkastaessa. Kirjastonjohtajaltakin tulee välillä lisäkysymyksiä, että anteeksi, mutta mihin tätä tonnikalapurkkia on mahdettu käyttää. [nauraa] Kyseessä taisi olla joku Tylyporin haistelupurkkityöpaja. Et mitä ihmeellisimpiä asioita siellä kyllä vilahtelee hammastikuista...

Arja: Ja meiltä on joskus lähtenyt...

Heli: ...tonnikalaan tosiaan.

Arja: Lähtenyt tosiaan muutama ihminen kiertämään kaikki kaupat, tietyn värisiä sukkahousuja tarvittiin johonkin työpajaan, ja oltiin kuviteltu, että niitä nyt on tosta noin vaan ottaa, mutta ei se nyt ollutkaan itsestäänselvyys, että kaupassa on paljon saman värisiä. Sitten siellä soitellaan, että täällä on tämmöisiä, käykö nämä, ja nämä on vähän paksummat. Samoin kun muu henkilökunta hakee jotain, niin ne soittelee, että täällä on vaan sinisiä tällaisia, ei niitä vihreitä, nämä on vähän isompia, käykö nämä. Ja sitten yrittää miettiä, että mihinhän nämä tulee, mutta kyllä ne varmaan käy, odota, mä kysyn. Mutta kauppalappuhan on usein hyvin yksityiskohtainen, että 50 kappaletta tällaisia vihreitä pieniä pyöreitä asioita.

Heli: Jos porilaisista kaupoista on joku tuote loppu, niin pahoittelemme. Se voi olla kirjaston ansioita.

Arja: Ja se ei aina ole syötävää.

Heli: Ei.

Jarkko: Avainnauhoja haettiin perjantaina vielä tuonne Retropelipäivään Mäntyluodosta. Kaikenlaista sitä joskus voi tulla äkillistä tarvetta. [nauraa]

Arja: Sitten on tämä mielenkiintoinen asia kuin pakettiauton täyttäminen sillä tavalla, että kaikki asiat mahtuu sinne. Voin kuvitella Jarkko, että sä osaat, sä olet sitä hommaa tehnyt enemmän, mutta kun minut laitetaan, niin mä kyllä ymmärrän, miten ne laatikot laitetaan, mutta sitten kun siinä on pari pöytää, sermit, tuoleja, sitten yksi laatikko, missä on läppäri, pari mattoa, niin sitten onkin sillain, että mitenhän päin nämä laittaisi, että nämä mahtuisi ja ei nämä kaatuisi toistensa päälle.

Jarkko: No mutta tässä onkin ehkä semmoinen laji, että siitä huolimatta, että mä olen ehkä täyttänyt vuosien varrella jokusen sata erilaista autoa erilaisilla tapahtumatarvikkeilla, niin ne on useimmiten laatikoissa ja yleensä suhteellisen nelikulmion muotoisissa. Ja kyllä tuossa myöskin tuli silloin tein sen oman Instagram minun päiväni –päivityksen tästä Heli Laaksosen tapahtuman pakkaamisesta, ja siinä vaiheessa, kun mulle ilmoitettiin, että tarvittaisiin mukaan henkareita, tarvitaan mukaan vaateteline, tarvitaan mukaan jotain tuolia ja pöytää, niin kyllä se mullakin alkoi olemaan vähän, että miten tämä auto...

Arja: Ja sä olet kuitenkin menossa Laviaan.

Jarkko: ...täytetään. [nauraa]

Arja: Oliko se laviaan?

Jarkko: Joo. Se oli Laviassa.

Arja: Sinne ei viitsi kahta kertaa ajaa.

Jarkko: Joo, se vähän saattaisi aiheuttaa aikatauluongelmia kyllä, koska meillä ei ollut ihan määrättömästi aikaa varattu sitten kuitenkaan tälle tapahtumarakentamiselle.

Arja: Ja siihen nähden, kuinka paljon me täytetään laatikoita erilaisilla aineistolla, niin kun DVD:illä ja kirjoilla, niin me ollaan siinä tosi hyviä, mutta sitten kun se pitää tehdä isommassa määrin pakettiautoon, niin ei kyllä mun aivot ainakaan riitä ja sitten kun ei oikein voimatkaan aina riitä. Ne on niin turkasen painavia ne täydet kirjalaatikot.

Heli: Sepä se, ja sitten menet yksin pitämään jotain pop-up-kirjastoa johonkin, ja sulla on kolme turkasen painavaa laatikkoa ja sitten sulla on onnenpyörä, mikä ei sovi mihinkään ja sitten sulla on vähän jumppavälineitä ja sitten sulla on itsesi. Sitten sä et löydä autolle parkkipaikkaa läheltä. Se on mielenkiintoista.

Arja: Tai sitten löytää autolle parkkipaikan juuri siitä päiväkodin pihalta, mutta ei ota huomioon, että autossa ei ole peruutuskameraa niin kun omassa autossani on, siellä on lunta ja sitten sieltä pitää peruuttaa, että pääsee pois. Päiväkodin henkilökuntakin alkaa olla jo sisällä tai ne on lähdössä pois, ja mä ajattelin sitten, että mä venkslaan niin kauan. Mä hyppäsin aina autosta ulos, ja kävin katsomassa, viisi senttiä voi peruuttaa, nyt vähän käännän. Sitten mä ajattelin, että siinä kerrostalossa vieressä joku varmaan katsoo, että eikö tuo ihminen pääse tuolla autolla pois. Mutta hienosti pääsin. Sen jälkeen jätin kadunvarteen. Maksoin ihan mielelläni muutaman euron, ja raahasin ne ihan sellaisilla pienillä nokkakärryillä ne tavarat sinne päiväkotiin.

Heli: Joo. Nokkakärryt on pop.

Arja: On. Kyllä. Ne on kauheen kätevät.

Heli: On.

Erkka: Tämä kuulostaa siltä, että meidän henkilökunnan täytyy alkaa harjoittelemaan tetristä. Et ei saada asioita sopimaan.

Arja: Se on mun lempipeli, mutta pakettiauton kohdalla se on hankala minusta.

Erkka: Niin, ja sitten pakettiautosta ei se alin taso katoa sieltä, et sä pakkaat sen tehokkaasti.

Arja: Totta. Kyllä. Mutta kaikki kokoontaitettavat asiat on kauhean käteviä nykyään, kun kirjastoissa on pöydät ja tuolit ja sellaiset, niin ne saa paljon pienempään tilaan.

Heli: Joo. Ja monilla olen nähnyt kokoontaitettavia, vedettäviä kärryjä, joilla ne kuljettaa näitä asioita pop-upiin, mutta meillä on aina kirjalaatikot, jotka painaa niin paljon, että en tiedä, mitkä kärryt kestää.

Arja: Ja missään tapauksessahan laatikkoa ei voi lähteä vajaaksi, jos lähtee johonkin tapahtumaan, koska kyllähän se kannattaa laittaa täyteen, kun kerran laatikko on.

Heli: Niin.

Arja: Se nyt on ihan fakta.

Heli: Koko rahan edestä.

Arja: Kyllä.

Erkka: No hei, miten näistä tapahtumista, kun ollaan tässä puhuttu kaikista menneistä, mutta mitä meillä on tulossa?

Arja: Niin, meillähän pyörii kuitenkin isot päätapahtumat, ja sitten on koko ajan kaikkea pientä.

Erkka: Niin. Kirjojen yö tulee joka vuosi elokuussa.

Arja: Niin tulee. Yllättää aina. Se, mikä täytyy sanoa Kirjojen yöstä, mikä on myös haasteellinen, mitä ehkä asiakkaat ei tule ajatelleeksi, on se sijainti elokuussa.

Heli: Lomat.

Arja: Lomat. Henkilökunta on vielä osa lomalla, ja osa on tullut juuri ja on ihan sekaisin, ja sitten on vähän semmoinen lomallejäämiskielto, epävirallinen, että montako henkilöä voi olla Lastenkirjojen yön aikana yhtä aikaa lomalla, jotta riittää tapahtumaan väkeä. Tämähän kaikki mietitään niin pitkälle, että kun kesälomalle jää, niin kaikki on mietitty niin, että sitten kun se tyyppi tulee kaksi päivää aikaisemmin lomalta ja Kirjojen yö on ylihuomenna, niin sille vaan kerrotaan, että tämä on nyt, näin mennään, ja tämä ihminen on pystynyt mahdollisesti siihen varautumaan jo kevään aikana.
Heli: Joo, kyllä nämä ajoissa pitää sopia nämä henkilöstöjutut, ja sehän vaikuttaa lähikirjastoihinkin, kun sieltäkin pyydetään apukäsiä ja sieltä on tullut haastattelijoita ja näin. Se on koko tämä kirjaston juttu tehdä tätä palapeliä.

Erkka: Ja sitten jos haastattelee jotakuta, ja pitää tutustua sen henkilön tuotantoon laajemmin, niin se on syytä aloittaa aika ajoissa. Viimeisen viikon hommaksi en suosittele jättämään kyllä.

Heli: Ja täällä haastattelijat tekee niin vimpan päälle aina taustatyönsä. Uskon, että siinä on aika paljon hommaa.

Arja: Ja lähettää ne myös varahaastattelijalle ne kysymykset.

Heli: Joo, no sitäkin on tarvittu joitakin kertoja.

Erkka: Joo, tässä ainakin puhuu yksi sellainen, joka on kerran sairastunut omasta haastiksestaan eikä...

Arja: Et osannut...

Erkka: ...kurkusta tullut pihaustakaan, niin oli pakko varahenkilön hypätä siihen tilalle.

Arja: Et osannut siis aikatauluttaa sairastumista. Yleensä...

Erkka: En osannut.

Arja: ...ison tapahtuman jälkeen on oikeus sairastua, mutta ei mielellään seuraavana päivänä, kun siivotaan.

Heli: Et sen jälkeen sitten vasta.

Erkka: Joo, mä mokasin tämän kerran. Katsotaan...

Arja: Mutta tässä me puhutaan kauheasti, että Kirjojen yö tulee, ja sitä suunnitellaan jo vuotta aikaisemmin, mutta sehän paljastetaan vasta tosi lähellä kaikki ohjelmat ja esiintyjät.

Heli: Joo. Kyllä se kesään menee yleensä.

Arja: Että tämä on tämmöistä härnäämistä kyllä sitten usein.

Heli: On.

Arja: Et me puhutaan, että meillä on isoja tapahtumia, mutta sitten me ei kuitenkaan kerrota yhtään mitään.

Heli: Niin.

Jarkko: Mutta sitten taas esiintyjät voi kuitenkin olla sellaisia, että ne saattaa ottaa aikansa ennen kuin ne loppuen lopuksi varmistuu. Kyllä siellä on monesti vielä kuitenkin aika paljon liikkuvia osia aika lähellä sitä tapahtumaa.

Heli: Niin on, ja sitten ihan keskeneräistä ohjelmaakaan ei viitsi julkistaa.

Jarkko: Ja ehkä noin ylipäätään tapahtumat on viestinnällinen painajainen. Siellä on niin paljon eri kanavia, mihin sitä viestintää pitää tehdä. Siinä on yksi ihminen todella työllistetty näiden tapahtumien viestinnän suhteen, joka sitä tai jotka sitä viestintää sitten päätyykin tekemään, niin siinä on aina tuota, että paperien aika on ohi. No, en sanoisi ihan niinkään, niin kun tässä tuli jo moneen kertaan esille, niin niitä lappuja tarvitaan joka paikkaan, ja sen lisäksi on vielä kymmeniä kanavia, mihin pitää viestiä eri asioista. Se on kyllä kans yksi huomionarvoinen asia. Viestintä tänä päivänä noista tapahtumista on kyllä kaikkea muuta kuin helppoa.

Heli: Joo, kanavia riittää, ja sitten tässäkin tulee se, että kun ne lomat kesällä pyörii ja niitä on muutama ihminen vain tekemässä näitä viestintäjuttuja, niin miten ne ajoitetaan sinne ennen tapahtumaa.

Arja: Ja omasta kokemuksestani voin sanoa, että kun on copy-pastella tehnyt sen puolen vuoden satutuntien tiedotuksen jonnekin ja siellä on virhe, niin sitten alkaa miettiä, että mihin kaikkialle tuuppasin sen saman, ja siellä on nyt se päivämäärävirhe kaikissa.

Heli: Joo, näitähän tulee väistämättä välillä. Kyllä.

Arja: Ja sittenhän me ollaan myös sovittu, ehkä joku on voinut huomata sen, että jos meillä on iso tapahtuma, niin meidän sosiaalisessa mediassa puhutaan kauhean vähän mistään muusta tapahtuvista asioista. Eli mehän pistetään muut asiat pauselle somessa, että se tapahtuma saisi sen huomion.

Heli: Joo, se varataan se aika ennen tapahtumaa ja ehkä päivä, pari vielä jälkeenkin jälkitiedotukseen, niin varataan sille tapahtumalle. Sitten vaan kriittiset muut asiat pääsee eetteriin. Tavallaanhan se on helppo niille somejärkkäreille, jotka on silloin vuorossa, mutta...

Arja: Eli ne somejärkkärit on ne, kun meillä on sekin systeemi, että meillä on sovittu, kuka katsoo ja seuraa somea milläkin viikolla. Meillä on kauhean systemaattista tämä homma. Huomaa, että ollaan kirjastossa.
Heli: On tämä. Tämä on kyllä. Tämä on. Viikot X ja Y on ryhmät A ja B ja näin päin pois.

Erkka: Niin, kirjaimetkin järjestyksessä.

Arja: On, mutta henkilökunta niissä vuoroissa ei ole kyllä aakkosissa.

Erkka: Ei ole vielä aakkostettu.

Heli: Ei.

Arja: Ei.

Heli: Täytyy olla jotain kehitettävää aina. Niin kun tapahtumissakin. Niistähän pidetään purkupalaveri usein. Sitten katsotaan, että mitä palautetta ollaan asiakkailta saatu ja mitä huomioita itse ollaan tehty, ja ensi vuonna taas vähän paremmin.

Arja: Mitkä on yllättäviä palautteita, mitä on tullut? [tauko 3 s] Ei mikään yllätä enää.

Heli: Nyt tuli ihan blackout. Kaikki palautteet on niin, siis ne on niin tervetulleita ja ei ne yllätä sinänsä. Ne on palautteita ja kaikissa on pointtinsa. Mun täytyy saada miettii tätä ennen kun mä vastaan tähän.

Erkka: Se on ainakin hirveän lohdullista, että meillä on ollut sellaisia tapahtumia, missä henkilökunnalle on jäänyt fiilis, että tämä oli täyttä kaaosta.

Arja: Hyvin usein.

Erkka: Niin. Että koko ajan on sählätty jotain ja joku on loppunut ja sitä ja tätä ja tuota, mutta asiakkaille se ei välttämättä näy ollenkaan.

Arja: Se on muuten yllättävää, ja se lohduttaa myös siinä, kun säädetään ja joku juoksee koko ajan kopiokoneella ja sieltä loppuu joku muste ja sitten otetaan toinen kopiokone, eikä saada sitä toimimaan ja joku lähtee kauppaan, ja se yksi seisoo siellä asiakkaiden kanssa ja ajattelee, että eikö ne koskaan sieltä tule, ja kaikki on ihan tyytyväisiä. Kaikki näyttää siltä, että tämähän meni ihan hienosti.

Heli: Niin.

Arja: Mutta miksi se kopiokone aina ennen tapahtumia ja tulostin, niin siinä aina loppuu joku väripatruuna ja se jumittaa. Se on ihan vakio.

Heli: Se on vakio. Se on vakio, ja vaikka siihen yrittäisi varautua, niin se ei auta mitään, kun me ei saada niitä väripatruunoita sen nopeampaa, mitä niitä tulee. Aina jumahtaa. Ja sitten jos yrität tapahtuma-aikana tulostaa jotain, niin se tulee aina väärinpäin siihen sivulle ja mustavalkoisena.

Arja: Kyllä, niin tulee. Samoin jos huomataan jossain julisteessa joku virhe, niin millään ei enää muista, että missä kaikkialla se juliste on.

Heli: Ei.

Arja: Että kävisi vaihtamassa uuden.

Heli: Niin. Varsinkin jos sitä on jaeltu Halpa-Hallin ilmoitustaululle ja [naurua] ympäri kaupunkia.

Erkka: Ja somessa kun jaettu sinne ja tänne, niin siinä ei ole helppo pysyä perässä sen jälkeen ja käydä korjaamassa.

Heli: Joo, ja sitten lähettää lähikirjastoille viestiä, että täältä tulee kolmas versio tästä tämän tapahtuman julisteesta. Laitattehan tämän...

Arja: Laittakaa roskiin.

Heli: ...taas [nauraa] esille ja aikaisemmat roskiin.

Arja: Ja sitten on näitä, että ei saa laittaa ilmoitustaululle ennen kuin. Sitten lähetetään myös näitä, joissa on joku haaste, lukuhaaste tai jotain, niin siinä on lähetetään etukäteen, älä laita esille. Se on myös [nauraen].

Jarkko: Henkilökohtaisesti on ainakin kollegojen tuki ollut tässä aika tarpeellinen. Ainakin itsellä on vähän semmoinen, että tulee aina aika sokeaksi sille omalle tekemiselleen. Sitten kun sä olet miljoona kertaa nähnyt sen oman tekemäsi julisteen tai muuta, niin ei sitä osaa enää tarkastella sillain, että sä kävisit rivi riviltä niitä läpi, vaan se on yleisilme sun naaman edessä siitä julisteesta. Sitten kun joku muu katsoo sitä, että ai, sulta puuttuu piste tuolta. Sä et ole muuten muistanut tähän laittaa päivää. Tuosta puuttuu se ja se asia. Ne tulee kyllä siinä vaiheessa. Jos päästäisin suoraan aina pelkästään oman pääni tuotoksen tuonne eetteriin, niin siitä ei välttämättä hyvä tulisi kyllä. Se on tärkeätä aina antaa jonkun tarkistaa.

Arja: Me ollaan tietysti tarkkoja kirjastossa oikeakielisyydestä, mutta musta tuntuu, että me saadaan aika nopeasti palautetta, jos olisi kirjoitusvirhe. Siis että on totuttu, että kirjastolta tulee, se teksti on, että siinä ei ole virheitä. Tiedän esimerkiksi kollegani Erkka tuossa korjaa usein minun kirjoitusvirheet, jos sosiaaliseen mediaan on lipsahtanut, niin onneksi sen voi joku käydä korjaamassa ennen kuin asiakkaat huomauttaa.

Erkka: Mä teen sen sillain kohteliaasti, että en mä mainitse siitä sulle, kun mä käyn vaan muokkaamassa sen.

Arja: Kyllä. Mutta tässä on kollegojen tuki myös, että tehdään yhdessä ja oikoluetaan ja sanotaan, että pikkuisen vasemmalle ja ei tuo punainen käy, kun voisiko se olla vähän enemmän vasemmalle ja tuokin vähän pienemmällä. Mä ajattelen, et miten joku jaksaa yleensä tehdä mitään julisteita, kun kaikilla on sanomista, miten se olisi muka parempi.

Heli: Niinpä. Viestintään on yleensä jokaisella sanottavaa.

Arja: Niin on. No olisiko Erkalla nyt kertoa joku paljastus tapahtumiin liittyen, mitä kukaan ei voi tietää? Pystytkö sanomaan mitään tähän?

Erkka: Enhän mä voi kertoo niitä.

Arja: No et tietenkään.

Erkka: Mä haluan esittää, että kaikki sujuu aina ihan täydellisesti. Se täytyy sanoa. Kirjailijahaastatteluja tehdessä kirjailijat on joskus, nimekkäätkin kirjailijat on hämmentävän jotenkin varovaisia odotustensa suhteen. Eli melkein kirjailija kun kirjailija, niin aina on se olettamus, että ei sinne ketään tule. Se on yllättävää. Vaikka olisi sellainen kirjailija, joka täyttää joka kerta sen meidän tilan, niin...

Arja: Hän yllättyy siitä aina.

Erkka: ...aina yllätytään. Ja siis tätä on monella kirjailijalla, tämmöistä hirveätä vaatimattomuutta. Eikä se ole pelkästään porilaisilla. Se yllättää mut joka kerta.

Heli: Mun mielestä tätä samaa on havaittavissa myös meidän haastattelijoilla. Meillähän on ihan superhyviä haastattelijoita täällä talossa.

Arja: Me ollaan kuuluisia siitä, että meillä on loistavia haastattelijoita.

Heli: Mm. Ja he on myös hyvin vaatimattomia.

Arja: Mikä on ihanaa siis oikeasti. Eihän sitä huomaa, jos jännittää aina. Aina sanoo, että kauheasti jännittää. No Erkka, sua ei varmaan kauheasti jännitä. Sä olet jo tehnyt niin paljon haastatteluita.

Erkka: Jännittää. Aina kuuluukin jännittää.

Heli: Niin, ja haittaako se sitten vaikka jännittää?

Arja: Eihän se näy.

Heli: Mun mielestä voi vaikka sanoa, että mua nyt vähän jännittää. Ketäpä ei jännittäisi.

Erkka: Ja varsinkin jos joku tekee ensimmäistä kertaa, niin mä ainakin olen yrittänyt aina ehdottaa, että kerro se, että tämä on mun eka kerta. Ihmiset on yleensä kyllä hyvin positiivisia.

Heli: Ymmärtäväisiä.

Erkka: Ne haluaa, että sä onnistut. Ne on sun puolella.

Heli: On ja ymmärtäväisiä, empaattisia.

Arja: Joko sä keksit, Heli, jonkun palautteen?

Heli: Kirjojen yöstä halutaan monipäiväinen festari. Se oli yllättävää.

Arja: Ai?

Heli: Joo. Se olisi hienoa, mutta ei ihan vielä pysty.

Erkka: Saattaa resurssit iskeä vastaan.

Heli: Joo, ne on nämä raharesurssit ja henkilöstöresurssit. Ja henkilöstöt on meille rahaa, että tavallaan sama asia.

Arja: Niin, ja tila, mikä on myös rahaa. Kaikki aina pyörii kuitenkin siihen rahaan. Mutta sehän täytyy kirjastoista sanoa kyllä tähän loppuun, että me ollaan loistavia nyhjäämään tyhjästä, eli tekemään ilmasta siis ilman rahaa tapahtumia. Siis mitä kaikkea pystyy tällaisesta jämäpaperista ennen vanhaan, jos ajattelee lapsillekin järkättiin ja mitä tahansa mietittiin, että nyt on hirveästi jäänyt tällaista yli, tehdään joku työpaja, missä nämä voidaan käyttää. Siinä kirjastot on kyllä loistavia, että ideoimaan sellaista, että mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman vähin resurssein silti aivan loistavaa tapahtumaa.

Heli: Niin on, ja täällä on ihan valtavasti osaamista. Ihmiset osaa eri asioita omista taustoista ja harrastuksista riippuen, ja sitten mä olen hämmentynyt, miten paljon täällä tehdään kaikkia somisteita ja koristeita ja just niitä matskuja niihin pajoihin itse.

Arja: Ja mitä löytyy...

Heli: Ja sitten jos tulee vähän kiire, niin aina siihen saa apua. Meilläkin oli tämmöinen, että tulkaa liimaamaan lohikäärmeen suomuja, ketkä ehditte. Kaikki kävi vähän tekee yhden rivin [nauraa], niin äkkiäkös se lohikäärme oli valmis.

Arja: Ja sitten se, että mitä kaikkea ihmisiltä löytyy kotoa niin sanotusti kuvausrekvisiittaa, kun huudellaan, niin aivan varmasti jollakin on sähkönsininen paita ja joku lila huivi...

Heli: Ja ruma pikkutakki.

Arja: Juu. Niin on. Kyllä. Joo.

Erkka: Ne on kyllä toinen toistaan hauskempia, kun tulee niitä kyselyitä, että nyt kaivataan sitä ja tätä ja tuota.

Heli: Niin on.

Erkka: Aivan ihmeellistä kamaa, mutta kyllä sitä aina löytyy.

Arja: Juu, se on käsittämätöntä, että miten ihmisillä voi olla niin paljon. Mutta meitä on tietysti paljon. Ja sitten näitä tyypillisiä tyhjiä Piltti-purkkeja kerätään milloin mihinkin. Mutta mä luulen, että me päätetään nyt tähän. Ehdottomasti halutaan nyt kuulijoilta saada palautetta meidän tapahtumista. Ja nyt sellaisena härsynä sanonkin, että nyt lähettäkää palautetta meidän tapahtumista, sellaista palautetta, mitä me ei olla koskaan saatu.

Heli: Yllättäkää nyt.

Arja: Joo, eli nyt me haastetaan, että nyt kertokaa meille meidän tapahtumista. Se on aivan sama, mikä se tapahtuma on, mutta me halutaan yllättyä siitä, miten te olette kokeneet tai mitä te haluatte.

Erkka: Tapahtumien tekemistä me ei kuitenkaan päätetä tähän.

Arja: Ei.

Erkka: Ei.

Heli: Ei missään nimessä. Mähän olisin työtön...

Arja: Vaikka palaute...

Heli: ...silloin.

Arja: Ja vaikka palaute tulisi minkälaista, niin jatketaan silti meidän tapahtumia.

Heli: Jatketaan ja kuunnellaan sitä palautetta. Vaikka ei aina pystytä toteuttaa kaikkea, niin me yritetään kuitenkin hyvin paljon.

Erkka: Niin, nyt on teidän mahdollisuus näyttää, että miten kahvitunneilla parannetaan maailmaa.

Lapsenomainen ääni: Kirjaston kahvitunti.