Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[vauhdikasta elektronista musiikkia]
Tuomas: Tervetuloa kuuntelemaan Porin kaupunginkirjaston podcastia. Vuorossa on taas Pelipaussi, eli asiaa korkeimmasta mahdollisista kulttuurista videopeleistä. Tänään on oikea juhlajakso, sillä Pokémon täyttää 30 vuotta, mikä tuntuu uskomattomalta. Tätä asiaa ihmettelemässä meillä on tuttu kaksikko, vastaava kirjastonhoitaja Tuomas, hei, sekä Mari.
Mari: Moi. Tänään käydään tosiaan läpi lyhyesti Pokémonin syntytarinaa. Sitten käsitellään pääasiassa noita pääsarjan pelejä, joita on huikeat 19 niitäkin.
Tuomas: Jestas.
Mari: Sitten käydään läpi, mikä Pokémonissa oikein viehättää. Eikä voi olla puhumatta Pokémonista ilman Pokémon GOta, joka oli ilmiö kymmenen vuotta sitten. Sitten tietysti käydään myös läpi, miten Pokémon liittyy kirjastoon.
Tuomas: Aivan. Mitenkään kauhean tarkasti me ei tietenkään voida näitä pääsarjan pelejä käydä läpi, koska niitä on ihan loputtomasti.
Mari: Joo, ei.
Tuomas: Pokémon on niin massiivinen sarja siis ylipäätään.
Mari: Ei tarvitse huolehtua, ei mennä jokaista yksityiskohtaisesti läpi.
Tuomas: Ei. Meidän kuulijakunnassa on varmaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat hyvinkin tutustuneita Pokémoniin ja peleihin yleensä, mutta vaikka tämä ei olisi sarjana sulle yhtään tuttu, olisit vain joku kirjastolainen, joka on ihmetellyt, mitä ne lapset pelaavat, niin mä luulen, että tässä jaksossa on kyllä luvassa oivalluksia ja ainakin viihdettä koko rahan edestä.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Pokémonin kutsuminen mediaperheeksi olisi aika vähättelyä. Siihen kuuluu kaikki nämä animet ja korttipelit ja sivupelit ja sen sellaiset, mutta keskitytään nyt siihen pääsarjaan, josta kaikki lähti. Välttämättä tämmöiset tavalliset Pokémon-fanit eivät edes muistakaan, että kaikki lähti ihan oikeasti vaan videopeleistä ja videopelit ovat olleet aina se kantava voima, joka ajaa tätä sarjaa eteenpäin uusiin sukupolviin ja niin edespäin. Mä lupasin kertoa sarjan syntytarinasta hyvin lyhyesti. Sun pitää sitten kilistää jotain kelloa, jos mulla menee liian pitkäksi tämä. Pokémonin isä, Satoshi Tajiri, syntyi vuonna 1965 jossain Tokion lähiseuduilla, mutta kuitenkin semmoisessa idyllisessä maalaismaisemassa, missä oli kaiken maailman puroja ja niittyjä. Hän käytti lapsuudessa aikaansa paljon tähän hyönteisten keräämiseen. Häntä kaverit kutsui joksikin hyönteisprofessoriksi.
Mari: Okei.
Tuomas: Ja tämän kiinnostuksen hän sitten myöhemmin siirsi aika suoraankin Pokémoniin. Joskus teini-ikäisenä Satoshi sitten innostui videopeleistä ja tarkemmin ottaen arcade-kolikkopeleistä, jotka silloin kuitenkin oli se juttu. Eli hän vietti päiviä tuolla kolikkopelihalleissa pelaille niitä ja perusti sitten tämmöisen fanilehden, jossa hän antoi lähinnä ohjeita, hyviä vinkkejä näihin peleihin. Ehkä vähän arvosteli niitä. Ja tämän lehden nimi oli Game Freak.
Mari: Oikeasti?
Tuomas: Joo.
Mari: Siis se on lehdestä lähtöisin.
Tuomas: Joo. Nykyäänhän Game Freak saattaa pelaajille tarkoittaa vähän muuta. Se on tämä yhtiö, joka tekee nämä pääsarjan Pokémon-pelit, mutta alun perin se oli vaan tämmöinen fanilehti, jota Satoshi teki niinkin konkreettisesti itse, että hän löi niitä jotain niittäjä kiinni siihen vihkoon ennen kuin sai ne myytäväksi. Hän myi niitä jossain paikallisella kampuksella, missä hän opiskeli.
Mari: Jestas mitä panostusta tai siis silleen, että ensinnäkin teet sen ja pakostakin sun pitää tutkia niitä juttuja, mistä sä kirjoitat, ja sitten vielä... Vau.
Tuomas: Joo. Ennen pitkää siihen tuli mukaan myös toinenkin henkilö. Mä en ihan nyt muista, että oliko niitä enemmän kuin kaksi, mutta toinen oli sitten Ken Sugimori, joka oli taiteilija. Myöhemmin sitten kun Pokémon lähti liikkeelle, hänhän suunnitteli nämä ensimmäiset 150 pokémonia tai toisenkin satsin. Nämä alkupuolen pokémonit on käytännössä Ken Sugimorin itsensä suunnittelemia. Hän oli tässä lehden tekemisessä mukana, teki sinne taidetta sitten.
Mari: Mahtavaa.
Tuomas: Joo. Kun he oli melkein valmistuneet yliopistosta sitten 80-luvun lopulla, he päätti, että mitä jos pätemisen sijaan me tehtäisiin itse pelejä. He perusti sitten tämän Game Freak -pelistudion, joka ryhtyi tekemään pelejä ennen kaikkea Game Boylle. Oletko sä muuten ikinä pelannut alkuperäisellä Game Boylla?
Mari: Nyt täytyy myöntää, että en kyllä ole. Mä olen vain ihaillut niitä laitteita.
Tuomas: Joo, vähän sama. Sehän on semmoinen kauhea tiiliskivi, missä on vihreämusta näyttö. Se ei ollut edes 80-luvun lopulla mitään ihan parasta tekniikkaa, mutta sille kuitenkin tämä Game Freak ryhtyi heti tekemään pelejä. Pokémon ei suinkaan ollut heidän ensimmäinen, koska sen pelin tekemisessä kesti kauan. Jotain kuusi vuotta ainakin.
Mari: Eli nykyään ihan normaali?
Tuomas: Nykyään se olisi ihan normaali. Silloin se oli elinikä.
Mari: Joo.
Tuomas: Joskus 90-luvun puolivälissä nämä muutkin devaajat oli vähän silleen, että meinaatteko te oikeasti tehdä Game Boylle vielä pelejä, että sillähän myynnit on jo laskussa ja ei ihmiset pelaa sillä. Mutta Satoshi halusi nimenomaan, että se olisi Game Boylla, koska Pokémonista tulisi niin henkilökohtainen peli, jossa sä keräät erilaisia monstereita. Heität niitä eräänlaisella kapselilla, jonka sisään ne jää ja sitten keräät ja taistelet. Se kulkisi pelaajan mukana, ja sitten hän halusi, että niitä pystyisi vaihtamaan toistensa kanssa, koska Game Boylle oli olemassa tämä linkkikaapeli.
Mari: Joo.
Tuomas: Aikana ennen langattomia yhteyksiä pistettiin vaan kaapeli kiinni Game Boyhin ja toinen toiseen ja sitten pelattiin jotain tennistä kaksinpelinä. Satoshi sitten kuvitteli, että tällaiset pienet olennot voisivat kulkea sitä kaapelia pitkin laitteesta toiseen. Se oli sitten niin hyvä kikka, että kun Pokémon lopulta ilmestyi 30 vuotta sitten, vuonna 1996, niin siitä tuli jättimenestys Japanissa. Siitä sitten pari vuotta myöhemmin se saapui Amerikkaan ja sitten vuonna 1999 kunnolla tänne Eurooppaan. Sitten maailma olikin jo aika lailla valloitettu [naurua].
Mari: Loppu on historiaa.
Tuomas: Kyllä, tällein hyvin tiivistetysti. Tämän pelin nimi olisi alun perin pitänyt olla justiin Capsule Monsters.
Mari: Okei.
Tuomas: Se oli heti alusta saakka tämä ajatus, että heität niitä jollain kapselilla, jonka sisään ne jää sitten ja kulkee mukana, vaikka ne olisi isojakin ötöjä. Mutta sitten siitä tuli Pocket Monsters ja lyhennettynä Pokémon.
Mari: Nice. Jossain voi siis olla joku vaihtoehtoinen universumi, jossa ne on jotain Capmoneja.
Tuomas: Niin joo [naurua]. Ehdottomasti. Joo, mutta siinä hyvin tiivistetyssä muodossa. Tästä löytyy kyllä vaikka mitä dokumentteja. Se on oikeasti aivan uskomatonta, että se peli räjähti sillä tavalla käsiin.
Mari: Joo, mutta tuo oli kyllä todella hyvä tiivistelmä. Siinä tuli uutta infoa ainakin minulle. Kiitos. Jos tässä vaiheessa otetaan tällainen kevyt välikysymys. Muistatko, milloin tutustuit Pokémoniin ekan kerran?
Tuomas: No siis mä muistan sen kyllä, mutta mulla kiinnostaa enemmän, että muistatko sinä?
Mari: Mulla on niin huono muisti, että en.
Tuomas: Okei.
Mari: En muista, mutta se saattaa johtua siihen, että se on ollut mun mielestä mukana aina. Koska mä olen katsonut sitä animea, mitä TV:stä näkyi muistaakseni Maikkarilta. Sitten serkuilla oli jotain pelejä DS:lle muistaakseni. Olisiko ollut Diamond vai Pearl, jotka ei tietenkään ole ne kaikista vanhimmat, mutta kuitenkin. Se on vaan ollut mukana aina. Oli se juliste seinällä, missä oli ne kaikki 150 ekaa pokémonia. Pokémon on vaan ollut aina.
Tuomas: Niinpä. Se johtuu varmaan siitäkin, kun... No sanotaan, että me ollaan ikämme puolesta justiin tätä vähän niin kuin alkuperäistä kohderyhmää. Me oltiin lapsia 90-luvun lopulla, mutta sä olet minua muutama pari vuotta nuorempi, joten sulle se on varmaan se kokemus, että se on ollut aina. Taas mä olin justiin koulun aloittanut seitsemänvuotias, kun Pokémon tuli, ja mä todella muistan sen. Me oltiin mun kaverin kanssa mun kotona. Jossain olohuoneessa leikittiin mitä lie Tarzania tai tämmöistä muuta, mitä nyt seitsemänvuotiaat pojat leikkii. Taustalla telkkari siis pyöri vaan, ja mä näin mainoksen Pokémonista.
Mari: Juu.
Tuomas: Mä muistan sen. Se oli se kohta, missä tämä Haunter kummitus-pokémon venyttelee naamaansa siinä alkuintrossa. Siinä näkyi sitä alkuintroa ihan, että Pokémon tulee lauantaina.
Mari: Joo.
Tuomas: Sitten mä sanoin mun kaverille ”kato”, ja sitten me katsottiin vaan sitä mainosta. Oltiin, että mikä toi oli. Ei mulla tarkkoja muistikuvia ole, että kuinka nopeasti se huuma siitä lähti, mutta ihan pian Pokémon oli sitten isoin juttu koulussa. Just oltiin aloitettu koulu. Samalla kun opeteltiin aakkosia, opeteltiin näitä pokémoneja ja Pokérappia. Se aivopesun määrä oli jotain ihan tajutonta.
Mari: Juu. Ne muistetaan sitten dementikkoina jossain vanhainkodissakin.
Tuomas: Se on muuten ihan totta. 90-luvulla, siinä vuosituhannen vaihteessa kovasti kauhisteltiin kanssa just sitä, että miten Pokémon vyöryi ja miten kokonaisvaltaisesti se sitten valloitti etenkin lasten populaarikulttuurin. Aikuisethan ei ymmärtänyt siitä mitään. Ymmärrettävästi tai siis koska se on aika out there, mutta sitten lapset justiin vastaanottavaisessa iässä rakastaa sitä, että siinä on hirveä määrä erilaisia värikkäitä keräiltäviä hahmoja, joilla on jännät nimet ja siinä on niin paljon opeteltavaa. Ja sitten se animaatiosarja, siinähän ne pokémon-hahmot, kun tulee näitä pokémon-olentoja, mitä me ei muuten tämän podcastin alussa selitetty, koska kaikki, jotka on elänyt tällä planeetalla, tietää Pokémonin suurin piirtein. Mutta nämä pokémon-hahmot tässä animessa vielä hokee sitä omaa nimeään, mikä on kyllä aika tärkeä osa kanssa sitä, että ne opeteltiin.
Mari: Joo, ja sitten vielä just nämä kerää kaikki, kerää koko sarja, kerää, kerää.
Tuomas: Osta.
Mari: Ihan sama, onko se kortti vai peli vai just se juliste vai pehmolelu, kunhan nyt keräät vaan kaiken.
Tuomas: Mm ja voin ymmärtää, että joillakin vanhemmilla se närästi tai opettajilla ainakin. Kyllä se Pokémon-korttien vaihtaminen meilläkin kiellettiin. Se oli vissiin vähän semmoinen boomi sitten, että Pokémon-kortteja ei saa vaihtaa, koska onhan se nyt ymmärrettävää, kun ne on kalliita ja lapset tekee hurjia vaihtokauppoja keskenään.
Mari: Niin.
Tuomas: Mutta sitten se vaan siirtyi pimeille markkinoille.
Mari: [nauraa] Ei lopu koskaan. Mutta tosiaan pääsarja, eli siis konsolipelisarja. Siirrytäänkö tähän? Niitä tosiaan on 19, ja siinäkin on laskettu tavallaan yhdeksi, kun Pokémonillahan on vielä se nerokas myyntikikka, että kaikki tulee pareittain. On kaksi versiota. Red ja Blue, Sword ja Shield, Black ja White, X ja Y. Jos nämäkin lasketaan yhdeksi, niin 19.
Tuomas: Se on ihan mahdoton määrä.
Mari: Jep.
Tuomas: Se on kyllä oikeasti niin hyvä kikka juuri sitten, että kun suunniteltiin tätä monstereiden keräämisen ympärille koostuvaa peliä, niin justiin se, että tehdään sama peli, mutta jaetaan se kahtia. Ne on suurin piirtein samanlaiset. Niitä on joitakin kymmeniä ehkä, jos sitäkään, erilaista monsteria per versio.
Mari: Joo.
Tuomas: Punaisessa on jotkut, mitä sä et voi saada Sinisessä. Se kannustaa sitten vaihtamaan kaverin kanssa tai ostamaan kaksi peliä.
Mari: Jota jotkut köh, köh tekee.
Tuomas: Ajatella.
Mari: Jännä [naurua].
Tuomas: Se, joka ei ole tältä syntiä tehnyt, heittäköön ekan poképallon.
Mari: Kyllä [naurahtelua]. Mutta mitä nämä siis nyt on? Jos vähän nyt käydään läpi, että minkälainen on yleensä tämmöinen pääsarjan peli, niin nämähän on tosiaan japanilaisia roolipelejä, jotka keskittyy tosiaan niiden olentojen keräämiseen, vaihtamiseen ja taisteluihin. Yleensä pelataan semmoisella aloittelevalla pokémon-kouluttajalla uudella alueella, pysäytetään pahistiimiä, pyritään pokémon-mestariksi voittamalla salipäälliköitä, eliittineloset ja sitten sen hallitsevan mestarin. Sitten siinä ehkä matkalla pysäytetään myös joku jumalolento niin kuin kuka tahansa kymmenenvuotias.
Tuomas: Totta kai. Lähdet ensin kotoa kymmenenvuotiaana keräämään jotain rottia ja pöllöjä ja päädyt sitten taistelemaan jotakin ajan ja ulottuvuuksien jumalaa vastaan.
Mari: Joo.
Tuomas: Tai muuten vain estämään maailmanlopun, mutta silleenhän se peleissä menee. Mukavaa todellisuuspakoa.
Mari: Kyllä, joo. Varsinkin nämä uusimmat Pokémonit, koska kaikki on silleen, että hei, sä olet se uusi tyyppi ja sä olet paras kaikessa ja sä olet tosi kiva, ollaan kavereita ja voi vitsi, että sä olet muuten hyvä tyyppi. Niissä vanhemmissahan tietysti on se rival, joka vähän ehkä saattaa moittia tai haastaa.
Tuomas: Joo.
Mari: Mutta muutenhan ne on tuommoista eskapismia, että menet johonkin aivan muuhun ulottuvuuteen ja kaikki on kivaa ja helppoa.
Tuomas: Kyllä. Pokémon-maailmassa ei tarvii kauheana välittää mistään tällaisista, että näen kylmää ja nälkää, koti-ikävä. Ei, ei. Kymmenenvuotiaat on täysin valmiita lähtemään näihin seikkailuihin. Mutta niissä vanhoissa peleissä niin kuin siinä vanhassa animesarjassakin se meininki oli tosiaan, että sulla on tämmöinen tosi paha kilpailija, joka on kaikessa parempi ja se koko ajan haukkuu sua siellä, vaikka sä rökität sen päästäksesi pelissä eteenpäin.
Mari: Mm. Siinä alussa saa valita kolmesta starterista. Yksi on vesityyppi, yksi on tulityyppi ja yksi on ruohotyyppi, ja niistä joku otetaan mukaan. Jos itse otti vaikka sen vesityypin, niin se rival otti sen ruohotyypin sitten.
Tuomas: Niin.
Mari: Se onkin sitten aika haastavaa, kun sulla on se joku just vesityyppi, joka on heikko sille ruoholle ja no nyt tämä rival alkoi vaan piekseen mua.
Tuomas: Niin. Hei, vähän aasinsilta näihin pelien mekaniikkoihin myös.
Mari: Joo.
Tuomas: Siinä ei ainoastaan ole kyse siitä, että otat voimakkaita pokémoneja, vaan jokainen pokémon jakautuu tällaiseen elementtityyppiin, joita on hirveä määrä. Se on niin kuin todella monimutkainen kivi, paperi, sakset-peli. Kuten sanoit, että ruohotyyppi on hyvä vesityyppiä ja vesi voittaa tulen ja tuli voittaa ruohon. Sitten siellä on niitä hämärämpiä terästyyppiä ja psyykkisiä.
Mari: Tämä on itse asiassa taas joku ding ding -ääni, koska mähän listasin, että mikä Pokémonissa viehättää ja mulla oli 13 pointtia.
Tuomas: Aivan.
Mari: Ja yksi niistä on tämä monipuolisuus. Siinä on 18 eri tyyppiä juurikin näitä, mitä luettelit äsken, ja joka pokémonilla on yksi tai kaksi tyyppiä, joista tulee 171 yhdistelmää.
Tuomas: Vau.
Mari: Sitten jokaisella pokémonilla on vielä kuusi statsia. Nyt finglish pysäytti minut [naurua]. No jokaisella on se, että kuinka kovaa se hyökkää ja kuinka kovaa puolustautuu ja onko se nopea ja näin edelleen. Sitten on yli tuhat pokémon-lajia ja yli 900 eri iskua yhteensä, ja jokainen pokémon voi oppia kymmeniä. Tästä summa summarum, tiimissä on niin paljon yhdistelmiä ja vaihtelevuutta, mikä lisää sen uudelleenpeluuarvoa ja siinä on sitä valinnanvapautta. Puhumattakaan siitä, että jos vielä keksii itse semmoisia haasteita, että pelaan vaikka vain tulityypillä tai pelaan vain jollain tietyn pokémonin evoluutioilla. Se monipuolisuus on vertaansa vailla.
Tuomas: On. Siitä omasta tiimistä tulee just henkilökohtainen, vähän niin kuin olisi joku oma lempikahvikuppi tai tämmöinen, kun sulla on se lempipokémon. Muistat, kun alussa kaappasit sen [naurahtelua] tai siis otit sen mukaan tiimiisi ja sitten yhdessä käytte taisteluita läpi. Ei ole kahta samanlaista läpipeluuta, vaikka pelaisi samankin pelin. Se valinnanvapaus, se että tuota maailmaan kansoittaa sadat erilaiset monsterit, mistä periaatteessa minkä tahansa... Voit ensin taistella sitä vastaan ja sen jälkeen heittää poképallolla, jolloin se tulee sun tiimiin. Se tuo niin paljon sitä monipuolisuutta siihen. Sitten näissä peleissä on vielä pinnan alla todella syviä tämmöisiä, niin kuin jokainen pokémon on yksilö, mitä se peli ei kyllä varsinaisesti kerro, ja ainoastaan kaikista kovimmat hardcore-harrastajat tietää näitä juttuja. Mut nekin asiat on olemassa siinä.
Mari: Joo. Just se, että mikä sun pokémonin luonne on, se vaikuttaa siihen, miten se kasvaa.
Tuomas: Vähän niin kuin ihmisillä.
Mari: Niin kyllä [naurua]. Jos haluaa pelata silleen kevyesti läpi vaan, niin se yleensä onnistuu, mutta jos sä haluat itse ajatella niitä, että mikä tämän pokémonin luonne on, mikä sen paras statsi on, mikä sen huonoin on, niin sä voit tehdä siitä just niin vaikeata itsellesi kuin haluat.
Tuomas: Mieti, mikä muuten suunnittelun onnistuminen, että nämä pelit on tavallaan sellaisia, että me lapset pelattiin näitä pelejä läpi, vaikka ei osannut englantia. Se on mahdollista, kun vaan näkee kauheana vaivaa ja vähän puskee päätä seinään ja niin edespäin. Se onnistuu. Mut sitten toisaalta taas niissä löytyy haastetta ihan kovan luokan pelaajille loputtomasti melkein.
Mari: Jep.
Tuomas: Se on todella hyvä onnistuminen siinä mielessä. Hei muuten, sä mainitsit tämän evoluutiot.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Joo. Tämänkin takia Pokémon suututti ainakin Amerikassa, koska tässähän pokémonit kehittyvät.
Mari: Ai ne suuttui siinä?
Tuomas: No kato, kun siellä on evoluution vastustajia. Eihän ne usko siihen, että sitä on oikeastikaan olemassa.
Mari: Aa [nauraa].
Tuomas: Pokémon opettaa jotain saatanan palvontaa ja evoluutiota.
Mari: Oh my god.
Tuomas: Joo, no pokémonien evoluutiolla nyt ei ole tekemistä oikean luonnonvalinnan kanssa, mutta sekin on yksi todella kiehtova ominaisuus tässä justiin, että tähän mukaan saadaan niitä söpöjä pieniä monstereita, jotka sitten kehittyvät vähän hienommiksi ja sitten mahdollisesti vielä todella, todella isoiksi ja siisteiksi monstereiksi. Senkin takia tämä varmaan vetosi tyttöihin ja poikiin, mä luulen, koska siellä on ne söpöt pehmolelumonsterit ja sitten mä ainakin lapsena halusin aina Rhyhorn ja Gyarados ja kaikki isot vihaisennäköiset pokémon-monsterit.
Mari: Siis kyllä. Taas tähän ding ding -ääni.
Tuomas: Jes.
Mari: Päästään yhteen juttuun, mikä Pokémonissa viehättää. Nyt mä muuten namedroppaan. Oulun yliopistossa Arttu Nättinen on tehnyt kandia Popularity of Pokémon video games. Sitä lueskelin ja sitä tulen referoimaan tässä jakson aikana. Nyt mä jo kerkesin unohtaa, mistä me äsken juteltiin, kun mä luin tuota lappua välissä [naurua].
Tuomas: Evoluutiosta ja siitä...
Mari: Niin, siitä. Evoluutiosta ja siitä, että on niitä erinäköisiä pokémoneja, koska siinä käytettiin termiä kawaii, että on niitä erinäköisiä. On niitä söpöjä pokémoneja. Sitten on niitä karskinnäköisiä. Ja ilmeisesti Amerikassa vähän mietittiin sitä, että jos tehdään vaan näitä karskinnäköisiä. Ainakin tässä kandissa väitettiin, että se voisi olla semmoinen, että jos olisi käynyt niin, että Pokémon olisi tullut länteen pelkkänä, että siellä olisi vaan niitä karskinnäköisiä isoja mörssäri-pokémoneja, niin se ei olisi yhtä suosittu. Se on just tärkeä pointti, että siellä on seassa niitä söpöjä ja karskeja, just kaikille sopivia. Se ei ole mikään jaetaan binäärisesti tyttöjen tai poikien, vaan se sopii kaikille. Ihan vaikka jo senkin takia, että siinä voi myös päättää binäärisesti kummalla, tyttö vai poika, millä sä lähdet sitä peliä vetämään.
Tuomas: Joo. Paitsi ihan ekassa sukupolvessa. Silloin ei vielä voinut. Se oli semmoinen ykkösjuttu, mistä ihmiset valitti, että miksei ja sitten ne tietysti lisäsivät sen. Mutta se on kyllä niin totta. Etenkin 90-luvulla oli erittäin paljon poikien ja tyttöjen maailmat. Siis sen ajan lastenohjelmat, mitä mäkin kattelin, jotka oli siis tosi hyviä, mutta Prätkähiiret ja Turtlesit ja nämä. Nehän oli just sitä, että on lihaksia ja laserpyssyjä ja sellaista.
Mari: Joo.
Tuomas: Ilmeisesti amerikkalaisilla erityisesti oli semmoinen ajatus siitä, että tätä pitää lokalisoida enemmän, että ei tämä voi tällaisena menestyä, tämä on liian omituinen.
Mari: Joo.
Tuomas: Onneksi he sitten kuitenkin pitivät todella paljon japanilaisia juttuja tässä.
Mari: Onneksi.
Tuomas: Nykyään tietysti kun anime on lyönyt ihan kunnolla läpi, sitä ei edes muista, miten erikoinen se oli silloin. Se oli niin erikoisen näköinen pelkkä se animaatiosarja siis tietysti.
Mari: Juu.
Tuomas: Se oli niin erinäköistä kuin mikään, että me pysähdyttiin kesken leikkien katsomaan sitä pelkkää mainosta, että mitä. Varmaan Pokémon tietenkin auttoi sitten animea ja mangaa lyömään kunnolla läpi, että yhtäkkiä semmoiset isosilmäiset piikkitukat oli erittäin mainstreamia kaikenikäisille.
Mari: Jep.
Tuomas: Mutta joo, tärkeimpiä oli tietenkin ne hahmot. Siis pokémon-hahmot tarkoitan. Ei ihmishahmot missään nimessä.
Mari: Juu, ei. Mitä väliä, kunhan pokémoneja on.
Tuomas: Niinpä.
Mari: Siinä on jokaiselle jotakin joka tyypissä. No keijut on aika söpöjä kaikki, mutta siellä on tosiaan sitä valinnanvaraa.
Tuomas: Mm ja näitä pokémoneja tosiaan on tuhat ei kun yli tuhat siis.
Mari: Juu, nykyään on yli tuhat.
Tuomas: Mm. Yhdeksän sukupolvea.
Mari: Joo, niitä on tosiaan.
Tuomas: Kymmenettä odotellessa. Aluksi silloin kun Pokémon löi läpi, aina vaan mainostettiin, että niitä on ainakin 150, ja siis oikeasti oli tämä kauhea Pokérap. Jos joku ei tiedä, mistä on kyse, kannattaa ehdottomasti YouTubesta etsiä suomenkielinen Pokérap, niin kuulee juttuja. Siinä siis räpättiin kaikki olemassa olevat pokémonit. Oli tosiaan nämä taulut näistä. Sitten tiedettiin, että kyllä niitä on muutama lisää. Silleen okei, joku Togepi. Tulee joku söpö...
Mari: Sehän tiisattiin siinä animessa. Ainakin itse näin sen siinä ensin.
Tuomas: Kyllä, se tuli piirrossarjassa. Piirrossarja oli minun lapsuudessa se juttu, mikä oli kaikkein suosituin. Mä en tiennyt, että kaikki on peräisin videopeleistä ja että ne videopelit on se ykkösjuttu.
Mari: Se on varmaan monella, joo.
Tuomas: Joo. Mä luulin, että se on vaan sama juttu, kun kaikista suosituista elokuvista ja piirrossarjoista tuli omat peliversionsa, mutta se oli toisinpäin. Sitä ei vaan silloin tiennyt. Mutta joka tapauksessa sitten, että okei, ehkä muutama tulee. Tietenkin justiin kun oltiin jotain 7–8-vuotiaita koulussa, niin kaikki: Joo joo, mun isoveli sanoi, että tulee sata uutta Pokémonia ja Charizardilla on seuraava muoto, jolla on laserit silmissä [naurahtelua]. Sitten mä olin silleen, että ei tule enempää pokémoneja, että nyt loppui. Ei niitä voi olla yli 150:ntä. No...
Mari: A few years later.
Tuomas: Kyllä. Oikeasti jo pelkästään kun se eka Pokémon-elokuva tuli ja siinä esiteltiin justiin Snubbull ja Donphan ja nämä. Se oli ihan tajunnan räjäyttävää, kun tuli uusia pokémoneja.
Mari: Se eka leffa... Ilmeisesti nyt sitten puhun siitä, kun sen mainitsit. Se oli aika bängeri lapselle, kun katsoi sitä.
Tuomas: Joo.
Mari: Haluanko mä käyttää niin isoa sanaa kuin käänteentekevä, mutta just kun siellä lopussa tulee joku Mewtwon puhe siitä, miten kaikki on arvokkaita, sama miten on syntynyt, niin ah.
Tuomas: Se on totta. Aikuisena se vesitettiin toki silleen just, että päähenkilöt menettävät elokuvan lopussa muistinsa ja tarinan opetus meni siinä ja sitten he palaa taas keräämään pokémoneja.
Mari: Mitään ei saa katsoa aikuisena uudestaan.
Tuomas: Ei saakaan, paitsi nostalgiamielessä. Miten tähän päädyttiin? Ai niin siinä, että sitten kun tuli se Pokémonin toinen sukupolvi ja sata uutta pokémonia, niin se tuntui villiltä. Mutta samaan aikaan se Pokémon-huuma alkoi hieman laskea minun mielestä. Siis se oli mun kokemus, että mä olin itse valtavan innoissani Pokémonista, mutta sitten jotkut isot pojat päätti, että Pokémon ei ole enää siisti.
Mari: Aa.
Tuomas: Joo. Se jossakin vaiheessa tuli silloin just niihin aikoihin. Sitten mä muistan, kun kolmas sukupolvi pokémoneja tuli joskus. Se oli jo semmoinen, että olisi lapsellista pelata Pokémonia.
Mari: Auts.
Tuomas: Siis älä muuta sano, mutta kun on joku 11-vuotias poika...
Mari: Kaikki on noloa.
Tuomas: Niin. Se on just tärkeää, että ei pelaa mitään lapsellista, mikä on hassua, tai jos pelaa, tekee sen salaa ja näin [nauraa]. Se on niin jotenkin hullunkurista miettiä. Mutta joo, nyt niitä on sitten ollut yhdeksän sukupolvea. Kaikkea sieltä on tullutkin.
Mari: On. Osa Pokémonin viehätystä mun mielestä tai tuli siis tästä mieleen, että yhdeksän sukupolvia ja jokaisessa on vähän jotain uutta tietysti, kun on uusi alue, uusia pokémoneja. Mutta siellä pysyy ne... Just tämä vaihtelumekaniikka on ollut siis sieltä alusta asti, esimerkiksi, ja melkein kaikissa on tämä salipäällikkösysteemi. Ne osaa pitää ne hyvät jutut siellä kuitenkin.
Tuomas: Kyllä. Mä tykkään Pokémonissa paljon siitä, että se taistelusysteemi on pysynyt vuoropohjaisena.
Mari: Juu.
Tuomas: Se, että heität pokémonin kentälle ja sitten valitset vaan muutamasta eri hyökkäyksestä, mitä käytät, kaikessa rauhassa. Lapsena mä en välttämättä edes tykännyt. Mä olisin halunnut vaan, että saa mäiskiä nappeja ja pokémon heittelisi jotain tulipalloja. Mutta tällein aikuisena mä tykkään siitä, että on tämmöisiä pelejä, mitä voi pelata kahvikuppi kädessä.
Mari: Joo ja sitten siinä kuitenkin on tavallaan se taktiikkaelementti, kun siinä on vaan neljä iskua tai mitä se osaa se pokémon. Niin just se, että onko kaikki niistä semmoisia, mitkä tekee damagea, vai onko siellä semmoisia, mitkä saa toisen pokémonin nukkumaan tai jotain. Sitä on mielenkiintoinen pelata mun mielestä.
Tuomas: Juu, on. Se taistelusysteemi on hyvin syvällinen siinä.
Mari: Ja nyt jos joku miettii, että no kyllähän Legendsissä siinä uudessa Z–A:ssa pystyi liikkumaan, niin nyt puhutaan niistä pääsarjan peleistä. Niissä on pysynyt se vuoropohjaisuus.
Tuomas: On. Hyvin kauan. Just etenkin jos on joku tiukka tilanne, se että ehtii oikeasti miettiä, uskallanko mä käyttää tämän liikkeen, kun tässä osumatodennäköisyys on vaan 80 prossaa. Sitten miettii, että okei, se on 80 prossaa. Käytät sen ja menee ohi. Silleen arghhh.
Mari: Joo ja miten voi mennä ohi joku tackle, jossa on 95 prossaa osumatarkkuus, kaksi kertaa peräkkäin? Miten? [Tuomas nauraa] Juuri eilen tapahtui minulle, ja se oli tuskallista.
Tuomas: Lottokupongit vetämään vaan.
Mari: Joo. Tässä ohessa pakko sanoa myös, kun on se jännitysmomentti, että osuuko tämä, kuoleeko se mun pokémon, jos tämä menee ohi, sitten kun tuo vastapelaaja tekee jonkun liikkeen. Sitten siellä samaan aikaan soi joku tarpeettoman bängeri musiikki, koska jestas, ne salimusiikit. Elite Four siellä lopussa, kun tulee, mitä vastaan tapellaan ja sitten vielä se sen hallitsevan mestarin haastaminen. Niissä on niin hyvät musiikit yleensä. Mä just tänä aamuna koitin päästä tähän Pokémon-tunnelmaan ja kuuntelin X:n ja Y:n musiikkeja kertauksen vuoksi. Mä olin unohtanut, että siinä on ihan sairaan hyvä varsinkin saliottelumusiikki.
Tuomas: On.
Mari: Kun sieltä tulee semmoinen hyvä rytmikäs tykitys, sitten vielä rupeaa hikoiluttamaan enemmän, että meneekö tämä ohi [naurua].
Tuomas: Niissä vanhoissa peleissä, kun ne oli tehty justiin Game Boylle, Game Boy Colorille ja näille, niin niissähän oli tosi alkukantaiset nämä äänet. Se oli ihan semmoista ehtaa piipitystä. Siinä sitten täytyikin panostaa just niihin melodioihin, että miten me saadaan nämä biisit tarttuviksi ja kuunneltaviksi tästä yksinkertaista teknologiasta huolimatta. Ja se on kyllä erinomainen. Näistä vanhojen Pokémon-pelien biiseistä jos kuuntelee jotain orkesteroituja versioita vaikka, niin nehän on aivan todella hienoa kamaa. Siinä kuitenkin Pokémon on aina minun mielestä onnistunut, että jokaisessa sukupolvessa tulee myös uusia biisejä, jotka kuitenkin kuulostaa Pokémonilta, mutta kuulostaa myös hyvin uudelta.
Mari: Se sama hienous, mikä on näissä biiseissä, on mun mielestä myös esimerkiksi niissä salipäälliköissä. Niissä näkyy hyvin vahvasti, että mitä tyyppiä vastaan nyt tullaan ottelemaan. Tavallaan ne näyttää Pokémonilta, mutta ne on aina jotenkin semmoisia tuntuu, että mietittyjä, että miltä se näyttää siinä. Just vaikka se pikseligrafiikkainen, että sä erotat silti siitä, että se on taistelutyypin salipäällikkö.
Tuomas: Joo. Niin nämä salipäälliköthän, jotka on pelaajan tiellä tässä juonen varrella, edustaa aina just jotain tyyppiä. ”Minä olen erikoistunut kivityypin pokémoneihin. Hahahaa. Voi ei. Mitä? Toit vesityypin monsterin salilleni. Eiii.” [naurahtelua]
Mari: ”Olen johtanut tätä salia 40 vuotta. Miten voi olla, että...”
Tuomas: ”...voitit minun level 9 Onixini.” [naurahtelua] No niin. Nyt jotka ei ole pelanneet Pokémonia [nauraa] menee kohta hukkaan. Mutta Pokémonit on silleen helposti lähestyttäviä pelejä, että nämähän oli monille hyvin konkreettisesti ekoja ainakin tämmöisiä juonivetoisia pelejä. Ja just sen takia, että ne on vuoropohjaisia, jos vaikka satut olemaan joku hyvinkin aikuinen ihminen, joka ei ole paljon pelejä pelannut, niin Pokémon voisi olla semmoinen, mitä saa rauhassa opetella.
Mari: Kyllä. Ja sieltä taas, ding ding. Yksi kolmestatoista, mikä Pokémonissa viehättää.
Tuomas: Jes.
Mari: Siis se, että ne on helppo oppia, ja siihen lisäksi vielä se, että niitä tulee suhteellisen tiuhaan. Siihen on helppo päästä mukaan, koska sun ei todellakaan tarvitse pelata niitä järjestyksessä missään nimessä. Sä voit milloin tahansa tulla mukaan Pokémoniin, ja se on helppo oppia ja omaksua. Se on yksi syy, miksi Pokémon pysyy.
Tuomas: Niinpä. Kaiken ikäisiä erityisesti nykyään, koska silloin 90-luvun lopulla se oli pelkästään lasten juttu. No, sen ajan lapset on nyt sitten ihmisiä, joilla on mahdollisesti tuloja [naurua].
Mari: Mutta edelleen lapsenmielisiä.
Tuomas: Kyllä ja mahdollisesti omia lapsia. Myöhemmin me puhutaan varmaan tästä yhdestä, mikä laajensi Pokémonin yleisöä kyllä ikähaitarissa kaikkiin suuntiin.
Mari: Juu.
Tuomas: Puhutaan siitä sitten kohta varmaan lisääkin.
Mari: Heitetään vielä tuohon pääsarjan peleihin nyt ainakin vähän myyntilukuja. Nimittäin parhaiten myyneet. Tämän katsoin Screen Rantin sivuilta tammikuussa 2026. Myydyimmät on ne Red, Green, Blue.
Tuomas: Eli aivan ne ensimmäiset Pokémon-pelit, jotka tuli ysärillä.
Mari: Joo. Ne on myynyt 31,38 miljoonaa.
Tuomas: Erityisesti sen ajan mittapuulla ihan posketon määrä.
Mari: Jep. Kakkosijaa pitää Sword ja Shield.
Tuomas: 2019.
Mari: Joo.
Tuomas: Siihen aikaan tuli Switchille.
Mari: Ja 26,17 miljoonaa. Tämä on kappaleissa, eikös juu, eikä rahassa.
Tuomas: Kyllä, ne on kappalemääriä. Mieti sitä rahan kilinää.
Mari: Jep. Ja kolmantena on sitten Scarlet ja Violet. Switchille nämäkin vuonna...
Tuomas: 2022.
Mari: Kiitos. 24,36 miljoonaa. Mutta neljäntenä Gold ja Silver ei ole paljon perässä. 23,7 miljoonaa.
Tuomas: Joo. Se oli se Pokémonin toinen sukupolvi. Sen kyllä näkee toisaalta, että Nintendo Switchän on eniten myynyt Nintendo-laite ikinä. Se ohitti juuri Nintendo DS:n.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Se on eniten myynyt laite, ja nämä on se eniten myyneitä pelejä. No ei itse asiassa ole muuten. Mä aloin heti opponoida itseäni, kun tajusin, että Animal Crossing on myynyt ihan törkeästi. Mutta siitä huolimatta se vaan näkyy siinä se laitteen suosio, että kun ihmisillä on laite, millä pelata, niin Pokémon myy vielä enemmän kuin koskaan. Ainakin tämän perusteella se oli se alkuhuuma, ja nyt eletään uudenlaista kultakautta, ainakin mitä tulee myyntimenestykseen.
Mari: Kyllä. Se on huvittava, miten aina kun esitellään uusi Pokémon-peli, siellä tulee niitä, miksi tuo näyttää tuolta. Ja silti se myy hyvin.
Tuomas: Vau, kuulostit ihan minulta [naurua]. No ei.
Mari: Jokapäiväiset keskustelumme.
Tuomas: Joo, koska tämmöiset kovan luokan pelaajat, sanotaan tämmöiset, jotka pelaavat hirveänä muitakin pelejä, heiltä jotenkin tulee monesti kritiikkiä näistä uusista Pokémon-peleistä, että ne ei näytä siltä, että se olisi maailman isoin brändi.
Mari: Ja se on toisaalta ihan ymmärrettävää, varsinkin kun nyt tänä vuonna näimme mihin Game Freak pystyy. Heiltä nyt juuri annettiin julkaisupäivä sille pelille, jonka nimeä en tietenkään laittanut mihinkään ylös, joka näyttää pleikka vitosella ihan oikealta peliltä. Elokuussa ilmestyy.
Tuomas: Dubataan tähän päälle sen pelin nimi.
Mari: Juu [naurua]. Olisi voinut tietysti tarkistaa. Pahoittelut.
Tuomas: Tutkikaa itse. Me kannustetaan teitä aktiiviseen toimijuuteen tässä.
Mari: Kyllä. Sinänsä ymmärrän kyllä, jos joku valittaa, että ne näyttää roskalta. Mutta onko se se pointti? Mun mielestä niillä on myös tyyli tavallaan. Juu, no ne näyttää vähän rupsuilta. En tarkoita, että ne nyt olisi ihan 5/5 näköisiä, vaan että ei ne nyt tavoittele mitään realismia esimerkiksi ne Pokémon-pelit.
Tuomas: Ei. Pokémonista on tullut logistinen painajainen jo sen takia, että niitä pokémoneja on yli tuhat. Kaikki se vaiva, mitä tarvitsee ylipäätään, että saadaan ne hahmomallit ja sitten kaikille ne liikkeet toimimaan ja muu sellainen, se varmaan vie ihan hirveänä työaikaa voisin kuvitella. En koita nyt keksiä tekosyitä sille. Pokémon on oikeasti maailman isoin viihdebrändi, ja ne on parhaiten myynyt pelisarja koskaan, että kyllä heille periaatteessa voisi olla resursseja tehdä mielellään tulevaisuudessa vähän paremman näköisiä pelejä.
Mari: Niin. Toivotaan.
Tuomas: Toivotaan. Mutta joo, se ininän määrä ei ole ehkä ihan suhteessa aina siihen, miten kiva niitä on lopulta pelata.
Mari: Siis tämä. Esimerkiksi nyt vaikka otetaan tuo viimeisimpänä ilmestynyt, vaikka se ei pääsarjan peli olekaan, Legends Z–A. Juu, katsoin itsekin, että aha, tältäkö tämä nyt näyttää. Sitten ostin pelin, pelasin kymmeniä tunteja ja olin silleen, että onpas kiva pelata. Enkä muistanut yhtään, että sen nyt pitäisi jotenkin näyttää huonolta [naurua].
Tuomas: Odota, miksi mun piti tuntea oloni huonoksi nyt? Ai niin.
Mari: Joo [naurua].
Tuomas: Haluatko sä käydä läpi näitä Pokémonin menestyksen salaisuuksia? Se on ihan hauskaa, että me vahingossa otettiin niitä puheeksi jo.
Mari: Joo.
Tuomas: Musta tuntuu, että nuo on niitä aika keskeisiä. Sulla oli siis niitä vielä kymmenkunta jäljellä, vai?
Mari: Juu [naurua]. Mä koitan pikakelata näitä. Eli mikä Pokémonissa viehättää? Todetaan nyt tähän alkuun, että tähänhän ei ole mitään yksittäistä tekijää, ei ole mitään selkeää tekijää. Nämäkin on toisaalta vain arvailuja, koska jos se olisi löydetty, miksi Pokémon on niin suosittu, niin se olisi kopioitu monta kertaa.
Tuomas: Niin. Onnistuneesti, huom.
Mari: Niin, onnistuneesti. Jotkut on yrittänyt, mutta...
Tuomas: Mutta on vain yksi Pokémon.
Mari: On vain yksi Pokémon. No niin. Nostalgia. Aikuiset pelaa, koska pelasivat lapsina.
Tuomas: Niin, tässä vaiheessa kyllä.
Mari: Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Anime me on jo droppailtu tässä, mutta onko meillä tullut se pointti esille, että sä näit sitä animea, sitten sä olit silleen uu, voisi pelata. Toisaalta myös toisinpäin, kun Pokémonia on niin paljon joka tuutissa. Jos sä pelaat konsolipeliä, uu voisi pelata korteilla. Jos sä pelaat korteilla, uu voisi katsoa animea. Sitä vain on sitä Pokémonia niin paljon.
Tuomas: Niin. Joka puolella sen lonkerot ja ennen kaikkea se animehan oli aivan paras mainos niille peleille.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Se vaan niin hyvin toi niitä hahmoja ja muuta esille. Tuo on muuten pointti, että koska se on kaikkialla. Mullakin olisi pienempi kynnys aloittaa Pokémon-korttipeli kuin vaikka joku ihan kokonaan uusi korttipeli, mistä mä en tietäisi mitään, koska mä tiedän tämän hahmon.
Mari: Kyllä ja mikä parasta tavallaan tässä anime-pelit-yhteydessä, että sä tavallaan opit, kun sä katsot sitä animea. Siinä vähän tulee kuitenkin niitä iskuja. Sitä siinä ei tule, että toiset on vahvoja toisia tyyppejä vastaan ja näin, mutta kuitenkin näet ne kehitysmuodot ja tämmöiset, että se anime ei ole irrallaan siitä kaikesta esimerkiksi.
Tuomas: Niin.
Mari: Ihan sama, mitä sä Pokémonista imet sisääsi, se kaikki kasvattaa sitä samaa tietämystä. Ja peleissä toiminta palkitaan. Se on tärkeää. Salimerkit, niitä kerätään. Niitä kerätään semmoiseen rasiaan joissakin ja saat kiillottaa niitä sun salimerkkejä.
Tuomas: Onko siinä oikeasti joku kiillotusjuttu?
Mari: On, on.
Tuomas: Aijaa [nauraa].
Mari: Joku muu muistaisi, missä pelissä. Mä vaan muistan hinkanneeni, että jee, täällä mulla on näitä. Sitten niistä tulee semmoisia blingejä.
Tuomas: Mä en muista yhtään.
Mari: Sä et ole kaivellut niitä niin syvältä kuin minä. Ja sitten se, että kun sä kerät niitä pokémoneja, dexi täyttyy, sitten sä ainakin myöhemmissä peleissä tohtori-ihmisiltä jotain esineitä siitä, että sä ole kerännyt jo näin monta pokémonia. Sä saat siitä nyt palkinnon. Toisaalta se, mitä sä teet siinä, kaikki palkitaan.
Tuomas: Se opetti etenkin ne vanhat pelit näkemään paljon vaivaa.
Mari: Joo.
Tuomas: Niiden alkuperäinen sloganhan oli silloin, että gotta catch them all. Tai siis kaikki kerätään, kuten Suomessa muistamme. Sitten jossakin vaiheessa ne tiputti sen pois, kun ne tajusi, että näitä pokémoja on niin paljon, ettei kukaan pysty keräämään niitä kaikkia. Mutta sitten ne on itse asiassa palauttanut sen sloganin osittain nostalgiasyistä, mutta myös näissä uudemmissa peleissä, koska niitä pokémoneja on aivan hirveät määrät, niin niiden kerääminen ja kouluttaminen on kyllä nopeampaa myös.
Mari: On, on.
Tuomas: Mutta en mä ole yhdessäkään näissä pelissä kerännyt kaikkia. Mä voin tunnustaa se nyt.
Mari: Gasp.
Tuomas: Mä en ole ikinä tehnyt sitä.
Mari: No ei se mitään. Emme tuomitse sinua. Niitä on paljon, varsinkin myöhemmissä peleissä.
Tuomas: Mm.
Mari: Tuotakin me jo vähän sivuttiin, että kun niissä on uutta ja vanhaa, niin sekin on osa sitä viehätystä. Kun aloittaa vaikka uusimman Pokémonin, yleensä vähän tietää, että mitä sieltä on tulossa, mutta sitten siinä on myös just uusi alue, uusia pokémoneja. Sekin on osa sitä viehätystä. Tätä myös sivuttiin, mutta sanotaan nyt vielä uudelleen. Vapauden tunne. Vaikka pelissä on paljon rajoituksia... Sehän on semmoinen putki, mitä pitkin mennään. Just muistelen nyt vaikka jotain Sword and Shield. Siinä on yksi semmoinen alue, missä sä saat mennä vapaammin. Muuten on semmoista putkea, mitä pitkin sun on pakko mennä ja salit pitää käydä tietyssä järjestyksessä. Mutta siinä on myös se, että sä voit kerätä ihan samaa, mitä pokémoneja. Sä saat itse päättää, miltä sun tiimi näyttää. Se on tarpeeksi tuomaan sen vapauden tunteen joillekin. Ei välttämättä kaikille. Ja siis pystyvyyden tunne, mikä oli ehkä vähän tähän, kun sanoit, että pitää nähdä vaivaa. Se, että jokaisen voitetun ottelun jälkeen pokémonit saavat visuaalisesti lisää kokemusta. Siinä kasvaa se mittari, kun se saa sitä experiencea, kokemusta. Sitten pystyy haastamaan yhä vaikeampia vihollisia. Niin jes.
Tuomas: Siinä hyvin konkreettisesti se kasvu tulee nimenomaan.
Mari: On.
Tuomas: Semmoiset monsterit, mitkä oli vaikka alussa, että voi apua, nyt on joku level 13 hirmu täällä, mikä sun tiimistä tainnuttaa pari pokémonia ja voitat sen hikisesti. Sitten tunteja myöhemmin se ei tunnu yhtään missään. Se ei saa mitään aikaiseksi.
Mari: Jep. Tällä hetkellä pelaan Soul Silveria. Se on niin hauska mun mielestä, kun siinä näkyy jossain valikossa ne poképallot, ne pokémonit, mitkä sulla on tiimissä. Sitten ne alkaa heilumaan ne pallot, kun se on lähellä sitä, että siirtyykö se kolmosleveliltä neloselle. Se on niin jotenkin semmoinen, että oi, pikkusen lisää, niin sitten toi kehittyy.
Tuomas: Mä en ole edes huomannut tätä [naurua].
Mari: Aa ja mä saan siitä hyviä aineita päähäni silleen jee, kohta.
Tuomas: Pokémon Soul Silver on yksi mun lempipeleistä. En tiedä, oliko meillä aiheena tämä joskus myöhemmin.
Mari: Meillä on tulossa bonusosio. Palataan siellä siihen.
Tuomas: Mm.
Mari: Mä vielä nopeasti tästä heitän. Myös nostan erikseen tämän pointin, mistä on jo puhuttu. Yhteisöllisyys. Just tämä, että sun on... No ei ole pakko, mutta sä voit vaihtaa niitä pokémoneja. Jos sä haluat kehittää jotain tiettyjä pokémoneja, niin sun on pakko vaihtaa se jonkun kanssa. Ja sitten se, että jos joku on katsonut animea, jos sä olet pelannut, te voitte kumpikin puhua siitä Pokémonista. Se on tärkeä osa myöskin tätä, että sitä ei koeta yksin.
Tuomas: Niinpä.
Mari: Ja viimeisenä pointtina, joka jo kyllä tulikin. Eskapismi. Koska se on niin erilainen. Se on semmoinen japanilainen höpsömaailma. En nyt mitenkään millään tasolla moiti mitään Last of Usia tai muuta, mutta se on kuitenkin semmoista synkkää ja tietyllä tavalla raskasta. Ja sitten on Pokémon, joka on värikäs ja kiva ja siellä sä voit unohtaa kaiken.
Tuomas: Täysin ei-poliittinen myös.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Siellä ei ole niitä ikäviä juttuja. Niin kuin mä puhuin, siellä ei ole mitään, että on koti-ikävä ja nähdään nälkää ja sairastutaan. Siellä vaan seikkaillaan ja toteutetaan itseä ja ystävystytään ja koetaan haasteita, jotka aina pystytään ylittämään.
Mari: Jep.
Tuomas: Se on jotenkin todellisuuspakoa myös aikuiselle. Lapsena se tietenkin oli muuten vain jännittävää lähteä seikkailulle.
Mari: Niin.
Tuomas: Ja se, että ne päähenkilöt on lapsia tai se päähenkilö on lapsi, kymmenenvuotias esimerkiksi.
Mari: Toki ainut ankeus, esimerkiksi jos nyt taas palaan tähän Soul Silveriin, mikä mulla nyt on pelissä, mua huolettaa, että mun rahat loppuu, mikä on sitten taas tosi realistista [naurua].
Tuomas: Sitä saa aina lisää. Rahaa saa aina lisää näissä peleissä.
Mari: No mutta, siirrymmekö sitten kymmenen vuoden takaiseen? Pokémon GO.
Tuomas: Maailman suosituin mobiilipeli kait.
Mari: Kyllä. Se kun ysärisarja teki paluun, niin kuin se joskus olisi ollut pois.
Tuomas: Joo, sitähän silloin uutisoitiin, että muistatko vielä Pokémonin? Nyt se on tullut takaisin ja voit pelata sitä puhelimellasi. Jotain miljardi latausta tuli ties missä ajassa. Se oli vain se 2016 kesän juttu, mitä ihmiset teki. Kävin jossain Suomenlinnassa, niin siellä ihmiset juoksi varavirtalähteet kainalossa keräten pokémoneja. Tukholmassa myös. Mä katsoin, onko tämä mellakka. Ei, tuonne vaan ilmestyi Snorlax. Sehän oli Pokémon GO. Sitä pelataan puhelimella ja pokémonit ilmestyvät oikean maailman kohteisiin.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Niitä keräillään sitten. On siinäkin niitä taisteluja. Ne on vain hyvin yksinkertaisia. Se on ennen kaikkea se keräilypuoli siinä.
Mari: Juu. Tähänkin kenties, että vaikka tämänkin jälkeen yritti tulla, ei lyönyt velhot eikä Monster Hunterit. Eivät päässeet Pokémonin tasolle tässäkään, vaikka yrittivät.
Tuomas: Sepä justiin. Kun on jo olemassa tuo, miksi mä siirtyisin Pokémon GOsta mihinkään toiseen.
Mari: Niin.
Tuomas: Silloin kun se julkaistiin, sehän oli vielä tosi ankea sinänsä. Siinä oli vain ne ensimmäiset 150 tai 151, miten sen nyt ottaa.
Mari: Juu.
Tuomas: Mikä totta kai oli hyvä peliliike, koska se oli se, minkä nyt ainakin kaikki muisti, jotka oli olleet 90-luvulla lapsia. Siitä lähti, mutta sittemmin se Pokémon GO, niin sehän on laajentunut aivan hirveästi. Siihen on tullut niin paljon uusia ominaisuuksia.
Mari: On.
Tuomas: Tietenkin kymmenen vuoden aikana sopiikin.
Mari: Jep, pakkokin kehittyä. Silloin kun sitä itse pelasin silloin kun olin opiskelemassa, se oli loistava suunnistusapu. Kun siellä ne PokéStopit on jotain oikeita nähtävyyksiä tai muistomerkkejä tai tämmöisiä, se oli loistava tapa opetella uutta kaupunkia.
Tuomas: Niin joo, totta, kun se muuttaa oikean maailman kohteet pelimekaniikoiksi, että kun menet tämän luokse, saat sitten sieltä jotain poképalloja tai hyödyllisiä esineitä. Ja sitten tulee näitä raideja, jolloin huomaat, että hei, kaupunkisi tässä lähistöllä tähän nyt ilmestyy tämmöinen voimakas pokémon. Sitten koitetaan kaikki pelaajat juosta sinne äkkiä voittamaan sitä yhteistuumin. Se oli niin sosiaalinen. Se oli hauska. Mä asuin silloin Oulussa, niin justiin tulee siellä jossakin Kuusisaaren luona jotkut ihan randomit ihmiset. Ne näkee vain, että swaippailee silleen puhelinta alhaalta ylös. Ne tietää heti, että säkin pelaat Pokémonia ja tulee rupattelemaan.
Mari: Joo. Siinä just tämä Pokémonin yhteisöllisyys. Se on vaan, haluaisin sanoa, vertaansa vailla.
Tuomas: Se oli niin tyydyttävää sitten, kun minähän olin kuitenkin pelannut näitä pelejä, siis mulle Pokémon ei ollut ikinä mennyt mihinkään.
Mari: Juu.
Tuomas: Niin sitten kaikki se hyödytön Pokémon-trivia ja tieto, mitä mulla oli päässä, olikin yhtäkkiä kullan arvoista. Kun joku mietti, mikä se on se, ei Drowzee varmaan kehity. Sitten mä olin: ”Itse asiassa...” [naurahtelua]. Mitä tyyppiä se olikaan se...
Mari: Mutta ihan totta. Hyvä pointti.
Tuomas: Oli yhtäkkiä, että jes, tätä varten mä olen harjoitellut [naurua]. Pelasin Pokémon GOta vielä tosiaan sitten, kun muutin jossakin vaiheessa tuonne Kajaaniin. Eihän se mikään salaisuus ole. Salainen Kajaani-menneisyyteni.
Mari: Not so secret anymore.
Tuomas: Niinpä. Kajaani on niin syrjässä, että Pokémonhan tuli sinne vasta varmaan 2019. No ei [nauraa].
Mari: Terveiset Kajaaniin.
Tuomas: Kajaani on hieno paikka oikeasti. Mutta joo, se porskuttaa vieläkin ja tekee varmaan enemmän rahaa kuin koskaan. Tämäkin on parin vuoden takainen tieto, mutta kun ihmiset ajattelee, että ei Pokémon GOta enää niin paljon pelata, mutta ne, jotka pelaa, todellakin pelaa ja pistää siihen rahaa.
Mari: Juu, eikä siitä tosiaan kauaa ole, kun mä olen nähnyt sellaisia kymmenpäisiä ihmislaumoja menemässä ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen Mä ajattelin, että nämä kyllä varmaan... Kaikki katsoi siis puhelinta sillä tietyllä lailla. Nämä nyt varmaan pelaa Pokémonia.
Tuomas: Niinpä. Se siinäkin mielessä oli loistava juttu tälle sarjalle kyllä, että se tosiaan nosti sitä ikäprofiilia. Totta kai siitä intoili justiin tällaiset milleniaalit, jotka oli just aikuistunut ja niin edespäin, mutta tätähän pelasi vanhemmatkin ja isovanhemmat lastensa kanssa, jotka tutustui Pokémoniin vasta Pokémon GOn kautta, koska se on ilmainen.
Mari: Juu.
Tuomas: Jos sulla vaan on älypuhelin, sen pystyi lataamaan ilmaiseksi ja kokeilemaan. Ja sitten jos on niin kärsimätön kuin minä, saattaa pistää tietenkin yli sata euroa ilmaiseen peliin.
Mari: Hups.
Tuomas: Semmoista se on. Se on ihan vapaaehtoista. Jos on kärsivällinen, voi pelata täysin ilmaiseksi.
Mari: Joo. En tiedä, miten se nykyään onnistuisi, kun siinä on tosiaan niitä generaatioita tullut mukaan siihen, niin paljon pokémoneja, mutta ehkä se onnistuu. En tiedä. Joku voisi nyt tässä vaiheessa viimeistään ihmetellä, että miksi tosiaan kirjaston podcastissa puhutaan Pokémonista? Että miten tämä nyt liittyy mihinkään? Kyllä se liittyy. Pokémon liittyy kaikkeen. Esimerkiksi aina kun tulee uusi Pokémon-peli, niin se pitää hommata kirjastolle, koska se on lainassa koko ajan.
Tuomas: Niin. On ehdottomasti. Sitä me kanssa koitetaan mainostaa kaikille Satakunnan kirjastoille, että jos siinä kannessa lukee Pokémon, ostakaa. Se menee lainaan vuosikaudet.
Mari: En tietenkään mitään ole ottanut, mutta välillä aina vilkuilen, että mitäs meidän Pokémoneille kuuluu, niin lainassahan ne on. Lainassahan ne on. Ne ei kyllä kauaa hyllyä lämmitä, vaikka meillä jotain peliä on monena kappaleena. Kyllä ne vain kiertää. Puhumattakaan siitä, että Pokémon kiinnostaa myös kirjaston tapahtumissa. Meillä täällä Porissa oli 2024 keväällä Pokémon GO -painotteinen pihatapahtuma tuossa Puistotiellä, ja se veti noin 50–60 henkeä. Sitten meidän retropelipäivässä Pokémon-korttipelailuissa kävi pelkästään siinä Pokémon-korttipelipisteellä suurin piirtein reilu 60 henkilöä. Ja se ei ole edes mikään pelkästään Porin juttu. Muistatkos Tuomas, kun oltiin Kajaanissa töissä ja meillä oli siellä Pokémon-tapahtuma? Kyllähän siellä kävi sitä jengiä.
Tuomas: No kävi kyllä. Me tehtiin jotain hienoja pinssejäkin.
Mari: Tehtiin joo ja kirjanmerkkejä. Sitten siellä oli just näitä Pokémon GO lureja, että sinne tuli enemmän pokémoneja siinä pelissä paikalle, mikä taisi olla kanssa täällä tuossa puistotapahtumassa, että siinä oli niitä lureja.
Tuomas: Se on aina riskialtista, kun aloittaa jonkun semmoisen tapahtuman, mitä ei ole koskaan ennen järjestetty, niin siinä on aina semmoinen pieni pelko, että tuleeko sinne ketään. Silloin kyllä kuhisi. Se oli mahtavaa sitten, että siellä oli tietenkin lapsia ja perheitä enimmäkseen, jotka tuommoisiin osallistuu, mutta sitä väkeä oli.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Pokémon yhdistää kaikenikäisiä. Jee!
Mari: Kyllä. Muistaakseni tuossa peliviikolla Kajaanissa, niin siellä oli semmoinen vapaaehtoinen henkilö peluuttamassa Pokémon-korteilla. Ajateltiin, että tähän riittää yksi henkilö. No ei riittänyt. Yksi peluuttaa ja toinen kertoo niille mummoille siinä vieressä, että mistä on kyse, jotka ovat sinne tulleet lastenlastensa kanssa. Kyllä, Pokémon yhdistää ja kiinnostaa. Sulla on niin mairea ilme. Onko sä menossa bonusosioon?
Tuomas: Mä luen meidän käsikirjoitusta, ja täällä lukee Tuomaksen salainen osuus [naurua]. Tämä on kuule niin salainen, että mä vaan sanoin sulle, että tulee salainen osio.
Mari: Mä en siis oikeasti tiedä mitään. Mua vähän jännittää.
Tuomas: [nauraa] Tästä tulee hauskaa. Osion nimi on Haluatko pelinörtiksi? Tiddi diddi dii.
Mari: Haluan [naurua].
Tuomas: Luvassa on kolme monivalintakysymystä jakson aiheeseen liittyen. Kuulijatkin voivat osallistua skabailuun tai arvailuun. Mielellään osallistukaa siellä silleen, että missä tahansa tätä kuuntelettakin, niin huutakaa aivan täysiä se vastaus [naurua]. Katsokaa, mitä tapahtuu. Okei. Oletko valmiina ensimmäiseen kysymykseen?
Mari: Pakko olla.
Tuomas: Joo. Tähän tulee pohjustuksena ensin, että Pokémon on maailman suurin viihdebrändi, ja tästä ollaan kaikkialla yhtä mieltä. Kaikista varovaisimpien ja nihkeimpien arvioiden mukaan se on tehnyt voittoa 90 miljardia dollaria. Ultimate Pop Culture Wikin mukaan jopa 288 miljardia. Eli siinä on aika isoja heittoja.
Mari: Joo.
Tuomas: Noniin, se oli vaan pohjustus. Kysymys: Mikä on maailman toiseksi suurin viihdebrändi? Rahassa mitattuna elinikäiset tuotot. A) Mikki Hiiri, B) Hello Kitty, C) Star Wars vai D) Barbie.
Mari: Pistit pahan.
Tuomas: Luen vielä vaihtoehdot, jos kuulijoilla meni ohi. A) Mikki Hiiri, B) Hello Kitty, C) Star Wars vai D) Barbie.
Mari: Mä saatan mennä aivan metsään, mutta mä sanon B) Hello Kitty.
Tuomas: Mari, mä en tiedä, miten mä sanoisin tämän sinulle, mutta se on aivan oikein!
Mari: Jes! Wuhuu! Mä en tiedä, miten tämä tekee minusta pelinörtin, mutta jee! [naurua]
Tuomas: Ultimate Pop Culture Wikin mukaan Hello Kitty on tehnyt rahaa 88,5 miljardia. Arviot on koottu julkisesti saatavilla olevista lähteistä. Mikki Hiiri, 74 miljardia. Hyvin sekin, mutta yli sadan vuoden aikana. Star Wars, 73,7 miljardia. Lähellä ollaan Mikin lukemia. Ja Barbie, 26,2 miljardia. Se on loppupeleissä aika kaukana.
Mari: Aika vaatimaton näihin muihin verrattuna.
Tuomas: Kyllä. Itse asiassa Nalle Puh oli täällä myös hyvin korkealla, mikä oli mulle vähän ylläri, koska se ei ole ikinä ollut niin tai ainakaan se ei ollut alun perin niin tuotteet edellä juttu.
Mari: Niin, mutta siinäkin on kyllä tosiaan kirjaa, sarjaa, oheistuotteita.
Tuomas: Ja nykyään Disney omistaa, joten lelut tietysti.
Mari: Nimenomaan.
Tuomas: Mutta mä olin kyllä aika yllättynyt. Okei, se oli lämmittelyä. Seuraava kysymys. Mikä näistä ei ole oikea pokémon?
Mari: Nyt nolottaa, jos en tiedä.
Tuomas: Minkä näistä keksin omasta päästäni? A) Impidimp, B) Hakamo-o, C) Wishiwashi vai D) Obamasnow. [nauraa] Ja uudestaan, jos kuulijoilla meni ohi. A) Impidimp, B) Hakamo-o, C) Wishiwashi vai D) Obamasnow.
Mari: Sä onneksi teit tämän aika helpoksi. Kuuluuko mun nyt päteä näitä tässä jotenkin, että Wishiwashi näyttää semmoiselta kalalta, Hakamo-o on semmoinen lohikäärmetyypin Pokémon ja Impidimp on semmoinen perin omituisen näköinen näistä uusimmista geneistä peikko.
Tuomas: Se on aivan hirveän näköinen pokémon.
Mari: Juu. Sulla tuli vähän niin kuin kirjoitusvirhe ehkä tähän viimeiseen.
Tuomas: Kui? Meinaatko, että Obamasnow ei ole oikea pokémon?
Mari: Juu.
Tuomas: [naurua] Se on aivan oikein! On tosin olemassa jää-ruohotyypin pokémon Abomasnow.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Mulla oli myös kuvaukset näistä muista, mutta ne tuli sulla aika hyvin kyllä ulkomuistista.
Mari: Huh. Nyt voi ehkä vähän pyyhkiä hikeä.
Tuomas: Tämä on kyllä uskomatonta. Sä olet todella lähellä pelinörttiyttä.
Mari: Jes.
Tuomas: No niin, viimeinen kysymys. Pokémonit voivat kuulua enintään kahteen elementtityyppiin. Mikä elementtityyppi on kaikkein yleisin? Siis mihin tyyppiin kuuluu kaikista eniten erilaisia pokémoneja? Voin myös sanoa, että vastaus on sama otettiin sitten huomioon, jotka on vain yhtä tyyppiä tai yhdistelmätyyppiä.
Mari: Okei.
Tuomas: Eli ei ole siitä kiinni. A) vesi, B) jää, C) myrkky vai D) tuli. Eli mihin kuuluu eniten pokémoneja? Vesi, jää, myrkky vai tuli?
Mari: Nyt menee kyllä taas veikkaamiseksi. Jotta en pitkittäisi tätä liikaa, niin mä nyt heitän tuon vesi.
Tuomas: Oikea vastaus on vesi! 168 pokémonia!
Mari: Huh. Miksi mä jännitän tätä näin paljon? [naurua]
Tuomas: Jos tästä tulee pysyvä osio, niin mun pitää tehdä näistä vaikeampia selvästi.
Mari: Ei tarvii. Tämä on hyvä itsetunto-boost.
Tuomas: Kyllä. 79 pokémonia on pelkästään vesityyppiä. Lisäksi on 89, jotka on kaksoistyypiltään. Toinen tyyppi niillä on vesi.
Mari: Jos sulla olisi ollut tässä normaali, niin mä olisin ehkä veikannut sen.
Tuomas: Joo. Se on muuten toisena.
Mari: Joo.
Tuomas: Onneksi olkoon. Olet voittanut Halutko pelinörtiksi? -osion. Palkinnoksi kaikki saa osoittaa sua ja sanoa, että nörtti!
Mari: Jee [taputusta].
Tuomas: Haluatko muuten arvata, missä on vähiten?
Mari: Hetkinen. Se on keiju, teräs...
Tuomas: Se on yksi näistä.
Mari: Yksi näistä?
Tuomas: Joo.
Mari: Ai. No sitten se on jää.
Tuomas: Oikein.
Mari: Jes.
Tuomas: Sori. Mä tein tämän sulle liian helpoksi. Oisitko arvannut jään muuten?
Mari: Se olisi ollut tuossa listauksessa mukana, joo.
Tuomas: Joo. Ainoastaan 23 pokémonia niistä yli tuhannesta on pelkästään jäätyyppiä, ja 41 pokémonia on sellaisia, millä toinen on jäätä.
Mari: Joo. Jää on vielä siitä petollinen, että ne tulee yleensä peleissäkin loppupuolella. Vaikka ne olisi välillä tosi hyviä tiimissä, sitten se vähän jotenkin aina jää, kun ne... Jää, heh heh.
Tuomas: Jää [naurua].
Mari: Kun ne esitellään vasta siellä lopussa.
Tuomas: Joo. Sen takia ne tuntuu aina siisteiltä, ja lohikäärmeet vasta tuntuukin. Mä jotenkin kuvittelin, että lohikäärmeitä ei ole yhtään, mutta niitä on varmaan näissä uudemmissa Pokémoneissa.
Mari: Uusissa tullut, joo.
Tuomas: Niitä on tullut tosi hienoja uusia.
Mari: Joo ja kun niissähän on melkein aina kolme muotoa, niin sekin tekee tietysti jo, että yhdessä on kolme.
Tuomas: Joo.
Mari: Mutta hei, mä haluan kuulla sun puhuvan sun lemppari Pokémon-pelistä vielä.
Tuomas: Lemppari Pokémon-pelini kautta aikojen.
Mari: Kyllä.
Tuomas: No se on Pokémon Soul Silver tai sitten Pokémon Heart Gold. Ne on käytännössä jälleen kerran sama peli. Siitä on kaksi eri versiota, kulta ja hopea. Kuulostaa niin kuin toinen olisi toista parempi, mutta ei.
Mari: Siinä on tietysti se hyvä puoli, että siinä Soul Silverissa on Lugia kannessa, mutta oliko sulla joku muukin syy?
Tuomas: Vielä, että tehdään ei-pelaajille mahdollisimman sekavaksi, niin nämähän on siis uudet versiot Pokémon Goldista ja Silveristä. Kun mä aikaisemmin puhuin siitä, miten pienen lapsen elämässä oli mullistava kokemus, kun tuli Pokémonin toinen sukupolvi ja sata upouutta monsteria. Ne tuli nimenomaan näiden Pokémon Goldin ja Silverin mukana. Se oli muutenkin semmoinen sukupolvi, mikä toi niihin peleihin hirveän paljon uutta, tasapainotti sitä ja niin edespäin. Sitten nämä Heart Gold ja Soul Silver ilmestyi kymmenen vuotta myöhemmin. Ne on vaan paremman näköiset, vielä laajennetut versiot. Niissä on semmoisia pieniä mukavuuksia, mitä todella arvostan. Niistä mä vaan saan täydellisimmin sen Pokémon-nostalgiatunnelman.
Mari: Sanoitko sä jo, minkä vuoden pelejä ne oli?
Tuomas: Gold ja Silver tuli vuonna 2000.
Mari: Joo.
Tuomas: Tuli vuonna 2000 ja nämä Heart Gold ja Soul Silver tuli vuonna 2010. Eli mä kyllä olin silloin herkkä 18-vuotias nuorukainen.
Mari: Aivan. Ei se sitten ole ihmekään, että se iski.
Tuomas: Joo. Ne oli tosi kivoja pelejä, ja niiden mukana tuli tämmöinen Pokéwalker-askelmittari, mikä oli aivan huikea ennen kuin jokaisessa älypuhelimessa oli askelmittarit ja GPS:t ja muut. Tämän askelmittarin pystyit ottaa mukaan ja pistää pokémonin siihen. Se keräsi kokemusta samalla, kun kävelit, ja sen pystyi siirtämään sitten peliin.
Mari: Mahtavaa. Tuohan oli Pokémon GOn sellainen esiversio.
Tuomas: Todellakin. Se oli vaan, että kun teknologia ei vielä ollut siinä, että olisi voinut puhelimilla tehdä, niin ne tekivät sen tällein vähän perinteisemmällä tyylillä. Se oli oikeasti aika hyvä lisä siihen. Mä kyllä tunnustan, että mä käytin sitä aika paljon. Piti aina pistää taskuun Pokéwalker mukaan ihan vaan. Se kannusti myös pelaamaan niitä pelejä paljon. Mulle tuo Heart Gold ja Soul Silver oli täydellinen yhdistelmä vanhaa nostalgiaa ja kuitenkin nykyajan mukavuuksia, vaikka... [naurahtaa] Se on entistä nykyaikaa jo sekin.
Mari: Niin, mutta siinä on tosi, voiko sanoa kaunista pikseligrafiikkaa.
Tuomas: Juu.
Mari: Niillä hahmoilla on vähän liikettä mukana siinä, kun ne tulevat siihen ruudulle ne pokémonit. Siinä on jotain tosi ihanan nostalgisen viehättävää kyllä.
Tuomas: On. Se on ilo katsoa ja tosi ilo kuunnella. Se on mulle parhaimman vaikutuksen jättänyt. Aina kun uusi Pokémon-sukupolvi tulee, niin mä kyllä niitä pelaan ja olen tykännyt. Kyllähän ne uudet on lähestyttävämpiä. En mä välttämättä niitä uusia pelaisi, jos ne olisi aina vaikka yhtä hitaita tai vaikeita kuin ne vanhemmat.
Mari: Joo, täytyy sanoa nyt vähän niin kuin kuulijoillekin tässä, kun mä olen nyt reilu kolme tuntia pelannut sitä Soul Silveria, niin se on kyllä hidas se alku.
Tuomas: On.
Mari: Joku muu peli olisi kolmessa tunnissa jo läpi. Mulla ei ole tuossa muuta kuin viisi pokémonia napattuna, ja mä olen vaan koittanut grindata niitä siltä kakkosleveliltä edes sinne kymppiin. Mä en ole vielä edes alkutekijöissä.
Tuomas: Joo.
Mari: Mutta se on jotenkin ihana, kun se on sellainen vanhan ajan viehättävä.
Tuomas: Kyllä. Niihin sitoutuu niihin omiin pokémoneihin kanssa eri tavalla. Niitä ei noin vaan vaihdata vaan. Se ei ole mitään, että kunhan se on sulla taskussa, niin se kerää kokemusta, vaan sun pitää käyttää sitä kentällä ainakin pelin alussa aina, että se saa kokemuspisteitä ja muuta. Se on semmoista hitaampaa ja vähän taktisempaa myös kuin nämä uudet pelit on. Tietenkin ne on tehty myös nykyajan yleisölle, ja onhan se silleen kiva, että kun astut jonnekin ensimmäiselle alueelle ja on heti kymmeniä vaihtoehtoja, mitä kaapata mukaan. Sitten voi tavallaan nopeasti myös vaihtaa sitä, että mä en haluakaan tätä pokémonia vaan tuon. Sä voit vaihtaa sen nopeasti ja saada sen mukaan samoille tasoille. On semmoista, mihin nykyaikana ehdottomasti tottuu ja mistä tykkään, mutta...
Mari: Mutta se on jotenkin tosi hyvää vaihtelua, että se valikoima on pienempi. Vaikka siis ne mun pokémonit on kymppilevelisiä, mä en ole mennyt edes ekalle salille, ja mä silti muka taktisesti mietin, että mitä iskuja niillä pitäisi olla. Kun mun tiimi on yleensä todella hyökkäävä, niin tässä mä olen nyt sitten miettinyt, että jos kuitenkin laitan tuon quick attackin sen tacklen tilalle, niin sitten mulla jää nämä, millä mä voin laskea sen toisen pokémonin puolustusta. Ja tuo, millä mä voin sand attackilla hiekkaa sen silmille, että se ei osu. Mä vielä säästän nämä, mikä on mulle todella harvinaista.
Tuomas: Niinpä. Mikä on sun lemppari Pokémon-peli muuten? Se ei ole vielä tämä Soul Silver ilmeisesti.
Mari: Ei vielä [naurua]. Tämä on oikeasti tosi vaikea kysymys. Mä nyt poliittisesti pohjustan tätä sillä, että mulla on omassa pelikirjastossa siis 18 Pokémon-peliä, ja itse asiassa yksi niistä vain on semmoinen, mikä ei ole pääsarjaa, Super Mystery Dungeon. Muut on kaikki sitten pääsarjaa. Mä vasiten tutkin tätä jaksoa varten, että paljonko mä nyt olen pelannut niitä Pokémoneja. Otin pelitunteja ylös. Käyn nyt vain top kolme.
Tuomas: Mä tiedän jo valmiiksi. Te ette näe mun virnistystä täällä [naurua].
Mari: Tietäkää, että mulle nauretaan tässä samalla. Aloitetaan kolmosesta ylöspäin. Pokémon X. Mä olen pelannut sitä 163 tuntia ja 30 minuuttia yhtä peliä.
Tuomas: Huh.
Mari: Kakkosena on Sword, 171 tuntia.
Tuomas: Jestas.
Mari: Ja eniten mä olen pelannut Ultra Sunia, 307 tuntia ja 47 minuuttia.
Tuomas: Se on hurja määrä peliin, johon ei ikinä tullut esimerkiksi mitään lisäsisältöä.
Mari: Niin, että se vähän niin kuin oli se lisäsisältö, se jatko sille pelkälle Sunille.
Tuomas: Siinä on toki joo valmiiksi tosi paljon sisältöjä. Et sä muuten tietenkään siihen niin paljon olisi pistänytkään tunteja. Ethän sä varmaan pelaa niitä myöskään mitään ihmisiä vastaan netissä.
Mari: En. Minä pelaan täysin itsekseni.
Tuomas: Joo, niinpä. Mutta siis mieti mikään vastinetta rahalle.
Mari: Niin, joo. Mun täytyy vielä huomauttaa tässä välissä taas näistä Pokémon-muistoista. Mä en ikinä pääse mihinkään suosikkipeliin asti, kun mä vaan selitän näitä.
Tuomas: Ai niin [naurua].
Mari: Silloin kun sain kuulla, että saan ensimmäisen vakituisen työpaikkani, minä olin pelaamassa Let's Go, Eeveetä ja hhiny hunttaamassa Bulbasauria, eli etsimässä sitä eri väristä Bulbasauria siellä metsässä. Mä en tiedä, kumpaan mä koitin etsiä, että mistä mä löydän jonkun, joka kuulee, että mä olen saanut työpaikan vai sen shinyn Bulbasaurin. [naurua] Mä en tiedä, kumpi näistä asioista oli sellainen, että mun pitää saada kertoa jollekin.
Tuomas: Äiti, äiti, mä sain sen! Mä sain sen! Shiny Bulbasaur. Se on pikkuisen erivärisen vihreä Bulbasaur. Ai niin ja joku työpaikka, anyway. Pitää muuttaa Kajaaniin [nauraa].
Mari: Just näin. Mulla on siis tosiaan myös Alpha Sapphiressa, Violetissa ja Let's Go, Eeveessäkin sellainen 100 tuntia plus. Mä en oikeasti osaa sanoa, että mikä on mun suosikki. Mä todella tykkään Pokémonista.
Tuomas: Mä aavistin jotenkin.
Mari: Jos joku osoittaisi mua aseella päähän ja olisi pakko sanoa joku, niin mä en tiedä, miksi mä sanoisin X. Mä aloitin siitä mun Pokémon-matkan, niin sillä on vaan joku paikka mun sydämessä. Kun mä kuulin niitä musiikkia tänä aamuna ja ne legendaariset siinä on vaan todella hienoja. Mä tiedän, että samaan aikaan se ei ole paras Pokémon-peli, mutta se on kuitenkin mulle se... Se on se mun peli.
Tuomas: Sä saat siitä ne lämpimät Pokémon-fiilikset justiin, mitä on.
Mari: Joo.
Tuomas: Tämä Pokémon X:hän tuli joskus 2013, ja se oli, milloin se sarja hyppäsi kolmiulotteiseen aikakauteen. Siihen aikaan ihmiset oli ainakin, että jes, viimeinkin. Silloinkin ihmiset valitti, että Pokémon ei näytä niin uudelta kuin sen pitäisi.
Mari: Joo.
Tuomas: Silloin se hyppäsi, ja se oli kyllä hieno. Pokémon X on tämä, joka on sijoittuvinaan ikään kuin Ranskaan.
Mari: Ranskaan.
Tuomas: Se on semmoinen ihan ikimuistoinen. Mä muistan vaan, kun mä pelasin sitä silloin, niin mä pidin sitä vaan niin helppona, että mulle ei jäänyt mikään mieleen siitä. Mutta se oli kanssa semmoista aikaa, jolloin mulla oli justiin kauheana opiskelukiireitä ja pelasin samaan aikaan kaikkia muita pelejä. Mä en ehkä vaan antanut sille sitä tsäänssiä, minkä se ansaitsisi.
Mari: Se on helppo ja niin. Vaikka mä samalla olen tässä, että se ei ole paras Pokémon, mutta...
Tuomas: Mutta on.
Mari: Se jotenkin vaan vetoaa muhun. Siinäkin on vielä se ihana pikseli-ilme, joka vaan puree.
Tuomas: Musiikit siinä on kyllä jälleen kerran.
Mari: Siinä on todella hyvät musiikit.
Tuomas: On, ja siihen maailmaan nyt palattiin tässä kaikista uusimmassa Pokémon-pelissä, Pokémon Z–A.
Mari: Se oli niin ihanaa nostalgiaa, mitä mä sain siitä pelistä, kun mä muistelin niitä musiikkeja ja hahmoja, mitä oli jo siellä elämäni Pokémon-pelissä.
Tuomas: Kuvittele muuten, kun koetat selittää näitä Pokémon-pelien nimiä ihmiselle, joka ei ole pelannut Pokémonia ikinä. Että joo, Pokémon X ja Y on sama peli, mutta Pokémon Z–A on ihan eri.
Mari: Niin.
Tuomas: Ja sitten justiin Gold ja Silver on olemassa ja on myös Platinum, millä ei ole mitään tekemistä niiden kanssa.
Mari: Siis muuten ihan totta, että näissä ei ole mitään numeroita, että Pokémon 1, 2, mitä mä monissa peleissä kaipaan. Miksi se on sitten muka jotenkin mun päässä selkeämpää, että juu, Black ja White on vanhempi kuin X ja Y.
Tuomas: Joo, siis nimenomaan. Niissä ei ole mitään järkeä nähdä. Ne on aina, apua, mitä me voidaan laittaa vastakkain enää tämmöiset vastakohdat. Alussa se on helppoa, että se on vain sininen ja punainen ja kulta ja hopea.
Mari: Niin.
Tuomas: Sitten apua, aurinko ja kuu [naurua].
Mari: Mutta mä myös väitän, että se helpottaa siihen, että voi milloin vaan tulla mukaan sarjaan. Jos mä näkisin, että tämä on sarjan yhdeksäs osa, mä miettisin, että pitääkö mun tietää, mitä niissä aikaisemmissa on tapahtunut. Sitten kun Pokémonissa ei ole niitä järjestysnumeroita, niin sen kun hyppäät mukaan vaan.
Tuomas: Niinpä. Se on kyllä varmasti, joo. Sen takia monet pelisarjat myös ennen pitkää pudottaa sen numeroinnin. Ihan hyvä, että Pokémon ei ikinä lähtenyt siihen suuntaan.
Mari: Ja sitten on jotain Xboxeja, jotka vaan sekaisin, on 1 ja sitten on 360. Mitä?
Tuomas: Rip Xbox [naurua].
Tuomas: Kauanko me on höpötetty? Mä kyllä silti haluaisin vielä kuulla, kun meillä oli täällä kohtana paras Pokémon-klooni. Jos me voidaan vinkata jotain, että jos tuntuu, että kaikki Pokémonit on pelattu...
Tuomas: Tai et omista Nintendon laitetta tai Pokémon GO ei kiinnosta, niin mitä vois kokeilla.
Mari: Niin.
Tuomas: Koska just puhuttiin vähän aikaisemmin, ehkä naljailtiin Pokémon-klooneille, että ne ei ole ikinä olleet yhtä menestyneitä, mutta on niitä hyviä vaihtoehtoja silti olemassa etenkin pelipuolella.
Mari: Joo. Toisaalta pakko heittää tähän väliin myös, että mä henkilökohtaisesti en tykkää siitä, jos mainostetaan jotain kirjoja tai sarjoja tai just pelejä silleen tämä on uusi Pokémon, tämä on uusi Star Wars. Ei kun kaikki voi olla ihan itsejään, mutta puhutaan nyt kuitenkin tästä.
Tuomas: Niin. Haluatko sä heittää ensimmäisen?
Mari: Joo. Mä sentään kaksi löysin meidän Satakirjastojen valikoimasta, joita voisin suositella. Dragon Quest Monsters: The Dark Prince. En ole siis pelannut. Ihan vain netistä poimin tämän, mutta tässä on siis ilmeisesti kanssa tätä monsterien keräilyä tai olentojen.
Tuomas: Dragon Quest on vielä paljon vanhempi kuin Pokémon. Se alkoi pitkälti kasarilla ja näytti suuntaa myös japanilaisille roolipeleille, ja sitten inspiraatio ruokkii toista ja se ruokkii tätä, ja nyt meillä on Dragon Quest, missä kerätään monstereita.
Mari: Joo. Se olisi ainakin. Sitten toisena otin japanilaista tässäkin NiNoKuni.
Tuomas: Joo. Hei, se Studio Ghibli näköinen juttu.
Mari: Juu.
Tuomas: Joo. Todella muuten erilaista anime-estetiikkaa, mutta huikean näköinen peli.
Mari: Joo.
Tuomas: Mille laitteella meillä on se? Muistatko? Onko se Switchille, Pleikkarille?
Mari: Ainakin Switchille löytyy nämä kummatkin, mutta en lähde valehtelemaan, voi olla NiNoKuniakin esimerkiksi. Mutta sieltä löytyy satakirjastot.finna.fi.
Tuomas: Joo. Alun perin NiNoKuni taisi tulla PlayStation 3:lle ja Nintendo DS:lle, mutta onneksi sitä on julkaistu myös vähän nykyaikaisemmille laitteille.
Mari: Joo. Sitten jos saa heittää tämmöisiä, mitä kirjastojen valikoimasta ei löydy, niin en malta olla mainitsematta. Jostain syystä koko ajan mun hankintalistalla roikkuva, mutta ikinä en ole vielä hommannut, Moonstone Island.
Tuomas: Tätä mä en niin tiedäkään.
Mari: Joo, tämä on kanssa sellainen ihana pikseligrafiikkainen. Tässä on vuoropohjaiset ottelut, on olentojen keräilyä, mutta sitten tässä on myös ihmissuhteita ja maanviljelyä. Moonstone Island on vielä. Vielä joskus mä sitä pelaan.
Tuomas: Aivan. Mä haluan heittää yhden pelin, mikä on meille kummallekin lähellä sydäntä eli Monster Hunter Stories.
Mari: Mä en sitä listannut, kun mä ajattelin, että se tulee. Monster Hunter on ihana.
Tuomas: Se tulee väistämättä. Monster Hunterhan on alun perin sarja, mikä keskittyy erilaisten isojen pelottavien hirviöiden lahtaamiseen, mikä kuulostaa vähän brutaalilta tällein Pokémoniin verrattuna, mutta siitä on eronnut tämmöinen oma alasarjansa Stories. Monster Hunter Stories 3 ilmestyy ihan kohta, kun me tätä äänitetään.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Vuoden 2026 maaliskuussa se ilmestyy.
Mari: Mutta erityisesti nämä ykkönen ja kakkonen.
Tuomas: Joo. Eli näissä on vähän kevennetty sitä meininkiä tosiaan, että monstereita ei tapeta, vaan niitä kerätään omaan tiimiin. Se tosin tehdään silleen, että käydään ryöstämässä niitä.
Mari: Juu, ensin tapetaan se vanhempi ja sitten kerätään sen syntymättömät munat ja kuoritaan ne omaan tiimiin. Silleen sos [naurua], mutta niistä tulee hei kavereita sitten.
Tuomas: Joo, elinikäisiä kavereita. Erityisesti Monster Hunter Stories 2 on aivan kreisi hyvä peli. Se on ensinnäkin jotain 70 tuntia pitkä, jos sen vaan pelaa. Siinä on vastinetta rahalle. Se on ihan täysmittainen japanilainen roolipeli. Siinä on todella hyvä taidetyyli, mahtava taistelusysteemi, mikä on hyvin konkreettisesti kivi, paperi, sakset.
Mari: Kyllä ja vuoropohjainen tämäkin, että siinä ei tarvitse pitää kiirettä. Paitsi sitten kun tulee se quick time event.
Tuomas: Aivan. Siinä taistellaan, että monsteri tekee omia juttujaan ja siinä ihminen taistelee rinnalla kuitenkin iso miekka kädessä tai jousipyssy tai mikä milloinkin.
Mari: Pokémoniin nähden niissä on juonta ehkä enemmän, mutta lainaan itseäni, että se on sellainen japanilainen Näin koulutat lohikäärmeesi tyylinen. Siinä on Pokémonia ja sitten on vähän sitä Näin koulutat lohikäärmeesi -meininkiä. Se on ihan mielettömän hyvä peli.
Tuomas: On. Se ensimmäinen oli ihan ok. Silloin pidettiin, että se on yksi parhaista Pokémon-klooneista ja sitten kakkonen oli niin hyvä, että se on minun yksi lempi Switch-peleistä. Nyt odotukset on korkealla kolmoseen ja tuntuu, että tämä julkaisija Capcom on todella nyt myös puskemassa tätä Stories-sarjaa silleen, että hei tämä on tärkeää ja tämä on iso juttu.
Mari: Joo. Jossain mainittiin, että tämä... Sanotaan nyt vaikka Polygon, en ole ihan varma, mainitsi että tämä Monster Hunter Stories 3 ei olisi ihan niin helposti lähestyttävä kuin 2 ja 1. Se on selvästi kehittymässä vähän sinne pelkän Monster Hunterin suuntaan, mutta ehdottomasti käykää lainaan kirjastosta Monster Hunter Stories 2.
Tuomas: Joo. Siitä on myös ilmainen demo olemassa, jos tuntuu...
Mari: Ja ihan paras demo. Ihan loistava, koska siinä on sitä alkua. Sä saat aloittaa sen pelin ja pelata sitä ja sitten se tallennus siirtyy siihen pääpeliin, kun sä ostat sen, kun sä et voi lakata pelaamasta sitä, kun se jää niin koukuttavaan kohtaan.
Tuomas: Se on kyllä totta [naurua]. Eli jos tuntuu, että matka kirjastoon on liian pitkä, niin ladatkaapa se demo ja pelatkaa ja sen jälkeen...
Mari: Mutta tulkaa silti lainaamaan se kirjastosta.
Tuomas: Niin, lainatkaa kirjastosta ja ostakaa [naurua]. No huh huh. Ehkä siinä oli ne oikeasti tärkeimmät kloonit, mitkä me halutaan mainita.
Mari: Joo.
Tuomas: Aikaisemmin mulla kävi mielessä Earthbound, mutta se on todella esoteerinen 90-luvun roolipeli, jossa oli kuitenkin tämä sama asia kuin Pokémonissa, mitä me ei muuten puhuttukaan varsin, että Pokémonhan sijoittuu ns. nykyaikaan. Suurin osa japanilaisista roolipeleistä sijoittuu jonnekin fantasiaan tai tulevaisuuteen.
Mari: Niin totta, se on sitä omaa nykyaikaansa.
Tuomas: Joo. Tämä Earthbound oli vähän samantyyppinen ja samoihin aikoihin tullut peli, mikä sijoittui nykyaikaan eli 90-luvulle. Siinä seikkaillaan mielikuvitus-Amerikan halki ja taistellaan psyykkisiä olentoja vastaan ja niin edespäin.
Mari: Joo.
Tuomas: Sitä ei ikinä Euroopassa julkaistu ennen kuin nykyään, kun se on kulttimaineessa. Se löytyy vaikka tuolta Nintendo Switch Onlinesta.
Mari: Joo ja toisaalta tässähän tulee se, että mistä sä tykkäät siinä Pokémonissa, niin tavallaan mitä suosittelee sitten. Onko se just se vuoropohjaisuus, onko se se putkijuoni, jota sä etenet.
Tuomas: Pelkkä keräily.
Mari: Niin, että mikä se on siinä Pokémonissa, mikä iskee, niin se vähän vaikuttaa siihen, mitä sitten taas suosittelisin.
Tuomas: Mm. Mitä luulet, onko Pokémon ikuinen? Koska silloin kun se tuli, niin sitähän pidettiin just semmoisena ihan lasten villityksenä, mikä menee ohi niin kuin jotkut hitsin pogot tai jotkut muut tuommoiset jutut, mutta tässä sitä ollaan 30 vuotta.
Mari: Niin. Mä haluaisin sanoa, että toivottavasti.
Tuomas: Että se on ikuinen.
Mari: Niin. Mutta jännä nähdä kyllä, koska sitten taas jotenkin myös olen sen verran kyyninen, että ei nämä uudet pelit ole ihan niin hyviä kuin ne vanhat, mutta samaan aikaan mä kuitenkin ostan ja pelaan ja tykkään [naurahtelua].
Tuomas: Joo. Mä joskus muistan miettineeni, että onko siinä mitään järkeä. Eihän ne voi vaan tehdä loputtomasti uusia pokémon-hahmoja vaikka. Mitä sitten, jos niitä on jotain tuhat. Sitten me ollaan tässä, että joo, niitä on tuhat.
Mari: Mutta mä todella toivon toisaalta, että jos se on ikuinen, että siinä pysyy tavallaan se Pokémon, että se ei lähde mihinkään MMO-tyyliseksi, että nyt on pakko pelaa muitten kanssa tai jotain tämmöistä.
Tuomas: Niin.
Mari: Koska mulle se on just semmoinen, että mä saan yksin nauttia tästä. Vaikka siinä on se yhteisöllisyys, mutta silti se, että mä saan rauhassa itsekseni.
Tuomas: Saat valita, milloin olet yhteisöllinen ja milloin pelaat sitä yksin, koska se on niin henkilökohtainen projekti myöskin.
Mari: Jep.
Tuomas: Mun on vaikea kuvitella, että mikä voisi olla, ellei sitten myynnit ihan vaan sakkaa, sehän pelisarjan tapaa, mutta miten se edes tapahtuisi. Pokémon elää ainakin...
Mari: Niin kauan kuin ihmisillä on rahaa.
Tuomas: Niin, sepä justiin. Siinähän on just uusi kukoistus, jos mitään tällä hetkellä meneillään. Kaikenikäiset pelaajat tietää sen. Se on vähän niin kuin joku Star Wars. Star Warsissa mennään jo niin pitkällä, että se on siirtynyt jo isältä pojalle ja pojanpojalle tyyliin.
Mari: Ja nyt on just Pokémonillakin silleen aina uusi sukupolvi aloittaa. Ja just se, että voisin kuvitella, että jotkut meidän ikäiset tuputtaa sitä lapsille, aivopesee nekin, ja tämä sitten jatkuu kaunisti eteenpäin.
Tuomas: Hei, jos ollaan työelämässä vielä 30 vuoden päästä, tehdään jatko-osa tälle podcastille sitten. Pokémon 60 [naurua]
Mari: Hei, hyvä, että sanoit tuon, koska jos nyt joku siellä miettii, että eikö ne tiedä, että joku muukin viettää juhlavuotta tänään, niin tiedämme ja nyt onnittelemme [naurua]. Eli tänä vuonna Pokémonin lisäksi 30 vuotta täyttävät sarjat esimerkiksi Persona, Diablo, Resident Evil ja Tomb Raider. Jee.
Tuomas: Hyvä pelivuosi.
Mari: Kyllä. Ja tänä vuonna 40 vuotta täyttävät sarjat The Legend of Zelda, Metroid, Dragon Quest, Kid Icarus ja Castlevania. Onnittelut heillekin.
Tuomas: Kyllä. Mä olen ihan täysin sattumalta pelannut sekä Metroidia että Kid Icarusta tässä viimeisen parin viikon aikana.
Mari: Olet salaa juhlistanut niitä.
Tuomas: Olen tietämättäni [naurahtelua]. Zelda on silti paras pelisarja ikinä [naurahtelua]. Mut hei, siis vautsi, aika on mennyt tosi nopeasti.
Mari: On ja mä voisin höpöttää Pokémonista vaikka tuplat lisää, mutta mä en tee sitä, koska ei kukaan jaksa kuunnella.
Tuomas: Kyllä jaksaisi kuunnella [naurua]. Hei, oletko valmis loistavaan vitsiin?
Mari: Joo. Vai olenko?
Tuomas: Jos meidän kaikki kuuntelijat tässä vaiheessa kerääntyisi samaan paikkaan, mitä ne sanoisivat toisilleen?
Mari: No?
Tuomas: Meitä on kaksi...
Tuomas ja Mari yhteen ääneen: Kammottavaksi [naurua].
Mari: Onko tämä nyt sitten se maailma kaipaa pelastusta ja tähän on hyvä ja vähän tarpeellinenkin lopettaa?
Tuomas: Ehkä joo. Täällä studiossa loppuu happi. Mut hei, muistakaa seurata Porin kaupunginkirjaston muitakin podcasteja. Meillä alkoi joku ihan uusi pelihaastattelu.
Mari: Kyllä joo. Eli tänään kun äänitämme on perjantai 13. helmikuuta, ja tänään ilmestyi Pelivieras-podcast tähän meidän Porin kirjasto esittää lisäsisällöksi.
Tuomas: Kyllä. Ilmanen DLC tällein pelitermein.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Jos ette ole sitä vielä kuunnellut, niin käykäähän kuuntelemassa.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Näitä meidän Pelipaussi-jaksojakin on jo monta plakkarissa, eli käykää kuuntelemassa vaikka toistamiseen New Game plussa päälle. Meillä on Instagram, meillä on TikTok. Meillä on jostain syystä Facebookikin.
Mari: Ajattele, semmoinenkin. YouTubeenkin voi jättää kommentteja. Kyllä ne ennen pitkää joku huomaa.
Tuomas: Joo. Jos olette Porissa, niin käykää Porin kirjastossa ihan paikan päällä...
Mari: Kyllä. Tervetuloa.
Tuomas: [epäselvää] meidän pelivalikoimaan. Siinä kaikki tältä erää. Näihin kuviin ja tunnelmiin. Hei, hei.
Mari: Hei, hei.
[vauhdikasta elektronista musiikkia]