MY Studio (Mikroyrittäjän studio) avaa uusia näkökulmia yrittäjyyteen,
osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. MY Studio -podcasteissa
ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat.
Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan
suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
[äänite alkaa]
Henna Väätäinen [00:00:00]: Verkostomainen tapa tehdä työtä yleistyy niin organisaation sisäisenä kuin ulkoisenakin toimintana. Olen jutellut useiden eri verkostoihin kuuluvien yrityspalvelutoimijoiden ja yrittäjienkin kanssa ja keskustellut siitä, että mitä hyötyä erilaisiin verkostoihin kuulumisesta on. Eräs yrityspalveluissa työskentelevä kertoi, että ylipäänsä hyöty on hyvä olla konkreettisesti jo tiedossa ennen verkostoon liittymistä. Hän kertoi osallistuneensa niin monenlaisiin verkostoihin uransa aikana, ettei enää jaksa lähteä mukaan verkostoihin, joissa vain puuhastellaan. Aika monella verkostolla toiminta on kuulemma juurikin sellaista päämäärätöntä puuhastelua ja konkreettinen hyöty omaan työhön jää epäselväksi. On tärkeää, että muutkin kuin oma organisaatio ovat kiinnostuneet tekemään yhteisen verkoston eteen jotakin. Kiireisiä ammattilaisia ei huvita leikkiä, vaan tärkeää on, että he osallistuvat yhteiseen tekemiseen, jolla on merkitystä. Kun tehdään niin tehdään sitten kunnolla. Tämänkertaisen MY Studio -podcastin aiheena on verkostoista yhteiseen tekemiseen. Minun nimeni on Henna Väätäinen ja tulen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista. Kanssani keskustelemassa on Tiina Pääkkö Oulun yliopiston kasvatustieteen ja psykologian tiedekunnasta. Teemme yhteistyötä yrityspalvelutoimijoiden ja kasvuyrittäjien verkostoon liittyvässä KASVA-hankkeessa.
[musiikkia 00:01:32 - 00:01:42]
Puhuja X [00:01:33]: MY Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.
Henna Väätäinen [00:01:42]: Tervetuloa Tiina keskustelemaan minun kanssani.
Tiina Pääkkö [00:01:44]: Kiitoksia paljon Henna. Tosi mukava olla täällä. Tuo oli kiva tuo tarina, sellainen hyvin totuudenmukainen tarina, jonka uskoisin monen muunkin suusta kuuluvan jossain vaiheessa verkostotyöskentelyssä. Minun mielestäni tuossa äsken kuullussa tarinassa tiivistyy tosi hyvin se, mikä siinä verkostotyössä voi heti alun alkaen mennä pieleen. Jos sitä tarkoitusta sille verkostolle ei ole kirkastettu, niiden osallistujien on kyllä aika vaikea tietää, miksi he siellä ovat. Ja tietenkin sitä myötä se kokemus verkostosta voi kääntyä aika lailla negatiiviseksi. Eli tuntemus siitä, ettei oikein mitään saada aikaan. Niin kuin sanoit, että puuhastelua, siltä se voi ruveta tuntumaan. Tämä ei tietenkään edistä luottamusta eikä myöskään semmoista yhteisen tekemisen iloa, mikä tavallaan johtaa siihen, että saadaan jotakin aikaan. Nyt kun on lähdetty näistä verkostoista puhumaan, niin mitä ne verkostot oikeasti loppujen lopuksi sinun mielestäsi tarkoittaa? Mitä sinä Henna miellät verkostoiksi?
Henna Väätäinen [00:02:49]: Siihen on varmasti monia erilaisia määritelmiä. Voisikin sanoa, että aika tavalla määritelmiä verkostoille on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Eli ihmiset kokevat ja näkevät ja määrittelevät verkoston hyvin eri tavalla. Minä olen monissa koulutuksissa käyttänyt semmoista verkostoaurinkoharjoitusta. Sinä verkostoaurinkoharjoituksessa minä panen ryhmissä ihmiset miettimään ja määrittelemään, mitä verkosto minulle tarkoittaa. Siinä määritellään kuusi tai kahdeksan sakaraa, yksittäisiä sanoja tai asioita. Niiden harjoitusten tuloksena, kun niitä lähdetään, vaikkapa neljän hengen ryhmässä vertailemaan, tuliko samoja juttuja. Voi olla, että ei tule yhtään samaa. Tai tulee 1- 2 samaa asiaa, mitä se verkosto tarkoittaa. Eli minä olen tullut siihen lopputulemaan, että se on hyvin vaikea yhtä pitävästi määritellä, että mitä se verkosto käytännössä tarkoittaa. Jos me puhutaan tämmöisistä tieteellisistä määritelmistä, siellä äkkiä törmätään sanoihin ekosysteemi ja yhteenliittymä ja yhteistyöryhmä ja työryhmä. Ja näitä käytetään vähän sikin sokin ja saatetaan tarkoittaa sitä verkostoa ja verkostomaista tapaa työskennellä. Joka tapauksessa se verkostoon kuulumisen tarkoitus palaa aina osallistujien siihen tahtotilaan. Siihen yhteiseen tahtoon tehdä sitä työtä yhdessä. Ja nämä syyt ovat niitä, minkä takia verkostoon liitytään ja myöskin niitä syitä, miksi siellä jatketaan sitä yhteistä tekemistä. Ja voisikin ajatella, että oikeasti se verkostoon osallistuminen, se on aina ihmisten välinen kauppa ja se palaa ihmissuhteisiin. Verkostossa on tarkoitus ihmisten välisissä suhteissa tehdä vaikkapa yhteisiä palvelutuotteita tai kehittää markkinointia yhdessä tai tehdä tuotekehitystä ylipäätään yhteistyössä eri ihmisten kanssa. Meillä on olemassa tämmöisiä löyhempiä verkostoja. Tämmöinen löyhempi verkosto voi olla vaikka nimi osoitekirjassa tai kontakti somessa. Ja on tämmöisiä tiiviimpiä verkostoja, joissa tehdään vaikkapa juuri näitä palvelumalleja yhdessä. Tähän väliin mahtuu vielä kaikenlaisia erilaisia välimuotoja näistä verkostoista. Oikeastaan voisi ajatella, että olisi hyödyllistä tunnistaa miten me lisätään sitä aitoa yhteistyötä siellä verkostossa. Ja toisinpäin sanottuna, miten me lisätään halukkuutta tehdä oikeasti työtä yhdessä, koska tämä näyttää olevan semmoinen asia, mihin ihmiset kiinnittää huomiota. Tehdäänkö me jollakin tavalla tasaveikkaisesti sitä työtä siellä verkostossa yhdessä. Saanko minä saman verran sieltä verkostosta kuin minä annan sinne omia panoksiani.
Tiina Pääkkö [00:06:07]: Kyllä. Tosi hyviä nostoja verkostosta. Sellaisia, mitä en aina itse ole tullut ajatelleeksikaan. Nyt kun alan miettiä, niin minä itsekin kuulun aika monenlaisiin verkostoihin ja monen tasoisiin. On niitä löyhempiä ja vähän tiiviimpiä. Niitä löyhempiä voi itse asiassa olla aika paljon ja niitä ei ehkä mielläkään aina verkostoiksi. Sellaisiahan ne loppujen lopuksi ovat. Ja näillä kaikilla on kyllä minun mielestäni oma merkitys, niillä löyhemmilläkin. Esimerkiksi LinkedIn, johon asiantuntijoista varmaan aika moni nykyään kuuluu, on itselleni tavallaan löyhempi verkosto. Minä en itse tuota sinne mitään sisältöä. Olen tosi laiska siinä, ehkä vähän arkakin. Toisaalta minä olen sitä vuosia ajan seurannut tiiviisti ja todennut, että se on ollut minulle semmoinen ehkä jopa oppimisalusta. Siellä näkyy minun mielestäni työelämän trendit. Mistä milloinkin puhutaan. Miten ne aiheet pikkuhiljaa siirtyy toisesta toiseen. Minä olen nähnyt semmoisen tietynlaisen murroksen. Toki se on sillä tavalla, että se on se oma verkosto. Se on tavallaan tietynlainen kupla. Näin voisi sanoa. Sieltä voi nousta vaan tietynlaisia asioita ehkä esille, mitkä ei välttämättä koske laajempaa yleisöä. Toisaalta minä uskon siihen, että ne aina heijastelevat sitä isompaakin todellisuutta. Ne aiheet, mistä puhutaan. Minua kiinnostaa kyllä tosi paljon myös, miksi verkostoista puhutaan tällä hetkellä paljon. Miksi me istutaan tässä puhumassa ja miksi ne ovat tärkeitä juuri nyt. Minä ajattelisin niin, että tämä maailma, jossa me tällä hetkellä eletään, se muuttuu niin nopeata, että loppujen lopuksi yksittäinen ihminen on vähän voimaton ja yksinäinen sen muutoksen edessä. Eli ajattelisin, että verkostoista haetaan ihan turvaa ja sellaista, voisiko sanoa hallinnan tunnetta sille muutoskaaokselle ja semmoiselle epävarmuudelle, jota vähän tulvii joka tuutista tällä hetkellä. Minun mielestäni sekä oman kehittymisen kannalta että myös organisaatioiden kehittymisen kannalta on olennaista ymmärtää, että kaikki tieto ei istu siellä omassa päässä eikä siellä organisaation päässä. Yksinkertaisesti on pakko ymmärtää se, että pitää niin sanotusti aueta ulospäin ja kömpiä luolasta ulos, jotta näkee laajemmin. Tämä on vähän tämmöinen pieni, Platonin luolavertaus, että ne ihmiset istuivat siellä luolassa ja yksi näki sieltä jotakin heijasteita sieltä ulkopuolelta. He lähtivät ulos ja tulivat sitten kertomaan, että siellä on jotain muuta. Tämä minun mielestäni passaa tähänkin aika hyvin. Ja voi esittää kysymyksen, että tiedätkö mitä et tiedä. Ja se on minusta aika puhutteleva, koska sitä omaa tietämystä on vaikea hahmottaa, jos ei niitä heijasteita saa riittävästi sieltä oman mukavuusalueen ja sen oman kuplan ulkopuolelta. Toisaalta kun verkostoon lähtee, niin voi huomata myös sen tietämättömyyden lisäksi, että itse asiassa osaakin aika paljon. Se tavallaan voi vahvistaa sitä omaa osaamista myös.
Henna Väätäinen [00:09:20]: Verkostoihin kuulumisen syynä tiedon hankinta on tosi olennainen. Tuntuu olevan ihmisille todella tärkeä syy kuulua erilaisiin verkostoihin. Sinä kerroit minun mielestäni aika hyvin tuossa tuon LinkedInin näkökulmasta, että juurikin nämä somekanavat ovat tosi monelle mahdollisuus pysyä jollakin tavalla ajan tasalla siinä oman ammattikunnan välisessä keskustelussa. Näitä verkostoja helposti käytetään myös semmoiseen pelkkään tiedon hankintaan. Miten itse ajattelet, riittääkö se sinulle syyksi kuulua verkostoon, että saat sieltä tietoa?
Tiina Pääkkö [00:10:04]: No ainakin minä ajattelen nyt LinkedInin osalta, että se riittää. Toisaalta minä mietin välillä sitä, että kyllä minulla voisi olla tänne jotain sellaista sisältöäkin annettavana, mikä ehkä saattaisi kiinnostaa muita. Ja joskus kun olen uskaltautunut sinne jotakin kirjoittamaan, niin olen huomannut, että se on herättänyt ajatuksia. Kyllä minun mielestäni sekin on se tiedon saaminen ihan riittävä syy. Onhan näitä ihan Facebook-ryhmiä, että kun on ollut vaikka epäilyä lapsen allergiasta ja liityt johonkin ryhmään, sinä saat sitä vertaistukea. No ehkä minä sanoisin kaksi asiaa. Tiedon hankinta ja vertaistuki ovat varmaan aika yleiset, jos puhutaan sosiaalisen median verkostoista.
Henna Väätäinen [00:10:47]: Digitaalisen maailmaan ylipäätäänkin liittyy semmoinen asia, että tiedon tuottaminen tai siihen keskusteluun osallistuminen voi olla tosi vaikeata siitä syystä, että ainakin näissä sosiaalista mediaa koskevissa tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että se luottamus ei lähde syntymään siellä digitaalisessa maailmassa, vaan se jollakin tavalla edellyttää reaalimaailman kohtaamista. Eli siellä ihan kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista, jotta se luottamus lähtee syntymään. Tai ainakin se vie aika paljon pidemmän ajan, että se luottamus syntyy siellä digitaalisessa maailmassa. Ja minä ajattelen näin, että aika monelle se on se syy, minkä takia mieluummin katsellaan ja kuunnellaan, mitä muut tuottavat sitä tietoa siellä eri kanavissa, ja osallistutaan keskusteluun vain ikään kuin välttämättömissä paikoissa tietyllä tavalla. Jos ajatellaan työhön liittyviin muihin verkostoihin, jotka vaikka tänä päivänä aika monesti ovat jossakin Teams-alustalla tai Googlen vastaavilla palveluilla, siellä yhteisöalustoilla keskustellaan, se estää keskustelua myös siellä. Eli jos me ei reaalimaailmassa toisiamme tunneta, me ei keskustella myöskään siellä Teamsin alustoilla. Ei ole jollakin tavalla sitä rohkeutta, ei ole sitä luottamusta niihin ihmisiin. Minä en tarkoita sitä, että ihmiset kokisivat toisensa epäluotettaviksi. Se ei ole tämmöinen kysymys, vaan että ei ole luottamusta ehkä siihen, että se minun asiantuntemukseni on riittävää. Se minun keskusteluni on jotenkin viisasta. Tämmöisiä ajatuksia ainakin omassa päässä aina välillä tuntuu viivähtävän. Onko se minun panokseni riittävän laadukasta ja hyvää. Itse ajattelisin ja oikeastaan rohkaisisinkin pienillä askelilla osallistumaan semmoiseenkin keskusteluun, missä ei ehkä ole niin vahvimmillaan. Sillä tavalla kasvattamaan myöskin sitä digitaalista rohkeutta. Koska tänä päivänä kuitenkin verkostot monesti ovat maantieteellisesti kaukana toisistaan. Kootaan ihmisiä yhteen eri puolilta Suomea tai eri puolilta maailmaa. Varsinkin kun mainitsit näistä kompleksisista tai monimutkaisista ongelmista, mitä meillä yhteiskunnassa tällä hetkellä joka työyhteisössä ratkotaan, ne edellyttävät monenlaista ammattiosaamista. Sitä ei monesti sieltä omasta kylästä tai omasta työpaikasta löydy, vaan meidän tarvitsee lähteä sieltä luolasta ulos katsomaan, että mitä ne muut osaavat tähän antaa panosta. Jos kukaan ei uskalla osallistua tähän keskusteluun mitä me käydään, niin se ei tavallaan jalostu.
Tiina Pääkkö [00:13:42]: Kyllä. Minä olen ihan samaa mieltä tuosta. Ja se vaatii ehkä semmoista myöskin rohkeutta, uskallusta ja sellaista tahtoa laittaa itsensä alttiiksi jollekin. Vähän pitää kokeilla kepillä jäädä. Toki on erilaisia roolejakin siinä, että miten ihmiset osallistuu. Jotkut ovat niitä edelläkävijöitä ja uskaltavat mennä ensin ja osa on niitä, jotka seuraa pitempään, että mitä tapahtuu. Tietenkin se heijastelee meidän sitä normaaliakin luonnetta. Minun mielestäni digitaalisessa maailmassa se on vielä eri. Vaikka kun kasvokkain tapaan, minä itse kyllä uskallan puhua ihmisten kanssa ja uskallan tuoda mielipiteeni esiin, mutta huomaan, että olen vähän erilainen siellä digitaalisessa maailmassa. Jos sinä et muutenkaan ehkä ihmisten kanssa niin kauheasti tykkää olla kanssakäymisissä, niin kyllä se kynnys siellä digitaalisessa maailmassa voi olla vielä vaikeampaa. Toisaalta jotkut taas, jotka ovat arempia reaalimaailmassa, siellä virtuaalimaailmassa heräävät ihan uudenlaiseen elämään. Siinä on myös, että somemaailma ehkä voi olla raadollinen. Senkin takia sitä vähän varoo. Riippuen alustasta.
Henna Väätäinen [00:14:54]: Niin, siellä on niitä aiempia kokemuksia. Eli joko niitä toisten kokemuksia tai omia kokemuksia. Olet tullut tyrmätyksi tai se sinun mielipiteesi ei ole saanut sitä arvokasta, kunnioittavaa vastaanottoa, vaan sitä on ammuttu alas. Se ehkä liittyy tämmöiseen sosiaalisen median kulttuuriin tietyllä tavalla. Voisiko näin sanoa. Se on ikävä kyllä siirtynyt meillä minun mielestäni vähän näihin Teamsiin ja vastaaviin kanaviin, jossa on samantyyppistä keskustelualustaa saapuvilla tai käytettävissä. Minä ajattelen, että ei se tiedonhankinta ole yhtään huono syy olla verkostoissa. Ajattelen vaan myöskin sillä tavalla, että meidän kannattaisi kehittää sitä meidän omaa tekemistämme sillä tavalla, että me uskallettaisiin myös jalostaa ja keskustella siellä verkoissa ja digitaalisessa maailmassa ihan siitä syystä, että mahdollistuisi eri maantieteellisistä sijainneista semmoinen osaamisen käyttö ja yhteiskehittäminen. By the way, jos saa semmoisen pienen sivujuonteen vetää tähän työyhteisöön, kun me puhutaan tämmöisestä yhteisöllisyydestä ja sen karkaamisesta jotenkin nyt, kun ihmiset tekevät toisistaan etäällä töitä. Koska organisaation sisälläkin tehdään paljon verkostoissa töitä eri ammattikuntien kesken. Yliopisto on hyvä esimerkki semmoisesta monitoimialaisesta organisaatiosta, jossa eri tieteenalojen välistä yhteistyötä pitäisi lisätä. Tätä löytyy monella muullakin toimialalla. Me kerrotaan, että se yhteisöllisyys vähenee, kun me ollaan etäällä toisistamme. Se ei ole itse asiassa ihan totuus. Se ei etäisyydestä johtuen vähene, vaan se vähenee kommunikaatiopuutteesta johtuen. Tämä taas monesti - kun kuvasit tuossa sitä tilannetta, että uskallat kasvokkain nostaa asioita esille - se voi liittyä siihen, että meidän sukupolvi ainakaan ei ole syntynyt diginatiiveiksi. Me ei ehkä osata samalla tavalla. Siellä on osaamiseen liittyviä kysymyksiä. Se taas tuo arkuutta kaikessa tekemisessä. Jos puuttuu osaamista jonkun välineen tai järjestelmän käytöstä, ei ehkä olla niin rohkeita ottamaan osaa. Tämä on verkostotyössä minusta yksi semmoinen aika keskeisesti ratkaistava ongelma johtuen siitä, että me halutaan, vaikkapa täällä Pohjois-Pohjanmaalla nyt rakentaa tämän KASVA-hankkeen puolesta semmoista verkostojen verkostoa, toisaalta yrityspalvelutoimijoiden kanssa ja toisaalta kasvuyritysten näkökulmasta. Jos tämmöistä verkostoa, heitä halutaan liimata yhteen, me tarvitaan sitä rohkeutta myös kommunikoida. Ihan semmoista vuorovaikutuksellista tekemistä.
Tiina Pääkkö [00:18:18]: Kyllä, ehdottomasti. Kyllä ja monella, pitää tavata ja pitää pyrkiä kommunikoimaan siellä verkossa. Tuoda niitä omia ajatuksia ja näkökulmia rohkeasti esille. Tästä oikeastaan siirryn nyt, puhuit siitä meidän KASVA-hankkeestamme tuossa, mehän ollaan tässä tehty kuntien järjestämien julkisten yrityspalveluiden henkilöstölle ja johdolle haastatteluita. Sinä Henna olet ollut niitä pitkälti myös tekemässä. Kun puhuttiin erilaisista verkostoista, niin tuliko niissä haastatteluissa ilmi minkälaisia verkostoja ja yhteistyötahoja heillä löytyy? Ovatko he sellaisissa mukana?
Henna Väätäinen [00:19:06]: Joo, siellä tuli aika mielenkiintoinen kattaus. Voisi sanoa, että ei tämä tuloksellisuus kyllä verkostoista jää kiinni. Kyllä niitä on aika paljon. Siellä on esimerkiksi omistajanvaihdosfoorumi. On todella monessa kohtaa todettu, että on erittäin merkittävässä roolissa heidän tekemisessään. Sen onnistumista on moni kiitellyt. On hyvä joukko ihmisiä ja hyvää tekemistä. Siellä on semmoinen kuin SEKES, joka keskittyy kuntien elinvoimatyöhön, ja siihen kuulutaan. Sitten on erilaisia epävirallisia verkostoja, yhteistyösuhteita esimerkiksi lähikuntien kesken. Eli tehdään jo sitä yhteistyötä, mitä mekin ehkä tässä ollaan tiivistämässä. On erilaisia rahoittajien ylläpitämiä verkostoja. Esimerkiksi liitot ja ELY-keskukset, pankit, Finnverat ja niin edelleen, kokoavat joukkoja yhteen myös oman asiansa äärelle. Toisaalta yrittäjät ovat asiakkaita niille yrityspalveluille, mutta myös yrittäjillä on erilaisia verkostoja, joiden kanssa yrityspalvelut työskentelevät. On semmoisia yhteenliittymiä, johon liittyy sekä yksityistä että julkista puolta. No meillä on tietenkin kuntien sisälläkin semmoista verkostomaista tekemistä. Esimerkiksi tämmöiset yrityspalvelut, ne tekevät kuntien eri toimielinten, toimialojen kanssa yhteistyötä. Vaikkapa kaavoituspuolen tai ympäristöpuolen tai miksei sivistyspuolenkin koulutusnäkökulmasta. Elinvoimahan on tosi laaja käsite ja sen edistäminen vaatii useiden eri toimialojen välistä yhteistyötä ja siinä onnistumista. Tämä on tämmöistä kerroksellista työtä. Siellä on tosi laajoja, koko maata koskevia verkostoja ja ihan sinne kuntatasolle meneviä pienempiä verkostoja. Nämä ihmiset, joita haastateltiin, kun he kertovat siitä verkostotyöstä, kyllä se aikamoisen ajan vie myös siinä heidän tekemisessään, osallistua eri näiden verkostojen toimintaan, mistä päästään taas siihen kysymykseen, että niistä pitää olla konkreettista hyötyä. Aina kun luodaan jotain uutta, pitää miettiä, minkä reiän se siitä ihmisen maailmasta ja työn tekemisen tavoitteiden täyttämisestä oikeasti täyttää. Minun mielestäni eräs henkilö tiivisti asian tosi hyvin, että luotan siihen, että ihmiset pitää kohdata jossakin, jotta minä voin ottaa yhteyttä ja ehkä jossain konkreettisessa ongelmassa hyödyntää vaikka jotakin rahoittajan edustajaa kommentoimaan tai keskustelemaan jostakin yrityksen rahoitukseen liittyvästä asiasta. Ajatellaan, että se kohtaaminen jo semmoisenaan on arvokasta.
Tiina Pääkkö [00:22:20]: Kyllä. Minulle itselleni on tullut uutena tämä maailma tähän hankkeeseen tultuani. Tavallaan koko toimintaympäristö on minulle aika uusi. Ja kun minä kuulin ja näin sen maailman, että siellä on tosi paljon erilaisia verkostoja ja sidosryhmiä ja tehdään yhteistyötä, minä olin ensin aika hengästynyt, että oikeasti, miten ihmisillä on aikaa. Missä välissä he tekevät ne työt, kun heillä on koko ajan jotakin. Tuntuu siltä. Toki osa verkostoista on sellaisia löyhempiä. Pari kertaa vuodessa kokoonnutaan ja ei tehdä tavallaan siinä välillä välttämättä mitään. Ja on niitä vähän semmoisia itsestään muodostuneita verkostojakin vaikka eri kuntien välillä, heidän kanssaan ehkä tehdään tiiviimmin ja niin edelleen. Mutta tavallaan eiväthän kaikki osallistu aina kaikkeen joka kerta. Sieltä valitaan ne, jotka sillä hetkellä ovat itselle olennaisia. Kyllähän siellä pitää olla aika itseohjautuva, että tietää mikä minun osaamiselleni nyt olisi tärkeää ja mistä minun tarvitsisi saada tietoa. Jotkut verkostot tuottavat niin sanotusti informaatiota, joihin mennään kuulemaan. Sitten ovat tavallaan ne verkostot, joissa minulta odotetaan jonkunlaista panosta siihen tekemiseen. Kyllähän se on hyvin erilaista, olenko minä vaan kuulolla vai tuotanko minä tänne nyt jotakin. Molemmilla on oma merkityksensä ja tarkoituksensa.
Henna Väätäinen [00:23:52]: Kun minä kuuntelen sinua, niin voisiko tässä ajatella sillä tavalla, että meillä on ikään kuin semmoisen tiedon tuuttaamiseen omat verkostot, eli siihen tiedon välitykseen, hienommasti sanottuna. Sitten meillä on vuorovaikutukseen, keskusteluun verkostot. Ja yhteiseen tekemiseen liittyvät verkostot. Voisiko niitä jotenkin tällä lailla jaotella?
Tiina Pääkkö [00:24:08]: Kyllä varmaan voisi. Ja se jo vähän sitä kaaosta, mikä äkkiseltään saattaa kuulostaa, että taas joku tämmöinen, helpottaa, kun tietää, että tällä on tämä tarkoitus ja tähän minä menen siksi, että minä saan tästä jotain. Tähän toiseen tarvitsee tehdä jotain alustavaakin työtä ehkä.
Henna Väätäinen [00:24:25]: Palaisin siihen asiaan, että se vapaus valita on tosi tärkeässä roolissa. Minä saan vapaasti valita, mihin verkostoihin minä liityn ja mihin verkostoihin minä osallistun ja milläkin panoksella. Johtamisen käytänteissä ja organisaation yhteisissä malleissa ja ohjeissa, säännöissä, määräyksissä, miksi niitä missäkin organisaatiossa kutsutaan, me emme hirveästi aseta semmoisia ehdottomia rajoituksia tai määräyksiä siitä, että sinun pitää kuulua tähän verkostoon ja tehdä työtä tässä verkostossa nyt tämän meidän yhteisen hyvän eteen. Tämä ajatus liittyy siihen, että aina kun meillä on vapaus valita se motivaatio siellä osallistua on myös korkeampi. Kun luodaan tämmöistä verkostoa, se tietenkin vaikuttaa siihen, että me ei myös siinä sitä aseteta semmoisia, että jos kuulut verkostoon, kaikkiin näihin tapahtumiin sinun on osallistuttava tai sinä putoat niistä pois. Semmonen vapaus yksilöllä aina lisää sitä motivaatiota tehdä sen yhteisen hyvän eteen jotakin, eli liittyä siihen verkostoon ja ehkä jatkaa siihen kuulumista. Se selkeys, että mitkä ne tarkoitukset sillä verkostolla oikeasti ovat. Onko se nyt siihen keskusteluun. Onko se siihen tiedon välittämiseen. Onko se siihen yhteiseen tekemiseen. Myös tähän, että me osattaisiin kertoa, kuinka paljon aikaa verkostoon osallistuminen käytännössä minulta vie. Koska nämähän peilautuvat niihin konkreettisiin hyötyihin. Kun meillä on ne konkreettiset hyödyt siellä tiedossa, minä arvioin ja punnitsen, että ovatko ne riittäviä ne hyödyt, jotta minä saan minun omaa työtäni ja oman työn tavoitteita täytettyä. Koska työssä verkostoihin kuuluminen ei koskaan ole pelkästään ihmissuhdebisnestä. Minä en ole verkostoissa vain sen takia, että minulla on kivoja kavereita tai ystäviä, vaan ne aina liittyvät johonkin minun työni tavoitteen tai tarkoituksen täyttämiseen. Minun pitää saada jotakin minun työtehtävääni siellä jollakin tavalla eteenpäin. Jos se on kovin kaukana se ajatus, mitä minä saan eteenpäin, voidaan äkkiä arvioida, että siitä ei konkreettista hyötyä ehkä minulle ole. Näin minä ajattelen. Vapaus, selkeys ja se konkreettinen hyöty, ne ovat niitä asioita, mitkä ratkaisevat, että liitynkö minä vai enkö minä liity.
Tiina Pääkkö [00:27:10]: Kyllä, varmaan tuo vapaaehtoisuus on yksi perusperiaate, mikä noissa verkostoissa on tosi tärkeä. Ei tule tunnetta, että minun on tässä juuri nyt pakko olla mukana tai minä tipun pois, vaan että oikeasti voin oman ajan ja sen tarpeeni mukaan määritellä, että milloin olen mukana. Mutta kun on hyvin toimiva verkosto, todennäköisesti siellä haluaa olla mukana. Kyllä se vähän ruokkii sitä intoa, ihan varmasti.
Henna Väätäinen [00:27:47]: Ja varmaan, jos meillä on joku yhteinen teema, mikä meitä yhdistää. Ajatellaanpa vaikka meillä, KASVAn osalta on bio- ja kiertotaloutta ja siellä innovaatioita, nämä ovat helposti semmoisia teemoja. Vaikka tänä päivänä tekoälystä tarvitaan paljon tietoa, ja me halutaan tietää, miten sitä voidaan hyödyntää itse kukanenkin omassa tekemisessään. Semmoisiin verkostoihin ehkä helpommin mennään mukaan, koska se hyöty on konkreettisesti osoitettavissa aika lyhyellä aikajänteellä.
Tiina Pääkkö [00:28:21]: Kyllä. Ne ovat ne teemat, jotka puhuttelevat ihmisiä. Se aihe, mistä siellä puhutaan. Niiden perässä mennään. Kun kuullaan ja nähdään itselle joku tärkeä aihepiiri. Toisaalta verkostoissa on tärkeää se vapaaehtoisuus, semmoinen tasavertaisuus. Siellä ollaan tasavertaisina osaajina yhdessä, jolloin pitää kuunnella niitä verkoston jäseniä. Kyllähän se verkosto vaatii ehkä jonkunlaisen ryhmän tai henkilön, joka sitä vetää ja koordinoi, koska harvoin ne itsestään pyörivät. Se vaatii yllättävän paljon työtä. Eivät mitkään tapahtumat ja tapaamiset tule itsestään ja ilman fasilitointia. Aina on tärkeää kuunnella, että mitä se ihminen siltä verkostolta haluaa ja tavallaan miettiä, että miten sitä voi pyrkiä perustelemaan sitä verkostoon kuulumisen tärkeyttä hänen työnsä kannalta. Varsinkin siinä vaiheessa, kun verkostoja halutaan laajentaa. Tietenkin, jos on pieni porukka kyseessä, niin siellä kaikki todennäköisesti tietää, mitä tässä nyt ollaan tekemässä ja mitä halutaan. Heti kun lähdetään yli kymmenestä henkilöstä ylöspäin tarvitaan niitä yhteisiä suuntaviivoja.
Henna Väätäinen [00:29:40]: Joo, tämä on tärkeä asia verkostoissa, mikä monesti unohtuu. Meidän pitää oikeasti laatia ne yhteiset tavoitteet. Koska sieltä se tulokset voidaan vaan peilata ja mitata, eikö vaan. Meillä on jotkut yhteiset tavoitteet. Joku yhteinen suunta mihin me ollaan menossa ja me sitoudutaan tekemään sitä työtä siinä yhdessä. Kun puhuit tuosta tasavertaisuudesta, se on semmoista narulla työntämisen hommaa se verkostojen johtaminen. Koska niin kuin sanoit, niitä täytyy johtaa. Jonkun täytyy koordinoida ainakin. Kyllä se on johtamisen työtä, vaikka se onkin semmoista tasavertaisuuteen perustuvaa johtamista, missä täytyy perustella niitä eri ratkaisujen tärkeyttä ja vaikuttavuutta eri ihmisille. Me kollektiivisesti ikään kuin hyväksytään, että tämä on nyt se tapa, millä me tätä tehdään, tai tämä on se suunta, mihin me ollaan menossa.
Tiina Pääkkö [00:30:39]: Kyllä. Tässä KASVA-hankkeessahan meillä on oikeastaan tämmöinen kerroksellinen verkosto tai verkostojen verkosto, voisi ehkä sanoa näin. Siellä on yrityspalvelutoimijoiden verkostoa. On tämä hankehenkilökunnan tai hanketyöntekijöiden verkosto. Ja yrittäjien verkosto, mitä pyritään luomaan sinne ympäri maakuntaa. Ja vielä tavallaan löytää nämä yhteiset tekijät näiden eri verkostojen välille, miten ne limittyvät ja lomittuvat toisiinsa. Mitä ne vaikka saavat toisiltaan. Miten se informaatio esimerkiksi liikkuu toisesta verkostosta toiseen. Ainakin kolme verkostoa limittäin tämän hankkeen kautta tässä syntyy. Myös meidän yhteistyössämme tässä KASVA-hankkeessa kulminoituu minun mielestäni hyvin se ajan henki. Eli ilman sellaista yhteistyötä ja että yhdistetään erilaista asiantuntijuutta, niin me ei tätä Suomea nosteta tästä suosta, jossa tällä hetkellä taaplataan. Kyllä me tarvitaan semmoista uskallusta ja tahtoa lähteä ylittämään niitä organisaatio- ja siilorajoja. Ainakin pyrkiä siihen, että ei ainakaan turhaan rakenneta lisää siiloja. Ja myös erityyppisten toimijoiden välillä lisätään yhteistyötä. Minun mielestäni nyt KASVAssa aika hienosti yhdistyy, meillä on yliopisto- ja ammattikorkeakoulu tutkimustoimijoina, tutkimus- ja kehitysosaamisen tuojina tähän. Yrityspalveluorganisaatiot tuntee taas sen yritys- ja asiakasrajapinnan tosi hyvin. Tavallaan saadaan sieltä rajapinnasta hyviä syötteitä, miten tutkimus pystyy auttamaan näissä eteenpäin. Miten voidaan yhdessä porukalla kehittää näihin uudenlaisia toimintamalleja ja tapoja. Ja kun puhuit noista teemoista, tässäkin hankkeessa meillä on erilaisia teemoja. Nimi jo sanoo, KASVA, eli kasvusta. Pyritään siihen yritysten kasvuun eri tavoilla. Meillä on se bio- ja kiertotalous, jotka mainitsit. Sitten on innovaatiotoiminta ja tekoäly. Nämä ovat ehkä teemoja, joiden ympärillä KASVA-verkosto toimii ja järjestää erilaisia tapahtumia ja tekee tutkimusta. Minun mielestäni tässä on Suomen talouden kannalta myös äärimmäisen tärkeitä mahdollisuuksia vaikuttaa juuri tuohon yritysten kasvun mahdollisuuksiin esimerkiksi näiden teemojen kautta. Siellä on mielenkiintoinen, esimerkiksi tutkimustoiminnassa yritetään löytää kasvuyrittäjyyteen liittyviä indikaattoreita. Jos me yhdessä päästäisiin tällä porukalla kiinni esimerkiksi siihen, että mitä ne ovat ne yritysten ensimmäiset kasvuaskeleet, mitä siellä tapahtuu silloin yrittäjän päässä ja mielessä. Ja mitä silloin yrityskehittäjä voi siinä tilanteessa tehdä ja auttaa sitä yrittäjää. Jatkossa tullaan siihen, että kun se yritys kasvaa tietylle tasolle, mitä tapahtuu ja miten sitä yrittäjästä kasvaa johtaja. Puhutaan kasvusta ainakin liikevaihtomielessä että ihan mielentilan kannalta. Se on minusta mielenkiintoista tässä työssä, että kasvua ei todellakaan mietitä vain siltä kannalta, että se liikevaihto kasvaa, vaan siellä on se toinenkin puoli. Ja minun mielestäni ilman tätä verkostoa, joka tässä nyt on koottuna työskentelemässä yhdessä, olisi aika hankala päästä kiinni sellaisiin olennaisimpiin tutkimuskysymyksiin. Nyt kun me saadaan sieltä asiakasrajapinnasta sitä ymmärrystä, voidaan silloin toteuttaa tutkimustakin paremmin.
Henna Väätäinen [00:34:49]: Ja toisaalta viedä sitä tutkimusta käytäntöön myös. Se verkosto mahdollistaa myös sen, että se tutkittu tieto voi ehkä kevyemmällä tai pienemmällä kynnyksellä lähteä käytännön toteutuksiksi. Se on minusta yksi todella olennainen tutkimuksen tekemisen syy. Me ei tehdä sitä itseämme varten, vaan me tehdään sitä ympäröivää yhteiskuntaa varten. Sillä tavalla ylipäätään verkostoissa, minä ajattelen, kun mainitsit tuossa sen, että me vaikutetaan tähän yhteiskuntaan. Näissä haastatteluissa, joista on nyt ollut jo puhetta, tulee tosi konkreettisesti ilmi se, että ihmiset haluavat tehdä työtä niiden asiakasyritysten eteen, sen kunnan elinvoiman eteen, sen alueen, laajemmankin alueen elinvoiman eteen. Nimenomaan peräänkuulutetaan sitä yhteistyötä eri alueitten välillä, että me pystyttäisiin ratkaisemaan ja vastaamaan näihin haasteisiin, mitä siellä esimerkiksi ihan yksittäisillä yrityksillä vaikkapa omassa kunnassa tai omalla alueella on. Ja minä ajattelen, että pitää olla joku yhteinen semmoinen isompi syy. Me ei tehdä tätä vaan oman edun nimissä, eikö niin, vaan me tehdään sitä yhteisen edun ja alueen edun nimissä, jopa yhteiskunnan edun nimissä. Jos me ajatellaan vaikka bio- ja kiertotaloutta, siellä varmaan se olemassaolon syy palaa jo aivan semmoiseen maailman, globaali etu, että meillä pystytään vaikkapa ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä ratkaisemaan. Nämä on hyvin keskeisessä roolissa, kun me ajatellaan, että miksi ihmiset osallistuvat. He osallistuvat sen takia, että he haluavat antaa sen oman pienen panoksensa ja kokevat, että siinä joukossa me voidaan yhdessä saada aikaan enemmän kuin mitä yksin pystyisin tekemään. Minun mielestäni tämä oma ja yhteinen etu on sillä tavalla tosi mielenkiintoinen kysymys, että se yhteinen etu, yhteinen tekeminen meitä liimaa yhteen. Tästä minä voisin semmoisen esimerkin kertoa, että minä olen oman harrastustoimintani näkökulmasta hyvin konkreettisesti todennut, että jos ajatellaan... Minä olen harrastanut nuorkauppakamaritoimintaa pienen ikäni ja sitä ennen partiota, joka varmasti on aika monelle vieläkin tutumpi konsepti. Jos ajatellaan, että minulla on käytettävissä tuhansien ihmisten, jos ei kymmenien, satojenkin tuhansien verkosto maailmanlaajuisesti. Suomessakin noin 5 000 ihmistä. Ketkä sieltä ovat jääneet minun verkostooni kuuluviksi, joita minä voin säännönmukaisesti omassa ammatissani ja ammatillisessa kehittämisessäni hyödyntää, niin ne ovat niitä ihmisiä, joiden kanssa minä olen tehnyt työtä yhdessä. Eli se yhteinen tekeminen liimaa yhteen. Kun meillä on joku yhteinen projekti, meillä on joku yhteinen asia, jonka ympärillä me työskennellään, se saa aikaan luottamusta ja se liimaa meitä yhteen.
Tiina Pääkkö [00:38:20]: Kyllä, se on juuri näin. Kun puhuit tuosta, että siellä saattaa olla hirveästi ihmisiä siellä omassa verkostossa. Se jatkuu, niiden kanssa on työskennellyt jollakin tavalla. Jos minä mietin omaakin, vaikka palaan taas siihen LinkedIn-verkostoon. Minä olen ollut isossa kansainvälisessä firmassa töissä aikaisemmin. Kyllä ne ihmiset, keihin minä otan yhteyttä, ovat niitä, jotka minä tunnen sieltä työn kautta. Niitä on yllättävän paljon ihan yhdestä työpaikasta kertynyt. Vaikka siihen verkostoon tupsahtelee uusia ihmisiä, tosi harvoin lähtee semmoinen keskustelu soljumaan luonnostaan.
Henna Väätäinen [00:39:04]: Tämä on asia, mikä palaa ehkä siihen, mitä minä olen väitöskirjassanikin tutkinut. Sosiaalisen pääoman käsitteeseen, joka suomeksi sanottuna, yksinkertaisesti, on ihmissuhteita. Kun me ajatellaan työn kannalta, ne ovat ihmissuhteita, jotka edistävät minun tavoitteideni tai työn tarkoituksen täyttämistä jollakin tavalla. Tai voivat sitä tehdä. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi pääomaksi. Sitähän voi syntyä ihmisillä ihan missä vaan. Se on tässä verkostoissa minusta hyvin olennaista. Sitä voi syntyä harrastetoiminnassa, vaikkapa siellä taloyhtiön talkoissa. Ihan missä vaan voit tavata ihmisiä, jotka hyödyntävät sinua siinä ammatillisessa verkostossasi jollakin tavalla. Jos ajatellaan sitä yhteistä tekemistä, mistä äsken tuossa puhuttiin. Minä ajattelen, että sosiaalisen pääoman kautta mietittynä, siinä yhdistyy yksi tärkeä asia eli se luottamus. Meillä syntyy luottamusta siihen, että se ihminen osaa tehdä työtä. Se haluaa tehdä työtä. Se tekee sitä ajallaan tai ainakin sillä tavalla, kun me ollaan sovittu. Tavallaan meillä koko ajan kertyy semmoista luottamuspääomaa siihen, että tämän tyypin kanssa minä voin tehdä töitä. Meillä on yhteiset tämmöiset linjat siitä, että millä tavalla, mitä se työ tarkoittaa. Ehkä jo voidaan ymmärtää sitä, että voi olla vähän erilaisiakin näkemyksiä työn tekemisen tavoista ja niin edelleen. Mutta minä tiedän, että vaikka me tehdään eri lailla työtä, silti me päästään aina siihen yhteiseen maaliin jollakin aikaikkunalla. Tämä luottamus kun kasvaa, se verkoston side, liima, se luottamus siellä lisääntyy. Jos me lisätään tähän vielä työn kannalta ja tämmöisten verkostojen, joita luodaan eri ihmisille hyödyksi, vaikkapa nyt esimerkkinä tämä meidän KASVA-verkostomme, siinä pitää huolehtia myös siitä, että meillä on se rakenne kunnossa. Puhuttiin jo aikaisemmin niistä tavoitteista, tarkoituksesta, mutta myös, että meillä on yhteiset vaikkapa alustat esimerkiksi sille vuorovaikutukselle. Vaikka Teamsin tai Googlen alustat tai sähköposti, mikä se on se tapa viestiä ja olla vuorovaikutuksessa keskenään. Se rakennestruktuuri pitää jollakin tavalla määritellä, koska luottamus siihen rakenteeseen edesauttaa myös sitä ihmisten välisen luottamuksen syntymistä. Ja sitten ovat ne tarinat, joita me kerrotaan. Minä ainakin haluaisin, että meidän verkostostamme kerrottaisiin semmoista tarinaa, että minä en halua olla sieltä pois. En minä oikein tiedä edes välttämättä, mitä se hyöty on, mutta siitä tulee minulle jotain konkreettista, mitä minä pystyn siinä omassa työssäni hyödyntämään. Olipa se ammatillisen itsetunnon kasvamista tai että minä saan kuulua johonkin semmoiseen merkitykselliseen tekemiseen. Tehdä yhdessä merkityksellisiä asioita eteenpäin. Se tarina saa taas uusia ihmisiä liittymään tai saa niitä vanhoja ihmisiä, jotka siellä jo ovat, sitoutumaan siihen yhdessä tekemiseen paremmin. Sillä tarinalla, jota me kerrotaan, on tosi iso merkitys myöskin siihen motivaatioon osallistua ja kuulua.
Tiina Pääkkö [00:42:39]: Kyllä, ehdottomasti. Tuo oli tosi kauniisti sanottu, ja tuo tarinoiden kertominen, siitä syntyy tavallaan se todellisuus, missä ollaan. Se, mistä me puhutaan, niin on se, mitä me oikeasti tehdään. Tuossa kun on niittä tavoitteita, tarkoitusta, ajatellaan myös, että verkostolla on tärkeää olla... Jollain lailla sen tekemisen pitäisi olla myös tuloksellista. Ja monesti tietenkin käy niin, että ollaan sen tuloksen perässä tosi aikaisessa vaiheessa ja jotenkin ajatellaan, että se tulos on itse tarkoitus. Tulosta ajatellaan sellaisena, että tämä ja tämä asia paranee vaikka näin monta prosenttia, kun tehdään näin. Tuloksiakin on hyvin monenlaisia, jotka täyttävät sen tehtävänsä. On esimerkiksi olemassa ne rakenteet, mistä puhuit. Missä tavataan, mitä tapahtuu siinä tapaamisten välillä. On esimerkiksi Teams-alusta, jossa voidaan keskustella. Kun ne mahdollistavat sitä vuorovaikutusta ja sitä kohtaamista, niistä syntyy pikkuhiljaa se toisten tunteminen, mikä on pitkälti se edellytys sille luottamuksen ja sitoutumisen syntymiselle.
Henna Väätäinen [00:43:58]: Tuohon rakenteeseen vielä ehkä yksi tosi tärkeä lisäys on, että missä roolissa eri ihmiset siellä verkostossa on. Sen tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää. Meillä voi olla samassakin verkostossa semmoisia ihmisiä, jotka ovat siellä ytimessä. Tekevät ja osallistuvat paljon ja sitä kautta myös saavat enemmän. Tavallaan se tasavertaisuus ei tarkoita samanlaisuutta. Meidän ei tarvitse kaikkien saada samalla tavalla, vaan he jotka antavat siihen verkostolle enemmän, he todennäköisesti myöskin saavat siitä verkostosta jonkun verran enemmän. Voi olla rooleja, jotka vaikka tulevat vain hankkimaan sitä tietoa, Ja voi olla niitä, jotka siellä osallistuvat siihen yhteiseen keskusteluun, ehkä vähän yhteiseen kehittämiseenkin, mutta kuitenkaan eivät ole ihan siellä niitä ytimessä olevia ihmisiä, jotka ehkäpä vaikka päivittäin tai edes viikoittain osallistuvat siihen yhteiseen tekemiseen. Me voidaan hyväksyä verkostossa, ehkä pitäisi tunnistaa paremmin minkälaisia erilaisia rooleja meillä siinä verkostossa on ja hyödyntää niitä siinä tekemisessä. Muuten siinä voi nimittäin käydä sillä tavalla, että me lähdetään juoksemaan ikään kuin sellaisten henkilöiden perässä siellä verkostossa nimenomaan näihin tuloksiin liittyen. Me haetaan heiltä, jotka ovat varsin löyhästi sitoutuneet siihen verkostoon, ovat ehkä tiedonhankintamielessä siihen liittyneet, me oletetaan heiltä sitä yhteistekemistä ja käytetään valtavasti energiaa siihen, että me saataisiin heidätkin aktiivisesti mukaan. Sen sijaan, että me hyväksyttäisiin. On ihan ok, että minä olen tässä verkostossa vain tiedon hankinnan näkökulmasta. Minä voin siirtyä sujuvasti toiseen rooliin, jos se minun työni tai jonkun muun kannalta on järkevää tai minä ajattelen, että se on tarkoituksenmukaista siinä hetkessä. Hyväksytään ne erilaiset roolit ja ehkä opitaan myöskin tunnistamaan niitä rooleja siellä verkoston sisällä. Tämä voisi olla yksi semmoinen käytännön vinkki kaikkeen verkostotyöhön, että tehtäisiin sitä vähän läpinäkyvämmäksi.
Tiina Pääkkö [00:46:25]: Kyllä, tuo on kyllä tosi tärkeä näkökulma oikeasti. Se hyväksyminen juurikin. Pakko harvoin on semmoinen keino, millä tapahtuu mitään hyvää. Yleensä ihminen pakon myötä karkaa vain kauemmaksi. Tavallaan juuri, niin kuin sanoit, hyödyntää heitä, jotka haluavat olla mukana ja sitoutua siihen toimintaan enemmän. Se on ihan luonnollista, että ne roolit ovat vähän erilaisia. Juuri niin kuin sanoit, ne voivat elää siinä matkan varrella. Toisaalta minusta on kiva ajatella, minä olen aikaisemmin ollut asiakaskokemuksen kanssa paljon tekemisissä, mutta myös tämä verkosto on jonkinlainen kokemus. Silloin asiakaskokemusta miettiessä pohtii monesti, että kun saadaan joku asiakkaaksi, niin siinä on tärkeää se, että jatkuisi... Se on vähän niin kuin naimisiinmeno, että siinä luvataan ja tahdotaan sitoutua johonkin tekemiseen tietyllä tavalla. Vaikka jotkut ovat siinä löyhemmin mukana. Kyllä siinä kuitenkin kun tullaan mukaan jonkunlainen lupaus annetaan, että tähän sitoudutaan. Se on semmoinen tahdonasia jatkossakin. Sinä koko ajan puntaroit, että mitä minä tälle nyt annan, jotta minä voin saada tästä itsekin enemmän irti.
Henna Väätäinen [00:47:51]: Niin siis tekojen kautta.
Tiina Pääkkö [00:47:53]: Kyllä.
Henna Väätäinen [00:47:54]: Jos jotenkin semmoista tiivistystä tähän. Minä ajattelen, että yksi asia on se todellakin, josta on paljon jo puhuttu, että rakenna selkeyttä. Niihin tavoitteisiin, visioihin, rakenteisiin, rooleihin, ehkä prosesseihin myös. Niitäkin voidaan miettiä. Minä ajattelen, että lisätään ymmärrystä ja johdetaan sitä ymmärrystä jokainen omalla toiminnallamme esimerkiksi siitä ihmissuhteiden tärkeydestä, siitä vuorovaikutuksesta ja sen merkityksestä. Rohkaistaan siihen vuorovaikutukseen eri kanavissa sekä face-to-face, että kaikki osallistuisivat. Meillä olisi kaikkien osaaminen käytössä sekä face-to-face että digitaalisissa kanavissa. Ja kiteytetään sitä viestiä. Juuri mistä sinä olet puhunut paljon tässä, myyntimateriaaleista esimerkiksi. Tai miten me saadaan ihmiset tahtomaan siinä meidän yhteisessä avioliitossamme sitä samaa asiaa. Viestin kiteyttäminen on tosi olennaisessa roolissa. Me osataan kiteyttää se miksi. Me osataan kiteyttää se yhdessä tekemisen riemu ja ilo, mistä on myöskin puhuttu. Kerrotaan niitä onnistumisia. Kerrotaan niitä iloisia tarinoita. Ei myöskään unohdeta niitä, missä ei ehkä olla onnistuttu. Tuodaan myös esille niitä epäonnistumisia ja kipupisteitä. Ja uskalletaan myöskin puhua tunteista ja niistä tuntemuksista, mitä verkostotyö eittämättä aina ihmisissä aiheuttaa. Kun me ollaan ihmissuhteiden kanssa tekemisissä, siellä on aina tunteita. Ja se tunteen, ilon, surun, epäonnistumisen, epävarmuuden, pelon ja kaiken johtaminen, se ei ole kenenkään yksittäisen ihmisen tehtävä, vaan se on kaikkien ihmisten tehtävä siinä verkostossa. Ja se on muuten myös kaikkien tehtävä työpaikoilla. Jos me ei voidakaan tunteita hallita, me voidaan oppia elämään niiden tunteiden kanssa entistä paremmin ja tietyllä tavalla oppia tunnistamaan niitä ja sääntelemään sitä sekä omaa tunnerekisteriä että myös toistemme tunnerekisteriä oikeanlaisella käyttäytymisellä.
Tiina Pääkkö [00:50:18]: Kyllä, voisi ehkä puhua tämmöisestä tunteiden yhteissäätelystäkin. Tai onko sille joku virallisempi nimi. Kyllähän tiimeissä, sitä tapahtuu henkilökohtaisesti sitä itsesäätelyä tietenkin meillä kaikilla. Kyllähän se on totta, että tämmöisessä verkostotyössä, missä tuntemattomat ihmiset yhtäkkiä alkavat tekemään töitä keskenään ja muodostaa sitä. Ollaan puhuttu paljon teknisistä asioista, rakenteista ja sen sellaisista. Ne tunteet, niin kuin sanoit. Kun ihmisiä ollaan, erilaisia tunteita syntyy koko ajan. Ne voivat vuorotellakin sillä tavalla, itse kuvaisin sitä vuoristoradaksi. Yhtenä päivänä tuntuu, että kaikki menee tosi hyvin ja toisena päivänä taas tuntuu, että mikään ei onnistu ja kaikki ärsyttää. Negatiivisuus saattaa vallata helposti sitä alaa. Niin kuin sanoit, on sitä epävarmuutta, pelkoa. Ja turhautumista varmaan on paljon, kun tuntuu, että eivät nämä asiat nyt oikein tästä etene. Tiedänkö minä nyt oikein omaa rooliani, mitä minun pitäisi tässä tehdä. Me varmaan molemmat ollaan ja kaikki meistä ovat kokeneet näitä tunteita. Jossain vaiheessa ollaan tässä meidän hankkeessamme ainakin rohkaistu toisiamme, että uskallettaisiin sanoa niitä ja tunnistettaisiin, että niitä tapahtuu. Ei säikähdetä sitä, kun tulee niitä epävarmuuden ja pelon tunteita ja turhautumista. Ollaan tässä paljon puhuttu, että uskallus, rohkeus ja semmoinen tahto päästä yli näistä asioista, ne toimivat tosi hyvin vastavoimina niille vähän nakertaville tunteille, mikä saattaa johtaa huonoihinkin asioihin. juuri sitä rohkeutta ja sitä vahvaa tahtoa tarvitaan paljon, että se yhteistyö voi olla tuloksellista.
Henna Väätäinen [00:52:09]: Niin ja tässä ehkä semmoinen ylevämpi yhteinen tavoite. Me halutaan sitä elinvoimaa ja me halutaan sitä yritysten kehittämistä ja kehittymistä. Me ollaan joukkueena valmiita tekemään yhdessä siihen töitä vähän sen epäonnistumisenkin uhalla.
Tiina Pääkkö [00:52:29]: Kyllä. Ja juuri se armollisuus ja hyväksyminen myös sitä kohtaan, että varmastikaan kaikkea ei saada kerralla valmiiksi. Tässä hankkeessa, jossa me ollaan, niin ei varmastikaan kaikkea ehditä tekemään, mitä olisi kiva tehdä. Yksi asia, mikä tulee myös mieleen verkostojen tuloksista ja että saataisiin tekemisestä tuloksekasta, semmoinen diversiteetti ja sen monimuotoisuuden kunnioittaminen, arvostaminen ja vaaliminen erilaisilla tavoilla. Ensinnäkin tunnistaa, että ollaan erilaisia, ollaanko erilaisia. Ollaanko riittävän erilaisia. Usein verkostot koostuvat ihmisistä, joilla on aika samanlainen tietopohja. Vähän nyt tiedetään suunnilleen, mistä puhutaan. Tai toimintaympäristö siellä taustalla on sama. Siellä voi olla useampia yhdistäviä tekijöitä. Monesti puhutaan ammatillisesti samaa kieltä. Kaikki tietävät, missä sfääreissä liikutaan. Toki on tärkeä muistaa ja huomioida, että ei liian homogeeniseksi tämä porukka käy, koska silloin siitä saattaa tulla kielteisiä seurauksia loppupeleissä. Tavallaan ehkä rakennetaan jotakin muureja ympärillemme sillä, että ollaan liian samanlaisia, jos porukka on samassa toimintaympäristössä toimivaa ja tietopohja on suunnilleen samanlainen. Toki siellä eroja on. On eri ikäisiä ja eri sukupuolta olevia ja mahdollisesti eri kulttuureista tulevia, mutta aina se ei ole tietenkään mahdollista, että on sitä erilaisuutta riittävästi. Mikä sitten on riittävästi erilaisuutta. Eihän siihenkään kukaan osaa selkeästi määritelmää antaa, mutta pitää miettiä, että saisiko siihen verkostoon jotain erilaista näkökulmaa vaikka jostain ulkopuolisista sidosryhmistä tai eri verkostojen välillä tapahtuvalla yhteistyöllä.
Henna Väätäinen [00:54:30]: Tämä on mielenkiintoinen kysymys tämä diversiteetti. Se on toisaalta juuri näin kuin sanoit, että me tarvitaan sitä monimuotoisuutta, erilaisuutta sinne joukkueeseen juurikin sen takia, että jos verkosto kääntyy sisäänpäin, niin siellä saattaa tulla lieveilmiönä vaikkapa esimerkiksi, että me aletaan suojelemaan jotakin ihan väärinkäyttötapauksia vaikka. Tämä on hyvin tuttu ilmiö esimerkiksi erilaisten ammattikuntien välisistä verkostoista, joissa aika ajoin ainakin keskustellaan tästä teemasta. Toisaalta se monimuotoisuus on todella vaikeasti johdettava ja sillä tavalla hallinnoitava kokonaisuus. Se vaatii ihmissuhdeosaamista aivan toisella tavalla, jos me verkostossa ollaan kovin erilaisia. Kyllä minä silti kannustan myös siihen monimuotoisuuden lisäämiseen ainakin tietyssä mittakaavassa. Joku yhdistävä tekijä siellä täytyy olla. Mitä vahvempi "miksi" meillä on, niin sitä enemmän meillä voi olla erilaisia ihmisiä, koska silloin he todennäköisesti kuitenkin haluavat mennä samaan suuntaan. Ja se yhdistää, vaikka meillä on muuten vaikkapa eri ammattikunnista ja erilaisista taustoista, erilaisilla demografioilla, iällä, sukupuolella, mitä nyt on näitä erilaisia tekijöitä, millä voidaan ajatella, että ihmiset ovat erilaisia. Joka tapauksessa minä ajattelen, että ei meillä ole yhtään samanlaista ihmistä. Joka tapauksessa siellä on erilaisuutta, ja se yksi keskeinen tekijä on se, että miten me siedetään sitä erilaisuutta. Minun väitöskirjassani esimerkiksi tuli yhdellä haastateltavalla todella mielenkiintoinen havainto. Hän sanoi, että iän myötä hän on oppinut sietämään enemmän sitä, että ihmiset tekevät työtä eri tavalla. Ja me aloitettiin verkostosta siinä, että meidän pitää pystyä ehkä vähän sietämään sitä, että toinen ei teekään samalla tavalla sitä työtä. Minä ajattelen, että tämmöisen erilaisuuden läpinäkyväksi tekeminen, että minulla voi olla ihan eri tapa tehdä työtä kuin sinulla. Ja silti me voidaan olla osa samaa verkostoa. Me voidaan mennä samaan suuntaan, mutta vahvistetaan vaan sitä, että miksi me tässä yhdessä ollaan, niin me opitaan ymmärtämään myös sitä erilaista tapaa tehdä töitä.
Tiina Pääkkö [00:56:57]: Kyllä. Toisaalta mitä vahvemmin verkoston jäsenet toisiaan tuntevat, sitä varmemmin ehkä uskalletaan myöskin ruveta puhumaan niistä asioista, että miksi minä teen jotain. Ja huomioimaan tavallaan sitä, että tehdään eri tavalla työtä. Sitähän ei välttämättä aina hoksaa ja joku vaan ärsyttää ja joku junnaa. Eikä oikein tiedetä, että mistä se johtuu. Mutta meillä on oletuksia, että näin tätä kuuluu tehdä. Ja kun toinen ei tee sitä sillä tavalla kuin me oletetaan hänen tekevän, niin tulee sitä turhautumista. Mutta kun ollaan siellä oikealla luottamuksen tasolla, näistä asioista ehkä uskalletaan jutellakin.
Henna Väätäinen [00:57:31]: Ja niillä ei ole enää niin väliä.
Tiina Pääkkö [00:57:32]: Ei olekaan.
Henna Väätäinen [00:57:32]: Miten sinä tiivistäisit tätä meidän keskusteluamme? Tämä on ollut tosi monipolvista ja aika semmoista lennokastakin paikoitellen. Mitä vinkkejä sinä antaisit verkostoihin?
Tiina Pääkkö [00:57:46]: Voin kokeilla tiivistää. Onhan tässä puhuttu jo verkostoissa melkoinen tovi ja monenlaisia asioita on tullut esille. Ehkä minun mielestäni se tärkein juttu kuitenkin kulminoituu siihen luottamukseen, mikä täällä nyt koko ajan meidän puheessamme tulee esille. Se on tavallaan verkoston toiminnalle sellainen, voisiko sanoa kivijalka. Kun se saadaan, niin kaikki on paljon helpompaa. Ja kouluissa oppilaita ryhmäytetään ja ryhmäydytään, niin minun mielestäni sama pätee myös tässä verkostotyössä. Se luottamuskin rakentuu sieltä pala palalta lähtien sieltä rakenteista. Sen vuorovaikutuksen mahdollistamisesta erilaisin keinoin. On ne periaatteet, mistä puhuttiin. Vapaaehtoisuus, vastavuoroisuus, tasavertaisuus, ne ovat tärkeitä. Siksi verkostotyötä aloittaessa on tosi hyvä pohtia, miten nämä asiat vaikuttavat siihen työskentelyyn ja millaisiin odotuksin kaikki ovat siihen yhteistyöhön lähdössä. Minun mielestäni yksi tärkeä asia verkostotyössä on muistaa, että sekä koordinaattorit ja verkoston jäsenet, heidän olisi hyvä kysyä itseltään aika ajoin ja toisiltaankin mahdollisesti, mutta ainakin itseltään, oliko tämä meidän tapaamisemme minun aikani arvoinen. Sainko minä tästä tapaamisesta mukaan jotain, mikä auttaa minua henkilökohtaisesti ja edistikö tämä jotenkin meidän yhteisiä tavoitteitamme, kun nyt tavattiin ja jotakin yhdessä tehtiin. Ja haluanko minä edelleen tuoda panokseni tähän työhön. Minun mielestäni niin kauan kun vastaukset näihin kysymyksiin ovat positiivisia tai kyllä, todennäköisesti verkosto on tällöin toimivaa ja antaa enemmän kuin ottaa.
Henna Väätäinen [00:59:36]: Niin, siis miksi antaisin aikaa, osaamistani ja tietotaitoani verkoston käyttöön. Se on todella tärkeä yhteistyöhön liittyvä kysymys. Hei, kiitos Tiina tästä keskustelusta. On ollut todella etuoikeus keskustella sinun kanssasi verkostoista.
[musiikkia 00:59:52 - 01:00:01]
Tiina Pääkkö [00:59:54]: Kiitos Henna, oli mukava olla mukana.
[äänite päättyy]