Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[rauhallista pianomusiikkia]
Elisa: No niin. Tervetuloa nyt sitten taas tähän kirjallisuusaiheisen podcast-jakson pariin. Täällä taas Salla ja Elisa äänessä. Tällä kertaa päädyimme tämmöiseen aiheeseen kuin Runous ja nimesimme tämän jakson mielestäni hauskasti Sallan idean pohjalta, että Runousamatöörien kootut selitykset. Koska totesimme, että aika vähän tulee luettua runoutta ja emme pidä itseämme sillä tavalla runouden asiantuntijoina. Mutta ehkä halutaankin keskustella tällä tavalla aika maanläheisesti ja helposti lähestyttävästi tällaisesta aiheesta, joka kuitenkin koskettaa meitä vahvasti siinä mielessä, että kirjastossa runous on kuitenkin vahvasti läsnä ja sitä kyllä työn puolesta luetaan. Ja yritetään pysyä parhaamme mukaan kärryillä, mitä runoudessa tapahtuu. Niin keskustellaan vähän kaikenlaisesta siihen liittyvästä nyt sitten. Mutta mitä kuuluu Salla?
Salla: Yleisesti ottaen kuuluu hyvin hektistä kevättä.
Elisa: Noni.
Salla: Mutta tässä nyt on sitten näihin runoihin tietysti viime aikoina paneuduttu tämän työnkin puolesta.
Elisa: Tätä jaksoa tosiaan siis äänitetään tässä toukokuun puolivälissä, kun on kaikenlaisia kiireitä. Oot perheellinen ihminen, niin varmasti siellä kotonakin kiireitä, ja sitten työssä kaikkea yritetään saada ennen kesälomakautta purkkiin ja pakettiin. Itse kullakin vähän kaikenlaista tässä.
Salla: Toukokuu on suurta hektisyyden aikaa, mutta tietysti mun mielestä ehkä runous myös sopii hyvin tähän tämmöiseen kevääseen ja luonnon heräämiseen.
Elisa: Ihan totta. Se on vähän semmoinen pakopaikkakin, koska sen äärellä on vähän pakko jos ei ihan pysähtyä, niin hidastaa, koska se kumminkin vaatii vähän semmoista vastaanottamista eri tavalla kuin mikä tahansa muu teksti, mihin törmää kiireisessä arjessa. Eikö niin?
Salla: Joo, ja sitähän me pohdittiin aikaisemmin jo tästä runoudesta keskustellessamme, että runoushan on vähän sellaista, että sitä ehkä pitää maistella silleen vähän palanen kerrallaan. Se ei ehkä toimisi sillä tavalla niin hyvin, että lukee kirjan kannesta kanteen, vaan just semmoisen kesäaamun raikkaudessa ja kirkkaudessa sopii yksi runo aamussa vaikka.
Elisa: Joo. Mä huomasin hyvin konkreettisesti sen, kun vähän valittiin tässä, että mitä tähän jaksoa varten luetaan. Meillä on teoksia, mitä ollaan varta vasten luettu. Kun yritin lukea niitä sillain vähän putkeen, niin se ei kyllä yhtään toiminut runouden kanssa. Jotenkin alkoi tuntua ihan tosi työläältä. Runoutta ei tosiaan pysty ehkä lukemaan ihan samalla tavalla kuin proosaa. Se on ihan totta. Voi olla, että tässäkin on yksilöllisiä eroja, mutta itselle se ei ihan sillä tavalla kyllä toimi. Se vaatii tietynlaisen virittyneisyyden ja ajankohdan ja että on riittävästi aikaa sitten.
Salla: Niin, runoudessa ehkä hypätään niin äkkiä seuraavaan runoon ja ihan toisenlaiseen tunnelmaan. Se vaatii semmoisen tauon siinä välissä.
Elisa: Kyllä. Mulle kuuluu myös aika hyvää. Mietin tässä, että missä viimeksi olen törmännyt runouteen. Vaikka tässä nyt tietysti aina sanoo, että en harrasta runoutta ja en tiedä siitä mitään, niin sitten kun alkaa oikeasti miettiä, mitä viime aikoinakin olen tehnyt, niin mä kävin katsomaan esimerkiksi Ryan Cooglerin Sinners-elokuvan, jossa esiintyy Saul Williams, jonka tunsin entuudestaan nimenomaan runoilijana. Hän on siis runoilija ja rap-artisti. Olin silleen, että aha, tämä näyttelee tässä. Törmäsin häneen siinä. Hän näytteli hienon sivuosan. Lisäksi olen kuunnellut viime aikoina... Mä kuuntelen aina paljon musiikkia, ja mulle on aika tärkeäitä ne lyriikat. Ja olen kuunnellut Rebekka Holi -nimistä nuorta suomalaista nousevaa artistia. Hän on jo kumminkin tehnyt useamman levyn. Ei niin nouseva enää, mutta kumminkin kohtalaisen tuore. Hänellä on tosi hyvät itsensä kirjoittamat sanotukset. Ja sitten samoten tämmöinen kansainvälinen tähti kuin Mustafa the Poet, joka on muslimitaustainen nuori artisti. Hän tekee tosi kiinnostavalla tavalla sitä omaa juttuansa. Jos siellä netin äärellä joku miettii, että mikä, niin googlatkaa ja menkää katsomaan. Muun muassa nämä on runoutta, lyriikkaa, mihin ihan päivittäin törmää.
Salla: Joo, sillain on kyllä sama juttu, että lauluryriikka on sellainen, missä ehkä siihen runouteen törmää, vaikka ei ole tajunnut ehkä törmänneensä runouteen. Olin myös itse huhtikuussa tuolla Promenadisalissa. Oli Jos rakastat Kaj Chydeniuksen lauluja, semmoinen Pori Sinfonietan konsertti. Ja siinähän monet näistä Chydeniuksen lauluista oli nimenomaan runojen pohjalta tehtyjä. Siellä oli Aulikki Oksasta ja muuta, ja ne on kyllä siis tosi hienoja. Siinähän se runous laulettuna tulee esille. Tietysti vähän erilaisessa muodossa kuin luettuna, mutta sellaisesta nautin kyllä tosi paljon. Mä oon ehkä muutenkin tämmöinen vähän perinteisen runon ystävä siinä mielessä, että Eino Leino ja tällaiset muut tuntuu kyllä ihan vahvasti omalta. Ylipäätään semmoinen luontorunous ehkä.
Elisa: Niin. Luontorunoutta on muuten aika paljon ihan näissä uusissa. Kun vähän tutkiskelin, että minkälaisia uusia kokoelmia, miltäkin tunnetuilta nykyrunoilijoilta on tullut, niin hirveän monissa on luonto yhtenä aiheena, ekokriisi. Se on semmoinen aihe tietysti, mikä puhuttelee ja siitä saa hyvä runoutta aikaiseksi. Ei missään nimessä mitenkään kulahtanut aihe vaan hyvinkin ajankohtainen. Se on hyvä, ajanjaksoja yhdistävä. Olisi aika kiva saada jonkinlainen määritelmä siihen, että mitä runous on, mitä sillä tarkoitetaan tai lyriikalla. Tuolta ihan lukiolaisten äidinkielen kirjasta, jossa on ollut tekijänä muun muassa kirjailija Vesa Haapala ja kirjallisuudentutkija Minna Maijala ja Janne Saarikivi ynnä muita. He on määritelleet tällä tavalla. Tämä on siis Särmä: suomen kieli ja kirjallisuus, tämmöinen käsikirja. Sivulla 80 on lyriikkaluku. Näin lukee täällä: ”Lyriikka eli runous on vanhin kirjallisuuden laji. Lyriikka nimitys juontuu siitä, että alun perin runoja laulettiin lyyran tai muun soittimen säestyksellä.” Tiesitkö sitä?
”Suomessakin kansanrunot siirtyivät entisaikaan kuulijalta toiselle laulun ja kanteleen soiton säästämänä, ja sanojen ja sointujen toistaminen, tekstin jako säkeisiin sekä runomitat helpottivat runojen muistamista.” Eli tämä suullinen perinnehän siellä taustalla sitten on. Ja sitten tässä lukiolaisten lyriikkakappaleen esimerkeissä on ihan sulassa sovussa sekä pop-lyriikkaa, siis ihan lauluista, kuin sitten Heli Laaksosen runoja, Helena Sinervoa ja tämmöisiä tunnettuja ihan vain kirjoitettuja runoja kirjoittavia. Monethan voi tehdä molempiakin tietysti. Tämmöinen määritelmä. On hyvä muistaa, että se lyriikka on aika laaja käsite ja hyvin vanha tekstilaji.
Salla: Kyllä tosiaan. Törmäämme runouteen siis monissa yhteyksissä.
Elisa: Joo. Tässä oli nyt tämmöinen alustus vai tuleeko vielä jotain tähän alkuun mieleen?
Salla: Voidaan siirtyä keskustelemaan siitä, mitä nyt varsinaisesti ollaan luettu.
Elisa: Niin. Me vähän niitä valikoitiin. Meillähän on kirjastossa tietysti tosi monenlaista osaamista niin kuin monissa kirjastoissa, joissa on henkilökuntaa vähän enemmän, isommissa kirjastoissa. Mä tiesin, että mun yksi kollegaa, joka nyt ei ole tässä tilanteessa läsnä, lukee aika paljonkin runoutta. Sitten mä vähän häneltä kysyin vinkkejä ja sen pohjalta tähän valikoin pari. Ja kun tuo lastenrunous on sulle spesiaali osaamisala, niin toit tällaiset kivat esimerkkiteokset sieltä. Voitaisiin tässä esitellä niitä ja puhua niistä. Kummasta me nyt halutaan aloittaa lastenrunoudesta vai otetaanko vähän vuorotellen?
Salla: Otetaan vuorotellen, mutta sä voit aloittaa.
Elisa: Joo. No, mä voin ottaa ensin ehkä tämän Anja Erämajan täältä. Vaikea arvioida, että mikä nyt on suosikki, kun on kokoelmasta kyse ja siellä on paljon erilaisia runoja. Jotkut runot niistä vain toimivat paremmin itselle ja toiset sitten ei ehkä niin paljon tai muuten, ettei voi sanoa niin yhtenäistä arviota. Anja Erämaja on tietysti jo pitkän runoilu-uran konkaritekijä. Hän on kirjoittanut siis paljon muutakin kuin runoa, muun muassa proosaa ja ties mitä. Luettiin hänen vuoden 2021 teos nimeltä Olen nyt täällä metsässä. Hän on taustaltaan taiteiden maisteri valokuvauksen alalta. Hän on Merimaskusta lähtöisin ja on ollut muun muassa Tanssiva karhu -ehdokkaana ja muutenkin tunnustettu runoilija. Tässä Olen nyt täällä metsässä, mikä luettiin, on lyhyitä tunnelmia, hyvin lyhyitä runoja ja sitten vähän pidempiäkin juttuja ja kaunista kieltä ja paljon yksityiskohtia. On paljon puita, on kuusia, mäntyjä, on kataja, koivun vesoja, leppä ja paljon mustikoita, koska tässä ollaan aika paljon metsässä ja mustikka on tässä ehkä yksi pieni teemakin siellä. Sitten on palokärkiä, ketunleipää, muurahaisia ja muistoja. Eli tämä on tosi paljon myös muistojen käsittelyteos ikään kuin. Kaikenlaisia muistoja herää sitten siellä metsässä. Mä mietin, että onkohan hän mahdollisesti kirjoittanut tätä korona-aikanakin jonkin verran, koska siellä oli jotain viittauksia siihen eristyneisyyteen tai siihen, että metsässä varmaan viettänyt paljon aikaa turvassa ihmismassoilta. Jonkun verran intertekstejä myös siellä. Ehkä tunnistin viittauksia tunnettuihin teksteihin siellä, mitkä on antaneet muodon hänen omille runoilleen.
Salla: Se oli tosi kiva mun mielestä. Mä tykkäsin.
Elisa: Niin, niitä on aika hauska bongata.
Salla: Ylipäätäänkin semmoinen, että viitataan muihin kulttuurituotteisiin tai aiemmin ilmestyneisiin teksteihin, on aina jotenkin tosi kiva.
Elisa: Etenkin, jos se tehdään näin jouhevasti kuin hän sen täällä tekee. Se on tietysti taitoa vaativa laji semmoinen viittaaminen ja intertekstin ikään kuin siihen pohjaaminen. Se on aina hirveän kiva jotenkin. Upeaa lahjakuutta tekstin kanssa. Ehkä en osaa tästä sen kummemmin muuta sanoa. Ihan tykkäsin kyllä. Jotenkin ihailen aina runoilijoiden kykyä tiivistää se vaikutelma hyvin semmoiseen tiiviiseen. Niitä lyhyimpiäkin runoja jäi aikaa miettimään, että aivan juu, tässä on kyllä tosi hyvin tavoitettu joku tunnelma. Tekijänoikeussyistä emme tässä oikein voi kokonaisia runoja nyt alkaa lausua, mutta koska ne on kaikki kirjaston kokoelmissa, sitten vain sieltä varausta menemään ja kirjaston hyllyille, niin saatte lukea itse. Tätä lukiessa paljon mietin esimerkiksi semmoista, että onko runous edes tehty semmoiseksi asiaksi, että siitä voi keskustella, vai onko se semmoinen, että sen voi vain kokea. Siitä on kyllä tosi vaikea... Sitten vain sanoo, että tämä oli mun mielestä hieno kohta. Niin munkin mielestäni. Ja mitäs siitä sitten. Se on niin semmoinen vaikutelma, mikä on täällä sisällä jossain. Ehkä proosasta, kun siinä on niin paljon kaikkea sitä matskua ja kontekstia ja muuta, niin siitä on ehkä helpompi...
Salla: Runous on vielä enemmän semmoinen subjektiivinen kokemus ja myös hetkeen liittyvä ehkä, että mimmoisessa hetkessä on sattunut lukemaan sen jonkun runon.
Elisa: Mm.
Salla: Kyllä.
Elisa: Eli tosi tämmöinen kiva, raikas. Tämän perusteella voisin lukea Anja Erämajalta myös lisää. Tässä oli mun mielestä vähän huumoriakin, semmoista kepeyttä. Vaikka se on ollut rankkaa aikaa varmasti silloin korona-aikana, kun on kaikenlaista ihminen pohdiskellut ja muuta, ei kumminkaan suinkaan mikään synkistelysetti.
Salla: No joo, hypätään nyt sitten hetkeksi taas tänne lasten puolelle, lastenrunouteen. Mulla on täällä ensimmäisenä tällainen, mikä luettiin siis, AP Kivisen Sudenkorennon siivellä. Lastenrunothan on aina, tai aina, mutta näissä on siis kuvitus myöskin. Tässä runokirjassa on kuvittajana Nunnu Halmetoja. AP Kivinen on jyväskyläläinen runoilija. Hän on myös lavarunomestari vuodelta 2015, lyyrikko ylipäätään. Näissä runoissa ollaan luonnon monimuotoisuuden äärellä myöskin. Tässä ollaan matkalla ja liikkeessä erilaisissa kulkuneuvoissa ja eläinten kanssa puuhaillaan erilaisissa paikoissa. Abstraktius ehkä vähän vähäisempää kuin noissa aikuisten runoissa ainakin nyt tässä runokirjassa. Kaikkea jännittävää ja yllättävää tietysti tapahtuu, mutta se on semmoista hulvatonta ja silleen selkeätä, mutta sopii kyllä ehdottomasti myös aikuisille. Täällä kerrotaan alussa, että tämä on runoretki kaikille, joilla on rohkeutta kuvitella siivet, mikä on mun mielestä aika tosi hienosti sanottu. Haluaisimme kaikki tietysti pystyä kuvittelemaan siivet. Eikö niin?
Elisa: No ehdottomasti. Itse olin ihan kyllästetty tietenkin Kirsi Kunnaksen runoilla pienenä, kun 80-luvun alussa sitä tietysti kaikille lapsille paljon on luettu ja myöhemminkin ja aikaisemminkin, ja milloin niitä nyt on tullut. Mutta siis Tiitiäisen satupuusta muistan vieläkin ulkoa pätkiä. Rakastan lastenrunoudessa sitä semmoista yksityiskohtien tarkkuutta ja sitä sellaista, että kun lapsi katsoo niin lähelle vielä, kaikki on niin uutta vielä, niin se jotenkin tulee niissä monesti sitten, että aikuinenkin muistaa, että ai niin tuommoista on, kun tajua jonkun asian ensimmäistä kertaa, että millainen joku pieni eliö on, joka liikkuu hassusti esimerkiksi.
Salla: Niin, siellä on usein kaikenlaisia ötököitä ja semmoisia, mitä havainnoidaan. Siinähän onhan tietysti aikuinen runon kirjoittaja aika isojen asioiden äärellä, kun hän yrittää miettiä, että mitä se pieni havainnoi, kun hän tietysti aikuisena ehkä jo havainnoi vähän eri tavalla.
Elisa: Niin. Kirjailijathan käyttää paljon esilukioita ja kokemuslukioita ja muita, joilta saa semmoista välitöntä palautetta. Oletko sä koskaan kuullut, että joku lasten loruja kirjoittava kertoisi, että se on jollain pikkulapsella testannut, että mikä reaktio tulee?
Salla: Kyllä mä uskoisin, että he testaavat esimerkiksi omilla lapsillaan, omilla lapsenlapsillaan, tämmöisillä varmasti, että millain lähtee soljumaan. Kiinnittääkö huomion vai...
Elisa: Niin, että onko silleen, että häh?
Salla: Niin vai silleen, että lähtee puuhaamaan jotakin muuta, kun runo alkaa. Siis uskon, että käyttävät lapsia tämmöisenä koeyleisönä useinkin.
Elisa: Niin. Hyvä. Sitten toinen tämmöinen, mikä molemmat lueskeltiin, oli tämä Mikko Rädyn... Vai luitko sä tämän kanssa?
Salla: Luin.
Elisa: Joo. Me osittain siis luettiin samat ja osittain vähän eri kirjojakin, koska on kiva kuulla vähän eri juttujakin. Mutta molemmat siis luettiin kanssa tämä Mikko Rädyn Borealia. Tammelta tullut siis 2022. Ja nythän häneltä ihan vastikään on tullut se... Vitsit sentään. Erehtymättömyydestäköhän on nimeltään se kaikista uusin hänen kokoelma, joka mun mielestä on saanut ihan hyviä arvioita myös. Tietysti me kirjastoihmisinä ei haluta jotenkaan rynniä sinne varausjonojen ohi niitä muilta ihmisiltä, asiakkailta ja kirjastokäyttäjiltä sitä viemään. Ihan mieluusti otetaan näitä vähän varhaisempia teoksia, koska niissä on hyvä saatavuus ja ihan yhtä hyviä ne on, vaikka ei ihan uusia enää. Borealiahan viittaa pohjoisuuteen. Tässäkin on hyvin vahvasti luonto läsnä. Tässä on vähän erilainen tyyli. Anja Eränmajalla ei ollut niin semmoinen ehkä suoraan lukijaa puhutteleva tyyli, kun taas tässä runon ääni ikään kuin puhuttelee melko lailla koko aika sitä kuulijaa tai jotenkin osoittaa sen, että mitä tapahtuu esimerkiksi edessäsi ja että katso itseäsi. Tässä on semmoinen puhutteleva sävy. Vähän erityylisiä runoja. Mikko Räty on tosiaan kuopiolaislähtöinen, ja tämä on ollut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana aikanaan myös tämä teos.
Nyt ollaan siis luonnontieteellisessä museossa näissä runoissa. Aina kun mä luen jostain... Apua, nyt tulee tietenkin sitten blackout just tässä vaiheessa, mutta siis se kirja, joka kertoi niistä merilehmistä. Elolliset. Mä yritän miettiä sitä kirjailijan nimeä, koska se olisi ehkä kiva tässä kanssa mainita. En muista sitä äkkiä, mutta Elolliset ja äkkiäkös se täältä nyt jostain tarkistetaan. Mutta tuli vähän mieleen se. Siinähän myös on tämä, että sehän on siellä luonnontieteellisessä museossa se luuranko. Iida Turpeinenhan se oli. No niin, hyvä [naurahtaa]. Kun kirjastonhoitajat on tällaisia tietokantojen varassa eläviä yksilöitä, niin ei voi muistaa ilman tietokantaa siis mitään, jos ei ole muistiinpanoja. Vähän tuli kaikuja sieltä, koska tässä liikutaan myös luonnontieteellisessä museossa, jossa en ole muuten koskaan käynyt, siellä Helsingin ainakaan. Olisi kyllä joskus tosi kiva käydä. Tässä on kyllä jotenkin semmoinen luonto eri tavoin läsnä ja jotenkin semmoinen myös aikakäsitys. Ikiaikaisuudesta liikutaan nykyaikaisuuteen aika sulavasti. On myös kaikkea pientä, on hyönteisiä, mutta sitten toisaalta on isoa, on planeettoja. Semmoista kaikenlaista kontrastia. Pysyin kiinnostuneena koko lukemisen ajan. Tuli mieleen tätä lukiessa ja ihan yleisestikin näitä kaikkia teoksia lukiessa semmoinen, että välillä tekee mieli sitten just googlata. Tuota nimeä mä vähän googlasin ja sitten taustoja, jos tuli joku semmoinen sana, mitä ei ole ihan varma, että mitä se nyt tarkoittaa. Tai sitten joskus lukee jotain sellaista, missä on paljon esimerkiksi johonkin antiikin kreikkaan viittauksia, niin tulee googlattua niitä hahmoja ja muuta. Mitäs sä olet mieltä siitä, että katkaiseeko se sitä lukuelämystä, jos kesken kaiken lähtee selvittämään, mitä tämä nyt tässä tarkoittaa ja ottaa kännykän käteen ja lähtee googlaamaan? Teetkö sitä?
Salla: No, mä en kyllä tee sitä.
Elisa: Niin.
Salla: Mutta mä en ehkä ole semmoinen googlaajaluonteinen niin paljon kuin ehkä sä olet.
Elisa: Ahaa. Mä olen kyllä ihan kauhea, joo.
Salla: Niin. Mä ehkä olen enemmän semmoinen, että mä saatan kyllä miettiä, että mitä tämä nyt tarkoitti, mutta sitten meni jo. Mä vain jotenkin ikään kuin ehkä sulatan itseeni sen tekstin.
Elisa: Niin.
Salla: Sitten jos en mä ole ymmärtänyt sieltä kaikkea, niin ei se sitten niin haittaa. Meitä on varmaan erilaisia lukioita tässäkin mielessä, mikä on siis ihan hienoa.
Elisa: Niin ja missään nimessä varmaankaan mä en usko, että runoilijakaan on ajatellut niin, että nyt niiden tarttee tietää nämä kaikki. Ne, jotka tietää, ehkä hoksaa sieltä jotain tai sitten voi googlata, jos haluaa, mutta se ei missään nimessä estä sitä lukunautintoa. Se alkaa olla ehkä vähän jo toisen tyyppistä tekstiä, jos se oikeasti estää sen, että pystyy ylipäänsä lukemaan sitä tekstiä. Mutta joo, mä olen kyllä semmoinen kaiken maailman pikkuasioihin takertuja ja aina niin utelias, että jonkun pienenkin tekstin lukeminen saattaa venähtää joksikin tutkimusmatkaksi johonkin kaninkoloon internetin [naurahtelee] syövereissä. Tästäkin kyllä ihan tykkäsin. Oli tosi kiva lukea vähän ääneltään erilaisia runoja. Mikko Räty on myös siis esiintyvä runoilija, ja vitsi kun olisi kiva joskus tänne Poriinkin saada lavarunoutta enemmänkin. Jonkun verran täällä jotain lavarunoartisteja on käynyt jossain paikoissa, mutta aika harvakseltaan.
Salla: Mun mielestä nämä ehkä toimisi tosi hyvin tai tästä minusta tuli semmoinen olo tästä Borealiasta, että nämä toimisi hienosti sillain luettuna.
Elisa: Ehkä siinä on tuo puhuttelu just se, mikä toimisi esitettynä.
Salla: Niin, ehkä. Täytyy kyllä sanoa, että mä tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon. Luin tätä itseasiassa tässä hotelliaamiaisella istuessani.
Elisa: No niin. Kaikkia paikkoja, missä voi lukea runoja siis. Muun muassa hotelliaamiainen.
Salla: Kyllä. Mun mielestä tosi hienoa, jotenkin ihan ylpeyttä herättävää ottaa runokirja sinne hotelliaamiaiselle mukaan. Se oli musta huippujuttu.
Elisa: Niin. Vau.
Salla: No joo. Kuitenkin siis kosketti tässä se ekologinen näkökulma. Se oli musta tosi hyvin esitetty ja vavahduttava paikoitellen jopa. Sitten toisaalta mua vähän jopa nauratti joissain paikoissa. Multa tuli semmoisia hörähdyksiä, että no niinpä tai että näinpä se on.
Elisa: Tunnistettavaa.
Salla: Kyllä. Vaikken mä nyt ehkä väitä, että mä ymmärsin tästäkään kaikkea, koska runous ei ole just sellainen, että sitä hirveästi kuluttaisin, silti siellä oli paikoitellen tosi iskeviä juttuja. Tätä kyllä siinä mielessä suosittelen lämpimästi.
Elisa: Joo ja tämän perusteella kyllä haluaisin ehkä lukea just sen Erehtymättömyydestä uusimman kokoelman myös.
Salla: Kyllä, sama juttu.
Elisa: Teki vaikutuksen. Sitten me luettiin vähän jotain muutakin, vähän eri juttuja keskenämme. Ei kun niin, sulla on vielä Soppaa ja saippua. Sori. Se me luettiin molemmat.
Salla: Joo, Soppaa ja saippuaa on vielä täällä. Nyt mä pahoittelen heti. Tämä on siis lastenrunokirja jälleen, ja pahoittelen, että en osaa lausua näiden tekijöiden nimiä oikein, koska kysymys on siis latvian kielestä käännetystä runokokoelmasta.
Elisa: Niin, aivan.
Salla: Tässä on useammasta kirjasta yhdistetty kokoelma käännetty suomeksi. Kārlis Vērdiņš ehkä tai jotakin sinne päin on tämä tekijä. Soppaa ja saippua on siis kirjan nimi. Tässä on myös kuvittaja. Se on Gundega Muzikante. Sitäkään en varmasti osaa lausua. Nämä lastenrunokirjat varsinkin ovat usein pieniltä kustantamoilta, koska no ymmärrätte ehkä miksi. Pienet kustantamot tarttuvat helpommin ehkä tämmöisiin... Mä en haluaisi sanoa, että runous on marginaalista, mutta kuitenkin ehkä tärkeisiin, mutta pienempilevikkisiin ehkä teemoihin. Tämä on nyt tämmöisestä Paperiporo-kustantamosta, joka siis kääntää nimenomaan latvian kielestä sekä aikuisten että lasten kirjallisuutta. Nyt on kysymys siis käännösrunoudesta, mitä voi tietysti kanssa miettiä, että miten helppo on runouden ikään kuin se sanoma kääntää toiselle kielelle. Tietysti minkä tahansa tekstin sanoman kääntäminen voi olla haaste, mutta runoudessa tietysti kun siinä on niin pienet ne palaset, niin miten se sitten kääntyy oikein. En ole tietenkään lukenut alkuteosta, enkä sitä ymmärtäisikään, että en voi ottaa sillain kantaa.
Tässä on vähän kantaa ottavampaa runoutta. Jos tuo Sudenkorennon siivellä oli ehkä hiukan perinteisemmän oloista, niin tässä ollaan tietyllä tavalla aika isojen asioiden äärellä. Tässä on tämmöisiä vanhemmuuden särmäkohtia ja kipuja. Tehdään etätöitä, ja avioeroperhekin on jossain runossa, ja isä on vähän etäinen. Sitten ollaan myös koulumaailmassa. Tämä voisi ehkä sopia vähän isommille kuulijoilta ja lukijoille myöskin. Voisi suositella kouluikäisten runoudeksi. Täällä on muun muassa Tuhmien lasten laulu koulusta, mikä oli mun mielestä ihan kiehtova. Lastenrunoushan on paljon riimiteltyä runoutta. Siinä missä ehkä aikuisten runoudessa ei ole semmoisia lainalaisuuksia niin paljon, niin lastenrunous on kyllä aika usein riimiteltyä. Ja se on sitten tietysti makuasia, että tykkääkö runoudessa riimeistä vai ei. Sä luit tämän nyt myös.
Elisa: Joo ja tietysti tällein vanhana kielten opiskelijana ymmärtää sen, kuinka työlästä kääntäminen on, ja sitten kun on kyse vielä tällaisesta kielestä, mistä ei ole kovin paljon käännetty. Mirja Hovila on tehnyt kyllä valtavan hyvää suomennustyötä tässä nyt sitten. Yksi lempikääntäjistäni, hirmu fiksu Sampsa Peltonen on sanonut, että ainahan kääntäjä ikään kuin tuottaa ihan täysin uuden teoksen samalla, kun hän kääntää. Siinä täytyy tosiaan miettiä sitä kokonaisuutta ja hyvin monia muitakin asioita kuin vain sitä sanatarkkaa käännöstä, mikä on varmasti se ensimmäinen versio ikään kuin monella. Siihen hiomiseen ja muokkaamiseen siis menee paljon aikaa ja energiaa, ja nykyään tietysti vielä välttämättä sitä aikaa ei ole niin paljon kuin kääntäjä haluaisi. Ne on tiukkoja ne aikataulut. Vappu Orlov on tässä ollut toimittaja, joka itse on ihan legendaarinen pitkän linjan kääntäjä. Siellä on toimitustyötä sitten myös kokemuksella tehty. Slavisti ja kokenutta porukkaa. Mä siis rupesin ihan sitäkin miettimään, että olenko mä koskaan elämässäni aikaisemmin lukenut mitään latviasta suoraan käännettyä, niin enpä kyllä ole ihan varma, olenko edes mitään. Se on paljon mahdollista. Sinänsä todella kulttuuriteko.
Jos vaikka esimerkiksi lapsille tai läheisille lukee runoja tai lukee itsekin, kannattaa ihan tietoisestikin välillä valita monipuolisesti, että mistä kielistä on käännetty ja muuta. Helposti tietysti uraudutaan ja otetaan ne, mistä paljon puhutaan, mitkä saa paljon jo muutenkin valmiiksi sitä mediahuomiota. On paljon pieniä kustantamoita, tai no ei nyt paljon. Ehkä voisi olla enemmänkin. Tämäkin tilanne on tietysti haastava monin tavoin. Mutta että heti jos jotain vähän erilaisempaa bongaa, kirjasto on hyvä paikka siihen esimerkiksi, niin ihmeessä tutustukaa vain rohkeasti. Ja jos pidätte jotain sometiliä esimerkiksi, niin nostakaa myös sitten vähän niitä semmoisia vaihtoehtoisempia pieniä esille.
Se on arvokasta työtä ja kulttuuriteko kumminkin sitten aina.
Nämä oli tosi hauskoja kyllä. Jotenkin aina miettii sitä, että kuinka kiinni myös ihan siinä nykypäivässä lasten matskut ja runot ja kaikki on. Vaikka on tietysti luontoa ja sitä sellaista ajatonta juttua, mutta sitten on ihan se nykypäivän, nykyhetken arki, mikä tuntuu siellä. On siellä myös, että syödään sipsejä ja sellaista, ja missä töissä ne vanhemmat sitten on, että ne on ihan nykyaikaisia töitä. Siinä on samastumispintaa nykyajan lapselle. Tietysti se jää elämään myös siinä mielessä, että se on myös tulevaisuudessa sitä tämän hetken, missä me nyt eletään, ajankuvaa, joka on ihan arvokasta säilyä sinne tulevaisuuteenkin, millaista se oli just tällöin 2020-luvulla.
Salla: Sitten sulla oli siellä jotakin sellaista, mitä minä en ole lukenut, varmaankin.
Elisa: Joo. Itse asiassa kuuntelin pari runoteosta. Mä tykkään tosi paljon lavarunoudesta ja haluaisin käydä katsomassa sitä enemmän, jos olisi mahdollisuuksia. Tiedän, että Helsingin seudulla esimerkiksi olisi paljon enemmän. Jonkun verran olen nähnyt ja tykkään kuulla runoutta. Ehkä jopa enemmän kuin lukea, mä luulen. Mä olin tosi innoissani siitä, että Marja Matinmikko on julkaissut tämmöisen Valohämy-teoksen 2023, joka on julkaistu ääniteoksena myös. Hän lukee siinä itse nämä runot, ja siinä on mukana sitten... Hetkonen nyt. Sami Jalosen piirustuksia on tässä teoksessa, mutta kenen ne ääniteokset oli. Mä yritän katsoa tässä nyt sen. Kaikki tekijät pitää mainita, jotta saavat kreditit sieltä. Tietenkään tässä ei sitten sitä olekaan, koska tämä on tämä fyysinen kappale mulla. Onpas huonompi homma, että mä en ole kirjoittanut itselleni sitä ylös. Mutta siis siinä, minkä ihan itse ostin sen itselleni, kun halusin ihan rauhassa sitä kuunnella, on äänimaisema, äänimaailma mukana, joka kulkee siinä. Vähän semmoista ambient-tyyppistä elektronista musiikkia, joka siinä sen luetun runouden rinnalla kulkee. Se oli mun mielestä aivan todella kiinnostava kokemus. Se jotenkin syvensi koko tämän teoksen kokemista ja sitä vastaanottamista ihan eri tavalla kuin jos mä olisin vain lukenut täältä nämä tekstit. Mulla oli tämä kirjastosta lainattu kappale käsissäni, samalla kun luureista kuuntelin sitä esitettyä teosta. Pidin tosi paljon nimenomaan sillä tavalla kuunneltuna tästä teoksesta. No niin. Elikkä siis äänikirjan äänisuunnittelun on tosiaan tehnyt äänitaiteilija J. Koho. Hyvä, kun on tuo netti tuossa, mistä voi tarkistaa tällaiset. Haluan kuitenkin mainita ne, että tekijät saa sitten krediitit oikein.
Toinen sitten, minkä kuuntelin, oli Saila Susiluodon Oratorio, joka on vähän erityyppinen. Sitä itse asiassa mun mielestä ei ehkä ole painettu missään ehkä tai en ainakaan tiedä, että olisi. Se löytyy netistä ihan verkossa vapaasti saatavilla. Se on semmoinen kotisivu, missä on ne kaikki äänitiedostot, josta muodostuu Oratorio-niminen yhtenäinen teos. Muistaakseni ihan oratorio.fi tai joku vastaava. Google löytää kyllä sen nopeasti. Sieltä löytyy sitten. Siinä on siis semmoinen idea, että siellä on ne koordinaatit aina, että mihin kohtaan Helsinkiä se tietty runo paikantuu. Eli se on vähän tämmöinen Helsinki-kiertokävely, jossa on kaupunginosia ja tiettyjä paikkoja, jotain Suomenlinnaa ja sen sellaista. Vaikka en niin hirveän hyvin Helsinkiä tunne, oli siellä jotain tuttuja paikkoja, ja sillä ei oikeastaan ollut niin kauheasti väliäkään. Siinä mennään niin tunnelmasta toiseen, ja Saila Susiluodon runous on kaunista. Siinä on jonkun verran semmoisia viittauksia, mitkä ehkä menivät itseltä vähän ohi. Hän on niin hirmu taitava tekstintekijä ja on laaja tietyn tämmöisen kirjallisuuden tuntemus ja muu. Mutta mä en antanut sen ollenkaan häiritä, vaan mä keskityin vain niihin tunnelmointeihin. Siinä on myös tämmöinen äänimaailma mukana, ja tekijä löytyy sieltä kyllä ihan avoimesti verkossa. Mä luulen, että siihen on ehkä saatu jotain tukea jostain, rahoitusta, jotta se pystytään pitämään siellä ihan avoimesti saatavilla. Ainakin tällä hetkellä vuonna 2025 vähän aika sitten, kun viimeksi tarkistin, pitäisi olla saatavilla. Tietysti en tiedä, miten tulevaisuudessa käy. Toivottavasti pysyy siellä. Käykää ihmeessä kuuntelemassa. Sitä voi kuunnella osissa. Se on varsin rentouttavaa ja vähän auditiivisempaa runouskokemusta. Ne oli tosi kivat. Sulla oli jotain kanssa semmoisia, mistä mä en ollut kuullutkaan.
Salla: Mulla on täällä nyt vielä tällainen. Tämä on myös siis lasten runokirja, mutta etenkin tämä minun mielestäni ehdottomasti yhtä lailla aikuisten runokirja kyllä, tai tässä on paljon tosi kauniita pieniä juttuja, mitkä varmasti vetoaa myös aikuiseen. Reetta Niemelän ja kuvitus Anna Seppälän Yksisarvinen potkii palloa. Tämä ei olen ihan tämänvuotinen kirja eikä viimevuotinenkaan, vaan vuodelta 2023. Ei nyt suinkaan siis vanha tämäkään. Ihastuin tähän silloin sinä vuonna tosi kovasti. Tämä on siis minun ihan oma kappaleeni omasta kirjahyllystä. Ei ole nyt edes kirjaston kappale tässä kädessäni.
Mulla oli tuossa aikaisemmin siis Enostonen, pienen kustantamon, Sudenkorennon siivellä, ja sitten oli tosiaan tämä Paperiporon latvian kielestä käännetty. Tämä on nyt sitten Sammakkokustannuksen kirja eli taaskin tämmöisen pienen kustantamon kirja. Tässä on tosi ihania tunnelmakuvia. Mennään vuodesta toiseen ja ollaan tosi kauniissa hetkessä. Tämä on jotenkin sellainen toiveikas, mikä on mun mielestä tässä se sanoma. Semmoinen elämän hohdon löytäminen tässä jotenkin korostuu. Suosittelen Elisa, että tartut tuohon kirjaan.
Elisa: No niin.
Salla: Saat lainata minun kappalettani, jos haluat.
Elisa: Ooh, luksusta.
Salla: No joo. Mutta siis se on tosi hieno kirja. Sitä suosittelen.
Elisa: Hauska Kansi.
Salla: Myös kansi on ihana. Siinä on yksisarvinen loikkaamassa tuolla jossakin kaupunkimiljöössä.
Elisa: Tämä olisi muuten ihanaa, jos me voitaisiin näyttää nämä kannetkin kuulijoille, että tämä olisi videoitu. Sitten voisi aina näyttää. Eikä joskus vielä.
Salla: Kyllä, kyllä. Sellainen minulla tässä vielä oli näiden yhteisesti luettujen lisäksi.
Elisa: Joo, eli tällaisia luettiin. Ehkä sitten haluaisin nostaa tämmöisen... Pikkasen sivuttiinkin tätä, että kun ei aina tajua kaikkea ja miten se vaikuttaa lukukokemukseen ja tarvitseeko se oikeastaan vaikuttaa siihen lukukokemukseen, että riittää, kun siitä saa jotain. Ja ehkä taiteessa yleisestikin se ei ole se pointti, että pitäisi kaikki ymmärtää ja heti ymmärtää, mitä se tekijä on tarkoittanut. Vaan se pointti on se, että saat sitä itse jotain, oli se sitten mitä tahansa, jonkun kokemuksen tai ajatuksen.
Tämmöinen runouden käyttöopas nimeltään Säkeilyvaara / runouden käyttöopas ilmestyi kymmenisen vuotta sitten, jossa on useita tekijöitä. Satu Grünthal on tähän kirjoittanut esipuheen tyyppisen tekstin. Tässä on mun mielestä aika hyvin sanottu heti tässä alussa, että runous kuuluu kaikille, mutta joskus sitä pidetään vaikeana. ”Monien mielestä runouden, varsinkin uuden runouden, ymmärtäminen tuntuu vaativan erityisiä erittelyn ja tulkinnan taitoja, joita ilman ei runouden pariin ole asiaa.” Tämähän yleinen ehkä vähän kliseinen ajatus. ”Runouteen on kuitenkin monia teitä”, hän jatkaa, ”ja ne ovat kaikki sekä mahdollisia että luvallisia. Runoudesta saa puhua ja kirjoittaa muillakin tavoin kuin piirre piirteeltä säe säkeeltä analysoiden. Sen äärellä saa muistella, eläytyä, hurmaantua, harhailla ja viipyillä.” Tässä Runouden käyttöopas -nimisessä teoksessa on runoilijoita, kuten esimerkiksi Vilja-Tuulia Huotarinen ja kirjailija Juhani Karila muun muassa mukana ja muita, jotka vähän analysoivat sitä tiettyä runoa. Tässä on aika tunnettuja runoja ne, joita tässä analysoidaan hyvin selkeästi ja kansantajuisesti, sanoisinko.
Jos on sitä mieltä edelleen, että se on vaikeaa, kannattaa ehkä lainata sitten tuo. Siinä vähän ehkä avataan sitä, miten myös voi tulkita runoja. Ei aina tarvitse tulkita sillä tavalla just, että ajattelee jotain runoanalyysiä, mitä joku ehkä, joka jotain tekstitutkimusta tekee, halkoo ihan sillä tavalla tavulta niitä juttuja. Ei missään nimessä tarvitse.
Salla: Sitä muistaa, kun lukiossa tehtiin runoanalyysejä. Vielä on vahvasti mielessä.
Elisa: Niin.
Salla: Se oli mun mielestä ihan hauskaa, mutta ei ehkä kaikkia mielestä.
Elisa: Niin.
Salla: Siinäkin ehkä näkyy se, että se runo koetaan varmaan usein hiukan hankalaksi. Muut kirjallisuuden lajit ovat jotenkin helpommin pureskeltavissa. Ehkä siinä on just se, että ajatellaan, että runoudesta pitää ymmärtää hirveästi, jotta sitä voi lukea. Se on sellainen.
Elisa: Mm.
Salla: Mutta eihän se suinkaan ole kuitenkaan niin, ja kukinhan sen ymmärtää omalla tavallaan myöskin.
Elisa: Mm.
Salla: Ja sitten tietysti voi tehdä niin kuin siinä, että voi googlata ne hankalat sanat sieltä, jos siellä on jotain erikoista.
Elisa: Niin ja juuttua todellakin.
Salla: Niin.
Elisa: Sitten jos on joku omituinen muoto. Runothan voi olla jännän muotoisia myös, paitsi sanamuodoiltaan, niin myös ihan siltä, miltä se näyttää paperilla. Tai sitten voi olla, että sisältö on tosi outoa. Mä kyllä olen just semmoinen lukija, joka jumittuu ja haluaa tietää, miksi tämä runoilija on halunnut en juuri tämmöiseen joulukuusen muotoon nyt tämän runonsa tunkea.
Salla: Niin, kyllä.
Elisa: Se mua alkaa niin vaivata, että kyllä mä sen yritän saada selville. Ja sittenhän se vähän kyllä ärsyttää, jos sitä ei oikein mistään saa selville, että miksi. Se haluaakin se runoilija monesti, että se jää semmoiseksi avoimeksi, ettei ole mitään semmoista suljettua tulkintaa. Välillä vähän stressaa tämmöinenkin.
Salla: Mm.
Elisa: Mutta se on mun ongelma [naurahtelee].
Salla: Mutta runoudessa on myös ehkä erilaisia lajeja. Jos ajatellaan, että on vaikka perinteistä klassista taidetta ja sitten on nykytaidetta, niin voi ajatella ehkä runoudessakin, että on jotenkin radikaalimpaa ja abstraktimpaa runoutta ja sitten on ehkä semmoista helpommin...
Elisa: Kyllä.
Salla: Tietyllä tavalla helpommin lähestyttävää. Siis sillä tavalla, että se on selkeää, että sä saat sitten sellaisen otteen heti, että siinä kerrotaan jostain asiasta X ja se avautuu siitä selkeästi. Nyt mulla on täällä esimerkkinä satakuntalainen runoilija Pauli Karmala, joka tarttuu tosi paljon tämmöiseen arkirealismiin tai hyvin kansantajuisesti kertoo siitä, mitä maailmassa tapahtuu tai vaikka täällä Porissa esimerkiksi tai jossain tietyissä paikoissa tai mimmoisia miljöitä täällä on ja näin. Mä sanoin sulle aikaisemmin, että musta on hän vähän tämmöinen runouden Arttu Wiskari, mikä nyt saa jäädä elämään [naurahtelevat] lentävänä lauseena.
Elisa: No niin, runouden Arttu Wiskari. Lyriikkahan tavallaan on vähän sama. Siis jos kuuntelee musiikkia, niin on sellaista rallatuslyriikkaa ikään kuin, missä toistuu joku kertosäe hirveän monta kertaa ja sitten se jää soimaan päähän. Sen biisin tarkoituskin on olla semmoinen, että siinä ei sen pitempiä tarinoita tulekaan, vaan se on vain se kertosäe ja that’s it melkeinpä. Sitten on semmoisia taas, missä on tosi monia säkeistöjä ja voi olla hyvin abstraktejakin sanotuksia ja kaikkea. Se on ehkä just se lyriikan ominaisuus, että se voi taipua niin moneen. On vähän semmoista käyttölyriikkaa, ja sitten on semmoista taidelyriikkaa ja kaikkea siltä väliltä. Ja sitten voi olla vähän semmoisia crossovereitakin. Yksi mun lempitekstin tekijä, Anne Carson, on runoilija-esseisti, ties mitä kaikkea muutakin. Hän on kanssa kyllä semmoinen, että ei aina tiedä, että onko tämä nyt runo vai onko tämä tarina vai mikä tämä on, mitä hän kirjoittaa. Se on mun mielestä aika myös kiehtovaa. Mitä enemmän puhutaan tästä, huomataan, että me luetaan itse asiassa aika paljonkin runoja ja runoutta ja lyriikkaa kuunnellaan. Sillainhan se monesti on, että sitä ei vain tule ajatelleeksi, missä kaikissa yhteyksissä siihen törmää ja ketkä onkaan oikeastaan myös runoilijoita.
Salla: Niin ja sitten voitaisiin miettiä just kanssa niitä erilaisia runouden paikkoja tosiaan. Nythän paljon runoutta on myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. On vaikka Instagram-tilejä, joissa... No, miten nyt sitten määritellään se, mikä on runoutta, mutta sellaista aforismin kaltaista ilmaisua, joka on ehkä...
Elisa: Lyhyttä ja tiivistä.
Salla: Niin ja sitten se tuo ehkä jonkun sellaisen ajatuksen esiin, jonkun tilanteen, mihin tarvitaan joku toiveikas ajatus tai joku tällainen vertaistuellinen hetki. Ne on usein paljon sellaisia. Siellä on tällaisia kuin Mietteitä maalta, ja sitten on Hanna Kivisalo, joka on tehnyt myös runokirjoja. Tai mä en tiedä, onko ne nyt runokirjoja, vai miksi tätä sitten kutsuttaisiin.
Elisa: Lyhytproosaa, jotain.
Salla: Niin. Ne on tällaisia lyhyitä tekstejä, mun mielestä kirjoituksia armosta arjen keskellä. Mulla esimerkiksi tässä on tällainen Jonain päivänä ymmärrät -kokoelma. Tämäkin on mun mielestä tietyllä tavalla omanlaisensa runouden muoto.
Elisa: Mm.
Salla: Ja nämähän on just sellaisia, jotka on esillä esimerkiksi siellä Instagramin puolella.
Elisa: Niin. Monesti siihen liittyy joku kuvallinen ilmaisu myös. Paitsi että siinä on se teksti, saattaa olla kuvaa.
Salla: Jotakin maisemaa siellä taustalla tai tällaista, mikä sopii siihen ajatukseen.
Elisa: Joo. Tulee mieleen taannoin vähän semmoiseksi hitiksi kansainvälisesti noussut Ruby Khoury, joka on julkaissut ihan fyysisiä runokokoelmiakin useita. Muistan, että itsekin luin niitä alkupään. Nyt mä en ole niin innostunut enää siitä, oliko se nyt kolmas teos tai jotain. Se oli mun mielestä jo aika silleen tämä on vähän nähty. Mutta hänhän nimenomaan sai vähän siitä lokaakin niskaansa, että onko tämä muka runoutta, että kaikkihan tähän pystyy. Sä vaan kirjoitat tänne jotain tämmöistä ja sitten länttäät sen sinne ja sanot, että olen runoilija. Just tätä tämmöistä vähän elitististä ihan suotta, koska siinä on vähän eri yleisö kuitenkin. Ja sehän on vaan positiivista, että jos eri kanavan kautta saa yleisöä laajemmin lyriikalle. No joo, se keskustelu on ollutta ja mennyttä. Aika ajoin tulee tämmöisiä kaikkia. Se on varmaan ihan kivakin, että keskustellaan, kun runous pysyy siinä sitten joka tapauksessa keskustelun aiheena. Voi tehdä ihan skenelle hyvää.
Salla: Niin ja sitten just se, että mikä sitten voi olla ikään kuin sisäänheittotuote sinne runouteen.
Elisa: Mm.
Salla: Jos tuntuu vaikka, että runous on vaikea lähestyttävä, ehkä kannattaa yrittää sieltä kautta, missä se tuntuu itselle helpoimmalta ja sitten vaikka siitä edetä sinne erilaisiin tapoihin.
Elisa: Mm. Itselle varmasti se joku laululyriikka on ollut nuorempana semmoinen, että silloin vasta tajunnut lukiossa tai jostain musiikkilehdestä. Joku lyyrikko kertoo, mitkä hänen vaikuttimensa on, ja sitten siellä tulikin jotain runoutta ja ties mitä kaikkea. Sitten silleen, että aa, pitäisikö näitä vähän lukea. Jos mä kerran tykkään tämän lyriikasta, niin sittenhän mä saatan tykätä näistä, mitä hän fanittaa ja mistä hän ammentaa inspiraatiota. Tämmöisiä ketjuja on, ja ne on tosi hyviä.
Lavarunoudesta pikkasen tuossa jo puhuttiinkin. Se on kyllä kiva kulttuuri. Se on ehkä omalla tavallaan myös tuonut jollain tavalla helposti lähestyttävämmäksi runoutta. Sitä voi esittää hyvin raikkaalla ja hauskalla ja monimuotoisella tavalla. Siellä on tosi mielenkiintoisia nuoria ja kaikenikäisiä tekijöitä. Haaveilen, että joskus pääsisin näkeen Piki Rantasen, Ester Nuori Lepän tai Niko Hallikaisen livenä. Esimerkiksi he tekevät hyvin omilla tavoillaan sitä esittävää lavarunousjuttua. Ja Suomessa on paljon hienoja runotapahtumia. Esimerkiksi Helsingin Runokuu aina elokuussa ja Annikin Runofestivaali joka toinen vuosi Tampereella ja sitten vielä Kajaanin Runoviikko siellä Kajaanissa. Ympäri Suomen on kyllä mahdollisuuksia nähdä hyvin monipuolisesti kaikkea. Ne on monesti hyvin monipuolisia tapahtumia. Musiikkia ja teatteria saattaa olla myös, kuvataidetta tai muuta esillä samaan aikaan.
En mä tiedä, voidaanko me oikeastaan tämmöistä jaksoa nyt pitää ilman, että puhutaan säeromaaneista, koska sehän on kanssa semmoinen ilmiö, joka voi saattaa jonkun ihmisen runouden äärelle tai olla ensikosketus vähän runollisempaan ilmaisuun. Esimerkiksi nuorten aikuisten säeromaaneita on viime aikoina tullut esimerkiksi suomalaisilta tekijöiltä useita. Itse olen tykännyt tosi paljon esimerkiksi Dess Terentjevan Ihanasta ja J.S. Meresmaan Dodosta, joka aloittaa trilogian. Heiltä on useampia teoksia tämmöisiä. Mä rupesin nyt penkoon, että niitä on tietysti nuorille aikuisille, mutta on myös aikuisille. Eihän se nyt ole välttämättä niin superuusi ilmiö. Löysin ihan useitakin sitten, jotka menisivät ehkä tähän säeromaaniin, jos nyt ajatellaan hyvin laveasti se määritelmä. Esimerkiksi Booker-palkittu kirjailija Bernardine Evaristo, jolta on suomennettu 2009 Keisarin kullanmuru -niminen romaani. On kyllä täysin säeromaani mielestäni, vaikka tietyn tyyppinen, mutta ihan semmoinen runouden ja proosan välimaastossa kuljeskeleva teos. Se oli hauska löytö. Kirjastosta löytyy sekin. Max Porter -nimisellä kirjailijalla on useitakin hyvin runollisia proosateoksia. Ja Ebba Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussota, joka viittaa tietysti Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaan, voisi mennä tämmöiseen löyhään säeromaanimääritelmään. Liikkuvat jossain siellä proosarunouden ja runouden ja proosan välimaastossa, mikä on mun mielestä tosi kiehtovaa kyllä.
Salla: Tosi hienoa, että olet löytänyt aikuisten puolelta noita kirjoja...
Elisa: Niin.
Salla: ...koska en ole myöskään ihan hirveästi perehtynyt. Itse kun olen tuolta lasten ja nuorten puolelta, niin siellähän näitä säeromaaneja on tosi paljon. Ne on ehkä tämän hetken juttukin. Niitä ilmestyy hirveästi, sekä ihan virallisia että myös semmoisia vähän sinne päin, että niissä on osa kirjoitettu säeromaanimuotoon ja osa sitten taas ei. Tykkään varsinkin osasta tosi paljon. Ihan erityisesti on jäänyt mieleen ehkä semmoinen Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus -kirja.
Elisa: Okei. Se on mulla vielä lukematta, mutta täytyy jostain vaiheessa lukea.
Salla: Joo. Se on siis käännöskirja toki meillä ja jokusen vuoden vanha. Ei vanha, mutta ei ihan tuore. Siinä mun mielestä se säeromaanimuoto nimenomaan toimii sen tarinan kerronnassa erittäin hyvin. Siinä ne säkeet toimii. Se on hirveän rankka kirja. Sen voin sanoa, että ei ole mikään kepeä aihe. Siinä on hetki, joka on raskas. Mutta lue ihmeessä, lukekaa kaikki.
Elisa: Täytyy kyllä. Tästä tulee nyt tämmöistä ihan lukuvinkkien tykittämistä. Jotenkin mäkin oikein uppouduin sinne, kun mä rupesin penkoon muuta kuin semmoista uutuuskirjallisuutta. Siellä on paljon, paljon semmoista, mitkä vähän sieltä mediahuomion sivusta menee ohi. Vaikka olen, ajattele, kirjastossa töissä, kuitenkin jatkuvasti käsittelee tätä matskua, niin mä en ollut tuohon Evariston kirjaan esimerkiksi koskaan ikinä elämässäni mielestäni törmännyt. Jotenkin kirjastot on kyllä loistavia paikkoja, vaikka itse sanonkin siis täällä työskentelevänä.
Salla: Kyllä.
Elisa: Ja yksi juttu, mikä on myös loistava mun mielestä, on siis se, että meillä edelleen on lainattavia lehtiä. Myös tämmöisiä kulttuurilehtiä, jotka on vähän jo legendaarisiakin. Parnasso ja Nuori Voima nyt ainakin, ja Tuli ja Savukin on jo pitkään ollut olemassa. Näissä kaikissa kolmessa lehdessä esimerkiksi just on paljon myös runoutta ja analyysiä ja runoilijoiden puheenvuoroja ja näin poispäin ja arvioita runoteoksista. Ne on välillä vähän haastava ehkä saada käsiin tämänkin kokoisessa kaupungissa kuin Pori. En tiedä, pystyykö esimerkiksi ostamaan omaksi. Pitäisi tilata jostain. Sitten toisaalta taas yksittäiset numerot saattaa olla aika hintavia. Ei ainakaan mulla opiskeluaikana olisi ollut mitään mahdollisuutta siis tilata tai ostaa näitä. Ihan kirjastossa kävin jo silloin lukemassa näitä. Niin muistakaa nyt ihmeessä, että edelleen ne kuuluu meidän kokoelmiin. Uusinta numeroa ei saa vielä lainata kotiin asti, mutta kaikkia muita varhaisempia, mitä säilytetään. Monesti kuluva vuosi, ehkä edellinen vuosi vähintään löytyy sieltä kyllä. Niin hyödyntäkää ihmeessä. Näissä kulttuurilehdissä ehkä pääsee vähän siihen kärrylle, että mitä just tällä hetkellä, mitkä on ne virtaukset, mitä tulee uutta ja mitkä on pinnalla, mistä puhutaan. Saa käsityksen sitten siitä, minkälaisia tekijöitä on ja ketkä on aktiivisia. Tosi hieno juttu.
Musta tuntuu, että ihan kauheasti kaikkia vinkkejä ja asioita tässä jo ollaan käyty läpi. En tiedä, tulisiko vielä mieleen jotain sellaista runouteen liittyen, mitä me halutaan tässä loppuun vielä tuoda esille.
Salla: Niin. Meillähän on täällä Porin kirjastoissakin erilaisia runoilijoita myös henkilökunnassa.
Elisa: Niin.
Salla: Se täytyy myös muistaa. Niin kuin varmaan kirjastoissa usein. Kirjastoissahan työskentelee kirjailijoita ja runoilijoita ja...
Elisa: Aika tunnettujakin itse asiassa.
Salla: Kyllä. Monenlaisia kirjallisuuden tekijöitä myös. Musta tuntuu, että nyt on tullut oikein semmoinen runouden ilosanoma esille.
Elisa: [nauraa] Niin. Ajattele Salla, tämä lähti siitä, että me oltiin silleen vähän nihkeinä, että mehän ei oikeasti hirveästi lueta runoutta.
Salla: Niin, eikä me oikeastaan ymmärretäkään yhtään mitään siitä runoudesta.
Elisa: Niin. Nyt me ollaan täällä suu vaahdossa silleen, että tämäkin oli niin mahtava ja tiedättekö te, että tämmöistäkin on. En mä tiedä, pitääkö meidän mennä johonkin itsetuntemuskurssille tai jotain [nauraa].
Salla: Niin, mutta ehkä tämä kertoo just siitä myös nyt meidän kuulijoillemme, että ei kannata arastella sitä, että lähtee jonkun uuden kirjallisuuden lajin kelkkaan. Voi ollakin, että innostuu siitä yhtäkkiä hirveästi tai jotakin. Kyllä mä ainakin uskon, että mä ehkä tämän jaksomme jälkeen alan ehkä lukea runoutta enemmän. Tai musta tuntuu, että nyt tämä herätti semmoista kiinnostusta.
Elisa: Niin. Sitä aina innostuu sitten, kun alkaa penkoa jotain tiettyä aihetta.
Salla: Niin.
Elisa: Sitten huomaa, että mitä kaikkea on ylipäänsä. Ja runous on siitä kiva, että se on aika nopea. Vaikka se tarvitsee sitä aikaa makustella ja sä et pysty ehkä montaa runokirjaa putkeen samalla tavalla kuin jotain kirjoja ahmitaan tai muuta, mutta kumminkin se yksi teos, on aika monesti kompakti. Vaikka jos on joku lukujumi menossa, niin runoudella se saattaa jopa vaikka sieltä aueta. Toinen, mitä tietysti käytän lukujumin aukaisemiseen, on sarjakuvien lukeminen, mutta miksei myös runoudella. Ihan samanlainen vaikutus, että saa auki sen jonkun semmoisen, että sitten taas alkaakin tehdä mieli lukea enemmän.
Salla: Joo, ehkä lukujumia ei kannata yrittää selättää semmoisella tuhatsivuisella järkäleellä.
Elisa: Niin [nauraa].
Salla: Tämä voi toimia paremmin. Se on aika totta.
Elisa: Joo. Kiitos, että kuuntelitte taas tätä meidän...
Salla: Tajunnan virtaamme.
Elisa: Niin, aikamoista hölinää. Kirjallisuustapahtumat kirjastossa on tietysti nyt kesätauolla, mutta halutaan muistuttaa siitä, että Kirjojen yö sieltä sitten taas tulee. Se on sitten 2025 elokuussa puolivälin jälkeen siellä joku...
Salla: 21. päivä.
Elisa: Noniin, sinä muistit sen. Hyvä.
Salla: Kyllä.
Elisa: Eli siellä sitten on myös runoutta tarjolla, eikö niin?
Salla: Siellä on runoutta tarjolla. Siellä on Aulikki Oksanen tulossa muun muassa vieraaksi.
Elisa: Legendaarinen hahmo.
Salla: Kyllä.
Elisa: Kyllä. Siellä sitten toivottavasti nähdään teitä kuulijoitakin. Ja tulkaa käymään kirjastossa, niin etsitään teille runoutta. Kiitos.
Salla: Kiitos.