Sukupolvenvaihdos ja perhevarallisuuden suunnittelu

Jaksossa keskustellaan sukupolvenvaihdoksista ja perhevarallisuuden suunnittelusta ja murretaan niihin liittyviä myyttejä. Keskustelijoina ovat liikejuristi Antti Korkeakivi ja veroasiantuntija Hanna-Leena Rissanen EY Advisor Oy:stä. Jakson juontaa Paula Pihlajamaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä. 

What is MY Studio - Mikroyrittäjän podcast?

MY Studio (Mikroyrittäjän studio) avaa uusia näkökulmia yrittäjyyteen,
osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. MY Studio -podcasteissa
ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat.
Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan
suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

[äänite alkaa]

[musiikkia 00:00:01 - 00:00:11]

Puhuja X [00:00:02]: MY Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.

Paula Pihlajamaa [00:00:11]: Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan MY Studio -sarjaa omistajanvaihdoksista. Tänään pohdimme vieraidemme kanssa, mitä sukupolvenvaihdokset tarkoittavat ja mitä perhevarallisuuden suunnittelulla tarkoitetaan. Lisäksi murramme teemoihin liittyviä myyttejä. Minä olen Paula Pihlajamaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä ja minulla on tänään vieraana Antti Korkeakivi.

Antti Korkeakivi [00:00:36]: Terve vaan kaikille. Perheenisä, aviomies ja liikejuristi.

Paula Pihlajamaa [00:00:41]: Siinä onkin vastuuta kerrakseen.

Antti Korkeakivi [00:00:43]: Kyllä.

Paula Pihlajamaa [00:00:44]: Ja lisäksi meillä on myös Hanna-Leena Rissanen.

Hanna-Leena Rissanen [00:00:47]: Hei kaikille. Antin esimerkistä perheenäiti, puoliso ja veroasiantuntija.

Paula Pihlajamaa [00:00:56]: No niin, kovaa dataa taustalla. Kertokaa teidän organisaatiostanne vielä.

Hanna-Leena Rissanen [00:01:06]: No, me siis työskennellään Ernst & Young Oy:llä, tarkemmin sanottuna EY Advisory Oy:ssä. Vastaamme täällä Oulussa yritysasiakkaille ja omistajille tarjottavista vero- ja lakipalveluista hyvin laajalla skaalalla. Tietysti tämän päivän teemaan liittyen erityisesti keskitytään sukupolvenvaihdoksiin ja perhevarallisuussuunnitteluihin ja ylipäätään erilaisiin omistusjärjestelyihin.

Antti Korkeakivi [00:01:39]: Kyllä, eli EY mielletään monesti tilintarkastusyhteisöksi, mutta sitä se ei ole, pelkästään. Eli ollaan konsulttitalo. Meillä on yli 1 000 työntekijää Suomessa ja olisikohan 350 000 maailmanlaajuisesti töissä. Eli on tilintarkastajia ja on tämä konsulttipuoli, johon mekin Hanna-Leenan kanssa kuulutaan.

Paula Pihlajamaa [00:02:00]: No niin. Paljon ja hyvin erilaisia palveluita tarjoatte siis.

Antti Korkeakivi [00:02:06]: Kyllä.

Paula Pihlajamaa [00:02:07]: Mennään itse teemaan ja käydään vähän alkuun läpi nämä terminologiat. Eli mitä sukupolvenvaihdoksella ja perhevarallisuussuunnitelmalla tarkoitetaan?

Hanna-Leena Rissanen [00:02:19]: No sukupolvenvaihdoksellahan yleisesti tarkoitetaan tietysti yrityksen omistajuuden siirtämistä niin sanotusti seuraavalle polvelle. Hyvin usein varmaan ajatellaan, että se seuraava polvi tulee sieltä yrittäjien lapsista tai lapsenlapsista, mutta se seuraava sukupolvi voi olla myös joku muu perheen ulkopuolinen taho. Ja perhevarallisuussuunnittelu ei varmaan ole mitenkään semmoinen ehkä kovin yleisessä käytössä oleva termi. Se on toki sen varallisuuden hallinnoinnin suunnittelua, mutta minä itse tykkään ajatella, että se on ehkä semmoisten dokumenttien laatimista, joilla varaudutaan elämänpoikkeustilanteisiin. Se on aika kokonaisvaltainen ja laaja käsite.

Paula Pihlajamaa [00:03:08]: Joo, voidaan ottaa semmoisia esimerkkejä tästä varmasti tämän podcastin aikana. No niin, voitaisiin lähteä noihin myytteihin. Mitä myyttejä sukupolvenvaihdoksesta yleisesti ottaen on?

Antti Korkeakivi [00:03:23]: Mikäli sopii, niin tähän alkuun voitaisiin semmoisia ongelmatilanteita käydä läpi. Eli miksi tämä asia on ajankohtainen ja miksi se on aina ajankohtainen ja tulee olemaan ajankohtainen. Miksi me tästä asiasta puhutaan. Muutamia esimerkkejä tuossa Hanna-Leenan kanssa mietittiinkin, joihin me törmätään omassa työssämme paljon, ja jotka ehkä opettavat siihen, että näihin asioihin on hyvä varautua. Ensimmäinen esimerkki, joka tuli mieleen, on, että yhtiötä itsessään ei ole valmisteltu sukupolven vaihdokseen. Tämä voi näkyä vaikka sillä tavalla, että on vahva tase ja törmätään tilanteeseen, että vaikka seuraavasta sukupolvesta lapsi haluaisi hankkia ne osakkeet vastikkeellisella kaupalla, mutta tämä yrityksen arvostus on liian iso. Vaikka huojennettaisiin sitä kauppahintaa, käytännön mahdollisuuksia ei ole. Eli ei ole lähdetty tarpeeksi aikaisin tähän taseen keventämiseen ja ollaan siinä tilanteessa, että mietitään, mitä voi tehdä. Joskus tulee jopa kiire. Tämmöisiä muita yleisiä tilanteita, joihin törmätään. Ei olla mietitty roolituksia, eli vaikka perheessä, jossa on monta erilaista lasta. On tyttäriä ja on poikia, saattaa olla useampiakin. Osa on ehkä työskennellyt siellä yrityksessä aikaisemmin ja ehkä koko työuran. Jotkut saattavat asua muualla. Saattaa kuitenkin kiinnostaa se yritystoiminta. Joitakuita ei kiinnosta millään tavalla. Tämä perheenpää, joka suunnittelee tätä sukupolvenvaihdosta, ei ole käynyt niitä keskusteluita tarpeeksi aikaisin. Päädytään tilanteeseen, että vaikka lahjoitetaan ne osakkeet seuraavalle sukupolvelle miettimättä, mikä se roolitus siinä yhtiössä tulevaisuudessa on. Eikä ole sopimuksin varmistettu sitä, että asiat toimivat ja päätöksiä saadaan tehtyä. Ehkä semmoinen hankalin tilanne, johon usein törmätään, on tilanne, jossa on kaksi lasta. Molemmille annetaan vaikka 50-50-omistukset, mutta ei ole mitään pelisääntöjä, joiden perusteella päätöksiä yhtiössä tehdään. Mikäli nämä esimerkiksi lapset riitaantuvat myöhemmin, ei saada mitään tehtyä.

Paula Pihlajamaa [00:05:58]: Joo, isoja ongelmia.

Hanna-Leena Rissanen [00:05:59]: Ja oikeastaan noista käytännön ongelmatilanteista on varmaan johdettavissa ne myytit, joita ehkä on tarkoitus tänään vähän murtaa. Eli se yksi myytti on se, että sukupolvenvaihdos on liian kallis toteuttaa. On semmoinen ajatus jo lähtökohtaisesti, että se ei onnistu sen takia, että siitä on liian suuret joko veroseuraamukset tai sen rahoittaminen ei onnistu. Sitten on se ongelma tai myytti, että jatkajaa ei löydy. Ja sitten on tietysti se aika yleinenkin myytti, että sukupolvenvaihdos olisi jollakin tavalla vain verotuksen optimointia. Vaikka veroasiantuntija olenkin, niin kyllähän se huono tilanne on, jos me tehdään jotakin pelkästään verotuksen takia. Kyllä siellä taustalla täytyy olla ihan aidot tarpeet ja toiveet. Verotus on ehkä se, joka määrittelee vähän niitä reunaehtoja sille toteutukselle.

Antti Korkeakivi [00:06:56]: Kyllä, juuri näin. Ja juridiikka on taas se osa-alue, joka määrittää sen tekniikan. Eli miten päästään siihen haluttuun lopputulokseen. Ja monesti näitä asioita ei mietitä riittävän ajoissa. Tullaan asiantuntijan puheille miettimättä asiaa, mitä itse halutaan. Siinä me ollaan avuksi. Eli ohjataan niiden peruskysymysten äärelle, mitä halutaan tapahtuvan.

Paula Pihlajamaa [00:07:21]: Miten te lähdette liikkeelle, kun asiakas tulee teidän pakeillenne, On ongelmaa siellä, että he haluaisivat tehdä sukupolvenvaihdoksen, mutta siellä myöskin saattaa tunteita näkyä. Miten te lähdette purkamaan tilannetta?

Hanna-Leena Rissanen [00:07:40]: Kyllähän ihan ensimmäiseksi keskustellaan yrittäjän itsensä kanssa, minkälaisia ajatuksia ja toiveita hänellä on siitä sukupolvenvaihdoksesta, erityisesti siitä lopputuloksesta. Kenelle hän mahdollisesti on siirtämässä omistusta. Haluaako hän ehkä luopua siitä kerralla vai vaiheittain. Minkälainen se aikajana on. Onko hän halukas luopumaan vastikkeetta vai kokeeko hän, että hän tarvitsee siitä jonkinlaisen kompensaation, sen luopumisen johdosta. Eli on tosi tärkeää tietysti varmistaa, että se yrittäjän riittävä tulotaso säilyy myös sen sukupolvenvaihdoksen jälkeen, että kukaan ei voi jäädä tyhjän päälle. Se on selvää. Ne tilanteethan on hirvittävän yksilöllisiä. Ja erilaisia. Mutta kyllä se kaikki lähtee vaan siitä avoimesta keskustelusta. Silloin ei niinkään käydä läpi lakiteknisiä asioita tai kovin verotuksellisia asioita, vaan se on semmoista aika vapaamuotoista keskustelua.

Antti Korkeakivi [00:08:43]: Kyllä juuri näin. Vähän haastatellaan näitä esimerkiksi lapsia, että kuinka halukkaita he ovat jatkamaan sitä yritystoimintaa. Onko heillä kokemusta siitä yritystoiminnasta. Ovatko he esimerkiksi valmiita muuttamaan paikkakunnalle, jossa se yritys toimii. Miten he näkevät keskinäiset suhteensa. Eli onko siellä joku johtohahmo siinä seuraavassa sukupolvessa, joka haluaa johtaa sitä yritystä ja muut ehkä sitten passiivisena osakkeenomistajana ovat kiinnostuneita, mutta haluavat tehdä uraa jossain muualla. Ja mikä monesti unohtuu, mikä itselle on tärkeää, se tahtotila sukupolvenvaihdokseen lapsien näkökulmasta ei ole aina taloudellinen. Eli se voi perustua myös arvomaailmaan. Esimerkiksi siihen, jos on joku pienen paikkakunnan yritys, joka työllistää ihmisiä ja on paikkakunnalla merkittävä työllistäjä, puhutaan sitten 10 henkilöstä tai 50 henkilöstä. Näille henkilöille voi olla tosi tärkeää, että he voivat toimia työnantajina jatkossakin. Ja jotkut ajattelevat vain sitä historiaa, jos yrityksillä on pitkä historia, niin sitä halutaan jatkaa. Eli ei haluta myydä tai lopettaa. Nekin voivat olla niitä motivaatiotekijöitä. Ei välttämättä se raha, mitä yritys tuo tullessaan.

Paula Pihlajamaa [00:10:03]: Eli arvomaailma, päätöksenteko, tahtotila. Tällaiset asiat lähtee ensimmäisessä keskustelussa liikkeelle.

Hanna-Leena Rissanen [00:10:10]: Kyllä. Ja oikeastaan kun meille muodostuu kuva siitä tahtotilasta ja tästä arvomaailmasta ja niistä asioista, joihin on kiinnitettävä huomiota, niin me yleensä pystytään jo sen perusteella esittämään ehkä eri vaihtoehtoja siihen, että me nähtäisiin järkeväksi, että se sukupolvenvaihdos toteutettaisiin tällä tavalla tai tällä tavalla. Ja me pystytään menemään siihen konkretiaan, mitä se tarkoittaa nyt esimerkiksi sen rahoituksen tai veroseuraamusten kannalta. Ja onko meillä olemassa jotakin muita järkevämpiä vaihtoehtoja.

Antti Korkeakivi [00:10:51]: Minä tapaan sanoa leikkisästi, että juridiikan näkökulmasta kaikki on mahdollista. Eli tavallaan se tahtotila voidaan toteuttaa tosi monella tavalla. Me käydään aika avointa keskustelua Hanna-Leenan kanssa, mikä on se järkevin polku teknisesti päästä siihen lopputulokseen.

Paula Pihlajamaa [00:11:09]: Annatteko te asiakkaalle eri vaihtoehtoja vai suositteletteko te suoraan jotain vaihtoehtoa?

Hanna-Leena Rissanen [00:11:15]: No sehän riippuu tilanteesta, että joskus on tietysti ihan selkeää. Vaikka se puhdas lahjoitus on joskus tosi selkeä, että yrittäjällä ei ole esimerkiksi toiveita saada itselleen mitään kompensaatiota siitä luopumisesta. Silloin on ihan selvää, että se puhdas lahja voi olla se, jolla lähdetään liikkeelle. Sitten lähdetään miettimään, että no onko se mahdollista ja mitkä ne sen veroseuraamukset ovat. Soveltuvatko huojennukset ja näin päin pois. Yleensä ne tilanteet, joissa halutaan jonkinlainen kompensaatio tai se luopuminen on vaiheittaista, niin se vaatii vähän enemmän suunnittelua ja on ehkä niitä eri vaihtoehtoja, mitä tarjotaan. Tietenkään, mehän ei tehdä päätöksiä asiakkaan puolesta, mutta meidän tehtävämme on kuitenkin, minä koen, että me vähän haarukoidaan. Me ei esitetä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, koska se päätöksenteko voi olla taas tosi hankalaa. Meidän tehtävämme on kuitenkin osata suositella asiakkaalle niitä parhaita vaihtoehtoja siihen hänen tilanteeseensa.

Antti Korkeakivi [00:12:16]: Juurikin näin. Eli katsotaan, että millä keinoin päästään siihen haluttuun lopputulokseen, mistä ollaan lähdetty liikkeelle. Sanotaan suoraan jos huomataan, että siellä on joku niin sanottu paras vaihtoehto, jolla päästään siihen lopputulokseen. Paljon haastetaan, omasta mielestäni ainakin, yrittäjää ja tulevaa sukupolvea siitä, että mistä asioista olisi hyvä sopia. Siinä keskiössä on esimerkiksi osakassopimus tosi isossa roolissa. Ja kysytään, että miten eri tilanteissa halutaan toimia. Ehkä kysymyksin edetään siinä, mutta sanotaan, että miksi me kysytään se kysymys. Ja miksi meille on tärkeää saada vastaus siihen, mitä he haluavat. Koska kaikki perustuu lopulta siihen dokumentaatioon, jota me laaditaan. Ilman sitä tahtotilaa, me ei voida arvata, että mitä he haluavat, vaan meidän täytyy kysyä ja kertoa, mitä ne eri vaihtoehdot tarkoittavat.

Paula Pihlajamaa [00:13:18]: No ehkä itse perinteisesti ajattelen, että lapset ovat aina jatkajia. Voiko se tulla ulkopuolelta?

Hanna-Leena Rissanen [00:13:29]: Voi tulla ulkopuolelta, ja joskus se on ihan suositeltavaa, että se tulee ulkopuolelta. Totta kai meillähän voi olla yrittäjiä, joilla ei vaikka ole omia perillisiä. Silloin on ihan luontevaa, että lähdetään etsimään sieltä ulkopuolelta sitä jatkajaa. Meillä on paljon tilanteita, joissa lapset eivät halua olla niitä jatkajia tai vanhemmat ehkä tai yrittäjä itse ajattelee, että totta kai se siirtyy lapsille, mutta sieltä ei löydy semmoista tahtoa ja halua. Heillä voi olla jo oma ura jossakin ihan muualla eikä se intressi ole siinä yritystoiminnassa. Niissä tilanteissa oikeastaan palataan siihen, mitä Antti äsken sanoi, teemoitukseen, että mikä koetaan arvokkaaksi. Eli meillä voi olla tilanteita, että siinä vaiheessa, jos näyttää, että sitä sopivaa jatkajaa ei löydy. Silloin onkin ainut ja ehkä järkevin vaihtoehto, että ajetaan se yritystoiminta pikkuhiljaa alas. Jos siellä on vaikka työntekijöitä. Jos se yritystoiminta on semmoinen, että sillä nähdään tulevaisuus, niin onko kuitenkin arvokkaampaa, että me pyritään löytämään semmoinen ratkaisu, että se yritystoiminta jatkuu. Ja nyt minä tässä haen sitä, että jos se jatkaja tulee ulkopuolelta, aika monesti ajatellaan, että ainut vaihtoehto tehdä se sukupolvenvaihdos on kauppa. Eli myydään se yritys käyvällä hinnalla. Tässä minä vähän haastan joskus yrittäjiä miettimään, että no onko se käypä hinta nyt oikeasti se, mitä kannattaa tavoitella, koska silloin sitä jatkajaa välttämättä ei löydy. Tai jos siitä käyvästä arvosta tullaan vähän tai paljonkin alaspäin, me ehkä saadaan sille yritystoiminnalle jatkaja, ja yrittäjä kuitenkin saa siitä jonkinlaisen kompensaation ja se yritystoiminta jatkuu, mikä itsessään on jo aika arvokas asia. Tavallaan mitä asioita siinä painotetaan siinä sukupolvenvaihdoksessa ja sen jälkeisessä tilanteessa, sehän se ratkaisee sen. Mutta on meillä jopa semmoisia, että tilanteessa, jossa meillä on lapsia, jotka ovat jo yrityksissä omistajina, se sukupolvenvaihdos viedään loppuun sillä, että yhtiön avainhenkilölle lahjoitetaan loput osakkeet. Lapset eivät välttämättä ole halukkaita yksin ottamaan sitä koko vastuuta. Se yritystoiminta koetaan niin arvokkaaksi, että sitä halutaan jatkaa. Ja tällä tavalla sille saadaan semmoinen jatkaja, joka oikeasti vie sitä toimintaa eteenpäin.

Antti Korkeakivi [00:15:57]: Kyllä, eli niitä vaihtoehtoja on paljon, mihin me ollaan törmätty. Eli on tämmöisiä aktiivisia lapsia nyt tässä tapauksessa, jos puhutaan, jotka haluavat jatkaa joko ihan toimitusjohtajana, hallituksen jäsenenä, työntekijänä ja samalla osakkeenomistajina. Joskus törmätään tilanteeseen, että yksi on semmoinen vahva persoona, joka haluaa siellä jatkaa. On ehkä työskennellyt koko elämänsä siellä. Muut eivät ole niin kiinnostuneita, mutta haluavat omistaa sitä yhtiötä. Sitten aletaan miettimään, että mikä se omistussuhde on, eli kompensoidaanko sitä yhden työpanosta sillä omistuksella. Saako hän isomman potin siitä osakekannasta, koska hän tekee sen työn yhtiön tulevaisuuden eteen. On myös tilanteita, joissa kukaan ei halua olla aktiivisena esimerkiksi työntekijänä yhtiössä. Palkataan ammattijohtajat. Ja käytetään sitä päätösvaltaa osakkeenomistajina, ehkä hallituksissa. Ja joskus perustetaan tämmöisiä omistajaneuvostoja, jota kautta se heidän tahtotila tuodaan sille ammattijohdolle tietoisuuteen.

Hanna-Leena Rissanen [00:17:08]: Nyt minulla katkesi ajatus ihan täysin. Minulla oli joku tosi hyvä juttu tuohon, mitä Antti sanoi. Kun mietitään vaikka tilannetta, jossa yksi lapsista työskentelee yhtiössä ja muut eivät välttämättä ole halukkaita. Joudutaan miettimään sitä, että mikä se on se kompensaatio tälle yhdelle siitä, että hän vie sitä yritystoimintaa vahvasti eteenpäin. Nämä ovat sellaisia keskusteluaiheita, että asiakkailla voi olla tosi hankala itsellä vaikka perheen sisällä käydä sitä keskustelua. Mutta kun me ulkopuolisena nostetaan näitä juttuja esille, ne jotenkin luontevasti tulevat keskustelun piiriin ja siitä ehkä poistuu semmoinen jonkinlainen hankala asetelma. Sen takia minä koen, että meidän roolimme on justiinsa nostaa tämmöisiä hankalia puheenaiheita keskusteluun, että niitä käydään läpi. Jos näitä ei mietitä etukäteen, niin jälkikäteen se tilanne voi ajautua aika lailla umpikujaan ja riitaiseksi. Joku kokee tulleensa väärinkohdelluksi tai joku kokee tilanteen epäreiluksi, mutta sitä ei ole vaan pystynyt sillä sukupolvenvaihdoksen tekohetkellä nostamaan esille. Senkin takia sen ulkopuolisen asiantuntijan käyttäminen apuna näissä keskusteluissa on tosi hyödyllistä.

Paula Pihlajamaa [00:18:29]: Tästä päästäänkin tähän tasa-arvoiseen kohteluun. Jos siellä lapset ovat jatkamassa ja osa lapsista ei välttämättä haluakaan jatkaa yrityksessä, siinä on vanhemmilla monesti mietinnässä, että kaikki lapset ovat yhtä rakkaita ja halutaan huomioida kaikki. Mitä te neuvotte siihen?

Antti Korkeakivi [00:18:49]: Ei varmaan mitään yhtä oikeaa vastausta ole. Minulle on moni yrittäjä sanonut, että aina täytyisi olla yksi johtohenkilö. näistä lapsista, joka toimii siinä operatiivisen johdon huipulla, vaikka toimitusjohtajana tai ihan suurimpana osakkeenomistajana. Kuten Hanna-Leena sanoi, keskustelut ovat monesti hirveän hankalia. Monesti me keskustellaan siitä, että jos joku saa isomman osuuden yrityksestä, saavatko muut jotain toista omaisuutta. Kompensoidaanko heitä jollain tavalla myöhemmin tai samassa yhteydessä. Ja yleensä nämä asiat kumminkin ratkeaa. Etenkin tilanteissa, joissa on näitä passiivisia osakkeenomistajia ja yksi aktiivinen. He ymmärtävät, kun asiantuntija sanoo, että yksi tekee sen työn. Oletteko sitä mieltä, että kaikki ovat oikeutettuja yhtä suuren osuuteen. Tämä ei ollut neuvo, mutta tämä on semmoinen monien minulle sanoma vinkki ja mielipide. Ja ymmärrän kyllä, miksi tämmöinen mielipide on minulle esitetty.

Paula Pihlajamaa [00:19:55]: Hyvä näkökulma.

Hanna-Leena Rissanen [00:19:58]: Kyllä ja että yritystoimintaan liittyy aina myös riski. Jos joku ottaa sen yrityksen itselleen ja kehittää ja vie sitä eteenpäin, huonossa tapauksessahan siinä käy tosi huonosti ja hyvässä tapauksessa tosi hyvin. Sen takia on tärkeää myös etukäteen sen sukupolvenvaihdoksen hetkellä määritellä, että me nyt koetaan, että tämä tilanne on nyt reilu, kun tämä toteutetaan näin. Sen jälkeen siihen ei tarvitse enää jälkikäteen palata. Olipa kenen tilanne mikä tahansa.

Antti Korkeakivi [00:20:28]: Kyllä juuri näin. Monesti mietitään jo vähän eteenpäin. Esimerkiksi seuraavaa sukupolvenvaihdosta. Eli se on oikeastaan aika helppoa, tai sanoisin, että suhteellisen helppoa tehdä tämmöinen järjestely, kun puhutaan muutamasta lapsesta. Mutta jos mennään seuraaviin, tai heidän lapsiinsa sukupolvesta alaspäin, niin näitä sukulaisia saattaa olla aika paljon. Eli saatetaan puhua 20 tai 40 serkuksista, jotka omistavat sen yhtiön. Ja jos kenelläkään heillä ei ole päätösvaltaa, on myös hirveän hankala tehdä päätöksiä. Harvoin ovat yksimielisiä asioista. Sen takia yritetään katsoa sinne tulevaisuuteen, että halutaanko, että tämä pysyy perhepiirissä myös jatkossa. Eli osakkeenomistajat ovat oikeutettuja luovuttamaan osakkeet eteenpäin omille rintaperillisilleen. Vai onko niin, että jos joku haluaa heittää hanskat tiskiin, ne muut osakkaat ovat ainoita, kenelle ne osakkeet voidaan luovuttaa.

Hanna-Leena Rissanen [00:21:29]: Kyllä. Minun mielestäni Perheyritysten liitolla taitaa olla joku tutkimuskin siitä, miten harva yritys Suomessa selviää perheyrityksistä vaikka kolmanteen sukupolveen, niin sille on syynsä. Tämä on se yksi syy, mitä Antti tässä sanoi, että se omistus hajaantuupi joskus ehkä vähän liikaa. Se on myös ihan tärkeä juttu, jota miettiä. Jälleen kerran siellä nousee esille, mikä on se yritystoiminnan arvo itsessään. Halutaanko taata kaikille alenevassa polvessa oleville perillisille täysin samanlaiset oikeudet, jolloin me ehkä sen yritystoiminnan kannalta voidaan ajautua umpikujaan, tilanteeseen, jossa päätöksiä ei pystytä tekemään. Vai varmistetaanko me ennemmin sen yrityksen toiminnan jatkuvuutta ja mietitään muita keinoja, miten me saadaan se tasapuolinen kohtelu.

Antti Korkeakivi [00:22:20]: Yksi semmonen hyvä esimerkki, johon olen omalla urallani törmännyt, on semmoinen, että on vaikka kaksi yrittäjää. Nythän me ollaan puhuttu siitä, että yksi henkilö omistaa koko osakekannan. Onkin kaksi yrittäjää. Toinen omistaa vaikka se 70 % eli selvä äänivalta yhtiössä, ja toinen omistaa 30 %. Ja tämä henkilö, joka omistaa tämän enemmistön, lähtee luovuttamaan niitä osakkeita eteenpäin omille rintaperillisilleen esimerkiksi. Ja jos nämä rintaperilliset riitautuvat tai tulee tämä tilanne, että heitä on hirveän paljon, vaikka se 20. Käytännössähän se äänivalta menetetään, koska ne 20 ei ole samaa mieltä asioista, jolloin heillä ei tosiasiassa ole 70 % käytettävissään suhteessa siihen 30 %:iin. Eli se voi johtaa tämmöiseen hullunkuriseen tilanteeseen, että tämä vähemmistöosakas käytännössä määrää asioista.

Paula Pihlajamaa [00:23:20]: Näin. Tuo olikin hyvä pointti, laittaa miettimään. Mennään vähän rahaan. Mitä sukupolvenvaihdokset maksavat?

Hanna-Leena Rissanen [00:23:35]: Hyvä kysymys. Sehän riippuu monesta seikasta. Miten siirretään ja minkä arvoista yritystä. Jos lähdetään siitä, että meillä on kaksi ääripäätä, ne eivät maksa mitään tai siellä on hyvin maltilliset lahjaveroseuraamukset versus se, että maksetaan täysi hinta, niin siihen väliinhän mahtuu hirveän paljon erilaisia variaatioita. Ja ehkä se verotuksen näkökulma nousee tässä maksamispuolessa siinä mielessä esille, että verotuksellisesti järkevästi tehdyillä ratkaisuilla me pystytään minimoimaan ainakin ne veroseuraamukset. Eli jos meillä sukupolvenvaihdoshuojennus soveltuu vaikka osakkeiden lahjoitukseen tai alihintaiseen luovutukseen, niin parhaassa tapauksessa me maksetaan hyvin minimalistisesti lahjaveroa. Se lahjaveron maksuaika on pitkä. Se jakautuu kymmenelle vuodelle korottomiin maksueriin, jolloin me varmistetaan, että esimerkiksi osingoista saatavilla tuloilla pystytään ne lahjaveroseuraamukset suorittamaan. Ei semmoista nyrkkisääntöä pysty sanomaan, paljonko ne maksavat.

Antti Korkeakivi [00:24:51]: Kyllä. Ja tosiaan, niin kuin Hanna-Leena tuossa viittasi, mihin monesti me törmätään on se, että jos tämmöinen yrittäjä vaikka haluaa vastikkeellisen luovutuksen, eli haluaa niistä osakkeista jotain. Harvoin he ovat kaikkia vailla päivänä yksi. Eli monesti tehdään tämmöisiä maksuohjelmia siinä osakekaupan yhteydessä, eli maksetaan vuosien varrella vaikka niillä osingoilla, mitä se yhtiö toivon mukaan tuottaa.

Paula Pihlajamaa [00:25:20]: Kyllä, tuo rahoitus on varmaan tärkeimmissä osissa, kun lähdetään neuvottelemaan jo hyvissä ajoin, miten se saadaan loksautettua kohdilleen.

Hanna-Leena Rissanen [00:25:31]: Ja varmaan, jos tarvitaan ulkopuolista rahoitusta, tietysti nousee varmaan aika isoksi tekijäksi ihan, että teetetään kunnon arvonmääritykset siitä yrityksestä, jolla pystytään rahoittajille perustelemaan se rahoitustarve ja vakuusarvot ja näin päin pois. Jos ei tarvita ulkopuolisia rahoittajia, niin silloin se on toki usein vähän yksinkertaisempaa.

Paula Pihlajamaa [00:25:54]: Kyllä. Riennetään eteenpäin. Mietin, mitä sen sukupolvenvaihdoksen jälkeen tapahtuu. Tässä jo osakassopimus mainittiin. Onko tämä nyt vähän, että tästä luontevasti siirretään perhevarallisuussuunnitelman puolelle. Mitä osakassopimus kenties, roolitukset on ollut tässä jo puheissa. Mitä muuta?

Antti Korkeakivi [00:26:23]: Jos sopii, niin minä voisin siitä osakassopimuksesta vielä muutaman sanan sanoa. Ensimmäinen sääntö on se, että aina on tehtävä osakassopimus, jos osakkaita on enemmän kuin yksi. Syy on aika selvä. Silloin kun näitä asioita järjestellään, suunnitellaan, toteutetaan, toivon mukaan seuraava sukupolvi, he ovat yksimielisiä siitä mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Asioista on helpompi sopia silloin kuin että annetaan veden virrata Oulujoessa ja törmätään kymmenen vuoden päästä tilanteeseen, että kaikilla on ihan erilaiset intressit. Asioista ei ole sovittu. Ja osakassopimuksessa keskeisiä ehtoja, nyt muutama esimerkki vaan heitettynä, mistä pitäisi sopia. Voidaanko luovuttaa niitä osakkeita seuraavalle sukupolvelle ja kenelle ylipäätänsä voidaan luovuttaa ja miten voidaan luovuttaa ja millä hinnalla. Voidaanko siihen luovutukseen tarttua esimerkiksi lunastuspykälän perusteella. Mitä jos osakkaiden enemmistö haluaa myydä sen yrityksen, täytyykö vähemmistön lähteä mukaan. Eli puhutaan niin sanotusta myötämyyntioikeus ja -velvollisuuspykälistä. Jos osakkaita on useampia ja on perheyrityksistä kysymys, eli ei puhuta avainhenkilöstä, joka mahdollisesti tulee jatkajaksi, voidaan miettiä, että tulisiko joidenkin päätösten osalta vaatia yksimielisyyttä. Ovatko jotkut päätökset niin merkittäviä, että ne on tehtävä yksimielisesti. Ja monesti vastaus yrittäjillä on, kun tämmöisen kysymyksen esittää, että totta kai. Tehdään mahdollisimman pitkä lista. No törmätään siihen tilanteeseen, että niitä päätöksiä ei saada tehtyä, kun siellä on yksi, joka on vastaan. Ja sen jälkeen me mietitään sitä, että mikä olisi semmoinen järkevä yksimielisyys, jos näin voi tämän asian kuvata. Eli mikä on se äänten enemmistö, mikä ratkaisee, jos ei saada päätöksiä tehtyä. Nuo ovat semmoisia keskeisiä asioita. Ja toki, miten hallitus valitaan. Onko kaikilla oikeus hallitukseen. Onko jollakin oikeus kenties alussa toimitusjohtajan paikkaan. Ja tämä on ehkä se tärkein kysymys, edellytetäänkö osakeomistuksen osalta, että kyseinen henkilö työskentelee yhtiön lukuun. Vai onko mahdollista olla passiivinen osakkeenomistaja. Voi olla myös tämmöisiä hybridejä, eli voi olla tämmöinen kevennetty työskentelyvelvoite, joka voidaan täyttää vaikka hallituksen jäsenyydellä. Mutta se on täysin eri asia kuin että pitää olla työ- tai toimisuhteessa yhtiöön.

Hanna-Leena Rissanen [00:29:19]: Nämä kaikki ovat semmoisia asioita, että ne on oikeasti parempi, niin kuin Antti taisi sanoakin, käydä läpi ennen sitä sukupolvenvaihdosta ja miettiä siinä vaiheessa, jotta kun se sukupolvenvaihdos on tehty, pystytään keskittymään siihen yritystoiminnan eteenpäin viemiseen. Ei jouduta siihen tilanteeseen, että nyt on omistus vaihtunut ja nyt me aletaan miettimään vasta, että no mitenkäs me nyt oikeasti nämä meidän keskinäiset suhteemme järjestellään. Ja tämä kaikki voi tuntua yrittäjästä itsestään ja niistä jatkajista aika isotöiseltä, isolta, hankalalta prosessilta. Tässä on hirveän paljon asioita, joita täytyy miettiä. Minä aina rauhoitan asiakasta sillä, että teidän ei tarvitse niinkään miettiä, että mitä kaikkia juttuja tässä on, mitä pitäisi osata ottaa huomioon. Me nostetaan niitä esille aina sitä mukaan, kun on niiden asioiden aika. Eli me huolehditaan siitä, että ne tärkeimmät jutut tulee keskusteltua ja käytyä läpi. Tietenkään päätöksiähän me ei voida tehdä asiakkaiden puolesta, että heidän täytyy olla valmiit myös tekemään niitä päätöksiä. Kyllä me pyritään huolehtimaan siitä, että kaikki olennaiset jutut tulevat huolehdittua.

Antti Korkeakivi [00:30:33]: Juuri näin. Monesti lähdetään liikkeelle, sitä varten ollaan tämmöisiä erillisiä listauksia laadittu, eli tämmöisiä keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät vaikka osakassopimukseen tai yhtiöjärjestykseen. Miten halutaan tietyissä tilanteissa tapahtuvan. Ja siinä kysymyslistaus ei ole tämmöinen avoin, että siihen yrittäjä ja seuraajat itse sen täyttävät, näin me halutaan tapahtuvan, vaan siinä on myös esimerkkejä, miten voidaan asia toteuttaa. Ja usein me emme saa sitä täyttä niin sanottua pelikirjaa sitä osakassopimusta varten lähettämällä kysymysluettelo asiakkaalle, joka toimittaa sen täytettynä meille. Niinhän se ei toimi. Mutta se saa heidät miettimään näitä kysymyksiä ennakolta. Ja kun päästään siihen saman pöydän ääreen, niin silloin ne keskustellaan halki. Kuunnellaan ne mielipiteet ja joskus tehdään kompromisseja. Mutta mikään asia ei jää tavallaan asiakkaan vastuulle. Me huolehditaan siitä, että se toimii, nimenomaan se tahtotila huomioiden se järjestely.

Paula Pihlajamaa [00:31:45]: Miten näissä sopimuksissa huomioidaan mahdolliset nykyiset ja tulevat puolisoiden asema?

Antti Korkeakivi [00:31:53]: Kysytkö pääsäännön vai? No siis tämähän on yksi keskeinen kysymys. Hanna-Leena, täydennä toki, jos tulee täydennettävää, mutta puhutaan vaikka avo- tai aviopuolisoista, usein halutaan, että avio-oikeus suljetaan poissa avioehtosopimuksella ja usein edellytetään osakassopimuksella, että tämmöinen tehdään.

Hanna-Leena Rissanen [00:32:18]: Ja useinhan se tehdään jo siinä luopumisvaiheessa niissä dokumenteissa, jos puhutaan vaikka lahjasta, niin lahjassa jo se puolison avio-oikeus suljetaan pois.

Antti Korkeakivi [00:32:27]: Kyllä ja siihen liittyy muun muassa taas tekniikkaa, mitä jos itse lähtee lahjakirjaa tekemään ja halutaan se avio-oikeus pois sulkea, ne todistajat siellä pitäisi olla. Ja aika monta lahjakirjaa olen nähnyt, missä niitä todistajia ei ole ollut. Tämä on ehkä tämmöinen kevennys, joka omaan tyyliini sopii, mutta puhutaan tästä avio-oikeuden poissulkemisesta yritystoiminnassa. Se on todellakin helpompaa ennen kuin se yritysomistus tulee, koska minä olen uudistanut osakassopimuksia todella paljon. Kun yrittäjiltä on kysynyt, että teillä ei ole tässä vanhassa osakassopimuksessa ollut mitään avio-oikeuden poissulkevaa määräystä, että tulisi tämä avioehtosopimus tehdä. Ja kysyn, että tehdäänkö se nyt. Aika monta kertaa olen kuullut vastauksen, että ei uskalla, koska puoliso ajattelee, että nyt on jokin vialla. Tässä on yritystoimintaa pitkään harjoitettu, nyt tässä on joku takana.

Hanna-Leena Rissanen [00:33:27]: Tässäkin me voidaan auttaa. Me voidaan nostaa se asia keskusteluun ja kertoa perusteet sille, että miksi tämä on tärkeä käydä läpi.

Paula Pihlajamaa [00:33:38]: Meillä aika näyttää rientävän hyvinkin, mutta puhutaan vähän vielä perhevarallisuussuunnittelusta. Mitä myyttejä siellä liikkuu?

Hanna-Leena Rissanen [00:33:47]: Varmasti se yleisin myytti on se, että ei koske minua. Joko ajatellaan, että minulla ei ole sellaista varallisuutta, mitä pitäisi erityisesti sen osalta miettiä, että mitä sille tapahtuu. Ajatellaan, että tämä ei ole vielä ajankohtainen asia. Joka ikinen täysi-ikäinen henkilö, jolla on vähänkään varallisuutta joutuu omalta osaltaan miettimään, tai pitäisi miettiä minun mielestäni, että mitä tapahtuu tilanteessa, jossa minä kuolen. Jos minä menetän toimintakykyni. En pysty itse määräämään asioista. Tai jos ollaan naimisissa, mitä tapahtuu, jos se avioliitto päättyy. Se päättyy aina. Joko se päättyy siihen puolison kuolemaan tai se päättyy avioeroon. Nämä ovat semmoisia faktoja, että näistä siinä mielessä se tunnepuoli kannattaisi yrittää pitää mahdollisimman erillään ja miettiä vain ihan kylmästi faktojen kautta. Jos tämmöinen poikkeustilanne tulee eteen, mitä tapahtuu. Täytyy ymmärtää, miten asiat menevät lain mukaan, jos mitään ei tehdä. Jos se tilanne ei tyydytä, niin lähdetään miettimään, miten päästäisiin semmoiseen lopputulokseen, joka tyydyttää. Minkälaisia dokumentteja me tehdään tai minkälaisella sisällöllä me niitä tehdään. Joskushan meillä on niin ideaali tilanne, että me todetaan, että ei me tarvita testamenttia eikä me tarvita avioehtosopimusta edunvalvontavaltuutukseen. Eli edunvalvontavaltuutus on tämmöinen valtakirja, jolla sinä määräät, että kuka sinun asioitasi hoitaa, jos et itse kykene vaikka sairauden tai jonkun onnettomuuden vuoksi. Edunvalvontavaltakirjan tarvitsee jokainen. Mutta avioehtosopimusta tai testamenttia ei välttämättä tarvitse ja silloin niitä ei laadita. Mutta silloinkin se asia on mietitty läpi ja se on tietoinen valinta, että niitä papereita ei tehdä. Mutta kyllä minä sanoisin, että aika moni yrittäjä tarvitsee nämä kaikki kolme paperia.

Antti Korkeakivi [00:35:48]: Samaa mieltä. Ennen tätä podcastia laitoin kymmeneksi minuutiksi silmät kiinni ja mietin, mitä haluan sanoa. Yksi asia, joka minulla itsellä tuli mieleen, puhutaan vaikka perhevarallisuussuunnittelusta tai tästä SPV:stä, josta ollaan paljon puhuttu. Kun julkisesti puhutaan siitä, että koskee isoja yrityksiä, meidän näkökulmastamme ei ole väliä, kuinka monta nollaa yrityksen arvostuksessa on. Se voi olla henkisellä tasolla jopa tärkeämpää sille pienyrittäjälle kuin suuren yrityksen omistajalle. Henkinen hintalappu voi olla paljon isompi. Ja lopulta, kun puhutaan perhevarallisuusoikeudesta, niin siinähän vaikutetaan omaan ja läheisten tulevaisuuteen. Eli määritetään tulevaisuutta. Katsotaan, mitä halutaan tapahtuvan. Niillä on kauaskantoisia ratkaisuja. Se mitä itse suosittelen, ne asiat hoidetaan kuntoon, koska niitä voidaan muuttaa. Niin kauan kuin ollaan oikeustoimikelpoisia, niitä voidaan muuttaa. Eli jos mieli muuttuu myöhemmin, muutetaan papereita. Se ei ole sen kummoisempaa. Me ei koskaan voida tietää, kuinka pitkä elämänlanka meillä on. Ei voida sitä viivyttää, että kyllä me vielä keretään miettiä tätä. Koskaan ei voida tietää. Niin siksi on hyvä aloittaa jo nyt.

Hanna-Leena Rissanen [00:37:21]: Kyllä, täysin samaa mieltä Antin kanssa.

Paula Pihlajamaa [00:37:24]: Siinä oli vahvoja loppusanoja. Tässä oikeastaan vastattiinkin siihen kysymykseen, että mitä te haluatte podcast-kuuntelijoiden muistavan tästä keskustelusta. Oliko se tämä Antin viimeinen lausahdus vai onko vielä joku?

Antti Korkeakivi [00:37:44]: Minulla on ainakin pari asiaa. Tuo oli tarkoituksella vahva kannanotto siihen, että nämä asiat täytyy laittaa kuntoon. Harvoin, jos me ollaan yrittäjille tämä asia tuotu ilmi, he olisivat sanoneet meille, että ei ole tarpeellista. Sitä ei vaan ajatella siinä arjen kiireen keskellä. Tai ajatellaan, että hoidetaan ne myöhemmin.

Hanna-Leena Rissanen [00:38:05]: Niin ja se on vähän epämukava aihe tietysti ajatella, että mitä sitten kun kuolen tai jos puoliso kuolee, niin ei sitä ihan ehdoin tahdoin halua jatkuvasti sitä ajatusta kuljettaa arjessa matkassa. Senpä takia me kysytään niitä hankalia kysymyksiä.

Antti Korkeakivi [00:38:21]: Mutta semmoiset kaksi muuta asiaa. Yksi on, että kun puhutaan seuraavasta sukupolvesta, niin hyvissä ajoin, ei kun on kiire, pitäisi selvittää niiden lasten ja mahdollisesti näiden yrityksen avainhenkilöiden kiinnostus sitä yritystä ja sen jatkamista kohtaan. Koska yleensä liian myöhään kysytään näitä kysymyksiä. Tämä linkittyy siihen kolmanteen, viimeiseen pointtiin, mitä minulla on sanottavana. Eli kun mietitään sitä sukupolvenvaihdosta, täytyy ennakoida. Eli kuka se sitten jatkaja onkin, pitäisi ottaa mukaan kouluttautumaan siihen yritykseen ja ennen kaikkea tutustumaan niihin asiakkaisiin. Varsinkin pienissä yrityksissä, joissa se yritys rakentuu sen yrittäjän ympärille, tällä yrittäjällä on ne asiakaskontaktit ja se myynti tulee sen yrittäjän kautta. Jos sitä ennakollista työtä ei ole tehty ja siihen tulee, on se oma lapsi tai se avainhenkilö, joka on siellä taustalla toiminut, se luottamus ei ole päivästä yksi. Ja paljon helpompaa on jatkaa menestyksekästä yritystoimintaa, jos ne yrittäjän kontaktit on siirretty jo hyvissä ajoin tälle jatkajalle. Eli koskaan ei ole liian aikaista, sanoisinko näin.

Hanna-Leena Rissanen [00:39:47]: Se on juuri noin. Minun mielestäni jokaisen yrittäjän on aika ajoin arvioitava sitä oman yrityksen tilannetta nimenomaan siitä näkökulmasta, että miten tämä jatkuu minun jälkeeni. Se on osa sitä semmoista hyvää yrityksen hallintoa. Niin kuin Antti tuossa sanoi, niin näitä ei voi liian aikaisessa vaiheessa tavallaan miettiä näitä asioita. Niihin pitää aina aika ajan palata. Se hetki, milloin me tehdään jotakin toimia, niin ei ole välttämättä nyt. Mutta että me tiedostetaan, että se hetki tulee jossakin vaiheessa ja me on valmistauduttu siihen esimerkiksi valmentamalla sitä seuraavaa sukupolvea tai mitä tahansa, niin totta kai se luopuminen ja se sukupolvenvaihdos esimerkiksi on paljon helpompi toteuttaa, kun se aika tulee. Nämähän ovat yleensä tosi pitkiä prosesseja. Puhutaan helposti kymmenestäkin vuodesta, kun mietitään, että sukupolvenvaihdoskeskustelut aloitetaan ja viedään loppuun. Ei ole ollenkaan epätavallista, että se kestää vuosia. Se on ymmärrettävää. Nämä ovat isoja juttuja ja näitä ei voi tehdäkään ihan hetken mielijohteesta.

Antti Korkeakivi [00:41:01]: Vaikka on joskus niinkin tehty.

Hanna-Leena Rissanen [00:41:04]: No joskus joo.

Paula Pihlajamaa [00:41:06]: Mutta tähdätään siihen, että ei tehdä, vaan lähdetään ajoissa liikkeelle. Ja loistavat asiantuntijat Hanna-Leena Rissanen ja Antti Korkeakivi ovat teidän käytössänne. Lämpimästi kiitokset mukanaolosta ja oli aivan loistava keskustella teidän kanssanne tästä aiheesta.

Antti Korkeakivi [00:41:21]: Kiitos paljon, oli tosi kiva.

Hanna-Leena Rissanen [00:41:23]: Kiitos.

[musiikkia 00:41:24 - 00:41:27]

[äänite päättyy]