Millaisia ajatuksia vastuullisuus ja kestävän kehitys herättää pitkän ja vaikuttavan uran tehneen presidentti Halosen mielessä? Millaisia kokemuksia presidentti Halosella on liittyen vastuulliseen johtamiseen? Miten vastuullisuus asiat liittyvät valtiojohdon ja presidentin työtehtäviin? Mikä on Presidentti Halosen viesti suomalaisille nuorille vastuullisuuteen ja kestävän kehityksen teemoihin liittyen. Kuuntele jakso!
Lisää uusia jaksoja tulossa alkuvuodesta!
Creators & Guests
What is Vastuullisuus työelämässä?
Vastuullisuus asiat ovat tärkeä osa organisaatioiden toimintaa, päätöksentekoa sekä ihmisten jokapäiväistä elämää. Näistä teemoista keskustellaan Vastuullisuus työelämässä podcastissa eri alojen ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa.
Vastuullisuus työelämässä on osa JYUcast podcasteja ja studiossa vieraiden kanssa keskustelemassa on Matleena Pietiläinen. Matleena viihtyy vastuullisuus teemojen äärellä työssään yliopistonopettajana ja väitöskirjatutkijana. Vapaa-ajalla hän inspiroituu maalaamisesta sekä kestävyysliikunnasta yhdessä perheen ja ystävien kanssa.
Jaksojen tekstivastineet löytyvät Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sivuilta:
https://www.avoin.jyu.fi/fi/tekstitykset/vastuullisuus-podcastin-jaksojen-tekstitykset
[äänite alkaa]
Matleena Pietiläinen [00:00:05]: Vastuullinen johtaminen on ajankohtainen aihe monella tapaa. Tarkastellaan sitten kansainvälistä politiikkaa, turvallisuutta, taloutta tai yrityselämän jokapäiväisiä käytänteitä. Teemat ovat muodostuneet niin tärkeiksi viime vuosina ja kuukausina, että halusin ottaa vastuullisen johtamisen ehdottomasti kokonaisen jakson verran käsittelyyn. Mikä hienointa, näistä teemoista on kanssani tänään keskustelemassa arvovaltainen vieras. Presidentti Tarja Halonen. Minulla on ilo ja suuri kunnia toivottaa teidät tervetulleeksi vastuullisuus työelämässä podcastiin. Lämpimästi tervetuloa.
Tarja Halonen [00:00:44]: Kiitoksia. Upeaa, että te teette näin tärkeästä aiheesta podcastin. Toivotaan, että keskustelu muodostuu hyödylliseksi.
Matleena Pietiläinen [00:00:54]: Tänään meidän aiheena on vastuullinen johtaminen. Ennen tähän päivän teemaan keskittymistä niin haluaisin kysyä teiltä, mitä teille kuuluu elämään tällä hetkellä? Millaisten projektien äärellä työskentelette?
Tarja Halonen [00:01:06]: Jos aloitan sanomalla, että virallisesti olen eläkkeellä ja lisäksi yhtä virallisesti olen vielä jonkinlaisella sairaslomalla. Minua on leikattu tänä syksynä molemmin puolin sekä vasen että oikea lonkka ja ensimmäinen vastuullinen asia on, että sanonkin pitäkää huolta terveydestänne. Yleensä tämän tyyppiset asiat kuten polvet tai lonkat tai jotkut muut ei parane odottaessa. Seuraavan kerran kun teille joku sanoo, että pitää johonkin asiaan kiinnittää huomiota niin ottakaa se tosissaan. Mutta töiden puolesta niin olen ollut mukana sekä ulkoministerinä että aikoinaan virassa presidenttinä niin paljonkin kestävyysteeman kanssa. Olen ollut YK:n piirissä koko 2000 luvun erilaisissa tehtävissä. Sekä presidenttiaikana että sen jälkeen. Ja vuosi 2000 oli nämä vuosituhat tavoitteet, joka oli ensimmäinen globaali solidaarisuuden julistus ja se oli nimenomaan globaalin etelän kovasti tervetulleeksi katsoma ohjelma. Se ei ollut juridisesti sitova, niin kuin ei 15 vuotta myöhemmin tullut agenda 2030 eli kestävä kehitys. Olin siinäkin toinen puheenjohtaja, meillähän on aina YK:ssa kaksi puheenjohtajaa, etelästä ja pohjoisesta. Ja mies ja nainen ja sitten ne koittaa saada tämmöisen aikaan. Tämä agenda 2030 sen päätösaika nimensä mukaisesti on muutaman vuoden päässä. Olen koettanut olla vastuullinen, että olen mahdollisimman monissa näissä YK:n ja yleensä sitten kansainvälisten yhteisöjen ohjelmissa joilla koetaan saada tämä hyvä agenda myöskin käytäntöön. Siinä ehkä tunnetuin juridisesti sitova sopimus on Pariisin ilmastosopimus. Tähän liittyy aivan valtavan paljon erilaisia kokouksia ja koulutuksia ja tapaamisia. Joka on sillä tavalla hieno juttu, että se todistaa ainakin minulle että maailma koettaa ottaa nämä asiat tosissaan ja muuttaa omaa elämäämme vastuullisemmaksi. Koko planeetta huomioon ottaen.
Matleena Pietiläinen [00:03:52]: Tässäkin muutamia esimerkkejä siitä, että miten olette uranne aikana tehneet merkittävää työtä vastuullisuuden edistämiseksi. Ja ylipäätään hienon, merkityksellisen ja vaikuttavan kansainvälisen uran politiikkassa ja valtion päänaisena. Mitkä ovat hienon uranne merkityksellisimpiä vaiheita, mitkä ovat erityisesti jääneet mieleen?
Tarja Halonen [00:04:16]: Ehkä sellainen esikoisena, ensimmäisenä oleminen on nyt jälkikäteen ollut se tärkeä tehtäväketju. Mutta itseasiassa silloin kun näitä tehtäviä tuli eteen, niin en minä kyllä itse ajatellut, että niistä tulisi mitään kauhean historiallista. Tuli lähinnä aito suomalainen tunne, että jos kerran tehtävän saa niin se pitää hoitaa kunnolla. Vasta jälkeenpäin olen huomannut sen, että se on ollut aika looginen. Olen ollut ensimmäinen naispuolinen työmarkkinajuristi neuvotteluissa silloin 1970 ja sen jälkeen kansanedustajana myöhemmin ja sitten sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja eduskunnassa. Oikeusministeri, siinäkin ensimmäinen poliittisesti valittu nainen. Minun oma professori Inkeri Anttila, hän oli Auran vpk-hallituksessa ministerinä. Sitten myöhemmin tietysti se, että oli tilanne, jossa minut valittiin Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi. Kun me keskustelemme sinne Jyväskylään, niin sanoisin, että olin myöskin ensimmäinen Suomen presidenteistä, joka oli Helsingistä. Kaikki edelliset kymmenen olivat muualta. Itse pitäisin tärkeänä sitä, että me olemme olleet sukupuolten tasa-arvon ja muunkin tasa-arvon kannalta uskottava vaikuttaja, koska me olemme sitä tosissamme tehneet kotimaassa ja ihan hyvällä menestyksellä. Toinen asia on se, että mikään ei nykyään ole pelkästään kansallista. Siinä on aina myöskin kansainvälinen ulottuvuus, niinkuin nyt tässä ikävässä asiassa, Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Taikka aikoinaan Syyrian sota. Monet ajattelivat, että ne ovat paikallisia, niin eivät ne ole paikallisia. Se on erittäin asia paikallisesti, mutta kyllä sillä on vaikutusta myöskin sitten yleiseen tilanteeseen, niin kuin nyt Ukrainan kohdalla on nähty sen suora vaikutus lisääntyvään nälänhätään Afrikassa. Katsotaan nyt jatkossa, mikä näyttää tärkeimmältä. Sitä on itse vaikea kaikkinensa katsoa, mutta kyllä se lähivaikuttaminenkin on tärkeätä. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen yhden biologisesti yhden lapsen äiti. Meillä on ollut vähän kuin pensasperhe, siinä on ollut viisi lasta kaikenkaikkiaan erilaisista olosuhteista ja nyt olen jo viisinkertainen isoäiti.
Matleena Pietiläinen [00:07:00]: Merkittäviä asioita elämässä. Kuulijoille tiedoksi, että teemme tätä podjaksoa etänä. Minä täällä Jyväskylässä ja vieras Helsingin studiolla. Ehkä tämäkin on tämmöinen vastuullisuusteko, kun ei yhtä jakson nauhoitusta varten lähdetä reissaamaan.
Tarja Halonen [00:07:16]: Nimenomaan.
Matleena Pietiläinen [00:07:21]: Te olette aktiivisesti uranne aikana nostaneet esiin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden merkitsevyyttä eri konteksteissa ja tehneet laajaa huomiota saaneita keskustelunavauksia eri foorumeilla muun muassa tasa-arvoon ja ihmisoikeuskysymyksiin liittyen. Lähestytään näitä teemoja tuonnenpana johtamisen ja johtajuuden näkökulmasta, mutta ensin kiinnostaisi tietää, mitä vastuullisuus teille tarkoittaa ja merkitsee henkilökohtaisesti?
Tarja Halonen [00:07:48]: Juuri sitä, että hommat on hoidettu kunnollisesti, jos puhutaan ihan arkikielellä. Siinä on kaksi ulottuvuutta, joita nykyisten nuorten kohdalla haluan kovasti painottaa, se on se, että pitää tuntea oma vastuunsa. Se, että minun tarvitsee ja pitää tehdä. Mutta siinä on myös se toinen puoli, että kukaan ei vastaa yksinään koko tästä asiasta. Eivät edes johtavat henkilöt ihan harvinaisia tilanteita lukuunottamatta, jossain sodan julistuksessa ja muussa. Siinä tietysti henkilön oma vastuu on todella suuri. Useissa asioissa, kun nuorten kanssa olemme keskustelleet esimerkiksi juuri ympäristötilanteesta tai muista vastaavista. Niin joudun sanomaan, että sinulla on oma vastuusi. Tee mahdollisimman hyvin oma osuutesi, niin minäkin olen alkanut tehdä. Toisaalta ei pidä kuvitella, että vain minä olen siitä vastuussa. Semmoinen ylimittainen vastuunotto, se lamaannuttaa, se on epärealistinen, koska maailman vastuullisuuden rakentaminen on yhteistyötä. Tämä on mielestäni hyvin keskeinen asia. Mitä sitten tulee esimerkiksi poliittiseen toimintaan, niin se mikä minusta on nyky-yhteiskunnassa huonompi kuin aikaisemminv, vaikka ei ne ihmiset ennenkään mitään enkeleitä tai pyhimyksiä olleet on se, että ihmisten ja vaikuttajien läheiset joutuvat joskus hyvinkin raa'an läpivalaisun kohteeksi julkisuudessa. Minä toivon, että tästä kehityssuunnasta päästäisiin eroon, koska kyllähän ihmiset joutuvat etukäteen miettimään sitä, että mitä esimerkiksi kansainvälinen tai kansallinen vaikuttaminen merkitsee heidän perheilleen taikka muulle yhteisölle. Esimerkiksi yliopistoelämässä olen jo huomannut, että kun naistutkijoiden teemoihin, jos ne on sanoisinko uudenlaisia taikka tällaisia joissa on ollut hyvin kaksijakoista keskustelua, niin siinä joutuu melkoisen ryöpytyksen kohteeksi esimerkiksi somessa tai perinteisessä mediassa. Toivoisin, että tässä mielessä sitä vastuullisuutta ei liiallisessa määrin henkilöitäisi, koska jokaisella on se oma pieni alueensa, mistä on vastuussa. Toivottavasti me osaamme siihen suhtautua rakentavasti.
Matleena Pietiläinen [00:10:26]: Tärkeitä asioita ja olen tunnistanut näitä vastaavia tilanteita itsekkin.
Tarja Halonen [00:10:33]: Esimerkiksi tutkijat, tiedän tällä hetkellä eräitä nuorempia naisia jotka miettivät tutkimusalueitaan, he miettivät sitä että kuinka kova vastuu ja minkälaiset seuraamukset tulee siitä, että he on mukana. Mielestäni oikea vastuu on tämä, minkä itsekkin sanoit, että tehdään tärkeistä asioista ohjelmia ja koulutuksia. Mutta toisaalta muistettaisiin se, että jokainen ihminen on vaan yksi ihminen.
Matleena Pietiläinen [00:11:02]: Miten olette kiinnostuneet vastuullisuusasioista yhteiskunnallisella ja politiikan tasoilla? Onko joku tietty tilanne saadut teidät kiinnostumaan vai onko se kasvanut vähitellen?
Tarja Halonen [00:11:13]: Kyllä se tuli kysymyksen loppuosassa se minunkin vastaukseni. Itse tulen semmoisesta vahvojen naisten suvusta ja semmoisesta työväenliikkeen perheestä, että en oikein osaa itsekkään sanoa, että milloin olen itse havainnut tämän vastuullisuuteni. Äitini aina sanoi, että kun me jostain asiasta arvostelimme kotona ja sanoimme, että tämä tai tämä asia ei ole niin kuin me halutaan, niin hän aina sanoi, että jos näet, että asia on väärin. Silloin se pitää sitten todeta, että se on väärin ja koettaa muuttaa sitä. Olet itse vastuussa omalta osaltasi siitä, että asiat muuttuu parempaan suuntaan. Siinä mielessä väittäisin, että olen kasvanut siihen pienestä asti. Sitten on tietenkin joitakin tilanteita, että itsekkin jälkeenpäin muistaa, että tällöin tapahtui jotakin tärkeää omassa suhtautumisessa. Minähän olen ollut hyvin pitkään ajanut seksuaalisten vähemmistöjen asiaa. On kysytty, että miksi olen tästä kiinnostunut, niin olin yksinkertaisesti 1960-luvulla Suomen ylioppilaskuntien liiton sosiaalisihteeri ja sitä kautta ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä. Me näimme sieltä hyvin, että oli kaksi kipeää asiaa. Oli opiskelijoiden terveydentilanteessa tai sanoisinko, mitä he halusivat palveluja. Toinen oli mielenterveyspalvelut ja toinen oli perhevalistus tai miten sitä siihen aikaan sanottiin. Ihmisten oman seksuaalisen identiteetin hahmottaminen ja siihen aikaan esimerkiksi aborttikysymys oli ihan alkutekijöissään ja esimerkiksi homoseksuaalisuus oli rikoslaissa mainittu rikos. Tätä kautta kun näki myöskin, että millä tavalla nämä asiat vaikuttivat lähiympäristössä ihmisten elämään niin joutui miettimään, että tälle asialle pitää jotakin tehdä. Muistan hyvin kun seta, joka on ollut alusta alkaen voimistamassa niin kun he kysyivät minua puheenjohtajaksi, niin se ainoa tämmöinen puheenjohtajan tehtävä, jota minä vuoden mietin ennen kuin uskalsin alkaa siihen. Juuri sen takia, että seksuaaliasioista tuleva posti, kun ollaan erimieltä, niin se on kyllä ihan oma lukunsa. Mutta kyllä sitten suostuin. Mietin mielessäni, että jos minä joka saan kuitenkin omassa henkilökohtaisessa elämässäni kuulua siihen helppoon enemmistöön, niin jos minä en uskalla auttaa, niin miten voisin kuvitella, että miten ne ihmiset joita tämä asia koskee henkilökohtaisesti niin uskaltaa tulla julkisuuteen ja vaatia muutosta.
Matleena Pietiläinen [00:14:01]: Kaikeksi onneksi esimerkiksi nämä tasa-arvoasiat ovat kehittyneet Suomessa.
Tarja Halonen [00:14:06]: Aivan valtavasti. Nuori polvi ei tänä päivänä osaa ilman mielikuvitusta saada selväksikään minkälainen tilanne silloin oli. Ei ollut ehkäisykeinoja ja myöhemmin suunnilleen ehkäisykeinojen kanssa tuli hivi ja muut tämmöiset. Olen huomannut, että nämä ovat samoja asioita, jotka edelleenkin nuoren ihmisen mielessä. Nyt tällä hetkellä tietenkin käsitys seksuaalisuudesta on hyvin paljon monipuolistunut. Että emme enää puhu vain mies ja naisolettamasta vaan sitä koko värikästä skaalaa koetaan pitää mielessämme. Ja myöskin se seikka mitä usein joutuu sanomaat, että ei tämä nyt ole semmoinen pysyvä tila aina. Että ihmiset saattava olla tänään yhtä ja sitten vuosien mittaan jotain muuta. Rehellisyys myöskin omaa identiteettiä kohtaan voi helpottaa elämää.
Matleena Pietiläinen [00:15:10]: Miten vastuullisuusasiat on huomioitu ja miten niihin vaikuttaminen on kehittynyt uranne aikana Suomessa?
Tarja Halonen [00:15:18]: Siinä on oikeastaan kaksi semmoista eri trendiä. Toinen mistä me olemme jo puhuneet, mikä on se henkilökohtainen vastuu. Silloin jo 1960-luvulla ja varmaan aikaisemminkin meillä oli semmoinen iskulause, slogani, että yksityinen on poliittista. Pahimmillaan siihen, kun ihmiset olivat kansanedustaja ehdokkaana vaaleissa, niin tuli joku aktivistiporukka ja sanoi, että mä haluan katsoa mitä sulla on roskalaatikossa. Että elätkö sinä todella niin kuin puhut. Ja minä aikoinaan olen ollut monta kertaa kiperässä tilanteessa sen suhteen, että toisaalta poliitikolla pitää olla oikeus myöskin yksityiselämään. Vähän kuin pääministeri Sanna Marin sanoi, että hän ei ikinä tule tähän tottumaan. Olemme joskus hänen kanssaan siitä puhuneetkin ja olen sanonut, että ei siihen totukkaan, mutta se on vaan asia joka on pakko ottaa huomioon. Mutta tiettyyn rajaan asti, minusta on aivan oikein, että sanotaan, että yksityinen on poliittista. Eli että jos puhuu yhtä ja tekee toista, niin se ei ole vastuullista. Mutta toistepäin sanoisin, että harva meistä osaa kuitenkaan miettiä päätöksiä, jotka tänään tuntuvat vastuullisilta. Onko ne sitten viiden, kymmenen, viidentoista tai viidenkymmenen vuoden päästä vastuullista. Esimerkiksi kestävän kehityksen toteuttamisessa hyvin mielellään aina sanon, että niitä jotka yritysmaailmassa ovat ensimmäisenä liikkeellä niin ei sitten pidä sitten ampua. Ne jotka ensimmäisenä asian ottaa esille niin tekee sen silloisen parhaan tietämyksen mukaan ja voi olla, että he joutuu niin kuin me kaikki muutkin sanomaan, että ei se nyt sitten ollutkaan lopujen lopuksi hyvä ratkaisu. Että siinä pitää osata erottaa myöskin asteittain eteneminen. Se on ollut aika selkeä esimerkiksi energian ja polttoaineiden kohdalla, että me ollaan hyväksytty Suomessakin tämmöinen laaja skaala mitä me tarvitaan ylimenokaudelle. Mutta siinä ei saa unohtaa sitä, että tulevaisuudessa meillä pitää olla semmoinen uusiutuvien energialähteiden varassa toimiva talous. Ja sitten esimerkiksi toinen aihe on tämä, että joillekkin ihmisille mikään ei ole tarpeeksi, kun on heidän omien tarpeittensa tyydyttämisestä kyse. Mutta sitten kuitenkin tiedetään, että kaikilla ihmisillä on se oikeus ja sen pitää mahtua tähän kokonaisumman planetaarisiin rajoihin. Että myöskin tämä meidän oma rakas pallo voi hyvin.
Matleena Pietiläinen [00:17:59]: Kuten tiedetään nämä globaalit kestävyyshaasteet on tosi suuria tällä hetkellä. Miten me teidän näkemyksenne mukaan olemme kansakuntana vastaamaan näihin haasteisiin? Missä on eniten kirittävää?
Tarja Halonen [00:18:12]: Se on aika helppo katsoa itsekkin. Keinot voivat muuttua. Silloin kun teimme tämän Rion prosessin, jossa asiantuntijoiden ja poliitikkojen yhteistyöllä tehtiin tämä iso työ joka on pohjana tälle agenda 2030. Tavoitteita oli 250-300 niin diplomaatit lähtivät supistamaan sitä tähän 17. Kuten sanoin meillä on talo, kestävän kehityksen talo, jossa on 17 ovea. Se on tehty neuvottelemalla, on koetettu keskittää ne alueet missä voidaan itse vaikuttaa. Itse aina sanon, että jos tuntuu, että puhuta tarpeeksi biodiversiteetistä tai ei puhuta tarpeeksi vesistä, että puhutaan nyt vaan ilmastosta ja sukupuolten tasa-arvosta. Niin on hyvä katsoa sillä tavalla, että on talo jossa on 17 ovea. Mennään mistä ovesta tahansa sisälle niin tullaan samaan tilaan. Nämä kaikki eri kohdat vaikuttavat toinen toisiinsa ja niiden yksinään kehittäminen ei tuo ratkaisua. Mutta toisaalta, jokainen sektorikohtainen menestyminen tietysti rakentaa sitä yhteistä tavoitetta. Suomi oli ensimmäisiä maita, joka rakensi pääministerin toiminnan varassa olevan kansallisen seurannan. Sittemmin se oli välillä ympäristöministeriö, mutta sitten se taas palasi pääministerille. Tämä meidän virallisen seurantakaavion lisäksi olemme olleet hyvin aktiivisia tämmöisen kansalaisvertailun kanssa. Näitä voi seurata. YK:n puitteissa seuraamme tietysti tätä kansainvälisesti. Me voimme katsoa ihan, se kuin liikennevaloilla saatavissa netin kautta tämä seuranta, että mikä kohta meillä tai kansainvälisesti on edistynyt hyvin tai huonommin tai ei ollenkaan. Meillä tietysti semmoiset asiat kuin koulutus tai sukupuolten tasa-arvo ne on ihan hyvin sekä kansallisesti että kansainvälisesen arvion mukaan menestyneitä. Se mikä meillä on ongelma on tietysti energia. Koska asumme pohjoisessa ja me sellaisenaan jo vaaditaan energiaa. Lisäksi meidän elinkeinoelämämme on johtuen osin meidän historiasta, kun olemme olleet tämmöinen Ruotsin takamaa, niin ollaan oltu raaka-ainetuottajia ja meidän teollisuutemme on hyvinkin energiaintensiivistä. Se vaatii paljon energiaa. Siinä meillä on iso kysymys. Sitten on tietysti nämä mittausvälineet muuttuneet matkalla, silloin kun me saimme tämän agenda 2030 aikaiseksi, niin sitten piti tietysti tehdä vielä sopimus siitä, että millä tavalla mitataan kunkin maan menestymistä tai edistymistä. Se oli tilastoasiantuntijoiden, olen itsekkin ollut siinä mukana, tekemä taulukointi. Se kehittyy koko ajan. Siinä mielessä, kun olimme tosissamme sen suhteen, että meillä metsävaltaisena maana oli yksi parhaita asioita eu:n puitteissa, niin on huomattu että se ei olekkaan niin selvää, että nämä auttaisivat tässä energiakysymyksessä. Sitten joudumme uudelleen sitä miettimään. Itse myönnän sen, että kun Englannista, Saksasta ja monesta muusta maasta ovat metsät tässä oikeassa merkityksessä kadonneet, niin se sitten mitä edellytetään niiltä mailta joilla vielä on metsää tallella, niin ehkä se tulee vähän liiankin vahvasti painoitettua. Mutta se, että se pysyy ajankohtaisena asiana, josta nykyhallituskin on kovasti kiistellyt, niin minun mielestä se toisaalta osoittaa sen, että asia otetaan vakavasti. Politiikkaan kuuluu se, että ihmiset ovat eri mieltä, mutta sitten lopulta on löydettävä kompromissi. Ja semmoinen komporomissi, joka välitavoitteiden kautta sitten vie hyvään lopputulokseen. Ehdottaisin, että jos joku olisi kiinnostunut, niin katsoisi näitä, nämä löytyy kyllä netistä nämä vertailut. Jos joku muu alue tuntuu, arvoisa kuulija, sinusta tärkeämmältä niin kun vaan muistat sen, että se on ovi samaan taloon. Ja pidät ne yhteydet siinä selvänä, niin kannustan joka tapauksessa tekemään sen mitä osaat ja mihin sinulla on mahdollisuus.
Matleena Pietiläinen [00:22:55]: Tämä talovertaus on loistava ja aion omaan ajatteluuni ottaa tämän käyttöön. Jos mietitään kansainvälistä ja globaalia tilannetta, niin mitkä on teidän mielestänne suurimmat vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät globaalit haasteet tai uhkat tällä hetkellä?
Tarja Halonen [00:23:14]: Sanoisin, että kaikkein suurin haaste on se, että pystymmekö kehittämään maailmaa globaalisti monenkeskeiseen suuntaan eli multilaterismiin. Joku vuosi sitten tai vuosi kaksi sitten niin kukaan ei olisi pitänyt sitä semmoisena tehtävänä, joka on mahdoton. Mutta sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, olemme nähneet sekä sen Ukrainaan kohdistuvan ja Venäjän itsensä kokemat suuret uhat. Ja tiedämme miten se vaikuttaa Euroopan energian tilanteeseen, tiedämme sen miltä se saattaa vaikuttaa ja on jo vaikuttanut Afrikan ruokatilanteeseen. Silloin tämä multilateraalisuus tämä monenkeskeisyys on tullut esille. Koska meillä on vähän semmoinen tapa, enkä minäkään osaa parempaa keinoa sanoa, että aina kun joku käyttäytyy huonosti, me mietimme että jos me ei sitten oteta tätä mukaan. Tämmöisiä maita mukaan. Ja Venäjä esimerkiksi leikataan pois erilaisista ohjelmista ja sanotaan, kun et kerran ole noudattanut sääntöjä, et voi olla mukana. Se on yksi selkeä keino, kun ei aseita käytetä, niin ovat nämä sanktiot. Mutta siitä seuraa vastasanktiot ja sitten tämä maailman oma ympäristötyö niin se kehittyy tästä riippumatta. Että siitä ei saa neuvottelutaukoa. Sen vuoksi minä itse olen huolestunut tästä multilaterismista, koskee se mitä tahansa kestävän kehityksen aluetta. Nyt olisivat hyvät neuvot kalliita. Että millä tavalla voidaan rauhanomaisin keinoin painostaa Venäjää lopettamaan sota Ukrainaan. Mutta toistenpäin myös se, että miten me voisimme miettiä, mitkä on ne osatekijät, millä voitaisiin joka tapauksessa huolehtia siitä, että esimerkiksi maailman ilmastokysymystä voidaan todella seurata globaalina kysymyksenä. YK:n yleiskokouksessa on tuomittu useampaan kertaan Venäjän sotatoimet ja yleiskokouksessa selkeä enemmistö ajattelee samoin kuin mekin tässä. Mutta on totta toinenkin puoli, mitä minulla on YK:n puolelta, on valitettu, että jos katsotaan niitä maita jotka ovat joko äänestäneet vastaan tai istuneet aidalla. Eli toisin sanoen ovat äänestäneet tyhjää. Niin niiden maiden edustajat, ne edustavat noin 70 prosenttia maailman väestöstä. Se meillä unohtuu. Ihan samoin kun sanotaan, että Itämeri on tällä hetkellä EU meri tai Nato meri, niin ei se nyt ihan paikkaansa pidä. Venäjä näyttää olevan siellä rannalla ihan samalla tavalla ja samoin Kalingradi Venäjän alueesta. Eli ei pitäisi myöskään edes mielenrauhan säilymiseksi muuttaa tosiasioita. Se on minusta isoin. Sitten toinen on tietysti se, että vaikka tämä sama viheliäinen sota sitten on nopeuttanut näiden uusiutuvien energianlähteiden käyttöönottoa, niin siinä on osittain menty myös taaksepäin, koska tämä valikoima ei ole ollut niin hyvä energialäheiden osalta. Että kyllä se maakaasu ja jossain paikoin jopa hiilen käyttö on kuitenkin sitten tätä päivää. Eli tässä näkyy tämä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta kun me tätä tehdään tätä podcastia niin on viimeinen päivä Egyptissä ilmastokokouksessa, niin toivottavasti ne nyt tämän viimeisen päivän aikana saa aikaan sitten paljon kiistellyn sopimuksen siitä että niille lähinnä globaalin etelän maille, jotka ovat kärsineet eniten tästä ilmaston muutoksesta ja jotka ovat itse asiassa olleet vähiten siihen vaikuttamassa, että tämä korvausjärjestelmä otettaisiin kuitenkin käyttöön. Aamun uutiset näytti nyt jossain määrin positiivisemmilta.
Matleena Pietiläinen [00:27:59]: Mennään vastuulliseen johtamiseen. Se mistä tässä on kyse, on olemassa monenlaisia erilaisia näkemyksiä ja tulkintoja, kontekstista riippuen. Teillä on aiheeseen paljon ulottovuutta, kun uranne eri vaiheissa olette seuranneet johtamisen ja johtajuuden käytäntöjä eri konteksteissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Millainen näkemyksenne mukaan on vastuullinen johtaja?
Tarja Halonen [00:28:27]: Sellainen joka ottaa huomioon oman toimintansa lisäksi yhteisesti hyväksytyt pelisäännöt demokratiassa. Se tietysti tietää taas kompromisseja, siinä pitää oikein hahmottaa oma tilanteensa. Ei vähätellä sitä ei myöskään sitten liiaksi korostaa, se saattaa lamaannuttaa. Meillähän on Suomessa hallitusmuoto ja järjestelmä, joka on kehittynyt sadan vuoden aikana. Meillä on alkujaan ollut hyvinkin presidenttivaltainen hallintojärjestelmä, mutta nyt on siirtynyt sekä EU:n myös ja myös omiemme mielipiteiden johdosta enemmän parlamentaariseen vastuuseen eli pääministeri ja maan hallitus joka on vastuussa sitten eduskunnalle. Nämä on näitä päätöksentekopaikkoja. Toisin sanoen presidentti vastaa kuitenkin presidentin johtamana hallitus, vastaa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ja nyt tämä näkyvissä oleva Suomen liittyminen Natoon, se tietysti on lisännyt presidentin vastuullisuutta. Jo ennen minun aikaani oli alkanut kamppailu siitä, että miten ollaan edustettuna EU:ssa. Siinä ei ollut kyse mistään turhamaisuudesta, siinä oli kyse siitä, että se Euroopan unioni mihin me liityimme oli enemmän talouspoliittinen yhteenliittymä kuin sitten se kehittyi jo silloin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin enemmän myöskin ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi organisaatioksi. Tällöin tuli sitten kysymykseen, kuka siellä on se Suomen oikea edustaja, kun se tavallaan olisi kuulunut meidän silloisen järjestelmän mukaisesti, siellä olisi kuulunut olla molempien. Kyllä me sitten sitä osin tehtiinkin. Jos otatte EU:n huippukokousten kuvia, niin siellä on puolenkymmentä maata joissa on presidentti ja lopuissa on pääministeri. Mutta se pääministerivaltaisuus johtui osin siitä, että Euroopan unionissa on suurin osa näistä jäljellä olevista kuningaskunnista. Siinähän taas on maissa määritelty aika tavalla kapeammaksi se hallitsijan päätösvalta. Kyllä siinä sitten tämän presidentti, hallitus ja eduskuntakuvion lisäksi niin aina tuon esille sen, että pitää kunnioitaa näitä muita Montesquieun kolmijalan alueita eli että on lainsäädäntö, toimeenpanovalta ja sitten itsenäinen oikeuslaitos. Meillä tämä viimeksi mainittu on itsestään selvä, että me ei huomata sitä, että se on monissa maissa ihan vasta kehitysasteella. Ja minä itse olen ollut ja se on aiheuttanut paljon myöskin minuun kohdistuvaa kritiikkiä, kun olen sanonut, että ei se Venäjän lainsäädäntövalta nyt niin kauheasti poikkea kansainvälisestä tasosta. Mutta se, että niillä on perinteisesti ja näyttää olevan edelleen erittäin huono oikeusvaltiojärjestelmä ja myöskin hyvä hallinto, joka pitäisi olla siellä mukana. Niin se myöskin ontuu pahasti. Se aiheuttaa sen, että ihmisillä luottamus päätöksentekojärjestelmiin, jos maassa on nämä ongelmat, niin on hyvin heikko. Sitten tulee korruptio, joka on huono voiteluaine tähän huonoon hallintojärjestelmään. Tässä on se kokonaisuus. Silloin kun olen ollut vielä mukana eduskunnassa, ministerinä ja myöhemmin presidenttinä niin ihmiset aina sanovat, että kun olen taustaltani juristi, niin juridiikan pilaama ajattelumaailma demokratiasta, mutta kyllä ne nyt globalisaation myötä kasvanut näiden juristipainotteisemman ajattelun merkitys. Koska jonkinlainen yhteisesti sovittu järjestelmä pitää olla.
Matleena Pietiläinen [00:32:38]: Miltä kritiikki, jos puhutaan vaikka vastuullisuusasioista, niin miltä se tuntuu? Joutuuko sitä paljon puolustelemaan?
Tarja Halonen [00:32:45]: No nyt viime aikoina ei siinä edes auta puolustelukaan. Siinä täytyy toivoa, että ihmiset itse huomaisivat, missä on kohtuullinen arvostelu ja missä kohtuuton. Meillä on ollut nyt suuri keskustelu siitä, että oliko sodan jälkeisen Suomen ja muun sodan jälkeisen Euroopan ajattelu tällaisesta rauhan maanosan rakentamisesta, joka sitoo maat toisiinsa sekä taloudellisella yhteistyöllä, mutta kaikella muullakin yhteistyöllä. Sehän on Euroopan unioninkin alku. Se oli hiili- ja teräsunioni ja siitä laajentuneena ajatuksena, että tämä kanssakäyminen sitoisi sitten nämä maat noudattamaan samoja sääntöjä. Niin kun näkyy, niin Venäjä on rikkonut sitä oikein pahasti. Tätä kautta on tullut sellainen ajatus, että osa nimenomaan entisiä Neuvostoliiton valtaan joutuneita, nyttemmin itsenäisiä ja uudelleen itsenäistyneitä maita niin ovat sanoneet, että me olemme olleet naiveja. Voi olla, että jossain määrin, mutta ajatus siitä että me erilaisin toimin sidomme maat yhteen vaikka ne olisivat erimielisiä niin edelleen kannatan, että se on hyvä asia. Se on pohja sille multilateraaliselle toiminnalle. Siinä on joutunut miettimään uudelleen sitä, kun on ollut melkoisen ryöpytyksen kohteena, että mikä tulee olemaan sitten 30 vuoden päästä arvio nykytilanteesta, jossa nyt blokkiudutaan.
Matleena Pietiläinen [00:34:19]: Miten nämä vastuullisuusasiat liittyvät valtionjohdon kuten presidentin työtehtäviin?
Tarja Halonen [00:34:26]: Jos sanoisin, meillä on siinä lähellä se kotipoliisien liiton valtioneuvoston piirissä oleva oikeuskansleri, joka sitten vielä vahtii tätä, että tämä menee oikein. Suomessa on poikkeuksellinen järjestelmä siinä, että meillä on perustuslakivaliokunta joka arvioi aina uuden lainsäädännön suhteen, mitkä on oikeat menettelytavat. Kyllä se siihen on sidottu hyvin selkeästi. Mutta sitten on tietysti semmoista vaikuttamista, jota esimerkiksi nykyinen presidentti Sauli Niinistö on erittäin taitavasti käyttänyt, että on aina kysymys myös siitä, millä tavoin muokataan sitä mielipidettä, joka päätöksellä pitää olla pohjana. Jotta se sitten käytännössä vaikuttaa. Minun mielestä yksi semmoinen loistoesimerkki on tämä Nato prosessi, jos minun aikana ei Naton kannatus noussut paljoa yli 20 prosentin. Mutta sitten kun tuli tämä tilanne Ukrainassa, niin hyvin nopeasti sekä kansalaismielipide, poliittisten päättäjien ja myös presidentin kanta muuttui ja kiteytyi siihen Nato jäsenhakemuksen tekemiseen. Nyt sitten toivotaan, että saadaan mahdollisimman pian tämä päätös valmiiksi näissä Naton jäsenvaltioissa ja katsotaan mitä se yhteistyö sen jälkeen vaatii. Sanoisin, että vastuullinen johtaminen on siis oman paikan näkemistä, mutta taisi olla presidentti Kekkonen, joka sanoi että pitää arvioida myöskin naapurin tilanne. Katsoa se miten se sopii yhteen muiden kanssa. Se on sekä kansallinen mutta se on yhä enemmän meillä myös kansainvälinen asia. Olemme aktivoituneet vuosikymmenien kuluessa paitsi YK:ssa, meistä on tullut Euroopan unionin jäsen ja meistä tulee kohta Naton jäsen. Meillä on lukuisa joukko kansainvälisiä järjestöjä joissa olemme sitoutuneet niihin sääntöhin, joilla sitä parempaa tulevaisuutta tehdään.
Matleena Pietiläinen [00:36:25]: Miten tämä vastuullisuus on kehittynyt johtamiskulttuureissa ja ylipäätään päätöksenteossa viime vuosina ja uranne aikana?
Tarja Halonen [00:36:36]: Minun mielestäni se on nimenomaan tällä transparenttisuudella eli tällä päätöksenteon läpinäkyvyydellä niin sillä on menty paljon eteenpäin. On havaittu se, että on päätöksenteko sinänsä, mutta on sitä valmistava ja sen jälkeinen tilanne. Eikä enää käytetä näitä vanhoja ruunebergiläisiä, että on laki ennen mua ollut ja jälkeeni jää. Meillä oli oikeustieteenopiskelijoilla semmoinen vitsi, että ei se aina tarttis jälkeen jäädä. Jolloin tietysti tahallaan käsitimme sen lauseen väärin. Kyllä minusta tuntuu, että se toinen asia on ollut se, että onhan meillä historiasta siitä hyviä esimerkkejä ihan itsenäistymisessäkin. Mutta me ollaan niikun uudelleen huomattu tämä, että kansalaisliikkeiden merkitys on tavattoman tärkeä. Minä itse sanon aina, että demokratian pohja on vapaa kansalaistoiminta. Sen semmoisena välimittauksena tavallaan lämpömittarina on sitten vaalit. On ne minkämallisia vaaleja tahansa, kunnallisvaaleja, presidentinvaaleja, eduskuntavaaleja tai muita. Se on sitä mittaamista, että mikä se tilanne on, mutta se vaalien välissä oleva aika niin se hyvin tärkeä juuri sen vastuullisuuden kannalta. Poliitikon tehtävä on puhua ja tehdä päätäksiä ja sitten on hallintoviranomaisten ja oikeusviranomaisten asia antaa elämä, lihaa luitten päälle näille päätöksille. Mutta sitten myös meidän kaikkien kansalaisten pitää tehdä, kaikkien ihmisten pitää toteuttaa niitä, että jos me suhtaudumme liikennesääntöihin tai seksuaaliseen ahdisteluun tai johonkin muuhun, että noi on periaatteita ja minä olen minä. Silloin se ei vie tarvittavalla tavalla asioita eteenpäin. Oman vastuun näkeminen on hyvin tärkeää. Luulen, että nykyaikana ihmiset miettivät yhä ennemmän sitä vastuullisuutta ja ihan jo kun käydään ruokakaupassa. Mitä ostetaan ja mitä tehdään. Siinä pitää kehittää myös uusia mittareita, että ihmisten olisi paljon helpompaa tehdä päätöksiä eikä miettiä, että tuenko tänään ostaessani kahvia, niin työntekijöiden oikeuksia vai biologisesti oikeita toimintatapoja. Ettei se ihan voi kompassi olla koko aikaa käytössä. Siinä mielessä esimerkiksi tuotteiden alkuperät, tiedot ja kaikki tämmöiset niin ne helpottaa tätä vastuullista käyttäytymistä. Ja mainostan tässä nyt sellaista kansainvälistä, mutta Suomessa erittäin hyvin toimivaa kuin WWF. Jossa on julkistettu yhtälailla liikennevalomerkeillä, että mitä kaloja voi syödä ja kysymykset esimerkiksi liiallisesta lihan syönnistä ja etenkin monet nuoret ovat ottaneet käyttöön sen, että he ei ollenkaan syö eläinperäisiä tuotteita. Mutta siinäkin on sitten toinen puoli, pitää katsoa, että millä tavalla tämän tyyppinen ruoan tuotanto, mitä haasteita siinä on. Kaikissa järjestelmissä on aina joku, hyvien asioiden lisäksi niin huonoja asioita. Taikka toinen vastuullinen kysymys jos otetaan vaikka tämä covid-19, suomalaisittain korona. Niin siinä oli vastuullista se, että vältti tunkoksia, käytti hengityssuojainta ja niin edelleen. Mutta nähtiin myöskin erittäin hyvin se, että ne säännökset sen koronaepidemian aikana, ne muuttui. Koska opimme lisää siitä pienestä paholaisesta, joka sitten aiheutti meille tämän koronan. Olin komissaari Montin johtamassa Eurooppalaisessa WHO:n korona komiteassa, edustin Suomea ministeri Kiurun toivomuksesta, niin siinä näki, että kaikki tarkoittivat omalta osaltaan hyvää, mutta ne erilaiset menettelytavat vaikuttivat myös käytännössä niin, että jossain tapauksessa ihmiset saivat elää vapaammin. Ei ollut säännöksiä niin paljon. Mutta esimerkiksi ikäkkäiden ihmisten kuolintapaukset nousi esimerkiksi Ruotsin kohdalla kymmenkertaisiksi verrattuna meidän tilanteeseen. Se on myös aina painotusasia ja meidänkin Suomen poliitikoilla, joilla oli suuri yllätys, että maan hallitus oli sanonut ohjelmassaa, että se perustaa sen viimeisimpään todistettuun tieteelliseen tietoon. Niin kyllä, mutta sitten toisenpäin oli se, että tiedemiehillä ja naisilla oli hyvin erilaisia käsityksiä siitä, että millä tavalla olisi meneteltävä. Lopulta poliitikoille jäi se päätösvalta siinä, että valitaan semmoinen järjestelmä, jossa hyvät ja huonot puolet on mahdollisimman balansissa. Meille jokaiselle jäi vielä se vastuu, että eletäänkö me niiden säännösten mukaisesti, koska ei me sellaista poliisivaltiotakaan haluta, josta on myöskin esimerkkejä maailmalla.
Matleena Pietiläinen [00:42:00]: Isossa kuvassa Suomessa voidaan todeta ainakin, että selvittiin koronasta ihan kohtuu hyvin.
Tarja Halonen [00:42:08]: Ihan kohtuullisesti. Siinä tuli sitten toinen kysymys, jota minä en ottanut esille kansainvälisessä lehdistössä, mutta jossa jouduin vastaamaan, että onko sillä merkitystä, että on nainen vai mies päättäjänä. Koetin sanoa maltillisesti, että meillä on naisjohtajista vasta niin vähän näyttöä, että en lähtisi tekemään kovin pitkälle meneviä tietellisiä johtopäätöksiä. Mutta kyllä ihmiset, media ja vähän tutkijatkin alkoivat pohtimaan sitä, että kumman samankaltaisesti nämä menevät vähän riippuen, että ei pelksätään se, että onko pääministeri tai presidentti nainen vaan siitä kuinka paljon naiset olivat mukana päätöksenteossa. Se näytti vaikuttavan myönteisesti lopputulokseen ja luulen, että se johtui siitä, että päättäjät olivat enemmän kokemuspohjaisesti. Tunsivat näitä ei aseellisia riskejä. Korona oli ensimmäinen eurooppalaisia herättänyt ei asepohjaan perustuva riski. Afrikkalaiset monet maat pärjäsivät paremmin kuin me huonommissa olosuhteissa. Heillä oli ollut ebolat ja kaikki muut ja he olivat tottuneet siihen, että joissain tapauksissa omaa henkilökohtaista vapautta pitää pystyä rajoittamaan.
Matleena Pietiläinen [00:43:40]: Ylipäätään tämä vastuullisuus on sellainen liikkuva maali, mihin vaikuttavat juuri tämmöiset ulkopuoliset riskit.
Tarja Halonen [00:43:46]: Kyllä. Mutta se ei ole niin yksinkertaista, että otetaan vain a tai b, siinä on joka kerta myöskin sitä poliittista harkintaa ja myöskin kansalaisten mielipidettä, koska sehän se lopullisesti vaikuttaa siihen lopputulokseen.
Matleena Pietiläinen [00:44:00]: Tuleeko mieleen jokin esimerkkitilanne tai tapahtuma uranne varrelta mieleen, milloin vastuullisen johtamisen rooli olisi ollut tosi merkittävä tai jopa kriittisen tärkeä asian ratkaisemiseksi?
Tarja Halonen [00:44:12]: Tämä mitä nyt ollaan käsiteltykkin, tämä kuluvan tunnin aikana. Toinen on tämä kestävä kehitys ja sitten liittyvästi tämä korona oli oikein hyvä esimerkki. Mutta ottaisin yhden esimerkin vielä vastuullisuudesta, että silloin kun meille tuli pakolaisia jokunen vuosi sitten ryöpsähti, niin silloin olimme aika avuttomia siinä tilanteessa. Nyt sitten, kun meillä on paljon suurempi määrä jo otettu pakolaisia, noin 40 000 ukrainalaista, niin nyt olemme selvinneet huomattavan paljon paremmin. Se on aiheuttanut kyllä YK:n ihmisoikeusvuonnakin vähän semmoista omanlaistaan, miten sanoisin vastaantuloa, että he katsoo nyt vähän eri silmällä tätä, kun olemme sanoneet ettei Suomeen mahtunut, silloin kun näitä etelästä tulleita pakolaisia. Ettei meille mahdu enempää, meitä on vaan 5,5 miljoonaa. Nyt teille näyttää mahtuvan moninkertaisesti enemmän. Tottakai kaikki tiesivät sen, että me tavallaan tunsimme konkreettisempaa sympatiaa ja auttamisen halua ukrainalaisia kohtaan, koska se sotatilanteen alku oli kovin samanlainen, kuin mitä meillä oli talvisota ja osasimme lukea sitä hätätilannetta toisella tavalla. Mutta tietysti se on totta, että Syyriassa on 7-8 vuotta ollut samanlainen pakolaistilanne ja näitä on monia muita esimerkkejä. Mutta toisaalta tämä eurooppalaisten ja myös suomalaisten kasvanut vastuuntunto ukrainan kohdalla niin paitsi, että se kertoo sitä, että me suojataan omaa tilannetta, niin myöskin sitä, että pakolaiset pitäisikin sijoittaa mahdollisimman lähelle heidän lähtömaataan. Kyllä tämä siinä mielessä on kiitoksia saanut, tämä meidän uusaktiivisuutemme tällä alalla. Kovasti kannustan ihmisiä olemaan tällä samalla kannalla myös ensi keväänä tämän luultavasti aika kovan talven jälkeen.
Matleena Pietiläinen [00:46:22]: Mitkä ovat merkittävimmät vastuulliseen johtamiseen liittyvät onnistumiset uranne aikana ja toistaalta mitkä ovat suurimmat epäonnistumiset?
Tarja Halonen [00:46:33]: Aika vaikeaa, en ole koskaan ajatellut meriittilistan tekemistä. Ehkä tässä on tullut esille, että kotimaassa nämä ihmisoikeuskysymykset ja naisten aseman parantaminen, seksuaaliset vähemmistöt ja sitten vähitellen tämä Suomen kannustaminen enemmän kansainväliseen toimintaan, koska meidän osallistuminen kansainvälisesti ja meidän oma käsityksemme siitä, miten me kuulumme kansainväliseen yhteisöön. Niin valtavasti kasvanut. Jos ajattelee, että olen ensimmäisen kerran ollut vaaleissa mukana 1979 ja sitä ennen tietysti kymmenkunta vuotta ammattiyhdistysliikkeessä. Suomalaisena minun on helpompi aina kertoa epäonnistumisista. Työelämä on aina vaan epätasa-arvoinen, se on kumma kyllä tosi tiukassa. Siinä on palkkaepätasarvo, se on hyvin selkeä, sitten siinä on se, että palkojen julksisuus on vielä sillä tavalla kesken kehityksen. Jos ei lähdetä yrityskohtaisesti siitä, että tiedettäisiin ihmisten palkat ja voitaisiin tehdä sitä kautta vertailuja niin se on ihan alussa. Alussa on sekin, että miten nähdään tätä vasten sukupuolten tasa-arvo ja sitten toinen missä on paljon tehtävää on tietysti muun sosiaalisen tasa-arvon kehittäminen, vaikka kansainvälisesti menee ehkä ihan hyvällä todistuksella. Mutta minun mielestäni, jos nyt otetaan vaikka tuo sukupuolten tasa-arvo esiin niin se, että meidän esivanhemmat ovat niin rohkeasti lähteneet 1900-luvun alussa kokeilemaan tällaista paljon tasa-arvoisempaa mallia kuin mitä silloin oli yleinen. He tekivät sen täysin, että ei ollut mitään todisteita siitä, että tämä olisi hyvä koko yhteisölle. Kyllä sen pitäisi pikemminkin kannustaa, kun aina kun puhutaan näistä nykyisistä epäkohdista niin pitäisi olla se kannustaminen eikä sitä kamalaa kritiikkiä, että nyt ne taas pilaa Suomen maineen kun puhutaan näistä epäkohdista. Se on joka maalla tämä sama asia, että epäkohdista puhuminen niin helpolla leimataan sitten epäisänmaalliseksi. Mutta kyllä ehkä tuossa energian käytössä meillä on. Jossakin toisessa podissa voitte keskustella siitä, että mitä kaikkea hankaluuksia meillä on siinä vielä voitettavana, mutta kyllä sanoisin, että tämä seurantaympyrä meistä kestävän kehityksen suhteen on aika paljastava.
Matleena Pietiläinen [00:49:36]: Mikä on viestisi valtion ja yritysjohdossa oleville henkilöille vastuullisuuteen liittyen?
Tarja Halonen [00:49:42]: Jos sanoisin yrityspuolesta pari sanaa. Minäkin joka olen vanha ammattiyhdistysjuristi, olen 10 vuotta ollut SAK:ssa juristina niin aiheuttaa sen, että meillä kotimaassa hyvin helposti yrityspuolella ajatellaan, että se on nyt taas tämä ay-Halonen. Mutta kansainvälisesti olen ollut aika paljon myöskin yritysjärjestöjen kanssa tekemisissä ja sanon suoraan, että yritysmaailma on osittain yllättänyt minut positiivisesti. Toki siellä on ollut joku saksalaisten autofirmojen feikkaaminen, mutta sanoisin, että hyvää siinä oli se, että nämä autofirmat huomasivat sen, että ihmiset todella haluaa saada kestävän kehityksen kannalta parempia autoja. Tämä oli hyvä huomio. Sitten on vähän niikuin urheilussa doubbaaminen kiellettyä, niin täällä voi sanoa niin, että ne meni ja doubbas. Menivät ja väärensivät tilastoja ja antoivat liian positiivisen kuvan. Mielestäni yritysmaailma on monessa asiassa myöskin haistanut sen, että ei nämä ole pelkkiä rajoituksia, nämä ovat näille jotka alkavat aikaisin ottamaan kestävän kehityksen huomioon, niin se on ollut myöskin kilpailuvaltti. Tässä mielessä tämä keskusteludialogi kuluttajan ja sitten tämän tuottajan ja myyjän välillä on tuonut erittäin paljon hyvää lopputulosta. Ja se on siinä mielessää tietysti demokraattista, että se on antanut ihmisille päätösvallan. Kyllä minä kuulen jo, kuinka joku kuulijoista sanoo, että ei kakilla ole mahdollisuutta tehdä näitä valintoja. Siihen vastaan aina niin, että kyllä olen samaa mieltä, mutta toisaalta esimerkiksi ruokavalinnoissa on paljon sellaista mitä kaikki voi tehdä, sekä ruokahävikin suhteen että myöskin tämän vähemmän liha painotteisen aterian suhteen, se on kuitenkin sitten halvempi malli. Jos siihen vielä liitetään se, että syödä paikallista ja syödä sesongittain, niin se sitten auttaa siinä, että ei koeta syödä talvella sitä mikä ei meillä kasva. En ole tässä mikään pudasoppinen, mutta kyllä tässä mun mielestäni on paljon mahdollisuuksia mitä voi tehdä. Ja siinä on oikeastaan eräässä suhteessa palaamista vanhaan aikaan. Jolloin suomalaiset käyttivät lihaa yleensä juhlissa ja viikonvaiheessa ja muuten oli huomattavan paljon tiukempi ja niukempi tämä valikoima. Mutta tämä minun mielestä siinä, jos sanoisin lempeästi, että kaikilla on parantamisen varaa. Kyllä tämä kehitys on ollut minusta ollut ihan hyvä kuitenkin.
Matleena Pietiläinen [00:52:35]: Olette myös nostaneet esiin, että haastavina aikoina kuten viime vuodet ovat olleet korostuu koulutus ja oppimisen tärkeys. Keskeisessä roolissa koulutuksessa ovat hyvät opettajat ja toisaalta opettajan työssä on suuri vastuu, paine, niukkenevat resurssit ja kasvava kiire, niin pystymmekö turvaamaan hyvän koulutuksen edellytykset ja koulutuksen laadun myös tulevaisuudessa?
Tarja Halonen [00:52:59]: Jos me haluamme. En vastusta näitä sotavarusteluja siinä mielessä, että turvallisuus on tärkeä asia, mutta jos me verrataan näitä summia mitä näihin käytetään erilaisiin asioihin, niin kyllä ihan reilusti kansainväliseen vertailuun pohjaten voi sanoa, että me käytämme hyvin vähän loppujen lopuksi yhteisiä varoja sekä koulutukseen että sosiaali- ja terveydenhuollon puolella. Meillä on hyvät periaatteet, mutta kyllä niihin pitää sijoittaa enemmän. Koululuokkien suhteen, toki itse olen sitä aikakautta jolloin oli 40 oppilasta aina luokassa, mutta ei se välttämättä jälkeenpäin ajateltuna ollut positiivinen asia. Jos ajatteleen yliopisto-opiskelijoita, niin minua itseäni on hämmentänyt sekä Englannissa että etenkin USA:ssa se, että ne opiskelijaryhmät joita on per ryhmä tai luennoitsija niin ne ovat todella paljon pienempiä ne ryhmät kuin mitä meillä on. Siinä mielessä se, että opettajaresursseista pihistetään, oli se sitten esikoulu tai päivähoito tai on se sitten peruskoulu tai korkeamman asteen koulutukset, niin se on tyhmää säästämistä. Silloin meidän kannattaa miettiä se kokonaisuus ei pelkästään se, että mikä on sen opetuksen sektori vaan myöskin sen, että mitä sitten huonosti hoidetuilla asioilla, ne heijastuu sitten muiden ministeriöiden alaisuuteen. Kun meillä kerran on hyvä pohja, meillä on erittäin hyvä koulutuspohja ja rakenne, niin sitä ei pidä päästää ruostumaan vaan siihen pitää sijoitta lisää ja tässä mielessä tuntea vastuullisuutta.
Matleena Pietiläinen [00:54:57]: Tähän loppuun, mitä haluaisitte sanoa suomalaisille ja etenkin nuorille, keskustelumme teemoihin liittyen?
Tarja Halonen [00:55:05]: Mä sanoisin juuri siitä kohtuullisuudesta nuorille ihmisille, että on hienoa tuntea oma vastuunsa, mutta älä liioittele siinä. Sen takia, että sinulla on yksi elämä ja sinun pitää ensinnäkin miettiä sen eri sektorit mitä haluat. Esimerkiksi lasten saannista pidättäytyminen niin ei nyt ihan objektiivisesti arvioiden niin se on tietysti sinun oma asiasi, mutta ei se nyt mikään oikotie kestävään kehitykseen ole. Mutta oman elämän kohtuullinen vastuullistaminen, se on tärkeätä mutta myöskin sen näkeminen, että muilla olisi samat mahdollisuudet. Se minkä haluan hyvin voimakkaasti sanoa, että kansainvälinen solidaarisuus on yhtä tärkeää kuin että näet lähelle ja olet solidaarinen yhteisvastuullinen myöskin omassa perhepiirissä, oppilaitoksessi ja Suomessa. Muista äänestää.
Matleena Pietiläinen [00:56:07]: Ja vielä vähän kepeämpi kysymys, että kertoisitteko yhden konkreettisen vinkkinne, miten jokainen meistä voisi tehdä hyvää vastuullisuusasioiden edistämiseksi omassa elämässä?
Tarja Halonen [00:56:18]: Jos sanotaan, että kun on tulossa joulun pyhät ja muut vuodenvaihteessa, niin kyllä se joulukin kuuluu siihen vastuullisuuteen. Siitä ei tarvitse luopua, mutta voi miettiä mikä olisi semmoinen kohtuullinen määrä ja sen voi tehdä muidenkin tämmöisten. Että vedäppä yhteen jos nyt vaikka ihan kalenterin mukaisesti että mitä sun piti tehdä ja mitä sä olet tehnyt. Eli silloin sitä tulee pätkittyä omaa elämää vähän samalla tavalla kuin me tässä olemme koettaneet pätkittää kehityssuunnitelmaa Suomen taikka maailman osalta. Omankin elämän suhteen voi tehdä näin ja päätä itse sitten, kuka on se ulkopuolinen objekttiivinen arvioija, joka vastaisi YK:ta. Tehkää vaikka porukassa. Kiitos.
Matleena Pietiläinen [00:57:04]: Näin me tehdään. Sydämelliset kiitokset ja kaikkea parasta tulevaan.
Tarja Halonen [00:57:09]: Samoin sinne.
[äänite päättyy]