Subscribe
Share
Share
Embed
Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.
Saarna Hyvän toivon kappelissa 15.6.2025, Joh, 3: 1-15
Johdanto: J. Karjalainen ja ilosta syntyminen uudestaan
Mä olen mystinen hopeinen discomies/Mä olen kieltään lipova liskomies
Mä olen Uuden-Englannin nahkamies/Aina ilosta syntyvä uudestaan
Näin laulaa J. Karjalainen hienossa kappaleessaan Mennyt mies. Tämä biisi alkoi soida mielessäni, kun mietin tätä saarnaa. Mielenkiintoisia ovat mielikuvituksen polut! Erityisesti minussa resonoivat sanat ’ilosta syntyvä uudestaan’. Ilosta syntyvä uudestaan. Laulun sanat ovat sopivasti mystiset. Ne jättävät tilaa tulkinnalle.
Mystiikan ja uuden syntymän maailmassa liikutaan myös päivän evankeliumissa. Jeesus puhuu siinä vahvoilla kuvilla uuden syntymän salaisuudesta Jumalassa. Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Mitä uudesti syntyminen ylhäältä voisi tarkoittaa? Miten voisimme syntyä uudestaan ilosta?
I Syntyä alhaalta – olen lihaa ja verta
Ennen kuin puhun uudesti syntymisestä ylhäältä, puhun kuitenkin siitä, mikä on alhaalla. Tästä Jeesus sanoo: ”Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä.” Johanneksen evankeliumissa liha ja Henki asetetaan joskus vastakkain. Lopulta ne ovat kuitenkin samaa kokonaisuutta. Emme voi erottaa ihmisen ruumiillisuutta ihmisen henkisyydestä ja hengellisyydestä. Olemme väistämättä ruumiin, mielen ja hengen muodostamia kokonaisuuksia. Jumala on läsnä sekä aineellisessa että aineettomassa todellisuudessa, sekä näkyvässä että näkymättömässä maailmassa.
Uudesti syntyminen on siis, sitä, että olen kosketuksessa lihaani. Minun täytyy hyväksyä se, että olen Luojan luoma ihminen. Olen osa luomakuntaa. Olen taottu samoista aineista kuin universumin planeetat ja metsän oravat. Olen myös niin kuin muut ihmiset. Olen biologiaa ja kemiaa. Olen lihaa ja verta. Tunnen samanlaisia tunteita kuin kaikki muutkin. Samat mielen ja kehon lainalaisuudet vaikuttavat minussa niin kuin kaikissa muissakin. Usko Jumalaan ei tee minusta henkiolentoa, vaan elän elämääni tässä kropassani ja mielessäni. Niiden läpi voin kokea myös Hengen läsnäolon.
Pyhä Franciscus Assisilainen kutsui ihmisen kehoa ’Veli aasiksi’. Kun ratsastan aasilla, aasi vetää välillä eri suuntaan kuin minne itse tahtoisin mennä. Kehoni on rajallinen. Se ei kestä kaikkea eikä yllä kaikkeen. Joudun kohtaamaan kipua ja luopumista, jota en haluaisi kohdata. Veli aasi on kuitenkin myös ystävä. Se kantaa minua. Kehoni tarvitsee myötätuntoa, tukea ja lohduttelua. Veli aasin kanssa ei pidä riidellä, vaan tärkeää on etsiä sen kanssa yhteistä suuntaa.
II Syntyä ylhäältä – astu uuteen ihmisyyteen
Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.” Kristittynä eläminen alkaa kosketuksesta veteen, kasteen lahjasta. Kasteessa kaikkein arkisimmasta ja kaikkein tavallisimmasta, vedestä, tulee jotain pyhää ja salattua, uuden elämän lähde. Henki yhdistyy aineeseen.
Paavali kirjoittaa, miten kaste on pukeutumista Kristukseen ja astumista uuteen ihmisyyteen. Hän sanon: ”Pukekaa yllenne uusi ihminen.” Uudesti syntyminen on sitä, että turvaudun joka päivä kasteen lahjaan ja Jumalan armoon. Joka päivä voin pukea ylleni kastepuvun. Voin viipyä rukouksessa, lukea Raamattua ja muuta hengellistä lukemista, voin pysähtyä ja tunnustella ihmeellistä Jumalan todellisuutta sisälläni.
Voin päästää Pyhän Hengen voimassa irti niistä voimista, jotka repivät minua pois Jumalan todellisuudesta. Rahan, vallan ja maineen epäjumalat eivät saa minusta otetta, kun yhä uudelleen puen ylleni kastepuvun. Kastepuku päälläni voin suuntautua kohti syvempiä arvoja, kohti syvempää mielekkyyttä ja iloa. Kohti välittämistä, joka yltää oman lähipiirini ulkopuolelle. Kohti maailmaa, jossa Jumala tarvitsee minua oikeuden ja rakkauden kanavaksi.
Kaste on myös liittymistä yhteisöön, seurakuntaan. Täällä Hyviksellä voimme elää yhteisössä, jossa arvomme ihmisinä ei perustu saavutuksiimme tai ominaisuuksiimme. Ihmisarvomme perustuu siihen, että olemme kaikki Jumalan kuvia. Epätäydellisiä, todellisia ja Jumalalle rakkaita. Elämän merkitys ei synny vain siitä, mitä itse saavutan ja mihin asti kasvan ja kehityn. Merkitys syntyy siitä, että elämme elämää yhdessä. Yhdessä olemme Jumalan kuva ja Jumalan kansa.
Syntyminen uudesti ei tarkoita sitä, että minun pitäisi itse löytää kaikki. Se on myös liittymistä ihmiskunnan yhteiseen perinteeseen, jota täällä Hyviksellä koemme kristinuskon kautta. Viisaus ei elä vain minussa. En ole vain itseni varassa, vaan voin olla osa kokonaisuutta. Voin liittyä ikivanhoihin sanoihin ja tapoihin omalla tavallani. Perinne vapauttaa minua olemaan oma itseni. Se tuo turvaa ja iloa.
III Hengen tuuli vie kohti pohjimmaista iloa
Jeesus sanoo: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” Uusi syntymä Hengessä on paradoksi. Voin yhtä aikaa löytää itseni ja päästää irti itsestäni. Itseni löytäminen on itsetuntemuksen kasvamista. Voin tutustua itseeni yhä syvemmin. Voin tunnustella Jumalan läsnäoloa sisälläni. Voin katsella itseäni Jumalan rakkauden valossa. Voin rukoilla ja hiljentyä, kuunnella Jumalaa.
Samalla uusi syntymä Hengessä on irti päästämistä. Se, miten koen itseni, on vain pieni hiekanjyvä Jumalan todellisuudessa. Minun ei pidä ottaa itseäni liian vakavasti. Oma persoonani ja ruumiini ovat osa Kolmiyhteisessä Jumalassa virtaavaa elämän voimaa. Voin päästää itsestäni irti ja jäädä sen voiman varaan. Voin päästää irti, että Jumala voisi ottaa minut kiinni. Voin nojata Pyhän Hengen tuuleen ja antaa tuulen kantaa.
Hengen tuuli vie kohti suurinta iloa. Elämän pohjimmaista iloa. Sanojen takana olevaa kirkastumista Jumalassa. Siitä Jumalan suuresta ilosta olen syntyvä aina uudestaan.