Hyvän toivon kappeli

Ristiriitojen keskelläkin voi olla valoa. Minun ei tarvitse olla valmis, että voisin kokea Jumalan läheisyyttä, rauhaa ja valoa. Joulu tulee, vaikka vessan viemäri ei vetäisikään kunnolla.

What is Hyvän toivon kappeli?

Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.

Saarna Hyvän toivon kappelissa 19.12.2021, Fil. 4:4-7
Johdanto: Note to self – kulje kohti rauhaa!
Tälle saarnalle syntyi omassa mielessäni aika nopeasti otsikko: ”Sydänten ja ajatusten joulurauhaa.” Nopeasti syntyi myös otsikon jatko: ”Sydänten ja ajatusten joulurauhaa rauhattomille.” Omassa sielussani tämä kulunut vuosi ei ole ollut rauhallisin. Sekä rauha että rauhattomuus ovat risteilleet sisälläni. Tämä saarna on siis note to self, pyrkimystä kulkea kohti rauhaa omassa itsessäni ja samalla jakaa tätä kamppailua teidän kanssanne.
Rauhaa kohti ohjaavat myös filippiläiskirjeen siunatut sanat. Olen toistanut niitä läpi monien tiukkojen paikkojen ja pimeiden laaksojen keskellä: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”
Joulussa on aina lupaus rauhasta. Miten voisin kulkea kohti sitä rauhaa? Miten joulurauha voisi vallita ajatuksissani ja sydämessäni?
I Rauhaa ristiriitojen keskellä
Paavali kirjoittaa: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. “ Joulurauhan löytäminen on rukouksen tie. Se on elämäni vaikeiden asioiden jättämistä Jumalalle ja sydämen varjelemista.
Rukouksessa voin jättää Jumalalle kaiken sen, mikä repii ajatuksiani ja painaa sydäntäni. Voin pyytää rukouksessa Jumalan apua, valoa ja lohdutusta elämääni. Jumala ei aina auta niin, että vaikeat asiat ratkeaisivat. Tärkeää on tuntea, että Jumala on kanssani. En ole yksin. Kristus on takanani varjelemassa, Kristus on allani kantamassa, Kristus on vierelläni kulkemassa, Kristus on ylläni valaisemassa, Kristus on edelläni johtamassa. Jumala on kanssani pimeässä.
Jumalan apu on myös sitä, että pystyn hyväksymään omaa ristiriitaisuuttani. Suuri runoilija Eino Leino kirjoitti runossaan Rauhattoman rukous näin: “Me soudamme haahta haurasta, min ympäri aallot pauhaa; me kuljemme suurta korpea ja emme löydä rauhaa…”
Ihminen on aina ollut rauhaton ja ristiriitainen. Raamatun kirjoittajat puhuvat näistä samoista ristiriidoista. Ei Paavalikaan vain opeta filippiläisille tietä rauhaan, vaan hänen kirjeensä ovat samalla note to self. Paavali puhuu kirjeissään myös omista peloistaan ja rauhattomuudestaan. Usko Jumalaan ei ole automaatti, joka toisi ratkaisun elämän vaikeisiin kysymyksiin. Vaikeudet on kohdattava, niiden läpi on elettävä. Silti ristiriitojen keskelläkin voi olla valoa. Minun ei tarvitse olla valmis, että voisin kokea Jumalan läheisyyttä, rauhaa ja valoa. Joulu tulee, vaikka vessan viemäri ei vetäisikään kunnolla.

II Keskinkertaisen sydänrukoilijan todistuspuhe
Rukous on vielä enemmän kuin oman elämäni asioiden jakamista Jumalan kanssa. Se on oman olemiseni jakamista Jumalan kanssa. Paavali kirjoittaa: “Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”
Sydäntä pitää varjella. Sydän on syvin olemiseni. Se on keskukseni. Tärkeää on, että säilytän kosketuksen keskukseeni. Sydän on jotain, joka on omaani, jotain ainutlaatuista. Samalla se on jotain, joka avautuu ulospäin. Jos suljen sydämeni, se kovettuu. Jos avaan sen, se pysyy elävänä. Rukous on sydämen avoimena pitämistä. Se on avoimuutta Jumalalle ja maailmalle.
Olen itse harjoittanut viime ajat erästä meditatiivisen rukouksen tapaa eli sydänrukousta. En ole mikään suuri guru tällä saralla vaan enemmänkin sellainen keskinkertainen sydänrukoilija. Sydänrukous on lyhyesti sanottuna sitä, että löydän yhden sanan, jonka kautta saan kosketuksen sydämeeni. Toistan tuota sanaa ja samalla hengitän syvään. Ohje on, että tätä rukousta harjoitetaan aamuin ja illoin korkeintaan parikymmentä minuuttia kerrallaan. Omalla kohdalla olen todennut, että aamurukous on realismia ja siinäkin säännöllisyyden löytäminen ei ole helppoa.
Mitä tällaisesta rukouksesta on hyötyä? Tai kotimaakuntani Kainuun ja Puolangan pessimistien sanoin: “Mitä se hyvejää?” Taizén ekumeenisessa yhteisössä opin, että tärkeää on se, että päivästä pyhitetään tietty hetki Jumalan lähellä olemiseen. Se on itsessään tärkeää. Yhtä tärkeää ei edes ole se, mitä rukouksessa tapahtuu. Oma mieleni ei aina pysty rauhoittumaan rukoukseen. Pelot ja huolet, unelmat ja toiveet risteilevät tajunnassa. Ristiriidat täyttävät mielen ja keskittyminen on vaikeaa. Yhden sanan toistaminen muuttuu sanojen viidakoksi.
Taizén veli Roger kuitenkin opetti, että mielessä risteilevät ajatukset voi jättää Jumalalle. Ne voi huokaista rukouksena Pyhälle Hengelle. Kun huomaan ajatusteni harhailevan, voin jättää ne harhailevat ajatukseni Jumalalle. Sitten voin taas keskittyä rukoussanaan ja syvään hengittämiseen. Rauhattomaan mieleen kasvaa rauhattomuutta. Epätäydellinen rukous auttaa olemaan lähellä Jumalaa ja kokemaan rauhaa. Syvään hengittäminen rauhoittaa hermostoa ja antaa mielelle tilaa elpyä virikkeiden tulvasta.
Kristityn elämän rytmi syntyy sydämeen käpertymisestä ja maailmaa kohti avautumisesta. Ne eivät ole ristiriidassa vaan ne ruokkivat toisiaan. Kun katkaisen uutisvirran ja viestien tulvan, saan uutta voimaa kohdata maailman ja vahvistaa hyvyyden voimia.
Rukouksessa voin olla vain. Voin tuntea sydämeni. Voin tuntea yhteyttä Jumalaan, joka ylittää ymmärrykseni. Voin kokea rauhaa, jonka lähde on jotain suurempaa kuin mitä itse olen. Jumalalla on voima vaikuttaa elämässäni ja avata teitä, joita en osaisi itse nähdä. “Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.”