Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[musiikkia]
Elisa: Tervetuloa taas tänne Porin kirjaston podcastin pariin. Meillä on täällä kirjallisuusihmiset paikan päällä, eli kirjallisuusaiheisen podcastin vuoro. Puhumme tänään esikoisteoksista. Äänessä täällä on Elisa eli minä ja kollegani Salla. Ja mitäs kuuluu Salla?
Salla: No niin. Nyt eletään siis toukokuuta, ja kuuluu aika hektisen kevään ehkä jälkimaininkeja. Alamme rauhoittua kesää kohti täällä kirjastossa myös lasten ja nuorten palveluiden puolella, missä minä olen. Paitsi että kirjavirrat ovat runsaita tällä hetkellä, kun koulut ja päiväkodit palauttaa kirjansa meille. Mutta hyvä kuuluu ja kirjoja luetaan. Mites sulla?
Elisa: Niin, joo. Kiirettä on pitänyt ja kaikenlaista loppukevään puuhaa. Ehkä aikuisten osastolla loppukevät näyttäytyy semmoisena lievänä hiljentymisenä osastoilla, koska opiskelijat vähenevät, koska kirjoitukset on ollut jo kauan sitten ohi ja ehkä pääsykokeitakin on jo ollut, että se vähän näkyy semmoisena rauhoittumisena. Ja tässä sitten ihmiset tietysti hoitelee puutarhojaan ja on paljon valmistujaisjuhlia ja muuta kaikkea kiirettä ihmisillä. Mutta nyt sitten kohta odotamme innolla, että lomalaisia tulee kompensoimaan loppukevään rauhoittumista aikuisten puolella.
Salla: Ja myös kesäturistit ehkä saapuvat sitten Poriin.
Elisa: Kyllä. Toivotaan, että runsain mitoin tietenkin tänne kirjastoon sitten myös seikkailemaan, ja meiltä paljon kysytään esimerkiksi semmoista neuvoa, että missä on mitäkin ja onko karttoja, ja ohjailemme sitten ihmisiä eri palveluiden piiriin aika paljonkin itse asiassa kesäaikaan aikuisten osastolla. Se on semmoinen yksi, mitä ihmiset uskaltaa kirjastosta kysyä tämmöistä yleistä neuvoa, jos se ei vaikka olekaan paikallinen ihminen, niin se on ihan kiva sitten. Me yritetään auttaa parhaamme mukaan. Ja itsellä tietysti on ollut kaikenlaisia työhön liittyviä projekteja. Esimerkiksi tänä keväänä on tullut paljon luettua, erityisen paljon luettua ranskasta ja italiasta käännettyä kirjallisuutta, koska oli semmoinen kirjavinkkaustilaisuus, mihin valmistauduin. Ja sitten tietysti vapaa-ajalla on kaikenlaista kivaa kulttuuria tullut harrastettua, esimerkiksi teatterissa käytyä ja elokuvissa. Ja vähän jotain muutakin kuin työhön liittyvää kirjallisuutta on ehtinyt lukea, niin ihan kiva kevät on ollut kyllä. Ja nyt sitten tietysti alkaa omat odotukset jo kohdistua kesään. Sieltä tulee taas Jazzit ja Sensommar Filmfestit ja kaikenlaisia muita keikkoja, ja teatteria toivottavasti ehtii kanssa sitten kesällä harrastaa kivaa.
Salla: Onko jotakin kulttuurijuttuja, mitä haluaisit nyt nostaa, mistä olet tykännyt, missä olet käynyt?
Elisa: No joo, itse asiassa tämän voisin nostaa, koska mä tiedän, että se pysyy ohjelmistossa edelleen. Elikkä tosi vaikuttavan teatterin näin Tampereella. Se on teatterin Metamorfoosin eli Helsinkiläisen teatterin tuottama ranskalaisfilosofi Didier Eribonin oma elämäkerrallisesta Paluu Reimsiin -teoksesta, jonka on siis suomentanut Timo Torikka, näyttelijä itsekin. Tunnetaan ehkä parhaiten Nuuskamuikkusen äänenä animaatiosarjasta, Muumeista. Ja hän itse myös näyttelee tässä näytelmässä. Se oli tosi vaikuttava. Ja käsittääkseni se jatkaa syksyllä 2026 ohjelmistossa Helsingin päässä. En ole aivan satavarma, mutta toivon, että mahdollisimman moni sen ehtii nähdä. Teatteriesityksen nimi on siis Itseen kirjoitettu. Ja se oli kyllä tosi kiva. Aika tämmöinen yhteiskunnallinen, mutta myös musikaalimainen, Sinikka Sokkakin siinä, konkariesiintyjä loisteli menemään. Niin tämä jäi semmoisena yksittäisenä kyllä kohokohtana keväältä mieleen. Oliko sulla joku semmoinen tietty, mitä tänä keväänä tapahtui, minkä muistat ikuisesti tai ainakin pitkään?
Salla: No tässä on tapahtunut niin paljon, että en tiedä, onko yhtä sellaista. Mutta ainakin siis kävin katsomassa paikallisen Cont'akti teatterin Aina joku eksyy -näytelmän, joka on siis Reko Lundánin näytelmään perustuva. Ja se oli tosi hieno. Siinä oli hienoja roolisuorituksia. Ja jotenkin Cont'akti teatterilla usein on semmoisia aika intiimitunnelmaisia kivoja esityksiä, mitkä menee aika syvälle sielun sopukoihin. Siitä kyllä tykkäsin tosi paljon. Ja sitten kun puhuit noista työn puolesta olevista projekteista, niin mulla on myös ollut nyt tässä semmoinen aika intensiivinen projekti, että olen siis tällaisessa Klaara-selkokirjapalkintoraadissa, jossa siis nyt luetaan lasten ja nuorten selkokirjoja, ja sitten valitaan niistä ehdokkaita, jotka sitten kilpailee siitä sen palkinnon saamisesta, että kuka sen niistä sitten, tai mikä kirja sen niistä voittaa. Niin se on ollut aika mielenkiintoinen. On tullut mentyä tosi syvälle niihin selkokirjoihin. Tietysti joitain olen lukenut aikaisemminkin, mutta nyt sitten vähän isommalla kattauksella.
Elisa: Niin, mä monesti mietin näitä esiraatihommia. Ne on kyllä tosi työläitä, vaikka varmasti myös tosi antoisia, koska siitähän saa ihan omaan työhönkin sitten paljon sitä matskua. Mutta hirmuisesti työtä joutuu tekemään, että kaikki saa sitten haltuun sieltä ja saa ne valinnat tehtyä. Hienoa. Tsemppiä siihen hommaan, vai oliko se jo melkein sitten loppusuoralla?
Salla: No kuule, just luin viimeiset kirjat nyt.
Elisa: No niin.
Salla: Itse asiassa tänä aamulla taisin lukea viimeiset sivut viimeisestä kirjasta. Nyt on se alkutyö siinä saatu hoidettua.
Elisa: Hienoa, hienoa. Eipä tässä muita kuulumisia varmaan nyt sitten tule mieleen. Sitten taas kerrotaan syksymmällä sitten, mitä kesällä ollaan puuhasteltu ja mikä on tehnyt vaikutuksen. Toivottavasti näistä meidän vinkeistä, mulla itse asiassa esimerkiksi toi Cont'akti teatteri on Porin ylioppilasteatterin ohella yksi semmoinen teatteri, kenen esityksiä en ole vielä koskaan päässyt näkemään, niin sillain hyvä paikallinen vinkki. Kannattaa tukea näitä paikallisia muitakin teattereita kuin niitä isoimpia. Vaikka tietysti kannattaa niitäkin tukea. En tarkoita sitä sanoa ollenkaan. Mutta kaikenlaista kivaa on täällä Porinkin seudulla.
Salla: Joo, ja nyt täytyy vielä sanoa, että kesällähän on tulossa myös kirjallisuuteen perustuvaa kaikenlaista täällä lähiseuduilla. Siellähän on siis Teatteri KuKan Nummisuutarit Kullaalla menossa sitten ja myöskin Leineperin Kesäteatterissa Kolme iloista rosvoa.
Elisa: No niin. Siellä on vaikka mitä kesälläkin tarjolla. Hienoa. Mutta joo, pitäisiköhän mennä tämän päivän aiheeseen sitten, eli esikoisteoksista ja esikoiskirjailijoista keskustelemme. Ja meillähän oli nyt kaksi tämmöistä tiettyä teosta, jotka luimme. Taina Niemen Ämpärikesä, joka edustaa ehkä nuortenkirjallisuutta enimmäkseen. Ja sitten Maria Niskavaaran Ester, Teurastaja, joka palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjallisuuspalkinnolla, ja muutenkin on nyt tässä ollut aika paljon otsikoissa näiden käännösoikeuksien myymisen ansiosta ja muutenkin. Niin mennään niihin kohta. Mutta mä pikkasen, kun mua aina kiinnostaa tilastot tietenkin, niin yritin vähän kaivella sellaisia, että mitä tilastotietoja esikoiskirjoihin ja kirjallisuuteen liittyen on löydettävissä, ja pengoin nettiä, ja löysin sieltä muun muassa Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta jonkun verran tämmöisiä tilastoja. He ylläpitää vuosittaista tietokantaa, että kuinka paljon kaikista teoksista on esikoisteoksia. Esimerkiksi tämmöinen. Sieltä kyllä löytyy paljon muutakin, mutta muun muassa tämä. Niin vuoden 2025 kotimaisista kirjoista, eli tässä on myös mukana siis Ester, Teurastaja, niin 138 oli aikuisten esikoisteosta ja 31 lasten- ja nuortenkirjallisuuden edustajaa, jotka oli tämmöisiä esikoisia. Eli yhteensä siis esikoisteoksia 169 viime vuonna. Vertailun vuoksi ihan kaikkea kirjallisuutta kotimaista julkaistiin noin 3500. En muista tarkkaan sitä lukua, mutta siinä on siis kaikki tietokirjat sun muut kotimaiset kirjat.
Salla: Kuulostelisi ehkä tietyllä tavalla vähän siltä, että kuitenkin uuden kirjailijan tuleminen vanhojen joukkoon on hivenen hankalaa.
Elisa: Kyllä, joo ja sitten mä vähän katselin niitä aiempia vuosia. 2024 sama luku on ollut 177. Se on aika lailla ollut samoissa, mutta sitten välillä tosi pienikin, että muutama kymmenen vaan joinakin vuonna. En tiedä, siihen saattaa olla jotain sellaisia syitä, mitä joku kustannusalan ihminen ehkä osaa kyllä sitten selittää, että mistä johtuu ja muuta. Ja tässä siis tietysti Kustannusyhdistys laskee vaan ne kustantamot, jotka on heidän jäseniään. Eli siinä ei ehkä ihan kaikkia sitten ole. En ole ihan varma, että miten ne vuosittain on vaihdellut, että ketkä ilmoittaa heille sitten ne luvut. Mutta se antaa osviittaa. Kannattaa kurkata sieltä itse, jos kiinnostaa vertailla niitä vuosia tarkemmin. Mutta se oli ihan mielenkiintoinen tieto, että lopulta aika pieni määrä sitten kuitenkin esikoisia. Ja sitten tuolla Filin sivuilla, eli Fili on lyhennys Finnish Literature Exchangein sivuilla, niin kuin tässä esimerkiksi Ester, Teurastajan kohdalla on tosi paljon puhuttu näistä käännösoikeuksista, koska niitä on tosiaan 30 maahan myyty, mikä on suomenkieliselle kirjalle tosi hienosti. Taisi edellisen kerran Iida Turpeisen Elolliset nyt yltää tähän samaan. Ja siellä on tilastoja sitten, että mihin maihin Suomesta käännetään ja ne on tietysti tavallaan mihin kieliin, mutta siellä on hieno karttavisualisointi, missä on nimenomaan ne maat merkattu. Ne on sitten eri tummuusasteilla, ne, mihin käännetään enemmän ja muuta, niin siitä saa semmoisen hyvän yleiskuvan. Ja siellä on myös siis pitkältä, pitkältä ajalta, elikkä siellä näkyy tämän maailman politiikan muutoksen esimerkiksi. Ja että kannattaa niitäkin sieltä, jos yhtään kiinnostaa, niin tutkia. Mutta siis noin viimeisimpiä tilastoja sieltä, kun katsoin, niin top kolme aika usein on ollut Saksa, Viro, Ruotsi. Tanska ja Puola aika lähellä myös usein siinä top viidessä. Jonkun verran ne on keskenään ne sijoitukset vaihdellut, mutta Saksa kyllä aika usein sitten siellä ykkösenä. Sieltä niitä sitten suomalaisen kirjallisuuden lukijoita paljon oletan, että löytyy tämän ansiosta. Mutta mielenkiintoista kyllä sitten. Ja esimerkiksi joku ukrainan kieli siellä on ollut nousussa tietysti sitten, että ukrainaksi, esimerkiksi Ester käännetään ukrainaksi myös. Jonkun verran siis Kirjailijaliiton sivullakin on tilastotietoa tai semmoista infoa lähinnä esikoiskirjailijoita koskien, mitä kannattaa tutkia, jos kiinnostaa esimerkiksi se, että lähtisikö itse kirjailijaksi, jolloin täytyy tietysti miettiä niitä asioita, mitä pitää tietää. Suomessahan on paljon tietysti väyliäkin tulla kirjailijaksi, ja niitäkin vähän oikeasti tässä alustukseen pohdiskelin, että mitä jos joku haluaisi julkaista kirjan, niin tietysti se ohjeistus, mikä ensimmäisenä kaikkialla on, että kannattaa lukea paljon, jos haluaa kirjailijaksi. Se nyt on itsestään selvää. Mutta sitten on esimerkiksi Turun yliopistossa luovan kirjoittamisen maisteriohjelma edelleen olemassa. Eli siellä pystyy ihan tavallaan valmistumaan luovan kirjoittamisen opinnoista. Ja Jyväskylän yliopistossa pystyy vähintään tällä hetkellä perusopinnot suorittamaan kirjoittamisesta. Ilmeisesti on ollut enemmänkin siellä, mutta se vähän vaihtelee kai vuosittain, että miten rahoitusta saadaan tai aika ajoin. Aalto-yliopistossa sitten taideyliopistossa dramaturgiaa, käsikirjoittamista ja sekä ihan kirjoittamisen puolikin on, jossa muun muassa sitten tänä viikonloppuna tai kuluneena viikonloppuna oli Helsinki Lit -tapahtuma, jossa oli yhtenä loistavana haastattelijana Jussi Valtonen kirjailija ja Finlandia-voittaja itsekin, joka siellä käsittääkseni on tämmöinen professoriopettaja. Siellä on yksi varmasti pätevöittävä väylä. Ja tietysti sitten kirjallisuustieteen opinnot varmasti antaa eväitä ja kansalaisopistot, avoin yliopisto. Yksi aika semmoinen yleinen, minkä monet kirjailijat mainitsee, on Kriittinen korkeakoulu, mutta se on yksityinen koulu, enkä usko, että on ihan maksutonta, mutta tämmöisiä väyliä on sitten, jos haluaa kirjailijaksi. Ehkä se liittyy tähän esikoiskirjailijuuteen jotenkin myös.
Salla: Aika useinhan kirjailijat, no, en mä tiedä usein ja usein, mutta monethan ovat ensin opettajia itse taikka siis sitä kautta ehkä kiinnostuneet siitä kielestä ja kirjoittamisesta. Aika paljonhan meillä on ammatiltaan opettajia, jotka sitten alkavat kirjailijoiksi myös.
Elisa: Kyllä, varmasti se kiinnostus kieleen on siellä, ja opettajaopintoihin liittyy tätä sitten, tai oikeastaan varmaan mihin tahansa korkeakouluopintoihin liittyy sitä kielen tuottamista ja kielen hiomista. Varmasti kaikesta tämmöisestä on hyötyä ja voi innostaa alalle. Eli, no kohta, kun menen tarkemmin tuohon Maria Niskavaaran taustaan, niin sieltä tulette huomaamaan, kuinka monipuolinen tausta hänelläkin on. Vaikka mitä sieltä löytyy, niin ei ole tavallaan yhtä ja ainoaa oikeaa polkua kirjailijaksi. En tiedä, joskus jossain vaiheessa musta tuntui, että kirjastoihmisillekin, meille on tullut niitä kysymyksiä jostain Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta tai ihan suoraankin, että miten pääsisin kirjailijaksi ja miten voin kustantaa kirjan ja voitteko auttaa siinä. Multa kerran kysyttiin, että voitko oikolukea tai että voisiko teiltä saada kustannustoimittajan apua tavallaan, että teettekö tällaista. Mutta sehän ei oikeastaan kirjastohenkilön ammattiosaamiseen eikä tehtävänkuvaan kuulu. Mutta sitten mieluusti aina autetaan eteenpäin kyllä ja annetaan vinkkejä. Meillähän on kumminkin sitten kirjoittamisen oppaita esimerkiksi, mitä voi ja kannattaakin lainata. Siellä on aika hyviäkin vinkkejä ja voi saada niistäkin.
Salla: Joo, ja toinen, mitä mä mietin, että itse kun olen tuolla Instagramin kirjasomeyhteisössä mukana ollut jo monta vuotta, niin siellä on kanssa siis selkeänä trendinä se, että kun ollaan tällaisia, ensin analysoidaan muiden teoksia, niin sitten herää se kipinä siihen, että haluaisin itsekin kirjoittaa, ja sieltä ponnahtelee koko ajan näitä kirjailijoita myöskin tai että esikoisteoksia tällaisten henkilöiden taholta sitten putkahtelee.
Elisa: Joo. Itse asiassa itsekin luin tämmöisen yhden somessa hyvin ja isosti läsnä olevan aika vielä tällä hetkellä trendaavan teoksen kuin Yesteryear, josta on siis tulossa käännös elokuussa Eilisvuosi. En nyt muista, anteeksi vaan, kääntäjää tässä vaiheessa, mutta Caro Claire Burke on tämä tekijä ja hän on suositun podcastin toinen osapuoli, ja somessa isosti ollut nyt. Häntä on buustattu ja tätä teosta ja siitä on tavallaan jo siinä vaiheessa, kun hän on työstänyt sitä teosta, niin myyty elokuvaoikeudet. Eli siitä on tulossa Hollywood-elokuva. Anne Hathaway muistaakseni tuottaa ja saattaako näytellä jopa pääosaa itse, en tiedä. Mutta sitten luin sen kirjan isoin odotuksiin, koska hän on sitä niin kovasti joka paikassa tuonut esille, mutta sitten se vähän lässähti kyllä. Omalla kohdalla ne odotukset ei ihan täyttyneet. Mutta että se ei ole ollenkaan tavatonta, että on tosiaan aika isokin somepresenssi sillä henkilöllä jo ennen, kun mitään on julkaistu käsittääkseni. Ehkä se Burke on varmaan jotenkin pienimuotoisemmin kyllä julkaissut aikaisemminkin jotain, mutta tämä on nyt ihan selvästi ensimmäinen isosti markkinoitu teos, niin siinä on ehkä ajateltu tätä, niin kun Suomen Kuvalehden hiljattain artikkelissa myös, jota tässä referoin Niskavaaraan liittyen sitten kohta, niin siinä oli just tästä, että eri maissa eri mediat vaikuttavat eri tavoin siihen, että mihin ihmiset sitten tarttuvat. Esimerkiksi Saksassa kuulemma vielä luetaan aika paljon lehtiä, ja sieltä jos joku kriitikko nostaa, niin sillä on vielä isompi vaikutus, kun taas sitten esimerkiksi englanninkielisissä maissa somella on ihan uskomattoman iso merkitys. Siellä on näitä kirja-influenssereita ja kirjatokkaajia ja muita niin valtavasti ja niillä on niin valtavat määrät seuraajia, että heillä tehdään sitä yhteistyötä ihan vakituisesti. Mikä sitten sen parempaa, jos kirjailija itse on myös vahvasti somessa läsnä, niin sitten hän pystyy jo sitä kautta markkinoimaan tätä teosta.
Salla: Joo, se varmaan siis kulkee kahta väylää. Siellä on näitä, jotka ovat jo kirjailijoita ja tunnettuja ja sitten markkinoivat uutta tuotantoaan ja sitä kirjailijuuttaan yleisölle siellä somessa ja sitten tietysti tällaisia, jotka ovat vasta nousevia tähtiä. Mutta kyllä meilläkin selkeästi toi somemaailma nostaa tuolta itseään pintaan. Ja tietysti jos nyt halutaan tavoittaa jotakin nuoria lukiojita, niin lehdet eivät ehkä ole se väylä, mitä pitkin kannattaa marssia.
Elisa: Joo, se on jännä, että ehkä siinä on pieni tämmöinen jakauma Suomen kokoisessakin maassa, että okei, joku isoimman päivälehden arvio vaikuttaa tietyn tyyppisiin lukioihin, mutta sitten taas jos halutaan tiettyjä ikäryhmiä tavoittaa, niin se ei välttämättä sitten olekaan niin yksiselitteisesti se kanava, vaan sitten se onkin TikTok tai Instagram tai joku muu vastaava somekanava.
Salla: Joo, kyllä huomaa, että meillä ainakin nuoriso tulee varailemaan tuolta tiskiltä kirjoja, mistä mä en ole välttämättä vielä kuullutkaan, ja sitten kyselen joltakin täältä, että olisiko tietoa, mikähän tällainen on. Joo, se on sellainen TikTok-hitti. Ja sitten ahaa, no selvä jo. He on jo kasvattamassa varausjonoja siellä ennen kuin kaikki välttämättä täällä tietää, että semmoinen kirja on tulossakaan. Se on kyllä jännä ilmiö.
Elisa: Niin, se on mielenkiintoista ja hyväkin sitten, että meillä on eri kanavia, seuraavia työntekijöitä, niin sitten aina yhdessä sitten, kun lyömme viisaat päämme yhteen, niin saamme kuvan siitä, mitä tosiasiassa halutaan lukea.
Salla: Nimenomaan joo.
Elisa: Hyvä. No joo, tässä oli vähän pohjustusta tähän aiheeseen, ja tosiaan ollaan molemmat luettu nämä kaksi kirjaa, ja voitaisiin oikeasti vaikka esitellä ne tässä kuulijoille ja jutella vähän niistä seuraavaksi. Haluatko sä aloittaa sitten esittelemällä Taina Niemen Ämpärikesän?
Salla: Joo, aloitetaan vaan siitä. Siis Taina Niemi tosiaan on helsinkiläinen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Juuri kun viittasin siihen, että paljon on näitä opettajia, jotka siirtyvät myös tämmöiseen kirjoittajuuden pariin, niin hän on tästä nyt myös esimerkki. Hän on kyllä opiskellut kirjoittamista myöskin Teatterikorkeakoulussa. Ämpärikesä tuli Otavalta 2024, ja oli Otavan nuorten romaanikilpailun voittaja. Enkä sitä kyllä yhtään ihmettele. Silloin luin sen jo 2024 ja oli kyllä mielestäni vuoden laadukkaimpia nuorten romaaneja. Tämä Ämpärikesä tässä nimessäkin viittaa tällaiseen bucket list -ajatukseen. Eli siinä on nuoria, jotka ehkä pohtivat, että heillä on siis peruskoulu päättymässä, että mitä sitten kesällä pitäisi tehdä, mitä sinne ämpäriin heitetään, millaisia toiveita ja ajatuksia siitä tulevaisuudesta ja mitä pitäisi ehtiä tekemään ennen kuin jotakin tapahtuu. Tämä käsittelee siis juurikin sitä peruskoulun päättymistä ja siihen liittyviä kaikenlaisia siirtymäajan ajatuksia, kipuiluita, ihastumisia, uskaltamisia, muutoksia, ystäväeroja. Kaikenlaisia tällaisia varmasti nuorten elämässä tosi pinnalla olevia asioita ja todella monipuolisista näkökulmista. Tässä on kertojana vuorotellen eri nuori siitä porukasta tai oikeastaan he ei kaikki ehkä ole edes mitään samaa porukkaa, mutta jotenkin tuntevat kuitenkin toisensa ja heidän elämänsä siinä risteävät sitten pitkin matkaa. Ja siellä tulee todella laajasti käsiteltyä ehkä nuoren erilaisia tunne-elämän juttuja ja kipuiluja ja muita, mitä just tähän ikäkauteen kuuluu. Tiedän, että tämä on myös siis aikuisten keskuudessa ollut tosi suosittu kirja, eli siis onhan meillä paljon aikuisia myös, jotka luemme mielellämme nuortenkirjoja. Tämä on ollut tosi tykätty myöskin siis aikuisyleisön keskuudessa, vaikka tässä nyt näitä ysiluokan päättäviä sitten päähenkilöinä onkin, mutta tosi laadukkaasti kirjoitettu kirja nuorille. Uskon, että kiinnostaa kyllä myös ihan oikeata kohderyhmäänsä tosi paljon tämä. Ja sittenhän siis Taina Niemeltä on tullut tämän jälkeen myös Varkaat, sekin Otavalta vuonna 2025. Ja siinä sitten taas on teemana vähävaraisuus vastaan ehkä yltäkylläisyys ja vähän tyhjyyden tunne kummankin äärellä. Ja ehkä se, että sillä varallisuudella ei sitten lopulta ole niistä tunnesiteissä hirveästi väliä. Mutta Ämpärikesää me nyt tosiaan tässä luimme, koska se oli tämä esikoisteos sitten Taina Niemeltä. Ja mitäs tykkäsit Ämpärikesästä?
Elisa: Joo, minä tykkäsin siitä monesta syystä aika paljon. Mä just mietin tuota, kun puhuit tuosta varallisuudesta ja just mietin tätä, että kuinka Taina Niemellä on hienosti toi luokka-aihe. Ja toi Anna Tulusto, joka on Ylen kirjallisuustoimittaja, Kulttuuricocktailista muun muassa tuttu haastattelija, niin hän just sanoi, että hän toivoisi, että jotenkin aikuisten kirjoissa enemmän vielä nyt tulisi ja on tullutkin nyt viime aikoina tämä luokkateema silleen. Niin sitten mä mietin, että apua, Anna, lue enemmän nuortenkirjoja, koska siellä sitä on jo jonkun aikaakin käsitelty. Jotenkin musta aina ja ikuisesti se ihanuus nuortenkirjoissa on, kuinka ne on edellä aikaansa näissä teemojen käsittelyissä. Se monikulttuurisuus, moninaisuus kaikessa muussakin mielessä ja jotenkin siinä ajassa kiinni oleminen, niin se tulee kyllä nuortenkirjallisuudessa monesti tavallaan pikkasen askeleen edellä verrattuna ainakin kotimaiseen kaunokirjallisuuteen muuten. En tiedä, tietysti nuoret jotenkin onkin, niin kuin Judith Butler, joka on yksi mun lempiteoreetikkoja sukupuolen ja kirjallisuuden alalla tietysti tunnetuin, niin hän on sanonut, että hänen mottoonsa on jossain kirjan alussa ollut se, että kuunnelkaa nuoria. Hän antaa yhden ohjeen meille pikkasen entisille nuorille, että siis kannattaa kuunnella nuoria, että siellä kuitenkin on se meidän tulevaisuus, että missä maailmassa eletään. Niin musta se on niin hyvä ohjesääntö tavallaan elämässä muutenkin, että se nuortenkirjan lukeminen aina silloin tällöin pitää kiinni ajassa.
Salla: Joo, ja ihan totta puhut, että tosiaan nuortenkirjallisuudessa, myös lastenkirjallisuudessa tämä vähävaraisuusteema on nyt kyllä viime vuosina tullut sinne pinnalle, ja se on tosi hyvä asia, kun ajatellaan yhteiskunnallista tilaakin tällä hetkellä, missä tässä nyt mennään. Niin ehkä just näissä nyt vastataan tähän tarpeeseen, että pitäisi olla aihe, joka on saatavilla lukioille.
Elisa: Joo, ja mun mielestä jokunen vuosi sittenhän nousi ilmiöksi nuorten kirjasarja Skam, norjalainen, tai siis ei nuortenkirjasarja, vaan siis televisiosarja, tarkoitin, joka siis oli Yle Areenassa kahteen otteeseenkin aika pitkään. Siitä on kyllä jo vuosia, mutta itsekin sen katsoin itse asiassa kahteenkin kertaan, koska mun mielestä siinä onnistuttiin just tavallaan sen moninaisuuden käsittelyssä. Neljä tuotantokauttahan siitä oli yhteensä, joista siis kaksi oli mun mielestä aivan erityisen onnistunutta tässä moninaisuuden kuvauksessa ja just siinä luokan kuvauksessa. Ja sitten se on tehnyt muhun niin ison vaikutuksen, että mä joskus käyn kuuntelemassa siis jostain mun suoratoistopalvelusta, mitä käytän, niin sieltä siis sitä soundtrackia uudestaan, koska mä haluan muistella sitä, että ne tunnejutut ja semmoiset teemat siinä teki niin ison vaikutuksen, vaikka itse olin jo hyvästi päälle kolmekymppinen, kun katsoin sen ekan kerran, että en missä nimissä enää nuori silloinkaan.
Salla: Mutta entinen nuori kuitenkin, että kyllähän nämä teemat…
Elisa: Kaikki on elänyt kumminkin ne.
Salla: Niin ja tietyllä tavalla ehkä näissä nuortenkirjoissa on just se, että kyllähän ne tietynlaiset tunteet ja muut, mitkä siellä nuoruudessa velloo ja on pinnalla, niin kyllähän ne on ehkä sellaisia ikiaikaisia. Kyllä pystyy tunnistamaan itsensä, vaikka ei itse olekaan enää siinä samassa elämätilanteessa. Mutta muistaa hyvin lukiessaan, että ai niin, että tältähän se tuntui, jos vaikka ystävä kanssa meni vähän sukset ristiin tai oli joku ensimmäinen ihastuminen tai jotakin, mitä nyt ikinä.
Elisa: Joo. Ja jotenkin ihanasti mun mielestä tästä Ämpärikesästä tuli mieleen Skam. Niille muille kuulijoille, jotka olette joskus katsonut Skamia ja mietitte, että mikä olisi samanlaista kirjamatskua, niin tämä voisi olla, koska tässä on moniäänisyyttä. Mä laskin siitä, että ehkä viidellä nuorella on tavallaan se oma puheenvuoro, jotka vaihtelee sitten tässä, ja he elää samassa pikkukaupungissa kyllä ja heillä on sama tuttavapiiri, mutta he tosiaan elää kumminkin omia elämiään siinä samalla. Siellä on tämmöisiä samanlaisia moninaisuuteen liittyviä teemoja. Sitten tosi hyvin, tavallaan aika luontevasti siinä tulee käsitellyksi samalla. Ja siellä varmasti jokaiselle lukijalle saattaa nousta vähän semmoisia lempihahmoja. Mulla nousi toi Jere ehkä lempihahmoksi. Ehkä jos mä lukisin sen uudestaan, niin sitten voisi ollakin joku toinenkin mahdollisesti. Siinä oli paljon kumminkin sellaista. Ja sitten tietysti yhdestä syystä, miksi pidin siitä myös on, että koska siis Taina Niemihän on mikkeliläislähtöinen ja itse olen käynyt asumassa Mikkelissä muutamia vuosia tuossa jossain välissä, niin sitten mä olin tunnistavinani vähän sieltä näitä paikkoja, vaikka ne on nimetty kaikki uudestaan ja nehän on fiktiivisiä, mutta sitten hän on ehkä pitänyt mahdollisesti esikuvanaan Mikkeliä. Mä mietin, että miten ihanaa, että onkin paikkana joku muu kuin näistä Suomen isoista kaupungeista joku. Se onkin sitten semmoinen, johon pystyy samastumaan myös sen pikkukaupungin nuori. Niin mikäs sen ihanampaa jotenkin. Ja sitten taas semmoinen nuori, joka asuu isossa kaupungissa, niin se voi tuntua virkistävältä lukea semmoista, joka sijoittuukin jollekin muulle paikakunnalle. Mä uskoisin, että siinäkin on tämmöinen yksi kiinnostava.
Salla: Niin ja tässähän hyvin tulee just esille se, että kun on kysymyksessä tämmöinen pikkukaupunki, niin sitten esimerkiksi tämä sateenkaarevuus ei ehkä ole siellä ihan niin sallittua kuin, tai tässähän kipuillaan just sen kanssa myös, että mitä voi olla missäkin.
Elisa: Niin, joo.
Salla: Toinen siellä pääkaupunkiseudulla saa olla mitä haluaa ja sitten tullessaan tänne pikkukaupunkiin, niin se ei olekaan ehkä enää niin yksinkertaista se oleminen. Mun mielestä sitäkin tässä just käsitellään ehkä sen pikkukaupunkiteeman kautta.
Elisa: Kyllä, joo. Se on ihan erilainen yhteisö sitten, kun on vähemmän ihmisiä ja ihmiset helpommin, vaikkei nyt kaikkia ihan tuntisi, niin ainakin tietävät toinen toisensa ja tietävät näitä taustoja. Ja sitten se, että minkälaisia odotuksia se yhteisö asettaa ja miten ei halua välttämättä erottautua ja mistä syistä. Tämmöistä hyvää pohdintaa mielestäni tässä. Ja tavallaan kuinka se on myös ehkä aikuislukijan näkökulmasta tärkeää lukea tämmöisiä, koska sitten täytyy muistaa, että meillä on myös se vastuu siitä, että luodaan se turvallinen ympäristö nuorelle. Niin tavallaan semmoisesta vastuullisuusnäkökulmastakin voi tämmöistä nuortenkirjaa ehkä sitten lähestyä. Ja etenkin jos sattuu vielä niin, että ei ole lähistöllä esimerkiksi omassa perheessä tai läheisissä nuoria, niin sitä tärkeämpää mun mielestä olisi ehkä lukea nuortenkirjallisuutta, jotta saa sen näkökulman sieltä.
Salla: Ja nimenomaan ehkä siis just tuoretta nuortenkirjallisuutta. Koska kyllä vaikka juuri sanoin, että siellä on ikiaikaisia teemoja, mutta kyllähän on myös just nyt pinnalla olevia asioita, mitkä nuorten mielessä liikkuu, niin ne löytyy sieltä kirjallisuudesta kyllä.
Elisa: Kyllä, joo. Nostalgia on tietysti hyvä ja sallittu tunne, mutta joskus on hyvä myös vähän ravistella sitä pois ja tarttua sitten ennakkoluulottomasti johonkin ihan uuteen. Ja hienoa, että Taina Niemen ura siis käynnistyi tästä Ämpärikesästä ja tosi kiva, että nyt on sitten myös Varkaat tullut. Täytyy itsekin lukea se heti, kun ehtii sitten, koska kiinnostaa myös se. Toivon, että hän jatkaa uraansa nyt sitten myös kirjailijana jatkossakin.
Salla: Ainakin ajattelisin, että nämä hänen teokset on saaneet positiivista palautetta, niin siinä mielessä ainakin varmasti kannattaa jatkaa.
Elisa: No niin. Pitäisikö mennä sitten tähän toiseen kirjailijamme elikkä Maria Niskavaaraan, joka nyt on aika pinnalla viime aikoina ollut juuri siitä syystä, että hänen esikoisteoksensa, paitsi että se voitti tämän Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, niin se on nyt noussut käännöshitiksi maailmalla. Ja esimerkiksi, olikohan nyt sitten tuossa Suomen Kuvalehden artikkelissa, Suomen Kuvalehteähän pystyy siis kirjastossa lukemaan. Tämä oli numerossa 19 tältä vuodelta Tommi Melenderin kirjoittama hyvä pitkä juttu tästä hänen suosiostaan ja Esterin suosiosta, niin kannattaa sitten tutkia sieltä tarkemmin. Mutta että esimerkiksi Lontoonkohan kirjamessuilla se oli ollut siis ihan puhutuimpia teoksia…
Salla: Vau.
Elisa: …mikä on aika iso tapahtuma kuitenkin. Niin sitten mielenkiintoista, kun niitä alkaa putkahtaa nyt varmaankin ensi vuoden puolella niitä käännöksiä, että tuleeko sieltä ensimmäinen International Booker -ehdokkuus esimerkiksi Suomeen.
Salla: Olisi aika hieno juttu.
Elisa: Kosmos on tässä tosiaan kustantaja, ja viime vuonna sitten tuli, ja siinä on hieno Ulla Donnerin kansitaide. Maria Niskavaara on -88 vuonna syntynyt Valkeakoskella, eli hän edustaa ehkä milleniaalisukupolvea. Ja hän on nykyään päätoiminen kirjailija, koska hänellä on nyt kustannussopimus jo seuraavasta kirjasta ja käännösoikeuksia on jo siitäkin myyty. Mutta ennen kirjailijan uraa hän työskenteli päätoimisesti siis väitöskirjatutkijana taidehistorian alalta Turun yliopistoon sekä sitten amanuenssia Espoon modernin taiteen museossa Emmassa. Mutta hän on nyt sitten tauolla väitöskirjan kirjoittamisesta, koska kirjoittaa tätä uutta fiktiivistä teosta ja sitten on jättäytynyt sieltä Espoosta myös pois. Hienoa tietysti, että hänen kirjailijan uransa lähti näin harvinaislaatuiseen nousukiitoon heti alusta. Kaikki olemme iloisia hänen puolestaan. Mutta hänen opintopolkunsa on ehkä semmoinen, mikä ihmisiä kiinnostaa, koska hän on tuonut sitä esille esimerkiksi tässä Suomen Kuvalehden haastattelussa. Sitten muistuttaisin tässä vaiheessa myös kuulijoita siitä, että kirjastoihin, ainakin meidän kirjastoon Porissa tulee Helsingin yliopiston tiedelehti nimeltään Yliopisto, joka ilmestyy muutamia kertoja vuodessa, joka on siis tämmöinen kuvalehti, jossa on artikkeleita tieteestä, mutta sillä tavalla kansantajuisesti, yleistajuisesti. Se on aika kiva lehti, semmoinen yleissivistävä ja inspiroiva. Siinä on ollut esimerkiksi tästä Maria Niskavaaran taiteesta juttu viime vuonna numerossa kaksi. Ja sitä myös luin tähän taustoittaakseni näitä. Hän kertoo tämän opintopolkunsa näissä haastatteluissa. Elikkä hän on aloittanut, kuten sinä Salla, Turun yliopistossa historian oppiaineessa [naurua]. Samaan aikaan olette siellä opiskellut. Ja sitten hän on tehnyt museotyötä silloin myös. Ja ilmeisesti vähän jatkuvasti tässä opintojensa ohella on ollut hänelle rakas se museot ja museotyö. Ja sitten hän kuitenkin totesi, että se ei ole hänen alansa se historia ja siirtyi opiskelemaan elokuvaa Aalto-yliopistoon. Mutta sitten hän kyllä oli kiinnostunut tästä taiteen tekemisestä, mutta hän on itse sanonut, että se oli liian sosiaalista ja yhteistyöpainotteista hänelle. Hän on ehkä semmoinen yksinpuurtaja enemmän, joten hän sitten siirtyi kirjallisuustieteeseen Helsingin yliopistoon, ja sitten hän totesi, että no sekin on aika semmoista, jotenkin, että hän kaipasi sitä, että missä se, häntä kiinnostaa eläimet ja ekologia ja tämmöinen. Hänellä on omia lemmikkejä ja näin. Niin sitten hän päätyi agrologiopintoihin. Mutta sitten, mä en tiedä, oliko tämä vähän tämmöinen samanaikaisesti sekä hän oli kirjoilla siellä kirjallisuustieteessä kuitenkin, koska sitten hän päätyi siellä yhdelle kurssille, jossa oli tämmöinen ekofilosofia-aihe, ja sitten hän tajusi, että tässä se on se hänen, missä ne risteää ne hänen kiinnostuksenkohteet. Eli se eläinten maailma ja sitten taas se kirjoittaminen ja taiteen tekeminen. Se yksi kurssi oli sitten se. Ja sitten hän on opiskellut myös Kriittisessä korkeakoulussa jonkun verran, jonkun kurssin ilmeisesti myös tätä luovaa kirjoittamista. Ja sitten Ester, Teurastaja syntyi siis aika pitkälti tai yksi iso tekijä oli ilmeisesti tämän kustantamon kirjoittajakoululeiri, missä oli muun muassa Niko Hallikainen ja Helmi Kekkonen hänen ohjaajiaan sitten. Niin tämmöinen polku voi olla siis mahdollinen myös kirjailijalla. Siellä on monipuolinen tausta kyllä. Hän on maininnut inspiraation lähteekseen muun muassa Cormac McCarthyn, josta hän on tehnyt gradunsa, mikä oli mun mielestä vähän ensin yllättävä, koska mä olen lukenut McCarthylta jotain tosi ronskeja jotain, mutta sitten hän sanoikin Rajatrilogia jossain, ja se on semmoinen, mitä mä en ole lukenut, niin voi olla, että siellä onkin ihan erilaista McCarthya sitten. Mutta kiinnostuin tästä. Varmasti McCarthyn kieli esimerkiksi on vaikuttanut häneen. Ja Olga Tokarczukin hän on maininnut myös yhtenä tekijänä, minkä sitten ansiosta itsekin luin ensimmäisen Tokarczukin fiktiivisen teoksen, eli Aja aurasi vainajain luitten yli, joka kyllä teki vaikutuksen. Ja ehkä olin näkevinäni siellä semmoista samaa ekofilosofista taustahuminaa jotain siellä ja jotenkin se eläinten rooli myös.
Salla: Kiehtovaa. Mä olen ehkä itse lukenut vaan runoutta, missä on tuon kaltaisia teemoja, mutta ehkä olisi kiinnostava päästä näihin muihinkin sisälle.
Elisa: Ja sitten hän on sanonut, että se hidas aktivismi on se hänen tapansa toimia. Hän haluaa tavallaan ehkä vaikuttaa, miten ihmiset ajattelee eläimistä ja että se eettinen puoli kiinnostaa, mutta hän ei ole semmoinen, että hän lähtisi kauhean äänekkäästi nyt johonkin…
Salla: Barrikadeille.
Elisa: Hän ajattelee, että hän haluaa tällä tavalla tuoda esille näitä asioita, jotta ihmiset alkaisi itse niitä miettiä, mikä mun mielestä on jotenkin aika kiva, kypsä lähestymistapa, ja jos kerran on ihmisellä se taito tuottaa tämmöistä taidetta, niin sehän on silloin nimenomaan se, miten se kannattaakin ehkä tehdä, jos haluaa vaikuttaa ihmisiin. Ja hän on ollut vieraana Ylelläkin useissa ohjelmissa. Voi sieltä vaikka Areenasta Luomiskertomusta, Kulttuuricocktailia ja Kulttuuri ykköstä googlailla, jos haluaa tietää hänestä lisää, niin hän on ihan hyvä esiintyjä ja mielenkiintoisia juttuja hän juttelee kyllä sitten siellä. Joo, ja kuka sitten on Ester? Mä tiesin jotenkin etukäteen, että hurja teos on kyseessä, koska olin kuullut siitä semmoisia, että joo, en ole ennen lukenut koskaan tämmöistä -kommenttia. Mä mietin, että onko se kehokauhua sitten vai mitä se on. Mutta se on enemmän ehkä surrealismia kuitenkin. Siinä se kauhuelementti ei ole ehkä se. Miten kukakin tietysti kokee hyvin groteskin, hyvin lihaisan maailman, mikä se Esterin maailma on, koska hän tosissaan on teurastaja ja hän on töissä lihajalostamossa ja hänen vanhemmillaan on lihakauppa. Niin sehän on aika paljon sitten sitä lihan käsittelyä ja lihan pohtimista. Esterissä sitten sana tulee lihaksi hyvin konkreettisesti. Ja se voi olla joillekin lukijoille hyvin rankka kokemus, mutta kuitenkin se on enemmän kuin kauhua, niin se on surrealistista, jopa ehkä humoristista, koska se on niin läpikotaisin lihaisa se kirja, että kaikki symboliikka liittyy tähän henki ja ruumis ja sitten se ruumiillisuus tulee. Alusta loppuun kaikki on lihan sävyissä ja tuoksuissa ja siinä, että miltä se tuntuu. Niin se on jotenkin niin jotenkin läpikotaisin sen teeman mukainen teos. Jotkut on verrannut esimerkiksi Daniil Harmsiin, joka on surrealistikirjailija. Itsekin luin jonkun novellikokoelman häneltä joskus nuorempana, niin tosiaan semmoinen ihan nyrjähtänyt maailmankuva tavallaan. Niin sehän tässä kovasti sitten Esterissä on. Sitten se on oikeasti myös kasvukertomus, koska alussa tehdään tiettäväksi se, että Ester ja hänen puolisonsa Keinosiementäjä haluavat lapsen, ja se on alkupremissi, tavallaan lähtökohta tälle kirjalle. Mutta sitten aletaan tavallaan kerrata Esterin lapsuutta, ja tullaan sieltä siihen tilanteeseen, kun Ester on jo iäkkäämpi ja edelleenkään sitä lasta ei kuulu. Eli se lapsettomuus on tässä lopulta se, mikä tuo ehkä humoristiseen maailmankuvaan, vähän crazy lihaisaan maailmankuvaan myös hiukan melankoollisen sävyn. Enkä siihen loppuun nyt hirveästi…
Salla: Joo, ja se elämän tragedia oikeastaan tai sellainen, mikä siinä sitten on valloillaan.
Elisa: Eli tämmöiset teemat tässä kirjassa. Ja se täytyy oikeastaan itse lukea. Sitä on vähän vaikea tässä synopsista tai kertoa, että mistä siinä on kyse, koska se on niin paljon kielessä ja siinä on aika paljon symboliikkaa. Esimerkiksi Esterillä on selvästi oma uskonkäsitys, joka liittyy ruumiillisuuteen ja henkeen ja myös ne eläinten. Ja sitten portinvartijuuden teema, koska siinä ihminen on se, joka osaa kokata, elikkä hän on se, joka on niin kuin Jumalan ja eläinten välissä oleva linkki. Ja koska Ester on teurasta ja hänellä on se, että hän tekee sioista sitten sieluja. Siinä on hyvin monta tasoa kyllä. Tämä voisi toimia ehkä myös lukupiirikirjana, jos haluaa heittäytyä.
Salla: Niin siinähän jotenkin ehkä kuvastuu se, että hän ajattelee varmaan, että hänellä ei oikeastaan ole hirveästi vaihtoehtoja. Hänellä on jo syntymässä saatu velvoite siirtyä siihen teurastajuuteen sieltä perheestä tai jotenkin, että se on se selkeä tie ja joku tämmöinen melkeinpä taivaallinen johdatus, mikä kuljettaa häntä sinne teurastamolle. Ja hän on tosi hyvä siinä, ja hän on ylväs hahmo. Ja sitähän kuvataan monesti, miten ihmiset ihailee, että tuolta tulee tuo Ester, teurastaja. Se hänen hahmo linkittyy lihallisuuteen tosi voimakkaasti tässä tekstissä.
Elisa: Kyllä, joo. Ja etenkin alkupuoli teoksesta oli kyllä niin vetävää, että mä ajattelin silloin, kun mä lähdin lukemaan tätä, että mä luen nyt pari kappaletta ja katson sitten miten menee. Niin mä varmaan luin ihan yhtä soittoa puoliväliin asti. Se jotenkin on kumminkin aika helppolukuista, vaikka se on aika sellaista kumminkin huhhuh. Se lihan konkreettisuus on kyllä, että välillä tuntuu ihan, että apua tätäkin kappaletta, mutta joo. Sitten siihen alkaa suhtautua niin, että se on se Esterin maailma ja se maailmankuva on se kirjan sisäinen maailmankuva, ja se vaan on tämmöinen ja nyt se on kielellinen konstruktio tavallaan kuitenkin, niin ei se nyt varsinaisesti inhottanutkaan, vaikka jotkut arviot on tietysti sitä, että se on tosi inhottavaa, kun se on niin semmoista. Mutta en mä tiedä. Mun mielestä siinä on ehkä vähän problematiikkaa, jos aletaan kovasti puhua inhosta ja lihallisuudesta. Sitten aletaan jo arvottaa sitä. Niin siinä on ehkä tämmöinen vaaran paikka, että ei ehkä tarkoiteta myöskään sitä, että se liha olisi itsessään inhottavaa vaan, että jotenkin se, miten sitä kuvataan, on vaan groteskia ja se on se tyylilaji tavallaan tässä kirjassa.
Salla: Niin mäkin ehkä ajattelen, että onhan se joo tosi groteskia ja paikotellen menee tosi syvälle lihallisuuteen tosiaan. Mutta ehkä, miten nyt itse ajattelen, niin se on enemmänkin ehkä kiehtovaa, että miten hän on osannut kuvata sitä maailmaa jotenkin tosi hyvin. Ja sitten tietysti otetaan just huomioon tämä, että tässähän kuitenkin kysymyksessä on lihatuotannon problemaattisuus. Siinähän käsitellään käänteisesti sitä, että miten tässä nyt ehkä on vähän ongelmia tässä.
Elisa: Joo ja se, mistä ehkä itse pidin tässä, että se ei ollut tavallaan semmoinen paasaava. Totta kai se nousee siinä semmoiseksi, että koko aika niitä siansieluja sieltä lähtee lentoon, että se tuntuu rankalta kuinka paljon ja että miten se vaan on semmoinen liukuhihna. Ja se liukuhihna on isossa roolissa ihan fyysisestikin tässä kirjassa. Se tuodaan sinne tehtaaseen isoin juhlamenoin ja näin. Mutta sitten Niskavaara onnistuu kuitenkin siinä, että se ei tunnu eettiseltä saarnalta vaan, että hän vaan esittää sen, että näin se on tässä maailmassa. Hän näyttää sen. Ja sitten ehkä tämmöisellä tämmöisen fiktiivisen maailman kuvauksella haluaa herättää niitä ajatuksia ihmisessä, että näitä asioita voi pohtia myös näin.
Salla: Ja sitten ainakin, en mä tiedä, miten sä koit, mutta ainakin mun mielestä siis sitten Ester, vaikka hän ehkä olikin hyvin tämmöinen erilainen hahmo, kuin vaikka mitä itse ajattelee olevansa, mutta että hän oli kuitenkin sellainen, jonka puolella halusi olla. Hänestähän ei ole oltu tehty mitään sellaista, että hänhän oli aika kompleksinen hahmo, mutta sitten jotenkin hänestä kuitenkin tykkäsi. Tai ainakin mä koin, että pidin siitä päähenkilöstä, vaikka siinä oli hyvin paljon erikoisia kulmia.
Elisa: Kyllä, joo. Ei missään nimessä…
Salla: Ei mikään inhottava.
Elisa: …vastenmielinen. Ei.
Salla: Ei.
Elisa: Joo. Elikkä siinä mielessä onnistunut hahmo. Hyvin hahmovetoinenhan kirja on. Hienoa, että se on siinä nimessäkin, koska se on tosissaan Esterin tarina. Ja hieno teos. Tosi hienoa siis, että on käännetty niin monille kielille. Siis muun muassa Grove Atlantic on Yhdysvalloissa se kustantamo, joka osti nämä oikeudet, ja siis jos nyt ihmisiä kiinnostaa tietää, niin itse ainakin olin silleen, että vau, kun kuulin, että sehän on siis Yhdysvalloissa kustantamo, joka edustaa muun muassa Douglas Stewartia ja Sayaka Murataa sekä Claire Keegania. Elikkä siellä on aika isoja nimiä kuitenkin, niin mielenkiintoista nähdä, kuinka se lähtee sitten USA:ssa, että minkälaisen vastaanoton Ester saa ulkomailla. Toki siellä on niitä muita kieliä myös sitten, japani ja korea esimerkiksi, katalaani, sloveeni, hollanti, kreikka, liettua, latvia, romania, islanti, norja, turkki. Kaikkia siis, kun miettii ihan konkreettisesti näitä kieliä, että sieltä voi ihan sitten tulla tavallaan ensi vuonna kirjasomessa ihan minkä kielinen somettaja vastaan, joka on lukenut Esterin. Siinä mielessä aika hieno kyllä. Toki on muitakin teoksia, kuten esimerkiksi Iida Turpeisen Elolliset sai juuri arabiankielisen käännös, tai myytiin just arabiankieliset käännösoikeudet, mikä mun mielestä on myös hieno, arabia on iso maailmankieli, niin tosi hieno, että saa…
Salla: Vähän merkkipaalu ehkä.
Elisa: Kyllä. Kiva ajatella myös sitä. Nyt, ettei menisi ihan supersuitsutukseksi tämän Esterin kohdalla, niin itsellä ehkä ainut semmoinen, mikä ehkä vähän jäi mietityttää, oli se loppu. Tämä lapsettomuusteema tietysti siellä loppupuolella isosti nousee, ja sitten tuntuu, että se loppu kesti aika pitkään tai se loppupuolisko, että se ei missään nimessä mennyt ihan niin heittämällä lukien kuin se alkupuoli, ja sitten mä rupesin miettimään, että siinä on kyllä iso haaste kirjailijalla saada kantamaan näin tietyn tyyppisen maailmankuvan, ja kun teema on esitelty jo heti alkusivuilla, niin että se kantaa sinne kirjan loppuun asti. Mutta hienosti sitten kuitenkin Niskavaara siitä lopulta selviytyy. Se loppu kyllä jäi mieleen. Mutta mä sitten haluan tässä vinkata vielä, kun aika useinkin on niin, että mä mietin sitä, että kun lukee hyvän kirjan, niin sitten muistaa, että miten se lähtee liikkeelle ja mikä se alkulähtökohta on tai alkusanatkin saattaa jäädä mieleen, niitä toistellaankin joistakin Tolstoista ja muualta näitä tällaisia alkulauseita aika paljon, mutta sitten kuinka monen kirjan loppuja oikeastaan muistatkaan. Sehän on ehkä vähän vähemmän sellainen, että se tulee niin nopeasti sieltä, ja sitten jää semmoinen vähän tyhjä olo, jos se on ollut hyvä kirja, että apua nyt, mitä seuraavaksi, mitä voin ikinä lukea, kun tämä oli näin hyvä, tai joku muu tunne sitten tulee siitä. Tai pahimmassa tapauksessa sitten loppu ei ole niin hyvä kuin alku, niin sitten mä suosittelisin kyllä tällaista esseeteosta, kun Maailmojen loput, joka tuli 2018 jo WSOY:ltä, jonka on kirjoittanut siis konkarikirjailijat, kirjakriitikkonakin toimineet ja opettajana, siis ainakin Sinikka Vuola on semmoinen, ja sitten Tommi Melender ja molemmat myös runoilijataustaisia. Heillä on tämä kieliasia läheinen. Mä rupesin lukemaan tätä, ja tässä on aika kivaa semmoista dialogia, että he vuorotellen tässä käy läpi näitä, että millaisia lopetuksia kirjoissa on. Heillä on runsaasti esimerkkejä eri tunnetuista kirjoista, ja minkä takia se on aika vaikeaa se hyvän lopetuksen kirjoittaminen. Ja sitten täällä on ihan loppupuolella kirjaa ihan eri kirjoista otettuja loppuja, joita he sitten käsittelee. Mä en ole ihan vielä lukenut sinne asti, mutta tämän alkuesseepuolen kyllä, ja mulla on kauheat muistiinpanot täältä, koska tämä oli niin jotenkin ajatuksia herättävä teos. En on ehkä aina ihan Melenderin kanssa samaa mieltä sen kirja-arvioiden kanssa, mitä se on johonkin Parnassoon kirjoittanut ja muuta. Hän on hyvin suorapuheinen. Sitten taas ihailen Vuolan metodikirjoittamista, ja hänellä on muutamia teoksia, mitkä on tämmöisiä, että hän haastaa itseään kielellisesti hienosti. Jotenkin kiva kirja kyllä. Jos tämmöinen kaunokirjallisuuden loppujen analysointi kiinnostaa, niin lukekaa ihmeessä. Siitä ainakin saa ajateltavaa.
Salla: Ehkä siinä on just sillä lailla, että alkuhan on se, mikä koukuttaa ihmisen siihen kirjaan. Sen pitäisi olla onnistunut, jotta lukija jatkaa eteenpäin, mutta sitten ehkä lopun kohdalla se on vähän sillä lailla, että siinä on enemmän sitä, että se jakaa ehkä mielipiteitä, että olisiko tämän pitänyt loppua näin vai kenties jollain toisella tavalla lukiessaan kirjaa eteenpäin, ja lukija ehkä jo miettii, että tämä varmaan voisi loppua tälläin tai mä toivoisin, että tämä loppuisi tälläin. Joskushan se on tosi hyvä, että sieltä tulee joku tosi shokeeraava ratkaisu, että tämähän olikin siis ihan upea, että miten tämä osasi lopettaa tämän näin. Mutta sitten niin kuin sanoit, niin joskus tosiaan on vähän silleen, että ai, tämä loppui nyt tähän näin. Nyt jotain jäi puuttumaan tai että tämä ei nyt oikeastaan selvittänyt mitään tai että kaikki jäi auki liikaakin. Siinä on monia sellaisia vaaran paikkoja.
Elisa: Niin, ja mielenkiintoinen tieto, jonka bongasin tuosta yhdestä haastattelusta myös Maria Niskavaaran kohdalla on se, että hän alun perin oli suunnitellut kaiketi novellia tästä, mutta sitten kustantamon kanssa, kun jutteli, niin he ihan suoraan sanoikin, että kun novelleja ei kukaan lue, tai en mä muista kenen kanssa hän oli siinä vaiheessa tätä prosessia jutellut. Mutta että siis tämäkin oli tämmöinen herättävä aihe, että aivan niin, että kuinka käännösoikeuksien kanssa olisi käynyt, jos tämä olisikin vain novelli jossain novellikokoelmassa. Se on tietysti yksi pointti, ja sitten se voi olla aika työlästä, niin kuin hän sanoi, että hän tuskaili sen lopun kanssa, että se ei missään nimessä ollut helppoa kirjoittaa sitä loppua, ja sitten se tuli hänelle näynomaisena jossain junan ravintolavaunussa, ja hän kirjoitti sen tosi nopeasti. Tosi mielenkiintoisia nuo kirjailijan prosessit, että minkälaisia siellä on taustalla sitten. Tavallaan sitten kun kuulee ja lukee näistä prosesseista, niin melkein haluaisi lukea uudestaan sen kirjan, koska sitten pystyy tavallaan miettimään sitä eri tavalla. Mutta ehkä senkin takia aika hyvä lukupiirikirjaksi tai analyysiin tämmöinen.
Salla: Niin, ja ehkä tässä jossain määrin semmoinen tietynlainen novellimaisuus näkyykin, niin kuin me tässä puhuttiinkin jossain vaiheessa jo aikaisemmin. Sellaista jotain henkeä tässä on, että varmasti olisi toiminut myös novellina tosi hyvin tai semmoisen lyhennelmänä tästä. Ei olisi ollut näin pitkä tarina, mutta toki toimii siis kyllä mielestänikin myös näinkin.
Elisa: Niin, on nähty selvästi vaivaa kyllä, että saadaan toimimaan 180:kin sivussa tämmöinen tarina. Sinänsä kyllä ihan ei huolta.
Salla: Ja sitten tuli tästä novellimaisuudesta mieleen vielä se, että kun Ämpärikesää tässä ensin käsiteltiin, että siinähän siis on myös tämä monen kertojan näkökulma, mikä on tietyllä tavalla semmoinen, mikä mun mielestä linkittyy osittain novellimaisuuteen siinä mielessä, että sitten tuli mieleen tästä muut kirjat, missä on ihan selkeästi novelleja, mutta ne linkittyy yhteen ne kertojat siellä kuitenkin tai ne tapahtumat jollain tavalla. Terhi Rannelalla ja Mila Teräksellä muun muassa on nuortenkirjailijoissa novellikokoelmia, missä he sitoo niitä eri novelleja yhteen sillä tavalla, että ne hahmot onkin yhtäkkiä siellä toisessa novellissa jossain erilaisessa roolissa tai heidät mainitaan, mikä on mun mielestä myös todella hieno tehokeino, ja sitten ehkä häilyttää sitä rajaa, että mikä on romaani ja mikä on novellikokoelma. Niin näitäkin on jännä pohtia välille, että miten.
Elisa: Joo, Ämpärikesässä varmasti jokaisesta näistä saa myös oman novellinsa, jos lukee pelkästään vaikka Jeren näkökulman tekstit, niin siitä saattaisi tulla jo itsestään yksi tämmöinen pieni, pitkä novelli.
Salla: Joo. Periaatteessa nämä olisi voinut irrottaa myös, jos olisi halunnut tehdä sen kaltaisen ratkaisun niin ikään kuin oman kertojansa pätkiksi kokonaisuudessaan, ja siitäkin olisi tullut kirja. Mutta tietenkin, niin kuin sanoit, niin välttämättä novellit eivät aina myy yhtä hyvin tai löydä niitä lukijoita yhtä hyvin.
Elisa: Joo, ja varmaankin niiden markkinoiminenkin on haastavampaa. Tässäkin on jo ihan nimessä tämä päähahmo, niin se brändää sen kirjan jo itsestään se Ester, että se on jotenkin sitten helposti lähestyttävämpi, kuin että sitten siinä olisikin joku alaotsikko vielä, tai että siinä on muun muassa näitä myös ja että minkä novellin sitten nostat sieltä. Siinä on monta monessa kyllä, mikä varmasti kustantamoissa paljon näitä pähkäillään. Mutta hyvä. Nyt me ollaan varmaan jo siis, mä aina unohdan seurata tätä kelloa. Varmaan koko päivähän me pystyttäisiin näistä puhisemaan, mutta täytyy varmaan…
Salla: Niin, kyllä. Ja mistä tahansa varmaan.
Elisa: [naurua] …alkaa pikkasen tässä vetää yhteen tätä meidän keskustelua. Elikkä nyt saatiin aikaiseksi tämmöinen näistä esikoisteoksista, ja toivottavasti saitte täältä nyt muutaman kirjavinkin taas ja jotain jäi sitten mieleen. Toivottavasti nähdään taas sitten kirjastoissamme, ja kiitos, että jaksoitte kuunnella. Nythän täytyy vielä vinkata sitten siitä, että tietysti kesäksi kannattaa lainata paljon ihan fyysisiä kirjoja, mutta nykyään siis meidän e-kirjasto on myös selaimessa, elikkä entistä helpompaa sieltä nyt selailla sitä tarjontaa, niin kannattaa ehkä kesällä, kun on ehkä liikkuvaisempi kuin muuten, jos on lomia ja muuta, niin se e-kirjasto muistaa. Se kulkee aina mukana, jos laite on mukana. Sieltäkin löytyy sitten nykyään aika kivasti luettavaa, ja muillakin kielillä kuin suomeksi nykyään aika kivasti. Ja mitäs, no ehkä kirjojen yötä voisi tietysti mainostella. Se tulee 20. elokuuta taas. Kuten ennenkin elokuussa taas kohdataan kirjojen ystävien kanssa, Porin pääkirjastossa. Lämpimästi olette kaikki sinne tervetulleita. Siitä tulee varmasti kiva kirjallinen ilta. Paljon kiinnostavia vieraita on luvassa, ja tapahtumaesitteistä löytyy sitten lisää, kunhan saadaan ulos se syksyn esite, niin tutkikaa sitä, ja kertokaa palautetta. Mitäs sitten muuta vielä.
Salla: Ehkä jälleen voidaan muistuttaa, että meillekinpäin voi huikkailla, jos haluaa, että me täällä kirjallisuusaiheisessa podcastissa puhumme jostakin tietyistä teemoista.
Elisa: Kyllä, joo. Antakaa meillekin palautetta tosiaan, jos yhtään tuntuu siltä, esimerkiksi jossain YouTuben puolella tai mikä nyt tuntuu luontevimmalta, niin kertokaa meille, että mitä olitte mieltä, tai mitä ajatuksia heräsi. Hyvä. Eipä muuta, kiitos tästä.
Salla: Kiitos tästä.
[musiikkia]