Hyvän toivon kappeli

Yksinkertainen rakkauden sanoma luo valoa arjen majaan. Avoimuus on matkaa kivun kautta kohti kirkkautta. Minun ei tarvitse luoda kirkkautta ja rakkautta, vaan Jumala luo sen sisälleni.
 
 
 
  
 
 

What is Hyvän toivon kappeli?

Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.

Saarna Hyvän toivon kappelissa 23.7.2023, Mark. 9: 2–8

Johdanto: Kesäpappina karaokessa
”Koetko olevasi aina pappi?” Tämä kysymys esitettiin minulle vähän aikaa sitten Helsingin yössä, karaokessa Pataässässä. Olen tänä kesänä oman erokriisini keskellä laulanut karaokessa enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen hakeutunut karaokeen etsimään iloa, liikettä ja lämpöä niin kuin moni muukin. Karaokessa syntyy parhaimmillaan valtavan hieno yhteishenki. Jokainen esiintyjä panee itsensä likoon ja tuo oman äänensä ja persoonansa esiin, ja kaikkia kannustetaan.
Olen käynyt karaokepaikoissa myös monia hyviä keskusteluja. Kun olen kertonut olevani pappi, juttu on usein suuntautunut juuri pappeuteeni, parisuhteiden kipuihin ja hengellisyyteen. Monesti on tuntunut, että hyvänen aika - tätähän kirkon pitäisi olla! Myötätuntoista kulkemista ihmisten rinnalla siellä, missä he ovat. En koe olevani aina pappi niin, että haluaisin aina olla kirkkoinstituution edustaja. Mutta sillä tavalla pappeus on osa minua, että olen valmis keskustelemaan siitä, mikä toiselle on aidosti tärkeää.
Epätavalliseen ympäristöön eli karaokeen pelmahtanut pappi on herättänyt ihmettelyä ja iloakin. Moni on kertonut näissä keskusteluissa arvostavansa kirkkoa, mutta se on myös jäänyt jotenkin etäiseksi. Olenkin miettinyt kirkossa käytettävää kieltä ja tapaamme etsiä Jumalaa. Miten kirkon kieli voisi olla ymmärrettävää, niin että siitä saa tavallinenkin ihminen kiinni? Ja miten puhua samalla puhua suuresta salaisuudesta, Jumalasta? Miten voimme etsiä Jumalaa sekä arkisen todellisuuden läpi että arjen ylittävän, Jumalan salatun todellisuuden läpi?

Päivän evankeliumi antaa tähän kaksi puhuttelevaa kuvaa. Ne ovat maja ja vuori.
I Yksinkertainen rakkauden sanoma luo valoa arjen majaan
Aloitan majasta. Kun Pietari, Jaakob ja Johannes näkevät vuorella Kristuksen syttyvän loistamaan kuin aurinko, heidän reaktionsa on hyvin inhimillinen. Tehdäänpä tähän majat! Opetuslapset haluavat tehdä majan, että he voisivat jotenkin hahmottaa ja ymmärtää sitä suurta kirkkautta, joka loistaa Kristuksesta. He haluavat pienentää tuon suuren kirkkauden ihmisen kokoiseksi.
Meidän elämässämme maja voisi tarkoittaa arkea. Valtaosa elämästämme kuluu arjen majassa. Huippukokemukset vuoren kirkkaudessa ovat harvinaisempia. Ja juuri siksi on tärkeää, että opin tunnistamaan, näkemään ja tuntemaan Jumalan kirkkauden myös niin sanotun tavallisen elämän keskellä.
Jeesus puhui monesti siitä, miten Jumalan valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Arjen majassa kristinusko on lapsen yksinkertaista uskoa. Elämä tiivistyy tärkeisiin peruskysymyksiin. Kuka välittää minusta? Mistä löydän luottamuksen? Miten voin olla turvassa? Miten osaisin rakastaa?
Vastauksia näihin kysymyksiin voisi pukea sanoiksi vaikkapa näin: Jeesus näytti, että Jumala rakastaa jokaista. Jumala haluaa, että ihmiset elävät rauhassa. Ketään ei saa kiusata. Jokaisen pitää tuntea olevansa tärkeä ja osa yhteisöä. Jumalan Pyhä Henki luo uutta elämää jokaisen sisällä.
Yksinkertaisista asioista ei pidä tehdä kirkossa liian monimutkaisia. Kirkko kantaa historian painolastia, ulos sulkemista ja hylkäämistä. Yhä enemmän koen, että juuri meidän ajassamme kirkko tarvitsee rohkaisevaa, mukaan kutsuvaa ja sisälle ottavaa sanomaa. Siksi yksinkertaisia perusasioita on tärkeää yhä uudelleen palauttaa mieleen. Ja yksinkertaisia perusasioita tarvitaan myös muualla: parisuhteissa ja politiikassa, ystävyydessä ja perheessä, oman itsen kohtaamisessa ja naapurien kanssa. Yksinkertainen ja kirkas rakkauden sanoma loistaa kirkkautta arjen majaan.
II Avoimuus on matkaa kivun kautta kohti kirkkautta
Jos arki on maja, millaista voisi olla vuoren huipulla, kirkkaudessa? Olen viime aikoina lukenut psykologian tutkija Bruce Fisherin klassikkokirjaa Jälleenrakennus. Sitä käytetään eroseminaarien pohjana, mutta kirjan sanomaa voi soveltaa myös muihin elämän kriiseihin. Fisher käyttää kriisistä toipumisesta mielikuvaa vuoresta. Toipuminen on matkaa kohti vuoren huippua, kohti kirkkautta, kohti yhteyttä, kohti vapautta.
Pääsen kohti huippua, kun kohtaan itsessäni vaikeita tunteita ja kipeitä kokemuksia. Elämän kipua ei pidä torjua, vaan se pitää kohdata. Silloin siitä voi syntyä uutta. Fisher puhuu paljon myös siitä, miten tarvitsemme oman itsemme rakastamista. Samasta asiasta puhui yhä uudestaan yksi messuyhteisömme edesmennyt pyhä, Arvidi. Arvidi muistutti yhä uudestaan: ”Itseään pitää rakastaa!” Kun rakastan itseäni, voin rakastaa myös toista. Niinhän Jeesuskin sanoi: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Kasvu kohti vuoren huippua ei ole mahdollista ilman avoimuutta. Fisher puhuu tästä käyttämällä hienoa kolmiosaista kuvaa ihmisestä. Ensimmäinen ulottuvuus on ihmisen sisin, jota Fisher kutsuu minäksi. Minä on se, mitä oikeasti koen olevani. Toinen ulottuvuus on persoona, jonka kautta kerron toisille minästäni. Kolmas on kuori, jolla suojelen itseäni.
Kuortakin tarvitaan, mutta jos kuori on liian paksu, en löydä yhteyttä itseeni ja toisiin. Mutta kun paljastan itseäni kuoren takaa, yhteys voi alkaa syntyä. Kun paljastan oman aidon itseni, haavani ja epävarmuuteni, Jumalan parantava voima voi virrata elämääni. Tyhjyys voi täyttyä rakkaudella, ja kirkkaus voi syttyä sisälläni.
Matka kohti vuoren huippua ja kirkkautta on sitä, että tunnen ja näytän omat haavani ja lahjani. Se on jättäytymistä Jumalan parantavan voiman varaan, niin että Jumalan kirkkaus voi loistaa sisälläni.
III Minun ei tarvitse luoda kirkkautta ja rakkautta, vaan Jumala luo sen sisälleni
Lopuksi astun vielä vuoren huipulle. Astun kirkkauden keskelle. Jumalan kirkkaus on suurta. Se on jotain niin suurta, että silmäni sokaistuvat, jos katson suoraan sitä kohti. Ylösnoussut Kristus loistaa valoa, joka on kuin tuhannen auringon hehku. Mutta tuo valo ei tuhoa, vaan se luo uutta. Siihen on kätketty kaikki elämän syvyys ja täyteys.
Valo virtaa maan päälle taivaasta, Jumalan suuresta näkymättömästä todellisuudesta. Joskus voin jo täällä maan päällä voin tuntea tätä kirkkautta. Tapahtuu jotain, jota en voi selittää omalla voimallani tai viisaudellani. Taivas koskettaa maata. Jumalan kirkkaus virtaa elämääni.
Jumalan suuri kirkkaus loistaa elämän keskellä, vaikka sitä olisikin vaikea nähdä. Näkyvän todellisuuden alla, sisällä ja yllä virtaa, sykkii ja läikkyy Jumalan uutta luova voima ja energia. Jumala luo kaiken uudeksi jokaisessa hetkessä.
Vaikka olen itse kulkenut tänä kesänä syvissä vesissä, olen kokenut myös tällaisia hetkiä. Yksi niistä on ollut kokemus esirukouksesta. Joissain hetkissä olen tuntenut, miten rukous todella kantaa ja miten sisimpääni laskeutuu rauha, joka annetaan minulle. Tunnen heidän rukouksensa, jotka kulkevat maan päällä rinnallani. Ja tunnen heidän läsnäolonsa, jotka ovat jo Jumalan luona. Rukouksesta kasvaa lämmin meri, jonka varassa voin kellua. Kannetaan siis toisiamme rukouksessa!

Nämä hetket on annettu minulle, en ole itse saanut niitä aikaan. Kristuksen kirkkaus on suurta. Minun ei tarvitse luoda sitä kirkkautta, minun ei tarvitse pusertaa rakkautta itsestäni. Jumala luo sen sisälläni. Voin vain jäädä sen varaan, ja antaa Jumalan kirkkauden virrata.