MY Studio - Mikroyrittäjän podcast

KASVA-hankkeen projektipäällikkö Henna Väätäinen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista ja Limingan kunnan elinvoimapalveluiden yritysasiantuntija Paula Pihlajamaa sukeltavat yhteiskehittämisen maailmaan. Keskustelussa avautuvat käytännön esimerkit paikallisista, alueellisista ja valtakunnallisista verkostoista, yhteistyön ilot ja haasteet sekä vinkit siihen, miten yhdessä tekemisestä syntyy luottamusta, innostusta ja tuloksia.

What is MY Studio - Mikroyrittäjän podcast?

MY Studio (Mikroyrittäjän studio) avaa uusia näkökulmia yrittäjyyteen,
osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. MY Studio -podcasteissa
ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat.
Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan
suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Äänitteen nimi: innostu-yhdessa-tekemisesta-ideasta-vaikuttavaksi-toiminnaksi.mp3
Äänitteen kesto: 00:57:17
Asiakas: myynti@podcastory.fi

Merkkien selitykset:

[?] = sanan kirjoitusasusta ei voi olla täysin varma, mutta merkitys on ainakin sinne päin. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [sana? 00:15:44]
[??] = sanasta ei voinut saada selvää, joten se on täysin epävarma tai sitä ei voitu kirjata ylös lainkaan. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [?? 00:15:44]
[tekstiä] = äänet tai litteroimatta jätetyt kohdat merkitään tekstiin hakasulkeisiin, esim. [naurahtaa] tai [haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun haastateltava vastaa puhelimeen]
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
[äänite alkaa]

Paula Pihlajamaa [00:00:00]: Yleensähän pitäisi mennä niin, että se, joka eniten vastustaa pitäisi ottaa parhaiten haltuun, koska siellä saattaa juuri olla niitä tiedonjyväsiä, jotka saattaisivat jäädä muuten huomioimatta.

[musiikki 00:00:13]

Voiceover [00:00:14]: My Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.

Henna Väätäinen [00:00:24]: Tänään sukellamme yhteiskehittämisen maailmaan, eli siihen maailmaan, jossa ideat jalostuvat timanteiksi, kun eri näkökulmat törmäävät rakentavasti toisiinsa. Yksin tekeminen on monella tapaa mennyttä maailmaa, ja tämän päivän monimutkaiset ongelmat niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla edellyttävät sitä, että palveluita ja toimintoja kehitetään alusta asti yhdessä. Nimeni on Henna Väätäinen ja tänään kanssani keskustelemassa yhteiskehittämisen teemasta on Paula Pihlajamaa. Paula työskentelee Limingan kunnan elinvoimapalveluissa yritysasiantuntijana ja hän on vetänyt omistajavaihdoksiin keskittyvän verkoston kehittämistä ja toimintaa jo usean vuoden ajan. Joten hänellä on varmasti erinomaista kokemusta menestyksekkään yhteistyön ja yhteiskehittämisen valtakunnallisessa verkostossa toimimisesta. Tästä ja muista hyvistä käytännön esimerkeistä keskustelemme tänään. Tervetuloa Paula ja tervetuloa kuulijat linjoille.

Paula Pihlajamaa [00:01:31]: Kiitos.

Henna Väätäinen [00:01:33]: Ihan aluksi Paula, esittele vähän lyhyesti itseäsi ja samalla kerro, että mitä se yhteiskehittäminen oikeastaan sinulle tarkoittaa.

Paula Pihlajamaa [00:01:41]: Jo vain, eli tosiaan kiitos Henna jo esittelystä. Pihlajamaan Paula olen, ja olen tosiaan Limingan kunnassa yritysasiantuntijana. Mutta myöskin sen lisäksi olen Suomen yritysvälittäjän ja omistajanvaihdosasiantuntijain liiton puheenjohtaja, joka on tosiaan tällainen valtakunnallinen omistajanvaihdosverkosto. Ja siellä pyritään edistämään Suomessa olevia omistajanvaihdoksia nimensä mukaisesti. Ja myöskin siellä pyritään tekemään yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä helpompaa. Ja tuo yhteiskehittäminen on kyllä yksi minun lempiaiheitani, koska itse olen tällainen tiimipeluri ja minun mielestäni yksin ei saada niin paljon aikaa, mitä saadaan yhdessä. Ja siitähän voisi puhua vaikka kuinka paljon, niin oli tosi kiva tulla nyt Hennan kanssa siitä juttelemaan.

Henna Väätäinen [00:02:35]: No niin, yritetään päästä tässä teemassa ainakin alkuun ja tästähän voidaan sitten jatkaa eri areenoilla monella tapaa jatkossakin. Mutta tuleeko sinulle jotain konkreettisia esimerkkejä? Sinä olet ollut tosi tärkeää työtä tekemässä siellä omistajanvaihdosten keskellä. Se on yhteiskunnallisestikin varsin merkittävä teema. Mitä konkreettisia esimerkkejä sinulla tulee mieleen, joissa tällaista yhteistä kehittämistä on tapahtunut?

Paula Pihlajamaa [00:03:01]: Kyllä tuo omistajanvaihdos kokonaisuutena, niin me voimme miettiä sitä jopa tällaisena kolmikerroksisena osa-alueena, eli puhutaan valtakunnallisesta tasosta, alueellisesta ja paikallisesta tasosta. Ja jos aloitan tuosta paikallisesta tasosta, niin näin Limingan kunnassakin työskennelleenä, niin huomaa, että kyllä se elinvoimapalveluiden yhteistyö on se kaiken A ja O, että päästään edistämään muun muassa omistajavaihdoksia. Jos minä yksin siellä yrittäisin huudella omistajavaihdosten perään ja meidän yrittäjien, että kellä olisi tällainen ajankohtaista, niin se jäisi aika lailla huuteluksi. Mutta sitten kun siinä on se tiimi ja yhdessä lähdetään miettimään, että miten me saadaan viesti paremmin meidän yrittäjillemme, niin se on jo ensimmäinen konkreettinen steppi. Siellä tulee sitten erilaisia työkaluja, kuten viestinnällisiä työkaluja. Sitten taas alueellinen kehittäminen. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla toimii tosi hyvin omistajanvaihdosasiantuntijaverkosto ja sitä olen saanut luotsata aikaisemmassa työssäni. Ja siinä myöskin huomaa, että kun se tahtotila on kaikilla sama, että halutaan ja ollaan kiinnostuneita omistajanvaihdosteemasta, niin sitten se sana lähtee leviämään. Jokainen tekee yksilönä siellä omassa työpaikassaan sitä samaa asiaa, mistä ollaan yhdessä juteltu. Mutta myöskin siinä on toisinpäin, kun katsotaan sitä, että jokainen tekee yksin sitä työtänsä siellä omassa nurkassa, niin se on aivan valloittavan ihanaa päästä keskustelemaan siitä asiasta, että hei, minä olen tehnyt näin, teettekö te muut samalla lailla? Ja miten me voitaisiin tehdä erillä lailla, tai toisella lailla, tai jatketaanko samalla lailla? Eli se benchmarkkaus on siinä mielessä tosi tärkeässä roolissa. Ja sitten myöskin valtakunnallinen taso, joka kokoaa koko Suomen. Ja sitten saadaan sitä perspektiiviä ja kokonaisuuden näkemystä siihen kokonaisuuteen. Ja otetaan ehkä myös tuolta ulkomailta vähän mallia, että miten siellä tehdään, niin sitten tämä jalkauttaminen sujuu näille eri alueille ja paikalliselle tasolle ihan eri tavalla ja se on jotenkin helpompaakin minun mielestäni. Ja tämä vuorovaikutus, suuntaan ja toiseen, se on se avainsana täällä. Joka paikassa mitä me tehdään, niin pitäisi keskustella.

Henna Väätäinen [00:05:29]: Jos ajatellaan paikallisesti, esimerkiksi puhuit, että siellä on useita tahoja tai useita ihmisiä ainakin mukana, niin keitä ne ovat vaikkapa paikallisesti, keitä siellä yhteistyössä mukana on ollut?

Paula Pihlajamaa [00:05:43]: No jos ajatellaan, ketä noissa meidän tapaamisissamme on, minä itse koen, että mitä mahdollisimman monipuolinen otanta eri toimijoita, eli tässä tapauksessa tietenkin kunnan yrityskehittäjä, sitten on julkiselta sektorilta rahoittajia, ELY-keskus esimerkiksi, myöskin yksityispuolelta yritysvälittäjiä, pankkisektori, Finvera, myöskin jos ajatellaan noita rahoituspuolta vielä enemmän, lakimiehiä, tilitoimistoja, Että se on aika monipuolinen se kaarti. Ja jos mietitään, että kaikilla tämä omistajavaihdos esimerkiksi ei ole pöydällä joka päivä, niin ei sitä tule niin ajatelleeksi. Niin siksikin tällaiset verkostot, joihin sinä voit mennä jopa kuunteluoppilaaksi, niin vie sitä asiaa eteenpäin. Ja sitten seuraavalla kerralla se hoksaa, että okei, että tämä liittyykin tähän juttuun. Ja nyt minulla on sitten se verkosto käytettävissä. keneltä minä voin kysyä lisää asiasta, jos tulee joku tilanne päälle? Niin siksi luotan tähän monipuolisuuteen. Myös yksi näkökulma se, että ikinä et voi tietää, mitä se toinen osapuoli voi tarjota tai ehottaa sulle. Että jos menet johonkin tilaisuuteen itse ja mietit, että ahaa, tällainen yritys, että no se tuolta vinkkailee, että tuuppa moikkaamaan, että no okei, mennäänpäs sitten, että... Ja sitten sieltä tuleekin joku ihan mahtava ehdotus, yhteistyökuvio ja sitten, että hei, vautsi vau, että tämähän toimii ja tämä vie tätä teemaa eteenpäin. Niin tavallaan se avoimuus myöskin, että jos teidät kutsutaan johonkin ihmeelliseen verkostoon, mistä ette välttämättä itse mitään tiedä, niin menkää mukaan ainakin yhden kerran kuuntelemaan, että mitä siellä on saatavilla.

Henna Väätäinen [00:07:37]: Hei, jos ajatellaan tällaista verkostoa, olet ollut alusta asti rakentamassa näitä verkostoja, niin miten sinä lähdet rakentamaan sellaista verkostoa?

Paula Pihlajamaa [00:07:46]: No minä aina sanon, että jos lähdetään rakentamaan verkostoa, niin pieni alku riittää. Että sen ei tarvitse heti olla massiivinen. Esimerkiksi yksi verkosto, mitä olin kokoamassa, niin siinä taisi olla neljä eri tahon henkilöä ensimmäisessä palaverissa. Ja minä sitten menin heille vähän sanomaan, että hei, että lähdetäänkö tekemään yhdessä tällaista. Ja he innostuivat ja he kokivat sen hyväksi. Ja sitten pikkuhiljaa se verkosto laajenee ja kasvaa. Ja sitten juuri tämä, itselläni on ollut ehkä sellainen taka-ajatus, että aina pitää olla niitä uusia ihmisiä niille niin sanotuille vanhoille verkostohenkilöille, että he kokevat aina saavansa jotain uutta siitä verkostosta. Ei tietenkään sillä lailla narulla työntää, että no otetaan joku random tyyppi tänne, että ne saa uuden henkilön tutustuttavaksi, mutta... Ja sitten myöskin se, että pikkusen sitä näkökulmaa tulee eri lailla, kun ottaa jonkun ei siinä verkostossa jo olevan henkilön. Mutta on se sellaista sissityötä, että yksitellen pikkuhiljaa ja sitten huomaat, että siinähän on ihan mukava porukka jo kasassa.

Henna Väätäinen [00:08:59]: Hei, tuota, mainitsinkin tuossa, että pitää tuoda sitä uutta sinne verkostoon, että se pysyy ikään kuin mielenkiintoisena. Onko jotain muita asioita, tai vaikka tämäkin asia, mikä on onnistumisen kannalta tärkeää, että jos ajatellaan sen verkoston vaikka kasvamisen tai syventymisen näkökulmasta, niin mikä siellä on tärkeää?

Paula Pihlajamaa [00:09:20]: Kyllä minä sanon, että siellä pitää olla vetäjä kuitenkin, joka pitää sitä hommaa hallussa. Harvempi verkosto menee omalla painollansa, mutta kyllä siinä pitää olla se veturi, joka sitä ohjaa ja vähän ehkä suunnitteleekin niitä, että minkälaisia ne tapaamiset ovat ja kutsuu tietenkin porukan paikalle ja pitää sitä keskustelua yllä. Että sekin voi olla, että sitten jos siellä pari vaan vetää keskustelua, niin se ei välttämättä anna niille muille hirveästi, eikä uskalla sanoa sitä omaa mielipidettänsä, vaan sen veturin ja vastuuhenkilön täytyy kyllä pitää langat käsissänsä ja katsoa, että kaikki tulee kuulluksi. Ja myöskin se, että jos ei ole sitä vastuuhenkilöä, niin ei sinne sitten uudistukaan se porukka ja se teema, että sitten saatetaan mennä sellaiseen samaan keskusteluun, mistä jutellaan joka kerta, niin sehän ei sitten taas ole sellainen, että jees, haluamme tulla uudestaan.

Henna Väätäinen [00:10:26]: Tuosta vastuuhenkilöstä on kyllä helppo olla samaa mieltä ja aikaisemmin tuolla mainitsit ne tavoitteet. Minä ajattelen, että ne on myöskin aivan olennainen osa. Meillä on tavoitteet joko yhdessä tehden tai voi ne joskus olla vaikka ylhäältäkin annettuja, kunhan niihin vaan sitoudutaan sitten yhdessä. Ja tuli mieleen tuosta vastuuhenkilöstä vielä sellainen, minä olen itse kokenut verkostotyössä tärkeäksi myöskin erityisesti siinä syventämisen vaiheessa, että sitä vastuuta ikään kuin jaetaan ja että se vastuun jakaminen jollakin tavalla onnistuu. Ehkä nimenomaan siinä, että meillä yhdessä tehden sitten syntyy ehkä enemmän niitä tuloksia. Miten sinä itse koet tämän ja onko sinulla tähän jotain konkreettista esimerkkiä vaikka?

Paula Pihlajamaa [00:11:15]: Kyllä se juuri on näin, että kyllä vastuu sitouttaa ja myöskin kun annetaan sitä vastuuta, niin sitä halutaan ottaa enemmän vastaan ja sitten ehkä tulee niitä omiakin ideoita, että hei, minä haluaisin tehdä tämän, että onnistuisiko tämäkin juttu, niin ehdottomasti. Myöskin niin kuin mietin tuossa, että kun vastuita jaetaan, niin kun verkostoista ja tästä yhteiskehittämisessähän haetaan sitä tavoitetta, niin silloin tulee myöskin to-do-listaa ja toimenpiteitä, niin myöskin se vastuu, että se vastuu vetää ja ei tee kaikkea, vaan se olisi sitten se käytännön tekeminen siellä koko verkoston yhteistä. Ja tuota... No joo, tuosta vielä mietin jopa meidän Syvlin, tämän liiton, missä olen puheenjohtajana, niin hallitusta, niin siellä kyllä huomaa juuri tuon, että miten ihmiset ottaa sitä vastuuta sitten automaattisemmin enemmän ja enemmän. He haluaa lähteä tosiaan koulutuksia esimerkiksi ideoimaan, että tällainen koulutus olisi hyvä. Tai sitten kun meillä on toi auktorisoitu yritysvälittäjä ja sen tutkinnon, tai tällaisen, se ei ole tutkinto vaan se on ihan tällainen auktorisointitentti, niin sen kehittäminen on aina ajankohtaista, sitä pitää päivittää ja katsoa. Ja sitten tavallaan, että jos kukaan ei haluaisi tehdä sitä, niin sitten minä, joka olen enemmän omistajanvaihdosneuvonnan puolella, niin enhän minä pystyisi oikeasti tekemään sitä, koska minä teen välittäjän työtä. Niin senkin takia on tärkeää, että se vastuu jakautuu ja sitä sitten lähdetään liihottelemaan eteenpäin.

Henna Väätäinen [00:13:01]: Sinulla on tällainen johtamisen rooli myöskin siellä, vaikka ei sellaista virallista esihenkilöasemaa, vaan enemmän ehkä sitä verkostolle tyypillistä narulla työntämisen roolia. Miten sinä ajattelet, mikä on auttanut sinua onnistumaan siinä, että ne verkostot ovat oikeasti lähteneet liihottelemaan? Niin kuin haluttuun suuntaan. Ja että se vastuu on myöskin pysynyt siellä, minne tavallaan se on annettu tai otettukin jossakin tapauksessa tietenkin.

Paula Pihlajamaa [00:13:34]: Minä ehkä itse koen, jos ajattelen nyt omaa vahvuutta, niin on kuuntelemisen taito. Silloin kun tein tuota omistajanvaihdosverkostoa, niin minä sanoinkin, että minä kuuntelen kenttää. Se kentältä tullut viesti on se, mitä lähdetään työstämään ja mitä lähdetään viemään eteenpäin siellä itse tiimissä ja verkostossa. Samaa koen tässä Syvlin hallituksessa, että meillä jokainen hallituslainen saa tai tulee kuulluksi ja saa sen oman juttunsa myöskin siihen keskustelupöydälle ja sitten katsotaan, että meneekö läpi vai ei mene, mutta se on yhteistyötä. Itse olen hyvin tällainen demokratian kannattaja, joten minä toivon, että ei hirveästi tule sanottua kuin kellään, että joo, Paula vaan määräilee ja me tehdään niin kuin Paula käskee, vaan enemmänkin se, että me olemme yhdessä laittaneet sen pöydälle ja yhdessä mietitään, että lähdetäänkö edistämään jotain asiaa vai ei. Ja yleensä olen aina se viimeinen, joka sanoo oman mielipiteeni. Ennemmin kuulen muiden ajatukset. Ja tuossa itse asiassa tuli vielä mieleen tuossa, jos Teamsilla vietetään tiimitapaamista, niin on mulle sanottu sekin, että Paulan Teamseissa on pakko olla kartalla, koska yhtäkkiä voi tulla sanoa, että hei Henna, mitä mieltä olet? Siellä ei voi hirveästi multitaskata.

Henna Väätäinen [00:15:03]: Loistavaa, kuulostaa hyvältä vinkiltä meille kaikille. Kaikille sekä vetäjille että niille, jotka osallistuvat Teamsilla yhtään mihinkään tai millään etävälineellä. Eli kuulostaa erinomaiselta neuvolta. Onko sinulla jotain sellaisia tilanteita, mitkä sinä ajattelet, että on mennyt pieleen tai olisi voinut tehdä toisin?

Paula Pihlajamaa [00:15:27]: Joo, kyllähän sitä aina pitää oppia. Ja minun mielestäni kaikissa pitää sallia epäonnistuminen ja sellainen, että no nyt meni vähän vihkoon. Ja kun itsekin olen tällainen pilottien ja kokeilukulttuurin kannattaja, niin jotenkin tuntuisi hassulta, että jos ei niitä ihan pieleen juttuja välillä tulisi vastaan. Nyt kun sitten mietin, että tällaisessa yhteiskehittämisessä, ehkä ne liittyy noi pieleen menneet keissit, ja sitten jälleen kerran tuohon kuuntelemiseen ja sellaiseen ennakoitavuuteen, että on tehty asioita ennen kuin on otettu ehkä tarpeeksi selvää taustoista. Ja sitten myöskin sellainen, että tavallaan sellainen taas jälleen kerran tämä kuuntelu, että jos ei ole oikeasti kuunneltu eri mielipiteitä, niin silloin on saatettu lähteä tekemään sellaista, mikä ei sitten tavallaan yhteiskehittämisen kannalta onnistu, koska koko porukka ei ole sen takana. Tai sitten jos hommaa pitääkin lähteä viemään eteenpäin pienistä tällaisista soraäänistä huolimatta, niin sellainen asennetyö, että saadaan muokattua hyvällä jälleen kerran vuorovaikutuksella sitä asennetta kohilleen, niin ehkä tällaisiin asioihin vielä enemmän panostaisin, mitä silloin vähän historiassa on panostettu tietyissä asioissa. Ja yleensähän pitäisi mennä niin, että se, joka eniten vastustaa, se pitäisi ottaa parhaiten haltuun, koska siellä saattaa juuri olla niitä tiedonjyväsiä, mitkä saattaisi jäädä muuten huomioimatta.

Henna Väätäinen [00:17:25]: Joo, ja se on yhtä aikaa iso ja mielenkiintoinen haaste, mutta sitten kuitenkin aivan oikea ongelma, että miten me verkostotyössä ikään kuin jyvitetään tätä. Ja minä olen itse ajatellut, ja näitä esimerkkejä on varmasti lukuisia, missä on pieleen mennyt omassakin yhteiskehittämisessä, että tavallaan se sellainen vastustus tai vasta-argumentti ja niiden käsittely, niin niille on ehkä vähänlaisesti aikaa. Sitten toisaalta se, että meillä olisi selkeästi vaiheistettuna ne eri prosessivaiheet, että siinä yhteiskehittämisessä oikeasti kun ideoidaan, niin silloin meillä on sellaiset työkalut käytössä, että siellä kaikki ymmärtää, että tässä vaiheessa ei ole aika vielä ampua niitä ajatuksia alas, vaan jalostaa ja kehittää. Sitten ehkä tulee se kriittisen tarkastelun vaihe myöhemmin. Eli jollakin tavalla se vaiheistaminen ja omalla kohdalla ehkä sellainen sen vaiheistuksen läpinäkyväksi tekeminen siinä yhteiskehittämisessä, niin siinä olisi paljon parannettavaa, että vaikka se on omassa päässä kirkkaasti, että näinhän se prosessi menee, niin aina ei hoksaa sitten joka yhteydessä kertoa niille muille osallistujille, että näin minä olen ajatellut tämän prosessin kokonaisuutena viedä. Tietenkin tällaisena ad hoc-ihmisenä kyllä monesti se on myöskin suunnittelematta se perälauta, että lähdetään kovasti liikkeelle ja sitten siinä matkan varrella kehitetään ja se ei kaikille riitä. Eli siellä tulee tavallaan vastustusta ihan jo sen takia, että se prosessi ei ole läpinäkyvä kaikille.

Paula Pihlajamaa [00:19:14]: Joo, toi on juuri noin. Minulla tuli mieleen, kun tein opinnäytetyötä yrityskulttuurien kohtaamisessa omistajanvaihdoksessa ja haastattelin yhtä yrittäjää, jotka olivat tehneet omistajanvaihdoksen. He sanoivat juuri sitä, että he olivat ostanut vähän pienemmän yrityksen ja heillä oli esimerkiksi järjestelmien käyttöönotto. Tämä järjestelmien käyttöönotto oli vähän haastavaa sille ostetulle yritykselle ja niiden työntekijöille. Niin sitten he olivat itse hoksanneet sen, että niin, tämä kehitystyöhän näkyy ja tämän tulokset näkyy heti johdolle, mutta ne ei näy niille työntekijöille. Niin ne työntekijät ei oikeastaan ymmärrä, miksi tämä järjestelmämuutos on otettava käyttöön ja mitä hyötyä siitä on. Minun mielestäni se oli aivan älyttömän hyvä hoksautus heille ja kaikille muillekin, että juurikin näin, läpinäkyvyys, että kertokaa, miksi joku asia tehdään. Ja sitten siitä motivaatio voi olla vähän erilaista ottaa uutta järjestelmää käyttöön.

Henna Väätäinen [00:20:19]: Niin, se on jännä havaita se, että varsinkin kun me olemme siirtyneet tosi monessa yrityksessä ja työyhteisössä paljon siihen asiantuntijatyöhön, niin se on erityisen tärkeää siellä, että me kerrotaan, miksi näitä asioita tehdään. Ja jotenkin me ehkä sellaisessa perinteisessä tai sanotaanko ehkä tällaisen johtamisen tehtävissä esihenkilöasemassa saatetaan ymmärtääkin se ja toteuttaa niitä, mutta verkostotyössä se saattaa monesti unohtua. Minulla on ainakin ihan tästä lähimenneisyydestä sellainen esimerkki mielessä itselläni, että tehtiin paljon kehitystyötä tai on tehty paljon kehitystyötä yhdessä, mutta sitten onkin unohtunut kertoa, että mihin tämä kehitystyö tulee. Mitä tavoitetta se tässä meidän yhteistyössämme tulee täyttämään. Sitten ei ole mitenkään minusta ihmeellistä, että ihmiset esittävät kysymyksiä, että onko he ollenkaan mukana tässä kehitystyössä, koska he eivät ole nähneet sitä väliä. Pitää sanallistaa paljon asioita. Verkostotyö, kuten tuossa aikaisemmin totesit, on kyllä oikeasti vain keskustelemista.

Paula Pihlajamaa [00:21:42]: Kyllä. Mitä enemmän keskustellaan, sitä enemmän saadaan aikaan.

Henna Väätäinen [00:21:46]: Aivan. Ja ymmärretäänkö me, että se keskustelukin vie kohti sitä lopputulemaa, niin sekin ehkä on näin suomalaisessa kulttuurissa vähän vielä vaiheessa.

Paula Pihlajamaa [00:22:00]: Ei varmasti ymmärretä, että kyllä sitä ajatellaan, että tässä jonnin joutavia jutellaan, niin sitten yhtäkkiä huomataankin, että siellä lähti niitä pieniä siemeniä isompaan kasvuun, että yllättävän monella keskustelulla on isommin merkitys, mitä moni luulee.

Henna Väätäinen [00:22:18]: Sinä sanoit aikaisemmin tästä, että kun tuodaan eri osapuolia siihen verkostoyhteistyöhön ja sieltä voi tulla sitten niitä uusia ajatuksia ja syntyy sellainen flow omaista keskustelua. Oletko sinä tunnistanut, että mistä se johtuu, että joskus päästään sellaiseen flowhun ja toisinaan taas sitten ei?

Paula Pihlajamaa [00:22:40]: Kyllä tietenkin täytyy sanoa, että tuossa persoonakysymyskin, että jos joukossa on tietynlaisia persoonia, jotka rikastuttaa keskustelua ja nimenomaan ei sillä lailla rikastuta, että minä haluan nyt puhua vain tästä omasta aiheestani ja omasta jutustani ja kokemuksistani, vaan hän ottaa sellaisen ehkä vähän asenteenkin, että nyt keskustellaan yhdessä ja sitten saattaa heittää jollekin, että no mitä mieltä sinä olet kollegana tai mitä mieltä toinen on? Parhaimmillaan itsekin muistan noita, noin parin tunnin tällainen tiimitapaaminen oli, ja minä vaan kuuntelin vetäjänä, olin vetäjänä siinä, ja sitten minä vaan kuuntelin sitä keskustelua, kun se niin jouhevasti liikkui toiseen ja toiseen. Sitten minä vaan heitin uuden aiheen siihen pöydälle, ja sitten se taas lähti eteenpäin. Mutta sitten välillä on niitä tilanteita, kun ei ole niitä sellaisia persoonia, jotka lähtee tällaiseen keskusteluun, vaan ne vastaa omalta, että minä olen tätä mieltä, meidän kantamme on tämä, niin silloinhan sitä täytyy lähteä itse vähän möyhentämään, että okei, tämä oli hyvä juttu, ja sitten johdattaa tavallaan sitä keskustelua, mutta kyllä minä sanon, että persoonat ovat yksi iso juttu ja miten heidät ottaa haltuun, antaako vapaata tilaa vai ottaako vähän tiiviimmin yhteen.

Henna Väätäinen [00:24:07]: Niin, että kuinka paljon tarvitaan missäkin yhteydessä sellaista ohjaamista ja ikään kuin puheenjohtamista. En tarkoita puheenjohtamista puheenjohtajan roolilla, vaan puheen edistämistä jotenkin. Minä olen ajatellut, että kysymysten asettaminen on myöskin hyvä keino ehkä innostaa ihmisiä. Tietenkin erityisesti avointen kysymysten, että siihen pystyy laajasti sitä omaa ajatusta tuomaan. Tuota noin, mitä sitä sitten, kun puhuttiin noista persoonista jo, mutta mitä tällainen yhteiskehittäminen eri osapuolilta vaatii? Sinä olet tehnyt kuntien kanssa ja yritysten kanssa ja järjestöjen kanssa ja eri viranomaisten kanssa, rahoittajien kanssa, vaikuttaa aika erilaiselta sakilta. Mitä se vaatii eri osapuolilta?

Paula Pihlajamaa [00:25:01]: No ainakin uteliaisuutta. että halutaan lähteä, että okei, sinä kutsuit minut tällaiseen, että selvä, katsotaanpa lisää. Sitten hyvää fiilistä ja pöhinää. Että jos sinä olet hirveän jäykkis, niin kyllähän nämä tapaamiset aika äkkiä, että no halutaanko me lähteä istumaan sinne? En tiedä. Sitten yhden, tämä riippuu vähän niin kuin tiimistä ja verkostosta, Mutta yksi verkosto minulla on ollut sellainen, jossa oli, että se oli hyvin vapaamuotoinen. Ja sieltä keissien pohjalta aina aloitettiin keskusteluja ja tavallaan se oli juuri sellainen asiantuntijatiimi, joka halusikin kentältä jälleen sen palautteen. Ja niistä kentän palautteista sitten keskusteltiin. Ja ne viris taas vei sitä siltana keskustelua muihin ajankohtaisiin teemoihin. Joissakin siis toimii tosi hyvin tämä. Kerran eräs mulle sanoikin, että jos teet tiukan asialistan, niin en tiedä, tuunko. Että tavallaan se taimi nimenomaan siinä hetkessä siihen porukkaan. Mutta on totta kai monenlaisia porukoita. Minun mielestäni pitää lukea juuri, tuo oli hyvä kysymys, että mitä se vaatii sieltä toisesta puolesta. Ja nyt minä aloin heti miettiä, mitä se vaatii multa, koska...

Henna Väätäinen [00:26:28]: Sekin on mielenkiintoista.

Paula Pihlajamaa [00:26:32]: Mutta sitä porukkaa minun mielestäni pitää osata lukea. Nämä, mitä minä olen vetänyt, niin asiaan vihkiytymistä. Se on yksi sellainen, koska se tahtotila on edistää sitä asiaa, minkä äärellä ollaan. Sitten myöskin sellainen avoimuus. Jos sinulla on vain hirveän tiukka se oma agenda, niin et varmasti tule viihtymään niissä tiimeissä, mitä minä vedän, vaan pitää tulla sillä lailla aika avoimella ja rennon letkeälläkin mielellä. Joskus minä olen laittanut jollekin porukalle, että krakoja ei saa näkyä meidän tapaamisissamme, että nyt ollaan sitten oikeasti vähän tällaisella rennommalla tunnelmalla. Mutta tietenkin minä olen vetänyt tosi paljon asiantuntijatiimejä, että se asiantuntijuus on tietenkin sellainen myöskin, mitä ehkä vaaditaan siltä porukalta, joka sinne tulee, että jollain lailla, kuten minä aikaisemmin sanoin, että niitä näkökulmia on monenlaisia. Jos ajatellaan omistajanvaihdosta, niin siellä on ihan tsiljoona eri näkökulmaa, miten siihen teemaan voi tulla kehittämään. Niin myöskin tavallaan se avoimuus siltä verkostolta niitä uusia tulijoita kohtaan. Okei, sinä tuot meille tällaisen näkökulman ja tällaisen asian. Okei, no tämähän liittyy meidän... Okei, me voimme lähteä omaa henkilöstöä vähän kouluttamaan tästäkin asiasta. Mutta tavallaan jälleen kerran se avoimuus, mitä vaaditaan myös heiltä. Sitten myöskin... Kaikkihan ei ole siis rentoja tilaisuuksia. Välillä ollaan sen asialistan äärellä ja vedetään se läpi. Jos me vaikka mietimme näitä meidän hallituksen kokouksia, niin silti vaikka siellä käsitellään tiukkaa asiaa ja mennään aikataulun myötäisesti asialistaa läpi, niin sinne sallitaan se nauru, sinne sallitaan ne kuulumisten vaihot, niin jälleen kerran se fiilis. Ja tässä jos ajattelee tuota hallituksen porukkaa, kaikki tietää, että se aikaikkuna on varattu siihen. Niin se heidänkin asenne on se, että vaikka on sitä hyvää fiilistä, niin me hoidetaan ne asiat ja käsitellään ne asiat. Eli periaatteessa se asiallisuus on siellä kuitenkin takana, vaikka onkin sitä muutakin siinä. Ja itsehän, jos minulla on joku aikaikkuna, niin minähän inhoan sitä, että se lähtee venymään. Olen vieraana tai sitten vetäjänä, niin se on sellainen, mistä itse olen aika tiukka. Ja ainakin nämä minun tiimiläiseni, missä tahansa yhteisössä olen, niin hekin arvostavat sitä aikaikkunaa aika valtavasti. Myöskin tämä on ehkä sellainen, en tiedä mitä vaaditaanko niiltä muilta, mutta kyllä minä sanoin, että nämä tiimit tulee totta kai hyödyn perässä ja niin pitää ollakin. Kaikki, mitä me tehdään, niin emme me halua kenenkään aikaa tuhlata tai käyttää väärin, vaan kyllä me aidosti haluamme, että jokaiselle tiimiläiselle tulee se hyötysuhde siitä, että miksi käytät sen aikaikkunasi tähän tilaisuuteen.

Henna Väätäinen [00:29:59]: Eli on maksutonta, mutta silti se ei ole ilmaista. Eli joku sen maksaa. Ja se aikaresurssin hyödyntäminen on kyllä aika iso lasku. Lyhyestäkin palaverista. Kun kuuntelin sinua, niin minulle tuli yhteistyön yhteisen tekemisen määritelmää, että se yhteistyö on jollakin tavalla asettumista toisen ihmisen äärelle. Sen asiantuntemuksen äärelle, sen yhteisen tekemisen äärelle ja tietenkin myöskin se, että me arvostetaan toistemme osaamista, persoonaa ja myöskin sitten sitä asiantuntemusta. Tavallaan ajattelen, että tässä aika paljolti kiteytyy ne asiat, mitä yhteisessä tekemisessä ylipäätäänkin on tärkeää. On vaikea saada toista ihmistä sitoutumaan siihen yhteiseen matkaan, jos hän ei koe tulevansa kuulluksi ja nähdyksi ja kunnioitetuksi siinä yhteisössä, mihin hän on tullut.

Paula Pihlajamaa [00:31:12]: Se on juuri näin. Minun mielestäni myös meidän vetäjien velvollisuus on seisoa näiden takana, mitä äsken sanoit, että siitä se hyvä yhteiskehittäminen oikeasti koostuu.

Henna Väätäinen [00:31:27]: Jos me ajatellaan sitoutumista, niin mitä sinä ajattelet siitä, että minkälaista roolia esimerkiksi luottamus näyttäytyy, tai miten sinä sanoitat luottamuksen merkitystä yhteisessä kehittämisessä ja tekemisessä?

Paula Pihlajamaa [00:31:43]: Kyllä minä näen luottamuksen tosi tärkeänä ja tärkeässä roolissa. Sitten jos ajatellaan verkostojen käyttäytymistä ja varsinkin vastuiden jaossa, niin kyllä meidän täytyy luottaa, että se, joka lupaa edistää jotain asiaa, niin hänen täytyy se tehdä. Olen ollut myöskin sellaisissa verkostoissa, joissa huomaan, että okei, tämä ei pelitä ja tämä on meidän heikkoutemme ja sitten siitä joutuu itse ottamaan koppia. Hyvällä tuurillahan sinä saat siihen tekijöitä, jotka sitten ottaa myös koppia, mutta aika monesti siinä hetkessä voi olla se tilanne, että ei kukaan pysty. Ja sitten tavallaan se keskustelun luottamuksellisuus on kaikista tärkein myös, koska jos meillä ei ole luottamuksen ilmapiiriä, niin emme me voi keskustella avoimesti ja vapautuneesti. Meilläkin on ollut kuitenkin paljon sellaisia tiimejä, joissa on saman alan toimijoita ja totta kai tietyt asiat pidetään salassa ja niistä ei keskustella. Mutta tietyt asiat, jotka voidaan jakaa sen ryhmän kesken, tiedetään, että se jää siihen porukkaan. Että niitä ei saa lähteä viemään eteenpäin. Niin erittäin tärkeä. Vaikka minä menisin uuteen verkostoon ja huomaan, että seuraavassa kanavassa huomenna on joku somessa kirjoitellut, että nähtiin tuolla ja oltiin sitä, tätä, tuota, niin kyllä minulla itsellänikin heikkenee se luottamus, että uskallanko minä enää siellä puhua avoimesti vai kuuntelenko minä vain sitten, mitä siellä on tarjottavana ja that's it.

Henna Väätäinen [00:33:39]: Ja tässähän tullaan siihen, että jos me ajattelemme vaikka sellaista yhteistyönkin kehittymistä sellaisena prosessijanana, että me lähdetään ehkä sieltä pienestä jakamaan niitä asioita ja se on ehkä tiedon jakamista aluksi se tekeminen, eli aika yleisluontoisella tasolla mennään vielä. Mutta jos me halutaan edetä sinne, että me kehitetään ihan yhteisiä tuotteita ja palveluita vaikka esimerkiksi. Ja nyt ajattelen ihan yritysrajapintaakin, jossa yhteistyö myöskin on aivan äärimmäisen tärkeässä roolissa, kun yritysten koot ovat aika pieniä Suomessa. Niin sen kasvun aikaansaamiseksi aika paljon sitä yhteistyötä tarvitaan. Niin täällä oikeastaan siinä ei voi olla muuta luottamusta kuin liima. Niin kuin liimaa kuin luottamus, niin se varmaan menee. Tavallaan se luottamus mahdollistaa sen yhteistyön syvenemisen ja sitä kautta se on siihen... Itse olen kiinnittänyt eri verkostoissa nimenomaan sen rakentumiseen huomiota, että miten sitä luottamusta pystytään syventämään. Ja sehän ei ole sellainen, vaikka sanoin prosessi, niin se ei ole sellainen suoraviivainen prosessi, vaan se on jonkunlainen sellainen välillä aika sekavakin häkkyrä, että mistä se ihmisten välinen luottamus oikeasti lähtee syntymään. Toki me voimme sitä ihmisten välistä luottamusta ja sen syntymistä edistää sellaisilla rakenteellisilla keinoilla, mitä tuossa aikaisemmin sinäkin toit esille, eli vaikkapa ne tavoitteet ja roolitukset ja sen tyyppiset asiat, niin ne auttaa sitten luottamaan siihen rakenteeseen, jolloin sen ihmisten välisen luottamuksen ei tarvitse tavallaan samassa mittakaavassa edes kehittyä. Eli me voimme vaikka luottaa siihen, että se teidän omistajavaihdosverkoston toiminta on tietynlaista. Siellä voi keskustella tietynlaisista asioista, koska se on rakennettu tällä tavalla. Ja sama koskee kaikkea organisoitumista. Sillä on minusta tosi tärkeä rooli, myöskin niillä erilaisilla rakenteilla, vaikka verkosto onkin ehkä vähän sellainen löyhänlainen.

Paula Pihlajamaa [00:35:52]: Joo, ja sitten tuossa mietin myös yhtä, mitä itse koen, niin on tahtotila. Että sinä haluat olla luotettava ja sinä haluat luottaa. Että sellainen kaksisuuntainen tahtotila aiheeseen. Että sitten jos ei ole sitä tahtotilaa jollakin olla luotettava jostain syystä, niin eihän sitä vaan saavuteta.

Henna Väätäinen [00:36:20]: Se on juuri näin. Ja minä ajattelen sitä, että jos ajatellaan vaikka esimerkiksi kilpailevia organisaatioita, niin kilpailuhan on sellainen, mikä ylipäätäänkin ihan minkä tahansalainen kilpailu, vaikkapa työyhteisössä tai verkostossa jonkunlainen omasta asemasta kilvottelu, niin se voi estää sitä luottamuksen syntymistä. Tässä tilanteessa minä ajattelen, että tuo tahtotila on kyllä äärimmäisen hyvä sana kuvaamaan sitä, että jos minulla on tahto olla luotettava, enkä minä tule hyväksikäyttämään väärällä tavalla niitä tietoja, mitä minä sinulta saan. Tai sitä meidän yhteistä kehittämistä vaikkapa paljastamaan liian aikaisessa vaiheessa. Näillä voi olla aika iso merkitys.

Paula Pihlajamaa [00:37:13]: Kyllä, niin se on.

Henna Väätäinen [00:37:16]: Sitten me tuossa vähän sitä sivuttiinkin, mutta olisiko sinulla jotain vinkkejä esimerkiksi, kun sinullakin on valtakunnallisia alueellisia verkostoja, meillä on iso maantieteellinen alue, me tarvitaan näitä teknisiä apuvälineitä sen yhteistyön tekemiseen, myöskin niiden tapaamisten välillä, eikö vain? Jotain käytännön vinkkejä tai mitä ajatuksia tämä ylipäätään sinussa herättää, nämä tekniset apuvälineet?

Paula Pihlajamaa [00:37:43]: Ne herättää hyviä ajatuksia ja olen kyllä positiivisesti niiden kannalla. Jos ajatellaan Syvlin hallitusta, eli tämä Suomen yritysvälittäjä omistajavaihdosliitto, niin mehän olemme ympäri Suomea. Lapista, Helsinkiin, Turkuun ja sitten tuonne Karjalan suuntaan. Me tavataan joka kuukausi. Meillä on Teams. Sitten meillä on tietyt tapaamiset kasvotusten. Ja sitten WhatsApp laulaa. Ja puhelimet laulaa. Ja sitten on kahden ja neljän keskeisiä Teamseja. Ehdottomasti kannatan kaikkia näitä muotoja. Missään nimessä en kannata yhtä ainoaa, vaan sitä monipuolisuutta. Tapaaminen kasvokkain on aina tärkeässä roolissa. Silloin pystytään erillä lailla kohtaamaan. Teamsilla saadaan asioita hyvin nohevasti liikkeelle. WhatsAppissa me olemme aika asiallisia, mutta välillä jopa synttärionnittelut hoituvat tosi kätevästi sen kautta. Ja sellainen minun mielestäni tekee myös sitä ryhmäytymistä, että välillä on vähän sellaista syvällisempää ja välillä on vähän kevyempää viestittelyä.

Henna Väätäinen [00:39:15]: Niinpä. Tuo systemaattisuus, mitä kuvasit, että on säännöllisyyttä niissä tapaamisissa ja ne jotenkin rytmittyy, että on useammin ehkä sitä etätapaamista, mutta sitten kuitenkin niitä kasvokkaisia tapaamisia. Siinä luottamuksen syntymisessä on todettu, että kasvokkain tapahtuvat tapaamiset ovat tosi tärkeitä. Eli tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että on aika hankala luoda niitä. Se ei ole mahdotonta, mutta on hankala luoda sitä luottamuksellista suhdetta etävälineitä käyttäen. Ja silleen, jos ajatellaan, että verkostoon tulee varsinkin uusia jäseniä, niin on tosi tärkeää, että niitä kasvokkaisia mahdollisuuksia siellä on. Ja totta kai niillä on merkitystä myöskin sitten siellä jo toisensa tuntevien ihmistenkin keskuudessa. Jokainen meistä tietää, että se ehkä vähän enemmän voimaannuttaa, kun näkee kasvotusten ihmisiä. Tuli mieleen tässä sellainen kysymys vielä, että kun me puhutaan nyt siitä nimenomaan yhteiskehittämisestä, eli kehitetään toimintaa tai vaikkapa niitä palveluita ja tuotteita, mitä meillä kullakin niissä yhteistyöringeissä on, niin ajatteletko siinä, että onko merkitystä, olemmeko me kasvokkain vai voiko sitä jollakin tavalla organisoidusti tehdä myöskin sitten etänä?

Paula Pihlajamaa [00:40:34]: Voi tehdä etänä, että erilaisia työkaluja hyödyntäen tietenkin. On esimerkiksi Miro -alustaa, jota paljon palvelumuotoilussakin käytetään. Minä sanoisin melkein niin päin, että jos me ei vaikka tätä omistajanvaihdosteemaa pystyttäisi etänä edistämään, niin kyllä se jankkaisi sitten aika pitkään paikallaan, koska taas puhutaan valtakunnallisesta alueesta ja ei voi joka viikko tai kuukausi mennä tuolla Helsingissä tämä porukka. Kyllä sillä ehdottomasti on paikkansa sillä etätyöskentelyllä ja tosiaan onhan niitä valtavasti erilaisia järjestelmiä, mitä siinä pystytään hyödyntämään, että jos niistä on kiinnostunut, niin varmaan Googlestakin heti tulee kymmenkunta, mutta sitten kannattaa kysyä, benchmarkata muilta kollegoilta, mitä ovat käyttäneet, minkä ovat kokeneet hyväksi. Toinen sopii toiselle ja toinen toiselle, mutta siihenkin ehkä sellaista uteliaisuutta, että jos se tuntuu, että onko pakko, niin ehdottomasti kokeilet yhtä, niin huomaat, että haluat kokeilla toistakin. Se on kyllä, ehdottomasti.

Henna Väätäinen [00:41:51]: Kyllä. Meillä on esimerkiksi käytetty paljon Housespacea. Meillä on sekä oma organisaatio ympäri Suomen niemeä ja sitten myöskin ihan organisaatioiden välisessä kehittämisessä. Se on kanssa toiminut samalla ja vähän eri tavalla kuin Miro -alusta, mutta kuitenkin ajattelen, että joku tällainen yhteistyöhön nimenomaan kehitetty alusta siihen tarvitaan, että mekin kokeiltiin Teamsin kautta sitä yhteiskehittämistä ja sielläkin keskustelu on täysin mahdollista ja dokumenttien jakaminen onnistuu kätevästi ja pystytään liittämään erilaisia ominaisuuksia, mutta jostain syystä se ei sitten niin lähtenyt liikkeelle. Mutta sitten kun me otettiin toisenlaista alustaa käyttöön, niin siellä sitten taas se yhteiskehittäminen onnistui. Mutta se kyllä täytyy sanoa, että sehän vaatii taas vetäjältä aika paljon valmistelua. Toki sitä valmistelua taas voi jakaa ja vastuuttaa, mutta jonkun täytyy vastata niiden alustojen sekä ylläpitämisestä, sen keskustelun ohjaamisesta ja suunnittelusta, että ne ei automaattisesti sieltä lähde kyllä lentoon.

Paula Pihlajamaa [00:43:11]: Ei lähde. Yksi, joka tuli itse asiassa tuonne aikaisemmin, olisi pitänyt sanoa tuosta vastuunvetäjästä, niin on ne muistiot. Vaikka olemme vapaamuotoisessa tapaamisessa, niin kyllä se jonkun näköinen muistijälki niille, jotka ei päässyt paikalle, on hyvä tehdä. Ja juuri noissa työkaluissahan on hyvä se, että sinne jää jälki siitä, että mitä olemme tehneet ja mistä jatketaan. Niin senkin puolesta kyllä on suositeltavaa. Ja kuten sanoit, niin toisille tosiaan ei toimi toinen ja toinen toimii paremmin. Ja ehkä vähän taas persoona tulee tässäkin, varsinkin jos vetäjä on tietyn tyyppinen, niin sopii tietyn tyyppinen työkalukin. Mutta niitä on tehty jokaiselle, joka lähtöön, niin senkin puolesta.

Henna Väätäinen [00:44:06]: Ja sitten myöskin se, että verkostossa on erilaisia ihmisiä, niin toiselle toimii toisenlainen. Ja sitten olen myöskin ollut kyllä sellaisissa verkostotapaamisissa, missä osapuolet ovat toivoneet, että esimerkiksi muistioita ei tehdä, että siellä on tavallaan jotkut tapaamiset sitten on sitä varten ehkä vähän vapaamuotoisempia ja sitten halutaan keskittyä siihen keskusteluun ja siihen tähän hetkeen. Ja toisaalta minä ajattelen, että esimerkiksi vaikka sellaisissa kasvokkain tapahtuvissa tilaisuuksissa, niin se voi olla myöskin tapa houkutella ihmisiä oikeasti paikalle, koska niillä on funktionsa, minun mielestäni siinä luottamuksen aikaansaamisessa. Ja silloin, jos meillä ikään kuin lähestulkoon tiedollisesti saman kokemuksen saat etänä, niin siitä jää sitten pois se tunnemuistijälki. Se voi syntyä myöskin näin virtuaalisesti, mutta ei välttämättä niin hirveän helposti synny virtuaalisesti.

Paula Pihlajamaa [00:45:11]: Joo, ja tuossa tulee ihan sellainen hauskakin juttu, että kun tavataan näin etänä, niin sitten kun sinä näet tämän kyseisen henkilön, että oi, minä luulin, että sinä olet paljon pidempi tai lyhyempi, että tavallaan tulee jo sellainen fyysinen juttu, että onpa ihana halata, että olemme tuolla paljon porisseet ja tulee sellainen ihan oma juttunsa. Ehkä tuo, mitä sanoit, niin tuli juuri itsellänikin sellainen fiilis, että olemmeko tutustuneet, jos emme ole nähneet?

Henna Väätäinen [00:45:44]: Koemmeko me, että olemme tutustuneet? Se on mielestäni hyvä kysymys. Ainakin itse ajattelen näin, että en välttämättä koe, että olen tutustunut ihmiseen, jota en ole nähnyt. En tiedä.

Paula Pihlajamaa [00:45:58]: Niin, kaikki ne mikroeleet, mistä paljon puhutaan ja sellainen, varsinkin jos ei ole kameroita päällä, niin ei näe mitään toisesta, niin se on kyllä tosi haastavaa sitten sanoa, että kyllä minä sinut tunnen.

Henna Väätäinen [00:46:13]: Niin, tai sitten on se korvakamera sinne läppäriin, kun se on siellä sivulla.

Paula Pihlajamaa [00:46:18]: Niin, juuri näin.

Henna Väätäinen [00:46:20]: Se ehkä ajaa jonkunlaisen aseman, mutta ei ehkä paras mahdollinen ratkaisu. Mutta hei, tästä jotenkin päästään ehkä, en tiedä kepeän aasinsillan kautta, mutta kuitenkin näihin yhteistyötaitoihin. Otetaan kyytiin myöskin se etänä tapahtuva kehittäminen, koska me joka tapauksessa sitä joudutaan ja saadaan onneksi tänä päivänä jo tehdä. Niin mitä sinä ajattelet näistä yhteistyötaidoista? Mitä ne on ja kehitetäänkö niitä meillä systemaattisesti?

Paula Pihlajamaa [00:46:52]: No sanoisin, että ei kehitetä systemaattisesti. Kyllä saataisiin kiinnittää huomiota enemmän niihin. Toisillehan ne tulee luonnostaan, on päivänselvää tietyt jutut, mutta toiset ovat kyllä tosi varuillaan ja ehkä todella epämukavuusalueellakin tällaisissa, kun aletaan puhumaan, että nyt yhdessä lähdetään miettimään ja lähdetään kehittämään tällaista ja tällaista, niin sehän voi olla jollekin ihan kauhu. Että okei, sellainen työpäivä tulossa, että vähän alkaa ahistaan. Ja sitten, jos hänelle olisi, että okei, ei mitään hätää, tässä on vähän tällaista, ei nyt ihan voi sanoa runkoa tai rakennetta, mutta kuitenkin jotain, että tämä ehkä sellainen perehdytys tai jotain vastaavaa, niin varmasti auttaisi tällaisia henkilöitä. Ja ne ehkä innostuisi enemmän sitten yhteiskehittämisestä. Ja jokuhan saattaa pitää yhteiskehittämistä vähän sellaisena jonnin joutavana, että ei siellä kuitenkaan mitään tapahdu ja puheeksi jää. Ja sehän on aika monesti näin, että ideoita tulee, mutta mitään ei tapahdu. Siihenkin tarvittaisiin, että miten ne oikeasti lähdetään ne ideat hyödyntämään, mitä tulee tietyissä palavereissa tai tiimipäivillä tai missä tahansa. Että ne ei jää sinne vaan puheiksi ja lillumaan ilmaa. Siinä minusta olisi paljonkin kehitettävää. Mutta yhteistyötaidot, mitä ne itsessään... Tietenkin ihan tämä sama, mihin jatkan edelleenkin tätä kuuntelemisen taitoa, mutta myöskin sitten rohkeus tietyllä lailla sanoa niitä omia mielipiteitänsä. Ja sitten tavallaan ehkä sellainen matalan kynnyksen keino, että jos ei halua sanoa siinä porukassa sillä hetkellä, niin olisi se mahdollisuus sanoa sille vetäjälle vaikka kaksin, tai jollain muulla lailla tuoda omat ajatukset esille, jos ei halua nyt alkaa siinä porukan edessä puhumaan. Kuitenkin mitä meidän yhteistyötaidoiltamme mietin, niin ne on aika tällaisia pehmeitä arvoja. Että kyllä sitä tekniikkaa ja sitä järjestelmää ja kovaa juttua, niin niitä kyllä tulee ja niitä pystyy oppimaan, mutta enemmän minä keskittäisin taas siihen fiilikseen, että kaikilla on se fiilis, sellainen positiivinen ilmapiiri ja ehkä se positiivinen turvallisuus siinä hetkessä, kun lähdetään. Ja taas tullaan siihen luottamukseen, että siihen voi luottaa, että se mitä sinäkin sanot, niin sillä on merkitystä. Ja siihen, että sillä asialla ja sinun sanomisella on iso rooli siinä, että miten se homma lähtee eteenpäin menemään.

Henna Väätäinen [00:49:58]: Tuossa itse asiassa tulee sellainen oma konkreettinen esimerkki mieleen, että olen ajatellut aina, että se, että kertoo ammatillisesti, että mistä tulee ja mitä on tehnyt, että se oma tavallaan testamentti on ikään kuin kirkas, että tästä kaikupohjasta minä tätä asiaa puhun. Se lisää sitä luotettavuutta, ehkä nimenomaan luotettavuutta, mutta sitten jos me puhutaan luottamuksesta, niin siellä minulla on kyllä sellainen kokemus, että se luottamus syntyy ainoastaan ja vaan siitä, että sinä olet valmis jakamaan jotakin itsestäsi. Nyt en tarkoita, että tarvitsee avata koko henkilöhistoriaansa, mutta että sinä olet valmis jakamaan jotain kipupisteitä vaikka sinun työstä. Niin se tavallaan se jonkun henkilökohtaisen sinulle tärkeän asian jakaminen, se voi olla myöskin positiivinen asia. Se voi olla myös menestys, sellainen onnistumistekijä, mutta myöskin tavallaan se sellainen negatiivinen asia voi lisätä tavallaan sitä inhimillisyyttä, vähän helpommin saavutettavuutta jotenkin ihmisessä. Ymmärrän, että on tärkeää muistaa omat rajat, kenelle mitäkin asioita avataan, mutta se, että tietyssä mittakaavassa se voi auttaa myös luottamuksen aikaansaamisessa. Tuossa tuli mieleen, kun kerroit tuosta osallistumisesta. Olen itse tutkinut tätä hiljaisuuden teemaa nimenomaan siitä kannalta, että ihmiset vaikenevat asioista silloin, kun heillä olisi jotakin annettavaa. Ajattelen, että se on kaikissa työyhteisöissä haaste, mutta se on erityisesti verkostomaisissa organisaatioissa haaste. että onko ne ihmiset motivoituneita jakamaan, eli kokeeko ne, että siitä on hyötyä, onko siitä hyötyä mulle, onko siitä hyötyä minun organisaatiolleni, ja sitten toisaalta, että onko se sellainen paikka, missä minä voin luottaa niihin ihmisiin, että ne kantavat sitä minun viestiäni kunnioittavasti jollakin tavalla. Näin arkikielelle käännettynä, ehkä ne tämän tyyppiset asiat ratkaisevat. Ja yksi asia on se, että kuinka minun aiemmat kokemukseni esimerkiksi jo vaikuttavat siihen minun arviooni. Eli jos minä olen tullut tyrmätyksi tai huonosti kohdelluksi jossakin verkostossa, niin se voi olla, että tähän verkostoon minä tuon sen saman kokemuksen ja sitten vaikenen. Ja niin kuin sanoit tuossa niistä anonyymeista tavoista tuoda esille anonyymiä, vaikka sillä tavalla, että se on henkilökohtainen sen vetäjän kanssa. Minä ajattelen, että sekin on sellaista, että sinä saat pienemmässä porukassa sitä [?? 00:52:42]. Mutta myös näitä välineet mahdollistavat sellaisen anonyymin keskustelun. Ja minä olen huomannut sen, että jos minä voin tarjota verkostolle anonyymin tavan keskustella, niin sitä keskustelua syntyy huomattavasti paljon enemmän.

Paula Pihlajamaa [00:52:57]: Joo, en yhtään ihmettele.

Henna Väätäinen [00:52:59]: Oletko sinä itse törmännyt tähän hiljaisuuteen? Onko se jonkunlainen merkityksellinen tekijä? Siis nimenomaan siinä näkökulmassa, että ihmiset ei osallistu silloin, kun niillä olisi jotakin annettavaa.

Paula Pihlajamaa [00:53:10]: Olen, ja kyllä minä syyllistyn siihen välillä itsekin. Että ihan voin sen myöntää. Ja juuri tuo, mitä äskenkin sanoit, että pitäisi antaa itsestään, niin kyllä minä myönnän senkin, että en minä aina anna. Se johtuu juuri siitä, että minkälaiseksi minä tunnen siinä hetkessä oloni ja siinä porukassa.

Henna Väätäinen [00:53:36]: Niin sinä mainitsit mielestäni todella tärkeitä asioita tuossa aikaisemmin, eli se sellainen positiivinen turvallisuus, eli ajattelisin, että sellainen psykologinen ja sosiaalinen turvallisuus, että sinulla on psykologinen turvallisuus, sinä jotenkin koet itse oman olosi siinä hyväksi, mutta sitten myöskin se sosiaalinen turvallisuus minun mielestäni kattaa sen, että muitakin ihmisiä kunnioittavasti kohdellaan. Siinä on tavallaan sellainen turvallisuuden ilmapiiri kaiken kaikkinensa siinä tilanteessa läsnä. No hei, me kaikki halutaan saada jotain uutta aikaiseksi. Nyt syksy alkaa, niin tämähän on sellainen yksi aika vuodesta, kun taas päivitetään kaikki toiveet, mitä meillä maailmalta ja universumilta ehkä on. Voisitko sinä antaa jotain käytännön vinkkejä ihmisille siitä, että vois innostua siitä käytännön yhteistyöstä, yhteisestä tekemisestä, kehittämisestä?

Paula Pihlajamaa [00:54:38]: No ainakin nyt tosiaan, kun syksyllähän tapahtuukin paljon, niin katsokaa ympärillenne. Älkää jääkö hiljaa, sanokaa jollekin, että nyt olisi kiva tehdä jotain. Tai jos teillä on jo ajatus, niin sanokaa se, että olisi kiva tehdä tällainen juttu. Koska kun sinä avaat suun, niin silloin tapahtuu yleensä jotain. Ja se jotain voi olla erilaista, mitä sinä ehkä kuvittelit, mutta kannattaa kokeilla. Eli se avoimuus, katsokaa ympärille, menkää sellaiseen paikkaan, mihin et olisi ikinä halunnut mennä aikaisemmin.

Henna Väätäinen [00:55:18]: Ah, rohkeutta.

Paula Pihlajamaa [00:55:20]: Niin. Ei aina kannata olla siellä mukavuusalueella, vaan mennä johonkin. Yllättävästi huomaa, että ne ihmiset ovat kiinnostuneita sinusta. Ne haluaa jutella sinun kanssa. Vaikka ne on myyjiä, niin juttele myyjän kanssa.

Henna Väätäinen [00:55:35]: Joo, se ei ole huono juttelukumppani. Minä ajattelen myöskin tuosta, että se rohkeus on tosi tärkeä asia. Hei, jäikö jotain sellaista käsittelemättä, mitä haluaisit vielä sanoa?

Paula Pihlajamaa [00:55:50]: No ei kyllä. Tavallaan ehkä se, että kun tämä aihe on tällainen niin ihana ja mukava, niin innostukaa. Tai se innostuminen, että olkaa huolissanne, jos ette innostu mistään. Aina on joku asia, mistä ainakin vähän innostuu.

Henna Väätäinen [00:56:13]: Tuo on mahtava vinkki kaikille tähän syksyyn. Ja palaan ehkä siihen tekemiseen vielä, että kun se yhteiskehittäminen vaatii sitä tekemistä, niin kuin tuossa aikaisemmin sanoit, niin jos tuntuu, että jossain verkostossa ei tapahdu jotain, niin kysy, että mitä minä voisin tehdä sen eteen, että siellä tapahtuisi jotain.

Paula Pihlajamaa [00:56:37]: Juuri näin. Todellakin. Ja sillä on suuri merkitys sille vetäjälle, jos joku tulee näin kysymään.

Henna Väätäinen [00:56:46]: Eikö? Ja myös sille aikaansaamiselle ja tavoitteensaavuttamiselle ja monelle muullekin asialle. Näihin sanoihin on mukava lopettaa tämä keskustelu tästä yhteiskehittämisestä. Kehitelkää ja ideoikaa. Sieltä syntyy aina jotain.

[musiikki 00:57:06]

[äänite päättyy]