Tiedon luo

Tällä kertaa Tiedon luo -podcastissa kuullaan, kun Henni ja urheiluvaikuttaja Erkka Westerlund pohtivat urheilu- ja organisaatiomaailman sekä valmentamisen ja johtamisen yhtymäkohtia. Keskustelunaiheiksi nousevat niin valmennuskulttuurin muutos, jatkuva oppiminen, dialogin merkitys kuin henkiset voimavaratkin. Jakson aikana kuulet myös Erkan uran tärkeimmistä oppimiskokemuksista ja saat vinkkejä huipputiimin kokoamiseen.

Lisäksi jaksossa pääsee ääneen psykologi, valmentaja ja valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntija Maarit Lassander, joka kertoo, miten käyttäytymistieteellistä tietoa hyödynnetään valtionhallinnossa. Valtiokonttorin korkeakouluharjoittelija Amira Attia puolestaan pohtii, millaisia tuntemuksia siirtymä opinnoista työelämään herättää. Tervetuloa kuuntelemaan Valtiokonttorin Tiedon luo -podcastia!

What is Tiedon luo?

Valtiokonttorin Tiedon luo -podcastissa Henni Purtonen johdattaa kuuntelijat pohtimaan tulevaisuuden työelämää, luovuutta sekä dataan ja algoritmeihin liittyviä ajattelun vinoumia, hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja erilaisia vastuukysymyksiä. Jokaisessa jaksossa vieraiden kokemukset ja havainnot maailmasta kehystävät jotakin ajankohtaista yhteiskuntaan tai työelämään liittyvää aihetta. Henni juttelee vieraiden kanssa myös rohkeudesta, tulevaisuudesta ja johtamisesta.

I Statskontorets tvåspråkiga Tiedon luo -podcast tar Henni lyssnarna med på en resa där man utforskar framtiden för arbete, kreativitet samt snedvridningar av tänkandet gällande data och algoritmer, interaktion mellan förvaltningsområden och olika slags ansvarsfrågor. I varje avsnitt bidrar gästernas erfarenheter och observationer av världen till att rama in ett visst ämne med anknytning till samhället eller arbetslivet. Med gästerna pratar Henni också om mod, framtid och ledarskap.

Tiedon luo -podcast, vieraana Erkka Westerlund
Aiheet:

1. Huippu-urheiluosaaminen työelämässä ja valmennuskulttuurin muutos – 00:32
2. Miten kootaan huipputiimi? – 11:40
3. Työssä oppimisen kulttuurista – 22:33
4. Käyttäytymistieteellisen tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa ja
ihmislähtöisyys – 28:35
5. Mielen valmentaminen, henkinen kestävyys ja voimavarat – 36:43
6. Oppimiskokemukset ja epäonnistumisista oppiminen – 42:28
7. Erkan vinkit opintojaan viimeisteleville ja niille, jotka miettivät uutta suuntaa
uralleen – 48:49
8. Erkan valmentamisvisio tiivistettynä – 55:00

Tiedon luo -podcast, vieraana Erkka Westerlund
Litterointi

Tiedon luo. Keskustelua tulevaisuuden työelämästä ja johtamisesta. Ajankohtaisten ilmiöiden äärelle kuulijat johdattaa Henni Purtonen.
Henni Purtonen: Urheiluvaikuttaja Erkka Westerlundin kanssa me jutellaan valmennuskulttuurin muutoksesta, luottamuksellisen dialogin merkityksestä, oppimisesta ja omien vahvuuksien tunnistamisesta. Tervetuloa Tiedon luo -podcastiin, Erkka Westerlund.

Erkka Westerlund: Joo, kiitos oikein paljon.

Henni: Mahtavaa, että pääsit paikalle. Oot yksi Suomen ansioituneimpia jääkiekkovalmentajia, valmentanut useita SM-liigajoukkueita, KHL-Jokereita ja Salavat Yulajev Ufa:ta ja toiminut sekä Suomen nuorten että aikuisten maajoukkueiden päävalmentajana. Tällä hetkellä viet huippu-urheiluosaamista työelämän käyttöön. Kertoisitko tästä vähän lisää?

Erkka: No, olen pitkän vaiheen käynyt valmentajana läpi. Pikkupoikana jo samaan aikaan kun urheilin itse, niin aloin valmentamaan vähän nuorempia jalkapallopoikia silloin ja sitten se ura on suuntautunut liikuntaan ja urheiluun. Oon opiskellut ensin sitä ja tosiaan sitten pitkän vaiheen käynyt, melkein 50 vuotta on tullut valmentamista tehtyä. Ja sitten välillä oon vähän muissa tehtävissä, että oon ollut Jääkiekkoliitossa kehityspäällikkönä ja Olympiakomiteassa ja sitten tuolla Suomen Urheiluopistossa Vierumäellä rehtorina ja toimitusjohtajana. Että siinä on tullut sitten myös vähän tämmöisiä kehitystehtäviä väliin, kun on pitänyt vähän huilata valmennuksesta. Ja tosiaan nyt ehkä viitisen viimeistä vuotta olen jättänyt vähän vähemmälle urheiluvalmennuksen ja lähtenyt sitten tonne työelämän valmennukseen mukaan ja se on ollut mielenkiintoinen asia.

Henni: Jos pohditaan, että on tosi laaja varmaan näkemys, kun on tosi laaja työkokemus kaikkialta niin erityyppisistä tehtävistä. Niin miten valmennuskulttuuri on muuttunut siitä, kun aloitit ammattivalmentajana vuonna 1981?

Erkka: No kyl se on muuttunut paljon. Että mä voisin karkeasti sanoa, että mä 30 vuotta valmensin aika valmentajakeskeisesti ja asiakeskeisesti. Siihen maailman aikaan vielä niin meidän yhteiskunta kaiken kaikkiaan toimi aika vahvasti tämmöisen hierarkian perusteella, eli kyllä tuli aika monologivalmennusta tehtyä 30 vuotta. Ja sitten oikeastaan 15 viimeistä vuotta oon yrittänyt opiskella enemmän valmennusta, joka perustuu enemmän luottamukseen kuin hierarkiaan ja ei ole ylhäältä päin valmentamista, vaan ollaan ihmisten kanssa samalla tasolla. Ja vuorovaikutus on muuttunut dialogiksi. Näin kun sen sanoo, niin se tuntuu aika helpolta, mutta on kysymys kahdesta ihan erilaisesta lähestymistavasta.

Henni: Mikä sulle oli suurin oivalluksen kokemus? Jos mietit sun omaa valmentajuutta ja valmentajan uraa. Että mikä tavallaan sai enemmän miettimään vuorovaikutusta ja suuntaaman sitten ehkä kohti uuden tyyppistä tapaa valmentaa?

Erkka: Niin, joo. Kyllä tässä varmaan ihan suurin vaikutin on se oppiminen. Että miten ihminen oppii parhaiten. Ja kun sitä monologia ja oikeiden vastausten antamista toiselle oli kestänyt aikansa niin huomasi, että ei tämä ole paras tapa auttaa ihmisiä oppimaan ja kehittymään. Että kyllä mä oon aina ollut valmentajana aika ihmisläheinen, mutta kuitenkin kulttuurin mukaan se aika missä eli, siihen on pitkät perinteet. Että meillä on perustunut johtaminen aika pitkälti hierarkiaan ja struktuuriin sieltä ylhäältä alaspäin. Mutta tosiaan sitten kyllä tämä, että havahtui siihen, että varsinkin huippu-urheilussa, kun pyritään saamaan paras mahdollinen osaaminen irti urheilijoista, niin se ei ollut se tehokkain tapa.

Henni: No entäs jos mietitään sitten näitä huippu-urheilun valmentamiskäytäntöjä, niin varmasti siellä on paljon sellaista, mitä pystyy soveltamaan sitten ihan perus tämmöiseen yritysmaailmaan, organisaatioihin, työelämään laajemminkin. Niin mitkä on ehkä semmoisia huippu-urheilun oppeja ja urheiluun liittyviä arvoja, mitkä on hyvin yleispäteviä kaikessa työelämässä?

Erkka: Joo, kyllä mä oon melkein itse määritellyt johtamisen ja valmentamisen, et se on melkein sama asia. Että kyllä mä sanoisin, no, ehkä kaksi asiaa ottaisin esille. Urheilussahan pyritään koko ajan, joka hetki oppimaan ja kehittymään. Että haetaan kokoajan niitä ratkaisuja, miten mä voisin tehdä asiat paremmin. Ja me ei ehkä ihan urheilussakaan olla sitä niin vahvasti tiedostettu kuin meidän pitäisi tiedostaa. Mutta tää tavallaan työssä oppiminen on musta se asia, mikä on erittäin ajankohtainen tälläkin hetkellä. Että mehän ollaan koulutusyhteiskunta ja ollaan varmaan ihan maailman kärjessä kouluttamisessa. Mutta mä oon jotenkin kokenut niin, että koulutus on ehdottoman tärkeä, mutta se paras paikka oppia on työelämä. Vähän itsellä tuntuu, et kun meni sen 30 vuotta, et onkohan mulla vaan 30 kertaa yhden vuoden työkokemus. Et oonko mä pystynyt itse kehittymään sen 30 vuoden aikana. Siitä mun mielestä tälläkin hetkellä on työelämässä kysymys, että ei vaan johdeta niitä asioita, vaan saman aikaisesti pyritään kehittymään. Eli ei tehdä enää huomenna samalla tavalla asioita, kuin tehtiin eilen. Ja se on semmoinen iso asia, mikä urheilusta on siirrettävissä työelämään. Me ollaan kuitenkin urheilussa tätä päivittäistä kehittämistä tehty koko ajan ja mun mielestä se on iso asia, että miten me saataisiin sitä myös työelämässä, ettei me vaan tehdä niitä päivittäisiä töitä, vaan miten me pystytään kokoajan kehittymään sen työn ohella. Ja tässä me tullaan, kun puhutaan tänä päivänä valmentavasta johtamisesta. Siihen, että se ei ole pelkästään työn johtamista ja asioiden johtamista, vaan siinä ohella pyritään auttamaan ihmisiä kehittymään koko ajan.

Henni: Joo, toi on musta tosi hyvä kiteytys tavallaan just siitä, että miten se kulttuuri on muuttunut ihmislähtöisemmäksi ja ehkä sitten jos miettii niitä työelämän ongelmia, niin ne on ehkä enemmän sellaisia tilannekohtaisia ongelmia, mihin haetaan ratkaisuja. Ja sieltä ehkä tavallaan urheilun ja valmentamisen maailmasta voidaan löytää paljon sellaisia hyviä avaimia.

Erkka: Joo. Me varmaan tullaan vielä myöhemmin tässä tavallaan tämmöiseen yhdessä tekemiseen ja aika iso osa työelämässäkin on sitä, että me tehdään töitä erilaisten ihmisten kanssa ja kuinka hyvin me osataan sit tehdä. Että tämä tavallaan tämä jatkuva oppiminen on se yksi asia, mitä urheilusta voidaan. Mutta kyllä sen on huomannut, että on huippu-urheilija, tai vaativassa työtehtävässä oleva ihminen, niin oikeastaan ne vaatimukset on ihan samat jos sä haluat tehdä työn hyvin ja pysyä vielä itse hyvässä kunnossa ja voida hyvin sen työn ohella. Eli me tullaan tavallaan tähän fyysiseen hyvinvointiin, sun pitää olla hyvässä kunnossa. Sun pitää levätä hyvin, sun pitää syödä oikeita ravintoaineita, jotta sä pystyt olemaan fyysisesti hyvässä kunnossa ja vireä koko päivän. Ja sit tulee henkinen hyvinvointi, mikä on todella tärkeä ja taas ihan keskeinen asia tän päivän elämässä ja työelämässä se, että on mieli terve. Meillä puhutaan paljon mielenterveysongelmista tällä hetkellä esimerkiksi nuorten osalta. Urheiluelämä, se on kokemusperäistä oppimista, ja silloin me pystytään myös mieltä vahvistamaan koko ajan. Ja sitten hyvin lähellä myös tätä henkistä hyvinvointia on sit sosiaalinen hyvinvointi, et sä myös pystyt kohtaamaan erilaisia ihmisiä ja tuut toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja se sosiaalinen hyvinvointi on. Mutta nämä on mun mielestä semmoisia asioita, mitä urheilussa tänä päivänä paljon haetaan, haetaan huipputiimejä. Minkälaisia ihmisiä me tarvitaan huipputiimeihin, ja sit me tullaan kaikkiin näihin asioihin, et voiko ihminen fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti hyvin.

Henni: Mm. Eli se on tavallaan se iso kokonaisuus, jota täytyy katsoa koko ajan?

Erkka: Joo, kyllä vaan. Ja ihan siitä mistä lähdit liikkeelle, niin nyt nämä katseet kohdistuu kokoajan enemmän ihmisiin ja ihmiseen, ei asioihin.

Henni: Joo. No entäs jos mietitään, tartun nyt tähän, kun mainitsit tän huipputiimin. Niin nyt jos meillä on joku ongelma, ja me halutaan löytää siihen ratkaisuja. Nyt me lähdetään kokoamaan sitä tiimiä. Niin mitä asioita meidän pitää huomioida, miten me kootaan huipputiimejä?

Erkka: No, kyllä isoin työmaa on siinä, että saadaan koottua henkisesti vahvoja, terveitä ihmisiä siihen tiimiin. Sulla on kaksi tietä. Sulla on rekrytointi, me lähtökohtaisesti jo tiedetään, minkälaisia ihmisiä saadaan, että osataan hakea ihmisiä, jotka osaa johtaa itseään ja sitä kautta osaa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa. Sitten on aina se toinen vaihtoehto siinä rinnalla, että me kokoajan kehitytään näissä asioissa. Ja kyllä mä näen, että silloin kun lähdetään huipputiimiä kokoamaan, niin se ykkösasia on saada sinne henkisesti vahvat itseohjautuvat, aloitteelliset, yhteistyökykyiset ihmiset. Se on se kaikkein tärkein. Mä oon sen urheilussa, kun on saanut olla maajoukkuevalmentaja, ja on saanut koota parhaista pelaajista parhaat sinne maajoukkueeseen. Niin kuitenkin ykköskriteeriksi on tullut sitten kun on taidollisesti tasavahvoja pelaajia, niin se henkinen vahvuus. Ja sen mä näkisin kaikkein tärkeimpänä, kun lähdetään kokoamaan ja rakentamaan tiimiä. Mut sitten tullaan tähän samaan asiaan, että tiimi kehittyy koko ajan. Ja siinä on mahdollisuus kehittyä toisten avulla, toisten ajatusten avulla seuraavalle tasolle. Eli sit tulee mun mielestä tää, että pienet tiimit, jossa se vuorovaikutuksen määrä on optimaalinen, esimerkiksi viisi henkeä tai siitä alle. Et me pystytään kokoajan kehittymään. Et tiimi tarvii keskinäistä vuorovaikutusta tosi paljon ja sit pystyy kehittymään yksilönä ja myös se yhteistyö sen tiimin välillä paranee. Ja kaiken tän päälle mun mielestä tulee tärkeäksi ilmapiiri, missä tiimi toimii. Et se on toisia arvostava, se on kokoajan oppiva, että se tiimi hakee ratkaisuja, miten voidaan tehdä paremmin. Ja sitten tietenkin, että se innostaa yksilöitä se ilmapiiri koko ajan tekemään asioita ja käyttämään omia voimavaroja niin, et siellä saadaan kaikki tiimin voimavarat, kaikkien yksilöiden voimavarat käyttöön. Et aikaisemmin se oli enemmän yhden miehen show, tai naisen show. Yhdet aivot käytössä. Et silloin kun tehdään huipputiimillä töitä, niin siihen saadaan kaikkien henkiset voimavarat ja varsinkin noi ajatusvoimavarat käyttöön.

Henni: Ja silloin nää tiimit voi olla itseään suurempia ja keksiä innovatiivisia ratkaisuja. Et kun jos mietitään vaikka asiantuntijaorganisaatiossa eri toimialoilta tulevia ihmisiä ja heidän osaamista yhdistetään. Et puhutaan just tästä poikkihallinnollisuudesta tai sitten vaikka monikansallisesta yrityksestä, niin sieltä nää ottaa omasta kulttuuristaan niitä eri vaikutteita ja jotakin, ja sitten yhteistyössä voidaan tehdä jotain suurta.

Erkka: Just näin ja sitten on vielä, ei suoranaisesti siihen tiimin rakentamiseen, mutta mun mielestä todella tärkeää, että tiimi määrittelee yhteiset pelisäännöt ennen sen yhteistyön alkua. Et meillä on paljon ehkä vähän sellaista individualismia tällä hetkellä, et mä nyt oon tämmöinen ja mä voin käyttäytyä vähän miten vaan sattuu. Et mä ainakin ymmärrän, että taas sitten kun puhutaan tiimeistä ja toimivista yksiköistä, niin siellä on selkeät tämmöinen viitekehys, et minkä puitteissa toimitaan. Ei siellä voi käyttäytyä niin, että mun käyttäytyminen vahingoittaa sen tiimin toimintaa. Vaan silloin pitää sopeutua mitkä on ne yhdessä sovitut tiimin pelisäännöt ja toimia sen mukaan. Mun mielestä on tärkeä erottaa, että ei voi vaan vaikka olla kehottaa, et ole oma itsesi ja sä voit olla semmoinen, kun sä oot. Mut jos halutaan huipputiimi, niin siellä on määrätyt säännöt, minkä mukaan toimitaan. Ja aina pitää vähän sietää muitakin.

Henni: Ja se luovuus on sit just ehkä näiden rajojen sisällä?

Erkka: Joo, ne rajat pitää olla väljät, että siinä pystytään toimimaan luovasti ja tekemään ratkaisuja.

Henni: No mikä sun kokemuksen mukaan on ehkä sitten suurin ongelma tällä hetkellä, jos mietitään suomalaista työelämää?

Erkka: No meidän koulutus on sellainen, et me ollaan hyviä substanssissa. Ja tää ihmisten kanssa toimiminen vaatii erilaista osaamista.

Henni: Niin vaatii.

Erkka: Ja tota, kyl me mun mielestä tullaan siihen itsetuntemukseen ja itsensä johtamiseen. Että kuinka hyvin ihmiset tuntee itsensä, uskaltaa olla omia itsejään. Ei vedä jotain roolia ja yritä olla jotain muuta. Ja sitten tullaan siihen, miten hyvin sä pystyt johtamaan itseäsi. Ja sitten toisaalta sit taas me tullaan sitä kautta, että mitä paremmin sä tunnet itsesi, pystyt johtamaan itseäsi, niin sitä paremmin, tai sitä helpompi sun on kohdata muita ihmisiä ja tunnistaa erilaisia ihmisiä. Mut jos sä et tunne itseäsi, niin sun on vaikea tunnistaa ihmisiä ympärilläkään. Eli kyllä mä näkisin, että tämä on se isoin haaste ja täähän on ihan mielenkiintoinen, meidän esimerkiksi koko koulujärjestelmän osalta. Et voitaisko me jo siellä, vaikka tiedän, että suunta on koko ajan se, mutta kyllä me mennään vieläkin aika paljon ainekohtaisesti ja me opetellaan erilaisia asioita. Mut voitaisiko me vielä voimakkaammin lähteäkin siitä, että me opittaisiin tuntemaan itsemme. Ja elämää. Et mihin me ollaan, koska sitä tää vaatii nyt tää uusi toimintatapa missä ihmiset tekee enemmän yhdessä töitä. Siirrytään enemmän siitä yksin tekemisestä yhdessä tekemiseen ja tää ei olekaan sit ihan helppo haaste.

Henni: Se on iso kysymys ja siinä on varmasti tosi paljon vielä tehtävää, mut suunta on oikea kuitenkin, mihin suuntaan ollaan lähdetty kulkemaan tätä matkaa.

Erkka: Joo, ja kysymys vaan kuuluu, et miten me voidaan nopeuttaa tätä kulttuurinmuutosta. Koska itsestä tuntuu välillä, et toiset ihmiset elää tosi vahvasti vielä siellä vanhassa kulttuurissa. Ja sitten varsinkin nuoret, jotka ei ole kokenutkaan sitä hierarkkisempaa vaihetta, elää jo ihan uudessa maailmassa ja on ehkä valmiimpia kuin kokeneet ihmiset jo siirtymään nopeammin siihen uuteen kulttuuriin.

Henni: Joo, ja toi on mun mielestä tosi kiinnostavaa, kun mä mietin omia kokemuksiani. Jotenkin tuntuu, että se suorittamisen filosofia on edelleen aika vahvasti läsnä organisaatioissa. Ja se voi olla just sellaista tehokkuusajattelua, tuottavuutta ja jotenkin sellaista karun asiakeskeistä puurtamista mitä tehdään. Jotenkin sellainen teollisen ajan toimintalogiikka on edelleen tosi iso ja vahva osa sitä suomalaista työelämää. Toki me puhutaan paljon valmentavasta johtamisesta ja kokemuksellisuuden hyödyntämisestä ja luovuuden johtamisesta. Jotenkin tuntuu, et ne ei oo vielä saanut niin vahvasti jalansijaa asiantuntijaorganisaatioissa tai suomalaisessa työelämässä, mikä ehkä ois toivottavaa, jotta sitten esimerkiksi tää ihmislähtöisempi ja enemmän vuorovaikutteinen työelämä vois olla meidän tulevaisuutta.

Erkka: Joo, kyllä mä oon ihan samaa mieltä. Totta kai, työt pitää tehdä. Että se vaatimustaso on kokoajan pidettävä korkealla. Mutta me saataisiin ihmisistä ihan erilailla inhimillistä voimavaraa käyttöön ja mä luulen, että kun puhutaan tällä hetkellä yleensäkin elämässä, työelämässä merkityksellisyydestä, niin meidän pitäisi saada entistä enemmän ihmisten työssä kokemaan sitä merkityksellisyyttä ja sitä kautta antamaan myös itsestään enemmän voimavaroja. Ei pelkästään hoitamaan työnä, vaan nähdä se ihmisenä kehittymisen paikkana. Ja silloin ne työn tulokset ja tuottavuus paranee ihan varmasti.

Henni: Jos me puhutaan tuottavuudesta vielä ja sit onnistumisten mittaamisesta. Entä jos se tuottavuuden mittari olisikin siinä, että tehdäänkö huomenna tai ensi viikolla tai ensi vuonna, arvokkaampaa työtä mitä me tehdään tänä päivänä? Et miten esimerkiksi valmentaja on oppinut tuntemaan sen oman joukkueen tai oman tiimin ja löytänyt niitä parempia vuorovaikutustapoja siellä omassa työyhteisössä? Eli että se mitattava juttu ja se tuottavuus liittyisi enemmänkin siihen oppimiseen ja sen oppimisen nopeuteen ja siihen, että onko se suunta oikea kohti sitä haluttua tavoitetta?

Erkka: Joo. Just näin. Mä näen vähän tämmöisen voittamisen, se on tulos tehdystä työstä, mitä ollaan tehty. Ja oikeastaan lopullinen mittari, että onnistuttiinko vai eikö onnistuttu. Mutta kyllä tämä esimerkiksi huippu-urheilussa, jos haluat ihan huipulle, niin se on 20-25 vuoden prosessi.

Henni: Pitkä matka.

Erkka: Pitkä matka. Ja sitä pitäisi pystyä mittamaan, että kuinka hyvin sä kuljet sitä matkaa. Meillä ehkä vähän, mä jopa sanon, että meillä ylikorostetaan voittamisen kulttuuria. Että jos sä teet asiat hyvin, niin sä pääset pitkäaikaiseen menestykseen. Mutta me haetaan vähän liian nopeasti pikavoittoja. Me yritetään hakea sitä urheilussa ja halutaan sitä työelämässä. Et mä haluisin ehkä hakea semmoista työssä oppimisen kulttuuria, ennen kuin sitä voittamisen kulttuuria. Koska siinä puhutaan lopputuloksesta, siinä voittamisessa.

Henni: Joo, toi on tosi hyvin sanottu kyllä. Sä oot sanonut myös, että urheiluvalmennus on ihmisen paras kehitysohjelma maailmassa. Tää oli musta tosi kiinnostava ajatus, kertoisitko tästä vielä tarkemmin.

Erkka: Joo, meillä on urheilun sisällä paljon mahdollisuuksia kehittyä ja jos puhutaan liikunnasta ja urheilusta yhteiskunnallisesti, niin se painopiste on ollut siellä fyysisen hyvinvoinnin ja vireyden puolella. Me ollaan oltu vähän siellä, et pidetään tästä kehosta hyvää huolta. Ja se on ilman muuta, kun puhutaan liikunnasta, niin se isoin anti yhteiskunnallekin, et ihmiset pysyy vireinä ja pyritään ennaltaehkäisemään liikkumattomuutta ja saamaan kaikki myös koko kansa liikkeelle. Ja sit sitä kautta myös menestystä huippu-urheilussa. Mutta meillä on jäänyt vähän vähemmälle tää mielen valmentaminen ja siellä on mun mielestä kuitenkin ne isoimmat voimavarat. Niin urheilussa nyt enemmän ollaankin nyt siitä, et ei valmennetakaan enää vaan sitä kehoa, vaan me valmennetaan myös mieltä. Ja se on iso kulttuurinmuutos meillä urheilun sisällä. Ja mun mielestä me voitaisiin yhteiskunnallisestikin olla merkityksellisemmässä roolissa, et me kasvatetaan henkisesti vahvoja ihmisiä urheilun kautta. Ja tässä tapauksessa ennaltaehkäistään mielenterveysongelmia. Se, et me opitaan tuntemaan siellä urheilun, niin kuin itse sanon niin se on kokemusperäistä oppimista, et me koko ajan niiden kokemusten kautta keskitytäänkin siihen mielen vahvistamiseen niiden kokemusten kautta, mitä urheilussa tulee. Onnistumisia, epäonnistumisia, koko ajan, se on sitä polkua ja se on hyvä leikkikenttä elämää varten. Urheilu on hyvä leikkikenttä elämää varten.

Henni: Miten sä koet tällä hetkellä, et onko sit jos mietitään näitä valtion ja yhteiskunnan rakenteita, niin tukeeko ne tämän tyyppistä ajattelua ja lähestymistapaa tällä hetkellä optimaalisesti?

Erkka: No ei varmaan optimaalisesti. Mut kyllä me tässä palataan taas ihmiseen ja ihmisten osaamiseen ja johtamiseen. Että kyllä tämä kaikki lähtee siitä, että miten me kohdataan ihmisiä, et osataanko me tietenkin ensin arvostaa itseämme mut sit ennen kaikkea, että osataanko me arvostaa toisia ihmisiä riittävästi. Ja sitten osataanko me arvostaa elämää. Me luullaan aina, että tämä on rajaton aika, että meillä on mahdollisuuksia täällä tehdä mitä vaan ja sitten kuitenkin meillä on aika rajallinen aika. Meidän pitäisi tosiaan arvostaa joka hetkeä mitä me saadaan elää ja tehdä toisten kanssa asioita. Ja totta kai siihen kuuluu se, että arvostaa sitä, että pitää itsestään huolta fyysisesti, henkisesti, sosiaalisesti.

Henni: Jos me pohditaan tätä ihmisten välistä kohtaamista ja vuorovaikutusta vielä ja yksi semmoinen uusi juttu valtionhallinnossa on tää käyttäytymistieteellisen tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa. Ja tähän liittyen mä juttelin valtioneuvoston kansliassa työskentelevän psykologi, valmentaja ja erityisasiantuntija Maarit Lassanderin kanssa. Ja kuunnellaan seuraavaksi, et miten käyttäytymistieteellisellä tiedolla voidaan tukea ihmislähtöisiä ratkaisuja.

Maarit Lassander: Käyttäytymistieteellinen tieto on ollut tässä viime vuosikymmenen aikana tosi iso trendi aika monessakin maassa ja myös Suomessa se on tullut vähän enemmänkin tähän valtionhallinnon työskentelyn piiriin ja on ruvettu miettimään sitä, että miten me voitaisiin sitä hyödyntää. Ja erityisesti sellaiset pienet muutokset vaikkapa kansalaisten ympäristössä, et miten ne vaikuttaa heidän elämäänsä ja miten me voitaisiin tavallaan tehdä sellaisia tiedolla ohjattuja päätöksiä, jotka sit tuo sitä hyvinvointia ja myös ohjaa sit siihen suuntaan, että mitä me ehkä halutaan tuoda yhteiskuntaan. Ja jos ajattelee käyttäytymistieteellistä työskentelyä tällä hetkellä Suomessa, niin meillähän on tällainen hanke Käyttäytymistieteellinen neuvonanto, joka sai alkunsa viime vuonna, kun ajateltiin enemmänkin sitä, että miten me voitaisi reagoida koronakriisiin niin, että me myös otetaan siihen se ihmislähtöinen näkökulma, koska me joudutaan aika paljon myös rajoittamaan ihmisten elämää ja tekemään sellaisia päätöksiä, jotka voi aiheuttaa sitten myös paljon sitä vastustusta ja myös huolta ja epävarmuutta siitä, että mihin me ollaan menossa. Niin tämän vuoksi käyttäytymistieteet on ehkä sellainen työkalu, joka antaa meille niitä malleja, että miten me voidaan mahdollisimman hyvin kuunnella ihmisiä, miten me voidaan kysyä oikeita kysymyksiä, miten saada parasta mahdollista tietoa, joka auttaa tekemään ne siinä hetkessä parhaat päätökset. Eli se on tavallaan sen johtamisen ja päätöksenteon kulmakivi, josta puhutaan, ja on toki puhuttu ennenkin monella erilaisella nimellä, mutta mä näen, että se on ennen kaikkea sitä ihmislähtöisyyttä.

Henni: Entä mikä on käyttäytymistieteellisen näkökulman vahvuus just siinä, kun pyritään vaikuttamaan ihmisten toimintaan?

Maarit: No, mä näkisin, että se on se, että me ei niinkään lähdetä mutu-tuntumalla, me ei ehkä luoteta niinkään siihen, mitä on tehty ennen tai siihen, mitä on tehty naapurimaassa. Koska ne on kuitenkin sellaisia asioita, jotka ajan ja paikan myötä vaihtuu. Me ei voida tavallaan kerätä sellaista tietoa, mikä olisi aina validia juuri nyt tässä hetkessä ja näissä olosuhteissa. Ja silloin me tarvitaan sitä uutta näkökulmaa, tarvitaan nopeaa kykyä kääntyä asiantuntijoiden ja tietolähteiden puoleen, jotka voi meille vastata siihen kysymykseen, et mitä on meneillään ja miten ihmisten sen kokee, miten he itse haluaisi ratkaista näitä asioita ja miten he haluaisi olla vaikka osallisia siinä päätöksenteossa. Tämä on se, mitä käyttäytymistieteet erityisesti voisi tarjota tässä hetkessä, että me jollain tavalla myös luotettaisiin siihen, että ihmiset on fiksuja ja heillä on monenlaisia ajatuksia, jotka liittyy siihen, miten he ehkä haluisi tehdä asioita paremmin. Ja he tarvii sitä tietoa, nimenomaan luotettavaa tietoa, mut he haluaa olla mukana tekemässä niitä asioita ja tuntee sitä, et he hallitsee sitä omaa elämäänsä.

Henni: Tässä Maaritin puheenvuorossa tuli paljon näitä samoja teemoja, luottamusta, kokemuksellisuutta, ihmislähtöisyyttä, joista mekin keskusteltiin tässä jo aiemmin. Minkälaisia ajatuksia sulla tuli mieleen Maaritin puheenvuoron pohjalta?

Erkka: No, kyllä nämä on hyvin mun mielestä käytännönläheisiä nämä ajatukset. Että mä kyllä yhdistin heti tavallaan vähän tämmöiseen uuteen kulttuuriin näitä ajatuksia ja varmaan keskeisimpänä on just tää, mistä me puhuttiinkin ihmisten kohtaamisesta tää ihmislähtöisyys. Ja me tullaan sitten tähän dialogiin. Mä oon yksinkertaisesti yrittänyt määritellä tätä kulttuurinmuutosta, niin se on siirtymistä monologista dialogiin.

Henni: Ja se tiivistää aika hyvin, mistä siinä on kysymys siinä muutoksessa.

Erkka: Kyllä, ja se on, vaikka se on noin sanallisesti helppo sanoa, niin kysymys on isosta, todella isosta ja vaativasta muutoksesta ja me tullaan tähän vuorovaikutukseen. Miten kysymyksillä, mulla on helpompi tästä puhua urheilusta ja valmennuksesta, mutta kysymysten avulla saat herätettyä toisen ihmisen ajatuksen. Et jos me aikaisemmin annettiin ne valmiit vastaukset ja kerrottiin, että hei, sun pitää tehdä näin. Niin nyt me niillä kysymyksillä herätetäänkin se vastaanottajan ajatus siitä, että miten sä haluaisit tehdä. Mitä sun mielestä pitäisi tehdä, miten tämä sun mielestä pitäisi tehdä. Jolloin me käynnistetään sen toisen ihmisen ajatus, ja hänhän puhuu, joutuu vastamaan niitä asioita, ja me edelleen jatketaan sitä dialogia. Et mun pitää kuunnella hyvin, niin kuin Maarit sanoi tossa. Siihen kuuluu se kuunteleminen, kysyminen, todella kuunteleminen. Ja tehdä jatkokysymys. Me päästään syvemmälle ja syvemmälle siinä ajatusprosessin eteenpäin viemisessä. Eli me päästään siitä kehon valmentamisesta myös mielen valmentamiseen. Et jos mulle monologissa oli tärkeää, et mitä mä tiedän ja yritin välittää sitä toisille ihmisille. Niin nyt se pointti on mun mielestä siinä, että sä alatkin ymmärtämään, mitä se toinen ihminen ajattelee asioista. Ei se ole tärkeää, mitä sä valmentajana ajattelet, vaan että sä tiedät, että mitä ihminen, jota sä haluat auttaa ja mitä se haluaa. Tää on mun mielestä todella mielenkiintoinen asia. Mä oon paljon kuunnellut filosofi Esa Saarisen puhetta ajattelusta, koska hän on mun mielestä semmoinen ajattelun ajattelun isä Suomessa ollut. Ja nyt vasta viime aikoina alkanut ymmärtää, kuinka iso työkalu on se, että sä pystyt vaikuttamaan siihen ajatteluun ja sitten sitä kautta ennen kaikkea näihin henkisiin voimavaroihin, jotka on sitten todella ratkaisevia.

Henni: Joo, ja mä tarttuisin tohon, mistä puhuttiinkin vähän sivuttiin just sitä, että miten jos me pohditaan tätä ajatuksen voimaa vielä. Niin ajatuksellahan voi ohjata tunteita. Ja mitä sitten, että jos puhutaan sitä, et miten ajatukset sit vaikuttaa siihen hyvinvointiin ja toimintaan. Niin johtajan tärkeä tehtävä on esittää niitä oikeita kysymyksiä, jotta sitten työntekijät tai valmennettavat pääsee käynnistämään sen oman ajatteluprosessin. Ja jotenkin sit jos mietitään sitä suorittamista tai suorituksen ja työn tekemistä, niin se kyky hallita tunteita on aika isossa osassa, kun puhutaan huippusuorituksista. Niin, jos on kaksi urheilijaa tai työntekijää, joilla on presiis sama osaaminen, taidot ja suorituskyky, ja sitten kilpailussa tai paineen alla tää toinen onnistuu ja toinen alisuorittaa. Ja tästä me päästään just näihin yksilön henkisiin voimavaroihin ja siihen mielen hallintaan. Niin miten sitä semmoista henkistä kestävyyttä, miten sitä voi harjoitella käytännössä?

Erkka: Joo. Tää on meillä semmoinen asia, mikä urheilussakin on vähän haussa. Meillä on pitkään puhuttu henkisestä valmennuksesta, mutta mä ole löytänyt sieltä itse semmoisia ratkaisuja, mihin mä olisin ollut tyytyväinen. Sen takia mä hain pitkään itse, että mitkä on ne ihmisen tärkeimmät henkiset voimavarat. Mitkä on ne, urheilussa meillä on niin helppo sanoa fyysiseltä puolelta, et siellä on kestävyyttä, voimaa ja nopeutta, mitä kehitetään.

Henni: Ja se on helposti mitattavissa olevaa.

Erkka: Se on just näin ja sen takia sitä mitataan koko ajan. Mutta sitten kun me tullaan henkiselle puolelle, niin mitkä onkaan ne isoimmat voimavarat. Ja sanotaanko, että mä olen niitä viimeiset 30 vuotta yrittänyt hakea, jotta me päästäisiin niihin kohteisiin, et mitä me kehitetään. Ja mulle on noussut sieltä viisi tekijää, eli sisäinen motivaatio, et sitä pitäisi kirkastaa, et mitä haluaa esimerkiksi työelämässä, minkä takia sä olet työelämässä, minkä takia sä haluat oikeastaan työelämältä tai sitten ihan laajemmin, et mitä sä haluat elämältä. Tai sitten asenne, on toinen iso, et miten sä asennoidut asioihin. Vähän elämän isosta kuvasta, et mitkä asiat on pieniä ongelmia ja mitkä on isoja ja se, että sä näkisit enemmän mahdollisuuksia kuin ongelmia. Urheilussa on pakko koko ajan hakea, et miten mä voin olla parempi, mitä mä voin tehdä. Eli hakea niitä mahdollisuuksia. Koska jos sä keskityt ongelmiin, niin niitä maailmassa riittää, kyllä sulla on aina murehdittavaa sitten.

Henni: Se tie on loppumaton.

Erkka: Niin, joo. Ja sitten kolmas iso, mihin valmentajana haluaisi vaikuttaa, on itseluottamus. Ja se lähtee mun mielestä täältä omien vahvuuksien tunnistamisesta. Et sä tiedät, missä sä oot hyvä ja pystyt luottamaan, itseluottamus. Sä luotat niihin asioihin, kun sä tunnet, et mä osaan nämä jutut tehdä. Sitten tulee vastuullisuus, mikä on aika selkeä termi ja iso termi tänä päivänä. Ja sitten viimeisenä tulee toi mitä sä sanoit, mikä on erittäin iso voimavara, tää tunne. Millä suoritustunteella sä teet asioita ja miten sä koet asioita. Ja noi on ollut ne, oikeastaan viimeiset 15 vuotta, et silloin kun on toiminut päävalmentajana, nimenomaan pään valmentajana, niin emmä ole enää kiinnostunut siitä, niistä peliasioista tai fyysisestä harjoittelusta. Mä olen keskittänyt voimavarat tavallaan siihen pelaajan sisäiseen motivaatioon, asenteen, itseluottamuksen, vastuullisuuden ja suoritustunteen valmentamiseen. Ja oikeastaan olen tullut siihen lopputulokseen, että jos sä saat tämän paketin kuntoon, niin urheilija haluaa kaikin keinoin sitten oppia ne muut asiat. Että nämä tekijät on myös oppimisen isoja taustatekijöitä. Et oletko sä motivoinut oppimaan, onks sulla hyvä asenne oppia, sä opit vastoinkäymisistä, sä opit onnistumisista. Ootko sä rohkea oppimaan, onko sulla itseluottamusta mennä rajojen ulkopuolelle. Ja vastuullinen, et kuinka hyvin sä teet joka päivä sitä sun työtä.

Henni: Semmoinen pitkäjänteisyys.

Erkka: Niin, niin. Eli nää on myös oppimisen tärkeimmät taustatekijät. Ja tämä on semmoinen iso mahdollisuus sekä urheilussa että työelämässä, että miten me saadaan vahvistettua koko ajan ihmisen henkisiä voimavaroja niin, että ihminen voi hyvin ja uskaltaa käyttää voimavarojaan elämässä.
Henni: Mikä sulle on ollut itsellesi suurin oppimisen kokemus, jos mietitään vaikka viime vuosia?

Erkka: No kyl se iso oppimisen kokemus tulee vastoinkäymisten aikana. Että silloin, kun joskus nuorena poikana sai ensimmäiset potkut valmentajana, niin se oli semmoinen ensimmäinen herätys, että hei, mitäs mä oon tehnyt nyt väärin tai mitä mä olen tehnyt, mitä mä voisin tehdä paremmin. Eli semmoinen tapahtui joskus nuorena valmentajana Jyväskylässä. Ja se oli tavallaan oppimista epäonnistumisesta. Mutta kyllä sitten iso onnistumisesta oppiminen oli Torinon olympiakisoissa 2006, kun oli todella henkisesti vahvat ja terveet pelaajat. Jotka oikeastaan näytti mulle sen, että hei, mikä tässä valmennuksessa on se tavoite. Et siellä oli niin paljon johtavia pelaajia, se oli oikeastaan koko se joukkue täynnä johtavia pelaajia. Jolloin alkoi ymmärtää, että mistä rakentuu huipputiimi, niinku alussa puhuttiin, et se rakentuu henkisesti vahvoista ihmisistä. Ja se käänsi mun koko valmennusfilosofian sit loppujen lopuksi ihan toisin päin, kuin mitä mä olin tehnyt siihen asti.

Henni: Jos me mietitään johtajia, esimiehiä, opettajia, tai valmentajia. Eli heitä, jotka auttaa muita ihmisiä oppimaan ja menestymään. Työelämässä on tosi paljon kiirettä ja tulee näitä epäonnistumisia, vastoinkäymisiä, ja tosi paljon riippuu siitä, et miten sä onnistut käsittelemään ne ja oppimaan siitä kokemuksesta. Niin miten sit ehkä tämmöisissä tilanteissa, miten sä valmentajana näkisit, että miten, mitä kannattaisi lähteä tekemään? Miten kannattaisi esimerkiksi epäonnistumista lähteä purkamaan oppimiseksi?

Erkka: Tota, puhuttiin aikaisemmin tässä jo näistä pienistä tiimeistä. Mun mielestä olisi hyvä, jos valmentaja, johtaja, opettaja, hänen ympärillään olisi jo pieni tiimi ihmisiä, joiden kanssa hän tekee yhteistyötä. Et mä jopa näkisin, että johtaminen tänä päivänä on yhtä kuin yhdessä tekeminen. Että hyvässä tiimissä, totta kai siellä pitää olla se, joka vastaa siitä toiminnasta. Mutta kyllä se tänä päivänä on paras, jos sulla on itseohjautuvat, itseensä johtavat ihmiset ympärillä. Jolloin tavallaan se johtajakin saa voimaa omasta tiimistään ja oppii sen tiimin kautta. Ja sitten ehdottomasti mun mielestä semmoinen tärkein asia, joka liittyy tohon tavallaan työssä kehittymiseen, on se, että olisi mentori. Että mun mielestä jokaisella johtajalla voisi olla oma mentori, semmoinen tukihenkilö, jonka kanssa voi keskustella asioista ja sparrata asioita. Ne on ehkä niitä apuja, mitä me kaikki tarvitaan.

Henni: Toi mentorointi on mun mielestä tosi kiinnostavaa, ja mä oon miettinyt sitä paljon viimeisen vuoden aikana ehkä ja miettinyt, kun oma kokemus on siinä, että tosi paljon käytännön kautta, et mitä puhuttiin tästä kokemuksellisuudesta, et jotenkin käytännössä kun sä pääset tekemään ja seuraamaan, miten joku alansa huippu tekee sitä omaa duuniaan, niin siinä oppii ihan valtavasti. Mutta miten urheilupuolella ja valmentajien keskuudessa tällä hetkellä, miten siellä tämä mentorointi tällä hetkellä, mitä sinne kuuluu? Onko se mentorointi saavuttanut jo sen oman potentiaalinsa vai onko vielä paljon tekemistä, jos urheilumaailmaa vertaa organisaatiomaailmaan?

Erkka: Joo, kyllä me vaiheessa ollaan. Et tässä on kulttuurinmuutoksesta kysymys, ja tää mentorointi liittyy tosi läheisesti tähän kulttuurinmuutokseen, niin kyllä itse toivoisin, että pystyttäisiin jotenkin nopeuttamaan ja vauhdittamaan tätä muutosta ja totta kai siinä on vähän sekin, että löytyy mentoreita, joilla on osaamista tehdä sitä työtä. Että sekään ei ole ihan itsestäänselvyys, että niitä löytyy. Mutta kyllä mä näen, että meillä on molemmilla puolilla työtä, työelämän puolella ja urheilun puolella tässä asiassa.

Henni: Toivottavasti tulevina vuosina pystytään sekä valtionhallinnossa että muillakin toimialoilla panostamaan tähän mentorointikulttuurin luomiseen myöskin enemmän, koska sit jos siitä saataisiin tämmöinen mentorointikulttuuriajatus aikaan, niin mä uskon, että se voisi ehkä viedä sitä asiaa vielä vahvemmin eteenpäin.

Erkka: Joo, kyllä mä uskon ja jos me halutaan rakentaa tämmöisiä huipputiimejä, niin siinä sit just sen johtajan rooli on vähän niin kuin mentorointi. Et kyl mä näen et se on yksi ihan keskeinen osa tätä kulttuurin muutosta.

Henni: No jos me puhutaan vielä näistä tavoitteista, tavoitteiden asettamisesta ja omien vahvuuksien tunnistamisesta. Niin kuunnellaan seuraavaksi, millaisia ajatuksia Valtiokonttorissa korkeakouluharjoittelijana työskentelevällä Amira Attialla on nyt, kun opinnot Helsingin yliopistossa alkaa olla paketissa ja työelämä erilaisten mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen kanssa näkyy horisontissa.

Amira Attia: No mulle ajatus työelämään siirtymisestä on oikeastaan pääasiassa tosi superinnostava. Mutta samalla täytyy myöntää, että kyllä tähän aikakauteen liittyy myös jonkin verran haikeutta ja sit jännitystä. Ja tää jännitys liittyy mulla erityisesti siihen, että kun nyt opintojen parissa on nyt useamman vuoden saanut kehittää asiantuntemustaan, ja on omaksunut paljon uutta ja ollut itseään kiinnostavien asioiden kanssa tekemisissä päivittäin. Niin, nyt kun sit ois aika laittaa tää tänä aikana kertynyt oma osaaminen likoon, niin vaikka se on hienoa, se tuntuu aika vaativalta. Et vaikka tää on ollut tosi intensiivistä oppimista, niin nyt joutuu miettimään, et oonko mä tarpeeksi osaava tai hyvä ja pystynkö oikeasti vastaamaan työelämän odotuksiin ja vaatimuksiin. Ja monesti tuntuu, että tässä kohtaa pitäisi olla jotenkin valmis, vaikka tästähän se kaikki vasta oikeastaan alkaa. Ja sitten tässä taitekohdassa on myös tosi paljon mahdollisuuksia, mihin tarttua. Et etenkin kun mä oon itse opiskellut tietyssä mielessä generalistin tutkintoa, niin vaihtoehtoja tulevaisuudelle on tosi paljon. Ja sehän on ihanaa, et on monta mahdollista suuntaa, mitä kohti lähteä. Mut sitten samalla tulee tietty paine siitä suunnan valitsemisesta. Et herää sellaisia ajatuksia, että määrittääkö joku tietty mahdollisuus, mihin nyt tarttuu, koko loppuelämän urapolun. Vaikka sitten samalla pitäisi muistaa, että sitä suuntaahan voi todellakin vaihtaa ihan milloin vaan. Et jos pitäisi jotenkin tiivistää, niin samalla mä oon tosi innoissani siirtymässä työelämään pitkän opiskelujakson jälkeen, mut sen innon rinnalla on monia ristiriitaisia tunteita.

Henni: Erkka, minkälaisia vinkkejä antaisit valmentajana Amiralle ja monille niille muille opintojaan viimeisteleville, tai miksei myös ihmisille, jotka miettii tällä hetkellä vaikka kokonaan uutta suuntaa sille omalle uralle?

Erkka: Rohkeasti vaan eteenpäin. Eli varmaan nämä on tuttuja tunteita, mitä Amira tossa välitti siitä, että jännittää, ehkä vähän jopa pelottaa sinne uuteen siirtyminen. Mutta tota, ei pelot saisi ohjata meidän maailmaa. Eli enemmän nähdä ne mahdollisuudet ja niin kuin hän itsekin sano, niin suuntaa voi sitten vaihtaa nopeastikin. Että kannattaa kokeilla sitä, ja hakea sitä, mitä haluaa tehdä. Et elämässä kannattaa mun mielestä tehdä just sitä, mitä haluaa tehdä. Ja me ollaan kuitenkin vähän täällä länsimaissa etuoikeutetussa asemassa siinä, että meillä on mahdollisuus valita ja tehdä asioita, eli kyllä mä kannustaisin vaan rohkeasti tarttumaan härkää sarvista ja eteenpäin.

Henni: Ja tänä päivänähän meillä voi olla myös monia tosi erilaisiakin uria, jotka toisaalta tukee toisiaan ja toisaalta tarjoaa just sitä uutta ajatusta ja uusia ideoita toinen toisilleen. Että varmasti nuorillakin tulee olemaan monta, ei välttämättä eri tutkintoja, generalistin tutkinnolla voi päästä pitkälle, mutta sitten ehkä eri tyyppisiä työtehtäviä tässä matkan varrella.

Erkka: Kyllä, ja hakea siihen ihmisiä ympärille. Semmoisia tukihenkilöitä, että on sitten virallinen tai epävirallinen tiimi tai tämmöistä vertaistukea, vähän niin kuin tuutorointia tai mentorointia. Ei tarvitse mennä yksin, vaan se on paljon helpompaa ja tehokkaampaa tehdä yhdessä asioita.

Henni: Mm. Jos vähän niputtaa ajatuksia ihmislähtöisestä valmentamisesta, niin siinä on pohjimmiltaan kysymys yksilöiden oppimismatkasta, eikö vaan?

Erkka: Kyllä.

Henni: Eli kuinka hyvin urheilija, tai organisaatiomaailmassa sitten työntekijä oppii tunnistamaan ne omat vahvuudet, tavoitteet, löytämään sen oman verkoston, ja myöskin sitten rohkeasti vaan lähtee kulkemaan siihen suuntaan, mikä kulloinkin tuntuu parhaalta. Eli, voisiko tiivistää niinkin yksinkertaisesti, että menestyminen on itseensä luottamista? Sitä, että uskoo niihin omiin kykyihin ja kasvattaa osaamista, ja tekee sitä, mistä aidosti tykkää?

Erkka: Kyllä, kyllä. Ja elää hetkessä. Et saa omat voimavaransa käyttöön siinä hetkessä, kun tekee asioita. Tavallaan vähän niin kuin urheilussakin, et haetaan semmoista tilaa, että missä se keho ja mieli on yhtä ja sä unohdat muut asiat, että sä palaat vähän niin kuin lapsi leikkii, niin sä palaat sellaiseen mielentilaan, missä sä keskityt siihen asiaan, mitä oot tekemässä ja oppimassa. Että kyllä tää elämä on, me ollaan paljon puhuttu tämmöisestä elinikäisestä oppimisesta, niin kyllä se just sitä on.

Henni: Ja varmasti semmoinen motivaatio ja jotenkin semmoinen täydellinen keskittymisen tila löytyy aika luonnostaan, kun just keskittyy ja tekee ja valitsee niitä asioita omalle työpöydälleen tai sitten uralleen, mistä tällä hetkellä tuntuu, että on kaikkein eniten kiinnostunut.

Erkka: Joo. Kyllä vaan.

Henni: Erkka, jos sun pitäisi tiivistää sun valmentamisen visio vielä lyhyesti, niin mainitsitkin nää viisi pointtia ja kohtaa. Onko sieltä joku vielä semmoinen, mikä erityisesti olisi painotettava?

Erkka: No en mä tiedä, kyllä me tullaan tähän ihmisen kohtaamiseen. Että jokainen ihminen opittaisi tuntemaan itsemme niin hyvin, että me osattaisiin lukea vähän ihmisiä, joita me kohdataan. Et mistä hän on kiinnostunut, minkä tyyppinen ihminen hän on ja kokea empatiaa, että sä osaat asettua sen jälkeen siihen toisen ihmisen asemaan, jotta sä voit käynnistää hyvän vuorovaikutuksen. Sen toisen ihmisen näkökannasta, ei sun omista lähtökohdista. Ja mun mielestä ne on ne keskeisimmät taidot, mitä me tarvitaan tämmöisessä uudessa toimintakulttuurissa. Et me tosiaan ei lähdetäkään omista lähtökohdista, vaan me lähdetään sen toisen ihmisen lähtökohdista liikkeelle.

Henni: Jos saisit maalata kuvan tulevaisuuden työelämästä, johtamisesta ja valmentamisesta, niin miltä tää kuva näyttäisi?

Erkka: No kyllä se aika flätti organisaatio olisi, missä ihmiset pystyy kohtaamaan kaikki toisensa samalla tasolla ja missä on yhteinen päämäärä, minkä eteen tehdään töitä.