Tiedon luo -podcastin ensimmäisessä jaksossa Henni keskustelee Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnéllin kanssa. Yhdessä he pohtivat muun muassa turvallisuuden ja johtamisen yhtymäkohtia, luottamuksen tärkeyttä, vallitsevia uhkakuvia ja varautumisen mahdollisuuksia. Keskusteluun nousee myös digitalisaation ja teknologian eri ulottuvuudet sekä resilienssin merkitys niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Mitä mieltä Jarno on nykyisestä turvallisuuskeskustelusta? Entä millaista retoriikkaa olisi hyvä vahvistaa ja mitä meistä jokainen voisi tehdä turvallisuuden parantamiseksi?
Valtionhallinnon näkökulmaa keskusteluun tuo Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen komentaja, kommodori Matti Lallukka, joka pohtii välikommentissaan varautumisen jatkuvaa kehittämistä ja sitä, millaisia haasteita viranomaisten suorituskykyjen johtamiseen liittyy lentotoiminnan näkökulmasta tarkasteltuna. Tervetuloa kuuntelemaan Valtiokonttorin uutta Tiedon luo -podcastia!
Valtiokonttorin Tiedon luo -podcastissa Henni Purtonen johdattaa kuuntelijat pohtimaan tulevaisuuden työelämää, luovuutta sekä dataan ja algoritmeihin liittyviä ajattelun vinoumia, hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja erilaisia vastuukysymyksiä. Jokaisessa jaksossa vieraiden kokemukset ja havainnot maailmasta kehystävät jotakin ajankohtaista yhteiskuntaan tai työelämään liittyvää aihetta. Henni juttelee vieraiden kanssa myös rohkeudesta, tulevaisuudesta ja johtamisesta.
I Statskontorets tvåspråkiga Tiedon luo -podcast tar Henni lyssnarna med på en resa där man utforskar framtiden för arbete, kreativitet samt snedvridningar av tänkandet gällande data och algoritmer, interaktion mellan förvaltningsområden och olika slags ansvarsfrågor. I varje avsnitt bidrar gästernas erfarenheter och observationer av världen till att rama in ett visst ämne med anknytning till samhället eller arbetslivet. Med gästerna pratar Henni också om mod, framtid och ledarskap.
Tiedon luo -podcast, vieraana Jarno Limnéll
Aiheet:
Uhkakuvat, turvallisuuskäsitteen muutos, ennakointi ja varautuminen – 00:27
Luottamuksen tunne ja sen ylläpitäminen yhteiskunnassa – 14:50
Turvallisuuskeskustelu ja -retoriikka – 23:30
Varautuminen ja sen kehittäminen Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueessa – 28:42
Turvallisuus ja turvallisuuden tunteen kokemus Suomessa - 35:14
Turvallisuus Suomen mahdollisena kilpailutekijänä sekä vientituotteena - 42:26
Suomen rooli kansainvälisellä kentällä ja turvallisuuden johtaminen globaalissa toimintaympäristössä – 43:52
Jarnon johtamisfilosofia – 52:11
Litterointi
Tiedon luo. Keskustelua tulevaisuuden työelämästä ja johtamisesta. Ajankohtaisten ilmiöiden äärelle kuulijat johdattaa Henni Purtonen.
Henni Purtonen: Turvallisuuden johtamisesta, luottamuksesta ja erilaisista uhkakuvista jutellaan tänään Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Jarno Limnellin kanssa. Tervetuloa Tiedon luo -podcastiin.
Jarno Limnell: Kiitos paljon kutsusta.
Henni: Sen lisäksi, että oot Aalto-yliopistossa, oot myöskin dosenttina kolmessa muussa yliopistossa sekä sotatieteiden tohtori, ja tutkinut väitöskirjassasi Suomen uhkakuvapolitiikkaa 2000-luvun alussa. Miten uhkakuvat ovat muuttuneet viimeisten vuosikymmenien aikana? Mihin suuntaan me ollaan menossa?
Jarno: Kyllä se iso muutos mikä tapahtui ja joka näyttää jatkuvan entisestään, on, että turvallisuuskäsite laajenee. Eli jos vielä muutama vuosikymmen sitten puhuttiin pääsääntöisesti sotilaallisesta turvallisuudesta ja valtion turvallisuudesta, niin tänä päivänä puhutaan turvallisuudesta hyvin laaja-alaisena ilmiönä. Lähtien ihan näistä meidän jokaisen arjen turvallisuusasioita päätyen vaikka globaaleihin ympäristöuhkiin, jotka ovat yksi merkittävimpiä uhkakuvia tänä päivänä kun puhutaan turvallisuudesta. Ja tämä kokonaisuus, laaja-alaisuus ja ikään kuin kompleksisuuskin tässä turvallisuusympäristössä on myöskin ehkä se suurin haaste asiantuntijoille, kyetä ymmärtämään ja tietenkin myös ennakoimaan sitä, mihin tämä turvallisuusympäristö on matkalla ja miten meidän pitää varautumista kehittää.
Henni: Eli periaatteessa sisäistä ja ulkoista turvallisuutta ei tänä päivänä enää pystytä erottamaan toisistaan, vaan ne sulautuu keskenään? Ja kun meillä on tämä globaali yhteisö, jossa ollaan ja globaali maailma, niin me joudutaan myöskin sitä turvallisuutta ja varautumista miettimään uudella tavalla?
Jarno: Kyllä se niin on, ja olet aivan oikeassa, tuo on semmoinen hyvin tärkeä painotettava asia, että turvallisuus on muuttuva asia ja ilmiö. Ei voida ajatella, että puhutaan samasta turvallisuudesta kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Sitä tulee ymmärtää tässä ajan hetkessä. Ja laajemmin ajatellen minun mielestä tässä turvallisuuden uudessa normaalissa on kolme isoa piirrettä. Yksi on tämä mistä äsken puhuttiin, eli monimutkaisuus, kompleksisuus. Toinen on muutosnopeus, erityisesti täällä digitaalisen maailman puolella. Siis muistaen sen, että me ihmiset kehitämme tällä hetkellä teknologiaa nopeammin ja radikaalimmin, kuin koskaan aikaisemmin. Ja teknologia muuttaa kaikkein merkittävimmin meidän turvallisuusajattelua tällä vuosikymmenellä. Kolmantena on tämä, mihin jo hyvin viittasit, tämä erilaisten turvallisuuden raja-aitojen hämärtyminen. Eli ulkoista ja sisäistä on vaikeampi erottaa. On keinotekoisempaa erottaa. Fyysistä ja digitaalista turvallisuutta on yhä vaikeampi erottaa. Eli tämmöiset perinteiset vaikka sota ja rauha, että olisi selkeä sodan aika ja selkeä rauhan aika, niin nämä erilaiset kahtiajaot ja dikotomiat hämärtyy jatkossa yhä enemmän.
Henni: Turvallisuuskeskusteluissa ja erityisesti varautumisen ja yllätysten yhteydessä me puhutaan usein mustista joutsenista ja harmaista sarvikuonoista. Mitä näillä käsitteillä tarkoitetaan ja mihin niillä viitataan?
Jarno: Tämä on kyllä hyvä, tässä pääsee melkein Korkeasaareen käymään, kun mietitään näitä eri eläimiä. Olet aivan oikeassa, kun katsotaan tämän päivän turvallisuusympäristöä tai mietitään historiaa, niin täytyy muistaa, että kaikkea me emme pysty ennakoimaan. Aina silloin tällöin tapahtuu sellaisia turvallisuustilanteita, ja asioita, joita me emme ole kyenneet ennakoimaan, jotka ikään kuin pääsee yllättämään meidät housut kintuissa. Silloin me puhutaan näistä mustista joutsenista, eli turvallisuustapahtumista, joita me emme ole kyenneet ennalta näkemään. Mutta kun puhutaan harmaista sarvikuonoista, niin puhutaan sellaisista uhkista ja riskeistä, jotka me tiedämme, että jossain vaiheessa ne tulevat tapahtumaan, ja kun ne tapahtuvat, sillä tulee olemaan merkittäviä maailmanlaajuisia vaikutuksia, mutta kuitenkin varautuminen on syystä tai toisesta jäänyt vähemmälle. Esimerkiksi koronapandemia on minun mielestä varsin hyvä esimerkki harmaasta sarvikuonosta.
Henni: Koronahan yllätti 2020 keväällä koko maailman ja muuttunut maailman tilanne pakotti meidät pohtimaan ihan uudesta näkökulmasta esimerkiksi luottamusta instituutioihin, päätöksentekoa, eriarvoisuutta ja teknologian hyödyntämistä. Mä oon itse pohtinut paljon sitä, että miten globaalissa maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja erityisesti poikkeustilanteissa keskinäisriippuvaisuus tulee yhä vahvemmin ja selkeämmin esille. Niin kuin mainitsitkin, niin me tiedettiin, että pandemia joskus tulee, mutta me ei tiedetty, milloin se tulee. Tosi konkreettisena huomasi, miten riippuvaisia me ollaan globaalin talouden ketjuista ja toisaalta, miten yhteen kytkeytyneitä talous, teknologia, politiikka, kulttuuri ja hyvinvointi meidän nykyisessä yhteiskunnassa on.
Jarno: Olet aivan oikeassa. Jos ajattelee tieteen ja tutkimuksenkin näkökulmasta niin juuri tuo mitä sanoit ja mihin maailma on matkalla yhä vahvemmin peräänkuuluttaa poikkitieteellistä näkemystä asioihin. Minun tulee sanottua tuolla Espoon Otaniemessä opiskelijoille, jotka opiskelevat teknologiaa, että teidän on välillä hyvä käydä lukemassa ihmistieteitä, ymmärtää ihmisen käyttäytymistä, ihmisten toimintaa ja vastaavasti voi sanoa vaikka Helsingin yliopiston humanisteille, että tulkaa opiskelemaan teknologiaa. Koska teknologia on läsnä jatkossa yhä vahvemmin kaikessa. Juuri tämä kaikki vaikuttaa kaikkeen tekee tästä turvallisuusympäristöstä tietyllä tavalla uudenlaisen, haavoittuvan, mutta myös vaikeammin ymmärrettävän. Jos ajatellaan, että yksittäinen rahtialus Suezin kanavassa tässä hiljattain sattui ajamaan väärin päin, niin minkälaisia merkittäviä vaikutuksia sillä oli vaikka suomalaiseen autontuotantoon. Tässä tietenkin tutkija miettii, että emme voi pelkästään ajatella tätä hetkeä, vaan itseasiassa kun olen mukana tuolla Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkostossa, niin me pohditaan siellä tällä hetkellä, että mikä olisi seuraava harmaa sarvikuono, tämän koronapandemian jälkeen tai sen aikana. Kyllä tällä hetkellä vahvin veikkaus on vakavampi digitaalisen toimintaympäristön häiriötilanne, jossa esimerkiksi internet ei toimisi.
Henni: Miten tämmöiseen isoon tilanteeseen voidaan valmistautua tai varautua etukäteen? Me ollaan tunnistettu, että tämä on ehkä se seuraava uhka, mutta mitä me voidaan tällä hetkellä konkreettisesti tehdä?
Jarno: No yksi asia on tietenkin luoda näitä skenaarioita, eli tehdä erilaisia malleja ja harjoitella, että jos näin nyt tapahtuu, niin miten me siinä tilanteessa toimisimme. Mutta toisaalta kyllä tämä maailman meno yhä enemmän nostattaa tämän resilienssin eli sietokyvyn merkitystä. On ne sitten harmaita sarvikuonoja tai mustia joutsenia, niin erilaisia isompia ja pienempiä häiriötilanteita, ikään kuin normaalista arkipäivästä poikkeavia tilanteita, me tullaan vääjäämättä kohtaamaan. Osaan me olemme varautuneet ja osaamme varautua, osaan emme. Ja tässä nyt nimenoman se teknologian nopea kehitys tuo vahvan lisämausteensa. Ja silloin kun me puhutaan tästä resilienssistä, niin kyse on siis siitä, että miten me kykenemme sietämään sellaisia tilanteita, kun kaikki ei mene niin kuin on normaalisti oletettu menevän. Onko meillä vaihtoehtoisia tapoja toimia, jos esimerkiksi yrityksen verkkosivu ei toimi tai kotiin ei tule sähköä, miten me kykenemme siinä tilanteessa toimimaan. Ja aivan kuten meillä on yhteiskunnassakin määritetty, niin se ei ole pelkästään sitä, että me osaamme toimia siinä tilanteessa, vaan että meillä on henkistä kriisinsietokykyä. Tämä henkinen kriisinsietokyky on aivan avaintekijöitä, kun pohditaan suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta 2020-luvulla.
Henni: Miten arvioit, että kuinka kriisinkestävä suomalainen yhteiskunta on?
Jarno: No korona-aika itsessään on ollut eräänlainen resilienssin stressitesti suomalaiselle yhteiskunnalle ja meille suomalaisille. Siinä mielessä, jos hakee korona-ajan positiivisia asioita, niin kyllähän se on muistuttanut meitä jälleen tästä varautumisen tärkeydestä ja toisaalta siitä, että sitten kun jotain tapahtuu niin me ollaan valmiita myöskin tukemaan toisiamme. Ja kyllä minun näkemyksen ja kokemuksen mukaan korona-aika on vahvistanut suomalaisen yhteiskunnan sietokykyä ja minulla on luottava olo ja tunne siihen, että suomalainen yhteiskunta selviää myös tulevista uhkista ja kriiseistä, joita me tullaan kohtaamaan.
Henni: Entä jos mietitään yksilön tasolla, niin miten yksilöt voivat vahvistaa omaa resilienssiä ja sietokykyään?
Jarno: Kun on pitkään turvallisuusasioiden parissa työskennellyt ja näitä tullut pohdittua, niin tässä vaiheessa kyllä mielellään sanon sen, että kun puhutaan tämän päivän turvallisuudesta ja tulevaisuudesta niin yksilön merkitys, eli sinun, minun, meidän jokaisen merkitys korostuu yhä enemmän. Se miten me käyttäydytään, vaikka verkkomaailmassa, se miten me olemme varautuneet esimerkiksi kodin sähkökatkoon tai mikä on meidän henkinen kriisinsieto- tai stressinsietokyky, nousee yhä suurempaan merkitykseen. Silloin se tarkoittaa kyllä sitä, että omilla valinnoilla tuolla verkkomaailmassa on yhä suurempi merkitys sille, miten turvallisesti ja ennen kaikkea miten turvallisen tuntuisessa Suomessa me jatkossa elämme. Ja jos ajattelee nyt asiaa tutkimusten kautta niin kaikkein tärkein niin resilienssin kuin turvallisuuden tunteenkin kannalta on itseasiassa se jokaisen oma tunne siitä todellisuudesta. Jos me pystymme itse luomaan sellaista sietokykyä, esimerkiksi varautua siihen sähkökatkoon tai varautua siihen, että internet ei toimi tai jotain muuta. Jos meillä on siihen kykyä, niin se heijastaa varsin vahvasti myös ympärille luottavaisuutta ja turvallisuuden tunnetta ja tässäkin mielessä jokaisen meidän vastuu huolehtia turvallisuudesta ja luottamuksesta korostuu yhä enemmän.
Henni: Jotenkin jos miettii omien isovanhempien ikäluokkaa, niin vanhalla kansalla oli tapana aina varautua kriiseihin, säilöttiin ruokaa ja tehtiin muita käytännön toimia. Talveksi tehtiin riittävästi puita, joilla lämmittää taloa ja säästettiin rahaa pahan päivän varalle. Jos miettii yritysten näkökulmasta, yksilöstä puhuttiinkin, että yksilöllä on tosi iso vastuu digitaalisessa ympäristössä, että miten toimii turvallisesti ja sitä kautta pystyy vähentämään riskejä, mitä kohdistuu siihen omaan tietokoneeseen tai digitaaliseen ympäristöön. Mutta miten yritykset, kuinka valmistautuneita ja varautuneita ne ovat erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin Suomessa?
Jarno: Minun kokemus on, että varsin vaihteleva. Osa yrityksistä kyllä miettii erilaisia uhkamalleja, mitä ikävää voisi tapahtua, harjoittelevat niitä, miettivät vaihtoehtoisia toimintatapoja, ovat valmiita kohtaamaan näitä mustia joutsenia tai harmaita sarvikuonoja. Mutta osa kyllä menee niin sanotusti yhden kortin varassa ja se on turvallisuusalan ihmiselle huolestuttava merkki, jos ikään kuin aina luotetaan siihen, että kaikki toimii. Mutta entäs sitten, jos ei toimikaan? Ja varsinkin nyt kun ajatellaan suomalaista yhteiskuntaa, jota nyt siis digitalisoidaan vauhdilla, eli kaikesta tehdään hyvin helppoa ja sujuvaa, mikä on tietenkin erittäin hyvä asia. Mutta entä sitten kun asiat eivät toimikaan suunnitellulla tavalla? Ja kun meillä ei ole, ja tuskin koskaan tulee olemaankaan, täydellistä turvallisuutta, niin minun mielestä välillä on ihan hyvä, että esimerkiksi tietoliikenneyhteydet tai sähköiset palvelut pikkaisen tökkivät, koska ne myöskin opettavat meitä siihen, että jollei tämä nyt toimi niin mulla täytyy olla myös suunnitelma B ja mielellään myös suunnitelma C, että miten tästä sitten selviän.
Henni: Eli pienet häiriö- ja poikkeustilanteet onkin hyviä muistutuksia sitten, että onko varautuminen isossa kuvassa riittävää?
Jarno: Kyllä se näin ja se myöskin opettaa ja muistuttaa niin kuin sanoit aivan oikein, että meillä ei ole sellaista täydellistä yhteiskuntaa ja täydellistä turvallisuutta. Syystä tai toisesta, tahallisesti tai tahattomasti aiheutuneita erilaisia kriisi- ja häiriötilanteita tullaan kohtaamaan. Kyse on enemmänkin siitä, miten me kykenemme näistä häiriötilanteista mahdollisimman nopeasti selviämään ja toisaalta aina ottamaan myöskin oppia ja sitä kautta kehittämään sitä varautumista.
Henni: Miten kriisit voitaisiin kääntää liiketoimintaa vahvistaviksi asioiksi?
Jarno: No kyllä minä näen niin, että ihminen ja yhtä lailla yritykset kuin yhteiskuntakin, jos kykenee toimimaan kriisin aikana hyvin, se luo lisää luottamusta ja selkärankaa. Että kyllähän me tästäkin nyt selviämme vaikka tällainen vaikeus tuli esiin. Ehkä tässä nyt on myöskin sitä suomalaista sisua, että kyllähän me nyt näytämme, että ei tällainen koronapandemia meitä nujerra tai vaikka nyt sähkökatko sitten tulee niin ei se meitä lannista, vaan me löydämme vaihtoehtoisia tapoja. Kyllä minä siinä mielessä olen luottavainen tulevaisuuden suhteen. Ja myöskin siinä, että nämä asiat ovat julkisuudenkin kautta esillä ja muistuttavat meitä näiden asioiden tärkeydestä.
Henni: Puhuitkin luottamuksesta hetki sitten tähän digitalisaation ja teknologiaan liittyen ja yleiseen turvallisuuden tunteeseen liittyen. Mitä turvallisuuden tunteen ja luottamuksen ylläpitäminen yhteiskunnassa vaatii? Että me pystymme vaalimaan turvallisuuden tunnetta?
Jarno: Nyt me ollaan kyllä aivan ydinasioiden äärellä. Meillä tuolla Aalto-yliopistossa kun opetetaan kyberturvallisuutta, turvallisuusjohtamista, turvallisuuskulttuuria ja turvallisuuteen laajemminkin liittyviä asioita, niin me käytetään siellä sellaista yhtä viitekehystä, jonka keskellä ei ole enää security tai safety, siis turvallisuus. Vaan me olemme korvanneet sen sanalla luottamus. Ja itseasiassa kun pohtii vähän syvällisemmin, niin hyvin monet turvallisuuteen liittyvät kysymykset ja asiat, me puhumme itseasiassa luottamuksesta. Miten me kykenemme ylläpitämään luottamusta vaikka meidän viranomaisiin, poliittisiin päättäjin, meidän oikeuslaitokseen. Sanoisinpa, että tässä on suomalaisen turvallisuuden kannalta se aivan ydinasia, että meillä tämä luottamusrakenne säilyy tässä yhteiskunnassa, koska se on turvallisuuden perusta. Minun ajatuksissa turvallisuus ja luottamus kulkevat käsi kädessä. Ilman turvallisuutta ei ole luottamusta eikä ilman luottamusta ole turvallisuutta. Ja täytyy vielä mainita, kun tuossa hiljattain teimme laajan nuorisotutkimuksen. Siis kysyimme suomalaisilta nuorilta, mitä he ajattelevat turvallisuudesta, tulevaisuudesta, mitkä on asioita, jotka tulee muuttaa ja mitkä säilyttää. Sen koko tutkimuksen voi tiivistää siihen, että nuorten mielestä turvallisuuden tärkein ylläpidettävä tekijä on luottamuksesta huolehtiminen. Ja tästä luottamuksesta kuten tiedetään, siitä on huolehdittava ihan joka päivä.
Henni: Miten me voidaan varmistaa, ettei esimerkiksi digiyhteiskunta tule jakamaan meitä voittajiin ja häviäjiin? Että toisilla on esimerkiksi erinomaiset taidot ja valmiudet toimii digiyhteiskunnassa ja digitaalisessa ympäristössä, kun taas toisilla taidot jää vähän heikommiksi?
Jarno: No siinäpä se. Erinomainen huomio. Minua vähän harmittaa välillä se, välillä kun puhutaan teknologiasta ja digitalisaatiosta, niin mehän puhutaan paljon teknologiasta nimenomaan. Mutta meidänhän tulisi puhua ensisijaisesti ihmisestä. Nyt me eletään maailmassa, jossa teknologian kehitysvauhti entisestään nopeutuu. Ja se iso kysymys on niin kuin viittasit, että miten ihmiset ja ihmisten osaaminen pysyy tässä mukana. Ja ihan yhtä lailla kun ajatellaan meidän digiyhteiskuntaa tänä päivänä, niin kyllähän nämä taidot, että me kykenemme toimimaan täällä digimaailmassa turvallisesti, me osaamme toimia siellä luottamusta herättäen, niin nämä on aivan keskeisiä kansalaistaitoja vauvasta vaariin. Ja tässä kyllä peräänkuulutan tätä jatkuvan oppimisen merkitystä, eli näiden asioiden on näyttävä meidän jokaisen opetussuunnitelmassa, enemmän ja vähemmän virallisessa. Ja varsinkin viime aikoina olen huomannut, että isoin ryhmä, joka minua mietityttää tällä hetkellä on seniorikansalaiset. Heissä on edelleen aika iso joukko, jotka eivät esimerkiksi ole koskaan käyttäneet internetiä, ja samaan aikaan meillä julkisia palveluita viedään yhä enemmän verkkomaailmaan. Tässä on kyllä yksi opetuksellinen haaste, että me kykenemme näitä perustietoja ja -taitoja opettamaan seniorikansalaisille. Mutta saman aikaisesti sanottuna myöskin ihan jokaiselle meistä.
Henni: Mä oon kanssa paljon pohtinut, että lapset ja nuoret oppii koulussa medialukutaitoa, kuvanlukutaitoa, just sitä lähdekriittisyyttä opetetaan yliopistoissa ja faktantarkistusta. Niistä on tullut tämän päivän kansalaistaitoja. Mutta kuka opettaa aikuisille näitä taitoja? Ja varsinkin seniorikansalaiset ja tämä palvelunäkökulma, että monet palvelut on verkkopalveluissa ja verkkoasiointi on lisääntynyt kaikissa virastoissa, että miten me saadaan pidettyä yhteiskunnassa kaikki mukana?
Jarno: Aivan olennainen asia ja saman aikaisesti turvallisuudenkin näkökulmasta esimerkiksi informaatiovaikuttaminen voimistuu entisestään. Se voidaan tehdä yhä tehokkaammin ja kohdistetummin, yhä enemmän juuri sinun tunteisiin vedoten. Silloin on erittäin tärkeää, että ollaan tietoisia tällaisista ilmiöistä. Tai vaikka meillä täällä Suomessa on tällä hetkellä paljon tämmöisiä postihuijauksia liikkeellä. Se, että me ylipäänsä tiedetään näistä huijauksista ja osataan toimia oikein, niin kyllähän me puhutaan aivan peruskansalaisturvallisuuteen liittyvistä asioista. Ja erityisesti täällä kybermaailmassa maantieteelliset etäisyydet eivät luonnollisesti näy samalla tavalla kuin täällä digitaalisessa maailmassa. Kyllä me tässä eletään valtaisan digimaailman kulttuurinmuutoksen keskellä tällä hetkellä. Ja sen keskellä on oltava ihminen ja ihmisten tietotaidon kehittäminen. Se täytyy vielä sanoa, että samalla kyllä huomaan, että itseasiassa omat pohdinnat menee teknologian turvallisuuden ja tulevaisuuden suhteen yhä enemmän eettisiin ja moraalisiin pohdintoihin. Eli kun me nyt toistaiseksi olemme miettineet, mitä kaikkea teknologialla voi tehdä, niin me alamme siirtyä yhä enemmän maailmaan ja myöskin suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa meidän pitää kysyä, että mitä sillä teknologialla kannattaa tehdä, mihin sitä kannattaa käyttää ja toisaalta, mikä on ihmisen ja teknologian välinen suhde?
Henni: Minkälaisia pohdintoja ja johtopäätöksiä sä olet saanut? Tai minkälaiseen johtopäätökseen oot päässyt tässä pohdinnassa?
Jarno: Kaksi keskeistä asiaa nousee omissa ajatuksissa esille. Ensinnäkin se, että tällaiset teknologiaan liittyvät eettiset ja moraaliset pohdinnat eivät saa jäädä pienten tutkijajoukkojen kahvihuone- tai chattikeskusteluiksi, vaan nämä ovat merkittäviä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ja toinen on se, että nämä ovat pitkälti poliittisia kysymyksiä ja meillä kyllä tällä hetkellä yhteiskunnallisessa poliittisessa keskustelussa aika vähän keskustellaan teknologiaan liittyvistä asioista. Kun kuitenkin viime kädessä, jos ajatellaan vaikka suomalaisen lainsäädännön kehittämistä, niin kyse on nimenomaan politiikasta. Jos nyt ajatellaan niin, että kyllähän meillä teknologian puolesta olisi mahdollisuus luoda samanlainen valvontayhteiskunta, kuin on Kiinassa tällä hetkellä. Mutta me emme halua, koska meillä on Suomessa toisenlainen arvopohja. Tai, vaikka voidaan ajatella, että voisimme säätää lain Suomessa, että kaikkiin vastasyntyneisiin lapsiin laitetaan synnytyslaitoksella siru, jossa on tietyt ominaisuudet, vaikka GPS-paikannin. Mutta haluammeko sitä? Niin nämä ovat semmoisia isoja kysymyksiä, joissa sitten mennään niihin filosofisiinkin pohdintoihin ja näiden merkitys kyllä nousee yhä enemmän, ja toivon itse, että nousevat vahvemmin nimenomaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Henni: Kyllähän jonkin verran on käyty sellaista moraalista ja eettistä keskustelua, mutta hyvin vähän kuitenkin. Varmasti tulevaisuudessa tullaan käymään entistä enemmän, kun mietitään, että minkälaisia oikeuksia tekoälylle voi antaa ja mikä on se vastuu, mitä me samalla luovutetaan ja minkälaisia päätöksiä ja päätösten seurauksia tulee olemaan tulevaisuudessa.
Jarno: Ehdottomasti, ja yksi sellainen aivan keskeinen periaate on läpinäkyvyys. Minun mielestä se, mitä ikinä teknologialla tehdään ja miten ikinä dataa kerätään ja analysoidaan ja käytetään, niin läpinäkyvyys ja rehellisyys näin suomalaisittain sanoen, on aivan keskeinen asia. Nimenomaan sen aiemmin keskustellun luottamuksen näkökulmasta.
Henni: Toi luottamus on tosi tärkeää. Kun miettii turvallisuuskeskustelua, tulee sellainen fiilis, että se on aika negatiivissävytteistä. Me puhutaan tietomurroista, terrorismista, poliittisesta kahtiajakautumisesta monessa eri maailman kolkassa. Paljon tunteita monella eri tasolla. Minkälaista retoriikkaa sä haluaisit, että tulevaisuudessa turvallisuuden ympärillä tulisi enemmän olemaan? Mitä retoriikkaa meidän tulisi vahvistaa myös meidän omalla toiminnalla ja tekemisellä?
Jarno: Hyvin olennainen asia. Minua suoraan sanoen, kun turvallisuusasioiden parissa on koko työura tullut työskenneltyä, niin on harmittanut ja harmittaa edelleen, että pääsääntöisesti turvallisuuskeskustelu on turvattomuuskeskustelua. Ja ehkä voisi sanoa, että kun kysyt, että miten tätä pitäisi muuttaa ja millä tavalla retoriikkaa käydä, niin ehkä ensin voisi ajatella niin, että käännetään turvallisuudesta puhuessa suupielet ylöspäin sen sijaan, että keskitytään yleensä aina niihin uhkiin ja riskeihin, ja puhutaan hyvin pelottavista asioista. Välillä tuntuu, että meillä on vähän tämmöiset pelottelun kilpailut käynnissä, kun menee vaikka turvallisuusmessuille tai -konferenssiin käymään. Totta kai, nyt ei pidä ymmärtää väärin, uhkat ja riskit on tärkeä osa turvallisuutta. Meidän pitää ymmärtää uhkia ja riskejä, jotta voimme varautua oikealla tavalla ja voimme ennakoida erilaisia häiriötilanteita ja tulevaa. Mutta lähtökohtaisesti minun mielestä turvallisuus on erittäin positiivinen asia. Siis lähtien vaikka Maslowin tarvehierarkiasta, niin turvallisuus on toiseksi tärkein tarve ihmiselle. Ja turvallisuus lienee parhaimmillaan silloin, kun meidän ei erityisesti tarvitse siitä välittää. Tai vaikka tämä teknologian kehitys, niin minusta turvallisuus on nimenomaan tämän teknologisen luottamusyhteiskunnan mahdollistaja. Eli kun turvallisuudesta huolehditaan, niin se mahdollistaa sen, että me voimme nauttia teknologian hyödyistä.
Henni: Kun puhutaan turvallisuudesta, niin me ollaan perusoikeuksien äärellä käymässä tätä keskustelua. Mutta sitten mua kiinnostaa kysyä myös siitä, että kuinka paljon uhkien tunnistamisessa ja sanoittamisessa on kyse todellisuudessa poliittisesta valtakamppailusta? Ja samalla myös ehkä eri hallinnonalojen välisestä uhkakuvakilpailusta?
Jarno: Tuo on oleellinen asia myöskin sanoa ääneen. Muistan aikanaan kun tein omaa väitöskirjaani ja siinä pohdin sitä, että miten uhkakuvilla tehdään politiikkaa ja miten politiikalla tehdään uhkakuvia. Ja tietyllä tavalla tämä uhkakuva-sanakin antaa hyvin ymmärtää sen, että kysymys on riskistä, johon on annettu tietynlainen kuvaus, mutta uhkakuvahan on totta vasta siinä vaiheessa, kun se toteutuu. Ja jos uhkakuvaan varaudutaan, niin me pienennetään sitä mahdollisuutta, että se ylipäätään koskaan toteutuisi. Ja kyllähän meillä joudutaan myöskin suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa on rajalliset resurssit, myöskin kysymään jatkossa enemmänkin sitä, että mihin uhkakuviin me panostetaan, mihin me laitetaan niitä rajallisia resursseja. Ja silloin on sääli, jos mennään liialliseen hallinnonalojen tai ministeriöiden väliseen uhkakuvaresurssikamppailuun, ja sen takia korostetaan vain omia uhkakuvia ja luodaan pahimmillaan tarpeetonta turvattomuuden ilmapiiriä suomalaiseen yhteiskuntaan. Tutkimuksetkin ovat viime aikoina osoittaneet, että tämä antaa mielestäni haasteen tämän päivän yhteiskunnalle miettiä sitä, että onko meillä yhteiskunnan turvallisuusrakenteet aivan ajan tasalla. Ollaan muutamia kertoja kollegoiden kanssa pohdittukin sitä, että jos nyt meidän valtionhallinnon eri rakenteet, virastot, ministeriöt, hallinnonalat, laitettaisiin ikään kuin puhtaalta pöydältä rakennettaisiin uudelleen, tämän päivän turvallisuusympäristövaatimusten mukaisesti, niin saattaisi olla aika toisenlainen ratkaisu, kuin mitä historia on tuonut tähän mukanaan.
Henni: Ihan varmasti. No entä, jos sä saisit nyt tämmöisen kuvitteellisen uudelleenjärjestelymahdollisuuden, niin mitä muuttaisit ensimmäisenä?
Jarno: Kyllä mä sanoisin, että ensimmäinen asia olisi perustaa valtionneuvoston kansliaan, eli sinne missä pääministeri on, kokonaisturvallisuuden keskuksen, joka katsoo tätä ihan koko meidän turvallisuutta, sen perään. On se sitten turvallisuuskomitea tai jokin muu, niin siihen on varmasti vaihtoehtoja, mutta kyllä minä ottaisin vahvasti tämän kokonaisturvallisuuden sinne politiikan teon pääkallopaikalle eli pääministerin alaisuuteen. Sitä kautta lähtisin asioita viemään eteenpäin.
Henni: Jos puhutaan vielä ennakoinnista ja varautumisesta. Varautuminen edellyttää turvallisuusviranomaisten näkökulmasta ainakin pitkäjänteisyyttä ja vahvaa tahto- ja tavoitetilaa. Monet turvallisuusviranomaisten suorituskyvyt ja niiden ylläpito ei välttämättä ole kovinkaan tuttua kaikille päättäjille, jos puhutaan vaikka kyberturvallisuudesta, ympäristövahinkojen torjunnasta tai lentotoiminnasta. Silti pitää pystyä tekemään hyviä ja tärkeitä päätöksiä. Mennään seuraavaksi käymään Rajatalolla, jossa meillä on haastateltavana Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen kommodori Matti Lallukka.
Matti Lallukka: Lentotoiminta on, varsinkin viranomaisen lentotoiminta, hyvin moniulotteista. Sitä johdetaan monella eri tavalla. Kokonaisuutena se on enemmänkin suorituskyvyn johtamista, eli meillä on tietyt, monipuoliset tehtävät, joita me pyritään ylläpitämään ja kehittämään. Sitten meillä ammatillisesti johdetaan sitä asiaa yksiköissä toimintoina. Sitten se kulminoituu tietysti siihen varsinaisen tehtävää suorittavan ilma-aluksen johtamiseen, miehistöyhteistyöhön, jotta ne tarvittavat tehtävät saadaan tehtyä. Eli sitä johtamista on hyvin erilaista ja erilaisilla tasoilla. Varautuminen on meille hyvin keskeinen, eli käytännössä me varaudutaan hyvin monialaisiin tilanteisiin ja tehtävään, koska meidän tehtäväalue on niin laaja. Eli teemme rajavalvontaa, meripelastusta, merellisen ympäristön suojelua, tuemme monia muita viranomaisia. Siltä kannalta varautuminen on keskiössä kaikissa tilanteissa. Sen osalta se vaatii meiltä ennen kaikkea sen ammattitaidon ja suorituskyvyn ylläpitämiseksi jatkuvaa harjoittelua, kehittämistä, menetelmien ja varustuksen kehittämistä, mutta ennen kaikkea henkilöstön ammattitaidon ja osaamisen ylläpitämistä. Se on haastavaa, koska tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja välillä yllättäviäkin. Varautumisen suhteen lentotoiminnassa on selkeä erityispiirre, kuten kaikissa muissakin erityistoiminnoissa, eli toiminnan pitkäjänteisyys. Suorituskyvyn rakentaminen saattaa kestää 10 vuotta, eli nykyinen hallituskausi neljä vuotta on aika lyhyt aika siihen. Eli jos me haluamme 2030-luvulla, että meillä on tietty suorituskyky, niin sitä pitää alkaa suunnitella ja rakentaa näitä aikoja. Meillä kestää kouluttaa ilma-aluksen päällikköä 10 vuotta, joten varautuminen ja toimintakyvyn muuttuminen vaatii huomattavasti aikaa.
Henni: Niin kuin tässä kuultiin, niin suorituskykyihin ja niiden välisiin yhteyksiin liittyy monia erilaisia ulottuvuuksia. Miten tämmöiset monimutkaiset kokonaisuudet saataisiin tiivistettyä riittävän yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon, jotta kansallisesti pystyttäisiin arvottamaan ja priorisoimaan oikeasti merkittävimpiä asioita?
Jarno: Joo, tässä tuli useitakin tärkeitä asioita esille. Tämä varautumisen jatkuva kehittäminen, johtamisen moninaisuus ja mikä tuntuu monesti nopearytmisessä yhteiskunnassa unohtuvan, niin on tämä pitkäjänteinen kehittäminen. Eli jos ajatellaan turvallisuusviranomaisia, tai vaikka luottamuksen rakentamista, niin sitä ei viikossa, kuukaudessa tai vuodessa useinkaan rakenneta, vaan se on pitkäaikaisen toiminnan tulos. Siinä pitää olla kaukokatseisuutta. Kyllä se yksi tärkeä asia on, kun puhuttiin aiemminkin näistä monimutkaisista asioista tehdä viestinnällisesti riittävän selkeitä ja yksinkertaisia. Liiallinen yhteiskunnallinen tai turvallisuusjargon, jossa puhutaan paljon, mutta ei sanota oikeastaan mitään, niin sen aika tämän päivän maailmassa ei ole enää tätä maailmaa. Eli pitää myöskin pystyä selkeästi perustelemaan, miksi asioita tehdään, mihin näitä suorituskykyjä tarvitaan ja miksi ne ovat meille kaikille tärkeitä. Tätä viestiä on sitten pystyttävä riittävästi toistamaan.
Henni: Varmasti se toiston merkitys on entistä tärkeämpää, että niitä kaikista tärkeimpiä asioita tuodaan aina uudestaan esille ja sitä kautta rakennetaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä siihen päätöksentekoon ja kaikkeen suunnitelmallisuuteen, ja kaikkeen tekemiseen oikeastaan.
Jarno: Se on ihan totta. Ja sitten saman aikaisesti muistaa se, että nämä asiat muuttuu ja kehittyy ja tämän päivän turvallisuusmaailmassa, tätä ei vaikka yritysmaailmassa voi ajatella niin, että ensimmäisellä kvartaalilla hoitaa kuntoon ja sitten huokaisee, että huh, palataan ensi vuonna asiaan. Ei. Tämän päivän maailma on sellainen, että näitä on mietittävä jokaisessa kokouksessa jokaisen tilannearvion pohjalta, siinä on nämä turvallisuusasiat oltava mukana. Ei tietysti tarvitse liioitella, mutta toisaalta huomioida se, että turvallisuus on siinä mukana. Silloin me puhutaan luottamuksen jatkuvasta ylläpitämisestä ja vahvistamisesta.
Henni: Ja tähän liittyy myös aika vahvasti osaamisen kehittäminen ja jatkuva päivittäminen.
Jarno: Se on ehdottomasti näin. Kyllä se kaikkein tärkein turvallisuuden tekijä, kaikista monimutkaisuuksista ja teknologioista ja tämän päivän haasteista huolimatta, niin se on ihminen. Se on jokainen meistä. Sitä ei saa missään nimessä aliarvioida vaan enemmänkin nostaa vahvemmin esille, että mikä merkitys on ihmisillä, meidän toiminnalla ja päivittäisillä valinnoilla sille, minkälaista turvallisuutta me Suomessa tehdään.
Henni: Se, että turvallisuus on jatkuvassa muutoksessa koko ajan, ja tietysti se, että mitkä uhkat ja ongelmat nousee milloinkin esille ja miten me arvotetaan niitä, niin ne vaikuttaa siihen kokemukseen, että miltä se tilanne tuntuu, onko se turvallinen vai tuntuuko, että siinä on enemmän riskejä, kuin turvallisuuden tunnetta. Mutta tämä oli musta kiinnostaa, että sisäisen turvallisuuden selonteon mukaan 89% suomalaisista kokee Suomen turvallisena maana. Ja 96% kokee henkilökohtaisen turvallisuuden hyväksi tällä hetkellä. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää sulle?
Jarno: No tosi hyviä ajatuksia. Siis täytyy sanoa, että jos 96% toteaa tuolla tavalla, niin sehän on huikea luku. Siitä on aika hankala parantaa enää, no neljä prosenttia voi vielä, mutta siis todella kertoo myöskin siitä, että me ollaan Suomessa tehty turvallisuuden eteen oikeita asioita. Me suomalaiset ollaan läpi historian oltu turvallisuusorientoituneita, halutaan ottaa turvallisuusasiat vakavasti. Ja jos ajatellaan poliittisestikin, niin yleisesti vahva konsensus on turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä, vaikka meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Se antaa minun mielestä hyvin vahvan luottamuksen tulevaisuuden varalle, että meillä on näin vahva turvallisuuden tunne tässä yhteiskunnassa. Ja sitten toisaalta täytyy nostaa myöskin esille se, että kun katsoo tämän päivän maailman kehitystä, niin kyllähän turvallisuus ja vakaus, luottamus yhteiskunnassa, on yhä kovempaa valuuttaa maailmalla. Sitä arvostetaan yhä enemmän. Minä uskon, että turvallisuus hyvin laajastikin ajatellen on yhä vahvemmin suomalaisen yhteiskunnan ja suomalaisten yritysten kilpailutekijä tulevaisuuden maailmassa.
Henni: Minkälaisia tärkeimpiä päätöksiä meillä on tulevaisuudessa tulossa, että me pystyttäisiin säilyttämään Suomen hyvä asema? Suomi on tilastojen valossa maailman turvallisin maa ja maailman vakain valtio. Mitkä on tulevaisuudessa tärkeimpiä päätöksiä, jotka meidän täytyy tehdä, että me pystytään säilyttämään tämä asema myöskin tulevaisuudessa?
Jarno: No jos meillä on näin hyvä konsepti tällä hetkellä, että 96% tuntee olonsa turvalliseksi, niin voi sanoa, että ehkä kannattaa lähteä jopa liikkeelle siitä, mitä ei kannata muuttaa ja mistä kannattaa pitää kiinni. Silloin puhutaan muun muassa luottamuksesta meidän viranomaisten toimintaan, oikeusjärjestelmään, yhdenvertaisuuteen tässä yhteiskunnassa. Sitä ei kannata lähteä muuttamaan, vaan niistä kannattaa pitää huolta. Kyllä mä nostaisin sitten kaksi asiaa esille, mihin on erityisesti kiinnitettävä huomiota, että luottamusluvut säilyy näin korkeana. Toinen on tämä resilienssi, josta puhuttiin aikaisemmin. Eli se on keskeinen osa luottamusta, että me kykenemme sietämään epävarmuutta ja meillä on sellainen tunne ja tieto siitä, että vaikka epävarmuutta tulee, niin me selviämme. Ja tämä resilienssikasvatus läpi yhteiskunnan korostuu maailmassa. Toinen iso trendi turvallisuudessa on mielikuvakamppailut. Yhä enemmän teknologia tänä päivänä ohjaa meitä siihen suuntaan, että on kamppailua mielikuvista, arvoista, asenteista, yhteiskunnallisesta ilmapiiristä ja tämä informaatiotila, siihen liittyvät kamppailut, sivistys, meidän kansallinen narratiivi, on yhä merkittävämmässä asemassa, kun puhutaan turvallisuudesta. Eli voisin sanoa tähän toiseen kohtaan, että turvallisuus on jatkossa yhä enemmän nimenomaan sivistyksen ja viestinnän asia.
Henni: Miten viestinnällä pystytään vaikuttamaan, että pystyttäisiin edistämään sellaista retoriikkaa, joka ei kasvata uhkakuvia tai riskejä, vaan puhuisi turvallisuudesta kannustavampaan sävyyn?
Jarno: Kyllä mä sanoisin, että viestinnässä ainakin minun sydäntä kaikkein lähellä on se, että ollaan rehellisiä. Eli se, mitä viestitään, niin viestitään rehellisesti. Mä uskon rehellisyyden voimaan hyvin vahvasti. Toinen asia mikä korostuu, on aktiivisuus. Viestintä on, niin kuin tiedetään, tämän päivän ympäristössä asia, jossa on oltava 24/7 hereillä. Siihen on kyettävä reagoimaan nopeasti. Jos ei nopeasti reagoi, niin kyllä se informaatiotila kaikkine some-kohuineen täyttyy hyvinkin nopeasti. Tämä edellyttää varsin nopeaa toimintaa myöskin meidän julkiselta sektorilta ja viranomaistoimijoilta. Sanoisin, että se mikä myös näyttää korostuvan, että kun me ihmiset ollaan verkossa yhä enemmän läsnä, niin sanoisin, että esimerkiksi turvallisuusviranomaisten toivoisi olevan vielä enemmän läsnä siellä, missä ne ihmiset ovat. Eli siellä verkkomaailmassa, tulla ikään kuin osaksi ihmisten arkea myöskin vahvemmin siellä verkkomaailmassa. Sanoisin, että ollaan siihen suuntaan hyvin matkalla.
Henni: Eli hyvät ensimmäiset askeleet on jo otettu siihen suuntaan ja nyt vaan ehkä sitten lisätään vauhtia ja toivotaan, että mahdollisimman monet lähtisi käymään sitä keskustelua ja pystyttäisiin… Koska jokuhan niistä asioista puhuu. Jos viranomaiset ei olla siellä puhumassa, niin joku muu puhuu meidän suulla.
Jarno: Kyllä se näin on. Yhä enemmän kun katsoo tämän päivän informaatioympäristöä, niin se mun silmiin näyttäytyy narratiivien taistelukenttänä. Me ihmisethän rakastetaan tarinoita. Ne jättää sen muistijäljen, tunnetilan ja näyttää siltä, että yhä enemmän tämä on tarinoiden välistä kamppailua ja niin kuin sanoit, niin jos me emme kerro omaa tarinaa, niin joku muuhan sen silloin kertoo. Ja sitähän me suomalaiset emme halua.
Kyllä myöskin tämmöinen kunnioittava käytös ja hyvät käytöstavat verkkomaailmassa, ja yhteiskunnallisen keskustelun sävy tämän päivän maailmassa on ihan turvallisuuspoliittinen kysymys suomalaiselle yhteiskunnalle. Tuen kyllä vahvasti tätä Yleisradion aloittamaa Hyvin sanottu -hanketta, jossa nimenomaan kyetään lisäämään ja vahvistamaan rakentavaa keskustelua, toisen huomioon ottamista ja dialogia ja kuuntelemista ja hyvää keskustelukulttuuria Suomeen. Nämä on aivan keskeisiä asioita, kun puhutaan luottamusyhteiskunnan tulevaisuudesta.
Henni: Jos pohditaan vielä turvallisuuden johtamista, niin Suomihan tunnetaan viranomaisyhteistyön mallimaana. Meillä on toimivat rakenteet ja pitkät perinteet esimerkiksi poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistyössä ja esimerkiksi Viro on aika suoraan ottanut meistä mallia turvallisuusorganisaatioiden yhteistyörakenteiden muodostamisessa. Puhuitkin tästä, että turvallisuus voisi olla Suomelle yhä vahvempi kilpailutekijä ja myöskin ehkä vientituote tulevaisuudessa. Miten me voitaisi brändätä tätä entistä paremmin.
Jarno: Se on kyllä erittäin hyvä kysymys. Kyllä mä sanoisin, että tämä pohdinta kannattaa aloitta sen luottamuksen kautta. Kansainvälisesti kun paljon keskustelee eri tilaisuuksissa ja kollegoiden kanssa, niin kyllä siellä korostuu kysymys siitä, että kehen ja mihin voi luottaa. Nyt en puhu pelkästään tietoturvasta, vaan laajemminkin tämän päivän maailmasta. Näissä keskusteluissa on mukava sanoa, että tulee Suomesta ja voi rehellisesti sanoa, että meihin voi luottaa ja me olemme sanamme mittaisia. Kyllä mä sanoisin, että tämä on niitä keskeisiä perusperiaatteita, että me pystymme tätä turvallisuutta niin sanotusti vientituotteena viemään eteenpäin.
Henni: Eli luottamus on tavallaan meidän valttikortti?
Jarno: Kyllä.
Henni: Puhuttiin aiemmin myös kompleksisuudesta ja siitä, että maailma on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi, jolloin me myös tarvitaan laajemmin tietoa ja yhteistoimintaa, jotta me voidaan vastata muuttuneen toimintaympäristön asettamiin haasteisiin ja mitä kaikkea uutta ja yllätyksellistä sieltä voikaan tulla, mitä me kohdataan tulevaisuudessa. Tietysti toimintaympäristö ja tehtäväkenttä, puhutaanko me esimerkiksi meripelastuksesta tai kansainvälisen rikollisuuden torjunnasta, niin se vaikuttaa sen yhteistyön laatuun ja osallistujiin. Mutta minkälaisia ajatuksia sulla tulee kansainvälisestä yhteistyöstä? Ja mikä Suomen rooli on kansainvälisellä kentällä?
Jarno: Tämä on erittäin hyvä, että nostat tämän esille. Yhä enemmän huomaan pohtivani sitä, että kun meillä on hyvä kokonaisturvallisuuden konsepti ollut yli puoli vuosisataa, jossa siis valjastetaan koko yhteiskunta luomaan turvallisuutta meille kaikille. Julkinen sektori, yksityinen sektori, akateeminen maailma, järjestöt, yksilöt, kaikki. Mutta kun katsotaan tämän päivän maailmaa ja tulevaisuutta, niin voisi sanoa, että kokonaisturvallisuuden nykykonsepti ei enää riitä. Eli minun ajatuksissa ajatus siitä, että voisimme tuottaa turvallisuutta vain kansallisin voimavaroin meidän rajojen sisäpuolella niin se ei ole modernia turvallisuutta, vaan voisi jopa puhua kokonaisturvallisuuden konseptista 2.0, jossa kansainvälinen yhteistyö ei ole hyvä asia, vaan välttämättömyys. Ja nyt me tullaan sen kysymyksen äärelle, että keiden kanssa kansainvälistä yhteistyötä tehdään? Ja nämä on hyvin merkittäviä poliittisia valintoja, että ketkä ovat sellaisia luotettavia tahoja, ketkä kuuluvat tähän meidän laajempaan kokonaisturvallisuuden 2.0 -konseptiin, mitkä valtiot siihen kuuluvat. Ja toisaalta, kun ajatellaan tämän päivän teknologista maailmaa, niin joudutaan varmasti myös kysymään, että ketkä tai mitkä teknologiayhtiöt, jotka tulevat Euroopasta tai jostain muualta, kuuluvat tähän meidän kokonaisturvallisuuden konseptiin. Koska näiden teknologiayhtiöiden valta tämän päivän maailmassa on yhä enemmän kasvava ja silloin me joudutaan tekemään myös valintoja sen suhteen, että ketkä globaalit isot teknologiajätit ovat niitä, keiden kanssa me yhteiskunnallista turvallisuutta Suomessakin yhdessä tehdään.
Henni: Nämä on valtavan isoja kysymyksiä ja niillä päätöksillä on sitten tulevaisuuteen ja sen suuntaan aika isoja vaikutuksia.
Jarno: Olet aivan oikeassa. Tässä me tullaan siihen, että nämä on pitkälti poliittisia kysymyksiä. Ja tämä on se mikä vähän harmittaa itseäni, kun puhutaan tämän päivän teknologian merkityksestä ja tulevaisuudesta ja datavirroista ja niin edes päin, digitaalisista alustoista, niin nämähän ovat valtavia maailmanpolitiikan kysymyksiä. Jos ajatellaan vaikka Yhdysvaltojen ja Kiinan keskeisiä kiistakysymyksiä tänä päivänä, niin nehän ovat teknologiapolitiikkaa. Ne eivät ole kauppapoliittisia kysymyksiä ensisijaisesti, vaan ne ovat ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Eli turvallisuus ja teknologia myös globaalisti, isoissa pöydissä niin sanotusti, korostuu yhä enemmän ja tässä Suomi ei voi olla sivustakatsoja.
Henni: Niin teknologialla on yhä isompi asema laajojen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuissa: puhutaan tuottavuuskehityksestä, julkisen talouden kestävyydestä ja ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Jos taas mietitään teknologiapolitiikkaa, että miten rakentaa sitä toimintaympäristöä uusien teknologioiden kehittämiseen ja hyödyntämiseen. Minkälaisia haasteita globaali toimintaympäristö asettaa turvallisuuden johtamiselle?
Jarno: Kyllä siinä varmasti isoimpia haasteita on pysyä tässä kehitysnopeudessa mukana. Eli toisaalta niin kuin aiemminkin puhuttiin siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin ymmärtää sitä kaikkea. Ja kyetä ymmärtämään niitä vuorovaikutussuhteita esimerkiksi eri ilmiöiden välillä. Ja toisaalta se, että kykenee myöskin ennakoimaan, mitä on tulossa ja tapahtumassa, miten varautuneita me siihen olemme ja näihin vastaukset eivät löydy niin sanotusti tutkijakammioista tai pelkästään siitä, että itse näitä pohtisi, vaan nämä ovat juuri semmoista parviälyä, jota tässä kannattaa harjoittaa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Oikeiden kumppaneiden kautta, koska sieltä yleensä viisaus löytyy.
Henni: Ja paljon just tää moni- ja poikkitieteellisyys tulee olemaan tärkeä asia, mihin meidän täytyy lähteä mukaan. Ja mitä me tehdäänkin tietysti tänäkin päivänä hyvin vahvasti turvallisuuden ympärillä.
Jarno: Joo, ja korostuu entisestään. Eli puhutaan vaikka teknologista, ihmistieteistä, juridisista kysymyksistä, kannattaakin katsoa näitä eri asioita ja ilmiöitä erilaisten tieteellisten silmälasien läpi. Koska se on ensinnäkin aika välttämätöntä, ja siinä saattaa löytyä ihan uusia näkökulmia, miten me voimme turvallisuutta vahvistaa.
Henni: Jos sun pitäisi turvallisuuden johtamisen kolme tärkeintä pointtia, mitkä ne olisi?
Jarno: Ensimmäinen pointti olisi tilannekuva, eli olla tietoinen siitä, että mitä tässä ympärillä tapahtuu. Hyviä, ja myöskin niitä uhkia ja riskejä. Toinen asia, minkä turvallisuusjohtamisessa nostaisin esille, niin yksinkertaisesti kysyä, mitä minä olen turvaamassa, mikä on se turvattava kohde mitä minä turvaan. Ihan kaikkea ei kannata korkeimmalla turvaluokalla turvata, se kyllästyttää koko tämän turvallisuusajattelun. Priorisointi on tärkeää. Sitten kun tiedetään, minkälaisessa ympäristössä me elämme ja mitä me turvaamme, niin kolmas asia on sitten miettiä, mitkä ovat keskeisimpiä turvaamisen keinoja, miten me hallitaan ja kyetään toimimaan tämän päivän turvallisuusympäristössä nämä keskeiset asiat suojaten, ja miten me tätä varautumista jatkuvasti kehitämme. Sitten jos sallit, niin lisään vielä neljänneksi tämän sietokyvyn, että olemme myös valmiita kohtaamaan tilanteita, joissa kaikki ei suju suunnitellusti.
Henni: Siinä oli neljän kohdan lista, jossa tuli tärkeimmät turvallisuusjohtamiseen liittyvät prinsiipit, voisiko näin tiivistää.
Jarno: No kyllä jos vielä sallit, niin nostaisin viidennen kohdan tähän. Kaikessa yksinkertaisuudessaan turvallisuus näyttäytyy minulle ensisijaisesti oikeanlaisena asenteena. Sekä yhteiskunnan, yritysmaailman, julkisen sektorin ja meidän jokaisen arkipäivässä. Turvallisuus on ensisijaisesti asennekysymys. Hieman niin kuin aikanaan minulle kadettikoulussa opetettiin, että henki on aina miekkaa vahvempi. Eli vaikka ne välineet ovat olemassa, mutta jos ei ole oikeanlaista henkeä ja asennetta, niin ei sitä miekkaakaan osaa oikein käyttää, tai siinä ei ole riittävästi motivaatiota. Tämä ikään kuin yhteiskunnallisen hengen ylläpitäminen, että me haluamme huolehtia turvallisuudesta, me haluamme, että Suomi on jatkossakin maailman turvallisin maa, me haluamme, että meihin voi luottaa. Se on kaiken lähtökohta.
Henni: Mitä jokainen meistä voisi tehdä tänään, että huominen olisi turvallisuuden näkökulmasta entistä parempi?
Jarno: Tutkimukset on osoittanut sen, että kaikkein vahviten meidän ihmisten ja suomalaisten turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa oma lähipiiri. Siis oma perhe, omat ystävät, työkaverit. Ja jos siinä omassa lähipiirissä käyttäytyy ja toimii turvallisuutta vahventavasti, niin sillähän on valtava kerrannaisvaikutus läpi Suomen. Eli toimitaan jokainen siinä omassa ympäristössämme tänään vieläkin pikkaisen paremmin turvallisuutta ja luottamusta vahventaen kuin aikaisemmin, niin ollaan otettu iso hyppy eteenpäin.
Henni: Tämä oli hyvä vinkki kaikille. Se, millainen yhteiskunta meillä on, vaikuttaa siihen, mitkä turvallisuuden osa-alueet kulloinkin painottuu. Me ollaan puhuttu tänään uhkakuvista, turvallisuuden tunteesta ja erityisesti luottamuksesta ja miten me voidaan vahvistaa luottamusta yhteiskunnassa. Miten sä tiivistäisit sun oman johtamisfilosofian, ja miltä tulevaisuuden turvallisuus näyttää siitä näkökulmasta katsottuna?
Jarno: No nyt tuli kyllä haasteellinen kysymys. Turvallisuuden tulevaisuus ja johtamisfilosofia. Kyllä mä lähtisin johtamisesta liikkeelle ja johtamisessa minun ajattelussa korostuu päämäärän osoittaminen. Eli täytyy tietää mihin ollaan matkalla. Se on yksi aivan keskeinen asia. Toinen on se, kun puhutaan johtamisesta, keskeinen asia siinä on ihmisten saaminen mukaan. Se, että ihmiset saadaan motivoitua ja kulkemaan samaan suuntaan, seuraamaan sinua. Silloin täytyy toimia erittäin esimerkillisesti. Ja kun puhutaan tulevaisuudesta, meillä täytyy olla Suomessa selkeä visio. Näkemys siitä, että minkälaiseen maailmaan me halutaan olla matkalla ja minkälaista turvallisuutta me halutaan tuottaa. Ja sitten meidän saatava motivoitua kaikki suomalaiset siihen mukaan, ihan jokainen. Sitten me kuljetaan ja tehdään tää juttu mahdolliseksi.
Henni: Eli kaikki on periaatteessa vastuussa siitä, että suomalainen yhteiskunta on turvallinen myös jatkossa?
Jarno: Ihan ehdottomasti.
Lisätietoja:
1. Maslowin tarvehierarkia: Maslown tarvehierarkia on psykologi Abraham Maslown kehittämä teoria, jonka mukaan ihmisen perustarpeet voidaan esittää pyramidimaisessa hierarkkisessa järjestyksessä. Teorian mukaan alemman tason tarpeet tulee täyttää, ennen kuin korkeampia tarpeita voidaan tyydyttää. Maslown mukaan ihmisten tarpeiden järjestys on: fysiologiset tarpeet, turvallisuuden tarpeet, yhteenkuuluvuuden/rakkauden tarpeet, arvonannon tarpeet sekä itsensä toteuttamisen tarpeet.
Tarpeet | Opetushallitus (oph.fi)
2. Poliisin, tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta: Yhteistoiminnalla tarkoitetaan rikostorjuntaan, valvontatoimintaan tai kansainväliseen yhteistyöhön liittyvän toimenpiteen suorittamista toisen PTR-viranomaisen puolesta tai apuna, sekä toimimista yhteistyössä PTR-viranomaisten yhteisellä tehtäväalueella.
Laki poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen… 687/2009 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®