Ankkalinna - Portti kahden maailman välillä

Porin kirjasto esittää -podcastin uudessa jaksossa sukelletaan jälleen sarjakuvien maailmaan aiheena Don Rosan Disney -sarjakuvat. Vieraanamme on Suomen viralliseksi Ankkatohtoriksikin tituleerattu Katja Kontturi, jonka 2014 valmistuneesta väitöskirjasta on tänä vuonna julkaistu uusi kirja. Jaksossa keskustellaan mm. Don Rosan tavoista yhdistellä historiaa ja scifiä sarjakuviinsa sekä siitä, miten hän on vaikuttanut Disney -sarjakuvahahmojen kehitykseen.

What is Porin kirjasto esittää?

Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.

[letkeää musiikkia]

Marko: Tervetuloa kuuntelemaan Porin kaupunginkirjaston podcastia. Tällä kertaa äänessä on kulttuuri- ja yhteiskuntatiimi. Meiltä on täällä Minna, Jarkko ja Marko. Vieraana meillä on tänään Suomen virallinen ankkatohtori Katja Kontturi. Haluaako Minna ehkä esitellä paremminkin?

Minna: Kyllä. Katja Kontturi on yliopiston opettaja Jyväskylän yliopistosta, sarjakuvatutkija ja Suomen virallinen ankkatohtori. Katja on väitellyt vuonna 2014 Don Rosan Disney-sarjakuvista filosofian tohtoriksi. Isona Katjasta piti tulla Milla Magia.

Marko: Tosiaan, aloitetaan vaikka kihelmöivällä ja polttelevalla kysymyksellä. Don Rosahan on tunnettu ymmärtääkseni siitä, että hän viljelee chilipippureita ja myöskin jakelee maistiaisia erilaisissa yleisötilaisuuksissa. Kertoisitko Katja, kuinka tulisia ne Don Rosan chilit oikeastaan ovatkaan?

Katja Kontturi: Joo. Moi vaan kaikille täältä Keski-Suomesta. Mä voin heti tähän alkuun tunnustaa, että mä en ole koskaan maistanut Don Rosan chilejä. Mä oon saanut niitä, ja mä oon vienyt niitä kavereille, mutta mä en ole itse hirveen chilin ystävä. Tykkään vaan niistä miedoista punaisista ja vähän käytän jalapenoja, mutta mä en koskaan ole maistanut Rosan chilejä. Mutta niitähän on siis erilaisia. On ties sun mitä. Varmaan on tulisuusastetta ihan sieltä miedosta sinne tulisempaan, mutta mä en ole vaan koskaan maistanut niitä.

Marko: Ja tässä vaiheessa olisi varmasti myöskin asiallista toivottaa tervetulleeksi tähän meidän podcastiin. Unohtui tuossa alkujuonnossa. Mukavaa, että olet löytänyt aikaa.

Katja: Joo, kiitos. Tässä on keväällä vähän vähemmän noita opetuskiireitä, niin hyvin ehtii jutella.

Marko: Loistavaa, loistavaa. Sitten jos ruvetaan lähenemään tätä varsinaista aihetta, niin tosiaan Don Rosaa väitöskirjasi käsittelee, mutta mistä se kaikki sitten alkoi? Milloin ja miten tutustuit Don Rosan sarjakuviin? Varmaan aika nuorena voisin veikata.

Katja: Olin varmaan jotain 10–11 ehkä silloin, kun meille tuli Aku Ankka ekan kerran. Se tilattiin siskolle siinä 90-luvun puolessavälissä, vähän ennen. Muistan vaan, että tuo Ankkalinnakkeen valloittaja oli ensimmäinen sellainen, mikä iski, koska siinä Akun vanhemmat tapasivat toisensa ekan kerran. Ja se kohtaus siinä, miten he raivoavat ensin toisilleen ja sitten pysähtyvät, ja sitten tulee sydän. Olin silleen, että ihanaa. Ja piirrosjälki oli tietenkin huikea. Se erottui heti joukosta. Ja samalla tajusin, että ankoillahan on näköjään historia. Siitä se kiinnostus lähti. Sitten rupesin selaamaan niitä lehtiä, että onko täällä nyt muita tarinoita. Siinähän vaiheessa Aku Ankasta tuli nimenomaan näitä Roope Ankan elämä ja teot -sarjakuvia, niin innostuin sitten siitä. Varmaan keräilemään aloin sitten vasta aikuisiällä.

Minna: Loistavaa. Tässä kohtaa tietysti tulee mieleen tällainen kysymys, että olet erityisesti perehtynyt Don Rosaan. Mikä tekee Don Rosasta erityisen, jos verrataan häntä vaikka esikuvaansa Barksiin?

Katja: Joo. No, Barkshan ei koskaan tarkoittanut sitä, että ankoilla pitäisi olla joku tietynlainen historia, että ne olisi tietynlaisia. Barksille persoonallisuudet saattoi muuttua tarinasta toiseen. Ja tällainen perinteinen Disney-sarjakuvahenkinen ajattelumalli, että ne on sellaisia episodeja. Eli kaikki, mitä on tapahtunut edellisessä jaksossa, nollaantuu seuraavassa. Mutta sitten tuli Don Rosa, joka sai tai en mä tiedä sai, pyysi, että voisiko hän olla se, joka lopulta tekee sen Roope Ankan elämä ja teot, koska halusi, että sen tekee joku, joka on oikeasti perehtynyt aiheeseen. Sitten Rosahan teki ankoille historian, ja ankat muistaa, mitä on tapahtunut edellisissä tarinoissa ja viittaa niihin. Siinä on hyvin sellainen poikkeuksellinen tapa, mitä muilla taiteilijoilla ei ollut aikaisemmin. Ja mä luulen, että Rosa myös toi sen siihen Disney-sarjakuvien maailmaan, että muutkin taiteilijat alkoi hyödyntää sitä, että siellä on niitä viittauksia niihin aikaisempiin tarinoihin.

Marko: Millä tavalla Barks suhtautui maailman rakentamiseen ja historian luomiseen?

Katja: Sen verran, mitä mä olen Barksiin perehtynyt, niin sen käsityksen oon saanut, että nimenomaan Barksille esimerkiksi Ankkalinna muutti koko ajan muotoaan. Se oli jossain, ja sitten siellä kaikki topografiset asiat ja sijainnit saattoivat vaihdella ihan vaan tarinasta riippuen. Ja Barks oli vähän... No en tiedä, oliko nihkeästi suhtautunut siihen, kun Rosa otti häneen yhteyttä siitä, että miten nämä ankkojen sukupuut oikeasti menevät, mutta kuitenkin antoi luvan, että voi kehittää sitä eteenpäin.

Jarkko: Tavallaan se ajankuva oli silloin sellainen, että koska se ankkaperheen dynamiikka oli niin semmoinen käänteinen, että siellä vähän niin kuin lapset olivat vanhempiaan fiksumpia ja sitten se keskinäinen dynamiikka. Niin jos siellä olisi ollut kysymyksessä perhe, se olisi siinä ajankuvassa ollut liian rajua. Sitä oltaisiin voitu ajatella, että se on kapinallista, mikä sinänsä kertoo kauhean mielenkiintoista tarinaa siitä ajasta ja siitä sensuurista, mitä siihen aikaa tavallaan harrastettiin aika paljon.

Katja: Tämä on mielenkiintoinen asia. Mä oon itse asiassa kirjoittamassa tästä näkökulmasta artikkelia tällä hetkellä. Se on tulossa jossain vaiheessa kirjassa, joka käsittelee Disneyn eläimiä, mutta nimenomaan tämä Disneyn perhekuvan muutos. Eli miten on aikaisemmin ollut vain setiä ja ei veljenpoikia, vaan siskonpoikia. Se liittyy ihan suoraan siihen perinteiseen satutrooppiin. Eli meillä ei ole vanhempia sen takia, koska kun lapsi lukee niitä, niin lapsi on vihainen vanhemmilleen. Niin hän voi kokea sitä vihaa tai muita negatiivisia tunteita turvallisesti, koska kyseessä ei ole oma vanhempi, vaan se on joku muu sukulainen. Sen takia on muun muassa ollut kaikkia äitipuolia ja muita sellaisia. Se liittyy tähän ajatusmalliin. Sitähän on myös Disneyllä kritisoitu, että siellä ei ole hirveästi ollut niitä biologisia vanhempia. Mutta nyt sitten 2020-luvulla niitä onkin tullut enemmän myös sinne animaatioihin. Se, että yleensä siellä ei naiset ole olleet niitä, jotka on olleet seikkailemassa, koska kaikki pohjaa Barksiin. Ja Barks kirjoitti 50-luvulla, ja 50-luvulla naiset olivat kotiäitejä hyvin tyypillisesti, niin ei siellä oikein seikkailutarinoissa naisia näkynyt. Se perinne on vähän jatkunut.

Minna: Mutta nykyään ei siis kaikki ole enää orpoja niin kuin aikaisemmin.

Katja: Ei.

Minna: Tällainen muutos. Miten aikoinaan päädyit tekemään tämän väitöskirjan näistä Rosan sarjakuvista?
Ja tietysti tässä kohtaa haluamme mainita, että olet juuri julkaissut uuden kirjan, joka perustuu tähän väitöskirjaan. Eli Ankkalinna : portti kahden maailman välillä : fantasia Don Rosan Disney-sarjakuvissa, joka on siis tullut ulos tänä vuonna. Jos mietitään ihan sitä väitöskirjaprosessia, miten sä sait sen ajatuksen tähän väitöskirjaan ja miten se sitten myöhemmin taipui populaariin muotoon?

Katja: Joo. Mä aina kerron tämän, että minä syytän tästä Petri Hiltusta. Siis Praedor-sarjakuvien piirtäjä Petri Hiltunen oli meidän yliopistolla vieraana puhumassa fantasiasta sarjakuvissa mun fuksivuonna. Tämä oli siis kevät 2004. Sitten siinä vähän sivulauseessa sanoi, että itse asiassa Barksin ja Rosan sarjakuvathan on silkkaa fantasiaa. Ja mulla siellä se lamppu päällä syttyi, että hahaa, niin on, jes, mahtavaa. Mä kirjoitin sille kurssille sitten esseen aiheesta. Ja seuraavana vuonna olikin proseminaari eli nykyinen kandidaatin tutkielma, ja mä ajattelin, että tämä on hyvä aihe. Sitten siitä ohjaaja innostui, no niin, sitten jatkat graduun. Sitten mä tein siitä gradun. Siinä vaiheessa proffa ei ollut siitä kovin innostunut, mutta ihan sama. Mä olin siitä hirveän innostunut. Sitten varmaan opponentti kysyi, että kai sä nyt teet väitöskirjan. Mä olin silleen, että ai joo, no voin mä tehdä väitöskirjankin. Se oli vähän tuommoinen ajautuminen. Eli ei ollut suunniteltu juttu. Ei ollut tarkoitus. Ei ollut missään nimessä mietitty asia. Ihan täysin ajauduin, ja oli ihan täysin vahinko, mutta ihan onnellinen vahinko. Ei silleen harmita yhtään, vaikka tiedän, että en pääse koskaan pois Ankkalinnasta.

Silloin kun mä tein väitöskirjan viimeistelyvaihetta, mulla oli neuvottelut tuonne Sanoman suuntaan, Sanoman, joka julkaisee siis Aku Ankkaa, että haluaisiko he julkaista minun väitöskirjan. Puhuttiin Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyypän kanssa silloin, että siihen voisi laittaa ihan suoraan näitä Don Rosan sarjakuvia kokonaisina. Mutta sitten kustantaja heillä oli kuitenkin sitä mieltä, että ei se ole kannattavaa heille taloudellisesti, joten sitä ei koskaan julkaistu kirjana. Ja kun väitöskirjat julkaistaan siis ihan fyysisinä kirjoina, niin sitten mulla olikin tuommoinen irtolehtiläpyskä, koska sitä ei ole koskaan ehditty painaa mihinkään. Sitten mä harmittelin sitä. Sitten kun siitä tuli kymmenen vuotta kuluneeksi viime vuonna, mä ajattelin, että nyt kymmenen vuoden kunniaksi voisin kysyä, että haluaisikohan joku tämän julkaista, mikä olisi sopiva kustantamo. Ahaa, tämä turkulainen Zum Teufel, joka on kuitenkin julkaissut Timo Ronkaisen Barks-kirjoja. Laitoin heille sähköpostia. En laittanut kellekään muulle. Kysyin heiltä. Ja sitten vastaus tuli, että kyllähän tämä nyt kiinnostaa. Niin olin silleen, että mitä. No hyvä, katsotaan. Siitä se sitten lähti, ja viime syksynä sitä muokkailin. Nyt se on lopultakin kansissa, ja se on parempi kuin väitöskirja. Mä suosittelen kaikille, ketkä tekevät väitöskirjaa, kymmenen vuoden jälkeen kirjoittamaan sen uudestaan. Se on parempi silleen.

Minna: Jes. Oliko tämä prosessi kuinka haastava työstää tällaisesta akateemisesta väitöskirjasta populaari?

Katja: No siis, sitähän joutui koko ajan miettimään, että miten paljon sitä muokkaa. Ja sitten taas toisaalta, kun se pohjautui väitöskirjaan, en mä sitä nyt uudestaan kirjoita kokonaan, koska sitten se olisi ihan oma teoksensa. Kielen kanssa mä säädin, että siitä tulisi yleistajuisempi. Termiä avattu, käytetty ehkä vähän semmoista ei niin käsitteellistä kieltä. Sitten kuitenkin samaan aikaan mä oon niin paljon puhunut faneille eri tapahtumissa tässä, ja ankkafanit on hyvinkin tietoisia asioista. Niin mä en halunnut aliarvioida faneja, että mä olisin tehnyt siitä liian semmoista diipadaapa. Ajattelin, että tämä kuitenkin pohjautuu tieteelliseen tutkimukseen. Ja siellä on lähdeviitteet. Ne on vaan siellä lopussa, että ne ei haittaa sitä lukukokemusta. Mä en halunnut aliarvioida lukijoita siinä. Sitten mä laitoinkin saatteeksi, että ihmeitä en voinut tehdä esimerkiksi postmodernismiosiolle, koska se on vaikea asia. Se on ihana asia, mutta se on tosi vaikea asia.

Minna: Se on, joo.

Katja: Katsotaan. En ole mitään palautetta saanut tai lukenut mistään. En tiedä, onko kukaan siitä mitään arvioita kirjoittanut, mutta katsotaan.

Marko: Mulla on itselläni vähän sellainen ajatus, että sarjakuvista yleisemminkin on aika vähän sitten tehty, ainakaan Suomessa, akateemista tutkimusta. Ja kun nyt olet tällaisen tehnyt, niin sehän kertoo tekijän jonkinlaisesta suosiosta. Mun ymmärtääkseni Rosaan liittyy tämä, että hän ei ole niin sanotusti koskaan ollut profeetta omalla maallaan. Se hänen suosionsa ja menestyksensä on ollut Euroopassa, mutta ei niinkään kotimaassaan Amerikassa. Meitä kiinnostaa tämä, että mistä se sun näkemyksen mukaan johtuu?

Katja: No se, mitä itse olen Rosan haastatteluista kuullut ja lukenut, niin yleensäkin se, että Amerikassahan Aku Ankka ei ole enää juttu. Se oli juttu 50-luvulla, kun Barks oli siellä parhaimmillaan, mutta nyt se on enemmän Mikki Hiiri. Ja Mikki Hiiri sen takia, koska Mikki on muodoltaan helposti tuotteistettava pyöreä hahmo, mikä näkyy esimerkiksi kaikissa näissä mikkihiirenkorvapannoissa, mitä on myynnissä jossain Disney Worldissa ja näin. Aku oli vähän vaikeampi ehkä tuotteistaa sinänsä. Ja sitten kun Italia oli ensimmäinen maa, joka sai Disneyn lisenssioikeudet tosi varhaisessa vaiheessa, niin Italiassa on pitkä tuotanto. Tanskassa on Egmont, joka on suurin kustantamo. Sitten kun nämä levisivät Eurooppaan, niin mä luulen, että nimenomaan, vaikka siellä on Mikki monen lehden nimessä, se Aku oli kuitenkin ehkä samaistuttavampi ja inhimillisempi hahmo. Ja koska Rosa piirtää nimenomaan Aku Ankkaa ja on tehnyt Akusta ja erityisesti Roopesta monipuolisemman, kiinnostavan, semmoisen, että ei ole pelkästään semmoisia stereotyyppisiä piirteitä, mitä me ehkä liitetään välillä vieläkin Aku Ankkaan ja Roopeen. Siellä on kuitenkin monipuolisuutta niissä taustoissa ja hyvin vahvoja tunteita, mitä ankkojen ilmeistäkin näkyy. Se on ehkä semmoinen samaistuttavampi. Eurooppalaiset on tarttuneet siihen.

Ja sitten toki se, että meillä on tarinankerrontaperinne, joka on erilainen. Joku Asterix tai Lucky Luke ja kaikki, jotka käyttää todellisia paikkoja, henkilöitä ja tapahtumia siihen viittaukseen, mutta on kuitenkin huumori. Rosallahan on samanlainen tyyli. Se oli ehkä se yksi, minkä takia Euroopassa otettiin Rosa niin hyvin vastaan, koska me luettiin täällä edelleen niitä sarjakuvia. Ne hahmot oli edelleen meille tosi tuttuja. Ja sitten tulee tämmöinen uusi piirtäjä, joka on aivan täysin nerokas ja luo sen historian niille hahmoille, niin ei ihmekään, että täällä on satojen metrien jonot, kun Rosa tulee Suomeen. Siinä on ehkä mun veikkaus. Siinä on varmaan monia muitakin syitä, mutta ehkä nämä on ne päällimmäiset.

Marko: Silloin kun teit väitöskirjaa tai jo graduakin, olet epäilemättä tutustunut Ankkojen ja Disneyn akateemiseen tutkimukseen. Minkälainen perinne sillä on? Suomessa varmaan aika kevyt, mutta laajemmin, ulkomailla esimerkiksi.

Katja: Joo. Rosastahan on itsestään pelkästään tehty graduja Suomessa jo tosi paljon. Kaksi väitöskirjaa on tehty nimenomaan Aku Ankka -sarjakuvista, ja se toinen oli på svenska ja keskittyi kääntämiseen. Muuten Euroopassa on joitain yksittäisiä artikkeleja ilmestynyt. Italiassa on italiaksi jotain. Mä oon yrittänyt italian taidoillani katsoa, mutta ne eivät ole olleet väitöskirjatasoa ne tutkimukset. Sitten se laajempi tutkimus mitä Disneystä on, se keskittyy animaatioihin. Nyt viimeisin, mitä itse asiassa tuohon mun kirjaan, kun mä päivitin niitä tietoja, että mitä tutkimuksia on tehty, niin 2018 Amerikassa väitöskirja Disney-sarjakuvista, Barksista, Rosasta. Ja nimenomaan puhuttiin transnationaalisuudesta, eli miten Ankkoja on käännetty saksaan, että miten tämä amerikkalainen kulttuuri on kääntynyt saksaan ja miten Saksassa on muokattu niitä asioita. Mä en ole itsekään sitä vielä lukenut. Mun pitäisi lukea se, koska nimenomaan tämä transnationaalisuus, eli miten otetaan jonkun kulttuurin tuote, ja ehkä vähän sitä muokataan omaan, kiinnostaa muakin tutkimuksellisesti. Mitä Korhonen on esimerkiksi tehnyt ankoilla, että mitä ankat seikkailee Suomessa. Tämä on kanssa ilmiönä kiinnostava. Mutta huomattavasti vähempi on nimenomaan tämä sarjakuvatutkimus nimenomaan. Disneystä tehdään valtavasti kaikkea tutkimusta. On ihan kansainvälinen Disney-tutkimusverkosto, johon kuulun myös. Meitä oli kolme tyyppiä viimeksi, ketkä oli Ankoista siellä puhumassa. Osallistujia oli monta kymmentä. Kaikki oli silleen, mitä ai, sarjakuviako? Amerikkalaiset on hämmentyneitä.

Marko: Onko siinä Disneyhyn liittyvässä tutkimuksessa, liittyykö se enemmän Disneyn rooliin viihdeteollisuusjättinä ja tällaisena länsimaisen populaarikulttuurin isona mahtitekijänä? Pohditaanko siinä tällaisia juttuja ehkä enemmän?

Katja: Joo, sellaisia. Ja sitten tietenkin on oma lokeronsa Disneyn prinsessatutkimukselle ja on omat lokeronsa, että miten nämä Disneyn huvipuistot luovat immersiota. Ja sitten toki tämä on laajentunut, koska Disney on ostanut Marvelin ja Star Warsin, niin kaikki nämäkin siellä. Mutta se, että kun tulee joku kutsu konferenssiin, niin mitä asioita voi siellä puhua, ei siellä sarjakuvia mainittu ollenkaan. Mä olin silleen pah, minä tulen puhumaan teille sarjakuvista.

Marko: Niin. Nämä Ankathan on inspiroineet, Disney ylipäätään, ihan hirvittävästi erilaisia populaarikulttuuriasioita. Yksi kysymys, mikä meillä tuli mieleen... Joitain vuosia sitten, eikö se ole itse asiassa väitöskirjasi kanssa aika samoihin aikoihin ilmestynyt, tuo Tuomas Holopaisen Music Inspired by the Life and Times of Scrooge. Mitä ajatuksia sulla tästä on? Oletko tavannut Tuomas Holopaisen tämän asian tiimoilta?

Katja: Joo, ollaan tavattu. Mä sain kutsun hänen julkkareihin, ja mä olin hyvin pettynyt, kun mä en päässyt sinne, kun mulla oli muita menoja. Olisi ollut tosi hienoa päästä sinne. Mutta ollaan nimenomaan Rosan ja Tuomaksen kanssa yhdessä tavattu. Mä olen sen levyn tietenkin omistan ja nimmareilla ja kaikkea mahdollista ja olen kuunnellut sen läpi. Se on yksi semmoinen asia, mitä joskus ehkä jonkun musiikin tutkijan kanssa haluaisin tarkastella, että miten se kuvaa sitä sarjakuvaa. Koska siellä on yksi biisi esimerkiksi, mistä mä totesin, että mä olisin halunnut marssia tämän tahdista mun väitössaliin. Se oli ihan parasta. Se on tosi hieno. Ja siis...

Marko: Minkälaisia... Anteeksi.

Katja: Joo, kysy vaan.

Marko: Minkälainen se näkökulma sitten tämän musiikin tutkijan kanssa olisi? Minkälaisia asioita tarkastelisitte?

Katja: Varmaan sellaista tunnelman luontia. Nimenomaan koska Holopainen on niin vahvasti sellainen soundtrack-henkinen muusikko, niin se, että miten luo sen tunnelman ja sen miljöön, että mitä musiikki kertoo siitä. Ja sitten kun sarjakuva taas näyttää sen kuvilla ja tekstillä, niin tällaisia asioita ainakin olisi kiva tarkastella. Se on ollut kymmenen vuotta haaveena. Katsotaan, tapahtuuko tämä asia joskus.

Minna: Mutta siis tuossahan on sulla hienoa synergiaa, koska siellä on Mutku, eli musiikin tutkimus ja kulttuurin tutkimus samassa yksikössä. Elikkä sullahan on ihan siinä lähellä musiikin tutkijoita saatavilla.

Katja: Joo. En vaan ole ihan varmaa, että onko kukaan heistä erikoistunut nimenomaan tämmöiseen soundtrack-musiikkiin. Pitää katsoa.

Minna: Aivan. Jes.

Marko: Sanon vilpittömästi, mua kyllä kiinnostaisi tällaisen tutkimuksen lukeminen henkilökohtaisesti. Siis sen verran itsestäni, että mä olen musiikin rakastaja, musiikin harrastaja. Mä aina populaarikulttuurissa kiinnitän huomiota just musiikin rooliin animaatioissa ja elokuvissa ja just tämmöisissä konsepteissa. Se, että sitä vielä tutkittaisiin ja pohdittaisiin, se menisi sellaisen älyllisen, rationaalisen myllyn läpi, se on aina kiinnostavaa. Viittasit jo noihin Disneyn yrityskauppoihin. Elikkä Marvel Comics päätyi Disneyn omistuksen vuonna 2009 ja sitten pikkusen myöhemmin Lucasfilm. Noihin aikoihin mä tein omassa ystäväpiirissäni ennustuksen, että jossain vaiheessa Superhessu ja Jabba the Hutt kohtaavat -tyyppisestä hahmojen fuusioitumisesta. Nyt joku aika takaperin Marvelilta, kuinka ollakaan, tuli tällaisia What If...? -sarjakuvia, joissa Aku Ankka saattaa olla Wolverine ja Mikki Hiiri Kapteeni Amerikka ja itse Hessu Hopo Rautamies. Mitä ajattelet tällaisesta konseptien yhdistelemisestä ja hahmojen fuusioitumisesta?

Katja: Rupesi naurattaa heti, koska ajattelin, että totta kai Mikki Hiiri on kapteeni Amerikka, koska ne on molemmat sellaisia goody two-shoes -hahmoja, [naurahtelua] että tietenkin. Ja Aku tietenkin Wolverine, koska temperamentti ja muut tällaiset asiat. Nämä on ihan nerokkaita. Mä yritin katsoa, että löytyisikö näitä suomeksi tai onko niitä julkaistu Suomessa, mutta mä en ainakaan löytänyt vielä. Kyllä haluaisin lukea, varsinkin kun näin kuvaesimerkkejä. Piirrosjälki oli sellainen, joka kiinnostaa. Kaikki tällainen kokeellinen sarjakuva, erityisesti Disneyn kokeellinen sarjakuva, joka on ollut hyvin ehkä suoraan sanottuna tylsää kerronnalliselta kuvan käytön sommittelun kannalta. Heti kun se menee tämmöiseen vähän monipuolisempaan suuntaan, heti kiinnostaa.

Marko: Tästä vaan viestiä Story House Egmontin kustannustoimittaja Jouko Ruokosenmäelle. Olemme muuten häntäkin haastatelleet. Sitten piti kysyä näistä sensuuriasioista. Pari vuotta sitten Disney päätyi sensuroimaan Roope Ankan elämän ja tekojen kahta tarinaa haitallisten stereotypioiden ylläpitämisen vuoksi. Siitä muistaakseni oli verrattain laaja julkinen keskustelu. Miltä tämä asia näyttää tällä hetkellä, kun ehkä pöly on vähän laskeutunut ja tunteet eivät käy kuumina?

Katja: Itse asiassa just kirjoitin viime viikonloppuna tästä blogiin postauksen Disney ja tapaus Bombi-zombi, koska mulle tuli muutamaltakin eri taholta vastaan YouTube-video, jossa käsiteltiin... Itse asiassa se oli amerikkalainen fani, joka käsitteli sitä, miten Don Rosaa on kohdeltu Amerikassa ja miten Disney on kohdellut häntä. Sitten mä rupesin miettimään tätä Bombi-zombi-keissiä. Sitten loppujen lopuksi, kun varsinkin juttelin yhden kollegan kanssa asiasta, niin Bombi-zombihan ei ole siellä se pahin mikään stereotyyppinen hahmo. Esimerkiksi siellä samassa Roope Ankan elämä ja teot Maailman rikkain ankka -tarinassa on se noitatohtori (Fuula Tsuula), joka itse asiassa ilmentää niitä stereotyyppejä vielä pahemmin. Mä en tiedä, minkä takia se oli Bombi-zombi, joka sai tämän kohtelun, koska tämä noitatohtori on vain tässä tietyssä tarinassa ja Bombi-zombi on kahdessa tarinassa. Ja kun nämä kaksi tarinaa jätetään uudelleen julkaisematta, käytännössä koko Roope Ankan elämä ja teot -saaga, sekä osat yksi että kaksi, niitä ei enää julkaista uudelleen ollenkaan. Eli jää koko Roopen historia kertomatta.

Mä mietin, että mikä tästä nyt on, kun tämä YouTube-videotyyppi totesi, että onko se henkilökohtaista Rosaa vastaan, koska Disneyllä ja Rosalla ei ole ollut hirveän hyvä historia, koska Rosa on ollut hyvin tietoinen siitä, miten Disney käsittelee sarjakuvapiirtäjiään, että ne eivät saa rojalteja, eli se on kertakorvaus. Rosan nimissä on julkaistu vaikka sun mitä, koska Rosan nimi myy, mutta Rosa ei ole saanut itse sitä korvauksia. Sitten hän käytännössä suojasi nimensä Euroopassa tekijäoikeuslailla, että kaikista näistä tulee hänelle korvausta. En tiedä. Tulee mieleen, että onko siinä ollut jotain henkilökohtaista, koska Barksin tarinaa, sitä alkuperäistä tarinaa, missä Bombi-zombi ilmestyi ekan kerran, Voodoo Hoodoo, siitä ei ole ollut mitään puhetta. Ja se oli tietenkin julkaistu silloin joskus, mitä se oli, oliko se nyt joskus 40-luvun lopussa. Siellähän oli vielä pahempia nämä asiat. Barkskin jo elinaikanaan muutti sitten kuitenkin Bombi-zombin ulkonäköä, että sillä ei ollut semmoinen valtavan iso nenä tai ei ollut nenärengasta ja kaikkea muuta.

Disneyllä oli tässä muutama vuosi sitten vielä semmoinen kamppis, Stories Matter, missä he laitto niitä sisältövaroituksia. Mun mielestä sisältövaroitusasia olisi hyvä, mitä puhuttiin myös tuolla Ruotsin puolella, kun puhuttiin Tintti-sarjakuvien sensuurista. Nehän on myös hyvin rasistisia tietyllä tavalla, se kuvasto, mikä siellä on. Disneyllä oli sellainen kampanja, että he laittoi näitä sisältövaroituksia muun muassa animaatioihin. Siellä oli Dumbossa ja Peter Panissa ja kuulemma Aladdinissakin on ollut näitä. Ja nämä on nyt kadonneet. Niitä ei enää olekaan. Mä mietin sitä, että tämä koko heidän sivusto, missä oli tästä kampanjasta, että nämä vanhat representaatiot ovat aika heikkoja, huonoja ja kuvaa sitä tiettyä aikaa. Se koko sivusto on kadonnut tämän vuoden alussa. Siellä puhutaan edelleen inkluusiosta, mutta näistä vanhoista asioista ei puhuta, vaan puhutaan siitä, mitä me nyt voidaan tehdä.

Mä en tiedä, johtuuko tämä amerikkalaisesta tämän hetken politiikasta, että ketkä siellä ovat johdossa, koska samaan aikaanhan tuli nämä kaikki Meta-jutut. Siellä on sanottu, että Facebook lopettaa faktantarkistuksen ja kaikki. Tämmöinen tietynlainen suvaitsevaisuus laskee siellä koko ajan. Mä luulen, että kaikki nämä, että vähennetään tällaisten asioiden huomiointia, johtuu siitä poliittisesta tilanteesta. Mun mielestä ihan hyvin olisi voinut laittaa sisältövaroituksen tiettyihin tarinoihin. Onhan siellä muitakin. Siellä on esimerkiksi nämä Peeweegah´t, jotka ovat lyhytkasvuisia alkuperäisamerikkalaisia, jotka ovat aivan identtisiä. Sekin on aika haitallinen stereotypia. Niistä ei ollut mitään puhetta. Jostakin syystä se on Bombi-zombi, joka on nyt ottanut sen iskun vastaan. Mä en tiedä, mitä siellä Disneyssä nyt taas mietitään, mutta aika hämmentynyttä välillä on olo tälleen tutkijana.

Minna: Joo, elämme mielenkiintoisia aikoja. Don Rosahan on lopettanut nyt sarjakuvapiirtäjän uransa. Tässä olikin jo puhetta siitä, että Disney on kohdellut häntä huonosti. Eli tosiaan nämä tekijänoikeudet ja korvaamiseen liittyvät seikat eivät ihan kohtaa. Ilmeisesti Donilla on ollut myös hieman terveydellisiä syitä, miksi hän lopetti. Silmiin liittyviä seikkoja.

Katja: Joo. Sehän tietenkin on se perus syy, että jos ei näe kunnolla, niin hankala piirtää. Se White Agony Creekin vanki oli muistaakseni viimeinen tarina 2006, minkä hän piirsi. Ja perussyyt oli se, että ei näe enää kunnolla ja se, että Disney-yhtiö ei kohtele näitä piirtäjiä tasavertaisesti. Ne olivat ne pääsyyt, minkä takia hän lopetti. Eikä tosiaan enää piirrä. Kysyin häneltä nimittäin, että olisiko hän halunnut piirtää minulle kansikuvan tähän kirjaan. Mutta hän totesi, että ei tosiaan enää piirrä. Korkeintaan enää hyvin satunnaisia fanipiirroksia tosi nopealla tyylillä ja jossain Amerikassa, jossa hänellä on aikaa piirtää. Suomessa ei pysty piirtämään faneille enää, kun on faneja liikaa. Valitettavasti ei enää jatka.

Marko: Ja varsinkin, kun hänen piirtotyylinsä on hyvin pikkutarkkaa, se vielä lisää sitä haastetta, jos on näön kanssa ongelmia. Hänen piirtotyylinsähän on hyvin erottuva positiivisella tavalla. Itselle ainakin ollut aina se suosikkisarjakuvapiirtäjä. Oma suosikkini Don Rosan piirroksista tai sarjakuvista on se, missä on näitä erilaisia eläimiä, mitä Aku luo ja sitten sudenpennut on siellä puskassa katsomassa. Yrittää tunnistaa, mikä eläin tämä on. Sitten ne muuttuu koko ajan hurjemmiksi. Mä en muista, mikä sen sarjakuvan nimi on, mutta aivan eeppinen.

Katja: Joo. Suomennos taitaa olla Jos metsään haluat mennä nyt.

Minna: Noniin, sieltä se tuli. Mä arvasinkin, että sä varmaan osaat heti sen nimetä. Se on mun mielestä ehkä paras Aku-sarjakuva, mitä olen ikinä lukenut näin entisenä Aku Ankan tilaajana. Miten tulevaisuudessa ajattelet, onko ketään sellaista sarjakuvataiteilijaa noussut sun tietoisuuteen, joka voisi olla Rosan manttelin perijä? Tai onko jotain sarjakuvataiteilijoita, joita sä voisit suositella Rosa-faneille?

Katja: Mä en tiedä manttelin perijyydestä. Se vaatisi aika paljon. Mutta kyllä mä olen sitä mieltä, että Italiassa tehdään hyvin hämmentäviä sekopäisiä tarinoita. Myös Ranskassa on näitä tosi omituisia. Mun tämänhetkinen piirtäjäsuosikki Italiassa on Paolo Mottura. Mottura on yksi piirtäjistä tässä uudessa Ikuisuuden ensilantti -tarinassa, joka just kuuluu näihin, yhdistetään Marvelia ja Disneytä. Tämä on Suomeksi tullut. Tämän mä just hankin itselleni ja olin sitä aivan innoissani. Mottura on siis tehnyt tämän adaptaation Moby Dickistä, mikä löytyy näistä ankalliskirjallisuuden klassikoista. Jos sen löydätte, tiedätte, että minkä takia. Se on visuaalisesti aivan todella vaikuttava. Hänen piirrosjälkeensä on poikkeava. Se on ehkä mun tämänhetkinen lempparitaiteilija näistä italialaisista.

Minna: No niin, loistavaa. Siitä tuli erinomaisia lukuvinkkejä kuuntelijoille ja ehkä vähän meillekin. Kyllä mä luulen, että Marko tästä seuraavaksi suuntaa etsimään tätä.

Marko: Ikuisuuden ensilantti saattaa hyvinkin olla lukulistalla. Ehdottomasti.

Minna: No niin.

Marko: Pakko sen verran udella, että onko siinä kunnon Thanos? [nauraa]

Katja: Sanotaan, että Roope on itse itsensä pahin vihollinen.

Marko: Aha, aha. Selvä, selvä. Ei ole montaakaan kuukautta, kun luin Infinity Gauntletin, tämä Marvelin alkuperäisen sarjakuva. Kyllähän siinä on hyvää jytinää [naurahtelee].

Minna: Jes. Sitten tietysti, jos nousemme vielä vähän yleisemmälle tasolle tässä teemassa, niin millaisena sä näkisit sarjakuvan aseman tässä nykyisessä kulttuurissa? Ainakin väitöskirjassa just puollat sitä ja vähän mietiskelet, että voisiko kouluissa esimerkiksi enemmän hyödyntää sarjakuvia opetuksessa. Miten näet, onko tilanne parantunut tai onko tullut kehitystä? Itse ainakin olen huomannut kirjastotyössä, että välillä luokat ihan tilaa sarjakuvia. Lapset lukevat sarjakuvia kyllä koulussa nykyään. Mutta mikä on sun näkemys?

Katja: Mä en tietenkään pysty sanomaan mitään peruskoulun tilanteesta, koska mä en opeta siellä. Enkä mä tiedä sen tämän hetkisestä opetussuunnitelmasta, että mitä siellä on. Mutta se, mikä näkyy meillä yliopistossa, on se, että luetun ymmärtäminen on heikentynyt. Ne opiskelijat, ketkä tulevat yliopistoon, yllättävän monet eivät jaksa lukea tekstejä, eivät jaksa lukea pitkiä tekstejä. Ja sitten se, että ai pitäisi lukea vielä englanniksikin jotakin, niin sekin on vielä hankalampaa. Mä toivoisin, että siihen lukuharrastukseen tulisi tukea, kun siitä ollaan niin huolissaan. Että siihen tulisi tukea ei pelkästään vanhemmilta kotoa, vaan tulisi ehkä meidän hallitukseltakin tukea siihen, että saisi enemmän taloudellista tukea kaikkeen mahdolliseen, muun muassa kirjastoille, koska se on suurin piirtein paras ilmainen asia, mitä on. Siis meille kuluttajille ilmainen. Eihän se tietenkään ilmainen muuten ole.

Sarjakuvat on niin helppo tapa lähteä lukemaan, koska siinä on se kuvan tuki. Siinä on se kuva ja teksti yhdessä, niin se on semmoinen matalan kynnyksen tapa. Ja kyllä mä nyt suosittelen, että kaikkien pitäisi Aku Ankkaa lukea, koska Aku Ankka on tosi laadukas ja se kieli on todella hyvää. Vaikka ehkä vanhemmat lukijat kokevat, että ei tämä ole sitä, mitä se oli, kun minä olin nuori. Eihän se olekaan. Me ollaan totuttu siihen tiettyyn taiteilijaan tai tiettyyn tyyliin, tiettyihin tarinoihin ja tuntuu väärältä katsoa, jos ankanpojilla on kännykät kädessä. Mutta sitten taas nykylapsille se voi olla hyvinkin olennaista. Sarjakuva on todella monipuolinen ilmaisuväline. Sitä pitäisi lukea. Ei pelkästään sen takia, että oppisi katsomaan, mitä kuva ja teksti yhdessä voi kertoa tarinoita. Tai miten käy, jos viesti onkin erilainen, jos kuva näyttää yhtä ja teksti sanoo toista ja siinä on ristiriita. Jo ihan sen lukemisen innon kannalta sarjakuvat ovat tosi tärkeitä ja merkittäviä. Mä suosisin, että niitä olisi enemmän ja ihmiset voisivat lukea niitä ilman, että tuntisi mitään syyllisyyttä, koska se on edelleen jotenkin semmoinen ajattelumalli, että se on vain lasten sarjakuva ja huono, jos lukee vain pelkkää Aku Ankkaa, mutta sehän on juuri tosi hyvä. Se on myös kulttuurinen asia. Sitten taas Japanissa kaikki lukevat jossain metrossa jotain mangaa.

Jarkko: Tuohan oli se oikeastaan se... [rykii] Anteeksi, mä köhin taas. Meinaa mennä ajatus hukkaan. Oikeastaan olin siihen tulossa, että nuohan ovat ihan tosi opettavaisia sarjakuvat sen puolesta, että mä olen varmaan oppinut huomattavasti enemmän maailman tapahtumista Aku Ankan ja Asterixin kautta kuin ikinä historiankirjasta yläasteaikoina. Nyt aikuisiällä on tullut harmillisen vähän enää tartuttua sarjakuviin, mutta voisin kuvitella, että jos samankaltaisia teemoja käydään läpi lähihistoriasta kuin mitä Don Rosa ja en mä nyt muista, mikä tämä Asterixin tekijä oli.

Marko: Uderzo.

Jarkko: Uderzo. Sitä kautta saa myöskin sitä historiatietämystä ja semmoista yleissivistystä yllättävän paljon.

Marko: Joo. Eikö Aku Ankka, 1950-luvulta lähtienhän se on Suomessa ilmestynyt. Muistanko oikein?

Katja: Joo.

Marko: Kyllähän tässä on aika monta sukupolvea oppinut esimerkiksi lukemaan Aku Ankan tahtiin ja sen, voi jopa sanoa, kulttuurinen merkitys on aika iso sitä kautta. Tuossa kun mainitsit aiemmin ne italialaiset omituiset [naurahtaa] tarinat, niin itsehän kun lukemaan oppi, niin taskukirjat... Mä oon siitä erikoinen, että mä oon lukenut hirveästi, tai mikä nyt on hirveästi, mutta kuitenkin runsaasti Ankkoja, mutta mulla ei koskaan tullut Aku Ankka. Vaan itse luin enemmän taskareita. Nyt sitten myöhemmin oon lukenut esimerkiksi Paperinikin syntytarinan elikkä Taikaviitan. Se oli sitä, mikä pikkukoltiaisena oli silleen, että nyt on vetävä hahmo ja nyt on hyvä meininki. Sitten kun se lukee tälleen aikuiseen, [naurahtelee] siinä näkyy se eurooppalaisuus niin selkeästi. Aku on jotenkin todella äksympi ja jopa piilosadistisempi kuin Barksin tai Rosankaan sarjakuvissa. En tiedä, mihin olen nyt menossa tämän ajatuksen kanssa. Mutta joo, tunnistan tuon, että Euroopassa ankkoja on ilmeisesti käsitelty hyvin eri tavalla, mitä amerikkalaiset tekijät.

Katja: Joo ja tosiaan Taikaviittahan on hyvin eurooppalainen hahmo. Eihän siitä Amerikassa tiedetä mitään. Taikaviitta oli lapsena munkin yksi lemppareista. Mä luin kanssa mummolan yläkerrassa taskarit kaikki, mitä siellä olikaan. Taikaviitan tarinat on edelleen mulla tuolla tallessa.

Marko: Joo. Eikö nämä Phantom ja Diabolik-hahmo, joista on runsaasti ammennettu siihen inspiraatiota, ole italialaisia kioskikirjallisuus- ja sarjakuvahahmoja?

Katja: Joo, taisi olla muistaakseni.

Marko: Joo.

Minna: Mulla tuli vielä mieleen yleisemmällä tasolla noista sarjakuvista, että ainakin itse olen kirjastotyössä huomannut, että kyllä ne sarjakuvat vetävät lapsia ja nuoria puoleensa. Esimerkiksi Neropatin päiväkirja, Koiramies, Hurjajengi, ne viedään käsistä. Neropatin päiväkirja, eipä se paljon hyllyssä kyllä makaa. Lapset tappelevat niistä. Suurin piirtein jos luokka tulee käymään, ensimmäinen palauttaa sen Neropatin ja sitten seuraava kysyy, voiko tuon lainata. No ole hyvä, viekää takaisin. Ei ne paljon hyllyssä pölyty. Kyllä oikeasti sarjakuvalla on mun mielestä paikkaansa siellä koulumaailmassa ja lukemaan opettelemisessa ehdottomasti. Ei epäilystäkään siitä. Ja paljon on sellaisia kirjoja, että ne on ihan niin sanotusti nuorten kirjoja, nuorten aikuisten kirjoja. Eli ne ei edes ole sarjakuvahyllyssä, vaan ne on siellä ihan romaanien seassa, mutta siellä on todella paljon sitä kuvaa siellä sivuilla. Se on hieno asia, ja hyvin suosittuja ovat.

Ajattelin, että vielä voitaisiin pikkusen sukeltaa tähän sun väitöskirjaan syvemmin parin kysymyksen verran. Eli tosiaan tässä väitöskirjassasi silloin 2014 sä esittelit tämän kaavion, jossa Ankkalinna on siellä primaarimaailmassa tai voidaanko puhua siitä niin sanotusti todellisesta maailmasta, ja sitten on tämä sekundaarimaailma. Se on vähän niin kuin siinä välissä. Se ei ole täysin siellä tosielämässä, mutta se ei ole myöskään siellä niin sanotussa fantasiamaailmassa. Sä et silloin ollut ihan täysin tyytyväinen tähän kaavioon, minkä sä olit kehittänyt. Mietin sitä, että nyt kun sulla on tämä uusi versio tullut ulos, niin ainakin kirjan nimikin viittaa siihen, että olet tosiaan tämän saman teeman parissa hyvin paljon. Onko kaavio nyt saavuttanut lopullisen muodon? Mainitsit väitöskirjassasi, että jatkotutkimuksessa aiot jatkaa kaavion kehittämistä. Miten tämän kanssa? Oletko saanut sijoitettua nyt lopullisesti Ankkalinnan oikeaan kohtaan niin sanotun tosimaailman ja fantasiamaailman välimaastoon?

Katja: Joo. Kaaviohan on ihan samanlainen kuin se oli väitöskirjassa. Ei se siitä mihinkään ole muuttunut. En mä ole miettinyt sitä yhtään sen väitöskirjan jälkeen oikeasti. Se ei ollut se tutkimussuunta tai mahdollisuus, mitä olisin silloin lähtenyt miettimään. Enkä mä ole nyt sen tarkemmin ehtinyt tuumailla. Mä en muista, olinko vähemmän tyytyväinen siihen silloin. Ehkä sellainen ajatus siitä, että olisi pitänyt verrata sitä muihin sarjakuvan fiktiivisiin maailmoihin, mitä mietin. Just mitä on esimerkiksi joku Gotham City tai Metropolis, kun mä en taas ole supersankarisarjakuviin perehtynyt millään tavalla, että onko ne samanlaisia. Mutta nehän molemmat sitten taas kuitenkin on New York käytännössä, vaihtoehtoinen New York. Ankkalinna ei ole vaihtoehtoinen mikään. Ankkalinna vaan on. Niin siinä mielessä mä pitäydyn edelleen siinä näkemyksessä, että Ankkalinna on tavallaan osa sekä fiktiota että sitten tätä niin sanotusti meidän maailmaa sen takia, koska se on sijoitettu kartalle. Se on olemassa oleva paikka siellä Amerikan fiktiivisessä osavaltiossa nimeltä Calisota, minkä Barks oli, mutta sitten Rosa tarkensi sitä sijaintia. Nimenomaan Rosan Ankkalinna on sellainen poikkeuksellinen paikka, missä tapahtuu hyvin omituisia asioita.

Se toinen artikkeli, mitä mä yritän kirjoittaa tänä vuonna, se taas liittyy nimenomaan siihen, miten Roope teki Ankkalinnasta sen omituisen paikan. Roopen vaikutus siihen ja miten Roope on sellainen poikkeuksellinen hahmo tässä fantasian kentässä. Tavallaan on se yksi, joka kykenee liikkumaan niiden maailmojen välillä. Ehkä se on edelleen tavallaan se ajatus siitä, että Ankkalinna on hyvin poikkeuksellinen. Sitä ei voi sanoa, että se on täysin oma fantasiamaailmansa, koska kuka tahansa siellä tarinassa oleva henkilö voi mennä Ankkalinnaan. Normaalisti fantasiamaailma on sellainen suljettu, että vain tietyt erikoiset henkilöt pääsevät sinne, mutta Ankkalinnaan voi mennä kuka tahansa siellä naapurikaupungista. No niin, käypäs Ankkalinnassa. Ja sitten kun se käy Ankkalinnassa, sitten siellä tapahtuu outoja asioita. Aha, no nyt on kertalaakia kaadettu maahan ja tulee syvä reikä maapallon keskipisteeseen ja ollaan pulassa. Tai tulee joku avaruudesta peräisin oleva hyperavaruuslaite, joka vie Roopen rahasäiliön avaruuteen ja sitten se tulee takaisin jättimäisen meteoriitin päällä ja kaikki on silleen, että älkää välittäkö, koska se on vain tuo Roope. Hyvin outoja asioita. Se on poikkeuksellinen siinä fantasian genretutkimuksessa, että se ei ole se fantasiamaailma, mutta se ei ole täysin normaali maailma, vaan se on jotain vähän niin kuin molempia.

Minna: Eikö se ollut näin, että Roope esimerkiksi on omilla toimillaan vaikuttanut maailman historiallisiin tapahtumiin? Eli siellä haetaan vähän tällaista, että Roopen takia tämä ja tämä tapahtui. Hän oli esimerkiksi siellä Titanicin matkalla mukana ja näin edespäin.

Marko: Tulee vähän mieleen Forrest Gump.

Minna: Niin, kyllä.

Jarkko: Forrest Gumpiinhan taisit viitata kanssa tuossa väitöstyössäsi.

Katja: Joo, kyllä se mainittiin, koska toi Petra Kotro, joka on tehnyt gradunsa nimenomaan tästä, että minkälaisia intertekstuaalisia viittauksia Rosa käytti. Niin Petra Kotro puhui siinä omassa gradussaan Forrest Gumpista, ja mä olin silleen, että joo, tässä on tietynlaisia samoja piirteitä.

Minna: Joo, tuo on ihan hauska tapa lähestyä. Että on tämmöinen kiinnostava hahmo ja sitten sen pystyy tosiaan sitomaan historiallisiin tapahtumiin. Tässä tuleekin sitten juuri tämä ilmiö, mistä Jarkko aikaisemmin puhui, että tätä kautta sitten opimme historiasta. Elikkä sarjakuva voi olla myös opettavainen. Siinä on ihan monellakin tavalla hyötyä. Mites sitten väitöskirjasi? Siellä oli paljon tämmöistä hyvin tarkkaa kuva-analyysia. Ja se on tietenkin hyvin herkullinen, koska kyse on tosiaan Rosasta, jolla on paljon tämmöisiä omia juttuja. Hän siellä piilottelee Mikki Hiirtä sinne sun tänne. ja sitten siellä on tämä D. U. C. K. -omistus aina mukana ja näin edespäin. Muutenkin ylipäätänsä olet todennut, että usein sarjakuvatutkimus keskittyy enemmänkin siihen tarinankerrontaan, mutta sulla on tämä kuva-analyysi sun fokuksena, joka on harvinaisempi. Voitko kertoa vähän sun keskeisimpiä havaintoja, että mitä oot löytänyt?

Katja: Joo. Mähän siis kun tein väitöskirjaa ja tein sitä analyysia... Analyysi on parasta. Ai että, se on parasta tutkimuksessa, mikä on. Sitten mä puhuin tästä mun sarjakuva-analyysista ohjaajille. Ne oli vaan silleen, että Katja sun pitää selittää tämä auki. Mä olin silleen, että ai mitä tarkoitatte. He sanoivat, että ei kaikki lue sarjakuvia näin. Mä olin silleen, että miksi ei lue, näinhän näitä kuuluu lukea. [Marko nauraa] En mä tajunnut sitä, että se on jotenkin tavallaan sellaista tietynlaista... että sitähän se oli. Se oli sarjakuvan analyysimenetelmä, kun mä kerroin siitä, että mitä kaikkea siellä on. Se homma alkaa ihan vaan siitä, että mitä siinä on. Yksinkertaisista asioista, mitä ruudussa näkyy. Siihen vaikuttaa ei pelkästään se, että katsotaan sitä tarinaa ja katsotaan juonia, katsotaan hahmo ja tekstiä, tämmöistä kirjallisuuden tutkimuksen näkökulmaa, että mitä siinä on. Mutta sitten ne kuvat, mitä ne kuvat näyttää, koska kuvat voi näyttää jotain ihan muuta. Ruudun muoto voi kertoa jotain. Onko ruudun reunat suorat vai ei? Siitä voi tunnistaa sen, että onko se menneisyyteen viittaava, onko se tapahtuma uni. Se oli yksi asia, mitä mä tarkastelin, ruudun reunat. Ne oli Rosalla hyvin semmoisia, että jos ne on suoria, tämä tapahtuu oikeasti. Oli siinä kummituksia tai mitä tahansa, tapahtuu oikeasti. Ja sitten ruudun reunojen rikkominen, se oli kaikista kiinnostavinta, mitä Rosa tekee. Koska aina kun jotain menee ruudun reunan yli tai tulee jostain, siinä oli joku fantastinen elementti.

Esimerkiksi tässä Sammon salaisuudessa Väinämöinen oli usein semmoinen hahmo, että se ei vaan mahtunut ruutuun. Se tuli sieltä ruudun yli jollain tavalla. Ja jos ajatellaan, että sarjakuvamaailma on ruudun sisällä oleva maailma, niin sitten se, että rikotaan sitä maailman reunaa. Esimerkiksi tuossa Pako kielletystä laaksosta, missä on nämä dinosaurukset siellä Amazonin viidakon keskellä olevassa laaksossa, Aku heitetään portin yli sinne laaksoon, ja se tulee ruudun reunan läpi sieltä yläpuolelta. Kun seuraavan kerran luette Pako kielletystä laaksosta, voitte tarkastella, että Aku tulee maailman ulkopuolelta ja siirtyy sinne fantasiamaailmaan. Tämä oli yksi tosi kiehtova asia, mitä mä tarkastelin.

Ja sitten toki, että ei pelkästään tämä tarina ja kuvat ja kaikki muodot ja sarjakuvan merkkikielet ja muut, mutta sitten se, että mitä tekijä on kertonut, koska Rosa on siitä mahtava tekijä, että hänellä on aina ne selitykset, mihin hän viittaa. Mitä se tekijä paljastaa, mikä hänen tarkoituksensa on ollut. Ja sitten lukija, mitä lukija tietää. Koska lukijan se oma tietoisuus vaikuttaa siihen, ymmärtääkö lukija, että aa, tässä on ihan täysin viitattu alkuperäiseen 30-luvun King Kong -elokuvaan näillä kuvakulmilla, ja tuossa olisi nyt King Kong olevinaan, mutta se onkin tuo dinosaurus, joka on siepannut Akuun, ja Aku nyt esittää tätä pulassa olevaa neitoa. Roolit on käännetty päinvastaiseksi. Kaikki tämä kulttuurinen tietous, mitä lukija tietää, sekin vaikuttaa siihen, mitä sarjakuvista löytää ja mitä niistä voi ymmärtää. Kun oli puhe siitä, että mitä sarjakuva voi opettaa ja miten sarjakuva, esimerkiksi Aku Ankka, on kaikille tarkoitettu, niin pienet lapset ehkä lukevat siitä sen huumorin ja seikkailun. Ja sitten vanhemmiten alkaa tajuta, että haa, täällä on viittauksia. Toi on Theodore Roosevelt, entinen presidentti. Tai tässä selkeästi Rosa käyttää tätä Ihmeellinen on elämä -elokuvaa tarinan pohjana. Kerroksia. Sieltä löytyy kerroksia, kun niitä sarjakuvia alkaa lukea.

Minna: Ehdottomasti.

Marko: Tuo, kun puhuit maailmasta toiseen siirtymisestä, niin mulle tulee mieleen, että sehän on varmasti sukua tällaiselle, onko trooppi oikea sana, esimerkiksi C.S. Lewisin Narnialle, jossa mennään vaatekaapin kautta sinne fantasiamaailmaan. Liittyykö se tähän fantasiakirjallisuuden traditioon tai tarinankerrontatapaan?

Katja: Joo. Eli nimenomaan se, että jos on tällainen avoin maailma, missä on meidän maailma yhteydessä fantasiamaailmaan eri tavoin, niin siinä on joku portti tai joku muu portaali tai joku muu sellainen, joka pystyy viemään sen päähenkilön sinne fantasian puolelle. Yksi asia, mitä mä tarkastelin, oli nimenomaan niitä erilaisia ratkaisuja. Siellä oli kirjaimellisia portteja tai sitten oli jotain, mitä Milla Magia teki tai Pelle Pelottoman keksintö, mitkä vaikutti asioihin. Tavallaan siirtymät maailmojen välillä oli semmoisia, mitä mä tarkastelin.

Minna: Joo. Tästä päästäänkin tähän, että toteat väitöskirjassasi, että Don Rosa käyttää sarjakuvissaan laajaa fantasiamaailmojen kirjoa. Tätä on tässä sivuttukin jo, mutta haluaisitko sitä vielä avata lisää?

Katja: Nyt mun pitää luntata. Mun pitää tarkastaa, että mitäs kaikkea mä tänne kirjoitin. Joo. Nimenomaan siis se, että kun fantasiatarinoissa yleensä pysytään aika pitkälti semmoisessa, että meillä on yksi fantasiamaailma, johon matkustetaan useammin. Esimerkiksi se Narnia. Sitten se, että Rosalla on kuitenkin hirveän vahva pohja siinä, että kun hän pohjaa Barksin alkuperäisiin sarjakuviin 50-luvulle ja silloin oli kaikki nämä seikkailukertomukset ja maailma ei ollut vielä niin tutkittu. Niin esimerkiksi kaikki kadonneet sivilisaatiot ja tällaiset olivat tyypillisiä jo ehkä vähän vanhoja maailmoja, mitä Rosa käytti. Semmoisia kansoja, jotka elävät eristyksissä useimmiten nimenomaan Barksin pohjalta ja sitten tietysti nämä dinosaurukset siellä yhdessä laaksossa. Sitten oli ulkoavaruutta, eli matkustetaan just sen omituisen ulkoavaruudesta peräisin olevan hyperajolaitteen avulla avaruuteen. Sitten Ankkalinnan nämä omituiset asiat, Pelle Pelottoman keksinnöt, kaikki aikakypärät ja kertalaaki eli yleisliuotin. Sitten mitä Milla Magia tekee paikallista taikuutta. Mun lemppari on se Paino-ongelmia, missä ankkojen painovoima kääntyy sivuttaiseksi. Se on edelleen yksi parhaita Rosan huumoritarinoita. Ja sitten oli muitakin näitä, mitä tiedemiehet on siellä kehitelleet. Mutta oli myös aikamatkustusta. Ankat kävi Arthurin ajassa. Roopen historiatarina, kun Roope oli nuorena Skotlannissa, niin Milla matkusti sinne. Sitten oli kaikkia tällaisia rajatila-asioita. Oli kummittelevia esi-isiä ja sitten tämä, jolloin Aku toivoi, että hän ei olisi koskaan syntynytkään ja henki toteutti toiveen. Aku näki, että aha, Ankkalinna ei toimikaan ilman minua, mikä on jotenkin tosi herttainen ajatus.

Sitten mun toinen lempparitarina eli Unelmoiden läpi elämän, missä Aku ja Karhukopla menee Roopen uneen. Ja siinä ne on siellä unessa ja Roope hallitsee sitä unta. Siinä on esimerkiksi käytetty sarjakuvan kerrontakeinoja ihan huikeasti, koska kun Roope hallitsee sitä unta ja Roope poistuu, alkaa valkoinen välipalkki laajentua. Ja se syö sitä ankkojen maailmaa. Se oli tosi huikea. Ja sitten tietenkin tämmöisiä myyttisiä asioita, että siellä oli ennustuksia ja Kalevalan sampo ja Kalevala fantasiamaailmana, Tuonela omana fantasiamaailmanaan. Ja viittauksia just jonnekin Nostradamukseen tai aboriginaalien uniaikaan ja vähän kristillistä symboliikkaakin. Tämmöisiä maailmoja, fantasia-asioita mä sieltä tarkastelin.

Marko: Aivan huikea. Tuossa on just scifiä, kauhua, siis niin laidasta laitaan. Todella makea.

Jarkko: Tuo olikin oikeastaan yksi asia, mikä mua jäi mietityttämään tuossa väitöskirjanteoreettisessa kehyksessä. Monet viitteet, mihin viittaat siinä, pyrkii vetämään vähän niin kuin rajoja scifin ja fantasian, ehkä kauhunkin välille. Yritetään saada sääntöjä, jotka pitäisi toteutua, jotta ollaan sitten genressä taikka toisessa. Mutta sitten taas muun muassa Don Rosen kohdalla melkein kaikki niistä rajoista tavalla tai toisella rikotaan. Mikä merkitys on sitten fantasian rajoilla ylipäätään tälle fantasiagenrelle? Ja onko mielekästä tarkastella sitä verrattain näihin kahteen muuhun lajityyppiin esimerkiksi kauhuun ja scifiin?

Katja: Joo. Multa just kysyttiin tämän kirjan julkaisun myötä sitä, että olisinko mä voinut puhua spekulatiivisesta fiktiosta, joka kuitenkin on se katto. Tavallaan se sateenvarjotermi tälle kaikelle, minkä alle menee kaikki fantasiat ja kauhut ja scifit ja uuskummat ja muut sellaiset.

Minna: Anteeksi, nyt tulee mieleen, että miten se voi olla sitä, jos spekulatiivinen fiktio käsitteenä on kyllä mun ymmärtääkseni syntynyt paljon sen jälkeen kuin vaikka fantasiakirjallisuus?

Katja: Joo, kyllä. Näin se on. Tavallaan se on nimenomaan se, että on yritetty löytää se semmoinen katto, minkä alle nämä kaikki menee. Varsinkin koska nuo rajat on tosi häilyviä. Sehän se on, että kun mä luin kaikkia eri tutkijoiden näkemyksiä siitä, mitä fantasia on, niin jotkut oli silleen, että se on genre, se on trooppi, se on tyylikeino, ei ole mitään fantasiaa olemassakaan. Sitten mä oon silleen jaa. [naurahtelua] Kuitenkin se nykyfantasia, mitä me ymmärretään tämmöiseksi perinteiseksi fantasiaksi, anglosaksinen fantasia, tällainen tolkienilainen fantasia, siitähän lähtee tämä perinne ja sitten miten muut on sitä jatkaneet. Että on niitä erilaisia maailmoja, jotka sitten liittyy toisiinsa. Meidän maailma ja fantasiamaailma ja erilaiset tavat, miten ne liittyy ja yhdistyy.

Sitten se, että minkä takia mä en käyttänyt sitä, on nimenomaan se, että kun nuo on nimenomaan fantasiamaailmoja ja mä pystyin erottelemaan niitä, että nämä on fantasiamaailmoja. Vaikka siellä on tietynlaisia kauhuelementtejä, kun puhutaan kummituksista, mutta fantasiassakin voi olla kummituksia. Se, että mikä tavallaan se intentio on, että onko tarkoitus pelotella lukijaa, onko se tarkoitus olla kauhutarina vai ei. Niin eihän Rosa ole koskaan tarkoittanut tehdä kauhutarinoita. Eihän Disney voi olla kauhutarinoitten kertoja. Meillä on sääntöjä Disneyllä. Ja sitten taas se scifi. Niin vaikka Rosa pyrkii tietynlaiseen tieteellisyyteen, että selitetään asioita, mutta se on hyvin pseudotiedettä. Heitellään hienoja sanoja ja ajatellaan, että tämä ehkä kuulostaisi siltä, että tämä voisi olla jokin omituinen laite tai vehje. Siellä ne ankat vaan hyppivät, ja niillä on säröjä jossakin maskissa. Avaruudessa tyhjiössä menevät. Se ei ole mitään kuitenkaan sellaista, että sitä voisi sanoa ehkä scifiksi. Se oli ehkä semmoinen tieteisfantasianäkökulma, minkä mä otin. Siellä on piirteitä niistä, mutta mä kuitenkin päädyin siihen, että se on fantasiaa, jossa on sitten taas vähän erilaisia otteita niistä muista lähigenreistä.

Jarkko: Taisit tosiaan todeta siellä väitöskirjassasi myöskin juuri tästä, että Rosa ei oikeastaan pyri scifissä tarkkuuteen, kun sitten taas historiallisissa tapahtumissa pyrkii kuitenkin kuvaamaan oikeita historiallisia henkilöitä, tapahtumia ja paikkoja. Joskin nyt tietysti omalla twistillään, mikä tuo ankat mukaan niihin tarinoihin. Mulla vähän tuli semmoinen olo niistä, että on jotenkin hirveästi yritetty vetää sitä rajaa, mutta se on ilmiselvästi todella haasteellista ja vaikeaa, koska todella usein fantasia sisältää scifielementtejä ja toisinpäin.

Katja: Joo ja kauhuelementtejä.

Jarkko: Niin.

Katja: Varmaan toki tehän voitte sen kommentoida, että yksi syy, minkä takia pitäisi tehdä niitä rajanvetoja, niin kirjasto, mihin luokkaan te laitatte tämän kirjan.

Minna: Kyllä.

Katja: Tai sitten myös kustantajat, että millä tavalla he myyvät sitä. Sen takia esimerkiksi tämä jyväskyläläinen Pasi Ilmari Jääskeläinen inhoaa myös näitä genrerajoja. Hänhän kirjoittaa kuitenkin maagista realismia tietyllä tavalla tai reaalifantasiaa, kuten hän itse sanoo. Tietyt kirjailijat eivät halua mennä sinne, että heidän teoksensa laitettaisiin fantasiahyllyyn, vaikka se on fantasiaa tiettyjen määritelmien mukaan. Tietyt lokerot on hyviä tietyissä tilanteissa, mutta kirjailijat eivät itse välttämättä halua mennä sinne lokeroon. Se on just sitten se. Ja sitten kun tutkijat päättää itse, että mihinkäs lokeroon minä näitä nyt laitan, niin sekin on kanssa oma juttunsa. Kaikilla on ehkä omat tapansa tehdä sitä rajojen vetoa, mutta se on välillä tosi vaikeaa.

Minna: Niin ja siis se, että esimerkiksi Johanna Sinisalo on todennut, että melkein nämä genret saisi poistaa kirjastoista, koska jotkut lukijat eivät ihan periaatteesta mene sinne fantasiahyllylle. Jos se on siellä niin sanotusti genrettömissä yleisromaaneissa, silloin sitä lainataan enemmän ja ehkä kirjakaupoissa myydään enemmän. Ja nyt esimerkiksi pistin merkille, että Pasi Ilmari Jääskeläisen Finlandia-ehdokkaana on ollut Kuurupiilon anatomia on luokiteltu ihan vaan ns. normaaliksi romaaniksi. Ei löydy fantasiasta tai scifistä. Kun sitten taas esimerkiksi vaikka Sielut kulkevat sateessa on kyllä meillä luokiteltu kauhuksi. Jos haluaa, että kirja myy, silloin ehkä ei kannata laittaa sille mitään genreä. Mutta näistä voi aina sitten keskustella. Monet fantasiakirjailijat ovat sitä mieltä, että genret vaan pois, niin kaikki ennakkoluuloisetkin ihmiset paremmin lukevat niitä kirjoja.

Marko: Mulla tuli tuon kirjan myynnin lisäksi mieleen myös semmoinen ajatus, että ehkä tuossa on kyse myös ikäkausista. Jos nuorille aloitteleville ala-asteikäisille sanotaan vaikka, tulisi tämä, että kaikki olisi yhtä valtavaa monoliittia, niin sehän olisi hankala silloin hahmottaa, että mikä on minkäkinlaista kirjallisuutta. Mä ajattelen musiikin kautta silleen, että en koskaan ajattele genrejä. En myöskään elokuvissa ja kirjoissa tai sarjakuvissakaan. Mutta jos ne kokonaan poistettaisiin vaikka meiltä kirjastosta, mä näen siinä monta ongelmakohtaakin.

Minna: Joo, ehdottomasti. Ei ole yksiselitteinen asia, mutta erittäin mielenkiintoista keskustelua.

Marko: Tämä on ollut aivan mahtavaa.

Minna: Kyllä.

Marko: Onko meillä vielä jotain?

Minna: Joo. Musta tuntuu, että ehkä suurimmat on tässä kohtaa käyty läpi.

Marko: Tuleeko sinulla Katja itselläsi vielä mieleen jotain, mitä haluaisit painottaa tai kertoa?

Katja: Noniin. Heti paha kysymys tähän loppupäähän.

Marko: Joo, me olemme erikoistuneet niihin [naurahtelua].

Katja: En mä ehkä muuta kuin se, mitä mä jo sanoin, että lukekaa Aku Ankkaa, koska se on oikeasti tosi laadukasta. Aku Ankka -lehti ja sitten jos tuntuu, että ei tätä, niin sitten niitä taskukirjoja, koska kaikki taskukirjojen tuotanto tulee nykyisin Italiasta ja voi vitsi, siellä on oikeasti tosi hämmentäviä asioita. Yksi semmoinen kaunis tarina Italiasta oli se, miten kertojalaatikot hyökkäävät Mikin ja Hessun kimppuun. Tällainen metatason juttu. He tajuavat, että nyt ollaan sarjakuvassa ja sarjakuvan elementit käyvät päälle. Siinä menee maailmat sekaisin kauniisti.

Marko: Puhuttiin aiemminkin hieman Taikaviitasta. Itse luin vastikään tarinan, missä Taikaviitta kohtaa Kumi-Kallen. Kumi-Kalle on ilmeisesti Pelle Pelottoman analyysin perusteella ulkoavaruudesta oleva ankkatyyppinen hahmo, joka käyttää ravinnokseen purukumia, ja hän sitten varastaa kaikki Ankkalinnan [nauraa] purukumiautomaatit. Mä luin sitä itse asiassa pari viikkoa osana valmistautumista tähän. Se on mun oma lapsuuden nostalginen juttu. Sitten kun sitä vuosien jälkeen luki, oli sillain, että tämä on niin hervoton idea. Ja mistä muualta kuin Italiasta sekään.

Katja: Mm.

Jarkko: Tuosta muuten hyvä vetää vielä tuohon semmoinen, mistä huomaa tämän ajallisen kehityksen ja näiden hahmojen kehityksen. Se oli jotenkin just se, että kun Akuhan on perinteisesti ollut se semmoinen antisankari, että ensiksi se oli vain tuittupää, sitten sen jälkeen se oli vähän niin kuin antisankari. Sitten tässä Taikaviitassa tuli lapsena semmoinen, että jes, nyt siitä tuli jotain [nauraa].

Marko: Niin ja siis...

Jarkko: Se oli vähän niin kuin semmoinen Akun elämän huipentuma tämä Taikaviitta.

Marko: Kyllä, kyllä. Ja siis Taikaviittahan niissä alkuperäisissä tarinoissa maksoi potut pottuina Hannu Hanhelle ja Roope Sedälle. Siitä tuli tämmöinen vigilante-hahmo vasta vähän myöhemmin. Aku pääsi siinä purkamaan omat traumansa oikein kertakaikkisesti [naurahtelee]. Hauska aikuisena sitten löytää tämä taso siitä hahmosta, vaikka tosiaan silloin natiaisena on ollut vaan silleen, että vitsi, onpa vetävä hahmo. No joo, tämä meni nyt Taikaviitta-fiilistelyihin. Sitten ehkä vihoviimeisenä kyssärinä, ellei muilla tule mitään mieleen. Kertoisitko ehkä jotain lukuvinkkejä? Voi olla myös elokuva- tai musiikkivinkkejä, mutta ehkä kirjastossa kun ollaan, niin lukuvinkkejä.

Katja: Joo. Mä näitä vähän tuossa mietin. Ainakin sanoisin, että tähän maailmanaikaan tarvitaan sellaista hyvän mielen scifiä, joten mä suosittelen Becky Chambersia. Häneltä on nyt Hertta Kustannus somentanut tämän Veisu luonnonkoneille, ja sen jatko-osa on tulossa kohtapuoliin. Siinä on sellainen tulevaisuuden kuva, jossa ihmiset on oikeasti ihmisiä toisilleen. Ja myös hänen tämä scifisarjansa, jota ei ole suomennettu, jonka eka osa on The Long Way to a Small Angry Planet. Neliosainen sarja, jossa jokainen kirja on itsenäinen. Se on sellaista todella hyvän mielen scifiä. Tietää, että asiat järjestyy ja ihmiset on oikeasti mukavia ja ihmiset on mukavia erilaisille tyypeille. Se on sellaista, mitä suosittelen.

Ja ehkä kauhun puolelta mun viime vuoden löytö T. Kingfisher, joka oli vieraana Finnconissa viime kesänä. Häneltä ihan mitä tahansa, niin se on aivan loistavaa. Erityisen paljon pidin tällaisesta, kun hän käyttää tosi paljon satuja hyödykseen, niin semmoinen teos kuin A Wizard's Guide to Defensive Baking. Häneltä ei ole kanssa suomennettu vielä mitään, mutta englanniksi kyllä kirjastosta löytyy näitä tosi hyvin. Ja sarjakuvista mitä tahansa JP Ahoselta. Erityisesti musaihmisille tietenkin Perkeros, missä parhaalla tavalla sarjakuva käyttää musiikkia, mitä voi. Ja sitten tietysti nämä Belzebubs-sarjakuvat myös, tätä ihanaa tummaa huumoria. Näitä nyt ainakin suosittelen tähän loppuun.

Ja itse asiassa viimeinen suositus. Vaikka mulla on ehkä semmoinen pieni antipatia piirrosjälkeä kohtaan, mutta kyllä mä suosittelen uutta DuckTales-animaatiota. Ihan vaan sen takia, koska ankanpoikien äiti Della Ankka. Hänen tarinansa kerrotaan siellä ja ensimmäistä kertaa näytetään, mitä tapahtui Della Ankalle. Ja se on aivan huikeata. Siinä päästään ehkä siihen, että nyt meillä on seikkaileva äiti, ja meillä on vahvoja naishahmoja siinä. Miten naishahmot on kehittyneet uudessa DuckTalesissa, se on ihan parasta. Olen kirjoittamassa tästä nimenomaan myös siihen mun tämänhetkiseen työllä olevan artikkeliin.

Minna: Loistavaa. Mikäs olikaan tämä Della Ankan sukulaisuussuhde Roope-setään? Mites tämä nyt meni?

Katja: No siis Della ja Aku on kaksosia, ja heidän äitinsä on Hortensia, joka on Roopen sisko. Ja Hortensiahan on oikein kunnon äkäpussi, joten sieltähän tämä äkäpussi on sitten periytynyt sekä Akulle että Dellalle.

Minna: No niin, loistavaa.

Marko: Ja populaarikulttuurin myöhemmissä vaiheissa myös Wolverinelle [nauraa].

Katja: Mn, seuraava askel.

Minna: Kyllä.

Marko: Hei, todella paljon kiitoksia, että sinulla oli aikaa osallistua tähän meidän podcastiin. Tämä oli tosi hieno keskustelu.

Katja: Kiitos, että kutsuitte.

Minna: Kiitos paljon.

Jarkko: Kiitoksia Katja Kontturi. Tässä oli nyt tämä Don Rosan syvä luotaus. Katja Kontturin kirjaahan löytää sitten kohtapuoliin kirjastoista ja kirjakaupoista.

Minna: Tai kirjakaupoissa on jo, mutta kirjastossa vielä odotellaan, että tulee luetteloinnista.

Jarkko: Kirjastossa odotellaan, että päästään nauttimaan tästä kirjasta. Seuraavaan kertaan näissä tunnelmissa.

Minna: Kiitos.

[letkeää musiikkia]

Marko: Aivan huikeata. Minä tykkäsin tästä suuresti.