Hyvinvoinnin polulla

Vapaaehtoisena toimiessa voi tehdä hyvää sekä muille että itselleen. Reumaliiton ja reumayhdistysten toiminnassa mukana olevat noin 2300 vapaaehtoista mahdollistavat sen, ettei kenenkään tarvitse sairastaa yksin. Kiinnostaako vapaaehtoisuus tai yhdistystoiminta kuitenkaan enää entiseen tapaan? Tässä jaksossa kuullaan kahden nuoren reumayhdistyksessä vapaaehtoisena toimivan henkilön kokemuksia. Mikä Runoa ja Mattia on houkutellut vapaaehtoistehtäviin, ja mitä kaikkea vapaaehtoisrooli onkaan heille antanut? 

What is Hyvinvoinnin polulla?

Hyvinvoinnin polulla on Reumaliiton podcastsarja, jonka jaksoissa keskustelemassa on ihan tavallisia ihmisiä, joiden elämää reumasairaus värittää. Jaksoissa keskustellaan arjen hyvinvoinnista, sekä erityisesti siitä, millaiset asiat haastavat reumasairauksia sairastavien ihmisten hyvinvointia ja mitä meistä jokainen voi tehdä vahvistaakseen omaa hyvinvointiaan. Jaksoissa kuullaan myös asiantuntijoiden vinkkejä hyvinvoinnin tueksi. Ota sinäkin askel hyvinvoinnin polulle!

Hyvinvoinnin polulla -podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta (2023–2026), jota rahoittaa STEA.

Lisää sisältöjä hyvinvointisi tueksi löydät Oman hyvinvoinnin polulta Reumaliiton verkkosivulta: https://reumaliitto.fi/hyvinvoinnin-tueksi

Runo

Pidetään mielessä se, että ollaan kuitenkin vapaaehtoisia ja että ei pidä liikaa vaatia keneltäkään silloin, ei myöskään itseltään. Semmoinen tietynlainen joustavuus, mä luulen, on semmoinen tärkeä tekijä.

Sanni

Tervetuloa Hyvinvoinnin polulla -podcastin pariin. Mun nimi on Sanni ja työskentelen Suomen Reumaliiton Omahoitopolku-hankkeessa. Tämän podcastin jaksoissa mun kanssa on keskustelemassa ihan tavallisia ihmisiä, joiden elämää reumasairaus värittää. Me keskustellaan arjen hyvinvoinnista, erityisesti reumasairauden näkökulmasta.
Vapaaehtoistoiminnassa pääsee usein auttamaan muita ihmisiä ja sieltä voi löytää myös merkityksellistä tekemistä itseä kiinnostavien aiheiden parissa.

Vapaaehtoistoimintaan ja esimerkiksi yhdistystoimintaan liittyy vahvasti myös yhteisöllisyys ja yhteiseen tekemiseen osallistuminen, mikä on tärkeää meistä kaikkien hyvinvoinnille. Reumayhteisössä eli Reumaliiton ja reuma- ja tulesyhdistysten toiminnassa on mukana noin 2300 vapaaehtoista, jotka toimivat erilaisissa rooleissa ja mahdollistavat kukin omalta osaltaan sitä, ettei kenenkään tarvitsisi sairastaa yksin.

Mutta kiinnostaako yhdistystoiminta tai muu vapaaehtoistoiminta kuitenkaan enää kuten ennen? Ja millaisia merkityksiä esimerkiksi nuoret ihmiset vapaaehtoisuudelta hakevat? Mun kanssa näistä aiheista on keskustelemassa tänään Matti ja Runo. Tervetuloa teille tänne keskusteluun.

Runo ja Matti

Kiitos.

Sanni

Haluaisitteko te aloittaa lyhyesti esittäytymällä? Aloitatko vaikka Runo?

Runo

Mun nimi on Runo Nopanen. Mä oon 32-vuotias tamperelainen, mutta alun perin kotoisin Kymenlaaksosta. Mulla diagnosoitiin vuonna 2020 vaskuliitti sellaista sorttia kuin granulomatoottinen polyangiitti. Se on aikaisemmin tunnettu nimellä Wegenerin tauti tai Wegenerin granulomatoosi. Ja siitä on nyt sitten kesällä heinäkuussa kuusi vuotta, mutta mulla on ollut niitä oireita mielestäni jo nelisen vuotta sitä diagnoosia edeltävästi eli sairaus oikeastaan ehkä täyttää kymmenisen vuotta. Ja oon vaskuliittiyhdistyksen puheenjohtaja ollut kolme kuukautta.

Sanni

No niin, eli sellainen uusi rooli.

Runo

Joo.

Sanni

Kiitos.

Matti

Hauska tutustua kaikille. Mä oon Virkusen Matti, Vantaan reumayhdistys ry:n puheenjohtaja. Tulin korona-aikana, pahin korona oli mennyt ohi ja silloin puheenjohtajaksi pääsin. Mä oon paljasjalkainen vantaalainen. Pieni hairahdus Töölön puolella puoli vuotta, mutta takaisin Vantaan maanperällä. 33-vuotias tänä kesänä eli nyt 32. Mulla oireiden diagnosointi meni niin, että noin 15 vuotta sitten, ennen vanhojen tansseja todettiin ja sitä alettiin sitten selvittelemään. Isäni kanssa läksyjä kävimme tekemään lattialla ja tuonne alaselkään, minä sanoin aina, että peppuun koskee, niin siitä sitten alkoi tämä hoidon etsintä. Selkärankareuma on kansankielinen nimi, virallinen diagnoosi taitaa olla muu tulehduksellinen sairaus, mutta samat oireet ja käytännössä sama sairaus.

Sanni

Kyllä vaan. Tervetuloa myös Matille. Te olette molemmat siis mukana vapaaehtoistoiminnassa ja itse asiassa molemmat puheenjohtajina reumayhdistyksessä. Matti on ollut vähän kauemmin ja Runo aika pienen hetken.

Runo

Varsin tuore tässä kohtaa.

Sanni

Kyllä. Haluaisitteko te kertoa siitä, että mitä tämä puheenjohtajan rooli on antanut teille tai vapaaehtoistoiminta ylipäätään?

Matti

Jos mä vaikka aloitan tässä kohtaa. Paljon. Ja miten sen sanoisi? Siis olen yhdistykseni nuorin jäsen tällä hetkellä. Meitä on noin reilu 400 ja yhdistyksen keski-ikä taitaa olla joku 67 vuotta. Paljon elämänkokemusta muilta, mutta vertaista. Ja myös toivottavasti on pystynyt antaa muille yhdistyksen jäsenille jotain sitten omasta osaamisestani. Että se varmaan tässä on lähtökohtaisesti.

Runo

Joo. Mähän siis tulin yhdistystoimintaan mukaan vasta 2024. Mä en ole koskaan aikaisemmin ollut missään yhdistystoiminnassa, mutta sitten 2024 olin vaskuliittiyhdistyksen järjestämässä vertaistapaamisessa ja sitten siellä eräs hallituksen jäsen kysyi minulta, että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan. Mä rohkeasti suostuin. Sitten musta tuli hyvin äkkiä sihteeri. Ehdin toimia kaksi vuotta sihteerinä ja nyt sitten hyppäsin puheenjohtajan ehkä vähän jännittävän suuruisiin saappaisiin. En oikein tiedä vielä, mitä tulevan pitää, mutta se on ehkä yksi niistä asioista, mikä siinä myös kiinnostaa, että sitten mä opin uusia asioita, joita mä en osaa ennalta välttämättä edes odottaa. Ja sitten kuitenkin on hyvä porukka ympärillä, niin se tuntuu turvalliselta opetellakin, että en mä nyt siinä ihan omillani onneksi ole suinkaan. Mäkin oon meidän yhdistyksen nuorisopuolta. En kyllä tiedä, olenko virallisesti nuorin, mutta se keski-ikä on varmaan aika samantyyppinen kuin teilläkin. Ja hallituksessa kyllä olen nuorin.

Matti

Joo, mä olin taas itse asiassa toisen järjestön toiminnassa mukana vapaaehtoisena ja sitten Vantaan reumayhdistyksessä tarvittiin puheenjohtajaa ja sitten kysyttiin, että lähtisinkö mukaan, kun omaan hieman kokemusta muualta ja sitten suostuin. Mutta myös ehkä se, mitä se on antanut, on myös ollut se, että pystyy tuottamaan myös vähän niin kuin joululahjan antaa, niin antamisen iloa, niin myös sitä toteuttamisen iloa, että mitä järjestetään ja siitä sitten pääasiassa hyvää palautetta tulee, niin se on myös ehkä se suurin itselleen tuoma mukavuus. Ja on joku, mikä yhdistää meitä kaikkia ja se on ehkä käytännössä se sairaus.

Runo

Joo, kyllä, että palkitsevin tunne on ehkä se, kun tapaa jonkun, joka ei ole tiennyt yhdistyksestä ja jonka vaskuliittidiagnoosi ei ole välttämättä hirveän vanha, että se on vasta saanut diagnoosin ja sitten saa meidän kautta lisää tietoa ja tietoa vertaistuesta ja tämmöisistä, niin se on hirveän palkitseva tunne. Se on kauhean kivaa sillä tavalla konkreettisesti jotenkin auttaminen, mutta tykkään myös siitä taustatyöstä, kaikesta semmoisesta viestintätyyppisestä asiasta, niin se on kiinnostavaa. Tuossa oppii tosi paljon. Sen takia on kiva olla mukana.

Sanni

Kyllä, eli pääsee oppimaan uutta ja käyttämään omia taitoja ja vahvuuksia myös hyödyksi. Ja auttamaan muita ja tosiaan järjestämään sitä toimintaa, mistä voi olla monelle hyötyä.

Runo

Kyllä.

Sanni

Joo. Matti tai te molemmat jo viittasittekin jo siihen, että olette ehkä siellä keski-iän nuoremmalla puolella tai ehkä jopa nuorimpia teidän yhdistyksessä. Ja niinhän se on, että monissa reumayhdistyksissä ja varmasti muissakin potilasyhdistyksissä on aika tyypillistä, että vapaaehtoiset on vähän iäkkäämpiä. Monet kokee, että nuoria ihmisiä on hankala saada mukaan toimintaan, niin osaatteko sanoa, että mikä siitä huolimatta on teidät innostanut mukaan yhdistystoimintaan?

Matti

Varmaan se suora kontakti, eli yleensä mihin tahansa toimintaan lähtee mukaan, niin se on ystävän tai jonkun muun kontekstin kautta. Harvemmin välttämättä menee sillä tavalla, että minä haluan nyt mennä tekemään tuota asiaa tai jotain muuta vastaavaa. Toki on varmasti näitäkin tapauksia, mutta monesti se on se henkilökohtainen kontakti. Toki jäsenistöön kun tullaan, itsekin kävin reumapolilla, sain diagnoosin, en ole toki siellä enää aktiivihoidossa vaan terveyskeskuksessa, mutta sitten sinne alkuinfoon, jonka Reumaliitto Meilahden sairaalassa järjesti niille tuoreille diagnoosin saaneille, ketkä haluaa tulla mukaan, niin toki se oli se, että tuli jäseneksi, mutta kuinka sitten siitä jäsenyydestä eteenpäin saadaan aktivoitua niitä ihmisiä.

Sanni

Joo, niin se oli varmaan joku tämmöinen ensitietopäivä.

Matti

Joo ensitietopäivä ja olen sitten ollut toki muutenkin sitten puhumassa myös niin kuin reumayhdistyksestä ja Reumaliitosta.

Sanni

Joo.

Runo

Just joo. Mullakin oli tietyllä tapaa suora kontakti, mutta ei niin, että olisi ollut ketään varsinaisesti tuttua tai ystävää mukana näissä jutuissa, vaan se, että vertaistapaamisissa tosiaan suoraan kysyttiin. Kenties sitten sen verran avuliaana ihmisenä halusin sanoa, että totta kai mä tulen mukaan. Siellä oli vaan niissä tapaamisissa, missä olin käynyt, niin ollut hyvä fiilis. Ja sitten itselle ensimmäinen kerta, kun kuulin sanan vaskuliitti, saatikka sitten granulomatoottinen polyangiitti, joka piti kirjoittaa paperille ja sitten opetella sitä, niin oli se hetki, kun sai sen diagnoosin, niin se tuntui sitten hirveän tärkeältä päästä auttamaan muita, jotka on samassa semmoisessa ehkä hämmentävässä ja vähän pelottavassa tilanteessa. Se vaikutti sitten hyvältä tavalta päästä toteuttamaan sitä, että lähtisi mukaan hallitustoimintaan aktiivisena, niin sitä kautta.

Sanni

Eli teitä on molempia ikään kuin suoraan kysytty sinne, että se on ollut se ehkä perimmäinen, millä te olette sinne sitten lähtenyt. Mitä te luulette, Runo mainitsitkin siitä, että ylipäätään siellä oli hyvä ilmapiiri jo silloin, kun olit siinä alun perin mukana, mutta keksittekö jotain muita asioita, jotka on auttanut siinä, että sinne on ollut helppo päästä mukaan tai mikä siinä on alussa auttanut pääsemään alkuun siinä vapaaehtoisroolissa?

Matti

Mä veikkaan, että tunku ei ole liikaa, että siinä yleensä helposti pääsee. Mutta se mikä on ehkä itseäni auttanut siinä puheenjohtajuudessa, on ollut se, että keitä sitten hallituksessa on ollut mukana tai itse asiassa ihan pelkästään vapaaehtoistoiminnassa mukana. Eli kaikki työ ei kasaantunut itselle tehtäväksi, vaan se jakaantuu muille, on ne sitten rahastonhoitajia tai tapahtumavastaavia tai liikuntavastaavia ja yhdessä tehdään sitä hommaa. Niin ehkä se on se, mikä on helpottanut ehkä jäämään puheenjohtajaksi, versus jos se olisi kaikki sen päivätyön päälle vielä tehdään vapaaehtoistyötä, mikä on itsessään hyvin tärkeää, mutta sitten jos se työmäärä olisi suuri, niin olisiko sitten jättänyt homman seuraavalle jo vähän aikaisemmassa vaiheessa, jo muutama vuosi sitten, vaikka vielä tässä sitten pyöritään mukana.

Sanni

Niinpä. Eli se, että sitä vastuuta pystyy jakamaan useamman kesken.

Matti

Kyllä, mutta myös se yhteisöllisyys kaikkinensa. Jäsenten, jotka osallistuu tapahtumaan ja niiden kanssa, jotka sitten tekee sitä vapaaehtoistyötä ja koordinoi sitä toimintaa.

Runo

Joo, kyllä. Siis siellähän ystävystyy sitten kyllä, kun rohkeasti lähtee mukaan, niin siitä tulee toivottavasti semmoinen kiva porukka. Ja itse asiassa nyt kun Matti mainitsi tuon, ettei sitten töiden päälle jaksa välttämättä tehdä, niin tajusin, että mullahan tämä elämäntilanne hirveästi vaikuttaa siihen, että mä oon näinkin hanakasti jäänyt tähän mukaan. Mä oon nyt sitten pitkäaikaistyötön. Mä oon ollut kaksi vuotta työttömänä suoraan valmistumisen jälkeen, kun tällä tavalla ei niin hyville työmarkkinoille valmistuin suoraan, niin tämä on ollut kauhean hyvää, mielekästä, kehittävää, palkitsevaa tekemistä sillä aikaa, kun hakee niitä töitä, että se on tietysti se toinen puoli siinä. Mä luulen, että tosi monella nuoremmalla ihmisellä saattaa olla aika paljon tekemistä elämässä, jos on aktiivisesti mukana työelämässä tai on pieniä lapsia tai mitä nyt onkaan, niin se ei ole sitten niin helppo semmoinen asema lähteä sitten vielä tekemään ekstraa. Mutta siinä ehkä auttaa se, jos on semmoisia selkeästi rajattuja ja määriteltyjä rooleja ja tehtäviä, joissa on joustoa ja että se ilmapiiri on sellainen, että aina saa kysyä ja on mahdollista ilmoittaa, että mä en nyt tällä kertaa pystykään tekemään tätä jotain asiaa. Se auttaa varmasti.

Matti

Ja mikä ehkä vielä tähän liittyy, se mitä mainitsin jo aikaisemmin, että on yhteinen tekijä, on eri taustoissa olevia ihmisiä, on eri ikäisiä. Meitä on hyvin erityyppisiä ihmisiä siinä samassa tehtävässä tai siinä yhdistyksen jäsenenä ja aktiivisena, mutta meillä on kuitenkin joku yhteinen tekijä ja se on se sairaus, niin se on musta myös äärettömän arvokasta koko tässä toiminnassa, mitä me tehdään järjestökentällä.

Runo

Joo, oon samaa mieltä. Se on niin kuin mahtavaa huomata, että varmaan mitään muuta kautta ei tulisi tämmöistä samanlaista porukkaa yhteen, että se vaatii jonkun tällaisen ratkaisevan. Muutenhan helposti on paljonkin asioita yhteisenä sen oman tuttavapiirin kanssa, mutta sitten kun on tämän tyyppinen asia, niin jos siellä on vaan se sairaus. Niin sitten on tosi erilaisia ihmisiä mukana.

Sanni

Eli paljon semmoisia ihmisiä, joihin ei olisi välttämättä tutustunut tai törmännyt missään, jos ei olisi lähtenyt mukaan.

Runo

Niin, kyllä. Hienoja ihmisiä.

Sanni

Kyllä. No osaatteko sanoa vielä siitä hyvästä ilmapiiristä. Runo muutamia asioita sanoitkin, että siellä hallituksen työskentelyssä on auttanut se, että on aina voinut kysyä ja muuta, mutta mikä ylipäätään teidän mielestä luo hyvää ilmapiiriä, mikä on auttanut pääsemään mukaan?

Matti

Hyvä kysymys. Mä en keksi mitään yksittäistä, kun se on kaikkien tekijöiden summa käytännössä se yhteinen ilmapiiri, mistä se koostuu.

Runo

Joo, kyllä se on niin kuin henkilökemiatkin on semmoinen vaikeasti määriteltävä ja mitattavissa oleva asia, mutta ihan varmasti semmoisilla on roolinsa siinä, että minkälaiseksi se ilmapiiri muodostuu. Mutta sitten voi tehdä myös tietoisesti töitä sen eteen, että rakentaa semmoisen mahdollisimman avoimen ja hyväksyvän ilmapiirin. Ja se on sitten ehkä puheenjohtajan tehtävä. Mielestäni edeltäjäni onnistui siinä oikein hyvin ja pyrin itse myös onnistumaan, että ei laiteta liikaa paineita kenellekään ja ollaan ymmärtäväisiä ja tuetaan kaikkia, jotka tekee. Ja muistetaan kiittää ja pidetään mielessä se, että ollaan kuitenkin vapaaehtoisia ja että ei pidä liikaa vaatia keneltäkään silloin, ei myöskään itseltään. Semmoinen tietynlainen joustavuus, mä luulen, on semmoinen tärkeä tekijä tuossa.

Matti

Joo ja itse asiassa kiitos on aika tärkeä. Se on ihan omassa yksityiselämässä tai järjestötoiminnassa tai työelämässä tai ihan missä tahansa, niin se merkitsee paljon. Ja ehkä tässä nyt, jos mietin tätä omaa, onko se nyt 5 vai 6 vuotta tässä tulee täyteen puheenjohtajana, niin juuri se armollisuus itseään kohtaan, mutta sekin liittyy moneen asiaan, mutta etenkin tässä esimerkiksi loppuvuosi, meillä pääkaupunkiseudun yhdistysten yhteinen Luuvalo-lehti ilmestyy vuoden alussa ja kesän lopussa ja niiden tekeminen ja liikunta-avustukset ja kaikki muut, niin siinä kasaantuu tiettyjä tekijöitä kuitenkin puheenjohtajalle tehtäväksi. Mutta sitten mäkin olen itse ajatellut, että ole armollinen itsellesi. Jos joku sähköposti unohtuu, niin se unohtuu. Ei ole niin vakavaa. Ja ihmiset toki myös sen ymmärtää.

Sanni

Kyllä, kyllä. Eli on armollinen itseään ja muita kohtaan, niin sillä pääsee pitkälle.

Matti

Juuri näin.

Sanni

Ja Matti sanoit hyvin tuossa äsken, että se on se yhteinen ilmapiiri, että meistä jokainen tuo tavallaan jotain siihen ilmapiiriin, niin se on hyvä pitää mielessä, että jokainen vaikuttaa siihen omalla käytöksellään. Tosi hyviä huomioita teiltä ja nämä asiat on tärkeitä paitsi yhdistystoiminnassa, niin ihan kaikessa yhdessä tekemisessä ja siinä, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua toimintaan ja tervetullut olo sinne omana itsenään.
Runo ja Matti toimii molemmat yhdistyksen puheenjohtajina, mutta yhdistyksissä on monia muitakin semmoisia pienempiä ja suurempia tehtäviä, joissa vapaaehtoisena voi päästä vaikuttamaan ja järjestämään toimintaa ja antamaan vertaistukea toisille sairastaville. Onko teillä Runo ja Matti jotakin semmoista, mitä voisitte sanoa ihmisille, jotka pohtii, että uskaltaisiko lähteä johonkin vapaaehtoistehtävään tai sitten vaikka ihan jäseneksi yhdistykseen mukaan sinne toimintaan?

Runo

No ihan ensimmäisenä tietysti se, että aina kannattaa rohkeasti lähteä, että se voi olla yllättävän kivaa ja palkitsevaa. Ja jos se vähän jo valmiiksi kiinnostaa, niin se voisi kertoa siitä, että se on sitten oikeastikin kivaa. Ja ei tosiaan tarvitse heti lähdöstä sitoutua mihinkään neljän vuoden johonkin luottamuspestiin, että se voi olla niinkin pientä kuin että tulee Olka-pisteelle sairaalaan vapaaehtoiseksi yhdeksi iltapäiväksi tai lipaskerääjäksi Pieni Ele -keräykseen vaalien aikana tai pitää jonkun yhden vertaistapaamisen, että lähtee kokeilemaan ja sitten rohkeasti kysyy, jos on jotain, mitä ei tiedä tai missä tarvitsisi tukea.

Matti

Joo, mä mietin vielä sitä alkuperäistä kysymystä, mutta jos mä jatkan, mitä Runo mainitsi, niin mä näen ne myös kahtenakin tekijänä. On ihmisiä, jotka haluaa kannatuksen vuoksi maksaa sen jäsenmaksun, mutta sitten on myös ihmisiä, no nämä on ehkä marginaalisia, mutta sitten voi olla myös, että se jäsenmaksukin on liian suuri panostus, mutta mikäänhän ei estä toimimasta kuitenkaan yhdistyksen vapaaehtoisena.

Runo

Se on totta ja tosi hyvä huomio.

Matti

Joo, että mieluummin, jos mä nyt henkilökohtaisesti miettisin, niin voisin maksaa jonkun jäsenmaksun sen puolesta, että hän tulee vapaaehtoiseksi ja haluaa olla aktiivinen, jos nyt ihan karrikoiden todetaan tai annetaan jäsenyys siis ilmaiseksi, jos pitäisi näin tehdä. Mutta siis mikään ei estä, koska se ihmisen tekemä työ, vapaaehtoistyö on huomattavasti paljon arvokkaampaa kuin se, mitä yhdistyksen tilille sitten jäsenmaksua käytännössä kilahtaa.

Runo

Kyllä joo, ja siis meilläkään vapaaehtoisena toimiminen ei missään nimessä vaadi sitä, että on jäsen, että ihan kaikki on tervetulleita kertaluontoisesti tai pidemmin olemaan vapaaehtoisena.

Matti

Vaikka se on siis toki harvinaisempaa, mutta siis sanotetaan ääneen ja myös se, että juuri niin rohkeasti vaan mukaan yhteen tapahtumaan tai näin poispäin, niin mikään ei mikään ei estä ja sitouta.

Runo

Joo, ainakin omasta puolestani väitän, että en harmistu ollenkaan, jos joku uteliaisuuttaan vaikka vaan kysyy, että minkälaisia mahdollisuuksia olisi, ja sitten sanookin, että no itse asiassa en mä taidakaan nyt pystyä tähän. En ollenkaan pahastu.

Sanni

Jep, että jos ottaa vaan rohkeasti yhteyttä ja sitten jos näyttää, että ne ei ole itselle sopivia, niin sitten ei ole.

Runo

Niin kyllä.

Matti

Ja vielä itse asiassa sekin, että nythän on paljon yksinäisyyttäkin, on ehkä enemmän iäkkäämmissä ikäpolvissa, niin on se järjestöt, mikä tahansa kunnan toiminta tai jonkun seurakunnan toiminta tai mikä tahansa, niin kuitenkin siellä on se yhteisö ja voi saada tuttuja ja tulla sitä myös aktiivisuutta elämään. Tämä on yksi semmoinen huomio, mikä ei välttämättä meille aina täysin näy, eikä sitä pysty myöskään mittaamaan.

Sanni

Totta, sehän on ihan ensiarvoisen tärkeätä meidän etenkin mielen hyvinvoinnille, että osallistuu jonkinlaiseen toimintaan ja erityisesti semmoiseen, mikä on jotenkin itselle merkityksellistä.

Runo

Kyllä, joo.

Sanni

Kyllä, mutta tosi hyviä huomioita teiltä. Ja kiitos, että te tulitte vieraaksi tähän podcastiin ja kerroitte kokemuksianne tärkeistä vapaaehtoistehtävistä. Ja kiitos, että te toimitte vapaaehtoisina reumayhteisössä.

Matti

Kiitos paljon.

Runo

Kiitos.

Sanni

Kiitos myös sinulle kuulija, kun kuuntelit tämänkertaisen jakson Hyvinvoinnin polulla -podcastia. Kannattaa käydä kuuntelemassa myös meidän muita jaksoja, joissa keskustellaan esimerkiksi työelämästä ja työkyvystä, mielen hyvinvoinnista ja seksuaalisuudesta. Tämä podcast on toteutettu osana Reumaliiton Omahoitopolku-hanketta, jota rahoittaa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.