Subscribe
Share
Share
Embed
Mättäällä on Metsäkeskuksen podcast metsistä ja metsien mahdollisuuksista. Mättäällä-podcastissa ääneen pääsevät metsäalan asiantuntijat, jotka valaisevat keskusteluissa metsäisiä ajankohtaisaiheita.
Tämä on tekstivastine Metsäkeskuksen Mättäällä-podcastin jaksosta, jossa keskustelevat podcastin vieraat Jarkko Hantula ja Juho Kokkonen sekä juontaja Sara Perttunen.
Puhuja 1, Juho Kokkonen [intro]
”Kun me pysytään näistä kärryillä, niin me pysytään myös näiden tuholaisten perässä ja jopa edelläkin niitä”
Puhuja 2, Sara Perttunen
Tässä Metsäkeskuksen podcastissa puhutaan siitä, miksi metsätuhojen seuranta kuuluu kaikille. Mukana ovat tutkimusprofessori Jarkko Hantula Luonnonvarakeskuksesta ja metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Metsäkeskuksesta. Minä olen Sara Perttunen. Tervetuloa Mättäälle!
Perttunen:
Miksi metsätuhojen seuranta on jokaisen asia? Ja tarkennan, että ihanko jokaisen vai jokaisen metsänomistajan?
Kokkonen:
Kyllä, metsätuhojen seuranta on vähän jokaisen asia. Kaikille tulee metsätuhoja vastaan metsässä liikkuessa, olit sitten työskentelemässä metsässä tai lenkkeilemässä metsässä, niin metsätuhoja tulee väistämättä ainakin jossain vaiheessa vastaan.
On hyvä tiedostaa, minkälaisia tuholaisia, tuhon aiheuttajia siellä metsässä on, että niiden kanssa osataan sitten käyttäytyä ja toimia paremmin ja tiedettäisiin, että miten ne vaikuttaa sitten meidän metsiimme nyt ja tulevaisuudessa.
Perttunen:
No mitä metsätuhojen seuranta käytännössä teidän työssänne on?
Kokkonen:
Metsätuhojen seuranta työssä käytännössä tarkoittaa metsätuhoasioista tiedottamista, viestintää, sitten erilaisten seurantojen järjestelyä ja toteuttamista, metsäalalla toimivien ihmisten kouluttamista, asiakaspalvelua, kyselyihin vastaamista ja esimerkiksi vaikka metsätuholain valvonnan seuraamista ja kehittämistä. Ja sitten kuten esimerkiksi tämmöinen podcastin teko on yksi tämmöinen viestinnällinen keino, niin saadaan lisättyä metsätuhotietoisuutta.
Puhuja 3, Jarkko Hantula:
Joo, ja minä kun työskentelen tutkimuslaitoksessa, niin tietysti metsätuhojen parissa se tuhojen seuranta, se tilanne mikä tuolla oikeasti meillä on, se on tietysti tärkeä tietää jo senkin takia, että kun me ollaan tutkimuslaitos, ihmiset usein kyselee meiltä, että mikähän mun metsässäni nyt on, kun siellä kaikki ei ole kunnossa. Meidän pitää tietysti paitsi pystyä vastaamaan ja tunnistamaan niitä tuhonaiheuttajia, niin osata myös mielellään kertoa, että onko tämä nyt tavallinen asia, onko tämä mahdollisesti semmoinen, jota on siinä kuluvana vuonna ollut paljon tai onko se hyvinkin yllättävä ja kaikkea tämän tapaista. Se on pinta sinne ihmisiin. Sen lisäksi tietenkin me tehdään, Luonnonvarakeskus tekee tämmöistä raporttia vuosittain siitä, että minkälaisia metsätuhoja meillä on ollut. Sitähän ei synny, jos ei sitä tietoa ole kerätty. Eli meillä on toisaalta Luonnonvarakeskuksen järjestelmä, valtakunnallinen metsien inventointi, joka on tehty ylipäänsä sen seuraamiseksi, että miten meidän metsät kehittyy ja mitä siellä on, sieltä saadaan jotain tietoa. Sen lisäksi me saadaan tosiaan ihmisten ilmoituksista tietoa. Saadaan tämmöisistä seurannoista, mitä on sitten Metsäkeskus tai Metsäkeskuksen kanssa yhdessä tehty ja ei vähäisimpänä sitten siinä myös meidän kaikkien alan tutkijoiden omat havainnot, niin työaikana kuin mahdollisesti vapaa-aikanakin.
Perttunen:
Jarkko, tutkimusprofessorina sä osaat todellakin vastata siihen kysymykseen, että miten metsätuhot on muuttuneet vuosien varrella. Jos mennään ensin vähän menneisyyteen tai peilataan siihen menneisyyteen.
Hantula:
Joo siis tämä on hyvä kysymys. Metsätuhot ei todellakaan ole semmoinen yksi asia, joka meillä nyt vaan on, on ollut aina samalla tavalla ja tulee olemaan jatkossakin samalla tavalla, vaan ne muuttuu ajan myötä. Ne muuttuu esimerkiksi niin kuin säiden tai laajemmin ilmastonmuutoksen myötä. Ne muuttuu metsänhoidon myötä, että jos me ajatellaan, että meidän metsänhoito oli tuonne ehkä 1960-luvulle saakka niin sanottuja harsintahakkuita, jotka oli tämmöisiä, että poimittiin tiettyyn määrämittaan saakka kasvaneita kuusia ja metsät sitten uudistui miten uudistui sen jälkeen. Sitten siirryttiin tähän nykyisin vallitsevaan järjestelmään, jossa avohakataan metsikkö ja uudistetaan se kerralla ja taimet istutetaan tai ainakin kylvetään, niin nämä on ihan erilaisia maisemia myös metsätautien tai hyönteisten, metsätuhohyönteisten suhteen ja sen seurauksena, niin tietysti niitten aiheuttamat tuhot vaihtelee paljon.
Jos me ajatellaan niin kun tällaisia asioita, esimerkiksi metsäpalot on jostain takavuosista kaukaa sitten niin ne on vähentynyt Suomessa huomattavasti, koska meillä on valmiudet niitä torjua ja yksi iso tekijä siinä on ollut tämä metsäautotieverkosto, joka tämän nykyaikaisen metsätalouden seurauksena meille on syntynyt. Sitten me voidaan ajatella esimerkiksi juurikääpää, joka on meillä erittäin paha varsinkin kuusien lahottaja, niin juurikäävän määrä on pikkuhiljaa tässä lisääntynyt ja erityisen suuri hyppäys siinä juurikäävän määrässä meidän metsissä tapahtui silloin, kun siirryttiin näihin avohakkuisiin ja sitten kun se koneellistui, niin siirryttiin kesähakkuisiin, koska koneet tarvitsivat työtä ja teollisuuskin tarvitsisi puuta ympärivuotisesti, niin juurikääpä pääsi tartuttamaan niitten kantopintojen kautta metsiä laajalti ja tämä tavallaan ongelma poistui vasta sitten oikeastaan vajaa 10 vuotta sitten, kun kannot ruvettiin lakisääteisesti
kesähakkuissa suojaamaan juurikääpää vastaan.
Jos me ajatellaan sitten näitä erilaisia tuhoja, niin itse mun ikäluokkani ihmiset muistaa hyvin kun väitettiin että Suomessa metsät kuolee happosateisiin ja ilmansaasteisiin 1980-luvulla. No todellisuudessa niin meillä oli märkiä kesiä ja semmoinen sieni kuin surmakka, joka aiheuttaa männynversosurmaa, niin se yleistyy niiden säiden seurauksena ja pahimpina vuosina käytännössä lähes kaikki männiköt oli ruskeina. Ja nyt taas jos me ajatellaan tätä päivää, niin meillä on ollut lämmintä ja ei ole ollut sillä lailla sateista, niin versosurmaa on vaikea suorastaa löytää yhtään mistään, mutta sen sijaan meille on tullut hyönteistuhoja sitten johtuen säiden muutoksesta. Että kyllä nämä on muuttunut paljon ajan myötä ja erilaisista tekijöistä johtuen.
Perttunen:
No hei mitkä on näkymät ehkä tulevaan jo nyt? Mitä tiedetään?
Hantula:
No joo, kristallipalloa ei tietenkään ole, että se on tietysti jollain tavalla valistunutta arvailua. Mutta jos me ajatellaan, että mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu muualla tuolla kun ilmasto lämpenee, niin meille saapuu tämmöisiä eteläisiä eliöitä, tuhon aiheuttaja. Meillä on kaksi hyvää esimerkkiä nyt Suomessa. Toinen on tämmöinen havununna-niminen hyönteinen, joka on Keski-Euroopassa aiheuttanut aika pahojakin tuhoja. Suomessa se esiintyy, ei ole toistaiseksi aiheuttanut yhtään mitään. On aika helppo arvata, että jos säät lämpiää, niin todennäköisesti me saadaan sen aiheuttamia tuhoja. Toinen vähän vastaava esimerkki sitten täältä niin kuin tautipuolelta tämmöinen sieni kuin havuparikas, Suomessa on ollut ehkä noin 10 vuotta. Alkuun se ei aiheuttanut minkäänlaisia oireita, mutta nyttemmin se on osattu assosioida tuolla rannikoilla kuolevien mäntyjen kuolemaan. Vielä on hiukan epäselvää, että kuinka suuri rooli sillä siihen on, mutta joka tapauksessa se löytyy niistä puista ja kuivilla kasvupaikoilla myös pienistä taimista.
Elikkä tämä tulokaslajikysymys on yksi asia. Eli nämä on siis eliöitä, jotka omin avuin saapuvat Suomeen kun olosuhteet muuttuu ja sitten tietysti me ihmiset, meillä on taipumus kuljettaa kaikenlaista tavaraa tullessamme ja mennessämme ja kauppa toimii. Me voidaan vaikka puutarhoihin ostaa kaikennäköistä tuolta taimikaupasta ja jos huono tuuri käy; niiden mukana tulee sellaisia lajeja, jotka ei ilman ihmisen apua olisi Suomeen koskaan päässyt ja meillä niin kun Suomessa tavallaan sen seurauksena, että Eurooppaan on aikanaan ilmeisesti Neuvostoliiton sisäisen kaupan myötä saapunut tämmöinen itäaasialainen laji kun saarnensurmaaja, se on tappanut varsin runsaasti saarnia sekä muualta Euroopasta että myöskin Suomesta.
Perttunen:
No tässä tuli erittäin konkreettista tietoa siitä, Juho, että miksi ja mihin tietoa metsätuhoista tarvitaan.
Kokkonen:
No tietoa tarvitaan erityisesti siksi, että meidän ylipäänsä tiedetään, että minkälaisia tuhonaiheuttaja meillä siellä metsässä on, kuten Jarkko tuossa luetteli, sienitauteja ja hyönteistuholaisia, uusia ja vanhempia. Meille jo ennestään tuttuja ja vielä tuntemattomia, mitä meille voikaan tulla, niin meidän on hyvä tietää mitä siellä metsämme on ja saada tietoa mahdollisista vieraslajihavainnoista tai sitten näistä vanhoista tutuista tuholaishavainnoista, mitkä voi ehkä sitten olla meille metsille suuri uhka tulevaisuudessa tai jo tällä hetkellä, mutta me emme sitä vaan tarkoin tiedä, jos emme saa sitten näistä tuhoista havaintoja ihmisiltä.
Siksi sitä tietoa myös tärkeää saada, että osaamme sitten reagoida oikein näihin mahdollisiin tuhoihin ja niiden uhkiin nyt ja tulevaisuudessa. Osaamme sitten muuttaa toimintatapojamme ja reagoida sen mukaan, mikä on sen mukainen vaatimus, kun se tilanne ja tuholainen sen vaatii.
Perttunen:
Tässä herää myös kysymys, että onko metsien hoito muuttumassa tulevaisuudessa?
Hantula:
Joo, kyllä meillä metsien hoito on muuttunut aikaisempaan ja muuttuu nytkin ja tällä hetkellä siihen muutokseen vaikuttaa paljon tämmöiset asiat, jotka on nyt saaneet paljon niin kuin poliittista näkyvyyttä ja myöskin poliitikoilla on tahtotilaa muuttaa asioita. Että jos me ajatellaan metsien monimuotoisuutta tai ajatellaan ilmastonmuutosta, niin nämä on tietysti asioita, jotka myöskin sekä näkyy metsässä että myöskin meidän täytyy metsät tavallaan sopeuttaa niihin tavoitteisiin, jotka meillä on sitten näiden asioiden suhteen elikkä ilmastonmuutoksen torjuntaan toisaalta ja myöskin siihen, että sitten se ilmaston lämpeneminen ei aiheuta jotain katastrofia meidän metsätaloudelle. Ja sitten tietenkin monimuotoisuutta halutaan ylläpitää. Tämän seurauksena Suomessa on käytännössä tehty se ratkaisu, että metsätaloutta tullaan monipuolistamaan, että tämän tämmöisen niin kuin normaalin, tasaikäisen metsänkasvatuksen rinnalle on tullut jatkuvapeitteinen metsänkasvatus, varsinkin tuonne turvemaille. Sitä on tarkoitus jatkaa ja sitten toinen on nämä sekametsät. Ja jos me ajatellaan, niin me tiedetään varsin hyvin itse asiassa niistä tuhon aiheuttajista, joita meillä on tässä tasaikäisessä metsätaloudessa, mutta meidän tieto jatkuvapeitteisen kasvatuksen ja varsinkin sekametsien kasvatuksen meidän olosuhteissa tuhoista, niin se on paljon huonompaa ja sen takia me tarvitaan tutkimusta ja seurantaa, jotta me nähtäisiin, että mitä niiden kanssa pitää tehdä ja mitä meidän pitää siellä huomioida ja ennen kaikkea, mitä me voidaan ehkäistä näitä tuhoja.
Perttunen:
Tässä on tullut hyviä esimerkkejä erilaisista metsätuhoista, mutta millaisista metsätöistä sitten pitää ilmoittaa ja mihin?
Kokkonen:
No kaikenlaisista metsätuhoista voi ilmoittaa, mutta kannattaa harkita ehkä, että missä tapauksessa ilmoittaa tarkemmin. Että tuleeko vastaan semmoinen vanha tuttu tavallinen tuho ja onko se yksittäinen ja just tämmöinen vanha tuttu vai onko se normaalista poikkeava tuho, että ilmoitanko tämän ja mihin ilmoitan, niin tässä kannattaa aina käyttää harkintaa, että jos vaikka näkee niitä yksittäisiä kirjanpainajan tappamia puita tien varressa, niin ei näistä jokaisesta kannata ilmoittaa eteenpäin, että se on jo kaikille tuttu asia. Mutta sitten jos esimerkiksi vieraslajihavaintoja tekee vaikka sitten puistossa liikkuessaan tai metsässä liikkuessaan, niin voi harkita, että onko tämä normaalista poikkeavaa ja tulisiko tästä sitten ilmoittaa eteenpäin.
Perttunen:
Ja mihin?
Kokkonen:
No tässäkin myös sitten niin aina saa apua asiantuntijoilta. Voi kysyä, mihin tästä kyseisestä tapauksesta kannattaisi ilmoittaa, jos on vieraslajihavainto mahdollisesti kyseessä, niin tästä voi ilmoittaa Luonnonvarakeskukselle tai Ruokavirastolle. Myös Metsäkeskuksen kautta ohjataan ilmoituksia eteenpäin, että kunhan johonkin näistä tahoista ottaa yhteyttä. Myös sitten niin näistä ehkä tavallisimmista vaikkapa laajemmista taimikkotuhoista voi ihan yhtä hyvin ilmoittaa vaikkapa Metsäkeskukselle ja niitä välitetään sitten taas Luonnonvarakeskukselle eteenpäin.
Parempi on ilmoittaa kuin jättää ilmoittamatta.
Hantula:
Joo, se on tavalliselle ihmiselle ja metsänomistajallekin usein vaikea tietää, että onko tämä nyt uusi tai vanha tuho tai mikä tätä aiheuttaa. Eli jos siellä näkee niin kuin poikkeavan ilmiön niin esimerkiksi Luonnonvarakeskuksessa on tällainen palvelu, josta voi kysyä eli sille on olemassa reitti, jota kautta se tulee sitten meidän tutkijoiden arvioitavaksi ja saa sen vastauksen sieltä sitten ja samalla rekisteröityy ikään kuin tietoa, että tämmöistä on havaittu.
Perttunen:
Niin, miksi ilmoittaminen on tärkeää? Onko esimerkiksi, tuleeko joku mieleen esimerkki mitä on kansalaisten havainnoilla löydetty?
Hantula:
Joo siis, kyllä. Meillä on itse asiassa aivan älyttömän hyvä esimerkki. Mainitsin sen havuparikkaan tuossa aikaisemmin, niin me ruvettiin saamaan tuossa muutama vuosi sitten ilmoituksia että on kuolleita mäntyjä tuolla Lounaissaaristossa, kallioisilla rannoilla isoja mäntyjä, tämmöisiä komeita hienoja, joita ihmiset tietenkin rakastavat, jos ne on niiden pihoilla tai muuten tämmöisellä vapaa-ajanviettopaikalla ja ne rupesivat ihmettelemään, että miksi niitä kuolee joukoittain. Ensin vastattiin, että joo, niissä näyttää olevan okakaarnakuoriaista eli saatiin ehkä vähän jotain näytteitäkin ja nähtiin että niitähän siellä oli. No kun niitä alkoi tulla enemmän ja enemmän niitä ilmoituksia, niin ruvettiin ihmettelemään, että hetkinen, tämä eläin on meillä ollut iät ja ajat, eikä se ole tämmöistä tuhoa aiheuttanut. Meidän oli sitten niin kuin pakko alkaa miettiä, että onkohan tässä nyt kyse jostain muustakin ja koottiin tämmöinen tutkijajoukko ja mentiin päiväksi semmoisille kohteille tutkimaan, mitä kaikkea me löydettiin ja siitä sitten muotoutui tästä yhden tulokaslajin mahdollisesta tuhosta tämmöinen vyyhti, jota me on kutsuttu okakaarnakuoriaisoireyhtymäksi. Elikkä nämä männyt lähtökohtaisesti on kärsineet kuivuudesta ja niissä mahdollisesti on tai usein on ollut vielä sitten juuristossa juurikääpä tai mahdollisesti joku muu tämmöinen juuristosieni, joka tietysti sitten kun se juuri ei toimi kunnolla, se kuivuus on vielä ankarampi kuin mitä se olisi muuten. Ja sitten tämä okakaarnakuoriainen, joka alkuun havaittiin, niin sen lisäksi sieltä havaittiin tämä havuparikassieni, joka siis aiheuttaa myös mäntyjä tappavan taudin, on ilmeisesti nämä kaksi muuta joko yhdessä tai erikseen, jotka sitten lopulta tappavat sen männyn. Mutta se perussyy siis siellä on se kuivuus ja ne juuriston sienet, ja tämä ei olisi koskaan tullut tietoon, jos ei näitä ilmoituksia olisi saatu.
Kokkonen:
Joo, juuri noin, että ilmoitusten kautta tuo on tullut aikaisin selville, että on päästy aikaisin tutkimaan ja nyt sitten pystytään kohdentamaan toimintatapoja ja neuvoja ja ohjeistusta koko metsäalalle siitä, miten näiden kanssa kannattaisi kenties toimia ja nämä ei ehkä sitten pääse laajenemaan nyt laajemmaksi, kun nämä on ajoissa huomattu. Keretään puuttumaan näihin tuhon aiheuttajiin tai tuleviin tuhon aiheuttajiin ajoissa, kun näistä saadaan havaintoja. Pystytään reagoimaan ajoissa.
Hantula:
Kyllä ja se on varmasti niin kun metsänomistajalle miellyttävää se, että jos pystytään sen lisäksi, että kertomaan mikä se on, niin pystytään tosiaan antamaan näitä ohjeita, että mitä sen kanssa pitäisi myös tehdä, jotta ainakin voisi vähentää niitä tuhoja ja näin esimerkiksi nyt tässä niin sanotussa okakaarnakuoriaissyndroomassa olemme tehneet.
Perttunen:
Eli kyllä niitä lähimetsiä kannattaa katsoa sillä silmällä.
Hantula:
Aivan varmasti.
Perttunen:
Nyt on tullut mainittua niin monta erilaista metsätuhoa, niin jos haluaa tutustua johonkin tiettyyn, niin mistä kannattaa lähteä etsimään?
Kokkonen:
No ehdottomasti kannattaa ainakin käydä vilkaisemassa ne Metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyössä tekemät juurikääpä- ja kirjanpainajaoppaat sekä verkkokurssit. Niistä pääsee hyvin alkuun näihin tunnetuimpiin merkittävimpiin tuhonaiheuttajiin. Ja niissä myös sitten vähän lisätietoa näistä muistakin tuholaisista ja erinomaisia neuvoja näiden päätuholaisten kautta linkkejä sinne, että miten nämä muutkin mahdolliset tuhonaiheuttajat käyttäytyy. Ja näissä peruskursseissa on hyvä pohja näiden muidenkin tuhonaiheuttajien hoitamisen kannalta tutustuttavaksi.
Hantula:
Joo, ja tosiaan Luonnonvarakeskuksessa on tämä mahdollisuus ilmoittaa. Se on metsätuhotietopalvelu, johon niitä havaintoja voi ilmoittaa ja siihen metsätuhotietopalveluun liittyen, niin Luken nettisivuilla on myöskin näistä meidän yleisimmistä metsätuhojen aiheuttajista tämmöiset kuvailusivut, joita voi katsella ja ehkä sitäkin kautta päästä selville, että mikä se ongelma on, joka mieltä askarruttaa.
Perttunen:
Eiköhän tässä tullut selväksi, että miksi metsätuhojen seuranta kuuluu kaikille. Sanokaa vielä viimeiset terkut kansalaisille.
Hantula:
Olkaa tarkkana ja seuratkaa omia ja muiden metsiä. Se on hyvä lisä siihen kokonaisuuteen, jolla me huolehditaan siitä, että meidän metsät on jatkossakin vähintään yhtä terveitä kuin muutkin metsät Euroopassa.
Kokkonen:
Metsätuhojen hoito ja hallinta on yhteistyötä ja kun me pysytään näistä kärryillä, niin me pysytään myös näiden tuholaisten perässä ja jopa edelläkin niitä.
Perttunen:
Paljon kiitoksia keskustelusta.
Perttunen [outro]:
Tämä jakso on osa Metsäkeskuksen Mättäällä-podcastia, joka käsittelee metsätuhoja. Nämä neljä podcastjaksoa on tuotettu kirjanpainaja- ja juurikääpätuhojen torjuntaan keskittyvässä SPRUCERISK- ja Tyvituho-hankkeissa, joita maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut osana maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ohjelmakokonaisuutta.