Miten laidunnuksella voidaan tukea luonnon monimuotoisuutta? Mitä tarkoittaa tilannetajuinen laidunnus? Entä miten laidunnuksella vaikutetaan hiilensidontaan? Jaana Jukkalan vieraina Uuraisilla karjatilaa pitävä Anniina Lahtinen ja Keski-Suomen Maa- ja kotitalousnaisissa työskentelevä maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntija Paula Salonen. Äänitys on tehty maaliskuussa 2022.
Ilmastoviljelijä-podcasteissa keskisuomalaiset viljelijät ja maatalousalan asiantuntijat keskustelevat ilmastonmuutokseen varautumisen keinoista. Keskusteluissa puidaan uudistavalle viljelylle keskeisiä teemoja, jotka auttavat niin ilmastoa, luontoa kuin viljelijää.
Podcast-sarjaa tuottaa keskisuomalainen Ilmastonmuutokseen varautuva viljelijä -hanke.
Monimuotoisuutta ja hiiliviljelyä laidunnuksella -podcastin tekstitys
Tervetuloa kuuntelemaan ilmastoviljelijä -podcastin ensimmäistä jaksoa! Minä olen Jaana Jukkala ja tämän podcast -jakson aiheena on Monimuotoisuutta ja hiiliviljelyä laidunnuksella. Vieraanani tällä kertaa ovat maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Paula Salonen ja keskisuomalainen emolehmätuottaja Anniina Lahtinen. Tervetuloa Paula ja Anniina! Paula ja Anniina ovat itse asiassa työkavereitani. He työskentelevät kanssani Ilmastonmuutokseen varautuva viljelijä -hankkeessa.
Paula, kertoisitko kuuntelijoille vielä mitä Ilmastonmuutokseen varautuva viljelijä -hanke tekee ja keille se on suunnattu?
Hanke alkoi elokuussa 2021. Se on suunnattu erityisesti keskisuomalaisille viljelijöille. Meidän tavoitteemme on nostaa keskisuomalaisten viljelijöiden jo olemassa olevaa osaamista esille näissä niin sanotuissa hiiliviljelymenetelmissä. Nyt jo keskisuomalaiset viljelijät tekevät todella paljon semmoisia toimenpiteitä, jotka parantavat esimerkiksi maan kasvukuntoa tai lisäävät sadon tuottoa ja viljelyvarmuutta erilaisilla menetelmillä, joita voidaan kutsua ihan hiiliviljelymenetelmiksi. Lisäksi me halutaan nostaa ihan uusia tutkimustuloksia esille ja auttaa rohkaisemaan kokeilemaan uusia menetelmiä.
Kuten Paula jo toikin esille, niin ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja hiiliviljely hyödyttävät viljelijää monin eri tavoin. Esimerkiksi siten, että viljelyvarmuus, pellon sadontuottokyky ja maan kasvukunto paranevat. Monilla tiloillahan on tosiaan jo pitkään tehty ilmastoviisaita toimenpiteitä ja sitä me tässä hankkeessa halutaan tuoda esille.
Työskentelet Paula Maa- ja kotitalousnaisissa maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijana. Kertoisitko tarkemmin, mitä työhösi kuuluu?
Olen koulutukseltani biologi ja olen vuodesta 2013 alkaen toiminut Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisilla ja Proagria Keski-Suomessa maiseman luonnonhoidon asiantuntijana. Se tarkoittaa sitä, että käyn esimerkiksi keväisin asiakkaiden luona tekemässä tämmöisiä arviointeja heidän luonnonlaitumistaan ja siitä, että soveltuvatko ne ympäristösopimuksiin ja minkälaisia toimenpiteitä ympäristösopimusaloilla sitten pitäisi tehdä, että voitaisiin sitä tukea saada. Kierrän sitten esimerkiksi keväällä asiakkaiden tiloilla ja arvioimassa tämmöisiä luonnonlaidun- ja perinnebiotooppialueita, joille voi hakea maatalouden ympäristösopimusta ja siellä sitten arvioidaan asiakkaan kanssa, miten sitä aluetta pitäisi hoitaa ja soveltuuko se siihen tukeen.
Onko siis niin, että kevät on kiireisintä työaikaa?
Kyllä vaan. Eli nämä maatalouden tuet on haettavissa yleensä sinne kesäkuun puoleenväliin mennessä ja sitä ennen sitten luonnonlaitumia suunnitellaan. Heti kun lumet sulaa maassa, niin päästään katsomaan sitä, miltä ne laitumet näyttävät ja mitä heidän pitäisi tehdä ennen tukihakua.
Mitkä asiat Paula kiinnostavat työssäsi sinua erityisesti ja miksi?
Luonnonlaitumet ovat kokonaisuudessaan tosi kiinnostavia ekosysteemejä. Biologina minua kiinnostaa kasvit tosi paljon. Siellä perinnebiotoopeilla kasvaa tosi ihania niittykasveja monesti. Ne kasvit on tosi mukavia. Tietenkin, kun maastossa käy keväällä, niin niitä ei välttämättä kaikkia kasveja pääse silloin näkemään. Tykkään tosi paljon siitä, että saa käydä siellä lunnonlaitumilla ja asiakkaan kanssa yhdessä sitten miettiä hoitotoimenpiteitä.
Mistä saat onnistumisen tunteita?
Onnistumisen tunne tulee siitä, kun tietää, että voi auttaa asiakasta siinä, että saadaan joku arvokas perinnebiotooppi taas takaisin hoidon piiriin tai tietää, että tämä asiakas on hyötynyt siitä neuvontakäynnistä niin, että hän pääsee eteenpäin siinä omassa laiduntyönsä suunnittelussa ja käytännön toteuttamisessa.
Anniina, sinulla on karjatila Jyväskylän pohjoispuolella Uuraisilla. Kertoisitko lisää, millainen tila sinulla on?
Meillä on luomutila, jossa on noin 40 herefordrotuista emolehmää ja 12 suomenlammasuuhta. Peltoa on vähän alle 80 hehtaaria ja sillä koko alalla tuotetaan rehua oman tilan eläimille. Myymme vieroitettuja sonnivasikoita välitykseen ja osa niistä menee siitossonnikasvattamoon. Lehmävasikoita meillä syntyy vähemmän, koska käytämme sukupuolilajiteltua siementä siemennyksissä.
Entä mitä karjatilallisen arkeen kuuluu tällä hetkellä?
Meillä on tällä hetkellä poikimakausi menossa. 5 ensimmäistä vasikkaa kirmailee tuolla navetassa ja lisää syntyy hetkellä millä hyvänsä. Tämä poikimakausi kestää yleensä maalis- ja huhtikuun ajan suurin piirtein meillä.
Milloin laidunkausi alkaa?
Useimmiten laidunkauden alku menee kesäkuun puolelle, että nurmi on ehtinyt kasvaa riittävästi. Silloin saadaan nurmen kasvu säilymään mahdollisimman pitkään koko kesän ja pitkälle syksyyn. Sen takia se aloitetaan huolella niin, että nurmi on ehtinyt kasvaa tarpeeksi, ennen kuin laitetaan eläimet sinne. Kesäkuun alulla yleensä.
Mikä Anniina sua emolehmätuotannossa erityisesti kiinnostaa?
Emolehmätuotanto on luonnonmukaista. Siinä lehmät hoitavat vasikoitaan puolivuotiaaksi asti ja laiduntavat. Siinä on myös mahdollisuus hoitaa tätä tilaympäristöä, sen maisemaa ja monimuotoisuutta sen laidunnuksen avulla. Koen että se on tosi mielenkiintoista ja mielekästä. Myös sitten tykkään eläinten kanssa työskentelystä. Se on minulle mielenkiintoista se eläinten hoitaminen.
Paula sä kerroit, että olet taustaltasi biologi, niin millainen on hyvä laidunmaa biologin näkökulmasta?
Se riippuu tosi paljon tietenkin siitä, että puhutaanko luonnonlaitumesta vai peltolaitumesta. Biologia kiinnostaa laitumen lajisto ja luonnon monimuotoisuus totta kai, mutta se ei voi tietenkään poissulkea sitä laitumen merkitystä niille laiduneläinmille, esimerkiksi ravinnon riittävyyden suhteen ja laiduneläinten ja sen laitumen muiden vuorovaikutussuhteiden suhteen. Hyvällä laitumella se eläinten laidunnus edesauttaa sitä kasvillisuuden kehitystä monimuotoiseksi lajistoksi. Kuten tämmöisellä luonnonlaitumilla niittylajistoksi ja silloin se laidunpaineen merkitys on tosi tärkeää, että alilaidunneltulla alueella sitten se rehevä ei-toivottu kasvillisuus valtaa sitten hyvää niittykasvillisuutta ja ylilaidunnetulla sitten taas se maaperä saattaa kulua mullokselle. Luonnonlaitumeksi sopivat tosi monenlaiset alueet. Keski-Suomessa nämä ovat pääasiassa metsälaitumia, mutta on täällä myös semmoisia avoimempia niittyalueita. Ne kummatkin ovat omalla tavallaan monimuotoisia. Hyvällä luonnonlaitumiella on monilajista puustoa, jos se on metsälaidunta ja siellä esiintyy semmoisia kukkivia niittykasveja metsälajien seassa ja niiden määrää pystytään lisäämään sillä laidunnuksella ja esimerkiksi puuston raivauksella harvennuksella tarvittaessa, jos puusto on liian tiheää. Peltolaitumilla hyvät ominaisuudet taas ovat vähän erit kuin luonnonlaitumilla. Omassa työssäni niitä en niinkään yleensä käy läpi, mutta voisin sanoa yleisesti, biologisesti sielläkin se monilajisuus on aina hyvä asia syväjuurisuus ja niiden lajien kestävyys. Joka tapauksessa kaikilla laitumilla laidunnusmenetelmillä on suuri vaikutus siihen lopputulokseen. Ovat ne sitten luonnonlaitumia tai peltolaitumia.
Ympäristön monimuotoisuus ja monilajisuus taitaa biologin sydäntä lämmittää?
Kyllähän se aina näin on. Täytyy myöntää. Se on se tavoite ja sen takia tätä työtä tehdään ja edistetään.
Entä millainen on hyvä laidunmaa karjatilallisen näkökulmasta?
Karjatilallisen näkökulmasta korostuvat käytännön asiat, miten eläimet juotetaan, miten saadaan aidat sille alueelle tehtyä, miten eläimet kuljetetaan sinne, minkä verran se alue tuottaa rehua karjalle ja eläinten turvallisuus. Esimerkiksi vaikka petovahinkoriskit vaikuttavat siihen, onko se hyvä laidun. Sen pitää olla tietenkin turvallinen kaikilta osin niille eläimille.
Laidunnusta voi toteuttaa lukemattomin eri järjestelyin. Ravinnon riittävyyttä ja laiduntamisen ympäristövaikutuksia säädellään laidunnuspainetta muuttamalla. Mitkä ovat tärkeimmät asiat mitä tulee ottaa huomioon, kun suunnitellaan laidunnusta?
Onnistunut laidunkausi vaatii tarkkaa seurantaa ja miettimistä, että milloin eläimet voidaan laittaa sinne. Meidän tilalla on esimerkiksi hiesuista maalajia paljon laitumissa, niin jos sataa, laitamme eläimet navettaan siksi aikaa, että pelto ei pääse tiivistymään. Tietenkin myös se, että milloin se laidunnus aloitetaan, ettei liian aikaisin. Sen täytyy ehtiä päästä hyvään kasvuun sen nurmen ja sitten koko ajan sitä seuraamista ja tilanteen mukaan etenemistä. Säät ovat hyvin vaihtelevia, niin etukäteen ei voi ihan hirveästi suunnitella.
Entä Paula, mitä sun mielestä onnistunut laidunkausi vaatii?
Luonnonlaitumilla ehkä periaatteet on vähän erilaiset, mutta onnistuminen vaatii siellä samalla lailla sitä laidunpaineen seuraamista ja sitä, että se eläin syö tarpeeksi sitä luonnonlaidunta ja kuitenkin vältetään myös siellä sitä ylilaidunnusta, ettei se maaperä kulu mullokselle. Onnistunut laidunkausi on parhaimmillaan silloin, kun päästään mahdollisimman aikaisin keväällä syömään sitä heti kasvanutta rehevää kasvustoa pois ja saadaan sitten tilaa sinne luonnon monimuotoiselle kasvillisuudelle kasvaa sinne tilalle. Sitäkin samalla pitää seurata, että sitä ei päästä syömään liian matalaksi myöskään, ettei tavallaan tuhota sitä uutta hienoa niittylajistoa liian matalaksi.
Nyt puhutaan seuraavaksi vähän tarkemmin hiiliviljelystä. Mitä Anniina sinulle tulee mieleen sanasta hiiliviljely?
Mä ajattelen, että se on maan multavuuden lisäämistä ja se vaikuttaa samalla sen maan viljelyvarmuuteen ja satotasoihin parantavalla tavalla ja se on hyvin innostava win-win -tilanne, että kun sitä hiiltä saadaan sinne maahan ja multavuus lisääntyy, niin se myös tukee sitten sitä viljelyä ja viljelyvarmuutta.
Voiko Anniina sun mielestä hiiliviljelyä toteuttaa laiduntamisen avulla?
Kyllä ja juuri se, että ei ylilaidunneta, että pidetään koko ajan siellä riittävä määrä sitä yhteyttävää lehtivihreää ja se kasvu pidetään yllä ja monimuotoiset kasvit auttavat siihen, että myös se juuristo toimii sitten monipuolisella tavalla siellä maassa.
Joidenkin mielestä karjataloutta voidaan pitää ilmastopahiksena. Mitä te sanoisitte heille Paula ja Anniina?
Anniina: Jos halutaan luonnonmukaisesti tuottaa kasvisruokaa, niin siihen viljelykiertoon tarvitaan myös sitä karjanlantaa ja nurmiviljelyä, että silloin voitaisiin saada semmoinen tasapainoinen kokonaisuus, kun siinä viljelykierrossa olisi mukana myös nurmea käyttävät karjaeläimet, nurmiviljely ja karjanlanta. Myös silloin pystytään parhaiten ja luonnonmukaisimmalla tavalla tuottamaan kasviruokaa.
Paula: Ilman karjan laidunnusta meillä ei olisi näitä monimuotoisia perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia, joten niiden säilyttämiseksi me tarvitaan karjataloutta.
Eli kiteytettynä, kun arvioidaan karjatalouden vaikutusta ilmastonmuutokseen ja sen hillintään, niin pitää ottaa myös monenlaiset näkökulmat huomioon, esimerkiksi juuri siinä, miten se vaikuttaa monimuotoisuuteen.
Kyllä se monimuotoisuus on yksi osatekijä. Jos katsotaan vaan pelkkää hiilensidontaa ja hiilidioksidipäästöjä, niin unohdetaan sitten monet muut vaikutukset.
Anniina, sä oot kertonut, että teet kaistalaidunnusta, niin miksi olet päätynyt kaistalaiduntamiseen?
Siitä on nyt ollut paljon puhetta ja sitä on koulutuksissa kerrottu ja olen sitten innostunut kokeilemaan. Parina kesänä mä oon sitä nyt kokeillut ja uskon kyllä, että sillä pystytään lisäämään laitumen sadontuottoa ja varautumaan erilaisiin sääolosuhteisiin paremmin. Siinä pysyy silloin kestävämmin se kasvu yllä siinä laitumessa, kun ei syötetä sitä ollenkaan liian alas sitä kasvustoa.
Entä Anniina, tiedätkö, kuinka yleistä kaistalaidunnus on Suomessa?
Kyllä mä luulen, että aika monilla tiloilla sitä on nyt kokeiltu ja suosittelen, että jotka eivät ole vielä kokeilleet, niin kokeilkaa ainakin jollakin lohkolla! Ei sitä tarvitse koko tilalla alkaa kerralla tai koko laidunalueella käyttämään, mutta pienelläkin alueella voi aloittaa.
Kuuntelijoille vielä selvennykseksi, että kaistalaidunnuksessa aitaa siirretään päivittäin, jolloin eläimille saadaan uusi laidun syötäväksi. Kaistalaidunnuksen vastakohtana voidaan pitää jatkuvaa laidunnusta, jolloin eläimet viettävät suurimman osan laidunkaudesta yhdellä tai muutamalla suuremmalla laidunalueella vapaasti kulkien.
Millaisia aitoja sä Anniina käytät kaistalaidunnuksessa?
Mä oon käyttänyt semmoisia saparotolppia, mitkä on semmoisia yksinkertaisia tolppia, joissa on sitten semmoinen löysä saparo siellä päässä, mistä se lanka löysästi kulkee. Niitä on helppo irrottaa ja painaa uudelleen maahan. Niissä on semmoinen, että voi jalalla polkasta sen sinne maahan, niin ne ovat hyviä lohkojen jakamiseen. Niillä saa suorilla linjoilla jaettua pienempiä lohkoja sinne peruslohkon sisälle, mutta ne eivät sovi kulmiin, koska ne taipuu sitten kulmissa, mutta suorilla linjoilla pystyy jakamaan sitten lohkoa pienempiin osiin niillä aika kätevästi. Toki sitten se langan pituus aina vaihtelee kun lohkon muoto muuttuu ja siinä täytyy vähän miettiä, miten sitä laittaa. Laittaako kelalle sitä lankaa vai kaksinkerroin tai katkooko sitä, vai miten tekee. Sen voi tehdä monella tavalla. Tuohon kaistasyöttöön on olemassa monenlaisia erilaisia teknisiä ratkaisuja niihin väliaitoihin, niin niitä kannattaa tutkia.
Kaistalaidunnuksesta ja hiiliviljelystä siirrytään nyt pohtimaan tarkemmin nurmisiemenseoksia. Laitumen siemenseos on tärkeässä roolissa onnistuneessa laidunnuksessa. Mihin asioihin Anniina kiinnität huomiota, kun teet nurmisiemenseosten valintaa?
Meidän tilalla mun mies yleensä tämän hoitaa, mutta siihen kiinnitetään huomiota, että se olisi mahdollisimman monipuolinen se kasvilajivalikoima siinä nurmisiemenseoksessa, että kun koskaan ei voi tietää minkälaiset ne kasvukauden olosuhteet tulevat olemaan, niin että siellä olisi ainakin joku, joka pärjää sitten kilpailussa kunakin kasvukautena.
Saadaan sitten tällä monipuolisuudella lisää riskienhallintaa.
Kyllä. Luomu on tässä vähän järjestelmänä hankala, kun se rajoittaa sitä siementen hankintaa ja sitten ne luomusiemenet on kalliita. Juuri puhuimme mieheni kanssa, että jos meidän tila ei olisi luomussa, niin meillä olisi vielä monipuolisemmat siemenseokset, että se on vähän harmi.
Monimuotoinen ympäristöhän on paljon muutossietokykyisempi, eikä sitten niin herkkä tämmöisille ääriolosuhteille, kuin yksipuolinen kasvillisuus. Se on sitten ihan sama, onko se luonnonlaitumilla tai peltolaitumilla, niin se sama vaikutus varmasti molemmissa vaikuttaa. Se merkitys jotenkin kasvaa peltolaitumilla, missä monesti se lajivalikoima on paljon pienempi. Mitä monilajisempi nurmikasvillisuus esimerkiksi laitumella on, niin sen paremmin se kestää sitten erilaisia häiriötekijöitä.
Millaisia kokemuksia Anniina sinulla on eri laidunkasveista? Olet esimerkiksi kertonut, että sinulla on ollut hyviä kokemuksia sinimailasesta.
Meillä on yhdellä lohkolla luzelle-nimistä sinimailasta, joka hiukan kestää laidunnustakin. Se on sillä lohkolla lähtenyt hyvin kasvamaan ja ollut siellä jo useita vuosia, mutta sinimailanenhan on semmoinen, että se ei missä tahansa onnistu. Sitä täytyy kokeilla. Joillakin lohkoilla se sitten kasvaa paremmin kuin toisilla. Viime vuosina ei ole sitä Luzellea taas ollut saatavilla, vaan on sitten rehumailasta käytetty rehulohkoilla, mutta se ei sovi laitumille.
Seuraavaksi puhutaan lisää perinnebiotoopeista. Suomen luontotyyppien uhanalaisuusselvityksen mukaan perinnebiotoopit ovat äärimmäisen uhanalaisia. Mitä Paula perinnebiotoopit ovat ja miksi ne ovat uhanalaisia?
Perinnebiotoopithan on tämmöisiä perinteisen karjanlaidunnuksen myötä syntyneitä niittyjä tai metsälaitumia, varsinkin Keski-Suomessa pääasiassa metsälaitumia ja hakamaita. Niiden kasvillisuus ja eliöstö on sitten pitkän laidunnuksen myötä kehittynyt semmoiseksi omalaatuiseksi siihen laidunnukseen sopeutuvaksi. Siellä esimerkiksi on niittylajeja, jotka hyötyvät siitä laidunnuksesta ja kärsivät semmoisesta rehevästä, peittävästä kasvillisuudesta.
Kuinka paljon perinnebiotooppeja on Suomessa tällä hetkellä?
Koko Suomessa arvioiden mukaan on noin 40 000 hehtaaria. Se on aika pieni luku verrattuna siihen, mitä niitä on ehkä noin 100 vuotta sitten ollut, kun se karjanlaidunnus ja luonnonlaidunnus oli semmoista yleistä joka tilalla tehtävää. Nythän valtion tavoitteena on sitten tietenkin joka vuosi nostaa sitä muun muassa tämmöisten ympäristösopimuksen rahoituksen avulla.
Mikä merkitys laidunnuksella on luonnon monimuotoisuudelle?
Luonnonlaitumia ja perinnebiotooppeja ei pystytä säilyttämään ilman sitä laidunnusta. Tai joitakin pieniä alueita pystytään hoitamaan niittämällä, mutta kyllä se laidunnus yleensä on se kaikista helpoin tapa toteuttaa. Varsinkin metsälaitumia on ihan mahdoton sitten lähteä niittämään. Niihin ei se lajisto kehity muuta kuin laidunnuksen avulla. Laiduneläimet myös on tehokkaampia tuohon niittoon verrattuna, siinä että ne syövät vesakkoa pois sieltä ja ne pystyvät pitämään säännöllisesti vesakon kasvun kurissa, kun taas niittämällä hoidettavia alueita joudutaan raivaamaan 2-3 vuoden välein. Laiduneläimet sitten myös rikkovat sitä maaperän pintaa ihan pikkasen ja se saattaa auttaa joitakin niittykasvien siemeniä itämään siellä. Oma vaikutuksensa myös on sillä karjanlannalla, mikä saattaa olla joillekin lajeille elinehto, että ne siemenet itävät siinä tai sitten esimerkiksi hyönteislajit ovat monet juuri tämmöisiä karjanlantaan sitoutuneita.
Tuet on yksi tapa, miten voidaan mahdollisesti lisätä uusia laidunalueita, mutta miten sä Paula näet, että mitä muuta tarvitaan tai mitä pitäisi tapahtua, jotta saataisiin lisää uusia laidunalueita?
Karjanlaidunnus on kuitenkin se oletus siinä, että ne luonnonlaitumet säilyy. Jos meidän karjatalous vähenee koko ajan, niin luonnonlaitumet vähenee. Eli tärkeätä on saada ylläpidettyä ne olemassa olevat laidunalueet ja saada niihin laiduneläimiä. Mutta totta kai myös uusien alueiden perustaminen voi lisätä sitä monimuotoisuutta. Ne vain ovat hitaampia kehittymään sitten tämmöisiksi perinnebiotoopeiksi ne aivan uudet luonnonlaitumet. Haasteena meillä tässä on se, että karjan laidunnus vähenee. Taikka eläinten määrä on vähentynyt vuosien aikana huomattavasti ja se, että kuinka paljon eläimet laiduntavat siellä luonnonlaitumilla ja muutenkin laitumilla, on aika vähäistä joillain alueilla.
Anniina: Lisäisin vielä, että näistä asioista täytyy ainakin puhua ja jakaa paljon tietoa ja viljelijöillä täytyy olla neuvontaa saatavissa ja myös sitä rahallista tukea, että viljelijät innostuisivat yhä enemmän hoitamaan näitä peltojen ulkopuolisia laidunalueita ja että jaksaisivat sitä tehdä. Muuten se kyllä jää helposti, kun se ei ole niin tehokasta rehuntuotantoa kuitenkaan siellä luonnonlaidunalueilla, niin on tärkeätä, että viljelijät saavat myös rahallista korvausta siitä luonnonlaitumien hoitamisesta, koska se on aika työlästä hommaa.
Entä mikä merkitys kuluttajilla on perinnebiotooppien säilymiseen? Onko heillä jotain roolia tässä?
Kyllähän kuluttajat välillisesti vaikuttavat siihen, että meillä säilyy karjaa, joka pystyy laiduntamaan näitä arvokkaita perinnebiotooppeja. Ruokatottumusvalinnoilla ja sillä millaista lihaa valitsee ja sillä, että meillä säilyy laiduntavaa eläintä.
Jos on mahdollista löytää joku tila, joka tuottaa tämmöistä luonnonlaidunlihaa tai joku tila myy vaikka suoramyyntinä, josta voi tietää, että siellä tilalla laidunnetaan, niin semmoista tilaa voi tukea ostamalla sitten sen tilan tuotteita.
Entä missä menee se ero, että milloin luonnonlaidun muuttuu perinnebiotoopiksi?
Jaottelu on tällä hetkellä nyt osittain tuolta ympäristösopimuksen ehdoista tullut, että perinnebiotoopista puhutaan silloin, kun jotain pellon ulkopuolista aluetta on laidunnettu usean vuoden ajan, esimerkiksi noin 5-20 vuoden ajan. Luonnonlaitumet on määritelty sitten sen ajan alapuolella oleviksi, semmoisiksi kohteeksi jotka on pellon ulkopuolisia alueita, joita ei ole kuitenkaan välttämättä laidunnettu juurikaan vielä aiemmin. Ja tietenkin se näkyy myös siinä lajistossa. Perinnebiotoopeista puhutaan silloin, kun se lajisto sille alueelle on kehittynyt sellaiseksi erilaiseksi kuin esimerkiksi metsässä oleva lajisto olisi tällä hetkellä, että sitten luonnon laitumet saattaa olla niitä vaikka jotain rehevämpiä alueita, jotka ei vielä ole ehtinyt kehittyä niin sanotusti perinnebiotoopeiksi laidunnuksen ja hoidon myötä.
Voitko sä antaa Paula esimerkkejä, että millainen perinnebiotoopin lajisto sitten voisi olla?
Metsälaitumilla puhutaan siitä, että sitä katsotaan perinnebiotoopiksi silloin, kun sillä esiintyy niittylajistoa enemmän kuin tyypillisellä metsällä. Käytännössä sitten kun kukkivia kasveja alkaa esiintyä metsän keskellä, niin ne ei pääse sinne muuta kuin sen valoisuuden lisääntymisen ja sen kasvillisuuden rehevöitymisen vähentämisen kautta ja sen karjan maaperän rikkomisen vaikutuksen myötä. Avoimilla niittyalueilla taas kasvillisuus on tietenkin vähän erilaista, riippuen sitten sen maaperän kosteudesta ja ravinteisuudesta. Köyhillä ja kuivilla kedoilla lajien monimuotoisuus on hyvin erilainen, kuin sitten niillä tuoreilla, rehevillä niityillä. Kuivilla kedoilla kissankäpälät ja ketunneilikat on täällä Keski-Suomessa hyvin harvinaisia, mutta kuitenkin kedoille tyypillisiä lajeja. Kissankellot myös ovat semmoisia aika hyviä lajeja. Tuoreilla niityillä voi esiintyä enemmän näitä päivänkakkaroita ja puna-ailakkeja ja erilaisia kaunokkeja. Metsälaitumella taas vähän niinkun siirrytään sinne välimuotoon, että metsälaitumilla esiintyy tuoreiden niittyjen lajistoa siellä metsälajiston seassa. Siellä on kuitenkin niitä perinteisiä metsälajeja, mutta sitten välissä mahtuu olemaan tietyillä alueella niitä kukkivia kasveja.
Jos joku henkilö olisi kiinnostunut hankkimaan laidunpalveluita, niin voiko niitä hankkia jostain, ja jos voi, niin mistä?
Meillä on olemassa semmoinen kun laidunpankki.fi -nettisivu, jonka kautta pystyy ilmoittamaan omia eläimiä, jotka tarvitsevat laidunalueita tai sitten sinne voi ilmoittaa omia laitumiaan, joihin haluaisi jonkun muun tuovan laiduneläimiä. Tätä voidaan kutsua esimerkiksi sopimuslaiduntamiseksi, jolloin tehdään sitten sopimus karjan omistajan ja laidunalueen omistajan välillä. Siinä sopimuksessa määritellään ne ehdot, millä sitä sitten tehdään sitä laidunnusta, niin siinä voi esimerkiksi maanomistaja hakea ympäristösopimuksen sille alueelle ja sitten maksaa vuokraa niistä lampaista lampaiden omistajalle tai lampuri voi vuokrata ja maksaa alueesta vuokraa ja vaikka hakea sitten itse vielä ympäristösopimusta sinne vuokra-alueelle. Meillä on myös sitten tosi paljon yleistynyt semmoinen kaupunkialueiden laidunnus, että monet kaupungit on ostanut lampureilta tai muilta karjanomistajilta vuokrannut sitten tämmöistä laidunnuspalvelua kesäksi jonnekin kaupunkilaitumelle.
Jos ruvetaan tekemään sopimuslaidunnusta niin mitä siinä kannattaisi ottaa huomioon?
Siinä täytyy tietenkin ottaa huomioon sitten sopimuksen muodot ja yksityiskohdat, että kenellä on esimerkiksi vastuut eläimistä ja eläinten valvonnasta. Kun puhutaan eläinten vuokraamisesta, niin kuka niitä käy päivittäin siellä valvomassa ja kuka tarkistaa veden ja jos vuokrataan laidunalue, niin kuka vastaa alueen aitaamisesta. Esimerkiksi tämmöisistä asioista, ettei tule sitten yllätyksiä sen laidunkauden aikana, että kenen olisi pitänyt tehdä jotain. Sitten totta kai, jos puhutaan sopimusalueesta, että saa ympäristösopimuksesta rahallista korvausta alueen hoitoon, niin silloin on sopimuksen hakijalla vastuu sen alueen hoitamisesta ja sen täytyy selvittää ne paperit. Esimerkiksi vuokrasopimus pitää olla liitteenä ympäristösopimushakemuksessa.
Maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat nyt luonnon monimuotoisuuden edistämisen puolesta vuoteen 2024 saakka. Mitä tässä kampanjassa tehdään? `
Sen kampanjan tavoitteena on nostaa esille laidunnuksen merkitystä, niin luonnonlaitumille kuin peltolaitumillekin. Sitä että ilman meidän laiduntavaa karjaa, meillä ei olisi luonnonlaitumia ja monimuotoisia laitumia. Tämä meidän luontokampanja nostaa esiin tätä aihetta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä ja meidän Maa- ja kotitalousnaisten kotisivuilla koko vuoden ajan erilaisilla blogikirjoituksilla. Meillä on muun muassa kummieläimiä tiedossa, josta me kerrotaan sitten vuoden aikana.
Miten Anniina sä pyrit vaalimaan luonnon monimuotoisuutta omalla tilallasi?
Ihan laidunnus kaikkineen ja sitten myös peltoalueiden ulkopuolella oleva laidunnus on semmoisia merkittäviä monimuotoisuuteen vaikuttavia asioita. Sitten luomuviljelyssä on tietysti se, että se ei salli mitään eliöille haitallisten aineiden käyttämistä. Sen lisäksi peltolaitumilla pyritään pitämään monipuoliset nurmikasviseokset ja tilannetatajuisella laidunnuksella voidaan vaalia sitä pellon hyvinvointia, että se maa voi hyvin ja maan pinta on hyvässä suojassa ja juuristo voi hyvin. Kaikki tämmöinen vaikuttaa monimuotoisuuteen, kasvien ja maan hyvinvointi. Sitten hieman myös meillä säilytetään alkuperäisrotuja, kun meillä on suomenlampaita ja yksi pohjoissuomenkarjalehmä, joka on kyllä jo saattanut jälkeläisiä maailmalle. Sen jälkeläisiä on myyty muutamia lehmävasikoita muillekin tiloille. Näin koitetaan vaalia myös näiden alkuperäisrotujen säilymistä pieneltä omalta osaltamme. Sitten tuolla metsälaitumissa jätetään lahopuuta ja myös pelloilla annetaan olla muutamia kivikkosaarekkeita tai pensasryhmiä. Esimerkiksi tämmöisillä voidaan luonnon monimuotoisuutta vaalia.
Kertoisitko sä Anniina vielä kuuntelijoille, että mitä tilannetajuinen laidunnus tarkoittaa?
Tilannetajuinen laidunnus tarkoittaa sitä, että ei päästetä laitumen kasvustoa kulumaan liikaa tai ei syötetä sitä liian alas koskaan, vaan siirretään tiuhaan sitä karjaa uuteen paikkaan sen mukaan, miten se nurmi kulloinkin kasvaa ja jätetään riittävästi aikaa laidunnetulle nurmelle toipua ennen kuin sinne eläimet tulevat uudestaan. Tärkeintä on se, että se pysyy koko kesän vihreänä se pelto ja siinä on hyvän korkuinen nurmi, ainakin jonkun 15-20 senttiä, että ei syötetä ollenkaan siitä alemmas sitä nurmea.
Eli tehdään siis kaikki nämä toimenpiteet sen mukaan, mikä on parhainta juuri sillä hetkellä.
Kyllä, että siellä säilyy koko ajan se yhteyttäminen siellä nurmessa ja se kasvu myös säilyy paremmin. Siinä samalla myös saadaan lisättyä sitä rehuntuotantoa.
Millä mielin te odotatte nyt seuraavaa kasvukautta?
Anniina: Ihan hyvillä mielin. Odotan, että pääsen jatkamaan näitä kaistalaidunnuskokeiluja, missä olen päässyt alkuun, niin siinä mielessä ihan mielenkiinnolla.
Paula: Mä odotan myös innolla aina tämmöisen pitkän talven jälkeen. Varsinkin nyt runsaslumisen talven jälkeen on aina ihana mennä sitten keväällä sinne luonnonlaitumille. Omat asiakastyöt keskittyvät pitkälti sinne kevääseen juuri ennen ympäristösopimuksia ja ennen tukihakua. On tosi mukava päästä taas tuonne ulos liikkumaan.
Tähän loppuun voisi tiivistää, että tämä keskustelu mun mielestä havainnollisti hyvin, kuinka laidunnus on monimutkaista ekosysteemin hallinnointia. Laidunpainetta, eläintiheyttä, laidunjaksoja ja lepojaksoja vaihtelemalla voidaan saada erilaisia lopputuloksia. Laidunnusta voidaan pitää siis luontotekona, sillä se tuottaa monimuotoista ympäristöä. Kiitos Anniina ja Paula oikein paljon keskustelusta! – Kiitos! – Kiitos!
Ilmastoasioista löytyy lisätietoa Ilmastonmuutoksen varautuva viljelijä -hankkeen kautta ja Luontoteko -kampanjasta löytyy lisätietoa Maa- ja kotitalousnaisten kautta. Seuraavassa jaksossa keskustellaan lisää pölyttäjistä ja niiden merkityksestä maataloudelle. Tämä oli keskisuomalaisen Ilmastonmuutokseen varautuva viljelijä -hankkeen tuottama Ilmastoviljelijä -podcast. Hankkeen rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus EU:n maaseuturahastosta.