Jaksossa keskustellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Haastateltavana Satakunnan Seta Ry:n puheenjohtaja Lari Kontula, joka on tullut monille tutuksi myös Pori Pride -tapahtuman yhteydestä. Lari kertoo meille omasta matkastaan koulukiusatusta sateenkaarinuoresta tämän päivän vaikuttajaksi, Satakunnan Seta Ry:n toiminnasta ja sateenkaari-ihmisten asemasta nykyhetken Porissa ja Suomessa.
Jakson juontajina Arja Palonen ja Jarkko Kivi
Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast esittelee satakuntalaisia tai seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Jaksoissa keskustellaan muun muassa kulttuurista, taiteesta, musiikista, yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, nuorisotyöstä, somesta, urheilusta ja ympäristöstä. Jaksojen juontajina kuullaan kirjaston eri tehtävissä toimivia työntekijöitä.
Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcast
Jakso: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt – Lari Kontula, Satakunnan Seta Ry
Tuottaja: Porin kaupunginkirjasto
Juontajat: Arja Palonen ja Jarkko Kivi
[vauhdikasta musiikkia, vaimenee taustalle]
Jarkko Kivi: Tervetuloa seuraamaan Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Podcastissa haastatellaan Satakunnan alueella toimivia tai Satakunnan seudulta kotoisin olevia vaikuttajia yhteiskunnan eri osa-alueilta. Tänään keskustelemme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja sateenkaarielämästä. Vieraanamme on Satakunnan Setan puheenjohtaja Lari Kontula. Lari on myös Pori Pride -tapahtuman koordinaattori ja tuli monelle tutuksi viimekesäisessä Pori Pridessa. Satakunnan Seta ry on Satakunnassa toimiva ihmisoikeus- ja sosiaalialan järjestö, jonka tavoitteena on ihmisten yhdenvertaisuus riippumatta seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai sukupuolen ilmaisusta. [musiikki vaimenee] Tämän päivän podcastin juontavat Jarkko Kivi ja Arja Palonen. Tervetuloa Lari.
Lari Kontula: Kiitos, kiva olla täällä.
Arja Palonen: Sä olet tuttu kasvo Satakunnan Setasta. Ja varsinkin tämän kesän Pori Pride nosti sut hyvin julkisuuteen lehtijuttujen myötä. Tällä hetkellä myös Raumalla on saatu Rauman oma yhdistys ja Rauma Pride vietettiin tänä kesänä eka kertaa. Minkälainen Pori ja Satakunta on sateenkaari-ihmiselle tänään?
Lari: Siis Pori on ihan mahtava paikka. Noitten tapahtumien puolesta mä olen iloinen siitä, että Raumalle tuli uusi yhdistys ja Rauma Pride nousi. Sitten myös Eurajoki Pride nousi tänä kesänä uudeksi tapahtumaksi. Ja sitten meillä on perinteitä Satakunnassa semmoisiakin, että Huittisten kirjasto ja Huittisten nuorisovaltuusto järjestää yhdessä sateenkaaripiknikin. Niin he järjesti oman tapahtuman taas. Ja se on jo pikkuisen semmoinen perinne. Että musta on ollut kiva, että kun Porissa mä järkkäilen tätä Pori Pridea niin kovasti, niin sitten on kiva nähdä, että siinä rinnalle on noussut näitä sisarustapahtumia. Ja ei pidä toki yleistää, että Pori on kaikille jotenkin tosi mahtavaa ja upeeta. Että täällä on tosi monenlaisia kokemuksia, monenlaisia ihmisiä, että tänne mahtuu ihan valtava kirjo erilaisia ihmisiä [naurahtaa] ja monenlaisia tarinoita.
Arja: No miten sä vertaisit omassa nuoruudessasi, minkälaista täällä silloin oli elää?
Lari: Mulla tuli tuosta, kun mä mietin tänä aamuna mun omaa nuoruuttani, niin oli semmoinen jotenkin, tiäks semmoinen lämminkin ja valoisakin olo tuli. Että se oli maagista aikaa sillein sateenkaari-ihmisenä kasvaa siihen omaan saatenkaarevuuteen ja tajuta, että ahaa, että mä olen tämmöinen tyyppi. Ja samalla kun mulla oli semmoinen löytämisen riemu ja semmoiset ihastumiset ja tällaiset, niin mä myös elin semmoisessa ympäristössä, että mä olin juuri vaihtanut koulua. Ja sitten siinä uudessa koulussa, niin mä jouduin väkivallan kohteeksi. Niin se oli sillein, hyvää ja huonoa [naurahtaa]. Mikäs se kysymys olikaan vielä? Etten mä ihan liian pitkälle siitä karkaa.
Arja: Mutta sä sanot, että hyvää ja huonoa, mutta nyt kun sä kerrot siitä, niin sä nostat noita hyviä asioita selvästi, että sä et ole jäänyt siihen katkeruuteen. On pakko kysyä, että miten tähän on tultu? Susta on nyt tullut monelle varmaan esikuva. Ja sulla on kuitenkin taustalla koulukiusaamista, rankkaakin. Niin miten sä olet päässyt tähän?
Lari: No siis joo, se mun tieni sillein, kun se itse kiusaaminen saattoi olla semmoista just, että tavaroita vietiin ja haukuttiin ja päin räittiin. Ja oli semmoista sosiaalista eristämistä. Todella rankkoja asioita, mistä mä olen, että jotenkinhan ihmisen täytyy pyristellä siitä irti. Ja se on ihan perus ihmisen selviytymisvaistoa. Mä koen, että mulla oli rakastava perhe. Ja mulla oli semmoinen just toiveikkuus ja usko siihen, et kyllä tästä eteenpäin päästään. Ja musta tuntuu, että mä olen löytänyt oman yhteisöni, kun mä olen liittynyt Satakunnan Setan hallitukseen. Ja hakenut omalta alueelta näitä tapahtumia ja ihmisiä. Niin se on jotenkin semmoinen, että okei, siinä taustalla on ne rankat asiat ja semmoiset, yli puolen elämää sitten tapahtunut, mutta se on totta. Ja se on aina tuomittava. Se ei ole mikään sateenkaari-ihmisten ominaisuus, että tämä on joku meidän osa olla häirinnän ja väkivallan kohteena. Mutta että on riskejä olemassa ja niitä riskejä pystytään poistamaan. Ja kun mä olen nähnyt sitä työtä, konkreettisesti nähnyt sitä työtä ja päässyt mukaan tekeen sitä työtä syrjinnän ja häirinnän poistamiseksi, niin siitä tulee semmoinen hyvä olo. Ja kun tapaa ihmisiä, jotka haluaa suojella meitä ja ymmärtää ihmiselämän moninaisuutta. Niin siitä tulee hirveen hyvä fiilis. Että musta tuntuu, että ne ihmiset on se voimavara ja ne ihmiset on semmoiset, mitkä on nostanut mut tähän valoisaan. En mä itsekseni loista, kun ne ihmiset, joiden kanssa mä olen, niin ne saa mut tiäks, ne tekee sen lämpimän tunteen.
Arja: Ja sitten on se hirvittävä klisee, mistä itsekään en pidä, että kun siellä taustalla on jotain vaikeaa, niin sitten sä nouset sieltä ja susta tulee ehkä valloittavampi tai parempi ihminen. Mutta onko tässä kuitenkin vähän sellaista, että kun sä tiedät myös sen nurjan puolen, niin sä ehkä pystyt tukemaan ihmisiä nyt niissä samoissa asioissa?
Lari: Joo, siis sehän ei ole mikään mulle mikään palvelus, että mä olen kohdannut väkivaltaa. Se vaan aiheuttaa mussa sen, että mä ymmärrän, miltä se tuntuu. Ja sitten se on semmoinen, että kyllä... Sanotko kysymystäsi vähän vielä, sä tarkensit sitä niin hienosti siinä lopussa?
Arja: Niin, että onko siitä hyötyä? Siis kauhea sanoa, onko hyötyä siitä, että sua on kiusattu. Löydätkö sä sieltä jotain tietä, mitä sä pystyt hyödyntämään?
Lari: Mä sanon, että ei se ole mikään palvelus. Se on oikeesti, se on mun vastaus tähän [naurahtaa]. Lyödään lukkoon vastaus, tämä Haluatko miljonääriksi -ohjelma [naurahtaa]. Että ihan oikeesti siis, mä olisin ilmankin pärjännyt. Ja silti mä olisin ihan... Ehkä kiinnostukseni ihmisoikeuksiin on herännyt silloin, kun on huomannut, miltä tuntuu, kun niitä ei ole.
Arja: No me saatiin hiukan tuolta jotain [pieni naurahdus] kaivettua. Ja tosiaan sä olet Setassa aktiivinen, Satakunnan Setassa aktiivinen. Niin mikä sai sut vaikuttamaan juuri Setassa? Miksi sä hait juuri tämän ryhmän ja tämän yhteisön? Koska olisi ehkä ollut muitakin, mitä nuorena olisi hakenut itselleen siihen viiteryhmää.
Lari: No siis mä en kauhean kovin kovin nuorena ole Satakunnan Setan tapahtumien pariin löytänyt. Mä olen ollut sillein nuori aikuinen, joka on tuntenut sateenkaarevaa yksinäisyyttä. Ja tämä on ollut se mun alueellinen järjestö. Että musta tuntuu, että mä olen nähnyt silloin, että mitä kaikkea toimintaa on. Sitten käynyt varovaisesti kerran nuorten ryhmässä, että miltäs täällä tuntuu olla. Hui kamala, kun on jännittävää [pieni naurahdus]. Sillein kasvot punottaa ja hartiat on korkealla [naurahtaa]. Mutta sillein oli kiva nähdä ne ihmiset. Mä vielä tänä päivänäkin tunnen näitä tyyppejä, ketkä silloin siellä tapahtumassa oli. Että jotenkin se oli se oma ja lähin. Ja se oli niin, että siellä oli, sanos nyt, syyskokous oli tulossa. Ja sitten mä luin, että sieltä saa kahvia [naurahtaa]. Ja sillain mut saa joka paikkaan, kun tarjoaa kahvia. Ja sitten mä olin tarjoutunut itse sillein, mä olin käynyt järjestyksenvalvojakurssin, ja sitten mä ajattelin, että jos sateenkaari-ihmiset haluaa järjestää Porissa jotakin tapahtumaa, niin minä menen suojelemaan näitä ihmisiä sinne. Se oli mun semmoinen ajatus, kun mä menin, että mä voin tulla vaikka järkkäriksi johonkin. Ja sitten mä päädyinkin hallitukseen. Ja sitten hallituksessa mä olen ollut rahastonhoitajana ja nyt mä olen tosiaan yhdistyksen puheenjohtaja tänä vuonna ekaa vuotta. Ja siinä on ollut kiva oppia siihen hommaan. Ja koulutusvierailuita teen kovasti ja tuommoisia. Niin tavallaan se lähti tosi pienestä se mun tieni siihen, että mitä mä nykyään teen. Mutta että musta tuntuu, että nämä kaikki asiat on tullut tosi luontevasti ja semmoisissa pienissä erissä [naurahtaa].
Arja: Ja tässä nähdään kuinka tärkeä on, että meillä on ehkä jokaisellakin paikkakunnalla joku yhdistys tai pieni porukka. Koska sullakin olisi saattanut jäädä se, jos olisi sun pitänyt esimerkiksi ajaa jonnekin Raumalle asti tai Kankaanpäähän. Niin sitten se olisi ollut vielä jännittävämpää. Mutta kun se oli omassa kaupungissa.
Lari: Joo ja siis valtakunnallisen Setan nettisivuillahan on hieno lista noista Setan jäsenjärjestöistä. Että kun niitä on ympäri Suomen, niin niitä on yli 40, varmaan lähemmäs 50. Onko niitä jo yli 50? No sinne päin. Viitisenkymmentä jäsenjärjestöä. Niin kannattaa katsoa sieltä oman alueen paikallisia järjestöjä, että mitä kaikkea toimintaa on. Ja Satakunnan Seta toivottaa tietysti tervetulleeksi omaan toimintaan kaikki.
Jarkko: Hiukan haluaisin palata vielä tuohon edeltävään kysymykseen ennen kuin pääsee unohtamaan tyystin ajatuksen. Että kiinnostaisi hiukan, ehkä voisin myöskin tarkentaa vähän, että koska olet sitä koulua käynyt? Ja mua kiinnostaisi kovasti, että oletko nähnyt semmoista selkeätä kulttuurista tai rakenteellista muutosta vuosien varrella, kehitystä tässä koulujen olosuhteissa sateenkaari-ihmisille?
Lari: Kun mä olen -89 syntynyt, niin sitten siitä voi laskeskella, että miten mun elämänkaari on sitten mennyt ajallisesti. Mutta musta tuntuu, että nyt tässä vapaaehtoistyössä, kun mä teen koulutusvierailuja pyynnöstä, ja yhdistyksen kouluttajatkin tekee koulutusvierailuja. Niin kyllä musta tuntuu, että niitä pyyntöjä tulee paljon. Ja se on hirveän arvokasta, että opettajat haluaa sinne kouluihin kutsua puhumaan sateenkaari-ihmisten elämästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta, perhemuodoista. Ja nämä teemat näkyy nykyisin oppikirjoissakin pikkuisen paremmin, ne koko ajan kehittyy. Mä joskus jopa yllätyin, että miten hyvin terveystiedon kirjassa oli eritelty vaikka eri identiteettisanastoa, siis tosi monenlaista sanastoa. Ja avattu termejä. Kun silloin kun itse olen käynyt, siellä oli ehkä homo, lesbo, biseksuaali. Ja mitään muuta ei ole. Niin no heterot tietysti [naurahtaa]. Että se oli jotenkin sillein kiva huomata, että sanastoa on myös siellä kirjoissa, niin sitten sen tiedon äärelle löytää ehkä useammat ihmiset aikaisemmassa vaiheessa. Niin sitten niitä ennakkoluulojakaan ei pääse sillein juurtumaan niin kauheasti, koska tämä asiallinen tieto on parasta lääkettä ennakkoluuloisuuteen.
Arja: Mitä ne on ne kysymykset, mitä sulta tuommoisissa koulutuksissa ja kouluvierailuilla kysytään?
Lari: Ne on siis tosi, siis monenlaisia kysymyksiä tulee. Ja nuoret on mahtavia, mä tykkään niitten kanssa näistä teemoista jutella. Ja opettajatkin saattaa kysyä. Ja että kun me koulutetaan siis ihan tällein ikätasoisesti ja sillein harkitusti, niin alakouluikäisistä ihan opettajille tehtäviin henkilökunnan vierailuihin. Niin sieltä tulee aika iso kirjo monenlaisia kysymyksiä [naurahtaa]. Että se, että mitä nyt yläkouluikäinen vaikka saattaisi kysyä, on tämmöisiä, että mistä sen voi tietää, on vaikka yksi semmoinen yleinen kysymys. Että mistä sen sitten tietää, että kuka itse on. Tai mistä sen tuntee. Ja että miltä tuntui tulla ulos kaapista, on yksi aika yleisiä kysymyksiä. Varmaan joka vierailulla on joku kaapista tulemiseen liittyvä kysymys. Että kyllä siellä on, ja tosi laajasti just. Että joku saattaa kysyä vaikka, että voiko homot käydä armeijan. Mikä on, että totta kai voi [naurahtaa]. Mutta ei saisi nauraa, koska... Mut se on sillein, se kertoo tavallaan siitä, että miten ajatellaan, että meitä saisi jotenkin syrjiä. Tai että yhteiskunnan asenteet on välillä niin jyrkkiä, että voiko vaikka työnantaja kieltäytyä antamasta töitä tällä perusteella. Niin ei voi. Että Suomessa on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslait, jotka suojelee, antaa syrjintäsuojan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.
Arja: Ja ehkä se jotain kertoo, että kouluvierailulla sulta kysytään tuollaisia asioita, että ne ei vielä ole meidän yhteiskunnassa selviöitä.
Lari: Niin ja se tieto ei ole tavoittanut heitä, just näitä kysyjiä siihen mennessä. Niin sitten on kiva olla siellä itse vastailemassa kysymyksiin. Ja niitä tulee tosiaan laidasta laitaan. Mutta paljon siis ihmiset myös tietää. Että en mä halua sillein yleistää, että nuoret olisi jotenkin ihan hakoteillä. Tai että sieltä voi tulla tosi yksityiskohtaisiakin kysymyksiä just vaikka jostakin aseksuaalisuuden kirjosta tai tällaista. Että ne on semmoisia, että paljonhan osataan hakea tietoa. Mutta sitten jos ei ole itsellä sitä kipinää sitä etsiä, niin sitten se voi olla, että sitä ei vaan, se ei saavuta. Mutta mä uskon noihin kirjoihin ja mä uskon koulun henkilökuntaan. Ja sillein, että siellä on hienoja voimia liikkeellä, että tieto, mikä perusopetussuunnitelmaankin kuuluu, että peruskoulun opetussuunnitelmassa on mainittu, että koulun tehtävä on antaa tietoa seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen moninaisuudesta ja puuttua nuoriin kohdistuvaan syrjintään ja häirintään, jos sellaista on. Ja myös ennaltaehkäistä sitä. Ja kaikilla yli 30 hengen työpaikoilla täytyy olla tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. Että kyllä rakenteita on. Mutta sitten, kun sen täytyy vielä näkyä toiminnassa, niin se toiminta ei saa kadota siitä. Että on hienot rakenteet, hienot periaatteet, mutta se täytyy myös tehdä oikeasti se turvallinen tila.
Arja: Pori Pride oli semmoinen tosi iso juttu tänä vuonna. Sä olet Satakunnan Setan puheenjohtaja. Iskeekö sulla sitten joskus semmoinen vaikuttajaväsymys?
Lari: Siis jonkun verran. Ja nyt mä tykkään tuolla Pori Pride -työryhmässä aina sanoa, kun meillä on tämä ihana karhusymboli, niin sitten kun on talvi, niin Pori Pride -työryhmä menee talviunille [naurahtaa]. Niin silloin ei viestejä kovasti lähetellä, koska ideana on rauhoittaa tätä aikaa, kunnes haetaan taas vaikka rahoitusta ja ruvetaan suunnittelemaan tulevaa tapahtumaa. Että vuodenvaihteeseen asti koitetaan pitää semmoista [laulaa] ”karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä” -aikaa [pieni naurahdus]. Että se on ihan hyvä jotenkin jaksottaa sitä. Että jos on joku tosi tiivis vaihe, niin sitten sen jälkeen on myös sitä lepoa. Se on tärkeä elämässä muutenkin muistaa tietysti.
Arja: Ja Prideen saadaan ulkopuolista rahoitusta. Mutta voisiko koskaan olla, että siihen saisi myös esimerkiksi ulkopuolisen projektityöntekijän, siis maksullisen?
Lari: Siis mahdollisesti. Nämä on vaihtoehtoja, mitä on listalla. Että nyt mä olen tosi ylpeä ja iloinen siitä, että Porin kaupunki on tukenut Pride-tapahtumaa, ja tukee Pride-tapahtumia, niitten järjestämistä rahallisesti ja viestinnällä ja sateenkaariliputuksella ja niin edelleen. Niin mä koen, että asia on nytten ihan hyvin. Mutta toki sitten, jos on joku palkattu työntekijä, niin sittenhän asioita voi saada vielä ehkä väkevämmin eteenpäin. Yhtään väheksymättä hei meidän vapaaehtoisia. Että mun täytyy sanoa kyllä, että meidän vapaaehtoisporukka on ihan mahtava. Ja siis loistava, samanhenkinen, samaan suuntaan tähtäävä. Niin vapaaehtoiset on tosi arvokkaita ja tärkeitä. Että se, että josko me ei nyt sitten vaikka ensi kesänä saada projektityöntekijää, niin se ei tarkoita, että Pride roikkuisi siitä, se asia. Koska tämä tahto ja palo on tehdä tämä tapahtuma.
Arja: No jos nyt joku kuuntelee, sellainen, joka ajattelee, että mä ehkä voisin tehdä jotain tai haluaisinko mä, uskaltaisinko, niin mitä sä sanot sellaiselle?
Lari: Tehdä siis yleisesti sateenkaariaktivismia vai Pridessa vai miten? [naurahtaa]
Arja: Ihan siihen liittyvää.
Lari: Siellä on sillein, mä sanoisin, että sateenkaariaktivismi voi olla tosi monenlaista. Ja se on kanssa ihanaa, kun tässä on vuosien varrella nähnyt tosi monenlaisia aktiiveja. Että se, että joku saattaa kerätä vaikka nimiä kansalaisaloitteisiin. Joku saattaa tehdä sateenkaarevaa taidetta. Sitten äänestäminen. Niin kuin yleensäkin noi kansalaisaloitteet on semmoisia, minkä kautta on vuosien varrella saatu sateenkaarioikeuksia puskettua eteenpäin. Niin se on tosi hieno työkalu levittää niistä tietoa. Ja se johtaa jopa lakimuutoksiin, niin kuin tasa-arvoinen avioliittolaki ja translain uudistus ja tällaiset asiat, mitkä on nykyään ajankohtaisia. Niin kyllä siis keinoja on monia, jos haluaa itse vaikuttaa. Mä sanon, että tulkaa Satakunnan Seta ry:n tapahtumiin. Ja tulkaa meidän syys- ja kevätkokouksiin. Nimenomaan syyskokous on kanssa hyvä vaihe kuulla toiminnasta, että mitä me suunnitellaan ensi vuodeksi. Niin tämmöisiä Porin alueella olevia ja Satakunnan alueella olevia haluan rohkaista, että kannattaa tulla sinne. Me ollaan siis pieni ja upea porukka. Ja tehokas porukka. Mutta se, että jos me saadaan muutama vapaaehtoinen lisää, mä olen nähnyt, miten paljon se vaikuttaa, jos on yksi, kaksi lisää aktiivisia tyyppejä. Niin se mahdollistaa tosi paljon asioita. Että jokainen on tärkeä. Ja mä ehkä haluan korostaa myös sitä, jos mä nyt saa pikkuisen kysymyksestä vetäytyä, niin mä haluan korostaa myös sitä, että se, että ihminen on itse jo olemassa, niin se on hirveän tärkeää ja arvokasta. Että ei sitä tarvitse jotenkin sillä kovalla tekemisellä sitä omaa arvoa hakea [naurahtaa]. Että se, että sä olet olemassa, ja jos joskus tuut jossain käymään, niin mä otan sut ilolla vastaan ja me otetaan sut ilolla vastaan. Ja olet tervetullut lämpimästi.
Jarkko: Tässä on hirveästi tullut semmoisia, mikä on tietysti kauhean miellyttävää kuulla, niin positiivisia asioita, mitä ollaan tultu eteenpäin ja näin. Mutta mitkä on ehkä semmoisia tämän hetken kysymyksiä, joihin koet, että on tarpeen vaikuttaa eniten?
Lari: Sillein tämä on tärkeä kysymys, mutta sitten tämä on myös tosi iso asia. Että kun se uudistusten tarpeiden määrä on aika suuri Suomessa. Näitä hyviä tavoitteita kokoaa esimerkiksi valtakunnallinen Seta, Sateenkaariperheet kanssa. Ja sitten Amnesty myös välillä tiedottaa tärkeistä ihmisoikeustavoitteista. Mä mainitsin tuossa translain uudistuksen, niin transnuorethan jäi siitä lakiuudistuksesta ulkopuolelle, mikä on väärin. Ja heille kuuluisi kanssa se itsemäärittelyoikeus omaan sukupuoleen. Että se 18 vuoden ikäraja on semmoinen, mihin toivon, että joskus tulevaisuudessa päästään, että semmoista ikärajaa ei, sitä ei ole oikeastaan mitään syytä pitää siinä juridisen sukupuolen määrittelyssä. Suomessa myös laki sanelee jonkun verran sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja näkyvyyttä. Ja on monia hyviä esimerkkejä siitä, että millain vaikka kolmas sukupuolimerkintä antaa itsemäärittelylle tilaa. Se on ihmisoikeuskysymys, että saat sen oman oikean sukupuolen sun vaikka virallisiin papereihin. Niin se helpottaa montaa asiaa, jos sen voisi ottaa käyttöön. Mitäs muuta. Sateenkaariperheet kokoaa noita sateenkaariperheellistymisen esteitä. Ja myös opastaa sateenkaariperheellistymisessä. Niin musta siellä on kanssa hyvää listaa siitä, että mimmoisia asioita vielä voisi ottaa paremmin huomioon. Kun perheet on tosi moninaisia ja lainsäädäntö ei aina tunnista kaikkia perheiden tarpeita vielä. Että musta se on yksi iso asia ja vaikuttaa arkeen. Niin kuin lapsen oikeudet suhteessa omiin vanhempiin, että lapsellahan voi olla monta huoltajaa, mutta sitten taas nämä oikeudelliset vanhemmat, jos olisi mahdollista saada useampia merkatuksi papereihin, niin se vaikuttaa ihan käytännön asioihin niin kuin tapaamisoikeuksiin ja perintöön ja tällaisiin juttuihin. Että siis nämä ei ole pieniä asioita [pieni naurahdus]. Lista on tosi pitkä. Että sen takia mä haluan vastata tähän kysymykseen antamalla vähän kuvaa siitä, että miten moninaisista asioista on kyse. Musta olisi noloa minulta vaikuttajana valita joku yksi. Ja sitten taas täytyy muistaa, että joku muu vaikka voisi kokea, että tämä kärkikolmikko olisi, että olisi muitakin edistettäviä asioita. Suomessa on just esimerkiksi Rikkomaton-kansalaisaloite edennyt. Ja se kansalaisaloite menee käsiteltäväksi, että siihen on kerätty ne nimet. Niin se on semmoinen Suomessa niin kutsutun eheytystoiminnan kieltoa ajava kansalaisaloite. Koska musta on ihan hirvittävää henkistä, fyysistä, psyykkistä, hengellistä väkivaltaa, että Suomessa on yhä tahoja, jotka pystyy järjestämään eheyttämisleirejä, missä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista ihmisistä taotaan, tai että niin kuin meitä voisi kurssittaa jotenkin [naurahtaa] heteroiksi. Niin semmoiset asiat on jotenkin tosi väkivaltaisia ja ne täytyy tunnistaa väkivallaksi.
Arja: No mitä sitten Satakunnassa ja Porissa, mitkä täällä on tärkeimpiä, mitä voisi saada toisin? Mitä voisi saada muuttumaan?
Lari: Mä tykkään tosi paljon tehdä näitä tapahtumia ja olla järjestämisessä mukana. Jotenkin itse ehkä kaipaa sitä, että mahdollisimman monet tahot järjestäisi itse sateenkaari-ihmisille suunnattua toimintaa tai sateenkaari-ihmiset mukaan kutsuvaa toimintaa. Että se olisi jotenkin tosi kiva nähdä täällä semmoista laajempaa liikehdintää. Ja se on aina kiva, että olisi enemmän. Että ihmisten toive, kun jotain kivaa tapahtuu, on se, että olisipa näitä useammin [naurahtaa]. Se yleisin toive ja palaute, mitä me saadaan, on se, että olisipa näitä useammin. Olisipa joka päivä, olisipa joka kuukausi [naurahtaa]. Niin meillä on siis, kun täällä pyörii Sateenkaarikahvilat, ja yhdistys on mukana Keski-Porin seurakunnan sateenkaarimessuissa. Ja me vahvistetaan siellä turvallisemman tilan -periaatteita ja ollaan häirintäyhdyshenkilöinä takaamassa sitä, että ihmisillä olisi hyvä olla. Niin jotenkin on kiva pitää noita koulutuksia, ja ehkä niitten koulutustenkin kautta ne ihmiset jotenkin aktivoituu myös siihen, että hei me voitaisiin itsekin kutsua sateenkaari-ihmisiä meidän toimintaan, että voisi järjestää jotakin. Eihän siihen aina meitä vaadita, mutta me mieluusti tullaan mukaan.
Arja: Ja ehkä ihmiset vähän arkailee, tai tekijät sillain, että he haluaa teidät mukaan, että se menee niin sanotusti oikein. Että tässä on vähän arkuutta.
Lari: Niin ja kyllä mä sen ymmärrän, joo. Kyllä mä sen ymmärrän [pieni naurahdus].
Arja: No pakko kysyä tässä vaiheessa sitten, että miten kirjasto voisi olla mukana vielä enemmän? Mitä me voitaisiin tehdä?
Lari: Siis mä olen tosi iloinen tuosta, kun on tällaista sateenkaarikirjallisuutta nostettu esiin. Ja se on yksi hyvä tapa pitää sitä aihepiiriä esillä. Ja sitten kun kirjasto oli myös Pori Pride -tapahtumassa mukana näkyvästi, näyttävästi. Oli koristeluin ja just näitä teemaan liittyviä, oli taidenäyttelyä. Että kutsukaa sateenkaarevia taiteilijoita pitään näyttelyitä, se on oikeasti, se on mainiota edustamista sillein, että nämä asiat tulee näkyviksi ja ne ihmiset saa äänensä kuuluviin. Että minusta kirjastolla on semmoinen tiedonvälittämisen roolikin, ja totta kai on.
Arja: Ja velvollisuus [pieni naurahdus].
Lari: Joo. Ja velvollisuus. Että se on kyllä. Monia kivoja tapahtumia voidaan järjestää ja ehkä sitä kautta toimia. Se olisi mun vastaus. En mä tiedä, onko sulla mielessä mitään omaa, mitä haluat tuohon [naurahtaa]?
Arja: Niin, mitä kaikkea voisi tehdä.
Lari: Niin.
Arja: Meillä on ehkä viime aikoina hyvin paljon puhuttu myös siitä, että me työntekijät halutaan näkyä turvallisena. Eli meillä on sateenkaaripinssejä ja halutaan näkyvän sen, että meiltä uskaltaa kysyä. Ja siitä on tullut myös palautetta, että ihmiset kokee sen sellaisena, että on helposti lähestyttävä.
Lari: Joo.
Arja: Että siinä mielessä, pinssi on pieni asia, mutta se on monelle tosi iso. Että se tuo semmoisen, että me ollaan turvallisia ihmisiä täällä.
Lari: Juu. Ja se on tavallaan lupaus jostakin, kun se on siinä rinnassa. Niin se on, että on tavoite siihen, että olisi turvallisempi tila ja turvallisempi ihminen kohdattavaksi ja näin. Että se on kiva, että se ei ole ainoastaan se pinssi rinnassa tai sateenkaarilippu, vaan se näkyy myös toiminnassa ja siinä, että on tietoinen asioista. Ja sateenkaarisensitiivinen. Että kyllä mä koen, mun tässä [pieni naurahdus] omassakin kaapista ulostulemisessa oli kirjastolla jonkunmoinen rooli, kun mä lainasin...
Arja: Vau [pieniä naurahduksia].
Lari: Joo. Kun mä lainasin täältä semmoisen kirjan Ulos kaapista. Ei ollut vielä itsepalvelupisteitä [naurahtaa], niin minä olen oman, tiäks semmoinen, sydän väpättää niin kuin pienellä lintusella, kun mä menen hakeen sitä kirjaa hyllystä, että onko sitä täällä Porissa [naurahtaa].
Arja: Mutta sun ei tarvinnut kysyä sitä henkilökunnalta, mikä on vielä kamalampaa.
Lari: No niin, no joo. No sitten kun mä löydän sen kirjan ja sitten mä, että minä lainaan tämän. Ja sitten mä annan sen sille ihmiselle ja sitten vaan kuuluu piip ja sitten se on minun. Niin se oli mulle tosi tärkeä hetki [pieni naurahdus].
Arja: Sanoitko klassisen ”kaverille tämän lainaan”?
Lari: En sanonut [naurahtaa]. Että mä ajattelin, se oli mulle semmoista harjoittelua. Koska mä olin päättänyt, että mä luen tämän kirjan ja sitten mä kerron omalle perheelleni, ihan kaikille läheisimmille, ketkä mun kotona asuu, että mä olen homo ja queerihminen. Niin se kaapista ulostuleminen, se oli semmoista pikku harjoittelua, että okei nyt tämä ihminen tietää, että mua nämä teemat kiinnostaa. Ja mä selvisin siitä, niin se on jotenkin [naurahtaa].
Arja: Mä luulen, että se kirja on, koska nettiaika ei ollut silloin vielä niin vahvasti, niin se kirja on varmaan monelle sellainen hyvin merkittävä.
Lari: Kyllä se on joo, mä uskon. Ja se, että vaikka siitä siis on varmaan vähän tuoreempiakin versioita, mutta joka tapauksessa ne tarinat on ihmisten elämää ja se on tosi laaja kirjo. Tämä Ulos kaapista -kirja on semmoinen, mikä sisältää koottuja kertomuksia vanhemmilta ja sitten taas seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä siitä, että miten se kaapistatulotilanne meni, miten siihen valmistautumiset, miltä se tuntui, mitä sen jälkeen tapahtui. Niin oli kiva kuulla monenlaisia tarinoita, koska ei se ole mikään itsestäänselvyys, että miten ne tilanteet menee. Ja esimerkiksi mulla on siis sillein, oli jotenkin rakastava ja valmis vastaanottamaan mun läheiseni tämän asian. Niin itsellä se meni just tosi hyvin. Ja sitten meidän äitikin oli sillain, että saako hänkin lukea sen kirjan [pieni naurahdus].
Arja: Oi. Eli jos olisi tullut seuraava painos, niin sä voisit kertoa siinä oman [Lari naurahtaa] myönteisen tarinasi sitten tueksi muille.
Lari: Niin, kyllä joo. Mä tunnen, että mulla on kanssa tarinoita kerrottavana. Ja se on tosi tärkeää, että ihmiset kertoo myös omia tarinoita ja on esillä. Että tämä ei ole tosiaan, tämä on yksi esimerkki ja meitä on monia.
Jarkko: Oliko se tavallaan sen oman suuntautumisen hyväksyminen, niin kuinka pitkä prosessi semmoinen oli nuorelle?
Lari: Siis mulla oli sillein, että kyllä mä olen jostakin, sanotaanko 11 vee, 12 vee, jostakin siitä lähtien tiennyt, että kyllä mua nyt pojatkin kiinnostaa. Tai että pojat kiinnostaa [pieni naurahdus] lähinnä. Ja sitten mä olen miettinyt sitä asiaa sillein, että kiinnostaako mua tytötkin. Että mulla oli semmoinen kysymysmerkki siinä vähän aikaa. Ja mä seurustelin myös tytön kanssa vuodenkin verran ja näin. Mutta että se oli, kyllä mä tunnen itsestäni ja tunsin itsestäni sen, että se ei ole se kuka mä olen tai mitä mä haluan ja miten asiat... Että se on, kun ei ole mikään kiire. Että mä tosiaan olen ottanut vuosikausia aikaa asian kanssa. Ja joskus oli semmoisia, että se itsensä hyväksyminen, niin... Mä en tiedä, koska mulle tämä oli niin iloinen asia. Siis mulle se oli niin iloinen ja valoisa asia, että ne on ehkä tosi pieniä jotenkin hetkiä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, niin kuin vaikka just jotkut kiusaamiskokemukset tai tämmöinen väkivalta. Niin se on sillein, että niitä asioita on joutunut työstään. Mutta ei sitä, ketä mä olen tai ketä mä rakastan. Tai millainen mun perheeni on, ketä mä haluan. Ne on semmoisia, että ne tuo mulle paljon voimaa. Ja en mä tiedä mitä hyväksymistä siinä on, kun mä saan siitä niin paljon hyvää energiaa, että mä rakastan [naurahtaa].
Jarkko: Ehkä tietysti hiukan epäreilu kysymyksenmuotoilu, että tosiaan hyväksymistä. Mutta kyllähän se nyt tietyllä tapaa kuitenkin, uskoisin, että asiassa kun asiassa, niin jos tavallaan selkeästi poikkeat tavanomaisesta tai siitä, mitä pidetään normatiivisena, niin uskoisin sen kuitenkin olevan monelle vaikea prosessi.
Lari: Juu ja siis kyllähän tähän liittyy paljon monenlaisia tunteita. Että joskus on sillein, ehkä just se yksinäisyys oli mulla semmoinen, ja haikeus. Ja rakkaudenkaipuu. Niin ne on semmoisia teemoja, mitä mä tunsin. Ja sitten kesti, mä olin varmaan just, se oli päivää ennen 18, kun mä kerroin mun perheelleni, että mä olen homo. Ja sitten se oli sillein, että vähän varasuunnitelma, että jos tämä menee kauhean huonosti, niin kyllä mä olen jo valmis muuttamaan omillenikin [naurahtaa]. Että ei se ole sillain, ettei mua olisi pelottanut [naurahtaa]. Mutta joo, mä sain tosiaan monta lämmintä halausta ja kaikki on ihan hyvin, että ei siinä. Mutta tosiaan kyllä mä ymmärrän, että se itsensä hyväksyminen on myös semmoinen teema, minkä kanssa tosi monet tekee töitä. Ja kaikki ei ole sillä tavalla... Ja mä toivoisin, että se olisi helpompaa. Ja ihmiset, jotka toimii nuorten parissa, ja aikuisten parissa ja joka puolella, niin tekisi turvallisempia tiloja. Ja tekisi siitä helpompaa, tästä ihmiselämän moninaisuudesta. Kun en mä ajattele sillain itse, että on olemassa ihmisiä ja sitten on erilaisia ja erilaisuutta [pieni naurahdus]. Vaan mä ajattelen, että kaikki ihmiset on moninaisia ja monenlaisia. Että ihmisyys on tosi monenlaista. Se on mun peruslähtökohta, se on mun ihmiskuva. Niin jotenkin [naurahtaa] mä haluaisin, että tämmöistä ihmiskuvaa, missä ei ole vaan jotain yhtä tapaa olla olemassa ja yhtä suuntaa minne mennä, niin sitä saisi jokainen vahvistaa ja pitää puheissa yllä. Että sullahan on tilaa olla vaikka mitä ja vaikka kuka.
Jarkko: Niin ja kyllä mun mielestäni monesti, tai tämän päivän ilmapiiri on hyvin tavallaan hyväksyvä sille, että ihmiset voi nimenomaan rakentaa enemmän omannäköisiä elämiään riippumatta siitä... Tai ihan ylipäätään, että on vapaampi tavallaan, että se ei ole niin tiukkaan raamiin asetettu kuin vuosikymmeniä sitten. Mutta myöskin sitten tavallaan aina vaikuttaa siltä, että on jonkinlainen enemmistö, joka kuitenkin määrittää osittain sen, että miten elämän kuuluisi mennä. Mutta nämä nyt on toki omia ajatuksiani, eikä välttämättä mitään tutkittua tietoa ja faktaa. Mutta tämmöinen fiilis...
Lari: Ei, mutta sä olet ihan oikeassa.
Jarkko: ...mulla on asiasta.
Lari: Sä olet ihan oikeassa ja sä nostat ihan totta olevaa asiaa. Että yhteiskunnassa on näitä normeja, niin kuin vaikka just joku heteronormi tai perhenormi. Tai binäärinormi, sukupuolinormi. Niin kuin millainen on vaikka mies tai nainen tai muunsukupuolinen tai transsukupuolinen, tai niin edelleen, ihminen. Ja se on ihan olemassa oleva asia. Ja ehkä just yleisimpiä normeja on just nämä, että kaikkihan haluavat parisuhdetta tai että kaikkihan haluavat [pieni naurahdus], kaikkihan ovat heteroita, jos ei toisin sanota, ja tällaisia. Että ne on tosi vahvoja. Ja ne on hyvä tiedostaa, että tämmöiset on olemassa, mutta se ei ole kenenkään kohtalo. Ja niitä just kuuluu kyseenalaistaa, koska ihmiselämä on niin moninaista.
Arja: Ja nykyään termistö on laajentunut. Tuossa Priden aikaan katsoi lippuvalikoimaa, niin hyvänen aika, 20 vuodessa on aika lailla muuttunut. Mutta täytyy kysyä, että sun lapsuuden aikana ja nuoruuden aikana ei netti ehkä ollut ihan pullollaan näitä asioita, jos nettiä olikaan, niin mistä sä hait siitä tietoa muuta kuin kirjastosta? Tai oliko jotain ensimmäisiä nettisivuja, Ranneliike tai jotain...
Lari: Oli.
Arja: ...mikä oli semmoinen, mikä sua tuki?
Lari: Joo, siis no mä sanoisin, että seta.fi. Jos mä mietin nyt, että mikä olisi hyödyllistä ja merkityksellistä tänä päivänä, niin seta.fi on semmoinen hyvä, mihin suuntaan kannattaisi mennä. Tai sitten Sinuiksi-palvelu, että se on olemassa. Ja sitten toi Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus on hyvä. Antaa kaikkea vinkkiä, tukea, neuvontaa. Silloinhan en tuntenut näin laajaa kirjoa näitä palveluita, mitä on. Niitä on Setan sivuilla listattu vielä isommin, että mä en kaikkia tässä voi mainita [naurahtaa]. Onneksi niitä on niin paljon. On kaikkia auttavia puhelimia ja muuta. Sua varten somessa, kaikkia tällaisia. Mutta se mulla itsellä ehkä oli just se, että kyllä siinä mun täytyy sanoa, että kirjastolla oli tosi iso rooli [naurahduksia]. Eikä se ole vaan tämän podcastin takia [naurahtaa]. Koska mun ensimmäiset kokemukseni yleensäkin internettiin pääsystä oli se, kun mä menin kirjastoon ja sain sieltä ajan. Että mä olen tämmöinen muinainen. Mutta mä olen myös tänään täällä olemassa. Niin sieltä mä olen tullut. Ja se oli just jotenkin keskustelupalstoja, jotakin tällaisia. Mutta ehkä Seta on aina ollut se semmoinen hyvä kokoava taho. Että sitä kautta on löytänyt sitä tietoa. Ja ei ehkä, ehkä ne keskustelukumppanit ja ihmiset on löytynyt sitten muualta, mutta Seta on semmoinen, tämä valtakunnallinen seta.fi on semmoinen, minkä kautta löytää tosi paljon.
Arja: Ja nykyään löytyy ehkä niitä kirjojakin helpommin. Mutta muistan ainakin nuoruudestani, sitten kun netti tuli, niin tehtiin keskustelupalstalle aina semmoisia listoja, että mitä kirjoja on. Ja sitten sen listan kanssa mentiin kirjastoon [naurahtaa].
Lari: Joo, joo.
Arja: Että kirjasto on monelle varmaan ollut silloin se merkittävä.
Lari: Kyllä se joo. Ja sitten jotenkin, kyllä toi just netti ja some on aika isossa roolissa siinä. Että kun siellä seuraa oikeita tyyppejä, niin sitten löytää paljonkin semmoista sisältöä ja vinkkejä, linkkivinkkiä, ja kaikennäköistä uutisartikkelia ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Arja: Nyt on kyllä pakko kysyä se, että mehän eletään varmaan ehkä kirjastomaailmassakin, koska olemme tottuneet ja olemme tasa-arvoisia ja kaikille saavutettavia, aikamoisessa kuplassa. Ehkä säkin elät sellaisessa kuplassa, että sateenkaariasiat on selviä ja hyväksyttäviä. Mitä sitten, kuinka paljon sä törmäät vihapuheeseen tai muuhun sellaiseen, minkä sä koet ehkä henkilökohtaisestikin, että tulee kohti sua?
Lari: Se... Tämä on hassu sana tämä vastustus. Ja hyväksyntä yleensäkin. Mä sanon vielä ihan pikkuisen, alustan tätä sanomalla sen, että mä en ole mikään semmoinen ihminen, joka odottaa jossakin jonossa, että koska minut hyväksytään [naurahtaa]. Ja se, että jos sateenkaari-ihmiset näkee, että se tarve on se hyväksytyksi tuleminen ja sitten maailma on valmis, niin ei ole. Että [naurahtaa] tässä on kovasti tekemistä vielä, että maailmassa olisi... Sateenkaari-ihmisillä tasa-arvo Suomessakin esimerkiksi, ei me olla missään listojen kärjissä siinä, että miten sateenkaarioikeudet näyttäytyy. Ja kun on tätä kohonnutta riskiä kohdata erilaisia negatiivisia ilmiöitä, niin kyllä se näkyy myös arjessa. Ja se näkyy ihan oikeesti, ei se ole vaan tilasto, että syrjintä ja häirintä ja väkivalta on todellista, vaan se on ihan faktoja. Niin kyllä mä jonkun verran, varsinkin kun Priden alla lukee aika lailla kaikki uutiset, mitä aiheesta kirjoitetaan ja kaikki noi, mitä nyt sattuu löytämään somesta, niin siellä on aina sillein muutama tyyppi, joka on äänekäs ja negatiivinen siitä aiheesta. Ja jaksaa negatiivisesti kommentoida. Että se on, kun ihmismäärä on tarpeeksi suuri, ja kun se tieto tavoittaa, se kertoo siitä, että tieto tavoittaa ihmiset, minun mielestäni. Sillain mä sitä luen. Että tieto tavoittaa ihmiset, kun se määrä kasvaa, se on sadoissa ja tuhansissa, mitä ne julkaisut tavoittaa. Niin silloin on väistämätöntä jo tilastollisesti, että sieltä löytyy joku, jonka päivän tämä nyt pilasi [naurahtaa]. Ja en ymmärrä minkä takia. Mutta kyllä siellä aina on joku, joka kokee, että tämä oli nyt huono asia. Ja kokee tarpeen kommentoida meidän tapahtumiin, että minä muuten en ole tulossa [naurahtaa]. Mutta se on hänen päätöksensä sitten. Ja ei ole pakko, mutta täällä ollaan ja täällä tätä tehdään [pieni naurahdus].
Arja: Mutta hienosti tosiaan ajateltu toi, että mitä laajemmalle yleisölle, niin totta kai sinne tulee myös sitä negatiivista palautetta.
Lari: Niin, se on ihan faktoja, kun ollaan niin isojen ihmismäärien kanssa tekemisissä ja tehdään suurta tapahtumaa.
Arja: No sä kerroit Ulos kaapista -kirjasta. Oliko Parkkinen, joka se oli toimittanut.
Lari: Venaas, mä katson. Mulla on se täällä mukana [naurahtaa].
Arja: Ai sulla on, hyvä.
Lari: On, Marja-Leena Parkkinen on sen toimittanut.
Arja: Joo, näin muistelinkin.
Lari: Kyllä.
Arja: Mutta mitä muita kirjoja? Ulos kaapista on tosiaan jo useampi vuosi sitten, vuosikymmen, ilmestynyt. Niin mitä sä nyt haluaisit suositella? Tai mitä sä olet lukenut sellaista, mikä sun mielestä olisi lukemisen arvoista?
Lari: Mä voisin sanoa tuommoisen Kaikki muuttuu paremmaksi. Sekin on jo sitten varmaan kymmenisen vuotta vanha. Mutta mulla on oikeus suositella, mitä mä suosittelen, koska nämä on mulle henkilökohtaisesti läheisiä. Niin Kaikki muuttuu paremmaksi -kirja on kirjoitettu just siitä näkökulmasta, että sateenkaariaikuiset puhuu nuoren näkökulmasta. Tai he kertoo omasta elämästään, siitä, että miten he ovat selvinneet, miten hyviä ja valoisia asioita heidän elämässä nykyisin on. Niin se on tavallaan tehty kumoamaan tätä ilmiötä, että sateenkaarinuorilla on riski siihen omaan henkiseen pahoinvointiin sen ympäristön asenteiden vuoksi. Se ei ole mikään sateenkaarinuorten ominaisuus, se on ympäristön asenteissa se vika. Niin Kaikki muuttuu paremmaksi -kirja on musta tosi hyvä. Siinä oli, oliko siinä Cristal Snow ja ketä kaikkea siellä olikaan, voi että. Mutta siinä Panu Mäenpää esimerkiksi, Jari Tervo, siellä on tosi laaja lista erilaisia kirjoittajia. Niin se on musta semmoinen hyvä lukusuositus. Nämä kaksi on tämmöisiä tosi yleisteoksia. Mutta mä haluan ajatella tätä asiaa aika usein nuorten näkökulmasta. Ja tosi monet somevaikuttajat on julkaissut nyt tässä just viime aikoinakin paljon hyviä kirjoja, mutta en mä halua nostaa ehkä nyt mitään yksittäistä siinä. Musta kirjaston tekemät kirjavinkkaukset on tosi hyviä. Ja sitten kun hakee sillä sateenkaarikirjallisuus hakusanalla kirjastossa, niin löytää aika paljonkin matskua. Mulla olisi myös yksi Netflix-suositus, jos mä saan semmoisen sanoa?
Arja: Totta kai.
Lari: [pieni naurahdus] No siellä on tämä ihana Heartstopper-sarja.
Arja: Mikä on myös sarjakuvana.
Lari: Joo, okei niin. Kyllä, hei. Niin se on aika mahtava ja semmoinen iloisa, valoisa, positiivinen. Mä tykkään myös mainita tuon jokunen vuosi sitten ilmestyneen Disclosure-dokumentin, joka on kirjoitettu siitä näkökulmasta, miten Hollywood on käsitellyt transihmisiä ja millaisia tarinoita transihmisistä on kerrottu Hollywoodissa. Ehkä just niin, että sitä kertoo joku ihminen, joka ei itse ole trans, niin mimmoisia tarinoita he on kirjoittanut ja miten epäreilusti se muokkaa ihmisten käsityksiä transihmisyydestä ja mitä siihen kuuluu ja mitä se on. Niin mä haluan, sisältövaroituksena, että se sisältää transfobista kuvastoa ja sisältöä. Mutta että siinä on myös transnäyttelijöitä ja ohjaajia ja niin edelleen, jotka kertoo, että millaista tämän edustuksen pitäisi olla. Ja nostaa hyviä esimerkkejä. Että siinä kuvataan sitä negatiivista, mutta sitten myös positiivisia asioita. Ja se on ollut aika huippujuttu, että semmoinen dokkari on julkaistu. Varsinkin tässä, kun transihmiset on ollut aikamoisessa ryöpytyksessä julkisuudessa sen takia, koska oli toi lakimuutos, niin se ajoi ihmiset puhumaan tosi hirveällä tavalla transihmisistä. Niin musta olisi kiva nähdä semmoinen, kiva voida suositella semmoista ymmärrystä lisäävää dokumenttia, joka voisi vähän kumota tämmöisiä ennakkoluuloisia käsityksiä. Ja auttaa ymmärtämään, että mitä se tarkoittaa, että on hyvää representaatiota vaikka transihmisistä. Ja moninaista representaatiota. Ja pystyy itse kertomaan omia tarinoitaan. Että sen haluan nostaa, se on oikeasti tosi kova.
Jarkko: Joo, tässä vaiheessa ollaan käyty hyvin mielenkiintoinen keskustelu. Ja toivottavasti monelle sitten erilaisia näkökulmia antava ja ehkä jopa tietoakin. Ja haluan nyt tässä vaiheessa kiittää Lari Kontula, että saavuit vieraaksi.
Lari: Kiitos.
Jarkko: Ja tämä oli nyt sitten Kuinka minusta tuli -vaikuttaja podcastin päätösjakso. Kirjaston podcast-toimintahan ei lopu tähän. [vauhdikasta musiikkia alkaa soimaan taustalla] Tulevaisuudessa sitten mahdollisesti käsitellään asioita eri näkökulmista. Tai samasta näkökulmasta. Varmaan riippuen hyvin paljon, että minkälaista palautetta tämä podcast tulee saamaan. Mutta kiitoksia tosiaan kovasti Lari...
Lari: Kiitos.
Jarkko: ...ja Arja tietenkin.
[vauhdikasta musiikkia]
Jarkko: Kuuntelit juuri Porin kirjaston Kuinka minusta tuli vaikuttaja -podcastia. Jos pidit kuulemastasi, tykkää, jaa, laita seurantaan ja kommentoi. Anna meille myös palautetta. Kerro mitä pidit tai mistä aiheesta sinä haluasit kuulla tulevaisuudessa.
[musiikki vaimenee]