Subscribe
Share
Share
Embed
Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.
Saarna Hyvän toivon kappelissa 4.5.2026, Joh. 17
I Johdanto: kohudosentin rakentavat ajatukset
Heti alkuun pieni tunnustus: myönnän, että olen lainannut tämän saarnan perusidean eräältä aikamme suurelta ajattelijalta. Hän on raamatuntutkija, dosentti Matti Myllykoski. Matti Myllykoski on tuonut tieteellisen raamatuntutkimuksen löytöjä rohkeasti suuren yleisön tietoon. Aikoinaan hän kohautti Jeesuksen viimeiset päivät -teoksella. Siinä hän esitti muun muassa, että Jeesus haudattiin joukkohautaan.
Matti Myllykoski ei kuitenkaan ole vain tieteen tekijä. Julkisissa esiintymisissään hän on puhunut myös uskosta. Hän on viisas ja avara kristitty. Hän etsii Jeesuksen seuraamisen tapaa, joka on älyllisesti kestävää ja joka samalla tunnistaa näkymättömän maailman todellisuuden
Tähän saarnaan lainaan Myllykoskelta jaottelun itseymmärryksen eli identiteetin eri ulottuvuuksista. Myllykoski puhuu siitä, miten jokaisen meistä on hyvä löytää itsestään ja omasta suhteesta toisiin kolme ulottuvuutta: oma, eri ja sama. Tämä hieno erittely voi auttaa myös ymmärtämään päivän vähän vaikeaselkoista evankeliumia.
I Oma – yksi hyvä riittää
Aloitan ”omasta”. Jeesus sanoo: ”Minä ilmoitin nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta minun omikseni.” Kun kuljemme Kristuksen kanssa, jokainen meistä joutuu pohtimaan omaa itseään ja omaa uskoaan. Mihin minä uskon? Mikä minulle uskossa on tärkeää? Mistä voin joustaa ja mistä en voi joustaa?
On tärkeää tunnistaa se, mikä uskossa on omaa. Jumala on luonut meidät jokaisen omanlaisekseen. Myös hengellisessä mielessä olemme erilaisia. Joku meistä on ajattelultaan ja uskoltaan konkreettinen. Silloin Raamatun kertomuksiin ja kristinuskon oppeja on helppo tulkita kirjaimellisesti. Toinen taas voi ajattelee ja uskoo käsitteellisemmin. Silloin Raamatun kertomukset ja opit näyttäytyvät vertauskuvina. Toista viehättää iloinen ylistysmeininki, toinen saa kiksejä hiljaisesta ja sanattomasta hyminästä.
Kristinuskoon mahtuu paljon. Kun Jumala on luonut meidät erilaisiksi, myös tavat lähestyä Jumalaa ovat erilaisia. Oman uskon ja uskonnon tunteminen on myös sitä, että voin arvostaa omaa perinnettäni. Ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Syvästi puhutteleva usko voi löytyä läheltä, omasta perinteestäni.
Otan esimerkiksi minulle läheisen rukouksen tavan, mietiskelevä rukouksen eli meditaation. Samaa rukouksen harjoitti myös Martti Luther. Kristinuskossa on syvä ja rikas meditaation perinne. Se on elänyt etenkin luostareissa. Voin liittyä tähän perinteeseen ja antaa sen ruokkia ja kantaa. Meditaation käytännöt ovat hyvin samanlaisia eri uskonnoissa. Sisällöt kuitenkin vaihtelevat. Omasta perinteestäni käsin voin toistella kristinuskon syviä sanoja, uppoutua niihin, kuunnella hiljaisuutta ja tuntea Jumalan läheisyyttä, voimaa ja lohdutusta.
Uskontoa voi verrata myös parisuhteeseen. Maailma on tällä saralla, ainakin periaatteessa, täynnä mahdollisuuksia. Voisin päästä hyvään parisuhteeseen monen erilaisen ihmisen kanssa. Kuitenkin rakkauden syvyys kirkastuu, kun pystyn sitoutumaan yhteen ihmiseen. Yhden ihmisen kautta voin päästä sukeltamaan rakkauden syviin vesiin. Samalla tavalla yhteen uskontoon sitoutumalla voin oppia tuntemaan Jumalan rakkauden syvyyttä. Minun ei tarvitse valita kaikkia, yksi hyvä riittää.
II Eri - rajat tekevät erilliseksi
On siis tärkeä tunnistaa, mikä uskossa on omaa. Mutta mitä voisi olla ”eri?” Eri on erilaisuuden tunnistamista. Erilaisuuden tunnistaminen on omien rajojen tunnistamista. Tarvitsen rajoja tarvitaan, että voisin olla oma, erillinen itseni. Samalla tavalla tarvitsemme kristittyinä rajoja, jotta voisimme löytää sen, mikä meille on erityistä. Uskonnot ja katsomukset eivät ole yhtä ja samaa mössöä. Niissä on myös eroja.
Yksi ensimmäisten Jeesuksen seuraajien kipeä kysymys oli suhde emouskontoon, juutalaisuuteen. Kristinusko ei syntynyt yhtäkkiä. Se syntyi vähitellen, prosessina, jossa otettiin yhä uusia askelia kohti itsenäistymistä. Johanneksen evankeliumissa matka kohti uutta uskontoa on pidemmällä kuin muissa evankeliumeissa. Siksi juuri Johanneksen evankeliumissa korostuu jyrkän eron tekeminen meidän ja muiden välille. Tätä kuvaavat myös Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa: ”Minä rukoilen heidän puolestaan, en maailman puolesta.”
Oman erillisyyden tunnistaminen ei kuitenkaan tarkoita eristäytymistä toisista. Kun tunnen itseni ja tiedän, kuka olen, voin nähdä myös toisten vakaumuksissa jotain hyvää ja arvokasta.
III Sama - että maailma saisi elää!
Lopuksi ”samasta”. Uskonnot ovat erilaisia, mutta samalla niissä kaikissa on myös jotain saman kaltaista. Uskonnoissa on ihmiskunnan yhteistä viisautta. Syvimmiltään kaikki uskonnot ohjaavat välittämään lähimmäisestä ja etsimään totuutta. Kaikkia uskontoja voidaan myös käyttää väärin oikeuttamaan väkivaltaa ja alistamista. Vaikka uskontomme ja kulttuurimme ovat erilaisia, me ihmiset olemme lopulta hyvin samanlaisia. Kaipaamme turvaa ja vapautta, hyväksyntää ja rakkautta.
Ihmiskunta on Jeesuksen elämän jälkeen oppinut paljon. Samalla olemme päätyneet pisteeseen, jossa voimme tuhota aseillamme koko maailman aseillamme. Voimme sammuttaa luomakunnan elinvoiman. Siksi maailman puolesta pitää rukoilla. Yhteiskuntaa pitää rakentaa. Luontoa pitää puolustaa. Jeesus sanoo toisaalla Johanneksen evankeliumissa sanat, joita usein lainaan ehtoolliselle kutsuessani: ”Tämä leipä on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
Jumala ei tahdo meidän tuhoutuva. Hän tahtoo meidän elävän. Yhä tärkeämpää on etsiä sitä, mikä meissä on samaa kaikkien ihmisten kanssa. Maailma on Jumalan maailma, ja me kaikki elämme siinä Jumalan lapsina. Me kaikki olemme Jumalan omia. Jeesus antaa meille elämänsä ja ruumiinsa, että maailma saisi elää.