Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[musiikkia]
Jarkko: Tervetuloa Porin kirjasto esittää –podcastin erikoisjakson parin. Tämä jakso sukeltaa ajassa taaksepäin aina 70-luvulle asti. Porin nykyinen kirjasto Työväenopistotalo otettiin käyttöön vuonna 1976, ja täyttää siis tänä vuonna 50 vuotta. Sen kunniaksi jaksossa sukelletaan 70-80-luvun kirjastotyöhön kirjastotyön kokeneiden konkareiden Pertti Lahdenmäen, Nina Vahteran, Elise Vieremä-Sarrin ja Minna Katajan kanssa. Tervetuloa mukaan podcastiin Pertti, Nina, Elise ja Minna.
Nina: Kiitos.
Elise: Kiitos.
Pertti: Kiitos.
Minna: Kiitos.
Jarkko: Otetaan nyt tähän tämmöinen lämmittelykysymys. Kertokaa, että minä vuonna olette aloittanut työnne Porin kirjastossa ja mikä teidän työnimike on ollut silloin? Aloitatko, Minna.
Minna: Mä en muista, oliko se -80 vai -81. Mä tulin kesätöihin lähetiksi. Kohtuu pitkä kesätyörupeama ollut.
Jarkko: Mitäs lähetti silloin teki?
Minna: Postitukset tehtiin kaikki käsipelillä. Kaupungilla käytiin hakemassa sitä ja tätä. Muovitus. Postitus oli varmaan se työllistävin.
Jarkko: Mitä eniten postitettiin täältä kirjastosta?
Minna: Karhukortteja ja tilauslappuja. Ne lähti kaikki pahvimuotoisena postina ja sitten ne vedettiin frankeerauskoneella niihin leimat.
Jarkko: Karhupostia eli siis…
Minna: Eli nykyinen menee sähköpostimuistutus.
Jarkko: Niin, eli muistutus.
Minna: Niin, ne meni postikortteina.
Jarkko: Karhukin on ehkä loppujen lopuksi termi, mikä on vähän unohtunut.
Minna: Muistutus.
Jarkko: Niin, muistan kyllä itse myös tämän karhukirja-ajatuksen, mutta kyllä se…
Minna: Ne meni kortteina ensin.
Jarkko: Siitä ei ole kyllä vuosiin puhuttu kieltämättä.
Minna: Eikä frankeerauskoneista varmaan.
Jarkko: Mites Pertti?
Pertti: Mä oon tullut lokakuussa -86, ja mä oon tullut ensimmäisen kerran työllistettynä, mutta mä tein kirjastovirkailijatehtäviä täällä, ja mulla oli Satakuntaosasto mulla oli ensimmäinen työpiste.
Jarkko: Mitäs Satakuntaosastolla…
Pertti: Koko nimi oli Porin kaupunginkirjasto. Satakunnan maakuntakirjasto. Elikkä tämä Satakuntaosasto oli sitten, että siellä oli tietysti tässä, mikä nykyinenkin on vielä tämä Satakuntakokoelma, elikkä kerättiin tätä Satakuntaa koskevaa aineistoa, ja lisäksi sieltä hoidettiin kaukopalvelua. Elikkä tilattiin aineistoa, mitä täällä Porissa ei ole ollut, niin tilattiin sitten muun Suomen kirjastoista tai jopa ulkomailta.
Jarkko: Mites Niina?
Niina: No mun työhistoria on semmoinen, että mä oon tullut taloon -78 huhtikuussa, ja olen siinä ollut myös lähettinä ja muovituksessa. Silloin oli iso muovitusosasto. Ja sit vuodesta -80 kirjastovirkailijana. Ja oikeastaan siitä -80 musiikkiosastolla.
Jarkko: Mites Elise?
Elise: No mä olen tullut lokakuussa -76, elikkä talo oli ollut semmoisen reilu viikon verran auki sitten. Oli ihan uutta kaikkea. Lähetiksi olen tullut myöskin. Siihen aikaan oli aina lähetti, mikä olis edelleen vieläkin hyvä työ nuorille. Oppii käymään virastoissa ja tollain. Musta se oli ihan kiva. Joskin palkka oli huono. Se oli 900 markkaa kuukaudessa. Ja se lähettityö kesti mulla vuoden päivä, ja sit mä siirryin muovitukseen. Jos mä olin sitten siihen asti, kunnes alettiin valmistelemaan musiikkiosastoa, niin mä olen siellä ollut Maria Elon ja Helja Karumon kanssa sitten valmistelemassa musiikkiosastoa käyttökuntoon. Avauskuntoon.
Jarkko: No mitäs tää kaupunginkirjaston arki tossa 70-80-luvulla, niin milläs tavalla se rakentu? Tänäkin päivänä meillä on nyt aika lailla tai suurella osalla nyt työntekijöistä on kuitenkin jonkunnäköiset rutiinit, niin mimmosia ne rutiinit oli 70-80-luvulla? Alottaako Pertti vaikka.
Pertti: Emmä tiedä. Varmaan, no, työtehtävät on ollut kumminkin vähän samantyyppisiä. Riippuu vähän osastoa, että on ollut tietysti kirjojen lainaamista ja palauttamista ja hyllyttämistä, ja sit tosiaan oli tää muovittaminen. Ja sitten musiikkiosastolla oli varmaan jotain. Tietysti kun oli ne kuuntelupaikat oli siellä, niin siinähän pyöriteltiin levyjä. Perusperiaate on varmaan säilynyt aika lailla samana. Se on tietysti tähän päivään asti on tullut kaikkea muuta lisää, mutta tämmönen perushomma on varmaan hyvin samantyyppistä ollut kuitenkin.
Elise: Mutta tietenkin se, että asiakaspalvelu, no silloin oli valtavat kortistot ja sitten kaikki palautus tehtiin käsin. Otettiin kirjat vastaan palautustiskillä, ja ne nostettiin käsivoimin kärryihin ja ettei ollut mitään automaattista toimintaa. Se oli jotenkin varmaan raskaampaa.
Pertti: Sitä se on varmaankin ollut kyllä.
Elise: Koska kaikki tehtiin…
Pertti: Totta.
Jarkko: Siis mitä tänä päivänä sitten on semmoista, mikä…
Elise: No palautusautomaatti esimerkiksihän on helpottanut tosi paljon. Kun asiakkaat palautti kirjallisuuttakin, niin sehän sitten vaan katsottiin. Niitä oli valtavia kirjakärryjä tossa palautuksessa, kun niitä laitettiin luokittain. Ihmiset, työntekijät laittoi niitä sitten, virkailijat järjestykseen. Niitä kirjakärryjä oli paljon.
Nina: Ja sitten tänä päivänä palautusautomaatti tunnistaa sitten varatun aineiston. Elikkä ennenhän ne piti kaikki joka ikinen kirja tai levy tai mikä vaan palautu, niin meidän piti tarkistaa fleksotaulusta, että oli fleksotaulut, missä oli kaikki nämä varaukset. Flekso oli semmoinen liuska, mikä oli koneella kirjoitettu siis jokaisesta varattavasta aineistosta omansa, niin jokainen kirja tai levy tai mikä vaan, niin tarkistettiin sitten fleksotaulusta, että onko siihen varaus. Ja sen jälkeen käsiteltiin se varaus. Kirjoitettiin koneella sitten se postikortti, mikä lähti varaajalle, minkä lähetti sitten taas kirjaa ylös, että kenelle lähti tämmöinen varauskortti.
Elise: Niin. Että kaikki tehtiin näin. Ja eikö niissä fleksotauluissakin, niissä oli ihan se tukkimiehen kirjanpito, että kuinka monta varausta kyseiseen niteeseen on.
Nina: Kyllä. Tänä päivän toi palautusautomaatti tunnistaa nää, että meidän ei tarvitse enää kirjoitella fleksoja. Eikä tarkistella.
Elisa: Ja niitä kirjakärrymääriä.
Nina: Me vaan poimitaan.
Jarkko: Koskas se on se palautusautomaatti tullut?
Elise: Hyvä kysymys.
Pertti: Olisikohan se joku 15 vuotta?
Elise: Meinasin sanoa.
Nina: Sanoisin samaa.
Pertti: Jotain tämmöistä.
Jarkko: Että ollaan kuitenkin melkein 2000-lukuun asti menty tällä systeemillä.
Pertti: Kyllä. Joo.
Jarkko: Että tietysti kommunikaatiovälineet on aina muuttunut siinä matkan varrelle. On tullut sitten tietokoneet ja tietojärjestelmät.
Minna: Sitten kun tuli tietokone ja tietokone ajo automaattisesti ilmoitukset. Ettei silloin sitten enää kirjoiteltu, kun tuli tämä suuri tietokone. Sieltähän lähti automaattisesti asiakkaille saapumiset.
Nina: Kyllä. 80-luvun lopulta asti.
Minna: Käsin ne palautettiin silloin tietokoneellekin, mutta ei tuo automaatti ollut se ensimmäinen helpotus.
Nina: Joo. Meillä oli Riimi-ohjelma. Sillä palautettiin joku, niin se nappasi varauksen kiinni.
Elise: Ja se on sitten ollut jotain 88-, 80-luvun loppu.
Minna: Riimi vaihtu…
Elisa: Kun on tullut tämmöstä…
Minna: Oriko 2004.
Elise: Mutta jos ajatellaan, että se ensimmäinen tietojärjestelmä oli se -88.
Minna: Oli Riimi. Jotakin…
Elise: -88. Mitä siinä välissä se oli sitten ennen, kun tuli? Oliko se Riimi niin pitkää sitten siinä 90-luvulla?
Minna: Oli varmaan. Riimin jälkeen tuli Oriko.
Elisa: Joo. Niin, että se oli sitten. Muistaisin, että Riimistä tuli kakkosversiokin sitten jossain kohtaa.
Minna: Varmaan tulikin.
Elise: Vähän päivitettiin niitä.
Minna: Ja olihan meillä sitten ne, mitkä on myöhässä, kun siellä oli reikäkortti kirjataskussa, niin ne, mitkä oli myöhässä, niin sittenhän tuolla oli se suurin piirtein junaveturi tuossa kulmassa, millä ajettiin reikäkortit, että katsottiin, mitkä on myöhässä, ja niistä kirjoitettiin sitten myöskin käsin kortit, jotka lähtivät sitten tämä myöhästymisilmoitus. Postikorttina sekin. Ja kaikki kirjattiin yksitellen diariokirjaan.
Nina: Jotka on edelleen tallessa.
Minna: Ei ollut. En löytänyt. Etsin.
Elise: Ai.
Jarkko: Tuo on aika huvittavaa kyllä, että nämä tosi monet tavallaan digitaalisen ajan järjestelmät, mitkä on nykyään toiminnassa, niin tavallaanhan ne kaikki on kuitenkin toiminut aika pitkältä, että ne on vaan tehty toisella tavalla. Hiukan hitaammalla tahdilla.
Pertti: Niin on.
Jarkko: Mutta tavallaan, että systeemi on ollut sama, että kirjoja on voinut varata ja kirjoja on palautettu ja niitä on sitten laitettu ylös ja on lähetelty sitten karhukirjeitä ja muistutuksia ja muita perään. Mutta periaatteessa digitaalinen aika nyt loppujen lopuksi aika vähän tuonut sinänsä lisää semmoista…
Elise: Toiminnallisuutta.
Jarkko: Niin, toiminnallisuutta. Ja tämä perustyö on, että kyllähän toki asiakkaan suuntaan on hyvinkin moni asia muuttunut, että ennen ei varmaan ole ollut mitä luetteloita, mihin ihmiset pääsee kotoa käsiksi, mitä kirjoja nyt olisi tarjolla kirjastossa.
Nina: Täytyy myös muistaa, että meillä oli väkeä tuplamäärä.
Elise: Ajattelin just sitä samaa.
Nina: Tätä tekemässä.
Pertti: Niin on ollut henkilökuntaa.
Nina: Meitä oli tuplasti väkeä enemmän. Kyllä se tietokone meistä puolet on hävittänyt. Tai hävittänyt ja hävittänyt.
Jarkko: Tuleeko mieleen jotain muita semmoisia työkaluja, mitä on käytetty ennen digitaalista aikaa, mitkä on hävinnyt käytöstä?
Minna: Kortistolaatikkoja, keskuskortistoja. Hohhohhoijaa.
Elise: Tietosanakirjat.
Minna. Hakuoppaat.
Elise: Se oli ihan ykkönen.
Minna: Mikrokortit.
Pertti: Mikrokortit, joo.
Elise: Levyluettelot.
Jarkko: Mites se tietosanakirja on edesauttanut kirjastotyötä?
Elise: No siis todella paljon, koska asiakkaathan kysy kysymyksiä ja halusi tietoa. Esimerkiksi just musiikkiaineistosta, niin sehän oli meidän ainut työkalu etsiä sitä tietoa. Tietosanakirja, Otavan suuri tietosanakirja. Musiikkitietosanakirja siis tässä tapauksessa. Mutta käsikirjastossahan oli, siis koko kakkoskerros ollut täynnä käsikirjastoa.
Pertti: Joo, hakuteoksia on ollut monen näköisiä.
Elise: Siis sehän oli se, mitä nyt tänä päivänä asiakkaat tuntee taidekokoelmana ja Satakuntakokoelmana, niin sehän oli kaikki täynnä käsikirjastoa, mitä ei lainattu sitä materiaalia, mitä virkailijat käytti siihen tiedon hakuun.
Jarkko: Teillä on varmaan ollut muutenkin aikamoiset arkistot verrattuna nyt tänä päivään, kun ne kaikki on pakattu sitten pieneen mustaan laatikkoon siinä työpöydällä.
Mina: Sitten täytyy muistaa vielä se, että lehtilukusalissa, niin siellähän selattiin lehdet ja kirjoitettiin niistä tiedonhakukortistoa, mistä löytyy lehtileikkeitä, ja sitten niitä selattiin ja siellä luki Me Naiset 1900 jotakin, numero 32 löytyy tämmöinen artikkeli. Niistä oli kortisto, nunnes tuli sitten tämä Kati, Koti. Kotimainen.
Pertti: Juu, sit tuli ne…
Minna: Siitä tuli hieno laite…
Pertti: …artikkelitietokanta. Joo.
Minna: …mistä saatiin listoja, minkä mukaan sitten juostiin kellarista hakemaan niitä lehtiä, mistä löytyy nämä artikkelit. Enää ei selattu kortistosta.
Elise: Oliko se muuten…
Minna: Haluan leikkimökin teko-ohjeet. [nauraa]
Jarkko: Siis onko sieltä kirjattu siis ihan oikeasti kaikki artikkelit lehdistä?
Minna: Ei kaikkia, mutta…
Pertti: Ei kaikkia, mutta jotain tämmöisiä, mitkä…
Minna: …tämmösiä leikkimökkiä ja…
Nina: Meillä oli samoin sitten tuolla musiikkipuolella, niin jokaisesta levystä, jokaisesta nuotista tehtiin laulurekisteri. Elikkä jos oli mikä tahansa levy, niin jokaisesta laulusta tehtiin rekisterikortti, että mistä levystä se löytyy se kappale. Kun siihen aikaan kyllä oli toi Riimi jo, se ohjelma, mutta siellä ei ollut semmoista kenttää, mihin olisi saatu sitten tämä levyn sisältö tai nuottien sisältö vietyä. Me tehtiin semmoinen oma laulurekisteri. Se oli iso kortisto. Siellä oli kaikki mahdolliset laulut, sekä miltä levyltä ne löytyy tai mistä nuottivihosta löytyy.
Minna: Täytyy taas muistaa, että meitä oli enemmän henkilökuntaa silloin. [nauraa]
Nina: Se oli semmoista välipalatyötä.
Minna: Niin, se oli välipalatyötä.
Pertti: Semmoista, joo.
Minna: Samoin, kun niiden lehtien artikkeleista.
Nina: Pakollista kylläkin, mutta sitä tehtiin sitten silloin, kun ehdittiin. Jos asiakas tuli ja kysyi, että haluaisin Satulinnan, miltä levyltä tai nuotistokokoelmasta se löytyy, niin sitten mentiin kortistolaatikolle ja katsottiin Satulinnan…
Minna: Tai sanottaisiko Satumaa.
Nina: Tai Satumaa.
Minna: Satulinnan aikaan oli jo tietokone.
Nina: Niin Satumaa.
Minna: Mut jos Satumaa…
Nina: Kyllä, ihan totta. Sitten se tieto löytyi sieltä, sitten se oli kirjattu sieltä levystä ylös.
Minna: Samoin meillä oli lehdistä semmoisia laatikoita, missä oli kerätty lehtiin, niin siinä luki isolla kasvihuone tai tosiaan se leikkimökki tai laituri, ja siinä oli jo kerätty etukäteen sinne laatikkoon niitä lehtiä, niin oli helppo, kun asiakas halusi tehdä uuden laiturin, niin sitten napattiin vaan se laatikko ja tässä.
Elise: Saattaa olla, että me ollaan muutama tämmöinen laatikko jätetty muistoksi. En ole nyt ihan varma, mutta voisi olla, että löytyy semmoinen pahvilaatikko.
Pertti: Ja tuohon kanssa Satakuntakokoelman lehtileikekokoelmaan, niin sitten Satakunnan kansasta on jokunenkin artikkeli sieltä leikelty ja jotain muitakin satakuntalaisia sanomalehtiä. Niitäkin on sitten lehtiä saksittu aika paljon.
Jarkko: Mutta sinänsä jos ajattelee asiaa sieltä kannalta, että nyt kun Satakunnan kansaa täältäkin löytyy, en muista enää mistä vuodesta asti, mutta tuolta mikrofilmiarkistosta, niin sielläkään ei kuitenkaan ole taas siinä mikrofilmissä, niin siinä ei ole sitä mahdollisuutta tiedon hakemiseen. Sun täytyy vain selata niitä arkistoja, niin siihen nähden te olette tehneet kyllä hirveän arvokasta työtä, mikä nyt on jäänyt pois tavallaan. Ehkä ei nyt sillain, että toki nyt internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy aika paljonkin tietoa noista, mutta tavallaan että semmoista indeksiä esimerkiksi noissa mikrofilmeissä ei ole…
Pertti: Ei ole kyllä, joo.
Jarkko: …että pystyisi jotenkin paikallistamaan, että mistä lehdestä löytyisi tällainen artikkeli.
Minna: Mutta se oli ihan arkipäivää, ei se tuntunut. Nyt se tuntuu ihan hullulta, mutta se oli ihan. Niin tehtiin. Se oli vaan työtä.
Jarkko: Joo, se on ollut silloin hiukan erilaista. No tavallaan siinä on ollut omat hyvät ja huonot puolensa varmasti. No mikä siihen aikaan on ollut erityisen haastavaa? Onko siinä ollut siinä kirjastotyössä, jos vertaa tämän päivän työhön, niin onko siinä ollut jotain, mikä on tehnyt siitä erityisen haasteellista? Tuo tietosanakirjat tuossa nyt tuli jo mainittua, että se tiedonhaku oli vähän erilaista, mutta onko jotain muita ajatuksia, mitkä olisivat tehnyt siitä haasteellisempaa kuin tänä päivänä?
Minna: Niin kuin sanottu, niin se oli vaan työtä.
Elise: Niin, ja sitten se, että olisiko se ollut…
Minna: Ei sitä ajatellut niin.
Elisa: …vähän hitaampaa sitten kuitenkin se…
Minna: Totta kai se oli hitaampaa, kun kaikki kulki postitse. Sehän teki sen jo yksistään.
Elise: Että se tiedon kulku jotenkin…
Pertti: Joo, muutenkin, joo.
Minna: Kyllähän niitä haettiin niitä kaukolainatilauksia niiltä mikrokortteilta, niin jokaisen kirjaston mikrokorttikoneeseen etsittiin se kirja, ja sitten se lähetettiin postista taas eteenpäin se kaukolainatilaus esimerkiksi.
Jarkko: Mikä on kirjaston mikrokortti?
Minna: Koko kokoelma oli mikrokorteilla, mistä luettiin sieltä. Tuli Lappeenrannasta mikrokortit Poriin nippu ja sitten löytiin semmoisia kortistotauluisiin ja sieltä otettiin. Ne oli aakkosissa. Luojalle kiitos, että on aakkoset keksitty. Niin sieltä otettiin aakkosisista vaan ja etsittiin ja löytyykö Lappeenrannasta. No ei löydy. Otetaan Lahti.
Pertti: Tai Jyväskylä…
Minna: Tai Jyväskylä, tai jos se ei mistään löytynyt, niin Åbo Akademi. Lähetettiin aina. Se oli vähän semmoinen.
Jarkko: Kuin usein niitä listoja sitten tuli?
Minna: Ne oli kortteja. Tuliko ne vuosittain vai puolivuosittain?
Pertti: Kyllä ne saatto päivittyy ehkä parikin kertaa vuodessa.
Minna: Mä sanoisin, että puolivuosittain ehkä tuli.
Pertti: Saattoi olla joo.
Minna: Ja ihan postista tuli nippu mikrokortteja. Ja sitten vaihdettiin vanhat pois ja uudet tilalle. Semmoista päivitystä.
Pertti: Mutta sekään ei välttämättä ollut aina sitten enää reaaliaikanen. Se ei saattanut jo kadota jostain sieltä kirjaston kokoelmasta sen kortin teon jälkeen, mutta kummiskin. Se oli tätä.
Minna: Mutta kun se kaukolainatilaus lähti, niin siinä oli viisi kohtaa. Se tuli Poriin. Okei. Me katsottiin, se löytyy Lahdesta. No Lahti katsoo. Ei ole meillä sittenkään. No Lahti lähetti sen sitten Lappeenrantaan. Se kiersi viisi ja sitten se palautui takaisin. Ei saatavilla.
Elise: Kuinkahan kauan se mahtoi kestää, kun asiakas odotti sitä aineistoa?
Minna: Ups.
Elise: Hän saattoi odottaa…
Minna: Se oli hyvin yksilöllistä.
Pertti: Ja mä luulen, että siihen aikaan posti kulki vähän reippaammin. [naurua]
Minna: Posti kulki.
Pertti: Nimittäin sitä postia tosiaan kulki paljon just, niin tämmönenkin työllisti.
Nina: Meillä musiikkipuolella oli haastavaa monta kertaa semmonen, kun asiakas saattoi muistaa kappaleen nimen väärin. No silloin sitä ei tietenkään sieltä laulurekisteristä löydy, ja sitten sitä mietittiin ja pohdittiin välillä yhdessä, ja sitten sitä lauleskeltiin ja asiakas yritti hyräillä sitä tai me yritettiin hyräillä sitä, että saatiin sitten se oikea kappale. Aika usein se löytyi sitten loppuviimeksi. Tai jos muisti vähän sanoja sieltä tai täältä. Ja just niitä muistettiin todellakin paljon väärin niitä kappaleiden nimiä.
Elisa: Niin sopisiko tähän kohtaan, kun silloin asiakas pyysi kappaletta nimeltä Rotsorotso, ja me virkailijat lyötiin päämme yhteen ja mietittiin että mikä ihmeen Rotsorotso. Ja sitten kun sitä alettiin hyräilemään myöskin, niin sehän oli Albinonin Adagio. Sitä hyräiltiin paljon.
Nina: Mä muistan tästä samaisesta, kun asiakas pyysi kaukolainana Frederikin laulua Estonia, ja mä ajattelin, että ei totta vieköön, että olisiko kuitenkin kyse Titanicista. Estonia oli pikkasen dramaattisempi, että siitä tuskin Frederik laulaa. Niin se oli Titanic. Näitä kaikkia oli.
Elisa: Näitä tapahtui.
Jarkko: Joo. No tuleeko jotain semmoista tosi huvittavaa sääntöä, tai kertokaa vaikka huvittavin sääntö, johon ootte törmännyt tässä vuosien aikana tuossa kirjastotyössä.
Minna: Ei niitäkään oikein ole ajateltu. Säännöt on ollut säännöt ja ne toteltiin.
Nina: No eikö tänä päivän tuntuisi aika huvittavalta, kun silloin oli, että ei mielellään käytetä farkkuja.
Minna: Työasuna.
Nina: Työasuna.
Minna: Ja shortseista puhumattakaan.
Nina: Niin, shortseista nyt puhumattakaan. Se oli oikeastaan vähän kielletty.
Jarkko: Shortsit on ehkä vähän tänä päivän silti jo muutenkin tai vieläkin ehkä hiukan semmonen jakava.
Nina: Niin saattaa olla joo.
Jarkko: Siis että toiset ajattelee ettei se edelleenkään ole työasu ja toiselle se on ihan arkipäiväinen asu.
Pertti: Niin no joo. Toisaalta kyllä meillä ainakin varsinkin kuumina kesinä on täällä…
Elise: Niin nykyään jo tietysti.
Pertti: …sanottu, anteeksi, että täytyy pukeutua sen mukaan ettei pyörry tänne sisälle, jos on oikein huono ilma.
Nina: Mutta 70-luvun lopullakin, niin ei ne farkut ollut mikään suotava työasuu. Kyllä niistä tuli vähän sanomista.
Jarkko: Mä rupesin miettimään, että mä taisin nähdä jostain sieltä 70-luvulta, niin onks jossain kohtaa ollut ihan oikein uniformuja, työasuja?
Nina: No meillä…
Minna: Meillä ei ollut.
Elise: Ei ollut.
Nina: …ei ole ollut, mutta meillä oli vahtimestarit, niin heillä oli uniformut. Naisvahtimestarilla hame.
Minna: Tummansininen puku.
Nina: Tummansininen puku, joo.
Elise: No sitten voisi ajatella, että tähän vielä, että onks tää nyt sit sääntö tai sensuuri, kun esimerkiksi musiikkiosastolla sanottiin, että ei saa antaa asiakkaille soittaa Sleeppareiden levyä. Se oli sit takavarikoitu jonnekin.
Nina: Tämä Livet I Bordell, niin sitä kirjastonjohtaja kielise.
Elise: Niin, että se nyt vähän tuntuu jo nykyaikana aika hassulta säännöltä. Ja sitä noudatettiin.
Nina: Varsinkin kun saatiin soittaa sitten englanninkielistä kaiken näköistä muuta. Vastaavaa tai pahempaa.
Jarkko: Konservatiivisyys nostaa taas päätään, niin saa nähdä sitten, mikä seuraavaksi on kielletty.
Nina: Niinpä.
Elise: Mutta tänä päivänä meillä on se LP-levy vielä kokoelmissa löytyy. Tulkaa kuuntelemaan.
Jarkko: No niin. Siinä heti hyvä aineistovinkki eli sieltä Sleeppareita sitten lainaamaan. Minkälaista asiakaskuntaa kirjastossa 70-80-luvulla kävi? Onko se erilainen se asiakasprofiili kuin mitä tänä päivänä? Nykyäänhän kirjasto ainakin yrittää olla vähän semmoinen koko kansan olohuone. Se varmaan aika suurelta osin onnistuukin, että täällä nyt ylipäänsä käy todella laaja asiakaskunta. Mutta onko se ollut ihan samanlaista asiakaskunta silloin 70-80-luvulla?
Pertti: Kyllä se oikeastaan on.
Minna: On se ollut.
Pertti: Ihan vauvasta vaariin.
Minna: Laidasta laitaan kaikkia. Aina ollut omat persoonat. Aina.
Nina: Mutta sanotaan, että musiikkiosasto, joka olisi aika uusi, niin meillä kävi todella paljon nuorisoa. Lyseosta tultiin ihan ruokkiksella ja kuuntelee uusia levyjä.
Jarkko: Se onkin mielenkiintoista kuulla kyllä.
Nina: Kyllä. Näin oli.
Jarkko: Toki tänä päivänä musiikkikuuntelu varmaan osuu samalle ikähaarukalle, mutta se tapa on ehkä vähän muuttunut.
Nina: Tapa on muuttunut. Meillä tuli uudet levyt ja kaikille ei tietenkään ollut mahdollisuutta ostaa niitä kotiin, niin niitä tultiin sitten kirjastoon kuuntelemaan.
Elise: Joo, se oli todella suosittua se kuuntelu.
Jarkko: No tuleeko mieleen jotain tämmöisiä erityisiä vakiokävijöitä tai persoonallisia asiakkaita, jotka…
Nina: No musiikkiosastolla tietenkin kävi nämä kaikki, mitkä sitten myöhemmin levytti ja on hyvin kuuluisia tänäkin päivänä. Dingon porukkaa kävi.
Jarkko: Minkä ikäisenä?
Nina: Mamban porukkaa kävi. Yön porukkaa kävi ja kaikki tämmöisiä näin.
Jarkko: Minkä ikäisiä ne on ollut silloin, kun ne on tässä…
Nina: Parikymppisiä tai vähän alle. Ehkä. Sanoisin, että parinkympin nurkilla.
Jarkko: Muusikot on osannut sitten hakea inspiraatiota.
Nina: Kyllä.
Elise: Niin ja sitten tietysti, jos musiikkiosaston asiakaskuntaan, niin meillähän kävi sitten paljon kaupunginorkesterin soittajia, koska heilläkään ei varmaan ollut silloin maailmassa vielä semmoista välttämättä nuotistoa ja niin semmoista. Kävi paljon lainaamassa meiltä partituureja, ja katsottiin hyvin tarkasti, mitä kaupunginorkesterin syys- ja kevätohjelmisto, mitä teoksia siellä on ja sitten kirjastoon hankittiin niitä partituureja ja levyjä. Tehtiin tällain, ja sitten saattoi olla, että jos kaupungissa nyt oli sitten joku oopperaesitys, niin kirjastossa musiikkiosastolla pidettiin se oopperan esittely ja tämän tyyppistä.
Nina: Ja konserttiesittelyt myöskin.
Elise: Konserttiesittelyitä.
Nina: Meillä oli semmoista yhteistyötä Pori kaupunginorkesterin kanssa.
Elise: Joo, silloisen. He nyt oli semmoisia erikoisasiakkaita, mutta sitten tietenkin paljon ihan totta kai niin kun sanoittekin, niin kaupunkilaisia.
Pertti: Siellä on ollut tietysti vähän tämmöisiä jotain laitapuolenkulkijoita, jotka joskus vähän jotain häiriötä on aiheuttanut, mutta niitä nyt tässä ollut vuosien mittaan tullut ja mennyt.
Nina: Se on vakio.
Pertti: Se on vakio. [nauraa]
Nina: Meillä kävi musiikkiosastolla silloin aikanaan semmoinen henkilö, mikä tuli aina aikamoisessa laitamyötäisessä tuli ja pyysi aina tietyn johtajan musiikkipaarenpoimin. Me alettiin sanoa sitä miestä sitten Paarenpoimiksi, ja hän istui ja kuunteli musiikkia siellä. Sitten hänellä oli semmoinen tapa, että hän heittelee sormilla kolikkoa ylöspäin ja sitten kun se putoaa se kolikko alas, niin hän potkaisee sitä jalallaan. Tämmöinen Paarenpoimi meillä kävi kuuntelemassa, mutta hän tiesi musiikista paljon.
Jarkko: Otetaan tämä vähän saman teemainen kysymys, mutta hiukan toisesta näkökulmasta, että mikä on ikimuistoisin asiakaskohtaamisesi?
Minna: Sä voit deletoida tämän sitten pois sieltä, mutta mä voin kertoa, että mulle tuli lehtilukusalissa joskus, kun mä olin siellä töissä, tein yhden äitiyslomasijaisen, mulle tuli asiakas, joka katseli ympärille ja mä kysyin, että miten mä voin auttaa, että mitä sä katselet. Muijaa tässä katselen. Mä sanoin, että jaa, ei kannatta sitten täältä lehtipuolelta hakea, että täältä ei saa kun viikon laina-ajalle, että alakerrasta saa kuukaudeksi. [naurua]
Jarkko: Tämä oli kyllä hauska.
Minna: Se oli semmoinen asiakas. Se on jotenkin jäänyt mieleen. Samoin mulla on jäänyt mieleen semmoinen, kun asiakas halusi jostain Satakunnan kansasta, sanotaan nyt marraskuun eka päivä -77. Sitä ei tiedetty. Se halusi jonkun artikkelin, ja sitä haettiin monta, monta, monta viikkoa, ja sitten se löytyi. Se oli kun lottovoiton oli saanut, kun se juttu löytyi. Ja kului viikko, niin tuli seuraava asiakas ja kysyi sitä samaa artikkelia. Tähtihetkiä, kun mä sain sanoa, että niin se oli silloin marraskuun ensimmäinen -77 lehdessä. Opetteletteko te täällä Satakunnan kansan artikkelitkin ulkoa. Se oli sattumaa, mutta se oli tilanteena semmoinen, hmm.
Jarkko: Mites Pertillä?
Pertillä: En mä tiedä. Mitähän mä sanoisin. No joo, mä en oo tunnistanut, toi kirjailija Pirjo Tuominen kävi täällä joskus 80-90-luvulla. Hänellä oli jo nimeä siinä vaiheessa. Ja mä jotain palvelin häntä, mutta mä en häntä lainkaan sitten tunnistanut. Mulla jälkikäteen tuli mieleen, että olisiko mun pitänyt jotenkin eri lailla suhtautua häneen. Olisiko hän odottanut jotain erityiskohtelua. Mutta ei hän sitten varmaan kumminkaan. Mutta se oli sitten semmonen, kun mä jälkeenpäin kuulin, että kuka hän oli.
Jarkko: Mutta ei tullu kuitenkaan postia perässä.
Pertti: Ei tullu.
Jarkko: Kaikki suju ilmeisesti ihan hyvin. Tuleeko Ninalla jotain mieleen?
Nina: No oikeastaan tulee, että musiikkiosasto 90-luvulla siirtyi tämän kakkoskerroksen lehtilukusalin kanssa yhteen, ja musiikkiosastovirkailijana tietysti lehtimaailma oli vähän uudempi, ja mun ensimmäisiä asiakkaita, kun tuli, niin kysyi multa, että onko Karjalainen tullut. Ja mä sitten tietysti kovin näpsäkkänä ja tietoisena, ai jaa, että niinkö, en tiedä, että mä en nyt hänen aikataulustaan niin kovin tarkasti tiedä, että missä hän on, että hetki vaan, mä käyn katsomassa. Ja meillä oli siihen aikaan johtajana Marjaana Karjalainen. [naurua] Ja mä juoksen päin hallintokäytävää katsomaan, onko Karjalainen tullut. Ja tulin sitten tietysti kovin näpsäkkänä sanomaan asiakkaalle, että valitettavasti hän ei nyt kyllä ollut paikalla. Asiakas katsoo mua niin hölmistyneenä, hiljaisena, ja sitten sanoo hetken kuluttua, että hän tarkoitti kyllä lehteä, Karjalainen-lehteä. Ja tänä päivänä hän käy vielä aina joskus ja me hymyillään toisillemme hyvin merkityksellisesti. Tämä on meidän yhteinen kokemuksemme.
Jarkko: Miten Elisellä?
Elise: No ei mitään kovin erityistä semmoista. Ihan kivoja kohtaamisia. Ja joskus on tullut kukkakimppuja, joskus on tullut suklaapatukkaa, että ne on semmosia kohokohtia sitten.
Jarkko: No jos katsotaan 70-80-luvulle, niin mitkä kirjat tai kirjallisuuden lajit on silloin ollut erityisesti suosittuja?
Pertti: No silloin varmaan luettiin dekkareita niin kuin nyttenkin tosi paljon. Joo. En mä tiedä, onko niissä hirveästi vuosien mittaan tullut tässä suhteessa mitään ihmeempiä muutoksia. Ihmiset lainaa saman tyyppistä kuin silloinkin. Tietysti se kokoelman laajuus oli pienempi, kun silloin ilmestyi vähemmän kirjoja, että ei ollut niin hirveästi sitä tarjontaakaan tähän päivään verrattuna. Mutta kyllä se aika lailla saman tyyppisiä ihmiset on lukenut tässä vuosikymmenten mittaan.
Jatkko: No mites, tänä päivänä kirjasto tarjoaa ihmisille hirveästi tapahtumia, niin millainen se 70-80-luvun kirjasto oli siitä näkökulmasta, että oliko silloin ihan yhtä tavalla pidettiin kirjailijavierailuita ja oliko minkä tyyppisiä tapahtumia kirjastossa siihen aikaan? Tai oliko ylipäätään?
Nina: Kyllä on ollut tapahtumia.
Elise: Oli.
Pertti: Oli.
Nina: Kyllä on ollut erilaisia musiikkitapahtumia, ja esimerkiksi meillä musiikkiosastolla tosiaan aina oli konserttia, oopperaesittelyt ja…
Elise: Sit kävi jotenkin aika paljon vierailijoita. Kaikkia ryhmiä.
Nina: Vierailijoita kyllä kävi tosi paljon. Kirjasto oli uusi. Tää oli Suomen hienoimpia kirjastoja. Täällä käytiin paljon tutustumassa ja kattomassa ihailemassa uutta kirjastoa.
Elise: Ja sitten mä muistan sillä tavalla asiakaspalvelun puolella, kun siihen maailman aikaa oli vielä Porin kaupungilla ystävyyskaupunkitoimintaa, muistatteko?
Pertti: Joo, niitä kaupunkeja oli. Joo.
Elisa: Niitä vierailuja. Sitten ulkomaalaisvierailuja oli aika paljon.
Nina: Unkarista kävi paljon.
Elisa: Kun täällä oli se Unkari-kokoelma, sen tyyppistä.
Nina: Ja sitten mikä syksy, se oli tosi ihanaa, niin silloinen kaupunginorkesteri aloitti kautensa yökonsertilla ja se oli täällä kirjastossa.
Jarkko: Yökonsertilla? Mihin aikaan on ollut tommoinen konsertti?
Nina: Se oli illalla myöhään sitten, mihis se aikaan se nyt mahtaa…
Elise: Oisko se 21 alkanut?
Nina: Jotain tämmöistä se oli, ja tuossa semmoiset soihdut palo pääovien vieressä ja kaikki kirjahyllyjen päällä oli noin parisen sataa kynttilää. Ihan oikeata aitoa kynttilää palo. Se oli semmoinen tunnelmallinen hieno avaus.
Elise: Se oli kyllä joo.
Nina: No mites nuo sen ajan yhteiskunnalliset muutokset, niin onko ne näkynyt jotenkin täällä kirjaston arjessa tai millä tavalla ne on ilmentynyt? Siinä 70-80-luvulla on ollut paljon erilaisia muutoksia.
Elise: No minusta tuntuu, että kirjasto on seurannut varmaan aika maltillisesti kaikkia yhteiskunnallisia. Me ollaan tehty sitä omaa toimintaamme.
Pertti: Joo. Mulla on kans semmonen muisti-, ei. Ei silloin…
Elise: Meillä on ollut niin…
Pertti: Joo, ei silloin ollut mitään semmoista. Kun nythän on kirjastolakiin kirjattu tämä demokratiahomma ja kaikki tämmöinen näin, mitä kirjaston pitää edistää, niin ei siihen aikaan kyllä. Meillä oli hyvin semmoinen selkeä tehtävä. Se oli se lainaaminen ja palauttaminen ja tän tyyppinen.
Nina: Eikä semmoista ajateltu.
Minna: Ei. Se vaan oli työtä.
Pertti: Ei se kirjastoa koskettanut vaikka mitä yhteiskunnassa tapahtunut, niin ei se kyllä meille näkynyt sillain lainkaan. Hyvin semmoinen neutraali.
Minna: Just näin.
Elise: Jotenkin mulle on kans tullut semmoinen tuntemus, että me oltiin kyllä ihan maltillisia ja tehtiin sitä omaa tärkeää. Me nähtiin varmaan se oma työmme niin kovin tärkeänä.
Pertti: Se oli sitten joo.
Elise: Ja asiakkaatkaan ei osannut kyllä vaatii mitään yhteiskunnallista toimintaa mun mielestä.
Pertti: Ei niin.
Jarkko: Onko täällä ollut sit taas siihen aikaan, niin onko poliittisia keskusteluja käyty esimerkiksi tai että onko kirjasto tarjonnut niihin alustaa? Onko täällä käyty mitään poliittista?
Minna: Eikö meillä ollut vähän kirjottamaton sääntökin, että uskonto ja politiikka jätetään oven ulkopuolella. Jotenkin mä muistan, että se oli semmoinen, että…
Elise: Tai sitten ainakin jos jotain oli, niin kaikki tapahtui sillain tavallaan tasapuolisesti.
Minna: Kyllä. Et ei minusta, niin.
Elise: Että jos jotain, niin sitten myös toista. Jotenkin on jäänyt tämmönen. Ja sitten niitä jotenkin tämän tyyppisiä oli kuitenkin aika vähän.
Minna: Vähän.
Pertti: Tosi vähän. Joo. Ei ole jäänyt mitenkään mieleen.
Elise: Toimiko järjestöt ja ihmiset jossain muissa foorumeissa kuin kirjastossa.
Minna: Varmaan.
Elise: Niin, että meillä oli niin vaan tämä oma selkeä.
Pertti: Eikä täällä ole välttämättä ollut semmoista tilaakaan, missä olisi voinut kokoontua tämmöset.
Nina: Siihen aikaan ei ollut vielä mitään kokoustiloja eikä tämmösiä tiloja.
Elise: Niin että vuokrattiinko niitä edes tavallaan. Ei meillä ollut.
Nina: Ei, kun kaikki oli omassa käytössä. Meillä oli niin paljon työntekijöitä, että kaikki tilat oli omassa käytössä.
Elise: Ei ollut mitään semmosia kokoustiloja.
Pertti: Tuolla on ehkä sitten saattanut enempi tuolla opiston puolella. Siellä auditoriossa on saattanut olla jotain semmoisia tilaisuuksia.
Elise: Totta.
Pertti: Mutta ei kirjaston puolella.
Minna: Mutta en mä usko, että sielläkään mitään poliittisia oli.
Pertti: Ei välttämättä.
Minna: Kyllä se pidettiin pois meidän tästä keskiöstä.
Elise: Oli varmaan aika vähän kysyntää meidän tiloille.
Jarkko: No mites sitten kirjaston tämmöset edistykset, kun Elise sanoi, että se on ollut pistämässä musiikkiaineistoa tai musiikkiosastoa pystyyn täällä, niin millä tavalla kirjastossa siihen aikaan on suhtauduttu uusiin avauksiin?
Nina: Kyllä musiikkiosastoon ainakin ihan hyvin suhtauduttiin mun mielestäni. Ei siinä mitään. Ja se on ollut oikein musiikkiosaston kulta-aikaa vielä kaiken lisäksi. Asiakkaita oli tupa täynnä. Kuuntelupaikat oli täynnä, ja sillain, että käyttöaste oli kova.
Jarkko: Mimmoinen se prosessi oli, kun musiikkiaineisto tuli kirjastoihin?
Nina: No musiikkiaineisto tuli kirjastoon. Ne luetteloitiin, ja ne muovitettiin. Tai jos oli yksittäisiä nuotteja, niin ne liimattiin sitten kansioihin, mitä meillä vieläkin on.
Jarkko: Oikeastaan siis tarkoitti sitä, että millä tavalla se alkoi rakentumaan se, että kirjasto ottaa kirjojen lisäksi myös musiikkia? Oliko Pori jotenkin myöhäinen? Oliko se jo tavallaan Suomessa tavallista jo tuo musiikkiosasto vai mimmoinen se tilanne on ollut kirjastossa siihen aikaan?
Nina: Mä muistan itse vierailleen jo 60-luvun lopussa Nokian kirjastossa, ja siellä oli musiikkiosasto.
Jarkko: Ei ollut mikään ihan uusi asia siinä kohtaa.
Nina: Ei ollut mikään ihan uusi asia. Kyllä varmasti isommissa kaupungeissa ja ehkä jossain pienemmissäkin oli jo.
Elise: Niin ja eikö silloin ollut, jos musiikki niin sitten kun sitä kokoelmaa alettiin luomaan, niin eikö siinä ollut semmosia prosentuaalisia, että Porin musiikkiosasto oli kuuluisa siitä jazzkokoelmastaan ja että se oli sitä pyrittiin, ja mitä muita prosentteja siinä sitten oli.
Nina: Joo. Oli tietyt prosentit paljonko hankitaan esimerkiksi klassista, paljonko jazzia, paljonko viihdemusiikkia, poppia. Kaikilla oli ne omat prosentit. Se oli semmonen perus, millaista kokoelmaa luotiin.
Jarkko: Oliko se jotenkin kirjaston yleinen säännöstö vai paikallinen? Paikallisissa käsissä.
Nina: Mä en ole tästä asiasta ihan varma, mutta kyllähän me jollakin tavalla profiloiduttiin jazz-kaupungiksi. Sille jazzille annettiin aika iso osa myöskin.
Elise: Kyllä.
Nina: Ja kaikki ne jazz-julisteet joka vuosi siitä vuodesta -66 lähtien, niin ne oli siellä musiikkiosaston seinällä.
Jarkko: Joo, osahan niistä on vieläkin täällä käytävillä.
Nina: Kehystettynä siellä.
Jarkko: Osa on sitten varmaan kadonnut jo.
Minna: Itse asiassa meillä on ihan täydellinen kokoelma. Yksi kappale kaikkia meidän holvissa.
Elise: Onko?
Minna: On.
Elise: Onpa kiva kuulla.
Jarkko: Joo. Toivotaan, että ehkä jopa, tai no en tiedä, mahtaako se sopia kuinka hyvin sitä tähän meidän 50-vuotisjuhlateemaan, mutta että olisi sekin mielenkiintoista kyllä, jos ne pääsisi näytille jossain vaiheessa. Meillä tuossa taannoin vieras täällä kirjastolla, joka ihan vakavissaan kyseli, kun hän näki siellä, että saako hän ostaa ton. Tuossa seinällä näki sen jazz-julisteen.
Minna: Meillähän oli niitä useampiakin kappaleita, mutta ne kamutettiin kaikki jazz-toimistoon. Sieltä voi kysellä ylimääräisiä. Tänne jätettiin vaan yhdet kappaleet.
Elise: Joo, ja meiltä kysytään asiakkaat tämän tämän tästä, että saako ostaa.
Minna: Joo. Mutta sieltä voi kysellä. Niillä varmaan on. Pori Jazz -toimistollehan täältäkin meni ne loput sitten, kun niitähän jäi aina ylimääräisiä joka vuonna.
Jarkko: Niin koskas se nyt oli sitten tuo, kun ne suuret uudistukset, eli toi kirjastotyö muuttui aika paljon siinä kohtaa, kun tuli ATK-laitteet. Hieno sana siihen aikaan. [nauraa] Sitten tarvittiin paljon ATK-taitoisia ihmisiä. Mihin aikaan, että oliko se sitten, tai no siitä taisi olla tuossa puhettakin, että oliko se sitten jotain -90…
Elise: -88.
Nina: Se oli -88. 80-luvun lopulla alkoi tulemaan.
Minna: Koko henkilökunta patistettiin pelaamaan pasianssia, kun ei osattu käyttää hiirtä. [naurua]
Nina: Hiiren käyttö…
Minna: Hiiren käyttökoulutuksena…
Nina: …koulutusta.
Minna: …me pelasimme pasianssia ja opettelimme hiiren käyttöä koulutuksessa.
Jarkko: Tämä onkin muuten hauska. En ole koskaan ajatellutkaan, että se on varmaan oikeesti ollut ihan tarkoituksella justiin siinä. En ole tullut ikinä miettineeksi tuota. Ihmettelin vaan sitä, että siellä oli ne muutama hassu peli, mikä oli jokaisessa Windows-koneessa oli juuri tämä Pasianssi, Miinaharava, ja mä en muista, oliko siinä joku kolmas.
Minna: Se karkaili se hiiri välillä.
Elise: Se oli yllättävän vaikeaa.
Minna: Se oli yllättävän vaikeaa olevinaan.
Jarkko: No mikä muuttui silloin sitten kirjastotyössä?
Minna: Tuntui, että se oli oikein iso mullistus.
Nina: Kyllä, ja se tiedonhaku ja se tarkennus, että kaikki tarkentui sitten pikkuhiljaa.
Minna: Ja aika monesta paperista luovuttiin.
Nina: Tietysti se on ollut sitä semmosta siirtymää ja pikkuhiljaa, että sitä ei…
Minna: Että oli tupla. Ekaksi paperot, mutta sitten se oli jo koneellakin ja sitten oli vähän semmoista, että voidaanko nämä nyt hävittää.
Elise: Joo. Alettiin luopua kortistoista.
Minna: Kortistoista.
Elise: Se oli aikamoista tuskaa. Musta tuntuu, että musiikkiosasto oli se viimeinen, kun ei vielä ollut sitä ATK-pohjasta luettelointia niin hyvin siinä musiikkiaineistossa, niin meillä oli vielä kortistot, kun muut oli sit jo…
Pertti: Sitten oltiin jo uudessa ajassa.
Nina: Meillä oli laulurekisteri vielä…
Elise: Joo, ja laulurekisterit.
Nina: …kunnes saatiin siinä Riimiin se 505-kenttä, mihin saatiin alkaa laittaa tätä levyjen sisältöä.
Jarkko: Kiitän tässä vaiheessa jo hauskasta keskustelusta, mutta otetaan tuommoinen loppukaneetti tuohon vielä, että kun katsotaan taaksepäin, niin mikä oli kaikkein parasta 70- ja 80-luvun kirjastotyössä?
Elise: Varmaan se sama, mikä tänä päivänäkin. Asiakkaat.
Nina: Sitten oli semmonen kiva juttu, että Muotitalon Ratsula järjesti noita…
Minna: Naisten iltoja.
Nina: …muotinäytöksiä. Ja meillä tuli Ratsulasta aina pyyntö, että me valittaisi musiikki tähän muotinäytökseen, ja siellä kerrottiin aina, että minkälaisia vaatteita siellä sitten esitellään ja minkälaisia teemoja on ja me siihen aina valittiin tää musiikki, niin se oli kiva mennä sinne sitten kattelee, ja joskus päästiin vähän lounalleekin sinne ja tälläin. Se on kiva muisto.
Jarkko: Ootte päässyt oikein äänisuunnittelemaan sitten.
Elise: Niin pääsin kasetteja…
Jarkko: Se on oma ammattikuntansa tänä päivänä sitten. Tai toki DJ:t nyt myöskin tekee sitä samaa vähän, mutta…
Pertti: Mulle tuli mieleen, että silloin varmaan tämä koko kirjastotouhu on ollut semmoista yksinkertaisempaa. Se oli jotenkin selkeämpää. Nykyään kun jotenkin on sitä aineistoa, aineistotyyppejä on erilaista ja kaikkea muita toimintoa, niin se oli hyvin semmoinen selkeä se meidän kirjastotoiminta ja palvelu, mitä me täällä sitten tehtiin. Se oli jotenkin.
Elise: Ja sanotaan, että ehkä selkeämmät työjaot siinä mielessä, että kirjastotyö oli vähän hierarkkisempaa silloin.
Pertti: Niin oli joo.
Elise: …verrattuna tähän päivänä.
Jarkko: Millä tavalla se ilmeni?
Elise: No kyllä silloin kirjastonhoitajat teki ihan eri työt kuin kirjaston silloiset apulaiset tai virkailijat. Nythän ne on sekoittunut. Ollaan vähän toinen toistemme alueilla.
Jarkko: Mikä se olennaisin ero on esimerkiksi kirjastonhoitajan ja kirjastovirkailijan välillä sitten?
Elise: Mikä se on ollut silloin. No kyllä se tiedonhaku paljon kuului just kirjastonhoitajille.
Pertti: Se oli sitä, joo.
Elise: Ja sitten just tommonen…
Pertti: Ja sitten toi lainaus, palautus, hyllyttäminen se oli kirjastovirkailijan hommaa sitten ja muovittaminen ja nämä kaikki tämmöiset.
Jarkko: No joo, ja silloin ei varmaan ole ollut ihan hirveän tai niin paljon, että kun nythän tosiaan kirjastolaki mahdollistaa ja myöskin taas velvoittaa tietyllä tavalla hirveän monenlaista palvelua järjestämään, niin siihen aikaan se on varmaan ollut sitten selkeämpää kyllä.
Pertti: Se on joo, kyllä. Niin on.
Jarkko: Mutta kiitoksia teille keskustelusta, ja tässä oli nyt tämänkertainen katsaus kirjaston ja kirjastorakennuksen historiaan, vaikka nyt tässä enemmän puhuttiin kyllä kirjastotyöstä ja kirjastotyöväenopistorakennuksen 50-vuotista historiaa julkistetaan pääkirjaston ja kansalaisopiston tiloissa 24. päivä syyskuuta. Siinä sitten sinne syksylle menovinkki, että tänne pääsee yhdessä juhlimaan meidän kanssa tämän rakennuksen 50-vuotispäiviä. Siellä on luvassa muun muassa historianäyttely, kahvittelua, luentoja sekä levytanssit Johnny-Kai Forssellin valitsemien kappaleiden tahdissa. Tervetuloa siis mukaan juhlimaan 24. syyskuuta kello 13 alkaen, jolloin opiston auditoriossa pyörähtävät levyt käyntiin. Ja kiitoksia kaikille, jotka jaksoitte kuunnella jakson loppuun asti, ja Porin kirjasto esittää –podcast palaa uusien aiheiden kerran jälleen lähitulevaisuudessa.
[musiikkia]