MY Studio - Mikroyrittäjän podcast

Asiakkaan tulevat yritysneuvojan luo monenlaisissa ja yleensä ainutlaatuisissa tilanteissa, joissa on usein mukana voimakkaita tunteita ja suuria odotuksia. Jaksossa tuottavuudenkehittäjä Minna Mattila-Aalto Työtehoseurasta ja työnohjaaja Minna Koivula Ilosta Oy:stä kertovat, miten yritysneuvoja voi kohdata asiakkaan kaikkine tunteineen ja käsitellä haastaviakin tilanteita. Juontajana Paula Pihlajamaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä.

What is MY Studio - Mikroyrittäjän podcast?

MY Studio (Mikroyrittäjän studio) avaa uusia näkökulmia yrittäjyyteen,
osaamisen kehittämiseen ja yrityksen johtamiseen. MY Studio -podcasteissa
ääneen pääsevät yrittäjät, tutkijat, yrityspalvelutoimijat sekä muut elinkeinoelämän vaikuttajat.
Podcastit ovat osa mikroyrittäjyyden verkko-opintojen oppimateriaaleja, jotka tuotetaan
suomalaisten mikroyritysten kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

[äänite alkaa]

[musiikkia 00:00:00 - 00:00:11]

Puhuja X [00:00:02]: MY Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.

Paula Pihlajamaa [00:00:11]: Lämpimästi tervetuloa kuuntelemaan MY Studio -sarjaa omistajanvaihdoksista. Tänään keskustelemme vieraiden kanssa yritysneuvojan työstä. Minä olen Paula Pihlajamaa Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjistä ja minulla on tänään vieraina Minna Mattila-Aalto Työtehoseurasta.

Minna Mattila-Aalto [00:00:30]: Hei. Joo, kiitos kutsusta tähän podcastiin. Minä olen tosiaan työn tuottavuuden kehittäjä ja systeeminäkökulmasta tarkastelen työtä ja sen kehittämistä. Nyt viimeiset neljä vuotta omistajanvaihdosasioiden parissa työskennellyt.

Paula Pihlajamaa [00:00:49]: Lämpimästi tervetuloa. Meillä on myös toinen Minna. Minna Koivula Ilosta Oy:stä.

Minna Koivula [00:00:58]: Heipä hei kaikille ja kiitos kutsusta tänne. Minä olen tosiaan Minna Koivula ja olen voimavarakeskeinen työnohjaaja. Teen töitä erilaisten henkilöstön, ihmisten kanssa eri aloilla.

Paula Pihlajamaa [00:01:18]: Lämpimästi tervetuloa myös.

Minna Koivula [00:01:20]: Kiitos.

Paula Pihlajamaa [00:01208]:Tosiaan aiheena meillä tänään on yritysneuvojan työ ja työnteko. Omistajanvaihdoksen matalan kynnyksen palveluja tarjoavat muun muassa kuntien yritysneuvojat. Heillä on työpöydällä todella monenlaisia asioita, joista omistajanvaihdos on yksi. Yrittäjät totta kai tulevat hakemaan moneen eri tarpeeseen apuja, myös monenlaisissa tunnetiloissa. Mitä ajatuksia teille herää yritysneuvojan työelämästä?

Minna Koivula [00:01:59]: Joo, minä ehkä ajattelen juurikin näin työnohjaajan näkökulmasta, kun tätä asiaa mietin. Ensimmäisenä nousee mieleen, että yritysneuvoja kun kohtaa niitä asiakkaita, jotka tulevat niiden isojen asioiden kanssa siihen vastaanotolle. Siellä on todellakin tunnepitoisia asioita, jotka herättävät puolesta ja vastaan erilaisia tunteita. Paljon kysymyksiä ja paljon epävarmuutta. Paljon myös siihen asiakkaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Mitä nyt, kun tämä omistajanvaihdos on tapahtumassa. Mitä minun työni ja roolini on tämän jälkeen ja niin edelleen. Siinä on todella iso tunnevyyhti myös mukana niiden käytännön kysymysten lisäksi, minkä kanssa se asiakas tulee. Yritysneuvoja joutuu ottamaan aika monelta tasolta kantaa ja monella tasolla kohtaamaan sen ihmisen. Ja siinä kohti varmaan voin kuvitella, että ammattilaisena, yritysneuvojana on aika hämmentynyt, että tässä tilanteessa ei autakaan nyt joku asian selvittäminen. Nyt kun minä tämän selvitän, tämä on auttavaa, vaan siinä ne asiakkaan tarpeet ovat niin hirveän moniulotteiset. Voin kuvitella, että yritysneuvoja on aika hämmentynyt näissä tilanteissa. Tämä nyt ensimmäisenä nousi mieleen.

Paula Pihlajamaa [00:04:01]: Miten toinen?

Minna Mattila-Aalto [00:04:06]: Joo, tosiaan, että kun puhutaan tunteista ja tunteiden heräämisestä siinä työssä, useinhan se mielikuva on, että ne ovat siinä ihmisessä. Ja niinhän ne ovatkin ne fiilingit, ne fiilikset. Meillä ei oikeastaan Suomessa ole semmoisia sanoja, jotka erottelisivat sitä, mikä tulee sieltä sosiaalisista kuvioista siihen tilanteeseen. Useinhan ne syttyvät juuri siinä, kun ihmiset kohtaavat toisiaan ja tuovat mukanaan niitä kaikenlaisia omissa yhteisöissään syntyneitä tunnekuormia ja rupeavat puhumaan niistä. Nyt tuossa työssä, mitä me ollaan Työtehoseuran hankkeissa tehty näissä omistajanvaihdoskuvioissa, on tullut ilmi, että yksi iso tekijä, joka varmasti kuormittaa sekä asiantuntijaa että yrittäjää, on, että niistä tunteista puhutaan hirvittävän vähän. Meillä ei ole semmoisia perinteitä, että me avoimesti lähdettäisiin puhumaan asioistamme. Se vaatii erityisluottamussuhdetta, että me pystytään niistä puhumaan. Ja toinen asia, joka on noussut esille, on, että kun meillä on tällainen koulutusjärjestelmä, missä meillä erilaisista tuuteista tulee erilaisia erityisten asioiden asiantuntijoita, meillä ei välttämättä ole hirveästi valmennusta ja meitä ei ole valmennettu niihin tunneasioiden kohtaamisiin, jolloin se tunne, mikä herää niistä asiakkaan tunteista esimerkiksi yritysneuvojalla voi olla sillä tavalla hankala, että helpompi pysyä niissä kovissa asioissa, niissä faktoissa. Ne sivuutetaan ja lopputulemahan on, että yritysneuvojan asiakas kokee, että hän sai kyllä apua. Hän sai neuvoja asioihin, mutta ei välttämättä niihin asioihin, jotka hänellä ovat ne kaikista polttavimmat. Silloin kun se jää tämmöiseksi, että me vältellään sitä tunnetason problematiikkaa, niin me ei välttämättä myöskään päästä tehokkaasti käsiksi niihin koviin asioihin, koska ne kulkevat aina käsi kädessä. Me emme voi ajatella, että okei. Hoidetaan nyt nämä talousasiat ja tämä juridiikka täällä ja käsitellään joskus jossain toisaalla niitä tunnepuolia, vaan jotenkin ne pitäisi ottaa molemmat puolet huomioon.

Minna Koivula [00:06:34]: Tuo mitä Minna sanot, on ihan totta, mikä käytännön työssä minullakin nousee toistuvasti esiin. Tullaankin jo sen äärelle, että kun siinä ovat ne tunteet, jotka ovat hyvin abstrakteja ja kehollisia, ei asiakkaalla, mutta ei myös sillä yritysneuvojalla välttämättä ole semmoista suoraa jäsennystä siinä hetkessä, että mitä tässä tapahtuu. Miltä tämä tuntuu. Mikä tämä tunne on, mikä tässä nyt viriää. Se voi olla vaan semmoinen epämääräinen olo. Molemmilla voi olla epämääräinen olo jostakin puristuksesta, jostakin hankalasta. Eikä sitä nyt tietenkään tarvitse edes ruveta siinä hirveästi jäsentelemään hetkessä. Minä ajattelen, että on riittävää, että ihminen on niin paljon yhteydessä itseensä, että tunnistaa sen. Nyt minussa tapahtuu jotakin. Nyt minä menen johonkin kuristukseen tai ahdistukseen tai avuttomuuteen tässä tilanteessa. Näinhän se tapahtuu, juuri niin kuin Minna sanoit. Kun me kohdataan toinen ihminen ja ollaan siinä vuorovaikutuksessa, niin siinä rupeaa tapahtumaan. Meillä toimii peilisolut. Me ruvetaan tunnistamaan, kantamaan niitä toisen tunteita. Ja se on täysin tiedostamatonta toimintaa meidän hermojärjestelmässämme. Siksi ajattelen niin, että lähtökohta on, että yritysneuvoja on tietoinen siitä, että nyt kun hänelle tulee tämä asiakas, joka on vaikka luopumassa yrityksestään, jotakin isoa tekemässä sen äärellä. Nyt tulee paljon tunteita ja jotenkin tämän kaiken äärellä pitää olla. Ja samalla pitää jotenkin itsensä riittävän suojassa, riittävän turvassa siinä tilanteessa, jotta se oma rauhantila säilyy tai sitä saa vahvistettua, jos on tarpeen.

Minna Mattila-Aalto [00:09:03]: Kaimani, tuo oli minun mielestäni hieno nosto, kun sinä sanoit, että riittävä. On riittävän läsnä siinä tilanteessa, riittävästi kykenee kuuntelemaan. Olen itse ajatellut, että kun meillä on tämä tämmöinen pitkälle, syvälle erikoistunut asiantuntemus usein, niin kuin yritysneuvojakin. Hän tietää ne tietyt asiat kuin omat taskunsa ja ne ovat hänen erityistä asiantuntemustaan. Se helposti ohjaa ehkä ihmistä ajattelemaan, että sillä samalla pieteetillä pitäisi kaikki muutkin asiat kyetä ottamaan esille. Ne omat laatuvaatimukset, jotka ovat tuolla meidän omissa aivoissamme, nostavat meidän tasomme ehkä niin korkeaksi, että me ajatellaan, että tämä on nyt niin vieras ja outo asia, että tähän tarvitaan joku asiantuntija. Ja kuitenkin, kun me ollaan ihmisiä, ja meillä siis suurin osa meidän toiminnastamme on tiedostamatonta. Me puhutaan tällä hetkellä hirveän paljon tiedolla johtamisesta, ja tiedon määrä maailmassa on aivan huikea. Se ehkä vähän sokaisee meitä, kuinka suuri ja merkittävä osuus tämä vaistomainen ja intuitiivinen tekeminen ja toiminta meillä on, kun itse asiassa ajattelu rakentuu sen päälle. Ja nyt me ajatellaan, että me sillä päälle rakentuvalla tietämisellä, tiedolla ohjatulla toiminnallamme pystyttäisiin hienosti handlaamaan nämä tilanteet. Jolloin meillä ehkä syntyy sellaisia asioita, me emme itsekään oikein tajua, mistä se kuormitus syntyy. Me vaan koetaan, että tämä on raskasta ja turhauttavaa. Tämä ei menekään ehkä niillä hienoilla laatukriteereillä, joita minä ajattelen, että asiantuntijan pitäisi koko ajan puolustaa.

Minna Koivula [00:10:50]: Kyllä, ihan totta, juuri näin. Ja vielä, aina kun tehdään työtä, missä me ollaan tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Se on jollakin lailla aina sitä ihmissuhdetyötä. Vaikka siinä se substanssi olisi jotain hyvin konkreettista auttamista. Meillä on lähtökohtaisesti, me halutaan auttaa ihmisiä. Siinä on hyvä tarkoitus, hyvä tahto takana. Toinen tulee pulmien kanssa, totta kai minä haluan auttaa. Konkretia on se taso, jolla me jäsennetään ja ymmärretään helpommin, että nyt kun sillä on tuo pulma, ja minä annan tämän palikan tähän, niin tämä hoituu. Se tuo sitä todistusta, että tästä minun roolistani on ollut jotain hyötyä tuolle toiselle puolelle. Kun mennään näihin tunneasioihin ja kohtaamisiin ja siihen vuorovaikutukseen, se on niin höttöä. Se on niin abstraktia. Se on niin kummallista. Siinäkin voi tulla juuri tuo vaativuus, että jotenkin tässä pitäisi nyt oikealla tavalla olla, vaikka isojen tunteiden äärellä. Loppujen lopuksi siinä on kyse vain ihan kohtaamisesta. Ei sen kummemmasta. Yleensä se suurin auttava tekijä ihmisten välillä on se kohtaaminen, läsnäolo. Se auttaa eniten.

Paula Pihlajamaa [00:12:29]: Tässä tämä läsnäolo on erittäin hyvä, mutta mietin näitä tilanteita, että kuinka vaativia ne voi olla yritysneuvojalle. Mitä kokemuksia teillä on tullut matkan varrella, että mitkä ovat tavallaan niitä ääritilanteita, mihin yritysneuvoja voi joutua?

Minna Mattila-Aalto [00:12:48]: Nyt kun me puhutaan, esimerkiksi kun meillä tuossa työn alla on ollut maaseutuyritysten sukupolvenvaihdokset. Me ajatellaan, että meillä on esimerkiksi maatilayrittäjyyttä, jossa on 1700-luvulta siirtynyt aina se tila sukupolvelta toiselle. Me tiedetään tämä kannattavuustilanne tällä hetkellä, niin ei ole ihme, että siellä on taloudellisesti tosi haastavia tilanteita. Me voidaan ottaa tämmöinen asia esille, mikä me tiedetään, että suomalaisten eniten käyttämä, mielialaongelmiin liittyvä itsehoitolääke on alkoholi, niin ei ole mikään ihme. Me tiedetään, että paineellisissa tilanteissa olevat yrittäjät esimerkiksi käyttävät alkoholia, sairastuvat alkoholiongelmiin. Meillä voi olla siellä vastassa semmoinen ihminen, joka on hyvän toleranssin sillä alkoholilla hankkinut. Se ihminen näyttää hyvässä humalatilassa ihan pätevältä toimijalta. Mutta onko hän oikeustoimikelpoinen esimerkiksi tekemään niitä todella isokantoisia ratkaisuja sillä hetkellä. Sen tilanteen miettiminen, mitä silloin tekee, kun menee semmoiseen tilanteeseen. Siinä on jotain kummallista nyt siinä toiminnassa. Kun me ajatellaan, että kyllähän nyt kaikki humalaisen tunnistavat. Niin eivätpä tunnista, koska me tiedetään, että kahden promillen humalassakin, joka on pitkään käyttänyt, toimii ihan kelvosti eikä yhtään soperra. Tämmöisiä tilanteita voi tulla. Ja tuntuu, että monesti asiantuntija kuin asiantuntija pelkää, että saa ihan valtavan hyökkäyksen, aggression päälleen. Ja kun meillä jaksaminen rupeaa uupumaan, silloinhan ne reaktiot yleensä ovat aika hillitsemättömiä. Semmoisen hyvin aggressiivisen ja hankalasti käyttävän, muissa ongelmat näkevän ihmisen kohtaaminen voi olla tunnekuormaltaan ihan valtava. Meillä on usein niin, että monet asiantuntijat tekevät hyvin yksin töitä. Monet yrittäjät tekevät hyvin yksinäistä työtä, niin missä me puretaan ja käsitellään näitä asioita. Nämä ovat ehkä sellaisia, mitkä tulevat esille. Esimerkiksi meillä omistajanvaihdosneuvojat, joiden kanssa me ollaan näitä asioita kehitetty, puhuvat tämmöisestä Pandoran lippaasta. He näkevät, että siinä tilanteessa on paljon kaikennäköistä, mutta kun he eivät uskalla ottaa niitä puheeksi, kun he eivät tiedä, mitä sieltä tulee. Ja sehän on ihmiselle luontainen ajattelumalli, että jos me ei tiedetä mitä on tulossa, niin se todennäköisesti on jotain kielteistä ja pahaa. Sen muistaminen, että siellä Pandoran lippaassa on todennäköisesti ne ratkaisun avaimet, miten me päästään tilanteesta eteenpäin. Jotenkin siihen Pandoran lippuaseen pitäisi osata suhtautua ja sitä pitäisi uskaltaa lähestyä.

Minna Koivula [00:16:06]: Joo, tosi hyvä esimerkki, Minna, tuo mitä kerroit. Minulla tuli mieleen tässä, kun Paula kysyit, mitä siellä voi olla vastassa. Sanoit tämän maatilallisen, että on joku tila, joka on ollut vaikka 1700-luvulta lähtien suvun hallussa. Ne mittasuhteet, miten erilaisista tilanteista ja historiasta ihmiset tulevat vaikka sen omistajanvaihdosasian kanssa. Jollakin on joku startup-yritys ja se on määrätietoisesti kehitetty ja kasvatettu tiettyyn pisteeseen ja sitten halutaan luopua siitä. Se on oma juttunsa. Sitten on joku 300 vuotta vanha perhemaatila, sukupolvelta toiselle, siinähän on ihan erilainen historia ja identiteetti. Ne roolitukset, kaikki mitä ihmisille ja niille yrittäjille on siihen kasvanut. Ja samalla ne paineet. Ja kun tullaan tilanteeseen, että nyt meidän täytyy tästä luopua. Ovat ne aikamoisten tunnemyllerrysten äärellä ne ihmiset. Mutta joku, vaikka se yritysneuvoja sen Pandoran lippaan äärellä, se uskaltaa olla jotenkin, vaikka ei olisikaan niitä keinoja auttaa muuta kuin vähän, niin se pelottomuus kohdata se kaikki. Tähän todellakin liittyy nyt monenlaista pulmaa ja monenlaisia tragedioitakin monesti. Ja pitkiä prosesseja. Sitä on ehkä mietitty jo viimeiset viisi vuotta sitä asiaa, mitä me tehdään tämän kanssa. Vieläkö jatketaan ja sinnitellään. Ehkä siinä yritysneuvojalle soisin tietysti, että hän pystyy tahollaan sitä asiaa, niitä omia huoliaan purkamaan jossakin, vaikka työnohjauksessa tai muualla, työterveydessä. Mutta että olisi sitä itserauhoittelukeinoa ja sitä pelottomuutta kohdata niitä asioita samalla tietäen, että en minä hirveän paljon tässä pysty tekemään.

Minna Mattila-Aalto [00:18:44]: Joo, ja minä toisin semmoisen näkökulman, kun kirjailija Tove Jansson on kirjoittanut jotain sen tyyppistä, että on helppo olla rohkea, jos ei tarvitse pelätä. Millä me sitä omaa pelkäämistä ja pelottomuutta rakennetaan. Kun me kuitenkin asiantuntijatöissä, se meidän keskeinen turvamme on se tieto ja osaaminen niistä tietyistä substanssiasioista. Minä toisin tähän semmoisen näkökulman, että meillä on turvalliset verkostot. Me tiedetään, että vaikka minä en olisi nyt näiden asioiden asiantuntija, niin minä voin aina kääntyä jonkun puoleen ja sanoa, että minä tunnen tuommoisen Minnan tuolta Ilosta. Hän tekee tämän ja tämän tyyppisten asioiden kanssa töitä, että otettaisiinko Minna tähän keskusteluun esimerkiksi mukaan. Nythän tällainen ajatus tuo tällaisen elementin siihen, kun liiketoimintaympäristössä, me tehdään bisnestä. Millä tavalla me tuotetaan sille asiakkaalle semmoinen lisäarvo, että me kaikki asiantuntijat ja myös se asiakas voittavat, kun me tehdään yhdessä töitä. Ja tämän ympärillä me nyt esimerkiksi tässä omistajanvaihdoskuviossa yritetään löytää ratkaisuja nimenomaan maatalousyritysten sukupolvenvaihdoksiin. Saataisiin tällaisia yhteyksiä. Tässäkin yksi elementti on se asiantuntijoiden turvallisuus. Kun me pystytään tuomaan tämmöinen turvallinen piiri, joka huokuu luottamusta, me tuodaan myös se asiakas siihen luottamuksen piiriin, missä hänellä on mahdollisuus saada erilaista tarpeisiinsa vastaavaa asiantuntijuutta. Minun mielestäni on suorastaan sulaa hulluutta ajatella, että yksi ihminen pystyisi vastaamaan kaikkiin yrittäjän tarpeisiin. Me tarvitaan myös asiantuntijoina toisiamme, jotta me pystytään vastaamaan järkevästi, tehokkaasti, rationaalisesti sen asiakkaan kaikenlaisiin tarpeisiin ja vältetään sitä häiriökysyntää, joka tuottaa järkyttävät kustannukset, jos me katsotaan yhteiskunnan tasolla. Ihmiset laukkaavat hakemassa sieltä täältä tietoa. Ja on tämmöisiä hyvin tunnevaltaisia, voimakkaita asioita, jotka haittaavat sitä koko järkevää liiketoimintaa, jotka jäävät ehkä kokonaan käsittelemättä.

Minna Koivula [00:21:26]: Kyllä, ja nostit tosi tärkeän asian minunkin mielestä esille, tämän verkoston ja lauman. Jos ajatellaan, että ihminen on laumaeläin, ja koko meidän olemassaolomme on sen ansiota, että me ollaan osattu toimia ryhmässä ja laumoina. Ja tänä päivänä me jotenkin herkästi upotaan siihen semmoiseen kummalliseen sisäiseen vaatimukseen, että meidän pitäisi pärjätä yksin. Meidän pitäisi yksin selvitä siellä työssä ja työryhmien, organisaation sisällä. Ihmiset puurtavat siellä omassa kuplassaan ja oman kiireen keskellä. Eikä haluta vaivata muita, kun kaikilla muillakin on kiire. Ollaan herkästi semmoisessa suossa, että kaikki yrittävät yksin pyristellä ja pärjätä. Ihan samalla lailla, kun se yritysneuvoja-asiakas on varmaan hirveän pitkälle yrittänyt yksin pärjätä. On iso kynnys hakea apua ja lähteä sitä omaa tukiverkostoaan laajentamaan. Ihan samalla lailla työntekijänä joutuu hyväksymään sen, että minä en pärjää yksin eikä minun tarvitse pärjätä. Minä rakennan verkostoa. Minä haen tukea. Minä käytän sitä ryhmän voimaa, lauman voimaa hyväkseni ja teen sen oman pienen osuuteni. Siihen tarvitaan monta muutakin palikkaa, jotta saadaan se riittävä, tyydyttävä lopputulos.

Paula Pihlajamaa [00:23:03]: Mietin tässä, kun te puhutte tuosta verkostosta. Joillekinhan se voi olla vähän haastavaakin, että miten tämmöistä verkostoa lähdetään rakentamaan oman työn ja itsensä ympärille.

Minna Mattila-Aalto [00:23:15]: Verkostoituminenhan monta kertaa on se salasana, jota me tarjotaan ihmisille. Ja millä tavalla me tullaan niihin vuorovaikutussuhteisiin on aika oleellista. Koska me voidaan hirveän pienillä teoilla tukkia ne vuorovaikutuskanavat. Koska ihmiset hirveän hienovaraisesti tiedostamattaan tulkitsevat sen ihmisen joko uhaksi tai ystäväksi. Nyt tullaan kaimani Minnan ydinalueelle, mitä siinä vuorovaikutuksessa tapahtuu. Ydin on se, miten me tullaan niihin vuorovaikutussuhteisiin, kun me ruvetaan rakentamaan sitä verkostoa. Ja nythän ihmisellä on luontaista, että me ensinnäkin hakeudutaan samantyyppisten joukkoon, koska niiden kanssa hommat toimii. Sitten me ollaan yleensä koulutuksen ja työuramme kautta haettu ja hankittu sellaisia verkostoja, joissa on hyvin samantyyppisiä osaajia. Ja nyt meidän pitäisi etsiä ja rakentaa sellaisia paikkoja. Mehän voidaan myös itse aina olla aloitteellisia ja rakentaa erilaisia uusia paikkoja tavata erilaisia ihmisiä. Minä ajattelen, että se salasana on nimenomaan tämä erilaisuus. Mutta kun minä sanoin tästä, että miten me tullaan siihen vuorovaikutukseen. Kun me puhutaan ihmisistä ja ihmisten inhimillisyyden puolesta, usein jotenkin tulee semmoinen mielikuva, että ihmiset ajattelevat, että se on jotain hyvää ja kaunista. Jos me otetaan totuus käteen, niin valitettavasti meissä ihmisissä on tämmöisiä piirteitä, että me ollaan itsekkäitä. Me halutaan olla oikeassa. Me halutaan sanoa viimeinen sana. Me halutaan olla hyvin arvostettuja. Sen takia me monta kertaa, kun asiantuntijat törmäävät, niin oikeastaan joutuu hämmästymään sitä, kuinka paljon siellä on tämmöistä asiantuntijuuden keskinäistä kilpailua. Paikan näyttämistä. Oman erinomaisuuden osoittamista. Tämä ei ole koskaan verkoston rakentamisessa se juttu. Tämmöisiin pienen pieniin asioihin, tavallaan sehän liittyy siihen, että minkälaisena nähdään kova asiantuntija. Millä tavalla hän esimerkiksi kohtaa muut. Millä tavalla hän osoittaa muille arvostusta. Millä tavalla hän kykenee verkostoitumaan. Ja nythän me tiedetään, että nämä ovat tulevaisuuden työelämässä vielä isomman arvon saavia kovia asioita. Huom. Nämä ovat hyvin pehmeitä asioita ylipäätään meidän mielikuvissamme. Ja nyt niistä tulee tätä kovaa valuuttaa, jolla me oikeasti asiantuntijana, bisneksentekijänä pärjätään. Ja tämä on minun mielestäni semmoinen asia, kun Paula kysyit verkostojen rakentamisesta, tässä nimenomaan nämä tulevaisuuden kovat sosiaaliset taidot tulevat omaan arvoonsa.

Minna Koivula [00:26:26]: Joo, hienosti kuvasit Minna tuota vuorovaikutuksen rakentumista ja tärkeyttä ja erilaisuuden merkitystä. Kun me luontaisesti haetaan samankaltaisuutta. Se tuo meille turvantunnetta, että me hakeudutaan samankaltaisten seuraan. Kaikki erilainen on vähän uhkaavaa tai ainakin siihen pitää pikkusen epäluuloisesti suhtautua. Silloin minä ajattelen, että nyt kun se tiedostetaan tutkimuksista, miten tärkeää valuuttaa se tulevaisuuden työssäkin tulee entistä enemmän olemaan, että meillä on semmoista moniosaamista ja erilaisuutta siinä verkostossa. Meidän täytyy tehdä tietoisesti se päätös, että nyt minä rakennan tämmöistä verkostoa, jossa on sitä erilaisuutta riittävästi. Se rikastuttaa. Ja millä lailla minä rakennan, siinä se kohtaaminen. Minä kohtaan ihmiset ystävällisesti ja vastaanottavaisesti, se tietenkin auttaa aina. Mitä ystävällisempi minä olen, sen helpompi minun on liittyä muihin ihmisiin. Tämmöisiä ihan päivänselviä perusasioita. Mutta näin me toimitaan, yksinkertaisesti.

Paula Pihlajamaa [00:27:53]: Hyviä vastauksia. Kiitos näistä. Me aletaan olla podcastin loppuosassa ja viimeistä kysymystä tässä viedään. Tässä on tullut tosi paljon hyviä vinkkejä yritysneuvojille, mutta vielä tiristäisin teistä yhdet käytännön vinkit, mitä yritysneuvojan kannattaisi muistaa tästä podcastista.

Minna Mattila-Aalto [00:28:19]: Niin, mitä kannattaa muistaa. Jos me lähdetään täältä takaapäin kerimään, kun ne ovat kaikista parhaiten ehkä omassa mielessäni. Juuri tämä, että me tarvitaan verkostoja. Meidän kannattaa tulevaisuutta varten miettiä yhä enemmän sitä asiaa, mitä se oma asiantuntijuus pitää sisällään. Kuinka paljon siinä on sitä kovaa substanssiasiantuntijuutta ja kuinka paljon siinä on näitä tällaisia yhteistyötä edistäviä taitoja ja mitkä ovat omat vahvuudet. Ja nythän me tiedetään, että esimerkiksi se säästää merkittävästi meidän voimavarojamme, että me pystytään meidän vahvuusalueellamme toimimaan. Nythän meillä on tämä puhe, että pitää mennä rohkeasti epävarmuusalueelle ja epämukavuusalueelle. Me kuitenkin tiedetään, että ihmisillä on luontaiset vahvuudet, jonka takia esimerkiksi todennäköisesti yritysneuvoja on hakeutunut yritysneuvojan työhön. Nyt me voidaan miettiä, minkä verran me tarvitaan sitä liikkumista siellä oman mukavuus- ja vahvuusalueen rajapinnoilla ja missä kohtaa me liitytään siihen verkostoon,. Jolloin se tukee kaikista parhaiten sitä, että me pystytään jaksamaan sitä työtä paremmin, ja me pystytään paremmin vastaamaan asiakastarpeisiin, mikä on se meidän ydinjuttumme, kun me halutaan niitä ihmisiä auttaa.

Minna Koivula [00:29:45]: Joo. Hienoa. Minulla tulee mieleen semmoisena vinkkinä yritysneuvojalle, se yhteys itseen ja siihen omaan todellisuuteen ja niihin omiin oloihin. Ne itserauhoittamisen keinot. Kun kierrokset ja stressitilat nousevat, on tietoinen siitä, nyt minussa tapahtuu tätä. Sitten hankkii niitä keinoja, millä tavalla aina pääsee palautumaan ja takaisin siihen omaan tilaan. Ja siinä ehkä tausta-ajatuksena, se riittävä on hyvä. Ei tarvitse kaikkea ratkaista.

Paula Pihlajamaa [00:30:37]: Mahtavaa. Kiitos paljon näistä hyvistä ja lämpimistä sanoista ja siitä armollisuudesta, mitä yritysneuvojat voivat itsellensä suoda. Tämä oli MY Studio, sarja omistajanvaihdoksesta. Kiitos paljon vierailusta Minna Mattila-Aalto Työtehoseurasta sekä Minna Koivula Ilosta Oy:stä.

Minna Mattila-Aalto [00:31:03]: Kiitos, oli hienoa päästä mukaan.

Minna Koivula [00:31:06]: Kiitos.

[musiikkia 00:31:06 - 00:31:16]

Puhuja X [00:31:06]: MY Studio. Mikroyrittäjän podcast. Ratkaisuja yrittäjän arkeen.

[äänite päättyy]