Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[letkeää kitaramusiikkia]
Marko Kankaanpää: Ja tervetuloa taas Porin kirjasto esittää -podcastin pariin. Tällä kertaa täällä on taas äänessä kulttuuri- ja yhteiskuntatiimi. Haastattelijoina Minna Siikilä-Laitila, Jarkko Kivi ja Marko Kankaanpää. Tänään puhumme animaatiomusiikkivideoista. Vieraaksi olemme saaneet jo useita vuosia kuvittajana toimineen Kari A. Sihvosen, ja tarkoitus tosiaankin olisi puhua animaatiomusiikkivideoista. Pitemmittä puheitta, jos annan puheenvuoron herra vieraalle. Haluatko kertoa muutaman sanan itsestäsi, että mitäs oikein olet puuhaillut tässä viime aikoina ja vuosien varrella?
Kari A. Sihvonen: Kyllä. Moi vaan kaikki. Mä olen tosiaan Kari ja olen kuvittajana toiminut 20-vuotiaasta eteenpäin. Nämä animaatiovideot on tullut tällaisena pienenä bonuksena tähän lisää. Päätoiminen kuitenkin kuvittaja. Tämä animaatiohomma on myöskin lähellä sydäntä, mutta se on lähtenyt liikkeelle vähän myöhemmin kuin nämä kuvittajan hommat. Kirjan kuvituksia, kansikuvituksia ja sarjakuvia, lehtikuvituksia, mainostoimistoille kuvituksia ja storyboardeja ja kaikkea tämmöistä kuuluu mun näihin tehtyihin töihin kuvittajana.
Marko: Joo. Sitten tällain puujalanomaisesti totean, että sarjakuva on sarja välikuvia ja animaatio määritelmällisesti liikkuvaa kuvaa. Mitä eroavaisuuksia on, paitsi se, että liikkuva kuva on liikkuvaa kuvaa ja kuvitusta, tai miten animaation tekeminen eroaa sarjakuvan tekemisestä varsinkin siinä alkuvaiheessa?
Kari: No tavallaanhan kummallakin välineellä voidaan kertoa ihan samantyyppisiä tarinoita. Tietysti miinus ääni, kun on sarjakuvasta kyse. Mutta animaatiossa on tietysti tämä, että joutuu tekemään kaikkien hahmojen vaikkapa kävelyitä tai liikeanimaatioita. Siihen joutuu piirtämään valtavan määrän kuvia, kun taas sarjakuvassa voi käyttää sitä tehokkainta jotain vaihetta jostain asennon poseeraamisesta sen tarinan kertomiseen. Animaatiossa joutuu usein tekemään myöskin vähän lisää tätä piirrostyötä tai aika paljonkin. Ehkä työmäärältä on vaan niin paljon valtavampi tämä animaatio. Se on ehkä se ero sarjakuvaan. Tietysti riippuu, miten sarjakuvat tekee. Ihmiset tekee tosi eri tavoin myös sarjakuvia. Osa ihmisistä luonnostelee samaa sivua kymmeniä kertoja tai näin. Kyllähän semmoisessakin työssä tulee valtava määrä sitä piirtämistä ennen kuin löydetään se sivukompositio ja ne hahmojen eleet ja asennot ja ilmeet. Juu, oikeastaan näin mun mielestä nämä eroaa. Työmäärältään oikeastaan ja sitten se, että sarjakuvassa on myös... No joo, tässä tämä tulikin oikeastaan.
Minna Siikilä-Laitila: Joo. Miten sitten jos mietitään, mikä sai sut alun perin kokeilemaan sitä liikkuvan kuvan tekemistä?
Kari: Joo. Nyt kun kävin muisteleen tätä vähäsen, niin se olikin vähän varhaisemmin kuin mä aluksi muistin. Eli 90-luvun alussa mä olin ihan pieni vielä ja mun luokkakaverilla tämmöinen animaatiosofta tietokoneella, PC:llä. Tällainen Deluxe Animation, jossa toimittiin pikselianimaation keinoin. Se kuvasuhde oli hyvin pieni, eli piti pikseleistä rakentaa aika semmoisia yksinkertaisia hahmoja. Jo varmaan silloin tapahtui tällaiset kokeilut, mutta sitten tietysti myöhemmin vasta opiskeluaikoina. Eli opiskelin tuolla Lahden Muotoiluinstituutissa graafista suunnittelua, ja meillä oli myös mahdollista käydä animaatiokursseja pari kappaletta. Ja mä otin niitä sitten nämä täydet kaksi silloin, kun innostuin siitä ensimmäisestä siellä.
Minna: Jees, elikkä nälkä kasvoi syödessä. Teetkö ainoastaan omia animaatioprojekteja vai oletko tehnyt ihan tilaustöitä myös? Ja onko näissä jotain eroa sen tekemisen kannalta?
Kari: No periaatteessa kuvittaja on mun ammatti, niin sitten tämä animaatio on lähtenyt vähän semmoisena sivupolkuna siihen. Multa on kysytty kyllä näitä tilaustöitä, muutamat eri musiikkiyhtyeet kysynyt, mutta silloin on ollut niin paljon hommaa siinä kuvittamisessa, että en ole ehtinyt ottaa vastaan. Koska usein nämä aikataulutkin on saattanut olla aika, että nyt tarvittaisiin ihan muutamassa viikossa joku asia. Aikatauluprobleemien takia ei ole oikein onnistunut sitten siinä vielä.
Marko: Sitten meitä kiinnostaa tietysti luonnollisesti tämä varmaan kysymys, jonka sinäkin olet useasti saanut kuulla. Minkälaiset asiat inspiroi sua, kun sä teet tätä animaatiotyötä?
Kari: Joo. Se on aika tietysti monenlaiset, mutta ehkä populaarikulttuuri, tarkemmin 70-luvun, 80-luvun. No okei, ehkä 50-luvulta 80-luvulle popkulttuuri ylipäätään. Ja ylipäätään populaarikulttuurissa ja pulpissa ja tämäntyyppisissä alalajeissa, kun on semmoisia vähän niin kuin ylilyöviä esitystapoja. Niin kuin kirkkaita värejä ja ehkä tietynlaista hallittua tyylittömyyttäkin käytetään, että älyttömiä hahmoja ja tällaisia. Tämmöiset vähän niin kuin ylilyönnit piirustuksien suhteen ja hommien suhteen, niin ne kyllä inspaa. Kauhun ja scifin ja tämmöisten vähän niin kuin eskapististen juttujen, jotka tarjoavat jotain vaihtoehtoa tähän meidän arkitodellisuuteen, sellaisten kuvaaminen on aina jotenkin inspannut.
Marko: Animaatiosta tulee ainakin itsellä luonnollisesti mieleen animaatiosarjat, niin mites tällainen estetiikka? Totta kai on kyse juonellisesta, tarinallisesta formaatista, ja musiikkivideossa on varmastikin sitten omat lainalaisuutensa, mutta voisin kuvitella, että Disney, Filmation, Warner Brothers, Hanna-Barbera.
Kari: Joo, kyllä nämä ehdottomasti. Siis jos puhutaan inspiraation lähteenä muista animaatioista, niin kyllä. Ehdottomasti Disney. Siltä ei voi välttyä, kun se on niin iso toimija. Kaikki me ollaan nähty varmasti nämä klassikko-Disney-elokuvat, jotka on tietysti näitä animaation ihan kruunun jalokiviä siinä mielessä, että niissä on ollut valtavat budjetit, ja ne on myöskin vieneet tätä tekniikkaa animaationa eteenpäin, koska on ollut rahaa sijoittaa ja keksiä uusia innovaatioita, joilla toteuttaa näitä todella sulavaliikkeisiä animaatioita. Mutta sitten Disney lisäksi on just tämä, mitä mainitsitkin oikeastaan, tämä Filmation, jolla oli 80-luvulla tämmöiset sarjat kuin Ghostbusters ja He-Man ja BraveStarr. Niitä Suomen TV:kin näytti tai täältä oli mahdollista saada ainakin osto-VHS:inä tai vuokrata niitä. Nämä on erityyppisiä kuin nämä Disneyn hommat siinä mielessä, että ne on tehty aika paljon pienemmällä budjetilla ja kovalla viikkotahdilla. Vuodessa on pitänyt saada pahimmillaan monta kymmentä jaksoa tehtyä. Kyllähän sen nyt ymmärtää, ettei pienellä työryhmällä ja budjeteilla pystytä sellaiseen Disneyn kaltaiseen liikkeiden sulavuuksiin tai upeisiin taustamaalauksiin. Vaikka näissäkin kyllä erityisesti taustamaalaukset on todella hienoja. Tällaiset vähien freimien ja pienempien työmäärien animaatiot on inspiroinut kyllä todella paljon mua itse asiassa, koska on huomannut, että näitä pystyy periaatteessa yksikin ihminen tekemään just, kun hiukan oikaisee tai käyttää mielikuvitusta, kuinka kyetä kertomaan joku asia, minkä Disney tekisi valtavilla liikemäärillä, vähän niukemmilla eväillä.
Marko: Joo. Sattumoisin mä olen itsekin katsonut näitä Filmationin sarjoja, just He-Mania ja tätä kyseistä Ghostbustersia. Eikö heillä ollut joku Star Trek -sarjakin, joka oli nimenomaan heidän tuottamansa. Kun on nähnyt näitä jaksoja, niin just varmaan näistä sun mainitsemista budjetillisista syistä, se tämän tuotantoyhtiön estetiikka on hyvin yhteneväinen. Mä olen aina nähnyt se rikkautena. Saatko kiinni ajatuksesta?
Kari: Saan kiinni ja just tällainen tv-sarjaestetiikka näissä on kiinnostanut. 80-luvulla tietysti He-Manin lisäksi, näistä inspiraatioista vielä, Transformers oli todella. Jotenkin se iski. Meillä näkyi toi Sky Channel. Mä olin ehkä 6–7-vuotias, ja mä innostuin siitä aivan hulluna. Se inspiroi myöskin rakentelemaan kaikenlaisia omia robotteja. Jotenkin tuntuu, että nämä tämmöiset vanhat tuon ajan sarjat ainakin itsellä on iskenyt, tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Tavallaan ajanut myös tämmöisen piirrostyön pariin ja tämmöisen luovan asian pariin. Niissä oli jotenkin niin jännä se maailma. Siinäkin havaitsi jo aika nuorena, että näissähän käytettiin kauhean paljon samoja liikeratoja ja kaikkia asioita. Olen lukenut tästä vähän myöhemmin, niin he teki paljon semmoisia siirtymäanimaatioita, kävelyluuppeja, kaikenlaisia eri vinkkeleistä naamoja, joissa voi sitten liikuttaa suuta ja näin. Tällaisten esityövaiheiden vuoksi oli mahdollista tehdä myöskin niin kovalla vuositahdilla näitä sarjoja. Oli semmoisia vähän jokaiseen seikkailuun sopivia siirtymäanimaatioita ja kaikkia tällaisia juttuja. Just tämä tämän tv-animaatiomaailman niukkuus ja kekseliäisyys on toiminut kyllä inspiraationa. On ollut innostavaa, että hei tämmöistähän voisi itsekin tehdä. Vähän käyttää uudestaan jotain samoja juttuja, jotta saa kerrottua tämän asian nyt, mitä haluaa tässä kertoa.
Marko: Jos me nyt rajataan näistä tuotantoyhtiöistä Filmationiin, niin miten sitten tämä äänimaailma? Jos ajatellaan, että sinä animaation saralla olet keskittynyt nimenomaan musiikkivideoihin, niin miten se äänimaailma niissä sarjoissa? Onko sulla tai varmaan on, mutta tuleeko näin nopeasti mieleen jotain erityisiä ajatuksia siitä just vaikka Filmation-sarjoista?
Kari: Joo, niissähän oli semmoista tuotantomusiikkia. Varmaan jostain tämmöisistä tuotantomusiikkikirjastoista niitä oli ostettu. En usko, että niitä oli alun perin sävelletty näitä varten. Monethan sarjat ja tällaiset käyttää tämmöisiä kirjastopankkeja. Ne maksaa jonkun tietyn korvauksen, jotta ne saa tietyn määrän ääniä tai asioita käyttöön. Sen olen kyllä lukenut jostain tai on tullut vastaan, että Filmation taisi käyttää Hanna-Barbera-animaatioiden tai kierrättää näitä ääniä. Mä en oikein tiedä, miten se oikeusteknisesti siellä nyt meni, mutta siellä oli samankaltaisia jotain rysähdysääniä, ukkosen jylinää ja mitä näissä animaatioissa nyt oli. Huomasi silloin nuorempanakin jo, että hei, näissä on samankaltaisuutta näissä kaikissa sarjoissa. Se toisaalta nivoo niitä yhteen keskenään, kun käyttivät jonkin verran päällekkäisiä näitä ääniefektitehosteääniä tai näin. Se on ihan oma maailmansa, ja mun mielestä ne kulkee kyllä käsi kädessä just sen visuaalisen maailman kanssa, mitä näissä animaatioissa on käytetty, just ne ääniraidat. Ne on äärimmäisen tärkeä mun mielestä siinä. Senhän voi kokeilla jokainen itse, että katsot animaatiota ja laitat äänen pois päältä, niin mitä siitä jää. No kyllähän siitä kuvakerronta jää, mutta sellainen tietynlainen äänten tuoma aksentointi ja tietysti dialogit jää, niin sitten voi olla vaikeampi seurata. Sanattomastihan animaatio, jos se on hyvin tehty, niin voi myöskin toimia aika erinomaisesti.
Minna: Tuli mieleen noissa tuollaisista, että kierrätetään tavallaan niitä ääniä myöhempiin jaksoihin, niin yksi hyvä esimerkki on tämä South Parkin Chef-hahmo. Eli hän lopetti näyttelemisen. Sen jälkeen hänet tapettiin yhdessä jaksossa, niin ne käytti vanhoja soundbiteja aikaisemmista jaksoista. Ja syynähän oli se, että hän ei pitänyt siitä, miten hänen uskontoaan skientologiaa kuvattiin sarjassa. Hän loi hanskat tiskiin, niin oli pakko tappaa hahmo. Sitten vaan otettiin aikaisemmista jaksoista niitä hänen lausahduksiaan.
Kari: Joo, mä muistan kanssa tämän tapauksen. Se on kiintoisa, koska South Parkhan on aina ollut sellainen show, joka kommentoi todella kärkevästi kaikenlaista eikä säästele oikein mitään. Niin oli ihme, että tämä hahmo oli näinkin kauan ääninäyttelijänä mukana siinä. Mun mielestä siihen skientologiaan ne viittasi aika useissa jaksoissa. Joo, jännä juttu, että se vikajakso oli sitten tämmöisistä kierrätetyistä äänistä tehty. Ihan toimiva.
Minna: Juu, kyllä se ihan vissiin toimii. Näyttelijä oli jo laittanut hanskat tiskiin, mutta edelleen ääni kuultiin silti uudessa jaksossa.
Kari: Joo.
Marko: Ollaan nyt vähän kartoitettu, että minkälaiset asiat inspiroi. Itse jos pitäisi jotenkin määritellä sun tyyliä, niin se on tällainen rockpulp- ja kauhuscifihenkinen. Sitten jos ajatellaan näitä vaikutteita ja suhteutetaan ne sun töihin, niin onko sulla jotain tietynlaisia suosikkivisuaalisia elementtejä, mitä sä tykkäät sun töissä käyttää?
Kari: Jaa, en tiedä suosikkielementtejä. Sinänsä scifissähän tai kauhussa on kaikenlaiset zombit ja pääkallot ja sellainen tietynlainen eerie, hämärä, pimeä tunnelma, ehkä tietynlaiset jopa kliseiset konventiot esittää asioita. Mä en ole ollenkaan kaihtanut niitä, jos on tarve kertoa jotain tämäntyyppisiä tarinoita. Onhan muistettava, että kliseet on olemassa just sen takia, että ne periaatteessa on toiminut, osoittautunut niin monessa kohtaa toimiviksi. Tietty sitten jos alkaa liikaa tuntua jo tutulta joku asia, niin eihän se ole hyvä. Mutta se, että silleen nerokkaasti viljelee sinne sekaan sellaisia vähän niin kuin höpsön kliseisiäkin juttuja, niin se inspiroi ensinnäkin. Sitten tietysti nämä scifi-, kauhuelementit ylipäätään. Ne on jotenkin aina ollut lähellä sydäntä. Tälleen aikuisenakin niiden pariin jaksaa mennä. Ehkä tässä on just tämä tietynlainen ulospääsy arjesta ja sellainen juttu, mitä monet käyttää viihteessä tai miksi katsoo viihdettä tai käyttää viihdettä, niin sehän on se yksi syy. Ja miksi tehdä viihdettä, niin se on myöskin tärkeä osa sitä.
Minna: Niin, että periaatteessa voisi ajatella, että toisaalta nostalgiaa, mutta sitten ehkä myös vähän semmoista pilkettä silmäkulmassa ja ehkä pientä ironiaa siellä myös.
Kari: Juuri näin ja sitten se, että niillähän voi kertoa nykyaikaa kommentoivia tarinoita, vaikka ne elementit ja työkalut olisi tällaisia ns. nostalgisia. Se ei sulje mitenkään pois sitä, että kommentoi vaikkapa näitä tekoälyn kehittymisiä ja sun muita, kun sarjistarinoissa nyt on tullut viime aikoina jotain Tähtivaeltaja-lehteen piirrettyä. Siellä on tällainen robotti, Kansalainen Kone. Esteettisesti se on aika lailla tätä just pulp- ja nostalgiamatskua, mutta olen kuitenkin nivonut siihen mukaan kommentaaria tästä ajasta tai ajatuksia. Tavallaan se tyyli on kepeä, mutta silti siellä voi olla takana jotain ihan oikeita pohdintoja ja sanomia.
Minna: Kyllä, kyllä. Missä Tähtivaeltajan numerossa? Onko se ihan tämä uusin Tähtivaeltaja vai missä sulla on?
Kari: Tänä vuonna varmaan, olisiko numero 1–3 ollut. Tämmöinen kolmiosainen tarina, jossa oli tällainen Kansalainen Kone, joka tuli ilahduttamaan sen kaupungin ihmisiä.
Marko: Onko se Kansalainen Kone se pääsarja vai mikä se pääsarja on?
Kari: Joo, sori. Se on tämä Funtzie-hahmo, eli niinkin hassusti nimetty supersankarihahmo, joka kohtaa tällaisen Kansalainen Kone -hahmon. Tekoäly saa tietoisuuden ja tämän koneen muodossa sitten alkaa liikkumaan siellä kaupungilla ja ylittämään suorituksillaan monet ihmiset ja näin. No joo, sen voi halutessaan sieltä katsoa. Tätä mietin just, että vaikka tämä tyyli on kepeä, niin siellä voi olla tämmöisiä kommentaarihommeleita, jotka meidän aikaa jollain tavalla luotaa ja kommentoi.
Marko: Ja sitten funtsitaan. Mun on pakko kysyä, että liittyykö tämän hahmon nimeämiseen Happy Days?
Kari: Ei. Siihen ei sinänsä liity Fontzie, vaikka hieno hahmohan se on sekin.
Marko: Jep [naurahtaa].
Kari: sehän on semmoinen fiftarihenkinen komediasarja, ja tämä on nyt tämmöinen supersankari. No ehkä siinä on jotain fiftarielementtiä siinäkin, mutta ei ollut tarkoituksellinen asia varsinaisesti, että se yhdistyisi mitenkään kovin ilmiselvästi nyt ainakaan siihen.
Minna: Jes, loistavaa.
Marko: Elikkä haastattelijan ajatusvirhe jälleen kerran [naurahtelee].
Minna: Tietenkin tässä kohtaa pitää mainita, että Porin kirjastosta voi lainata Tähtivaeltajaa. Ja jos se ei omaan toimipisteeseen tule, sen voi sinne tilata. Tämmöinen vinkki tähän kohtaan, että jos haluaa päästä lukemaan tätä sarjakuvaa, niin se onnistuu helposti.
Marko: Ja todetaan nyt tähän väliin, että mä luulen, että kyllä Sihvosen muitakin julkaisuja löytyy meidän kokoelmista.
Minna: Kyllä aivan varmasti. Sitten tämmöistä voisi kysyä, että mistä tiedät, että miten jokin idea toimii sarjakuvana tai animaationa? Ja miten sen erottaa, että kumpi on se oikea formaatti jollekin tarinalle?
Kari: Toi onkin hankala ja jännä kysymys. Siinä voi olla monia hommia, mutta tietysti ekana tulee mieleen se, että minkälaiseen animaatioon. Jos se on vaikka animaatio musiikkivideon taustalle, niin sittenhän sen pitää toimia ilman dialogia tai tietysti biisin sanat voi olla jonkinlaista kerrontaa, jota se kuvavirta siivittää siinä. Tietysti sanattomia sarjakuvia ja sanattomia animaatioita voi kumpiakin tehdä, mutta jos se on musiikkivideon taustalle tehty animaatio, sitten sen pitäisi periaatteessa toimia pelkkien kuvien avulla. Sitten sarjakuvassa on mahdollista laittaa puhekuplia, selittäviä tekstejä, ajatuskuplia ja tällaisia. Se on myös kirjallinen tuotos samalla. Jos se tarina vaatii kahden ihmisen tai ihmisten välistä dialogia ja tällaista, niin se ei tietenkään toimi pelkkänä musiikkivideon animaationa tai muuna tällaisena. Sarjakuvana sitten sellaiset tarinat, joissa on ehkä paljon dialogia. Ehkä tämäkään ei mikään paras suuntaviiva tähän ole, mutta jotenkin näin.
Minna: Joo, että periaatteessa musiikkivideoissa ja tällaisissa pitää olla hieman yksinkertaisempi se tarina. Sitten jos halutaan päästä syvemmälle, tarvitaan niitä puhekuplia.
Kari: Juuri näin jotenkin. Se pitäisi olla tosi yksinkertainen käänteiltään ja tapahtumiltaan ehkä siinä musiikkivideon taustalla.
Minna: Kyllä. Tästä päästäänkin sitten tämmöiseen pohditaan, että miten tämä animaation ääniraita, esimerkiksi tämmöinen menevä rokkibiisi, vaikuttaa siihen visuaalisuuteen? Millaisilla keinoilla sä vaikka tehostat sitä musiikkia tai näin poispäin, nostat sieltä esiin hyviä juttuja?
Marko: Ja olisiko sulla antaa omasta tuotannosta vaikka joku konkreettinen esimerkki?
Kari: Jaa. Mulla on tietysti tämä tällainen harrasteluprojekti kuin Pöwersoft, jossa on kasarirokkiestetiikkaa. Siinähän niissä musiikkivideoissa... Niitä nyt ei kovin montaa ole, ja ne on liikkeiltään just... Yksi sellainen on, jossa on vähän isompi työmäärä ollut, tämä Megabest. Siinä esimerkiksi tätä liikettä voidaan korostaa sellaisilla asioilla, että tehdään luuppeja, jotka sykkii sen musiikin tahtiin, eli et ei käytetä still-kuvia, joita liu’utetaan vaikka taustan läpi, kun siinä on autolla ajamista ja näin. Vaan siinä kuvassa tulee jotain semmoista värinää ja väpätystä, joka jollain tavalla voi lukkiutua sen musiikin rytmin kanssa. Ja sitten myöskin tämä, että miten leikkauksilla tehostetaan. Jos rockbiisissä on tämmöisiä tiettyjä aksentteja tai vaihdoskohtia tai seesteisempiä kohtia, niin niihin on mahdollista valita tietyn tyyppisiä korostavia elementtejä, vaihdoksia ja näin.
Minna: Joo, että synkronointi musiikin kanssa ja sitten se, miten se leikataan.
Kari: Juu, juuri leikkaamalla saa paljon aikaan, mutta myöskin tämä, että sen animaation ikään kuin taimaa jollain tavalla sen biisin tempoon. Jos joku vaikka kävelee tai juoksee, niin olisi ihan kiva, että se juoksisi tahdilleen vaikka ja näin. Tämmöiset asiat on ihan tärkeitä ottaa huomioon näissä musiikkivideon animaatioissa.
Jarkko Kivi: Mä en tiedä, mahtoiko se olla just tämä kyseinen biisi, mistä oli kysymys, mutta jäi pohtimaan siinä semmoinen mielenkiintoinen yksityiskohta, kun siinä oli tämä auton nopeusmittari, mikä kohosi siinä vauhdissa. Se tuli pariinkin otteeseen siinä ilmeisesti jonkinlaisena tehosteena. Jäin pohtimaan siinä vaan mielessäni, että miltä se olisi vaikuttanut, jos se auton mittari ei olisikaan siinä seuraavassa kuvassa noussut, vaan se olisi pysynyt tasaisena [naurahtelee]. Tämmöinen kummallinen pohdinta tuli tästä kyseisestä musiikkivideosta.
Kari: Hyvä pointti. Tunnistan tuon videon. Toi on itse asiassa meidän omalle yhtyeelle, No Panicille, tehty video.
Jarkko: Ei kun niin. Aivan.
Kari: Creeps-niminen abduktiovideo tai siinä on kyse vähän niin kuin tietynlaisesta ufokohtaamisesta tai jonkun oudon kohtaamisesta. Joo, siinä oli tosiaan tämä nopeusmittariasia. No tietysti tämmöinen nopeusmittari, mikä siihenkin videoon oli tehty, sehän tehdään tämmöisellä pala-animaatioasialla. Eli ne viisarit on siinä, vaikka tekisi kelloa ja näin, ne on semmoisia erillisiä. Sitten niitä on mahdollista liu’uttaa tietyllä aikajanalla, määrittää ne pisteet, mihin ne kääntyvät ja näin. Se on erityyppistä animaatiota kuin vaikkapa tämmöinen freimi freimiltä piirretty animaatio niin kuin joku kävelyliike tai joku muu, johon tarvitsee, jotta se on sujuvaa, niin sanotaanko semmoiset 10–15 liikettä. Paljon työläämpää. Tällaisilla pienillä jutuilla, jotka toimii pala-animaation periaatteella, pystyy kyllä luomaan sitä kerrontaa ihan hyvin, muun muassa miten tässä nopeusmittariasiassa oli tehty.
Jarkko: Millaisia työvälineitä sä mieluiten käytät noiden animaatioiden työstämiseen? Niitähän nyt tänä päivänä alkaa olla jo aika valtava määrä. Onko tuommoinen frame by frame animaatio miellyttävämpää vai tämmöiset tavallaan ohjelmoidut animaatiopätkät vai sekä? Mimmoinen workflow sulla niissä on?
Kari: Joo, hyvä kysymys. Mä tykkään itse eniten just siitä frame by frame -hommasta, mutta niissäkin on niissä frame by frame animaatioissa aina sitä tietynlaista taustoina. Jos on vaikka joku pitkä tausta, jonka päällä liikutaan, niin sitä liu’utetaan siinä sen kuva-alan yli vähitellen ja näin. Kyllähän siihenkin kuuluu se. Se frame by frame -osa siinä on vaikkapa se kävely, jossa on se 10–15 kuvaa, ja sitten taustalla liu’utetaan tällaisia taustamaalauksia, jotka tuo sen tunnun siitä, että se liikkuu. Siinäkin on tavallaan yhdistelmä sitä. Se ei ole periaatteessa, että jokainen freimi piirretään, vaan siellä on tämmöisiä elementtejä, joita liu’uttelemalla pystytään aiheuttamaan sitä liikettä yhdistelmänä tähän hahmoon, jossa on käsin tehtyjä animaatioita. Mä tykkään eniten nimenomaan kyllä tehdä, että jokaisessa animaatiovideossa olisi tällaisia ihan oikeasti käsin piirrettyjä. Vaikka se on työlästä ja näin, se on myöskin palkitsevaa.
Jarkko: Kuinka paljon niitä vielä luonnostellaan paperille vai tuleeko ne ihan noihin ohjelmiin jo suoraan piirrettyä?
Kari: Mulla on vähän sellainen homma, että mä teen käsin kaikki paperille. Monethan animaattorit käyttää nykyään digitaalista padia, eli vaikka piirtää käsin, niin piirrät suoraan koneelle. Siitä sitten toi skannausvaihe tietty tippuu. Onhan sen vähän nopeampaa ja näin. Mutta vähän näissä henk. koht. animaatioprojekteissa ollut tämä tarve jotenkin päästä tietynlaiseen tunnelmaan, mitä nämä animaatiot oli 80-luvulla esim. On kokenut sen, että kun tekee käsin paperille alusta loppuun ne liikkeet ja sitten skannaa ne koneelle ja värittää siellä ja siellä järjestää ne näiksi animaatioluupeiksi tai jonkinlaisiksi liikeradoiksi. Mä olen tykännyt, että siinä on se vaihe, että tehdään oikeasti konkreettisessa fyysisessä maailmassa se kuva siihen paperille eikä viilata pikseliä. Vaikka siis ihan kumpikin on tärkeä ja kuka nyt haluaa valita minkäkin, mutta näissä projekteissa mä olen tehnyt tällä tavalla.
Minna: Pakko sanoa, että kyllähän monet esimerkiksi on sitä mieltä, että Disneyllä laatu tippui sen jälkeen, kun ei enää käsin piirretty ja alettiin käyttää tietokoneita. Se jälki muuttui, ja se ei ole enää niin kaunis, mitä joskus vaikka jossakin Lumikissa oli. Se on ihan erinäköinen nykyään.
Kari: Joo, tämä on totta. Tietysti tässä nyt pitää ehkä tässä yhteydessä puhua tästä 3D-animaatioista, mikä sitten enemmän 90-luvulla alkoi olemaan, eli mallinnettiin hahmoja tietokoneelle. Siis valtavastihan sekin vaatii aikaa ja vaivaa, että eka skulptataan, jotenkin muotoillaan ne hahmot sen mallisiksi kuin ne on, jotta niitä voi pyöritellä joka kulmasta ja näin, ja sitten animaattorit niitä ohjelmaperäisesti liikuttelemalla luo näitä liikkeitä. Sehän on se, mitä me nykyään nähdään suurimmaksi osaksi, kun katsotaan TV:stä jotain animaatiota. Ja mä olen samaa mieltä, että nämä Disneyn klassiset kyllä ihan erilaista upeuden tunnetta aiheuttaa.
Minna: Juu. Kyllä niissä on jotenkin ihan eri, että niissä on semmoista taikaa. Sitten taas semmoiset uudet animaatiot on jotenkin niin kliinisiä, kun se tulee niin läpi, että tämä on tehty koneella.
Jarkko: Joo ja ehkä siinä on tietysti myöskin se, että kun ne kuitenkin luottaa aika pitkälti niihin tietynlaisiin fysiikkamoottoreihin, mitkä sitten taas luo samankaltaista liikettä tosi paljon. Siinä ei ole ehkä niin henkilökohtaista tatsia enää.
Kari: Joo, se on ehkä näin, että kaikki näyttää aika samalta. Mutta on kyllä sanottavaa, että ehkä joka aikana on sellainen samankaltaisuus. Onhan ne 70–80-luvunkin jutut keskenään aika samankaltaisia. Tietty tämä nyt riippuu jonkin verran siitä, milloin on syntynyt ja näin, että mistä tykkää. Mutta mä koen kanssa, että nämä Disney-hommat tai no ylipäätään 3D-animaatiot, mitä tehdään nykyään, ne on jotenkin kauhean kylmän oloisia. Ja se tempo, se miten esitetään asiat niin jotenkin ADHD-nopeasti, se rassaa mua.
Minna: Juu, se on ihan totta. Tuntuu, että koko ajan ne vaan hyppii ympäriinsä ne hahmot ja kaikki menee ihan hirveällä nopeudella. Sitten vaan tulee semmoinen ähky, että tässähän saa kohta jonkun kohtauksen itsekin, kun hahmot on niin ylipirteitä ja liian nopeita. Siitä tulee semmoinen vähän, että pitäisikö tässä olla samanlainen varoitus kuin joissakin on se, että tässä on välkkyviä valoja, tämä voi aiheuttaa [nauraa] jotain. Jos palataan hetkeksi tähän musiikkivideon No Panic, Creeps, josta tässä puhuttiin, niin täällähän on kommentoitu hienosti. Nimimerkki Arttu The Cat: ”Mahtava animoitu musavideo, kunnianosoitus vanhoille B-leffoille.”
Kari: No tavallansa [naurahtaa]. Ihan kiva kommentti, joo. Mikäs siinä. Sitähän tuossa tietynlaisessa estetiikassa on läsnä. Ja vaikka kovasti laatuleffojakin tykkään katsoa, niin jokin tarve on kuitenkin palata aina semmoisen karkeamman kulttuurin pariin usein.
Marko: Elikkä onko meillä täällä linjan päässä karkeakulttuurin edustaja?
Kari: Taitaa olla. Ainakin osittain.
Minna: Jees. Jos jatketaan vielä vähän näissä teemoissa, niin onko koskaan tullut semmoinen fiilis, kun on vaikka säveltänyt biisiä, onko tietänyt heti, että tästä tulee hyvä musiikkivideo? Mistä sen tietää, että tästä tulee niin hieno visuaalisesti?
Kari: Joo. Siinä on usein kyllä sellainen homma, että sitä joutuu jonkin aikaa makustella. Mutta esimerkiksi yhden biisin kanssa kävi kyllä silleen, että ajatteli, että tähän saisi varmasti ihan hyvät jutut. Mutta kun tätä tekee tälleen yksin ja ainakin tämän oman projektin suhteen vähän harrastusmentaliteetille, eli duunit eka ja sitten nämä, niin jotenkin se lopputulos kuitenkin, minkä sain lopulta puserrettua itsestäni irti, ei sitten ihan vastannut sitä mahtivisiota, mikä siellä oli. Eli kyllähän näitä olisi kiva tehdä mieluummin jotenkin porukalla ja jonkinlaisella työryhmällä, jotta pystyisi vähän pilkkomaan niitä asioita järkeviksi työkokonaisuuksiksi, joita eri ihmiset voisivat tehdä. Välillä tulee tällainen mieleen varsinkin siinä kohdassa, kun se tavallaan visio siitä ei ihan täyttynyt, mitä alun perin ajattelin. Vaikka aluksi tietysti oli ihan fiiliksissä, että kyllähän tästä hyvä tulee.
Jarkko: Kuinka paljon aikaa kuluu yhden muutaman minuutin biisin animaatiotaustan tekemiseen tai animaatiovideon tekemiseen?
Kari: Hankala mitata siinä mielessä, että useita viikkojahan siihen menee sellaisina muutaman tunnin työrupeamina. Näissä omissa projekteissa on just ollut se, että niillä ei ole niin kiire valmistua. Eli silloin kun on muut työt ollut reilassa, on vaan avannut sen projektin ja ruvennut taas tekemään. Sitä on hirveän vaikea laskea, koska sitä ei ole tavallaan päätoimisesti tehnyt silleen, että aloitanpa nyt tällä viikolla tekemään ja lopetan kuukauden päästä tyyppisesti. Vaan silleen, että se on niin jyvittynyt niiden muiden töiden lomaan.
Jarkko: Kymmeniä tunteja silti joka tapauksessa ilmeisesti kuluu aikaa.
Kari: Jotenkin näin. Ehdottomasti kyllä menee. Sitten siinä on vielä tämä, kun animaatiot ovat valmiit, niin leikkaukset ja synkro... Kaikki tämä, niin kyllähän siinä sitten menee. Se aikaa vievin juttu on tietysti niiden liikeratojen, freimien piirtäminen ja tällaiset jutut. Joo.
Minna: Joo. Millainen merkitys on sillä musiikin tyylilajilla? Ja miten se musiikki itsessään vaikuttaa siihen videon rakenteeseen?
Kari: Joo. Sinänsä olen tehnyt aika samantyyppisiä nämä omat jutut, mitä on ollut. Meillä on nyt kyllä tämmöinen bändiprojekti jälleen kuin Vaiheet. Se on suomenkielistä musiikki, joka on hyvin erilaista. Siihen olen nyt tehnyt pari aika sinänsä nopeatöistä animaatiota. Niissä ei kauheasti ole liikkeitä ja näin. Mutta kyllä on selkeästi muodostunut erilaiseksi piirrostyyli kuin näissä mun kasari hard rock -estetiikkaa jäljittelevissä animaatioissa vaikka. Kyllä se vaikuttaa tosi paljon. Esim. ensimmäinen video, mikä meille just tuli, oli tällainen Aerobic Riitti -biisi, jossa animaation on pala-animaation periaatteella toimiva tällainen kiiltokuva-arkki, jossa oli tavallaan Jane Fonda, jonka päälle tuli aina tällaiset aerobic-vaatteet tai juhlavaatteet tai mitä lie. Sen biisin sanojen siivittämänä nämä asiat tapahtuivat. Se on hyvin erityyppinen esimerkiksi kuin nämä mun Pöwersoft-animaatiot tai No Panicin aikaiset.
Jarkko: Mikä on pala-animaatio?
Kari: No pala-animaatio on vähän niin kuin sellainen, mikä oli Kössi Kenguru esimerkiksi joskus. Pikku Kakkosessa tuli joskus varmaan 80-luvulla. Ja South Park on tavallaan pala-animaatio, joka on toteutettu vain tietokoneen keinoin. Siis tehdään samanmuotoisia elementtejä, joita laitetaan pinnalle, on se sitten tietokoneella tehtävä juttu tai tällainen, että asetetaan taustan päälle pöydälle. Laitetaan ne palaset siihen. Kamera on siinä pöydän yläpuolella, ja otetaan aina kuva yhdestä kohdasta tai siitä koko pinta-alasta ja sitten pieni määrä liikutetaan jotain kättä tai mitä siinä nyt sitten onkaan. Ja otetaan taas kuva ja sitten taas toistetaan tämä asia.
Jarkko: Eli siis vähän samaa tyyli kuin stop motion.
Kari: Eli paloista kootuista hahmoista, joita liikutetaan, niin sillä tyylillä tehty animaatio. Niitä on aika paljon ollut joskus 70-luvulla ja vielä varhaisempia. South Park on ehkä tämmöinen... Ei sekään nyt mikään kovin tuore sarja ole enää, mutta se oli tehty vähän samalla metodilla. On tämmöisiä samanmuotoisia elementtejä, joita kääntelemällä luodaan sitä liikettä siinä pinnalla.
Jarkko: Onko se vähän niin kuin stop motion -video, sama periaate?
Kari: Joo, se vanhakantainen on just tätä stop motionia. Eli just otettiin se kuva siitä tietystä kohdasta ja sitten taas liikutettiin vähän, otettiin uusi kuva ja näin poispäin. Se on sitä stop motionia, mikä tehtiin kameralla aikaisemmin. Nykyään tämä pala-animaatio tehdään ohjelmapohjaisesti. Siellä on tämmöinen timeline, johon laitetaan näitä palasia eri layereille ja sitten päätetään niissä timelineissa, että missä kohtaa liikkuu mikäkin asia siitä hahmosta tai muuta. Sillä tavoin tehdään. Ei tarvitse enää tätä työlästä kuvaamisprosessia tehdä, vaan se ohjelmapohjaisesti hoituu.
Jarkko: Niin aivan, eli siinä on tavallaan, että joku suu ja silmät on omat elementtinsä ja niillä on omat ajoituksensa. Ja sitten taas sillä hahmolla on joku vartalo-osa, millä on sitten oma ajoituksensa ja niin poispäin. Ymmärsinkö mä tämän nyt jotenkin suurin piirtein oikein?
Kari: Just noin. Mä olen hiukan huono avaamaan sanoiksi just näitä, mutta toi oli hyvin sanottu, että siinä on just eri elementeille eri aikakoodit, joissa ne alkaa liikkumaan tai jonka aikana ne liikkuu jonkun tietyn liikeradan.
Marko: Sä tuossa aiemmin mainitsit, että tykkäät tehdä aika paljon käsin kaikkea. Niin mites tämä, jos kelataan tavallaan animointiprosessin alkuun eli ideointi- ja käsikirjoitusvaiheeseen. Onko sulle kehittynyt jonkinlainen metodiikka, miten sä teet käsikirjoituksia ja kehittelet niitä hahmoja?
Kari: Joo. Animaatiossa se on sinänsä ollut aika erilaista, koska kuten aiemminkin just todettiin vähän, että se, mikä musavideossa voi olla, pitää olla tapahtumiltaan aika yksinkertaista. Se on periaatteessa ihan muutamalla lauseella sanotettu homma. Mutta joo, toki siinäkin pitää olla käsikirjoitus tai jonkinlainen kaari tapahtumissa, että mitä siinä käy. Ne on ollut näitä henkilökohtaisia projekteja, niin niissä se on lähtenyt aika intuitiivisesti. Eri homma olisi se, jos tekisi tilaustyön tai muuta. Sitten bändin tyypit toivoisi, että mitä siinä pitää olla mielellään tai ehdottaisi tai varmaan tehtäisiin jotain briiffausta sen suhteen, mitä se sisältö tulisi olemaan. Mutta näissä omissa se on ollut tosi intuitiivista puuhailua, että mitä tässä nyt voisi olla. Totta kai mä olen tehnyt kyllä jokaisesta näistä animaatiosta, mitä olen tehnyt, tarkat storyboardit eli kuvakäsikirjoitukset, joiden perusteella on helppo lähteä pilkkomaan sitä animaatiotyötä jonkinlaisiin osiin.
Marko: Mutta kuitenkin sitten vielä sen varsinaisen animointiprosessin aikana saattaa syntyä ideoita, joita sä sisällytät videoon.
Kari: Joo, aivan niin. Just tämä on näissä omissa hommissa ollut, että se tekoprosessi on saattanut synnyttää jotain idistä. Hei, tätä voisi viedäkin tuohon suuntaan tai näin. Se on myös semmoista tekniikkakokeilua siinä mielessä tällaista omat projektit, koska niissä ei tarvitse miellyttää varsinaisesti ketään tilaajaa tai muuta, vaan niissä voi irrotella ja miettiä, mihin tämä taipuisi tai miltä nyt tänään tuntuisi vaikka.
Minna: Sitten tämmöinen tuli myös mieleen, että kun ollaan tässä tutustuttu näihin sun tekemiin videoihin, niin niissä on tosiaan paljon toistuvia teemoja, niin kuin ollaankin tässä nyt puhuttukin jo. Ajatteletko niitä yhtenä ja samana todellisuuden tasona tai ulottuvuutena? Onko ne samaa universumia?
Kari: Ne voisi olla. Toi on mielenkiintoinen ajatus. Ne hyvinkin voisi olla, ja mulla on jopa ollut mielessä, mitä näihin omiin projekteihin tulee, että jokaisen videon tekisi tavallaan sellaisena lyhyempänä tapahtumana tai että ne olisi ketjutettuja tapahtumia. Eli seuraavassa biisissä jatkuisi tämä asia. Mä olen yrittänyt ja pohtinut, että jos veisi tähän suuntaan tätä hommaa, mutta sitten ei ole tullut vaikkapa semmoisia biisejä, jotka antaisi myöden siinä, että hei nyt mä voisin jatkaa tätä animaatiota siitä loppupisteestä, mihin tämä on jäänyt vaikka. Ehkä kun se tyyli on aika samantyyppinen niissä tai onkin ja saattaa olla, että niissä on vähän taustoja kanssa kierrätetty uudestaan per video. sehän nivoo niitä myöskin paremmin yhteen universumiin sijoittuvaksi, koska niissä on samankaltaisia juttuja paljon.
Marko: Eikö sulla periaatteessa ole tämä juttu idullaan sikäli, että Pöwersoftilta on tullut kolme videota, kaksi ehkä vähän semmoista visuaalisesti monipuolisempaa. Samat kasarirokkarithan siellä seikkailee ja klubikeikan jälkeen sitten lähdetään kruisailemaan. Siinähän on jo selkeä jatkumo.
Kari: Niin. Tavallaan näin voi ajatella kyllä.
Marko: Mä luulen, että tässä on tämän jakson haastatuksellinen, onkohan tuo edes suomen kieltä, mutta sanotaan haastatteluosio. Sitten meillä, kun kehiteltiin tätä jaksoa, tuli tällainen idea, että mietitään vähän suuren mualiman artisteja, jotka ovat julkaisseet animaatio... tai uransa varrella heiltä on tullut animoituja musiikkivideoita. Olisi nyt oikein kiinnostavaa kuulla ammattilaisen ajatuksia. Meillä on täällä viisi musiikkivideota valittuna. Olisi oikein kiinnostavaa kuulla ajatuksia näistä. Eli ensimmäisenä meillä on täällä rocklegendojen Ozzy Osbournen ja Lemmy Kilmisterin Hellraiser. Mitäs ajatuksia tästä musiikkivideosta herää?
Kari: Joo. Mä katsoin sen tosiaan ennakkoon, kun sain tämän. Kiitos vain. Hyvin erilaisia keskenään nämä biisit. Tämä oli mun mielestä oikein mallikas tällainen rokkianimaatio. Tässäkin huomasi kyllä, että aika säästeliäillä freimeillä ollaan menty. Liikkeet ei ollut kyllä todellakaan mitään Disney-sulavaa, vaan aika paljon nykinää ja nyksettä oli. Mutta se ei sinänsä haitannut, koska siinä oli kaikenlaista muuta hämäävää valoefektiä tai savua tai jotain muuta siinä kuvan päällä tai sitten liu’utettiin tosi smoothisti joitakin elementtejä. Tällä metodilla pystyttiin tuomaan siihen sellaista sulavuutta ja sujuvuutta, vaikka ne frame by frame -animaatiot oli aika niukkoja. Niissä ei ollut monia freimejä kyllä piirretty. Ja sitten on sanottava, että tässähän oli 3D:kin käytetty. Siinä oli muun muassa se Ozzyn auto, jolla ne lähti lentämään sinne taivaisiin. Se oli selkeästi 3D-mallinnettu pakettiauto.
Marko: Mr. Crowley -niminen pakettiauto, jotka kohtaavat Motörhead-rekan siellä avaruudessa [nauraa).
Kari: Juu.
Marko: Ei vaan junaveturihan se taisi olla.
Minna: Mun mielestä tässä on hienosti sanottu tuolla YouTubessa. Joku kommentoi: ”For anyone else this was an epic adventure. For Ozzy and Lemmi this was Tuesday.”
Kari: [naurahtaa] No niin. Ehkä se on näin.
Marko: [nauraa] Tyhjentävää, etten sanoisi. Mä en ollut itse huomannut tätä kommenttia. No sitten 2000-luvun alussa brittipopyhtye Blurin keulahahmo Damon Albarn perusti toisen aika isoksi kasvaneen projektin kuin Gorillaz, jonka itse asiassa koko idea on olla sarjakuvateemainen virtuaalibändi. Meillä on täällä Gorillazilta valittuna Clint Eastwood -niminen musiikkivideo. Mitäpäs ajatuksia herää tästä?
Kari: No tämä oli kyllä oikein hieno. Siinä on just piirretty tällaista... Ne on kyllä ehkä tuossa vaiheessa piirretty jo tosiaan padilla suoraan, vaikka ne on käsin piirretty. Hyvin sulavaa sellaista animaatiota ja nämä hahmot olivat oikein tuttuja, koska tuolloin tuolta bändiltä ei voinut välttyä. Kun avasi jonkun musiikkikanavan tv:stä, sieltähän tuli joku Gorillazin video. Mun mielestä oikein tyylikästä. Se on tavallaan aikansa kuvaa myöskin. Tämä on jollain tavalla aika nostalginenkin. Tämä näytti nyt katsottuna aika vanhalta sinänsä. Ihan semmoisella hyvällä tavalla, että hei, onhan tästäkin vierähtänyt aikaa. Monenlaista vähän kehittyneempää hommaa tullut. Tai en mä tiedä. Kehittyneempi on väärä sana siinä mielessä, koska tämä on tämä tietty tyyli, joka oli tuolloin vallalla aika paljon. Se ankkuroi jotenkin tuohon aikaan. Tässäkin oli käytetty sen frame by frame -animaation lisäksi 3D-elementtejä. Sieltä kun alkoi niitä jotain hautakiviä taustalla jymisemään jotenkin, jostain tippumaan tai nousemaan, ne oli selkeästi mallinnettuja. Usein nämä on tämmöisiä yhdistelmiä.
Marko: Joo. Eikö sieltä tule just hautakiviä, ja sitten jopa pienoismausoleumeja nousee sieltä maasta.
Kari: No joo, just näin. Ne näytti olevan mallinnettuja. Tätä suositaan näköjään monissa mainstream-animaatioissa tällaista, että yhdistetään mallinnettu asia käsin piirrettyyn. Disneyhän teki sen. Mä muistan sen vielä, kun tuli tämä Kaunotar ja hirviö -animaatio. Siinähän oli joku hieno kohtaus siinä lopussa, kun ne tanssii siellä tanssisalissa ja kamera kiertää kehää sitä salia ympäri. Se oli silleen, että vau, miten tämä voi olla näin hieno. Nykyään kun katsoo sen, se näyttää todella jotenkin köpöltä 3D-mallinnukselta. Noi 3D-jutut ei ole kestänyt ehkä aikaa niin hyvin, kun ne on tehty varhain, ellei siinä tule semmoinen nostalgiahauskuus, että hei, tämä on ihan hauskan näköinen, että eteenpäin ollaan menty.
Minna: Tuo on mun mielestä mielenkiintoinen ilmiö, että on tämmöisiä tosi kuuluisia artisteja myös, jotka ottaa sivuprojektin, missä he ei lainkaan esiinny omilla kasvoilla. Esimerkiksi Suomesta nyt voi mainita vaikka Teemu Brunilan, joka on laulanut Studio Killersissa ja tietysti Apparatjik on toinen. He on niin anonyymejä, mutta siellä on tosi isoja nimiä taustalla ja sitten mennään sillä animaatiolla. Se on hauska kuvio.
Kari: Joo, se on oikein kannustettava. Tykkään tuommoisista projekteista, että ihmiset uskaltaa tehdä niitä.
Minna: Kyllä.
Marko: Salaisuuksista ja mysteereistä, että kaikki ei ole niin valmiiksi pureskeltua.
Minna: Niin ja että joutuu kuulostelemaan, että hei, miksi tämä kuulostaa ihan Brunilalta. Sitten alkaa googlettaa, että kuka tässä laulaa. Tämmöinen joku ihan random biisi. Mitä? Ai jaa, okei. Studio Killers, joo joo.
Marko: Onko sitä muuten vieläkään ihan virallisesti, virallisesti vahvistettu, että se on Teemu Brunila?
Minna: Mä en ole varma.
Marko: Joo, vaikka aika selkeä juttu.
Minna: Onhan se nyt Brunila. Se on ihan selvä, joo.
Kari: Ehkä se on tekoäly. Ehkä Brunila on myynyt tekoälylle äänensä ja sieltä tulee vaan sitä tavaraa lisää.
Minna: Kyllä, kyllä. Tosin tämä taisi olla kyllä jo ennen tekoälyä. Tämä on jo sen verran kanssa nostalgista kamaa.
Marko: Seuraavaksi, edetään listalla, oli tämmöinen itselleni uusi. Itse asiassa muistan, että laulaja Ina Forsman osallistui Idols-kilpailuun joskus, mutta sittemmin hänen uransa on ottanut vallan toisenlaisen kierteen. Hän on ruvennut laulaa enemmän roots, blues, jazz ja soul tyyppistä tavaraa. Mulle oli ihan uusi juttu, että hältä on tullut kuvittaja Miha Rinteen yhteistyössä Inan itsensä kanssa työstämä musiikkivideo nimeltä Poor Heart. Tämä oli mielenkiintoinen. Mitäs tästä?
Kari: Joo. Tästä tykkäsin. Tuon Mihan tunnen ihan ja näin. Olen tykännyt sen noista... Se on enemmän pelimaailmassa ollut tekemisissä ja näin. Tosi hieno animaatiovideo ja mukava nähdä, että kotimaisella artistilla on tällainen käsin piirretty tai frame by frame piirretty animaatio. Tästä tuli monella tavalla hyvät fiilikset. Itselle semmoinen nostalginen olo parhaalla tavalla. Tuli mieleen ehkä vähän kasari heavy metal -animaatioelokuva hyvällä tavalla. Tässä vähän demonia ja mörköä nousi sieltä ja taistelua oli laitettu, mikä on mun mielestä aika nerokas valinta tällaiseen biisiin. Se voi olla näin action-painotteinen se, mitä siinä tapahtuu, vaikka biisi antaa aika erilaisen viban. Mä tykkään tästä ristiriidasta. Mä tykkäsin tosi paljon siitä.
Marko: Joo. Tässähän ollaan dystooppisessa erämaassa, jossa aurinko on laskemassa. Taustalla kuitenkin on suurkaupunki. Sitten hahmo, naisoletettu, ottaa hieman taistelua toista naisoletettua vastaan. Heillä on erikoisvoimana tällainen sydäntalismaani, joista he ampuu sitten säteitä. Mä näen tässä aika vahvaa vertauskuvallisuutta. Kun kappaleen nimi on Poor Heart, niin siinä sydämen pimeä puoli ja valoisa puoli kamppailevat keskenään ja sitten matkataan kohti auringonlaskun kaupunkia. Hienoja runollisia visioita tai sitten se ole vain minä.
Kari: Mäkin tulkitsen tuon kyllä niin, että se on taistelu itsensä kanssa samalla.
Marko: Jep.
Kari: Sitten nämä mörököllidemonit, mitä puskee sieltä aavikon hiekasta, se on ensialkua tälle, että pitää kohdata se oma mörkönsä siinä. Nämä on aina tulkintakysymyksiä, mutta siis joka tapauksessa tykkäsin videosta todella paljon. Hieno teos.
Marko: Joo. Se oli minulle uusi, ja aivan valtavasti pidin minäkin. Eikä mulla on oikein tule tällaisia kotimaisia animaatioita hirveästi mieleen. Teikäläisen tekemiset ja CMX-yhtyeeltä tuli 2007 science fiction -teemainen Punainen Komentaja animaatiovideo, mutta mä en keksinyt äkkiseltään muita kotimaisia juttuja. Saisitte tehdä enemmän.
Kari: Kyllä niitä aina näkyy välillä. Mä en nyt muista, mikäs se oli. Tove Johnson vai mikä tämä nyt oli. Se oli outo artisti. Se jossain vaiheessa levisi aika hyvin somessa. Se oli hauska. Se pelasi just tällaisella 80-luvun estetiikalla paljon. Siinä oli suoria viittauksia just näihin animaatiosarjoihinkin, mistä me puhuttiin tuossa aiemmin. Se oli todella hauska ja hyvä.
Marko: Sitten Spice Girls, Viva Forever. Mitäpäs ajatuksia tällaisesta videosta?
Marko: No, Spaissarit on iso ajan ilmiö, tuolloin oli. Tässä on selkeästi 3D-animaatio. Tämä on itse asiassa nyt ensimmäinen selkeästi ainoastaan 3D ja live action -kuvaa yhdistelemällä tehty animaatio. Eli siinä on kuvattu kuvauspaikoilla, kun nämä tyypit menee tuonne metsään. Ne seuraa sitä jotain ihme pomppivaa...
Marko: Pomppivaa vieterikukkoa.
Kari: Ai mitä?
Marko: Pomppiva vieterikukko.
Kari: Joku sellainen, joo. Se menee sinne kananmunan päälle, ja sieltä kuoriutuu nämä Spaissarit sitten, ja ne on tämmöisiä 3D-mallinnuksia. Siinä on vähän mun mielestä tavoiteltu just tällaista nukkeanimaatiotyyliä. Ne on jotenkin mallinnettu silleen, että ne voisi olla toteutettu nukkeanimaation keinoin, mutta selkeästi ne on toteutettu kyllä 3D:llä. Ihan kuin niitä freimejäkin olisi karsittu hiukan, että siinä olisi semmoista kuvatun nukkeanimaation stop motion -nykimistä. Ihan kuin siihen olisi luotu sellainen vähän, mutta voi olla vain ajan sanelema asia tai sitten huonolaatuinen striimi.
Minna: Itse asiassa niistä oli tehty oikeasti, elikkä ne on peltinukkeja, mitä nähdään siinä. Se on oikeasti stop motion, mutta se näyttää kyllä siltä, että se olisi tehty täysin tietokoneilla. Ne oli vissiin kuukautta rakennellut niitä nukkeja ja tehnyt sitä stop motionia. Näin annoin Wikipedian kertoa itselleni.
Kari: Aika jännä juttu, että miten ollaan nähty näin paljon vaivaa, että näytetään paljon halvemmalta kuin tavallaan olisi.
Minna: Totta.
Kari: Ehkä siinä on se kuvan käsittely ja se valaistus, post production -juttu, joka hämää sen homman niin. No, mä katsoin kännykän näytöltä tämän, niin mä jotenkin pidin niitä kyllä ihan 3D-mallinnuksina. Hukkaan mennyt työtä.
Minna: Juu siis sepä. Tämä on siis saman tekijän, joka on tehnyt Wallacen ja Gromitin. En mä tiedä, onko ne tehty jostain muovailuvahasta vai mistä ne Wallace ja Gromit on tehty, mutta se sen saman firman tekemä. Mä itsekin yllätyin.
Kari: Aika hämmentävää.
Minna: Juu. Tosiaan ne on tehty ihan jostain oikeasta materiaalista nämä nuket, mutta ei uskoisi.
Kari: Joo, todella digitaalisen näköistä.
Minna: Ne on tällaisia 12 inch high tin puppets. 12 inchiä, mitä se nyt sitten onkaan. Nyt täytyisi äkkiä...
Marko: Kolmisenkymmentä senttiä ehkä.
Minna: Niin, 30 senttiä korkeita peltinukkeja.
Kari: Joo. Oho. Toi Wallace ja Gromit on kyllä niin hienoja, siis kaikki oikeastaan sen porukan tuotokset. Ihmettelen kyllä, että miten tämmöiseen lopputulokseen oltiin päädytty tämän suhteen, koska ne ensimmäiset Wallace ja Gromitin tuli kyllä ennen tätä videota ja ne on aika paljon hienompia.
Minna: Kyllä, kyllä. Ehdottomasti. Hauska yksityiskohtahan tuossa videossa on se, että koska Geri Halliwell lähti kesken sen videon tekemisen...
Marko: Olin just sanomassa samaa, että ehkä se on vaikuttanut [nauraa].
Minna: Joo. Siis niillähän oli silloin hirveä kiire, että ne oli kiertueella ja ne samaan aikaan, mitä kaikkea he nyt siinä tekikään sitten. Mutta siinä lopussa, kun sieltä tulee ne keijut ulos siitä automaatista, minne se kaapattu poika jää, jos katsoo tarkasti, ulos tulee vain neljä keijua. Eli Geri jää sinne automaattiin, koska hän oli eronnut bändistä.
Kari: Oho. Jännä yksityiskohta.
Marko: Hasta mañana. Always be mine. En vitsi laulaa, ettei tule näitä tekijänoikeusasioita.
Minna: Se oli just, että sitä tehtiin monta kuukautta sitä videota. Silloin kun se aloitettiin, Gerillekin tehtiin se oma nukke ja kaikki, koska hän oli silloin vielä bändissä, mutta se ehti lähteä bändistä ennen kuin video oli valmis ja sitten sinne tehtiin tuommoinen loppukaneetti, missä hän katoaa sinne koneeseen.
Kari: Joo [naurahtaa]. Bändidraamaa hiukan kehissä sitten.
Minna: Kyllä, kyllä.
Marko: Tämä voi mennä korkealentoisuuksiin, mutta tästä videosta tulee semmoinen haikea nostalginen fiilis ja jotenkin semmoinen linkittyminen jonkinlaisiin britannialaisiin folkloreihin, joihinkin keijukaistarinoihin tai tällaisiin.
Minna: Niin, koska keijuthan kaappaa lapsia.
Marko: Mm.
Minna: Ja jos sä joudut fairy ringiin, niin game over. Keijuthan ei ole hyviä, vaan ne on oikeasti aika ilkikurisia hahmoja. Mä olen sun kanssa samaa mieltä, että se menee sinne...
Marko: Ja kun siinä on kaksi nuorta kaverusta, mun ymmärtääkseni poikia, ja toinenhan jää sinne automaattiin Gerin kanssa. Elikkä tavallaan lapsuuden ystävät erotetaan toisistaan.
Minna: Kyllä, kyllä. Ihan selkeä viittaus mun mielestä folkloreen, ihan täysin.
Kari: Joo.
Marko: Jeps. Oliko meillä yksi vielä? Nyt on pakko ottaa vähän krediittiä. Tämä oli meikäläisen löydös. En ollut nähnyt aikaisemmin. Yhtye on 90-lukulainen grungeyhtye nimeltä Pearl Jam ja kappale nimeltä Do the Evolution. Vaikka tekijäkaartissa on muun muassa 90-luvun Batman-piirrossarjaa joitain jaksoja ohjannut Kevin Altieri ja Todd McFarlane Marvel Comicsilla kuvittanut ja myöhemmin Imagen Spawnin luonut oman aikaisen superstarakuvittaja, en ollut kuullut tästä videosta. Tämä on tämän työn mahtavia puolia, että kun työstettiin jaksoa, tein tämmöisen löydöksen [naurahtaa]. Mitäs tästä? Tämä on aikamoinen pähkinä purtavaksi. Aikamoista tykitystä.
Kari: Joo, tässä oli kovaa kuvavirtaa. Tämähän aika suoraa tuota biisiä tai kun on se Do the Evolution tämä biisin nimi, niin se on sellaisia, että planeetan lajien evoluutio nopeutettuna kunnes päästään ihmiseen tyyppinen kerronta siinä. Ja sitten alkaa kaaoksen kuvausta, sotaa, orjuutta, natseja, kaikkea ikävää kuvattuna osana ihmiskuntaa jotenkin. Tämmöisiä montaasin omaisia tapahtumia. Aikamoista ryöpytystä. Ihan hienosti kyllä animoitu. Siinä alussa oli aika hienot sellaiset, miten ne dinosaurukset ja kaikki tällaiset. Osin näiden tyyppien liikkeet oli jotenkin todella hämmästyttävä hienosti tehty. Sitten siellä vähän myöhemmin luotettiin enemmän vähän still-kuvamaiseen semmoiseen, että on tasoja, joita liu’utellaan siinä ja joku savuelementti siellä vähän menee ja näin. Se aloitus oli tosi hengästyttävä ja kyllä loppukin ihan hienosti kunnon loppuräjähdykseen. Mun mielestä oikein toimiva video. Mun mielestä tämmöinen sopii just tuon tyyppiseen biisiin. Siinä mielessä kulki käsi kädessä kuva ja ääni.
Minna: Tämähän on tehnyt tämä sama henkilö tämä Todd McFarlane myös Kornin Freak on a Leash -videon. Siitä myös tunnetaan, että Kornin kanssa myös työskennellyt. Täytyy itse sanoa, että tosi paljon aikaansa edellä siis silleen, että jos ajatellaan, että 98 tämä on tehty ja silloin jo siellä oli VR-lasit päässä. Todellakin aikaansa edellä. Siitä on myös sanottu, että tämä ei ole laulu, tämä on ennustus. This is a prophecy. Niin moni asia on tullut toteen, mitä tässä videossa näytetään, että edelleen ajankohtainen video.
Kari: Toivottavasti ei sitä loppuräjähdystä saadaan ihan piakkoin kuitenkaan, että ei ihan kaikki ennustukset käy kokoon.
Minna: Niinpä. Mutta tosi raju video.
Marko: On, on.
Kari: Oli joo. Tämä ehkä nousi tämän tyyppisistä. Tämä Ozzy ja Lemmy oli mun mielestä tätä samaa tyyliä tavallansa tai jollain tavalla. Nämä nivoisin vähän saman tyyppisiksi. Kyllä tämä näistä nousi mun mielestä. Tämä oli hienompi eheämpi kokonaisuus. Siinä Ozzy ja Lemmy biisissä mua hämäsi se yhtäkkinen 3D-mallinnettu auto siellä. Mä olin silleen mitä ihmettä, miksi tähän tuodaan tällainen yhtäkkiä. Tai silleen, että se on vähän outo tyylirikko yhtäkkiä tai niin mä koin sen itse tässä näin. Vaikka kyllähän näitä matskuja sekoitetaan keskenään, mutta joskus toimii paremmin kuin toisinaan.
Minna: Jes. Tässä tuli hienoja huomioita ja just mukava kuulla ammattilaisen näkemyksiä, koska taas itselleni se 3D-mallinnettu auto ei sieltä tietenkään noussut, koska olen tällainen maallikko. Mutta se on hieno just, että saadaan monta näkökulmaa ja just tärkeimpänä tämä ammattilaisen näkemys tähän. Kiitoksia hei näistä kommenteista. Ja sitten tietenkin kun ollaan täällä Porin kirjasto esittää -podcastissa, viimeisenä haluaisimme kysyä jotakin suosituksia meidän kuulijoille. Esimerkiksi olisiko jotain sarjakuvia mitä haluaisit suositella?
Kari: Jaa, sarjakuvia. Nyt on vähän vähemmän lukenut viime aikoina sarjakuvia, mutta kotimaista kauhukirjallisuutta kylläkin.
Minna: No se käy aivan mainiosti.
Kari: Joo, eli Marko Hautalan Samaelin kirja tuli just luettua läpi ja tässä parin vuoden aikana melkein kaikki sen kirjat tullut luettua. Ne on jotenkin iskenyt hyvin täydellä teholla. Siinä on hyvää henkilöhahmokuvausta ja kaikkea muuta, mikä tietysti tekee hyvästä kauhukirjasta hyvän kauhukirjan. Nämä on olleet äärimmäisen hyviä tarinoita.
Minna: Tuosta tulikin mieleeni, että Marko Hautala on itse asiassa tulossa Porin pääkirjastoon kirjailijavieraaksi. Eli Marko Hautala on Porin pääkirjaston aikuisten osastolla 12. marraskuuta iltakuudelta. Silloin sitten pääkirjastolle kuuntelemaan Markon haastattelua. Hei, kiitoksia näistä lukuvinkeistä. Tämä sopi mainiosti näin tähän halloween-aikaan. Nyt on mainiotilaisuus lukea niitä kauhu- ja scifi-kirjoja. Se on nyt hyvin ajankohtaista.
Jarkko: Kiitoksia haastattelusta Kari A. Sihvonen.
Kari: Kiitos.
Jarkko: Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan Karin töihin. Nämähän oli nämä musiikkivideot, mitä Kari A. Sihvonen on tehnyt, Concrete Apes ja Pöwersoft ja No Panic -orkesterit. Oliko nämä muuten kaikki omia projekteja?
Kari: Joo, ne kyllä on. Sitten tietty voisi sanoa, semmoinen kuin Summaton. Sille olen tehnyt kaksi hyvin pientä... Ne on vähän niin kuin yhteen kuvaan perustuvia animaatiota tai siis silleen, että niissä ei ole niin laajaa stooria ja näin. Summaton, suomenkielistä rockia. Nekin voi tietysti tsekata. Semmoisia lyrics-videoita. En tehnyt itse niitä videoita loppuun. Tein pyydetyt animaatiot vain niitä varten. Leikkauksesta on vastuussa Summaton-bändin laulaja.
Jarkko: Joo, eli siinä kuultiin näistä ja laitetaan tuonne meidän jaksokuvaukseen sitten linkkejä, että pääsee tutustumaan myös näihin videoihin. Kiitoksia kaikille kuulijoille ja seuraavaan kertaan.
[letkeää kitaramusiikkia]