Subscribe
Share
Share
Embed
Mättäällä on Metsäkeskuksen podcast metsistä ja metsien mahdollisuuksista. Mättäällä-podcastissa ääneen pääsevät metsäalan asiantuntijat, jotka valaisevat keskusteluissa metsäisiä ajankohtaisaiheita.
Tämä on tekstivastine Metsäkeskuksen Mättäällä-podcastin jaksosta, jossa keskustelevat podcastin vieraat Jarkko Hantula ja Henna Höglund sekä juontaja Sara Perttunen.
Puhuja 1, Sara Perttunen
Tässä Metsäkeskuksen podcastissa keskustellaan kuusikoita jäytävästä juurikäävästä. Mukana ovat tutkimusprofessori Jarkko Hantula Luonnonvarakeskuksesta ja metsätuhohankkeiden projektipäällikkö Henna Höglund Metsäkeskuksesta. Minä olen Sara Perttunen. Tervetuloa Mättäälle!
Perttunen:
Miksi me ollaan tässä nyt keskustelemassa juurikäävästä?
Puhuja 2, Jarkko Hantula
Me ollaan tässä keskustelemassa juurikäävästä varmaankin sen takia, että juurikääpä on meidän metsien taloudellisesti kaikkein arvokkain tai tuhoisin tuhon aiheuttaja.
Puhuja 3, Henna Höglund.
Niin, ja juurikääpä jäytää metsissä eli se on tuommoinen sinällään hiljainen tuholainen. Juurikäävästä pitää puhua, jotta se hiljainen tuho etenisi siitä vähemmän. Ja tämä on pitkäjänteistä hommaa just sen takia, että juurikääpää on paljon mutta se ei näy.
Perttunen:
No mikä tämä salakavala juurikääpä oikein on ja missä sitä on?
Hantula:
No sitä on pitkin Suomenmaata ja sillä lailla, että se painottuu tänne etelään päin. Kyse on tällaisesta metsäpatogeenisestä sienestä ja lahottajasta, joka elää kuusen sisällä. Silloin me puhutaan kuusenjuurikäävästä niin kuin tänään ja sitten sillä on sukulaislaji, männynjuurikääpä, jolla on sitten laajempi joukko isäntäpuita.
Juurikääpä aiheuttaa tyvilahoa kuusella ja se tarkoittaa sitä, että se kuusen arvokkain tyvitukki lahoaa ja menettää arvonsa siinä, ja tämä on se mekanismi, mikä suurimman osan siitä taloudellisesta tappiosta aiheuttaa, koska se tyvitukki on se haluttu tavara, jonka takia niitä puita on kasvatettu pitkään ja kun se menetetään niin se on tietysti suunnattoman suuri ongelma.
Perttunen:
Niin, kyllähän nämä taloudelliset esimerkit ja eurot aina metsänomistajaa kiinnostaa.
Höglund:
Joo ja se ymmärrys siitä juurikäävästä, että se on piilevä, että meillä on ajatus ensiksi, että kokonaan se kuusi on terve. No sitten jos se juurikääpä sitä kuusta onkin jäytänyt, voi olla, että kun se ajatuksellisesti tukkipuuksi käytettävä puu meneekin sitten sellu- tai energiakäyttöön esimerkiksi, se hinnanalenema tai se arvonmenetys voi olla jotakin vaikka tukkipuusta 70 € ja energiapuusta vaikkapa parikymppiä, ja siitä tulee sitten se taloudellinen tappio siinä hetkessä. Ja sitten tietysti useimmiten se juurikääpä vaivaa metsikössä enemmälti, jolloin puhutaan siitä, että kuinka paljon siitä hakkuusta on ollut sitten sitä juurikäävän vaivaamaa, sitä lahoa, missä se arvonalenema on tapahtunut. Sitten jos ajatellaan, että sitä on ollut vaikka 10 %, niin puhutaan hehtaarikohtaisesti suunnilleen kahdeksansadan euron menetyksestä. Sitten puolestaan, jos sitä on jo 20 %, niin ollaan menossa parintuhannen euron menetyksissä hehtaaria kohti, ja sitten jos siellä onkin vaikka jo 40 % lahoksi menevää, niin sitten se on neljäntuhannen euron tappio hehtaarille.
Hantula:
Jos me ajatellaan koko Suomen tasolla, juurikääpä aiheuttaa asteittaisen laskelman mukaan yli viidenkymmenen miljoonan euron tappiot joka vuosi metsänomistajille. Mutta itse asiassa siitä laskelmasta puuttuu se tieto, että juurikääpä vähentää myöskin puiden kasvua ja ruotsalaiset on sikäläisissä olosuhteissa laskenut, että se olisi noin puolet siitä, mitä nämä meidän laskelmaan sisältyvät eurot on. Eli silloin puhuttaisiin kaiken kaikkiaan jopa tuommoisesta 70–80 miljoonasta eurosta vuodessa. Sikäli kun meillä niin kun se kasvuvaikutus on suhteessa siihen muuhun taloudelliseen vaikutukseen yhtä suuri kuin mitä se on Ruotsissa.
Höglund:
Vaikka juurikääpä ihan luontaisesti kuuluu meidän metsälajistoon, niin kuin Jarkko kuvasi, se aiheuttaa merkittäviä taloudellisia tappioita ja päästään siihen, että juurikääpä on hyötynyt siitä, miten meillä metsiä on käsitelty ja miten me ollaan vasta myöhemmin herätty siihen, että tätä pitää torjua osana niitä toimia mitä siellä metsässä tehdään ja senkin takia juurikäävästä pitää puhua, että muistetaan sitten, että se on huomioitava kaikissa metsänkäsittelyn vaiheissa.
Hantula:
Mä voisin vielä tuohon jatkaa sen, että juurikääpä on myös sikäli äärimmäisen ikävä, että se on krooninen siellä metsäpalstalla. Eli kun se on kerran sinne saatu, niin siitä on hirvittävän vaikea päästä eroon.
Perttunen:
No voiko juurikääpää tunnistaa?
Höglund:
No se on se haaste. Eli kuusi pärjää tosi hyvin ja näyttää varsin terveeltä ulkoisesti pitkään juurikäävästä huolimatta. Jarkon kanssa käytiin tuossa taannoin metsässä ja sitten kysyinkin, kun siellä maastossa kuljettiin että ”no onko tuossa juurikääpä” tai ”voisiko tuo puu näyttää siltä, että se kärsisi juurikäävästä”. Ja siellä me vähän naureskellen todettiin, että se kaikkein varmin tieto siitä, että puu on juurikäävän saastuttama, tulee vasta siinä vaiheessa, kun se puu on kaadettu.
Ja tässä kohtaa hakkuukoneen kuljettajilla on – he on tosi taitavia työssään ja sitä heidän taitoa on mahdollista myös hyödyntää. Eli he siinä työnsä ohessa huomaa lahon ja sitten kun tietää missä se laho on, niin sitten voidaan ehkä täsmällisemminkin torjua juurikääpää niillä keinoin mitä tuossa sitten myöhemmin käydään tarkemmin läpi. Mutta tosiaan, kaikkein paras vaihe tunnistaa juurikääpää on vasta sitten kun se puu on kaadettu.
Perttunen:
Sanoit, Jarkko, äsken, että juurikääpä on tällainen krooninen. Miten se oikein leviää?
Hantula:
Joo, juurikääpä on taitava leviämään. Sillä on monta konstia, että se ei ole mikään yhden konstin timpermanni. Se tulee uudelle kasvupaikalle tosiaan metsähakkuun yhteydessä. Eli kun puu on kaadettu, siihen tulee se tuore kaatopinta siihen kannon päälle, niin siihen kun juurikäävän itiö istahtaa, se kasvaa siitä sinne puun sisään tai sen kannon sisään ja kannon sisällä se leviää edelleenkin juuristoihin rihmakasvulla. Elikkä tämä on se toinen, tämä on tämmöinen sekundäärinen leviämistapa, ja ne rihmakasvu, se sitten pystyy vaihtamaan juurta silloin kun ne juuret kohtaa toisensa. Silloin se siirtyy siihen naapuripuuhun tai ehkäpä seuraavan sukupolven puuhun. Se pystyy siellä kannossa elämään kymmeniä vuosia. Suomessakin tunnetaan kanto, jossa juurikääpä on elänyt lähes 50 vuotta.
Ja sen aikaa se pystyy siitä sopivassa tilanteessa siirtymään siihen seuraavaan puuhun, jos se vaan on juurikäävälle altis.
Perttunen:
Kuinka nopeasti tuhot leviää?
Hantula:
Tietysti se itiötartunta, sehän leviää niin, silloin kun se on hakattu, niin se leviää jostain kauempaa ja se on sitten mihin kantoihin se juurikääpä osuu, niin niihinhän se leviää, elikkä tämä tavallaan tapahtuu hyvin nopeasti ja pitkällä matkalla. Ja sitten taas se rihmastolevintä, niin se kulkee siellä rihmastossa kymmeniä senttejä vuodessa ja myöskin sitten kuusen runkoa ylöspäin. Jolloinka se nimenomaan – silloin kun se kasvaa sinne ylöspäin – sitten kun se siihen kohtaan pääsee, niin sen tyvitukin sitten lahottaa.
Höglund:
Ja tärkeä huomata tuossa – vaikka puhuttiin, että juurikääpä leviää usein hakkuiden yhteydessä – niin Jarkko mainitsi sen, että myös pienet puut voi saada sen juurikääpätartunnan. Elikkä onhan niitä juuria siellä maassa ja silloin se voi tosiaan siirtyä ikään kuin niistä vanhoista kannoista sitten siihen uuteen puu sukupolveen eli siitä tulee se kroonisuus. Ja sitten myöskin semmoinen valitettava asia, että se pienikin kanto riittää juurikäävälle. Mitä suurempi kanto, sen enemmän sitä kantopintaa mihin se itiö voi päätyä, mutta pieniä kantoja tulee myöskin meidän metsien käsittelyssä, että kaikki kantopinnat sinällään on tämmöisiä juurikäävän riskikohteita tai semmoisia juurikäävän paikkoja päästä sinne metsikköön.
Perttunen:
No jottei kuulostaisi ihan niin toivottomalta, niin miten juurikääpää voi torjua?
Hantula:
Joo, Suomi on tässä edelläkävijä koko maailman mittakaavassa. Elikkä meillä on
vajaa 10 vuotta ollut pakollista juurikäävän ennaltaehkäisevä torjunta kaikissa kesäaikaisissa hakkuissa. Elikkä niissä hakkuissa, joissa juurikääpä pystyy itiötartuntana leviämään. Ja tämmöinen torjunta tapahtuu meillä näppärästi niin, että kun se harvesteri kaataa sen puun, niin se saman tien ruiskuttaa siinä kaataessaan sen torjunta-aineen siihen kannon pintaan.
Ja näitä torjunta-aineita niin meillä on markkinoilla kahdenlaisia. Meillä on kemiallinen torjunta aine, joka on ureaa ja meillä on biologinen torjunta aine, joka on tämmöinen harmaaorvakka-niminen juurikäävän kanssa kilpaileva sieni. Nämä molemmat pystyy sen itiötartunnan estämään silloin, kun se torjunta on tehty laadukkaasti. Elikkä se torjunta-aine peittää sen koko kantopinnan.
Sitten jos ajatellaan sitä juurikääpää, joka on sinne kasvupaikalle jo kerinnyt – on esimerkiksi edellisen puusukupolven kannoista jo tarttunut ja tehnyt semmoisia laajenevia pesäkkeitä sinne, se on sitten hankalampaa ja silloin on oikeastaan ainoastaan yksi keino. Se on vaihtaa puulaji sellaiseksi, jonka juurikääpä kestää.
Ja sitten täytyy vielä todeta yksi keino, joka on ehkä kaikkein tehokkain siihen uuden tartunnan ehkäisemiseen. Ja se on, että tehdään se hakkuu talvipakkasilla tai lumen peittämän maan aikaan, jolloin tietysti ilmassa ei ole itiöitä ja sitten itiötartunta ei ole mahdollinen.
Perttunen:
No mitä metsänomistajan täytyy tai kannattaa tehdä, jos se havaitsee esimerkiksi tyvilahoa omassa metsässä?
Höglund:
No niin kuin puhuttua, se usein on yhteispeliä eli se voi tulla se tieto esimerkiksi sieltä hakkuukoneen kuljettajan kopista. Ja jos sen ja kun sen juurikäävän sitten havaitsee, niin oleellistahan olisi, että sillä tiedolla sitten, että sitä tietoa käytetään hyväksi niissä seuraavissa päätöksissä sen metsän käsittelyä varten. Se usein se, että mitä tehdään seuraavaksi tai kuinka tulisi toimia, riippuu siitä, kuinka paljon sitä juurikääpää on. Ja sitten tietysti myös siitä, että minkä ikäinen se metsikkö on, missä sitä juurikääpää on havaittu. Kun se voi olla monen ikäisessä niin olen tykännyt siitä ajatuksesta, että me tehdään metsiä myös seuraaville sukupolville ja sitten sanonut, että kolmekymppisestä kipeästä ei koskaan tule yhdeksänkymppistä tervettä.
Tosiaan se, että minkä ikäistä se metsä on, kuinka paljon sitä juurikääpää havaitaan, niin sitten sen mukaan niitä seuraavia toimenpiteitä pitää miettiä ja se miksi niitä pitää miettiä, niin on esimerkiksi se, että se juurikääpä on sitten sellainen, että silloin kun puu vastustaa sitä, niin se joutuu ikään kuin kamppailemaan siinä lahottaessaan. Sitten kun se puu kaadetaan, sillä juurikäävällä onkin vapaampi reitti, kun sitten sen tarvitsee lahjoittaa vaan sitä olemassa olevaa kantoa ja juuri yhteyksiä. Eli voi olla että jos hakkuu tehdään tämmöisessä juurikäävän saastuttamassa metsässä, niin sitten se tauti leviää nopeammin. Eli kun sitä juurikääpää havaitaan, luultavasti silloin ajatus terveen metsän käsittelystä, niin sitten rupeaa poikkeamaan niin, että se juurikääpä vaikuttaa niihin jatkotoimenpiteisiin. Päätetään vaikka, että hakkuita tehdään vähemmän kuin olisi tehty terveen metsän tilanteessa.
Perttunen:
Tässä nyt sivuttiin näitä jatkotoimenpiteitä, eli miten juurikääpä vaikuttaa sitten metsien käsittelyyn, mitä pitää ottaa huomioon?
Hantula:
Joo Henna tuossa tämän niin kuin harvennushakkuuproblematiikan kävi aika hyvin läpi, mutta sitten tietenkin meillä on myös nämä päätehakkuut. Ja silloin metsänomistajan kannattaisi miettiä, että jos sitä juurikääpää siinä kasvupaikalla on ja varsinkin jos sitä on kohtuullisen paljon, niin kannattaisiko se puulaji vaihtaa sitten juurikäävän kestävään. Ja tässä tietysti sitten, kun kuusenjuurikääpä on sellainen, että se käytännössä tartuttaa vain kuusta ja lehtikuusta ja vähän kontortamäntyäkin, niin näitä pitäisi sitten välttää.
Mutta sitten on semmoinen erikoistapaus, että jos sen kasvupaikan ympärillä on paljon männynjuurikääpää eli tyvitervastautia, niin silloin on paljon mahdollista, että itse asiassa se juurikääpä, joka sitä tyvilahoa siinä hakkuuaukolla on aiheuttanut tai hakatulla alueella on aiheuttanut, niin se olisikin männynjuurikääpää, jolloin siinä oikeastaan minkäänlainen havupuu ei tule kyseeseen, että sitten täytyisi ehdottomasti lehtipuuhun vaihtaa.
Höglund:
Ja kun kysyitkin siitä, että onko tilanne toivoton, minua hymyilytti kun metsänomistaja kuvasi just samoin sanoin. Että onko tämä tilanne ihan toivoton, että hän tekee jo kaikkensa, että hän havaitsi tyvilahoa kuusikossa ja hän päätti, että jatkossa siinä on sitten koivikko. Kannustin, että hän on tehnyt ihan oikeita toimia ja toivoisin sitä samaa rohkeutta myös muille, että nimenomaan se havainto siitä juurikäävästä, saisi pohtimaan niitä jatkotoimenpiteitä, esimerkiksi tuota minkä Jarkko toi esille, että jos siellä sitä tautia jo on, niin onko se järkevää se kuusen kasvattaminen siinä sitten jatkossa.
Toinen esimerkki siitä mihin on metsänomistajia rohkaissut ja sellainen mihin me toivottavasti saadaan myöskin tulevaisuudessa semmoisia tukevia työkaluja metsänomistajille niin on se, että sitä puulajia pystyttäisiin vaihtamaan täsmällisemmin. Eli kun tunnistetaan hakkuun yhteydessä, että tällä alueella tästä koko hakkuualueesta juurikääpää on, niin sitten sinne juurikääpäiselle alueelle kun vaihdetaan puulaji ja muistetaan tehdä se riittävän reilusti, että ne juuriyhteydetkin on sitten huomioitu, niin tavallaan sen saastuneen alueen uudistaminen ja puulajin vaihtaminen mahdollistaa sitten niitten havupuiden kasvattamisen sillä muulla alalla. Ja sitä kautta tulee metsikköön tuota rakennetta. Toisaalta pitää vähän olla viitseliäämpi, mutta silloin se juurikääpä on tullut otettua huomioon kyllä kaikkein parhaalla mahdollisella tavalla siinä hetkessä.
Hantula:
Joo, vielä tähän tuli mieleen tämmöinen asia, että meillähän metsätalous on monipuolistumassa, mikä tietysti on lähtökohtaisesti on erinomainen asia, että näin käy monestakin syystä. Mutta tässä suhteessa täytyy muistaa nyt sitten, että jos omistaja ajattelee, että nyt siirrytään jatkuvapeitteisen kasvatukseen, niin se on erityisen hankalaa silloin, jos siellä on juurikääpää. Elikkä jos siinä kasvupaikalla on juurikääpää, niin sitten se ajatus kannattaa melkein kyllä unohtaa, koska on osoitettu tutkimuksin, että tämmöisessä jatkuvapeitteisessä metsässä juurikääpä leviää erityisen tehokkaasti ja syy on se, että se uudistuu sieltä niistä alikasvostaimista, jotka sitten saattaa olla hyvinkin iäkkäitä ja niillä on laajat juuristot. Eli niillä on erinomainen mahdollisuus sekä saada se juurikääpä sieltä jostain aikaisemmasta sukupolvesta tai esimerkiksi sitten niistä harvennushakkuista tai poimintahakkuista, joita siellä tehdään.
Ja tän seurauksena niin se juurikäävän leviäminen on siellä erittäin tehokasta ja sitten myös samaan aikaan se torjunta elikkä se puulajin vaihto on hirvittävän vaikeata, koska meillä Suomessa niin kun vähääkään rehevämmillä mailla niin oikeastaan muut puut kuin kuusi ei uudistu siellä varjossa.
Perttunen:
Te olette paljon tekemisissä metsänomistajien kanssa, niin minkälaisia kysymyksiä sieltä nousee?
Höglund:
No huoli on oikeastaan sen oloinen, että pitääkö toimia heti ja että tavallaan se aikaikkuna tässä juurikäävän tapauksessa mietityttää. Ja se varmaan mietityttää just sen takia, että meillä toisaalla puhutaan kirjanpainajasta, jossa aikaikkuna on muutamia viikkoja tai kuukausia sen tuhon huomioimisesta siihen reagointiin. Niin useimmiten se on se, että pitääkö hätääntyä tai minkä verran pitää hätääntyä ja tämän juurikäävän kanssa aikaikkuna ei ole niin… se on se oleellinen asia se, että kuten kuvattiin, että se kehittyy tai etenee pitkällä ajalla, niin sitten ne päätökset mitä me tehdään sillä tiedolla että se juurikääpä siellä on havaittu, niin sitten on muistettava että ne vaikuttaa sitten tosi pitkälle tulevaisuuteen ja sen takia ajan kanssa ja punniten juurikäävän kanssa voi edetä.
Ja juurikäävän kanssa mietityttää sitten toisaalta myös se, että entä jos se puulaji pitää vaihtaa, niin onko sittem riski muihin tuhoihin. On usein semmoinen pelko, että entäpä jos hirvi syö sitten ne koivuni tai mäntyni, jotka sinne haluan istuttaa päästäkseni siitä juurikäävästä eroon tai ottaakseen sen huomioon. On totta, että pelkkää juurikääpää huomioimalla päästäisiin helpommalla, kuin se, että siinä pitää ottaa muutakin sitten huomioon samanaikaisesti.
Perttunen:
No voisiko juurikääpää torjua tehokkaammin kuin nyt torjutaan ja miten torjutaan tulevaisuudessa?
Hantula:
Joo, kyllä periaatteessa, jos meillä metsätalous niin kuin muutettaisiin ihan oleellisesti, niin juurikäävästähän käytännössä päästäisiin niin kuin eroon, jos kaikki hakkuut tehtäisiin talviaikaan tai ainakin siitä itiötartunnasta päästäisiin.
Että talviaikaan hakattaisiin ja kesät oltaisiin hakkaamatta. Siinä on tietysti se ongelma, että meidän talvet ilmaston lämmetessä lyhenee koko ajan ja teollisuus tietenkin tarvitsee puuta koko ajan. Se voisi teoriassa olla vielä se ratkaistavissa, mutta sitten kun meillä on nämä koneyrittäjät, jotka käytännössä hoitaa sen hakkuun, niin ei kai voida ajatella, että ne seisoisi ne koneet puoli vuotta tai pidempäänkin toimettomina. Elikkä ei niin kuin nykyisellä metsänhoitorakenteella me ei voida siihen siirtyä, mikä olisi se kaikkein tehokkain tapa.
Sitten mitä juurikäävän torjuntaan kuitenkin liittyy, niin me voidaan esimerkiksi suunnitella nämä talvi- versus kesähakkuuleimikot sen mukaan sitten, että mitkä on semmoisella maaperällä, jossa se tuntuu, että se harvesteri esimerkiksi tekee juurivaurioita sinne paljon, niin silloin kannattaa välttää kesällä niiden kasvupaikkojen hakkaamista ja ylipäänsä suunnitella sitä hakkuuohjelmaa ikään kuin sen mukaan.
Sitten toi kysymys tuosta tulevaisuudesta niin juurikäävän – kun se on kuitenkin meidän niin kun taloudellisesti tuhoisin metsätuhojen aiheuttaja – niin siihen liittyy tai sillä tehdään paljon tutkimusta ja Ruotsissa on tutkittu erityisesti mahdollisuuksia jalostaa kuusesta sellaista, että se kestäisi juurikääpää nykyistä paremmin. Siellä ovat löytäneet sekä yhden selkeästi osoitetun geenin, joka vähentää sitä kuusen alttiutta, käytännössä vähentää vähän sitä kasvunopeutta, joka sillä juurikäävällä siellä kuusessa on, jolloin ne tuhot jää vähän pienemmiksi, ja sen lisäksi niillä on useampia tämmöisiä mahdollisia niin kuin identifioitu, että nämäkin mahdollisesti vaikuttaa siihen.
Tätä kautta ei varmaan saada täysin resistenttejä kuusia, mutta ehkä pikkuhiljaa jalostusohjelmiin vietynä saadaan sellainen tilanne aikaiseksi, että kuusen yleinen juurikäävänkestävyys vähän paranisi ja sitten mahdollisesti tuotetaan sellaisia taimia sitten vähän nopeammalla skaalalla, vaikkapa kasvuseulalisäyksellä, jotka sitten olisi mahdollisimman juurikäävän kestäviä, että tää on yksi tie.
Sitten tietysti uusia torjuntakeinoja on koitettu kehittää. Mun oma tutkimusryhmä on tutkinut juurikääpäviruksia ja siinä tietysti on se sama, että tuota jos ihminen sairastaa pahaa flunssaa, niin sitten se ei ole ihan niin aktiivinen kuin että jos se on terve, niin jos me koitettaisiin näitä juurikääpiä siellä metsässä viruksilla tartuttaa ja ne sairastuisi sitten ja tätä kautta voitaisiin sitten vähentää niiden aiheuttamaa tuhoa.
Ja jos ajatellaan sitä jatkuvaa kasvatusta, mitä mä tuossa mainitsin, niin se jalostaminen ei oikein siellä toimi, kun se tulee siitä luontaisesta taimen uudistamisesta. Mutta sitten tämmöinen esimerkiksi viruksella tartuttaminen saattaisi olla sitten ratkaisu juurikääpäongelmaan jatkuvan kasvatuksen metsässä, jolloin voisi ajatella, että sen seurauksena niin kuin se juurikääpä ongelmakin lakkaisi rajoittamasta ainakaan niin tehokkaasti kuin nyt sen jatkuvan kasvatuksen käyttöä erilaisissa kohteissa.
Höglund:
Niin, vähän hymyillen kuuntelen Jarkkoa sillä, että kaikkein tehokkain keinohan on ikään kuin se, että me palattaisiin ajassa hyvinkin pitkälti taaksepäin ja oltaisiin osattu ottaa juurikääpä pitkän aikaa jo huomioon niin, että pidetään metsikkö terveenä. Mutta sitten se kantava ajatus siitä, että pidetään metsikkö terveenä, niin kysyit, että voitaisiinko me tehdä enemmän tai voisiko nykyisellään tehdä enemmän niin minulla on ollut itsellä hyvin vahvasti sellainen ajatus, että pelkästään sillä, että me pidetään se juurikääpä mielessä tai otetaan se mukaan siihen läpileikkaavana, niin sillä ollaan jo hyvällä tiellä. Että tieto juurikäävästä lisää sitä, että se huomioidaan ja sitten kun se huomioidaan paremmin, niin sitten sen mahdollisuuksia levitä, niin rajoitetaan jo sillä paljon.
Ja sitten noita keinoja mitkä Jarkko kuvasi, että siintää jo tulevaisuudessa, niin kyllä meidän kannattaa nykyiset pitää tehokäytössä, jotta sitten niillä seuraavilla on parempi jatkaa ja sitä kautta saada tilannetta parempaan kuntoon.
Perttunen:
Sanoitkin, että tieto on myös se yksi olleellinen asia, niin tämäkin on suhteellisen lyhyt jakso, niin mistä saa kaikkialta lisätietoa juurikäävästä erityisesti?
Höglund:
Metsäkeskuksen verkkokursseilla on juurikäävälle oma semmoinen vajaa tunti siellä, on sitten täsmäisku tähän päälle. Ja juurikääpä, siitä on oma oppaansa.
Perttunen:
Vaikka tässä itsellekin tuli ehkä välillä vähän sellainen vakavakin huoli, niin sitten – ei me tuhon tiellä olla ja Jarkolla oli jotenkin ihan positiivisia kommentteja myös tulevaisuuden tutkimuksesta, niin ei vissiin tarvitse ihan synkistyä?
Hantula:
Ei varmasti tarvitse. Ja nyt tässä Suomessa, kun mä tuossa jossain sanoin, että ollaan juurikääpäasiassa edelläkävijöitä, niin me ollaan myös siinä mielessä mukavassa tilanteessa, että todennäköisesti meidän metsät on Euroopan terveimpiä. Meillä on esimerkiksi vieraslajeja vähemmän kuin missään muualla ja ja muutenkin nämä on hyvässä kunnossa.
Perttunen:
Kiitos keskustelusta.
Perttunen:
Tämä jakso on osa Metsäkeskuksen Mättäällä-podcastia, joka käsittelee metsätuhoja. Nämä neljä podcastjaksoa on tuotettu kirjanpainaja- ja juurikääpätuhojen torjuntaan keskittyvissä Sprucerisk- ja Tyvituho-hankkeissa, joita maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut osana maankäyttösektorin Hiilestä kiinni -ohjelmakokonaisuutta.