Hyvän toivon kappeli

Kristuksen seuraaminen antaa turvaa, mielenrauhaa ja yhteisöllisyyttä. Seurakunta on paikka, jossa voi kokea yhteistä, jaettua ihmisyyttä. Tärkeää on kysyä: mitä voin antaa? Lopulta Jumalan rakastaminen on kasvamista pieneksi, jotta Jumalan rakkaus voi täyttää minut.

What is Hyvän toivon kappeli?

Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.

Saarna Hyvän toivon kappelissa 1.2.2026, Matt. 19:27–30

Mitä minä siitä saan? Näillä sanoilla voi yksinkertaistaa kysymyksen, jonka opetuslapset esittävät evankeliumissa Jeesukselle. Mitä minä siitä saan? Mitä saan, jos seuraan Jeesusta? Mitä saan kristinuskosta?

I Saan turvaa, mielenrauhaa ja yhteisöllisyyttä
Omassa elämässäni usko Kristukseen on ollut tärkeää. Kasvoin kodissa, jossa kristinusko oli osa elämää. Lapsuuden pyhäkoulusta on lämpimiä muistoja - muun muassa se, kun hiukseni syttyivät palamaan kerhokynttilästä. Opiskelijana koin henkisen kriisin ja hengellisen avautumisen. Samalla kypsyi päätös lähteä lukemaan teologiaa. Tällä tiellä olen edelleen.

Mitä saan kristinuskosta? Yksi tärkeä asia on turva. Voin uskoessani liittyä osaksi pitkää jatkumoa. Liityn sukupolvien ketjuun. Turvaudun sanoihin, joita on luettu tuhansia vuosia. Laulan lauluja, joita myös menneet sukupolvet ovat laulaneet. Niistä on saatu voimaa, lohtua ja iloa elämän eri käänteissä. Turvaudun rukouksiin, joita puolestani on rukoiltu jo ennen syntymääni. Ne kantavat minua elämässä ja kuolemassa.

Usko antaa myös mielenrauhaa. Se auttaa minua kokemaan elämän kokonaisena. Se antaa voimaa kohdata vaikeudet. Kun opiskelijana ajauduin ahdinkoon itseni kanssa, usko vei minut oman mieleni vankilasta kohti vapautta ja avaruutta. Hädän hetkellä tunsin, että Kristus on lähellä. En voi aina ymmärtää elämää ja siihen kuuluvaa kärsimystä. Luotan kuitenkin siihen, että Kristus on kaikessa kanssani. Samalla tavalla turvaudun Kristukseen, kun kuuntelen toista ihmistä. Emme ole yksin, vaan Kristus on lähellä meitä.

Luterilainen uskomme antaa myös tilaa pohtia ja ajatella. Minun ei tarvitse pakottaa itseäni johonkin kristityn muottiin, vaan voin tunnustella omaa tapaani olla kristitty. Voin etsiä, epäillä ja löytää. Usko tarkoittaa minulle suurta avoimuutta elämän salaisuutta kohtaan, ei valmiiksi pureksittuja totuuksia.

Tärkeää on myös se, että olen osa yhteisöä. Täällä Hyvän toivon kappelissa olemme jo kahdeksan vuoden ajan rakentaneet toivon yhteisöjä, niin kuin täällä tuomiokirkkoseurakunnassa sanomme. Perhekerhoissa ja yhteisöruokailussa, kuoroissa ja musaryhmässä, messussa ja Hiljaisuuden joogassa, Raamattupiirissä ja päivystäjien kohtaamisissa ja paljossa muussa olemme yhdessä. Ajattelen tätä kappelia paikkana, jossa voimme olla erilaisina yhdessä. Eri ikäisinä, eri näköisinä, eri taustoista tulevina. Täällä voimme saada etäisyyttä kovaan kilpailuun ja oikeassa olemiseen. Voimme olla todellisina, epätäydellisinä ihmisinä yhtä.

II Mitä minä siitä saan - mitä minä voin antaa?
Mitä minä siitä saan? Tämä kysymys kertoo myös siitä yksilöllisyyttä korostavasta ajasta, jossa elämme. Evankeliumissa Jeesus puhuu arvoituksellisesti siitä, miten opetuslapset saavat uudessa maailmassa hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja että jokainen, joka luopuu jostain hänen nimessään, saa satakertaisesti takaisin ja perii ikuisen elämän. Kappale kuitenkin päättyy Jeesuksen sanoihin: ”Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.”

Se, joka meidän silmissämme on menestynein, voi olla Jumalan silmissä viimeinen. Valta, maine ja raha eivät kestä Jumalan edessä. Opetuslapsista ei tullut Israelin heimojen johtajia. Heistä tuli johtajia pieniin yhteisöihin, joissa opeteltiin uutta ihmisyyttä. Samaa tarvitsemme kipeästi myös tässä ajassa. Kristinuskon voima ei synny vallan kautta. Se syntyy, kun kohtaamme toisiamme kärsivällisesti kuunnellen ja toisiltamme oppien. Siitä syntyy voima, joka voi muuttaa maailmaa.

Tätä kohtaamisen taitoa tarvitsemme tässä kappelissa ja tässä kaupungissa, tässä maassa ja tässä maailmassa. Kuten USA:n tapahtumista voi nähdä, kansanvalta ja oikeusvaltio eivät länsimaissakaan ole itsestäänselvyyksiä. Voimme menettää ne. Seurakunta on yksi paikka, jossa kokemus yhteisestä ihmisyydestä voi vahvistua. Tämä on yksi paikka, jossa voimme ymmärtää, että olemme tässä kaupungissa, maassa ja maailmassa yhdessä.

Kysymys ”Mitä minä siitä saan?” tarvitsee rinnalleen toisen kysymyksen, jonka tiesi jo Pave Maijanen biisissään Pidä huolta: ”Jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.” Ei siis vain mitä minä siitä saan, vaan myös: ”Mitä minä voin antaa?” Voin antaa paljon. Voin antaa lahjani ja voimani, voin antaa aikaani ja läsnäoloani, voin antaa haavani ja heikkouteni.

III Rakasta Jumalaa hänen itsensä vuoksi
Lopuksi vielä hetki mystiikkaa! Hesarissa kirjoitettiin vähän aikaa sitten filosofi Sara Heinämaan ajatuksista rakkaudesta. Heinämaan mukaan rakastaessa en voi etsiä vain sitä, mitä toiselta saan. Tärkeää on, että pyrin tutustumaan toiseen sellaisena kuin hän on. Silloin toinen ei ole vain omien tarpeideni ja oman persoonani heijastus. Hän on erillinen ja todellinen ihminen. Rakkaus voi syntyä ja vahvistua, kun rakastan toista sellaisena kuin hän on, en vain mielikuvana siitä, mitä itselleni tarvitsen.

Myös Kristusta seuratessa kysymys siitä, mitä minä saan, kääntyy lopulta päälaelleen. Kristuksen seuraaminen on rakkaussuhde Jumalaan. Mystikko Mestari Eckhart kirjoitti keskiajalla: ”Miten vähän on hyvää Jumalaa rakastettu hänen itsensä vuoksi!” Jumala ei ole automaatti, joka antaisi minulle kaiken sen, mitä tarvitsen. Usein en edes tiedä, mikä minulle olisi hyväksi.

Kun rakastan Jumalaa, pyrin tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Jumala on. Jumala on Jumala, kaiken olemisen lähde ja perusta. Hän ei ole vain tarpeitteni tyydyttäjä, vaan hän on kaiken hyvyyden ja rakkauden lähde. Kun uskon Jumalaan, voin heittäytyä uskoon kuin kuiluun. Voin antautua rakkaussuhteeseen, jossa en yritä pienentää Jumalaa. Annan Jumalan olla sitä, mitä hän on.

Kun uskon Jumalaan, voin kohdata todellisuuden sen kaikessa leveydessä, syvyydessä ja korkeudessa. Samalla voin hyväksyä sen, että oma tietoni on vajaata. Olen vasta alussa. Olen aloittelija uskon ja rakkauden tiellä. Tällä tiellä minun ei tarvitse takertua raskaaseen omistamisen ja hallitsemisen taakkaan. Löydän todellisen itseni, kun päästän irti itsestäni. Minun täytyy tyhjetä, että rakkaus voi täyttää minut.

Kun kasvan pieneksi, voin kohdata Jumalan suuruuden. Elämän ihme voi kirkastua. Kaikkein syvin rakkaus voi tulla todeksi.