Subscribe
Share
Share
Embed
Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.
[elektronista musiikkia]
Tuomas: [ääntelee] Se oli Animal Crossing -kieltä ja tarkoitti, että tervetuloa kuuntelemaan Porin kirjaston podcastin tuoreinta Pelipaussi-jaksoa. Jee!
Mari: Jee!
Tuomas: Puhumassa on tuttuun tapaan kirjastonhoitaja Tuomas, hei, ja kollegani Mari.
Mari: Moi.
Tuomas: Tällä kertaa mä muistin meidän podcastin nimen oikein [nauraa].
Mari: Jes, hyvä. Jotain edistystä on siis tapahtunut.
Tuomas: Edellisessä jaksossa, mikä me äänitettiin joskus kauan sitten, puhuttiin Zelda-peleistä ja mulla oli vissiin niin suu vaahdossa valmiina puhumaan Zeldasta, että mä unohdin meidän podcastin nimen ja sanoin sen kahteen kertaan väärin ja kahdella eri tavalla. Mistä mä sain ihan ansaittua kettuilua meidän editoija Jarkolta. Mutta joo, tämän [naurahtaa] podcastin osion nimi on Pelipaussi, ja tänään me otetaan oikein todellakin paussi. Tänään...
Kuuluttaja: Keskeytämme ohjelman ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi. Juuri samamme tiedon mukaan retropelit taikoivat vallata pääkirjaston jälleen 26. huhtikuuta klo 12 alkaen. Poliisi pyytää ihmisiä suhtautumaan asiaan rauhallisesti ja uteliain mielin. Lisätietoja retropelien valtauksesta kirjaston verkkosivuilla kirjasto.pori.fi/retropelipäivä. Siis kirjasto.pori.fi/retropelipäivä.
Tuomas: Tänään otetaan niin rentoasento kuin voidaan ja kääriydytään vilttiin puhumaan leppoisista peleistä.
Mari: Kyllä. Joku voisi sanoa cozy game eli näin suomenkielisittäin kotoisat pelit. Mutta mä veikkaan, että vaikka niistä nyt ehkä tulee silleen pääasiassa puhuttua, me mennään varmaan rentouttaviin peleihin ylipäätään tai pelien parissa rentoutumiseen.
Tuomas: Niinpä. Koska elämä on niin stressaavaa ja pelitkin joskus koetaan ehkä kauheana suorittamisena ja tekemisenä ja kilpailuna, tänään me halutaan vähän puhua peleistä, mitä voisi enemmän käyttää rentoutumiseen ja hyggeilyvälineenä, sanotaanko.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Siellä kun tätä kuuntelette, niin olkaa tekin niin rennosti kuin voitte. Paitsi jos ajatte autoa, niin olkaa niin tarkkaavaisia kuin voitte [naurahtelua]. Älkää olko niin kuin porilaiset autoilijat.
Mari: No niin.
Tuomas: Heti mentiin tähän.
Mari: Heti mentiin tähän. Eli mitä on ehkä luvassa, niin käydään läpi kotoisien pelien piirteitä, mitä on vähän omia ajatuksia ja sitten erinäisistä artikkeleista poimittuja. Sitten ehkä name droppaillaan erilaisia kotoisia pelejä ja käydään ehkä loppupuolella vielä omia rentoja pelejä läpi.
Tuomas: Top kolme ainakin.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Varmaan enemmänkin, mä luulen. Meillä saattaa olla siinä samoja. No, se jää nähtäväksi.
Mari: Se jää nähtäväksi, miten olemme tämän ajatelleet.
Tuomas: Tosiaan englanniksi tämä termi, mitä käytetään, on cozy games. Ja tämä on pelipiireissä yleisesti tunnettu termi, jolle varmaan ei ole vakiintunutta suomalaista vastinetta. Onko?
Mari: En usko, että on. Jossain yliopiston tutkimuksessa käytettiin sitä kotoisa peli. Mutta suottaapi olla, että kun pelataan englanniksi, myös käytetään sitä cozy game -termiä Suomessakin.
Tuomas: Joo. Me käytetään näitä varmaan tässä jaksossa ihan sekaisin.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Koittakaa kestää. Jos käytetään Finglishia, se ei ole meidän vika. Se on vaan se, että meitä fiksuimmat ihmiset ei ole keksinyt näille mitään vakiintuneita termejä. Mutta joo, näissä peleissä siis painottuu yleensä leppoisuus ja väkivallattomuus. Toki on näitä cozy gameja jaettu tosiaan erilaisiin alakategorioihin. Mulle niistä tulee ekana mieleen elämäsimulaatiot helposti. Todellisia aikasyöppöjä. Halutaanko me alkaa käydä yleistä esittelyä näistä vai mennäänkö suoraan jonkinlaisiin vinkkeihin?
Mari: Mä luulen, että ne saattaa lopulta tulla kuitenkin aika ristiin. Mutta jos mennään tämmöisiin ehkä yhteisiin piirteisiin, mitä tämmöisissä cozyissa peleissä on, niin se on nopeasti opittavaa. On suhteellisen helpot kontrollit. Panokset ei ole kovin korkeat. Aika sillä tavalla on helppoa.
Tuomas: Ei aina pelasteta maailmaa välttämättä.
Mari: Välttämättä [naurahtaa]. Tunnelma on yleensä just semmoinen rento. Just se, että jos mielikuva on, että on kädessä joku kuuma kaakao ja olet kääriytynyt vilttiin, niin se on ehkä semmoinen visuaalinen cozy game.
Tuomas: Kyllä, mutta kirjan sijaan kätesi hakeutuukin Nintendo Switchin äärelle tai Pleikka-kapulan äärelle.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Mutta haetaan sitä samaa mitä ehkä kuin jos lukisit jotain lempparikirjaasi siinä.
Mari: Kyllä. Näissä peleissä saattaa toistua sellaisia arkisia tilanteita ja jos on tappeluita, ne on yleensä aika helppo voittaa. Käytännössä mahdoton hävitä.
Tuomas: Mm.
Mari: Mutta sitten taas maailma ei välttämättä ole kotoisa. Näissä saattaa olla työtä. Just tuossa ennen äänitystä yksi kollega kävi läpi tämmöistä kuin Garden Simulator eli puutarhan hoitoa, ja kuulosti työläältä. Siellä rupesi rikkaruohot valtaamaan alaa ja [naurua] mitä kaikkea. Ei se aina ole vain sateenkaaria ja kukkia.
Tuomas: Niinpä joo. Cozy peleistä mun mielikuva tällaisena lapsesta asti pelanneena on se, että niiden suosio on koko ajan ollut nousujohteista tai minun mielestä niitä ei kauheana edes ollut silloin joskus, kun itse oli lapsi tai esiteini. Tai jos oli, niin niitä ehkä vähän jopa vähän halveksuttiin. Mä muistan jossain Pelit-lehdessäkin jos saattoi olla arvostelu jostain tämmöisestä, niin siinä sitten seliteltiin, että kylläpäs tämän katsominen on varmaan tosi tylsää ja tässä ei oikein tehdä paljon mitään, mutta tämä on oikeasti tosi kiva. Ja sitten ehkä cozy pelit nähtiin toisaalta naisten peleinä. Koska silloin oli semmoinen näkökulma, että pelit on vähän niin kuin miesten juttu tai jopa poikien juttu tai tällä lailla, niin sitten kehuttiin, että on pelejä, joissa on jotain muutakin kuin tappamista. Ja ne on tosi tylsää, mutta tiedättekö, ne on oikeasti hyviä [naurua]. Jotenkin se näkökulma oli silleen, että ai näitäkin on. Nykyään ehkä tuntuu, että tämmöisten cozy pelien ei tarvi niin paljon välttämättä selitellä itseään.
Mari: Ei, mutta saattaa ne silti nauttia vieläkin tästä ”kyllä tämä on oikea peli”. Pitää jotenkin puolustella, miksi pelaan tämmöistä vauvojen peliä enkä semmoista oikeaa räiskintäpeliä.
Tuomas: Niin. Jotenkin kun sä mainitsit justiin tämän Garden Simulatorin, mun suupielet hieman nousi, mitä ei varmaan äänipodcastissa näy. Mä justiin mietin, että aa, Garden Simulator, tietenkin. Tämmöisiäkin on. Ihmiset jotenkin silleen, että eikö samalla vaivalla voisi kasvattaa oikeaa kasvimaata. Mutta kaikki ei voi.
Mari: Kaikki ei voi.
Tuomas: Eikä se ole välttämättä yhtä palkitsevaa kuin virtuaalinen kasvimaa...
Mari: Niinpä.
Tuomas: ...missä voi toteuttaa villeimmät fantsunsa.
Mari: Jep. XXX Mulla voi olla väärä mielikuvan, mutta mulla on semmoinen mielikuva, että vieläkin vähän aliarvioidaan tätä genreä. Mutta tämä Animal Crossing New Horizons koronavuonna varmasti auttoi siihen, että näitä pelejä nyt tulee ja ne on kaikkien tiedossa. Mä väittäisin, että se kävi siinä jonkun...
Tuomas: Juu.
Mari: ...että sen takia nyt on ehkä joku muutos menossa, koska se oli niin tosi, tosi suosittu.
Tuomas: Niinpä. Sanoisin justiin, että tämmöisissä minun ikäisissä... Mä oon siis huomattavasti yli 30 jo. Sanotaan, kolmannes vuosisadan ikäinen miespuolinen ihminen. Musta tuntuu, että aina jos mun kaverit erehtyy pelaamaan jotain Animal Crossingia esimerkiksi tai tällaista peliä justiin, missä ei kauheana suoriteta tai vähän niin kuin vaan hengata, siitä tulee semmoista pientä selittelyä vielä. Animal Crossing oli kyllä semmoinen, että siltä ei voinut välttyä silloin 2020. Just ensimmäinen koronakevät, yhtäkkiä virus lähtee leviämään ympäri maailmaa ja kukaan ei saa nähdä kavereita oikeassa elämässä. Ja just samaa aikaan maaliskuussa 2020 Nintendo julkaisee tämän uusimman Animal Crossing -pelin. Animal Crossingissa siis muutetaan tällaiselle eläinten asuttamalle pikkusaarelle ja sitten ostetaan kämppä ja tutustutaan paikallisia eläimiä ja sinne muuttaa lisää otuksia. Ja hiljalleen päivien ja viikkojen aikana siitä saaresta muodostuu juuri tekijänsä näköinen pikkuparatiisi.
Mari: Joo. Mä en tiedä, pitäisikö mun päästää nyt joku äänimerkki tähän. Kun meillä oli tämä top 3 omat rentouttavat pelit, niin mulla Animal Crossing on ykkönen.
Tuomas: Ai nyt jo spoilasit. Noni, hyvä [nauraa].
Mari: Mä spoilasin sen tässä, ettei mun tarvii selittää sitä sitten uudestaan.
Tuomas: Niin totta.
Mari: Voidaan sitten palata taas siihen.
Tuomas: Juu.
Mari: Mutta omasta puolesta voin sanoa, että mä oon pelannut tätä likemmäs 900 tuntia. Ja erityisesti silloin kun tämä peli ilmesty, se antoi siihen päivään semmoista ihanaa rutiinia, kun teki ne tietyt hommat. Sitten siellä on ne oman saaren asukkaat. Se tuntuu semmoiselta, että kylläpäs tänne on ihanan positiivista mennä ja kaikki on värikästä ja söpöä. Se antoi hyvää kontrastia siihen, mitä maailmalla oli meneillään. Se on ehkä muutenkin cozy pelien kiva piirre, että se tuo mukavan todellisuuspaon.
Tuomas: Kyllä. Tämä on nimenomaan semmoinen elämä simulaattori. Ensimmäinen, mikä mullakin tulee cozy peleistä mieleen, on ehdottomasti joku Animal Crossingin tapainen. Se pelihän menee oikean kelloon mukaan nimenomaan. Siinä aamulla ei välttämättä ole kaupat vielä auki, mutta siellä voi silti kuluttaa aikaansa keräillen jotain hedelmiä ja jutellen kyläläisille, jotka sattuu olemaan hereillä. Eri kelloaikoihin siellä on erilaisia juttuja, mitä keräillä ja eri asioita, mitä tehdä. Avasi sen mihin aikaan tahansa, jotakin siellä varmaan keksiä puuhastelua. Vähintään voisi sisustella kämppää uusiksi, jos ei muuta. Ja siinähän Animal Crossingissa on juuri tosi vahva se sosiaalinen aspekti.
Mari: Mä olin just tulossa tähän samaa, että yksi cozy pelin piirre on yhteisöllisyys sekä pelin sisällä että sen ulkopuolella. Sulla siinä pelissä on niitä saarelaisia ja on niitä kauppoja ja muita, että siellä on se oma yhteisö. Mutta sen lisäksi on IRL, missä mahdollisesti just Facebookissa ollaan yhteydessä, että kuka voisi ruveta kaveriksi, kenen saarella saan käydä, onko jollakin tämä esine, että mä saisin sen, kenellä on turnipsit... Apua [nauraa].
Tuomas: Öö, joku juures.
Mari: Joku juures, että saa käydä sitä kauppaa, että missä ne saa myytyä kalliilla.
Tuomas: Sä oot sentään maalta. Sun pitäisi tietää [nauraa].
Mari: Älä kerro kaikille [nauraa]. Mä en malta olla kertomatta, koska minähän siis pelasin tätä silloin ihan todella paljon. Ja mun silloiset kollegat sai sitten kuulla, kun minä menin innoissani selittämään heille, että mä sain Antoniolta ihanan lahjan ja Antoniolla oli mulle kaikkea kerrottava ja se on semmoinen urheiluhullu söpö tyyppi. Ne on varmaan miettineet, että onko täällä joku mies.
Tuomas: Niin, kuka Antonio.
Mari: Mä veikkaan, että niillä ei tullut mieleen, että se on semmoinen muurahaiskarhu siitä pelistä [naurua].
Tuomas: Sitä pelatessa just kun alkaa elää niin inessä siinä, niin tulee kyllä monenlaisia kertomuksia. Kontekstista irrotettuna Animal Crossing kuulostaa varmaan kyllä joltain salatieteeltä sitten kanssa. Ja se on niin hauskaa, kun siitä tulee pelaajansa näköinen. Mulla siinä on säälittävät hädin tuskin 200 tuntia, mikä on silti mun eniten...
Mari: Se on tosi paljon.
Tuomas: Se on eniten pelattu Switch-peli mulla kyllä heittämällä ja yksi eniten pelatuista peleistä mulla ylipäätään. Mutta siinä sitten kun vierailee toisen luona justiin, esimerkiksi sun kylässä on todella upeita kukkaistutuksia kaikkialla. Sä oot nähnyt vaivaa risteyttääksesi kaikki mahdolliset eriväriset tulppaanit siinä pelissä. Sitten mulla taas on justiin semmoinen kaaoslapsen saari, että tässä nurkassa on Godzilla, täällä on ufoja ja jotakin ja täällä on dinosaurusfossiileja...
Mari: Pääkalloja ja nuotioita.
Tuomas: Niin. Vankileiri on siellä yhdessä, kun mä en ole jaksanut purkaa ja vieressä on huvipuisto.
Mari: No hei, mullakin oli joskus hautausmaa siellä.
Tuomas: Totta.
Mari: Mutta siis niin hauska, kun siinä pystyy tekee niin paljon ja se on kaikki on siis rentoa. Sinänsä kyllä joku voi ottaa paineita siitä, että pitää saada äkkiä tehtyä rahaa ja maksettua se asuntolaina sille Nookille. Juu, joku voi ottaa siitä paineita, mutta mulla se on ollut just semmoinen, että mä kuuntelen äänikirjaa, kastelen niitä kukkasia ja muuta. Se on ollut just semmoinen sen hetki.
Tuomas: Niin. Näistä elämäsimulaattoreista meille selvästi Animal Crossing on kaikista tutuin ylivoimaisesti näistä. Oletko sä pelannut ikinä Simsiä?
Mari: En.
Tuomas: Joo. No niin, me ei voida siitä Simsistä puhua. Mulla kävi se just mielessä vaan, koska sehän on Animal Crossingia vanhempi sarja tai ehkä ne on tullut samaan aikaa siinä 2000-luvun taitteessa. Simsiä mainostettiin aikanaan, että se on virtuaalinen nukkekoti, jossa siis teet omat hahmosi ja pistät ne puuhastelemaan siellä milloin mitäkin. Ja niihin on jotain miljoona lisäosaa, mitkä myydään aina uudestaan. Tulee lemmikit ja tulee mahdollisuudet ryhtyä joksikin popppitähdeksi ja kaikkea muuta. Eräs meidän kollega muistaakseni piti aikanaan...
Mari: Juu, blogia.
Tuomas: ...Sims-blogia. Mahtavaa. Ihmiset lukee toisten Sims-pelaamisesta.
Mari: Kyllä. Mitä ne siellä tekee ja miten suku edistyy. Eikö siinä ole jotain tämmöisiä, että kun on nämä kaksi tyyppiä ja sitten se suku menee eteenpäin.
Tuomas: Kasvaa joo.
Mari: Siitä sitten. Itse asiassa aasinsiltafakta. Mä katoin Steamista, joka on tämä pelikauppa, että mitä siellä on top kolme myydyimmät pelit, joissa on asiasana rentouttava.
Tuomas: No niin.
Mari: Siellä itse asiassa ykkösenä on tämä Sims 4.
Tuomas: Joo.
Mari: Mutta kun me nyt päästiin näihin söpöihin peleihin, niin sitten ne kakkonen ja kolmonen on Euro Truck Simulator 2...
Tuomas: Rekkasimulaattori.
Mari: Rekkasimulaattori on toisiksi myydyin rentouttava peli.
Tuomas: Aa. Oho.
Mari: Joo.
Tuomas: Haluatko sä mennä seuraavaan vai...
Mari: Saat sä kertoa tästä. Mennään kolmas sitten.
Tuomas: No ei siinä oikeastaan. Mä vaan mietin, että mä mietin tuommoisia rentouttavia pelejä, että mainitsisinko mä ehkä Forza Horizonit tai tämmöiset. Ne on näitä avoimen maailman ajopelejä. Melkein niin lähellä fotorealismia kuin nykyään pääsee. Niissä oikeasti on tosi kiva pistää vaikka joku äänikirja tai podcast soimaan ihan niin kuin ajaisi oikeastikin autolla. Vaan huristella ja nauttia maisemista ja mennä ehkä seuraavaan kisaan tai stunttitehtävään. Se on kyllä tosi rentoa, mutta jos alettaisiin genrettämään, minun mielestä se ei olisi cozy peli, koska se on kilpa-ajoa ja muuta tämmöistä kirjaimellista suorittamista.
Mari: Joo. Mä ehkä sanoisin melkein, että cozy on vain rentouttavan pelin alagenre, jos lähetään tämmöisiin.
Tuomas: Nimenomaan just, että se ei siihen alagenreen mene, vaikka se ehdottomasti on rentouttava.
Mari: Mm.
Tuomas: Jotkut ihmiset käyttää Forzassa aikaan varmasti siihen autojen kustomointiin just tosi paljon ja silleen. Voi tehdä just oikeat maalipinnat ja miettiä jotkut vanteet kuntoon.
Mari: Mikä on periaatteessa just samaa kuin joku voi jossain Animal Crossingissa sisustaa sitä omaa kämppää tai mikä hyvänsä vastaava onkaan, että tulee oikeat tapetit ja oikeanlainen pöytä ja mitä näitä nyt on.
Tuomas: Nii. Eikö niitä saa sanoa muuten cozyiksi, koska se ei olisi tarpeeksi miehekästä.
Mari: No niin.
Tuomas: Mutta niin, rekkasimulaattori.
Mari: Kyllä. Se on kakkonen, ja kolmas on Farming Simulator 25.
Tuomas: Ne on muuten tosi suosittuja. Tämä on varmaan nyt tämmöinen jakso, missä Tuomas paljastaa kaikki ennakkoluulonsa justiin ja ikänsä ja muuta tämmöistä, mutta siis mä oon vähän aliarvioinut justiin näitä Farming simulaattoreita. Mä en ole ymmärtänyt ikinä, että mikä niissä on se pointti. Ja sitten kun mä aloitin täällä kirjastossa pelihankinnan vastaavana, tein sitä silloin yksin, niin mä jätin ne ostamatta, kun mietin, että ei ketään kiinnosta Farming Simulator. Eipä vissiin. Vähänkö ne menee lainaan. Joka vuosi tulee uusi. Niitä vanhojakin lainataan ja uusia todellakin lainataan. Se on ihmeellistä.
Mari: Ja muistetaan tehdä kyllä hankintatoive, jos ei itse hoksata hankkia.
Tuomas: Joo, sepä justiin. Hyvä, että ihmiset pitää puolensa toki. Siinä on varmaan kaiken ikäisiä pelaajia, mutta meillä ne taitaa olla lasten ja nuorten puolella. Tietenkin isot tuommoiset, mitkä ne on, isot koneet [nauraa].
Mari: Niin.
Tuomas: Traktorit ja semmoiset on aina...
Mari: Ne viehättää sekä IRL että peleissä.
Tuomas: Niinpä.
Mari: Musta on ihana, että tuommoinen maaseutujuttu vetää ihmisiä noin puoleensa.
Tuomas: Mutta miksi? Tai siis Animal Crossing nyt tämä uusin, tämä New Horizons, sijoittuu autiolle saarelle. Ne aikaisemmat on olleet kyliä jossain keskellä metsää tai niin edespäin. Mutta siis nämä cozy pelit ja nämä elämäsimulaattorit erityisesti tuntuu, että ne keskittyy tosi paljon maaseutuun ja farmaamiseen. Tuntuu, että joka toinen sisältää jonkun mekaniikan, missä istutat jotain retiisejä ja sitten panikoit, että meneekö sato pilalle vai ei.
Mari: Joo, kyllä mä väittäisin, että luontoa aika isossa osassa. Jos nyt ei ole joku avaruusjuttu jossain, niin joo. Mä veikkaan, että se on taas jotain todellisuuspakoa. Jos sä asut jossain hillittömässä kaupungissa, niin sä pääset koskettamaan ruohoa virtuaalisesti.
Tuomas: Ai niin, totta. Olisiko tässä markkinat? Tehdäänkö maalaisille kaupunki cozy gameja? Onhan näitä kahvilasimulaattoreita.
Mari: Joo. Nyt musta tuntuu, että on ilmestynyt semmoisia boba-teekahviloita, että saa pyörittää sitä omaa. Itse asiassa taas hyppään, tämmöisiä hallinnointipelejä.
Tuomas: Joo.
Mari: Niitä on kanssa tämmöisiä rentouttavia. Minami Lane, jossa sä asut semmoisella kadun pätkällä ja sitä sitten huollat, että siellä kadulla asuvat tyypit voi hyvin. Ja sitten Bear and Breakfast, missä tämä karhu pyörittää sitä...
Tuomas: Semmoista majataloa.
Mari: Juu.
Tuomas: Joo. On bed and breakfast, mutta se on Bear and Breakfast.
Mari: Joo.
Tuomas: Se näyttää niin söpöltä. Mä kun näin siitä sen jonkun logon ja trailerin, niin mä olin että ui mahtavaa. Mutta sitten mä katsoin vähän sitä pelattavuutta, ja se näytti minun mielestä hieman liian pelottavalta ja työläältä. Varmaan siinä kyllä pääsisi helposti sisään, jos sen vaan aloittaisi.
Mari: Joo, mä veikkaan, että se joillekin on just rentouttava ja ihana, mutta mulla hallinnointipelit ei ole se oma suosikki ehkä.
Tuomas: Niin. Sori, minunkin ajatukset hyppii tänään. Huomaa, että on perjantai selvästi, kun tätä äänitetään.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Mutta jos palataan vielä tuohon maaseuturomantiikkaa justiin. Yksi vanhimmista näistä elämäsimulaattori, jopa cozy pelien uranuurtaja ja oli Harvest Moon -pelisarja, jossa siis hypätään maajussin saappaisiin ja perustetaan maatila. Siellä voi sitten istutella porkkanoita tai keskittyä hankkimaan lisää eläimiä sinne. Tehdä vaikka maitotilaan siitä sun muuta. Ainakin niissä myöhemmissä myös löydetään itselle vaimoa ja hankitaan sitten farmille jatkajaa ja niin edespäin. Se ensimmäinen osa tuli joskus pitkälle 90-luvulla. Oliko sulla jossain se ylhäällä?
Mari: 1996.
Tuomas: -96, joo. Se oli edellä aikaansa. Sitä jotkut pitää cozy pelien edelläkävijänä siinä mielessä just. Se on jännä, että Japanista tulee tämmöinen roolipeli, missä vaan eletään maatilalla. Harvest Moon -pelejä tulee vieläkin, mutta älkää ihmiset ostako niitä.
Mari: Niin tässä oli joku tvisti.
Tuomas: Joo oli. Näitä Harvest Moon -pelejä on tullut siis varmaan parikymmentä, mutta sitten tämä pelin kehittäjä ja julkaisija joutuivat johonkin riitoihin. Tämä julkaisija piti oikeuden tähän nimeen, joten sieltä edelleen tulee Harvest Moon -nimisiä pelejä, jotka on ihan huonoja. Sitten taas alkuperäinen tekijätiimi tekee jatko-osia näille peleille nimellä...
Mari: Story of Seasons.
Tuomas: Story of Seasons. Kiitos. Ja uusi Story of Seasons -peli ilmestyy vuoden -25 elokuussa ilmeisesti. Se paljastettiin ihan justiin.
Mari: Juu.
Tuomas: Siinä näytti oleva markkinameininkiä. Miettikää nyt, tulee elämässä ihan uudet sfäärit.
Mari: No niin. Joo, nyt lähdetään sieltä maaseudun perukoilta.
Tuomas: Niin.
Mari: Pakko heittää, kun näin kirjastossa kuitenkin ollaan, että siis maalaisromantiikka vetoaa ilmeisesti sekä näissä rentouttavissa peleissä että rentouttavissa kirjoissa. Musta tuntuu, että niissä on semmoista, että lähdetään sieltä kaupungin humusta takaisin jonnekin kotiseudulle tai isovanhempien kotiseudulle tai jonnekin. Toimii sekä kirjallisessa että pelimuodossa.
Tuomas: Näissä cozy peleissä saattaa olla tämmöinen romantiikka aspekti, niin kuin käsittääkseni juuri näissä Story of Seasons Harvest Moon -peleissä, mutta se ei ole vielä semmoinen genre, mikä olisi ihan täysillä mainstreamisti lyönyt läpi.
Mari: Joo ei. Se on peleissä ehkä enemmän sitä, että saa vähän puuhastella siellä eikä niinkään sitä, että nyt etsitään se romantic interest.
Tuomas: Niin. Näitä visual noveleita on toki paljon olemassa, mutta ne ei sijoitu sinne maaseudulle, kun ne sijoittuu jonnekin japanilaiseen high schoolin.
Mari: Niin totta.
Tuomas: Jostain syystä [naurua]. Kertoo ehkä, ketkä niitä pelaa.
Mari: Jep niinpä.
Tuomas: No joo.
Mari: Puhuttiin jo noista hallinnointipeleistä. Jos vielä, että minkä tyylisiä cozy pelejä on, niin kyllähän [kolinaa] niissä on ihan semmoisia juonellisiakin.
Tuomas: Joo. Sori, jos kuului. Täällä kummitus heitteli jonkun jutun alas.
Mari: Joo. Joku puukeppi tipahti jostain. Onneksi ei niskaan. Niin, näihin juonellisiin peleihin.
Tuomas: Niin.
Mari: Yksi, mikä on pakko mainita, siis se Nuuskamuikkunen, Muumilaakson melodia. Mä haluaisin melkein laskea sen näihin cozyihin, koska siinä ei vaadittu pelaajalta liikaa vaan silleen sopivasti. Mun mielestä se oli kiva pelattava.
Tuomas: Se oli semmoinen muumielämys nimenomaan.
Mari: Näytti kuvakirjalta ja kuulosti satumaiselta. Siitä tuli hyvä fiilis, kun sitä pelasi.
Tuomas: Joo. Tämä oli pohjoismaista laatua käsittääkseni. Se on norjalainen studio ehkä.
Mari: Islantilainen musiikki.
Tuomas: Niin, islantilaisbändi Sigur Rós on tehnyt siihen hyvin eteeristä musiikkia ja tällein. Se on pohjoismainen taidonnäyte kyllä se peli ja nimenomaan hyvä. Mä olin jotenkin unohtanut sen, mutta sitä oli tosi kiva katsellakin siinä sivusta, kun sitä pelattiin. Siinä oli koko ajan tekemistä, ja siinä oli semmoinen etenemisen tunne, mutta se ei ollut mitenkään ollenkaan stressaava tai mitenkään.
Mari: Ja siinä oli cozy pelit tutut matalat panoukset, vaikka siinä nyt oli jotain, että Muumipeikko on kadonnut ja jotain, mutta kuitenkin. Siinä ei ollut esimerkiksi pyrstötähden putoamista.
Tuomas: Se olisikin kyllä hyvä DLC siihen.
Mari: Totta. Ehkä vielä joskus. Siihenhän tuli se joku DLC.
Tuomas: Tuliko oikeesti?
Mari: Tuli, tuli.
Tuomas: Aijaa. Hattivattisaari.
Mari: Ei. Se oli siinä jo ennestään. Olikohan se nyt tämä Hosuli ja Sosuli, että ne tuli siihen.
Tuomas: [nauraa] Nyt keksit päästäsi.
Mari: En. Siinä tuli se romantiikkapuoli siihen.
Tuomas: Oho.
Mari: Jos... No joo, en sanokkaan mitään. Lisää juonellisia A Short Hike.
Tuomas: Ehdoton suositus.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Se on yksi mun lempipeleistä tällä vuosikymmenellä. Short Hikessa pelataan pikkuisella linnulla. Ne on tämmöisiä antropomorfisia eläimiä, jotta ne olisivat söpömmän näköisiä. Siinä ollaan... Mitä se on? Retkeilemässä.
Mari: Retkeilemässä.
Tuomas: Joo. Retkeilemässä vuoren äärelle ja pitäisi kivetä vuoren päälle, että saataisi puhelimeen signaalia, että voidaan soittaa äidille.
Mari: Siinä on ihanat lähtökohdat, ja sitten siinä matkalla sattuu ja tapahtuu niin paljon. Se on jotenkin taas tosi rentouttava.
Tuomas: Se on ihan mahdottoman rentouttava, ja se on jotenkin kaksi tuntia pitkä. Sen pelaa oikeasti kahdessa tunnissa läpi, vaikka tekisi suurimman osan tekemisestä, mikä kuulostaa silleen, että voi ei, ei ole rahalle vastinetta. Mutta siinä todellakin on. Siinä ei ole mitään täytettä pelissä, tai no siinä on sen verran täytettä kuin itse haluaa kierrellä ympäri niitä metsiä ja koittaa löytää reittejä sinne vuoren päälle ja muuten.
Mari: Jep. Ei ole pakko tehdä mitään, vaan just sen verran kuin haluaa. Se taisi olla yksi pelejä, mille mä annoin viime vuonna viisi tähteen, mitä mä pelasin läpi.
Tuomas: Juu. Mä antaisin sille kyllä kanssa. Mä oon pelannut sen nyt kahdesti. Piti odottaa muutama vuosi siinä välissä, että oli unohtanut tarpeeksi ja se oli toisella pelikerralla ihan yhtä lumoava kuin ekalla.
Mari: Kyllä. Koskettava.
Tuomas: Ja siinä on tosiaan se hyvä puoli, että sitä ei tarvi pelata sitä kahtasataa tuntia.
Mari: Nimenomaan. Sen saa läpikin. Sitten vielä viimeisenä juonellisempana mä haluaisin mainita tuommoisen kuin Little Kitty Big City, jonka pelasin tässä vuoden alussa. Kuulostaa taas ihan ällösöpöltä, mutta se oli tosi kiva indie, missä musta kissa on nukkumassa päikkäreitään kerrostalokämpässä. Sitten se venyttelee vähän liian railakkaasti ja putoaa pois sieltä asunnosta [Tuomas tyrskähtää]. Kuulostaa tosi vaaralliselta, mutta ei sille käynyt mitään. Sitten sen kissan pitää vaan keksiä, että miten pääsen takaisin sille ihanalle nukkumapaikalle ja kotiin. Siinä oli tosi samanlainen henki kuin siinä Short Hikessa. Sai tehdä sen verran kuin halusi. Tuli sivutehtäviä, mut ei ollut mitään pakkoa tehdä niitä. Semmoinen tee, mitä haluat.
Tuomas: Joo. Tätä ei tule sekoittaa tähän tunnetumpaan kissapeli Strayhin, koska Straykin on hyvä peli, mutta se ei ole rentouttava. Siinä on aika ahdistavia kohtia, sanotaanko, ja semmoista synkkää kybertulevaisuutta. Mutta tämä on kyllä tosi söpö.
Mari: Joo.
Tuomas: Hyvä, että tulee tuommoisia vähän erilaisia pelejä justiin, että pelataan jollain muulla kuin ihmisillä aina. Peleissä on mahdollisuuksia vaikka mihin.
Mari: Niinpä. Jep.
Tuomas: Aina mukava, kun tulee tuommoisia, missä pääsee pelaamaan eläimen nahoissa.
Mari: Kyllä. Sitten jos haluaa vielä lisää vähän mainita näitä elämäsimulaatioita, mitä tuossa on nyt on tullut jo Animal Crossing ja se Story of Seasons mainittua ja Sims, niin tämmöinen todella, todella suosittu kuin Stardew Valley. Oletko sä pelannut Stardew Valleytä?
Tuomas: Olen tosi vähän. Tosi vähän olen pelannut sitä. Mä oon kuullut tästä tiivistelmän, että Animal Crossing on kapitalistinen utopia justiin, koska siinä hankitaan asunnot ja asuntolainat ja myydään. Kaikki pyörii rahan ympärillä. Mutta Stardew Valley on kommunistinen [naurua] fantasiautopia. No, haluatko sä kuvailla sitä? Oletko sä pelannut sitä?
Mari: Siis mä oon kanssa tosi, tosi vähän. Mä voin kuulla, miten meidän editoija taas pyörittelee silmiään. Mä oon ymmärtänyt, että hän tykkää tästä pelistä. Halusin sen mainita siksi.
Tuomas: Joo ja kannattaa se mainita. Sehän on myynyt jotain kymmeniä miljoonia.
Mari: Kyllä, joo. Siinähän vissiin taas tilan perii isovanhemmaltaan. Lähtee sieltä oravanpyöräduunistaan vähän erilaisiin kuvioihin.
Tuomas: Mulla juolahti nyt vaan mieleen. Onko tämä tyhmä ajatus. No, mä sanon sen ääneen kuitenkin. Onko Minecraft... Voisiko sen laskea cozy peliksi? Koska ihmiset pelaa Minecraftia monilla tavoilla. Tietenkin siinä on tämä selviytymisaspektikin ja tämmöinen, mutta monet pelaa Minecraftia silleen, että he vaan rakentelee siellä.
Mari: Kyllä mä uskoisin, et se menee rentouttaviin peleihin ainakin. Miksipä ei.
Tuomas: Mä oon pelannut nolla sekuntia Minecraftia elämäni aikana.
Mari: Sama, joten hyppään eteenpäin [nauraa].
Tuomas: Joo.
Mari: Mutta voiko ottaa aasinsillan siitä rakentelusta, että yksi cozy alalaji. Tuommoiset vähän niin kuin asettelupelit, kevyet puzzlet. Niistä esimerkiksi Dorfromantik, joka kuulostaa siltä, että siinä paritetaan kääpiöitä, mutta ei [naurua].
Tuomas: Hitto, minä jo innostuin. Pitää peruttaa osto [nauraa].
Mari: Joo ei. Jos joku on pelannut semmoista lautapeliä kuin Carcassonne, niin tämä Dorfromantik on vähän niin kuin Carcassonnea ilman kavereita. Siinä itsekseen asetellaan semmoisia laattoja ja koitetaan saada semmoista landscapea tehtyä.
Tuomas: Maisema-arkkitehtuuri [nauraa].
Mari: Kyllä, kiitos. Sitä mä oon kanssa jonkun verran pelannut. Se on semmoinen, että kuuntelee äänikirjaa ja asettelee niitä, että saa sinne niitä kaikkia metsiä ja peltoja ja junaratoja ja jokia ja tämmöisiä. Siinä laitetaan silleen, että siitä tulee mahdollisimman iso siitä alueesta.
Tuomas: Onko siinä varsinaista tavoitetta? Loppuuko se peli joskus vai?
Mari: Se vaihtelee. Mä tykkään pelata semmoista, missä on X määrä niitä laattoja, mitä asetellaan, että siitä ei tule ylettömän pitkää. Tai sitten voi ottaa toisenlaisen pelimoodin, missä niitä vaan nakellaan.
Tuomas: Aivan.
Mari: Oli siinäkin kyllä joku raja, mutta mä nyt just tähän hätään muista, että mikä.
Tuomas: Aivan.
Mari: Näihin vielä samantyylisiin semmoinen kuin Unpacking, jossa kyllä siis on sinänsä juontakin. Se pelin idea on semmoinen, että siinä siis puretaan muuttolaatikoita. Siinä näkee, kun ne on aina saman tyypin tavarat, että miten se sen... Ensin on nuoruus. Sitten se lähtee opiskelemaan, sitten töihin. Että miten se sen elämä menee. Siinä periaatteessa on juonta, mutta se on myös vain tavaroiden asettelupeli.
Tuomas: Niin. Eli siinä kerrotaan juonta ikään kuin tavaroiden kautta.
Mari: Joo, ilman dialogia ja hahmoja.
Tuomas: Oho, aika kunnianhimoista.
Mari: Se on aika siisti. Mä en ole sitä loppuun asti pelannut, etten voi spoilata loppua. Heh, heh. Onneksi. Mutta se oli tosi rentouttava ja kiva kanssa ja lyhyt peli. Sitten semmoinen, mitä en ole kanskaan pelannut, mutta tiedän, että rapsuttelee joidenkin henkilöiden oikeaa kohtaa aivoissa, nimittäin A Little to the Left, jossa asetellaan tavaroita tarkasti paikalleen. Tiedätkö, kun jotkut tykkää, että ne on just niissä...
Tuomas: Niin, tulee semmoinen tyydyttävä tunne, kun asiat loksahtaa paikalleen.
Mari: Kyllä. Siinä vissiin on joku kissa, joka vähän koittaa häiritä tätä hommaa.
Tuomas: Okei. Näitä kissapelejä onkin itse asiassa aika paljon.
Mari: Kyllä. Kissat melkein kuuluu cozyyn ilmeisesti.
Tuomas: Ne on kyllä cozyimpia eläimiä. Koirat on semmoisia häseltäjiä. Kissat voi olla paikallaan näyttäen melkein nestemäisiltä.
Mari: Mm. Nyt joku varmaan ”kyllä kissatkin...” No kyllä ne koiratkin, mutta you know. Vedettiin vähän mutkia suoraksi. Tulevia pelejä kenties tähän väliin. Pakko mainita pari.
Tuomas: Okei. Ehkä nimenomaan pari.
Mari: Joo, nimenomaan pari. Tämän 2025 vuoden heinäkuussa pitäisi tulla kirjafaneille periaatteessa tämmöinen kuin Tales of the Shire, jossa pääset elämään hobbittiunelmaasi.
Tuomas: Mäkin pääsen, kun mä oon niin lyhyt, mutta tässä ilmeisesti...
Mari: Joka päivä, mutta nyt virtuaalisesti heinäkuussa.
Tuomas: Tämä on siis elämä simulaattori. Elät Konnussa ja varmaan hoidat puutarhaa tietenkin.
Mari: Joo. Mä veikkaan, että menee just samaa kastiin näiden Animal Crossingin, Disney Dreamlight Valleyn ja muiden kanssa.
Tuomas: Juu, mutta tässä on kuitenkin hieno kirjallisuusaspekti, kun pääsee Keskimaaahan.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Kukapa ei olisi haaveillut. Yleensä kylläkin mä haaveilen siitä, että pääsisi osallistumaan sankarillisesti niihin suuriin taisteluihin, mutta sitten samaan aikaan toisaalla.
Mari: Kyllä. Se toinen tuleva peli tuli jo mainittuakin, se Story of Seasons.
Tuomas: Niin tosiaan joo. Mä hyppäsin jo ajatuksissani eteenpäin, eli justiin tulee tämä Story of Seasons: Grand Bazaar. Muistaakseni nimeltään.
Mari: Joo. Hei mutta, ennen kuin me mennään niihin omiin suosikkeihin...
Tuomas: Niin.
Mari: ...mä nyt ehkä tähän väliin kuitenkin totean vielä sen, että oli jossain yliopiston tutkimuksessa todettu, että sillä ei ole mitään väliä, että meditoitko 20 minuuttia vai pelaatko rentouttavaa peliä. Se vaikutus on aivoille sama tai jotain. Mä en tiedä, onko se uutinen vain niille, jotka ei pelaa, mutta että pelitkin on rentouttavia ja tekee hyvää aivoilla.
Tuomas: Juu. Musta tuntuu, että mä pääsen lähimmäksi semmoista meditatiivista tilaa... En ole kauhean kokenut meditoija kyllä. Joskus meditoin satunnaisesti. Mutta mä pääsen tämmöiseen flow-tilaan kaikista parhaiten pelaamalla rytmipelejä ja erityisesti Beat Saberia, jota en kuitenkaan koskaan vois luetella cozy peliksi, koska se on todella vauhdikas ja fyysinen ja ihan konkreettisesti sykkeet nousee sitä pelatessa. Tämä on siis virtuaalitodellisuudessa pelattava rytmipeli, missä hakataan kahdella valomiekalla kohti tulevia laatikoita. Jos sitä pelaa just sopivalla vaikeustasolla sillä lailla, että se on haastavaa, mutta ei mahdottoman vaikeaa, ja sitten siinä sattuu olemaan hyvä musiikkitaustalla, niin siinä kyllä oikeasti aika unohtuu ja kaikki muu semmoinen. Sitä keskittyy vaan siihen tekemiseen tai ei edes keskity, vaan sitä vaan on ja yhtäkkiä tajuaa, että mulla en ole tehnyt virhettä pitkään aikaa. Sitten sä tajuat sen, ja sitten kaikki menee pieleen. Siinä tulee semmoinen meditointivaikutus itsellä ehkä.
Mari: Kyllä. Ehkä meditoinnin lisäksi, koska cozyt pelit on tosi söpön näköisiä, niihin vähän niin kuin huomaamatta voidaan laittaa vaikeitakin teemoja. Mä vielä yhden pelin mainitsen tässä nimittäin Spiritfarer, hienosti lausuttuna. Se ei varsinaisestiole cozy. No on se. Se on semmoinen helppo, kiva hallinnointi söpöpeli, jossa käsitellään kuolemaa. Sä olet siinä niitten sielujen lautturina. Tämä oli kanssa jossain tutkimuksessa joku... Apua, tämmöinen sairaanhoitaja, joka on siinä... Onko se saattohoidossa?
Tuomas: Saattohoidossa, joo.
Mari: Semmoista työtä tekee. Hän oli tosi väsynyt siihen työhön. Sitten hän pelasi tätä Spiritfareria. Kun siinä käsitellään sitä asiaa, niin se auttoi häntä taas jaksamaan siinä työssä.
Tuomas: Juu.
Mari: Että juu.
Tuomas: Se on kyllä hyvin kaunis se Spiritfarer. Mä oon ainoastaan nähnyt varmaan itse asiassa sun pelaamista siitä hieman ja niin edespäin. Se on ilo katsella. Jos katsoisi vaan muutaman kuvan ja miettii, niin sitä ei välttämättä tajuaisi, että siinä käsitellään tämmöisiä vakavia aiheita.
Mari: Niinpä.
Tuomas: Jotenkin helposti ajatellaan, että jotta peli voisi olla vakava, sen täytyy myös näyttää jotenkin realistiselta.
Mari: Mm.
Tuomas: Mutta sehän ei tietysti näin, niin kuin peliharrastajat varmasti tietää, jotka enemmän pelaa.
Mari: Joo.
Tuomas: Kun mä aikaisemmin mainitsin tuon Beat Saberin, niin muistin, että kyllähän virtuaalitodellisuus tarjoaisi mahtavia todellisuuspakoelämyksiä nimenomaan. Yksi, mitä mä olen katsonut tuolla Meta Questilla myydyimmistä peleistä on PowerWash Simulator.
Mari: Se on varmaan monelle nautinto katsoa.
Tuomas: Niinpä. Sehän on saatavilla ihan pleikkarillekin. Taitaa olla meillä kirjaston valikoimissa myös. Mutta virtuaalitodellisuudessa erityisesti pääsee omin kätösin ampumaan painepesurilla, putsaamaan paikkoja, siis seiniä ja kaikkia tämmöisiä likaantuneita patsaita ja milloin mitäkin. Siinä vaan suihkutellaan menemään ja katsotaan, miten paikat putsaantuu pikkuhiljaa. Siinä näkee todella kättensä jäljen ja tällä lailla.
Mari: Kyllä. Se on varmaan just semmoista rentouttavaa aivojen nollaamista ja just semmoista kivaa katsottavaa.
Tuomas: Jep, mutta mikään voima universumissa ei saisi mua silti maksamaan siitä. Mä haluaisin kyllä testata, mutta jotenkin mä olen liian ennakkoluuloinen siihen, että käyttäisin aikaa johonkin PowerWash Simulatoriin, kun mulla on 20 peliä tuolla odottamassa muutenkin.
Mari: No mutta hei, hyvä uutinen, sä voit lainata sen kirjastosta. Meilläkin on se pleikkarille.
Tuomas: On joo. Niin ja sitten virtuaalilaseilla vielä tämä Walkabout Mini Golf.
Mari: Joo, Golf mullakin oli mielessä. Joo, kerro.
Tuomas: Joo. Golfihan on unettava laji katsoa, mutta mahdottoman kiva pelata. Mä en ole kyllä oikeassa elämässä pelannut golfia, mutta virtuaalisena kyllä sitäkin enemmän. Aina Mario Golfista asti GameCubelta olen niitä pelannut, ja se on kyllä semmoista kivaa tekemistä kanssa. Jos siinä ei kuuntele mitään äänikirjaa tai muuta tämmöistä, siinä voi olla ihan omissa ajatuksissaan. Toisaalta ne myös soveltuu tämmöiseksi tekemiseksi taustalla, jos vaikka kuuntelee jotain äänikirjaa, podcastia.
Mari: Mm ja toisaalta siinä on myös semmoinen cozy game -piirre, että siinä on sitä yhteisöllisyyttä, kun sä voit pelata sitä kaverinkin kanssa.
Tuomas: Joo, todellakin. Erityisesti se Walkabout Mini Golf, koska se on virtuaalitodellisuudessa pelattava, niin siinä kun laitat lasit silmille, yhtäkkiä oletkin jossain keskellä merirosvosaarta tai avaruusasemaa tai mitä kaikkea. Siihen on tullut ladattavana lisäsisältönä esimerkiksi Jules Verne -paketti. Pelataan minigolfia matkalla maan keskipisteeseen tai kapteeni Nemon siinä sukellusveneessä. Se on oikeasti tosi hienoa, vaikka se on yksinkertaisen näköinen peli, koska siinä on se paikalla olon tuntu. Se tekee myös minigolfin pelaamisesta helpompaa, koska siinä on luonnollinen syvyysvaikutelma. Voi itse liikkua siellä alueella, vaikka pistää pään ihan nurtsiin kiinni ja oikein mittailla, että miten mä saan putattua tämän.
Mari: Kuulostaa hyvältä.
Tuomas: Joo. Golfissa on kyllä tämmöisiä, vaikka se onkin tavallaan suorittamista myös. Siinä tietenkin mittaillaan suoritusta. On par-pisteet ja muut tämmöiset. Siinä on kyllä cozy pelien elementtejä. Se on pikkutarkkuutta vaativaa ja keskittymistä vaativaa ja yleensä myös sanoisin, että rentouttavaa. Me ollaan veljen kanssa pelattu tuota Walkaboutia silleen, että hän pääkaupunkiseudulta omilla virtuaalilaseilla pelaa, minä pelaan täällä Porissa ja sitten katsotaan, kumpi on parempi golfaamaan. Yleensä veli [naurua].
Mari: Mutta hauskaa on ja rentouttaa.
Tuomas: Joo, paitsi puttaaminen.
Mari: Okei.
Tuomas: Eka putti kun menee ohi, äh no voi. Sitten kun toinen menee, hmph. Ja sitten kun kolmas menee [raivoisaa ääntelyä, naurua]. Kaikki, jotka on ikinä golfannut virtuaalisesti tai oikeasti, tietää. Ei se aina mene kohtuudella.
Mari: Ei. Ei se aina mene. Mutta hei, rentouttavat pelit. Aloitimme ilmeisesti ykkösestä, koska minä jo sanoin omani. Mikä sun ykkönen on?
Tuomas: Aijaa, me mennään näin päin.
Mari: Vai mennäänkö me kolmosesta?
Tuomas: Ei mulla ole kyllä missään järjestyksessä.
Mari: Noni.
Tuomas: Okei, aloitetaan ykkösestä sitten. Mulla se on peli, joka ei ole cozy peli.
Mari: Joo, mutta rentouttava.
Tuomas: Mutta rentouttava. Se on Sea of Thieves.
Mari: Aa, no varmasti joo.
Tuomas: Mikä on vähän ristiriitainen valinta. Jos joku ei tiedä, niin Sea of Thieves on merirosvopeli. Siinä luodaan oma hahmo ja sitten lähdetään vesille joko yksin tai mielellään vähintään yhden kaverin kanssa. Enintään voi tehdä neljän hengen miehistön, missä lähdetään merirosvolaivan kanssa merille keräämään aarteita ja tutkimaan luurankosaaria ja milloin mitäkin. Siinä pelissä on myös tarinasisältöä, mikä on myös ihan kivaa. Silloin kun se julkaistiin, siinä oli pakko mennä merellä muiden pelaajien kanssa. Siellä saattoi törmätä toisiin pelaajiin, jotka tuli sitten mahdollisesti upottamaan sun laivan ja muuta ikävää. Se ei ole kovin cozya. Mutta nykyään siinä pelissä on mahdollisuus pelata sillä lailla, että voi mennä vaan sen oman miehistön kanssa ja valita omat päämääränsä ja sitten käydä vähän keräämässä aarteita ja tulla takaisin. Ja se on ihan mahdottoman rentoa. Sea of Thieves on tosi kaunis peli. Se on aivan upea. Joskus silloin alkuaikoina, kun siinä ei ollut niin paljon sisältöä vielä, me naurettiinkin, että tämä on vaan maailman komein chat room, koska me pelattiin sitä kavereiden kanssa nimenomaan silleen, että lähdettiin laivalla ja... Siinä on aika paljon luppoaikaan, kun lähdetään seilaamaan. Vaikka tuulet olisi myötäisetkin, siinä kuitenkin saattaa mennä aika kauan, että vaan mennään siellä merillä ja ehkä paistetaan jotain ruokaa siellä tai...
Mari: Musisoitte menemään ja...
Tuomas: Musisoidaan menemään. Siinä nimenomaan voi vaan ottaa soittimet esiin ja vähän soitella merirosvolauluja siinä odotellessa. Siinä on tämmöistä tekemistä. Ja tietenkin siinä on aina semmoista managerointia justiin, että onko meillä kanuunankuulia, onko tykit ladattu varalta ja just kun lähestytään, siinä kaikki pitää tehdä silleen manuaalisesti justiin, että kai joku on repimässä purjeita ylös ja pudottakaa ankkuri nyt ja kaikkea muuta. Se on semmoista sekoiluakin, mutta etenkin kun sitä on pelannut paljon kavereiden kanssa, niin se on nimenomaan semmoinen hengailupaikka, Sea of Thieves.
Mari: Joo.
Tuomas: Etenkin siinä kun katsoo jotain kaunista auringonlaskua siellä, mä oon joka kerta kun pelataan sitä, että on tämä kyllä siisti peli.
Mari: Se on kyllä tosi hyvännäköinen peli.
Tuomas: On.
Mari: Käykääpäs katsomassa joku traileri tai joku pelipätkä. Se on jotenkin tosi rentouttavaa katsottavaakin, kun se on niin hyvännäköinen.
Tuomas: Kyllä. Siinä on kyllä sitten ne puolet, jotka... Tästä voisi helposti joku näsäviisas keksiä kaikki jutut, mitkä siinä ei ole rentoja. Siinä saattaa joutua Krakenin ruuaksi tai justiin se perustunne, jos sitä pelaa silleen, että siellä on muita pelaajia, että sieltä tulee jotkut heliumäänellä huutavat 13-vuotiaat upottamaan teidän laivan. Ja sitten miettii vaan, että miksi mä pelaan tätä, mutta siinäkin on vaihtelua.
Mari: Mutta jos on hyvällä porukalla merillä, niin kyllä siinä on sitä jotain.
Tuomas: Kyllä. Siinä on nimenomaan se sosiaalinen aspekti. Jos sitä pelaa yksin, no on se varmaan rentouttavaa, mutta se on mulle ehdottomasti sosiaalinen peli.
Mari: Joo.
Tuomas: Joo. Mitäs sä heittäisit seuraavana?
Mari: Mä vähän huijasin. Mulla on pelisarja. Tämäkään ei ole cozy, mutta mulle ilman muuta rentouttava, nimittäin Pokémon. Mä oon pelannut tätä satoja, satoja ja taas satoja tunteja. Siinä toistuu se sama juoni, että sä olet se nuori, joka aloittaa sen Pokémon-matkansa ja kerää niitä Pokémoneja ja voittaa salipäälliköitä ja pääsee Pokémon-mestariksi. Ja sitten on joku pahisjoukko, jota vastaan pitää tapella. Tavallaan siinä ei tule mitään uutta. Mä tiedän, mitä on tulossa suurin piirtein, kun mä aloitan, oli se sitten uusi tai vanha Pokémon-peli. Siihen ei tarvi hirveästi käyttää sitä aivokapasiteettia. Siinäkin pystyy aloittaan ja tietää, mistä on kyse ja nauttimaan matkasta.
Tuomas: Se on myös semmoinen asia, mistä ihmiset valittaa, niin kuin minäkin olen valittanut, että miksi pääsarjan Pokémon-peleissä pitää olla sama resepti aina, että voisiko tämän tehdä nyt ilman just jotain pahistiimiä. ”Me olemme nyt Spagettiryhmä ja tällä kertaa me halutaan valloittaa maailma, koska...” ja jostain onnenpyörästä vaan joku. Se on perinteinen kuin mikäkin, mutta se nimenomaan tekee sulle siitä semmoisen cozyn.
Mari: Nautinnollisen, kyllä.
Tuomas: Joo. Tiedät, mitä saat. Tiedät, että okei tämä on tulityypin sali, johon nyt menen ja...
Mari: Joo. Se on vähän niin kuin aloittaa Ensisilmäyksellä-sarjan uudestaan ja uudestaan, että ah, mun aivot saa nyt levätä, kun mä tiedän, mitä on tulossa. Pokémon-peleissä on jotain sitä samaa.
Tuomas: On. Joo, Pokémon on kyllä niin nerokas konsepti, kun miettii sitä, että siinä on niin monia asioita. Siinä on justiin tämä keräilyaspekti, ja sitten joku voi nauttia siitä strategiapuolesta tai kilpapelaamisesta toisia pelaajia vastaan, milloin saa sitä haastetta.
Mari: Kyllä ja melkein joka peliin kuuluu tietysti tämä, että kun mä näen ne lopputekstit, sitten alkaa se shiny hunting. Eli mä etsin sitä yhtä eriväristä Bulbasauria tunteja, tunteja ja taas tunteja. Sitten kun mä saan sen, mä oon tosi tyytyväinen ja sitten mä menen seuraavan Pokémonin tykö. Ja taas tunteja, tunteja, tunteja myöhemmin mä saan sen jonkun erivärisen Pokémonin ja se on vaan rentoa.
Tuomas: Mä en tietenkään voi tuomita sinua.
Mari: Mutta vähän tuomitset [naurua].
Tuomas: Mä en ymmärrä, miten ihmiset jaksaa Pokémonissa shiny huntata. Se todennäköisyys sille, että törmää tämmöiseen shinyyn, erilaiseen Pokémoniin, on mitättömän pieni. Sitä voi nostaa justiin erinäisillä tempuilla, mutta se on oikeasti prosentin murto-osaa aina kun kohtaat...
Mari: Ja siinä menee siis kauan. Näitten shiny huntien takia mulla joissain peleissä varmaan lähentelee taas yhdessä Pokémon-pelissä jotain 300 tuntia ehkä. Siinä kestää.
Tuomas: Joo. Ei kun nimenomaan jos ajattelisi vaan, että se olisi jotain, mitä siinä pelissä pitäisi tehdä, tuo olisi aivan hirveään. Mutta saat siitä nautintoa ja iloa, että se on sitten mielekästä, kun lopulta...
Mari: Niin. Tämä ei ole keneltäkään pois, kun mä oon tosi iloinen, kun mä saan sen erivärisen Pokémonin.
Tuomas: Niin nimenomaan. Tuo on vaan just semmoinen pelaamisen aspekti, mikä minun mielestä on tosi hardcorea ja mihin mä en ikinä ryhtyisi [naurua]. Sitten sä vaan silleen, no mä en ole niin kova pelaaja, no on mulla nyt jotain tuhat tuntia pistetty tuohon, että sain jonkun erivärisen Snorlaxin [naurua].
Mari: Se on tärkeää.
Tuomas: On, on. Ja sulla on upeat Pokémon-kokoelmat kyllä. Sä saavutat niissä juttuja, mitkä mulla jää unelman tasolle. Tämä meni taas sivuraiteille tai siis aloin taas puhumaan itsestäni.
Mari: Perus.
Tuomas: Joo, mutta tämmöisissä peleissä mä aina toivoisin, että siinä olisi joku päämäärä silti tai että jotenkin näkisi sen etenemisensä hyvin konkreettisesti. Jos peli menee vaan semmoiseksi, että no tässä nyt ei tarvi tehdä mitään ja se juttu on vaan se, että pelaat tätä joka ikinen päivä ja saat jotain tai et, mulla helposti loppuu vaan löpö, vaikka se olisi hyväkin peli.
Mari: Joo.
Tuomas: Justiin tuommoiset tarinavetoiset cozy pelit olisi mulle kauhean mukavia kuitenkin. Siinä kuitenkin tuntuu, että jos mä nyt tänään kulutan tähän vaikka, sanotaan, yksikin tunti töiden jälkeen pelaten tämmöistä cozya peliä, se olisi ihanaa, että sen tunnin sitten näkee.
Mari: Esimerkiksi just tämä Animal Crossing, mä aina keksin itselle jotain.
Tuomas: Juu.
Mari: Tavallaan jonkun tavoitteen ja sitten saavutan sen ja oon silleen jee, no niin seuraava. Mä teen tuon, ja sitten siinä menee se montako päivää tai viikkoa tai vuotta. Joo.
Tuomas: Joo ja mulla on sitten vaan sitten, että miksi mä kerään näitä mangoja tai jotain appelsiinejä täällä. No joo, mä voisin pelata nyt jotain Gears of Waria.
Mari: Ymmärrettävää. Mikäs sun kakkonen on?
Tuomas: Mulla ei ole nämä missään järjestyksessä. Ootapa, mistä me ollaan puhuttu. Tuosta ollaan puhuttu, tuosta ollaan. No Animal Crossing olisi varmaan toinen, mutta keksitään sen sijalle sitten Katamari Damacy.
Mari: Okei, mielenkiintoista.
Tuomas: Joo. Katamari Damacy on äärettömän värikäs japanilainen peli, jossa pyöritellään tahmaista palloa maailman halki. Siihen tarttuu sitten kaikki sitä pienemmät esineet kiinni. Saattaa aluksi olla vaikka jalkapallon kokoinen pikku pallurainen, ja sitten kun sen pyörittää joidenkin lehtien päältä, ne lehdet tarttuu siihen ja sitten tarttuu jotkut kynät ja kumit. Siinä siis mennään tämmöisten erittäin krääsän täytteisten kenttien läpi. Aluksi esimerkiksi pöydät ja tuolit on esteitä siinä, mutta sitten kun pallo vähän kasvaa, kun siihen tulee pienempää roskaa, sitten yhtäkkiä huomaa, että nyt tämä on niin iso, että tällä voi ajaa noiden tuolien ja pöytien päältä. Ja sitten mukaan lähtee autot ja lopulta kaikki talot ja muut vastaavat. Se on tavattoman tyydyttävää vaan se Katamarin ohjaaminen. Siinä just se edistys. Siinä on semmoisia muutaman minuutin pituisia ne tehtävät yleensä ja tavoitteena on vaikka, että sun pitää kasvattaa tästä pallosta kaksi metriä halkaisijaltaan. Sitten on vaan, että hyvänen aika, miten mä ehdin tässä ajassa tehdä sen. Aina se onnistuu kuitenkin melkein lopulta, kun vaan pyörittelee menemään. Se on jotenkin tyydyttävää sitten nähdä, että tuommoinen juttu, mitä äsken piti varoa, tulee mukaan. Sitten se vauhti tietenkin on silleen eksponentiaalinen, että mitä isompi se pallo on, sitä nopeammin se kasvaa. En mä tiedä, se vaan kutkuttelee jotain osaa mun aivoista.
Mari: Joo.
Tuomas: Oon pelannut tosin vaan kahta Katamari-peliä, mutta toisen niistäkin mä oon pelannut pari kertaa.
Mari: Montako niitä sitten on? Mä luulin, että niitä on vaan kaksi.
Tuomas: Niitä on enemmän.
Mari: Okei.
Tuomas: Kahdesta ensimmäisestä on nyt tullut tuommoiset HD-versiot esimerkiksi Switchille.
Mari: Joo.
Tuomas: Niitä mä olen pelannut. Niitä on minun mielestä vielä lisää olemassa. Ne on todella happosia. Niissä on kauhean pirteät musiikit. Jos pelaisi ilman ääniä, se ei olisi yhtä hyvä se peli, mutta sitten kun siinä on semmoista upeaa rallattelupoppia, ni...
Mari: Aa, että se ei ole kuitenkaan semmoinen äänikirjan kuuntelu -peli.
Tuomas: Ei varsinaisesti minun mielestä.
Mari: Joo.
Tuomas: Mutta joo, mä olen tykännyt niistä Katamari Damacyista kyllä ja mä laskisin ne cozy peleiksi, vaikka niissä on justiin tuo aikaraja. Varmaan jotkut niissä jotain ennätyspisteitä sun muuta, mutta mun mielestä se on vaan nimenomaan semmoista hypnoottista.
Mari: Hypnoottista pyörittelyä.
Tuomas: Kyllä.
Mari: No niin. Nyt mä heitän sitten aivan curve ballin. Kun sä puhuit tästä Beat Saberista...
Tuomas: Juu.
Mari: ...että sä et voi laskea sitä rennoksi peliksi, kun siinä tulee niin nopeasti ne jutut kohti.
Tuomas: Joo.
Mari: Niin mun kolmas rentouttava peli on Hades.
Tuomas: Hades?
Mari: Hades. Koska...
Tuomas: Yks... Joo.
Mari: Ja kyllä mä olen menettänyt tässä hermoni monta kertaa, mutta kun se on niin nopea, mä en pysty ajatella siinä samalla mitään muuta, että pitäisi käydä kaupassa ja pitäisi siivota. Ei. Ne on kaikki jossain pois päästä sillä aikaa, kun mä pelaan sitä peliä. Se on sen takia mulle rentouttava kuitenkin.
Tuomas: Niin.
Mari: Vaikka siinä tapahtuu paljon nopeasti, mutta silti siinä on se aspekti, että mun aivot saa jonkunlaisen tauon kaikesta muusta. Se on siksi hyvä.
Tuomas: Nii just, täydellinen keskittyminen siihen itse tekemiseen vaan.
Mari: Kyllä. Ja kerrataan, vaikka mä luulen, että on vain yksi jakso, missä mä en ole maininnut Hadesta [naurua]. Se on tosi hyvä peli. Sehän on tosiaan Supergiant Gamesin kehittämä vuonna 2020 ilmestynyt roguelike toimintaroolipeli. Eli siinä mennään satunnaisgeneroituja luolastoja pitkin ja tapellaan reaaliaikaisia tappeluja. Hahmo kehittyy pelin edetessä ja kuollessa palataan takaisin alkuun. Ja sitten tässä on ikään kuin neljä maailmaa: Tartarus, Asphodel, Elysium ja Styxin temppeli. Ja jokaisessa on oma pomotappelunsa kanssa. Jokaisen runin alussa saa päättää, millä aseella lähtee läpijuoksua kokeilemaan. Siinä matkan aikana sitten yhden huoneen läpäistyään saa päättää, mitä haluaa palkinnoksi. Kykyjä vai rahaa, esimerkiksi. Joten siinä pelissä siis on vaihtelua tosi paljon. Sitten se toisaalta vaatii sitä pohdiskelua, että mitä milloinkin haluaa valita.
Tuomas: Siinä Hadeksessa on kyllä justiin kanssa se, se on jotenkin sen takia superkoukuttava, vaikka mulla siinä häiritsi justiin se, että siinä ei näe sitä edistymistään, koska monesti se päättyy vaan karseaan tappioon jossakin.
Mari: Kyllä. Turhauttavaa aloittaa taas alusta.
Tuomas: No vähän, mutta se vähentää sitä sillä, että siinä aina tulee lisää juonta. Se peli tiedostaa, että jaa kuolit sitten Megaraan taas, höhöö, tai johonkin ja siinä jokainen run on kuitenkin erilainen. Siinä tulee vähän semmoinen uhkapelaajan tunne, että no ehkä tällä kertaa tulee hyvä run.
Mari: Kyllä. Ja sitten se, että tässä on aivan super hyvät Darren Korbin musiikit. Hän on siis tehnyt myös siihen tulevaan Hades kakkoseen musiikit. Ne on aivan kultaa. Mä kuuntelen niitä joskus koiran kanssa lenkilläkin, koska ne on vaan hyvät. Se on ehkä just semmoinen kanssa, mikä tekee hyvää päälle, kun saa kuunnella niin hyvää musiikkia ja katsoa sitä visuaalista upeutta, kun se peli näyttää niin hyvältä.
Tuomas: Mm, todellakin. Mulla on tässä tämmöinen lappu, mihin mä olin merkannut Short Hiken, mutta me puhuttiin siitä jo.
Mari: Joo.
Tuomas: Short Hike olisi oikeasti, niin kuin mä aikaisemminkin sanoin, siihen nähden, että se on parin tunnin mittainen indie-elämys, se on kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen. Ja koska Animal Crossingistakaan ei saanut enää puhua [naurua]...
Mari: Hei, se on tosi hyvä. Kyllä siitä voi puhua aina.
Tuomas: ...niin mä heitän sarjatulella muutaman, mitä mä olin kirjoittanut ylös tänne.
Mari: Joo.
Tuomas: Ensinnäkin Xbox jää monesti näissä keskusteluissa vähän vähemmälle, koska sillä on maine semmoisena amerikkalaisten barbeque-konsolina, millä pelataan räiskintäpelejä ja autopelejä. Mutta sille on myös olemassa peli Viva Piñata. Tämä tuli alun perin Xbox 360:lle.
Mari: Mä muistan tästä vaan sen animaation.
Tuomas: Sä muistat sen animaatiosarjan?
Mari: Olen katsonut, juu.
Tuomas: Joo. Ensin oli peli. Sitten tehtiin animaatiosarja. Mä en ole katsonut sitä ikinä. Siinä tehdään siis tämmöinen puutarha ja houkutellaan paikalle erilaisia piñata-olentoja, mitkä siellä mahdollisesti peuhasi keskenään ja jotain. Tavallaan nimenomaan tämmöistä elämäsimulaatiota ja rakentelumanagerointisimulaatiota. Se aika hyvä. Erityisesti jatko-osa Trouble in Paradise tai joku tämmöinen.
Mari: Okei.
Tuomas: Nämä on pelattavissa Rare Replay -kokoelmassa. Esimerkiksi jos on Game Pass Ultimate, pystyy nykyajan Xboxeillakin pelaamaan näitä. Sitten Niintendollahan oli tämä klassikko Nintendogs. Oliko sulla ikinä?
Mari: Oi ihanaa. Kato, kun minulla ei ikinä ollut konsolia silloin nuorena, mutta olisi ollut Nintendogs, jos olisi ollut konsoli.
Tuomas: Nii. Joo, Nintendogs tosiaan 2005 taisi tulla Nintendo DS:lle. Sitä mainostettiin just tämmöisenä virtuaalilemmikkien uutena tulemisena. Jos oli Tamagotchit ysärillä, Nintendogs oli siitä pari kolme sukupolvea eteenpäin, että nyt on siihen aikaan hienoa 3D-grafiikkaa ja voit kosketuskynällä rapsuttaa koiraa ja syöttää sille nameja ja ulkoiluttaa sitä.
Mari: Ihanaa.
Tuomas: Nintendo DS:ssä oli mikrofoni myöskin, joten sille koiralle pysty opettamaan temppuja. Tai esimerkiksi kun se kuuli oman nimensä, se tuli kohti. Normaalit koirat tekee tätä toisin kuin sinun [nauraa].
Mari: Hei! [nauraa] Vähän sama kuin siinä, että kaikki ei pääse esimerkiksi hoitamaan puutarhaa, niin kaikki ei voi hoitaa oikeata koiraa, jos on vaikka allergiaa. Niin onpa ihana, että on tämmöisiä pelejä.
Tuomas: Joo. Nintendo tyyliin teki ihan niin kuin Pokémonista, että on ne pari vaihtoehtoversiota. Tästä oli labradoriversio ja sitten oli dalmatialaisversio ja mäyräkoira...
Mari: Chihuahua.
Tuomas: Joo. Siinä ne oikeastaan tai ollakin. Sitten vielä Nintendo 3DS:lle tuli julkkarissa vielä joku, Nintendogs + Cats.
Mari: Onpa jännä. Miksi niillä ei ollut esimerkiksi shibaa siinä.
Tuomas: Mä en tiedä. Jokaisessa niissä versiossa oli kyllä kuusi rotua.
Mari: Aa, okei.
Tuomas: Sitä myytiin vaan sillä maskottikoiralla.
Mari: Nii justiin-
Tuomas: Sain semmoisen sinisen DS:n, jonka mukana oli tämä Labrador & Friends. Se oli aika iso juttu, koska siihen aikaan tämä japanilainen pelilehti Famitsū antoi... Siellä oli neljä arvostelijaa, jotka kaikki antoi arvosanan yhdestä kymmeneen. Ja Nintendogs oli varmaan pitkästä aikaa ensimmäinen peli, joka sai täydet 40 pistettä Famitsūlta.
Mari: Oho.
Tuomas: Sitten mä odotin just, että oho, nyt mun pitää DS, tämä on varmaan tosi kiva. Sitten mä pelasin sitä jotain kaksi iltaa ja olin silleen, että okei, mä tarviin jonkun oikean pelin [naurua].
Mari: Silloin et vielä ymmärtänyt rentojen pelien viehätystä.
Tuomas: No en. Nintendogs oli ihan siisti, mutta siinä justiin oli se päämäärättömyys, minkä takia kun joulun pyhiä oli muutamat mennyt, mentiin sitten ostamaan kaupasta joku Super Mario 64 DS-versio. Siitä puheen ollen muuten nyt, kun mulla loppui tästä listalta myös nämä jutut, niin mulle myös rentouttavan pelin asiaa ajaa hieman myös retrotasoloikat erityisesti.
Mari: Mm.
Tuomas: Ne on ne, mitä on lapsesta asti pelannut. Sitten erityisesti jos on joku peli, niin kuin sä puhuit tästä tv-sarja How I Met Your Motherista.
Mari: Juu.
Tuomas: Sä olet katsonut sen jotain kahdeksan kertaa, esimerkiksi.
Mari: Itse asiassa varmaan totta.
Tuomas: Okei [naurua]. Taas täällä hillitään tuomitsemiskatseita. Ei, se on loistava sarja. Mutta justiin, että kun mä olen itse pelannut jotain vaikka Playstation ykkösen Spyro-pelejä tai justiin vanhoja Mario-pelejä läpi niin paljon, että ne menee läpi milloin tahansa semmoisen huvittaa aloittaa. Ne on yksinkertaisia pelejä yksinkertaisilta ajoilta. Ne on kivoja, ja niissä pystyy samalla myös kuuntelemaan just vaikka tällein kirjastolaisena äänikirjaa taustalla tai muuta sellaista. Mä myös lapsena pelasin emulaattorilla aina jotain vanhoja Sonic-pelejä. Aloitin jonkun Sonic kakkosen ja saatoin pistää jotain musiikkia taustalle tyyliin ja sitten vaan kulutin tunnin pelaten Sonicia. Tietenkin pikatallennusten kanssa. En ollut niin hyvä pelaamaan, että olisi mennyt ilman. Se oli semmoista rentoa ajanvietettä. Mulle ne menee. Joku toinen saattaisi taas kokea, että ne on ärsyttäviä ja vaikeita.
Mari: Kyllä. That’s me. Spyro oli vaikee [nauraa]. Ehkä näillä esimerkeillä käy hyvin ilmi se, että se on tosi paljon kiinni ihmisestäkin, että mikä peli rentouttava. Mä kyllä ihan 150 prossaa uskon, että jotkut rentoutuu niillä first person räiskintäpeleillä justiin. Ne menee sinne onlineen pelaamaan sitä, apua, CODia.
Tuomas: Juu.
Mari: Sitten ne rentoutuu sillä. Se on tosi semmoista aivot narikkaan hommaa, mikä vaatisi multa aivan törkeästi kaikkea esimerkiksi hikoilua.
Tuomas: Juu. Se on mulle kanssa vähän käsittämätöntä. Jotenkin mä koen sen kilpailutilanteen niin stressaavana erityisesti noissa räiskinnöissä, erityisesti jos ne on tiimipohjaisia vielä, että pitäisi tiiminkin puolesta osata jotain. Se ei olisi mulle yhtään rentoa. On jotain poikkeuksia. Halo on yleensä semmoinen, että niistä mä tykkään, mutta en voisi kuvitellakaan, että ah pitkä työpäivä takana, voi vitsi mitähän nyt tekisin rentoutuakseni. Pistäisin sieltä jonkun Call of Dutyn justiin ja koittaisin jotain seinäjuoksua ja samalla tähtäillä ja samalla kommunikoida joidenkin randomien kanssa siellä. Ei hyvänen aika.
Mari: Juu. Niin kuin käy ilmi, mun top kolme oli tämmöisiä yksinpelejä. Minä tykkään siitä, kun saan hiljaa itsekseni tehdä jotain aivoja nollaavaa.
Tuomas: Meillä on vähän samanlainen pelimaku kenties näiden suhteen myös. Vaikka kyllä me tuotiin toivottavasti tätä moninpelin aspektiakin tässä, mutta erityisesti on helppoa rentoutua yksin omissa oloissaan.
Mari: Mm. Paitsi että heti kumoan nyt tämän, koska mullahan oli ykkösen Animal Crossing. Mä oon kyllä todella paljon pelannut sitä myös muitten kanssa, koska siinä oli se mahdollisuus, että pystyi käydä toisten saarilla, niin kyllä olen pelannut serkkuni kanssa ja kavereitten kanssa muutenkin. Oli se yhteisöllisyys siinä kuitenkin.
Tuomas: On se, on se.
Mari: Joo.
Tuomas: Hyvin tuotu.
Mari: Joo. Loppuun vielä mainittakoon cozy games, se on varmaan ilmiö muutenkin. Mä veikkaan, että siihen on tullut kuitenkin, voiko sanoa markkinarako. Kaikki se söpöys on levinnyt myös pelien ulkopuolelle. Jos miettii kaikki pastellisävyisiä näppäimistöjä, Switchin kuoria tai jotain muuta tämmöistä. Se on omanlaisensa pelikulttuuri.
Tuomas: On joo, ja se on kiehtovaa nähdä, miten yhdistyy semmoiset eri alakulttuurit, mitkä ennen on olleet ehkä erikseen. Tavallaan tuntuu, että joskus jos esiteltiin jotain, että tässä on mun peli-setup, niin se oli just semmoinen tietokone, mistä näkyy kaikki osat sieltä sisältä ja vähän ehkä jotain LEDejä enintään ja kaikki on mustaa tietenkin. Nyt mulle ehkä Instagramissa tai ainakin tuolla Threadsissa suositellaan myös justiin tämmöisiä, että on oikeasti sisustettu sitä pelitilaa. Siellä on justiin kaikkea...
Mari: Figuureja, kasveja.
Tuomas: Kyllä, jopa huonekasveja voi olla samassa paikassa kuin pelilaitteita. Uskomatonta, mutta totta. Ihmiset hakee erilaista estetiikkaa siihen, ja justiin on kakkia hyvin pastellivärisiä Nintendo Switch -ohjaimia aseteltu kauniisti. Se on niin hienoa nähdä, että se on lyönyt silleen läpi.
Mari: On, on. Kun se kuitenkin somessakin on lisääntyny, niin ehkä se ei ole enää niin hävettävää pelata semmoisia cozyja, kivoja, helppoja pelejä.
Tuomas: Niinpä. Sitä toivoisi tavallaan, että se vielä menisi enemmän mainstreamiksi. Puhuttiin tästä maalaisromantiikkakirjallisuudesta ja tämmöisestä, joka on täällä meilläkin Porin kirjastossa ainakin yksi suosituimmista tai romantiikkakirjat ylipäätään aina. Silleen, että kun vaan tietäisi tällaiset pelaamattomat ihmiset, että miten erilaisia pelejä on olemassa. Jos niillä on mielikuva jostain 80-luvulta, että pelit on semmoista, laserit lentää ja avaruusoliot räjähtää, niin voi että kun tietäisittekin vaan. Mä luulen, että voisi todella hullaantua monet näihin elämäsimulaattoreihin vaikka.
Mari: Kyllä.
Tuomas: Vähän on semmoista. Kaikkien mutsithan yhdessä vaiheessa ryhtyi pelaamaan näitä Bubble...
Mari: Bubble Shooter.
Tuomas: Justiin näitä. Ehkä mobiilipelit on kanssa semmoinen aspekti, missä...
Mari: Se vähän unohtui ehkä tässä.
Tuomas: Ehkä vähän joo, mutta ne on vähän niin kuin oma juttunsa.
Mari: Mm.
Tuomas: Niissä kyllä on mulla vaikeampi päästä semmoiseen kotoisaan tunnelmaan, jos koko ajan tulee jotain mainoksia tai jotain osto lisää krediittejä -juttuja.
Mari: Totta.
Tuomas: Mur. Olisi niin hienoja tuommoisia. Toivottavasti pelit lyö vielä kovemmin läpi tulevaisuudessa ja löytää uusia yleisöjä kaikenikäisistä. Mun mielestä se on aina siistiä, että pelejä ei tehdä vaan yhden tyyliselle yleisölle.
Mari: Kyllä ja niin kuin näistäkin esimerkeistä kävi ilmi, cozy sisältää monenlaista. Varmasti myös semmoiset synkät pelit, niissä voi olla ehkä tulevaisuudessa myös niitä cozyja elementtejä enemmän.
Tuomas: Joo. Kiva, että miksaillaan kaikkea yhteen niin kauan kunhan edelleen tulee näitä pelejä, jotka saa sykkeet nousemaan ja mitä pitää pelata täysillä.
Mari: Kyllä, kyllä.
Tuomas: Kunhan kaikkea vaan on, se on sitä rikkaampi...
Mari: On. Vaikka mä oon kova cozy pelien kuluttaja, silti tulee tämmöinen hetki, että mä haluan nyt pelata jotain menevää.
Tuomas: Niin joo. Pelaaminen on monipuolinen harrastus. Joskus haluaa rentoutua ja joskus [aggressiivisesti:] jännittyä, niin kuin putatessa [naurua]. Oliko siinä meidän jakso ehkä?
Mari: Se taisi olla tällä kertaa tässä paketissa. En tiedä, tuliko siitä sekavaa, mutta toivottavasti nautitte.
Tuomas: Joo. En tiedä myöskään, kuin kauan tässä kesti, koska mä en pistänyt kelloa päälle kun aloitettiin.
Mari: En minäkään.
Tuomas: Toivottavasti nautitte ettekä ajanut tosiaan kolaria nukahdettuanne [naurua] auton rattiin. Nämä mun outrot menee joka kerta huonommiksi. Mutta joo, muistakaa seurata Porin kaupunginkirjastoa somessa, Facebookissa, Instagramissa, TikTokissa, jos käytätte ja kuunnelkaa meidän jaksoja. Meillä on aina vaihtelevalla rosterilla eri aiheista. Tiedetäänkö me, mitä meillä on seuraavaksi tulossa?
Mari: Apua. Mä voin kertoa menneen, vinkata sen jos joku ei kuunnellut. Kulttuuritiimi oli haastatellut Ville Thurmania, pelitoimittajaa. Käykää kuuntelemassa se.
Tuomas: Ai niin joo, totta. Hei hyvä. Loistava tärppi. Seuraavaan kertaan. Adios.
Mari: Hei hei.
[elektronista musiikkia]