Subscribe
Share
Share
Embed
Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.
Saarna Hyvän toivon kappelissa 4.2.2024, Luuk. 2: 22-33
Johdanto: vanhuksen ja lapsen kohtaamisessa on erityistä iloa
Hyvän toivon kappelin eli Hyviksen 6-vuotiseen elämään mahtuu minulla monta ihanaa muistoa. Yhdessä niistä kokenut vastuunkantajamme ja valontuojamme Ritva istuu tuolla Majakka-aulassa vauva sylissään. Tämä taisi tapahtua yhteisöruokailussa. Vauvan äiti lainasi Ritvalle hetkeksi vauvaansa, joka löysi Ritvasta turvallisen sylin.
Tuossa hetkessä oli paljon ihanaa. Aluksikin ihan vaan Ritva itsessään ja se vauva itsessään. Ja myös se, että tuossa hetkessä kohtasi kaksi eri sukupolvea. Kun sukupolvet kohtaavat, voi syntyä jotain uutta ja ihmeellistä. Voi syntyä aivan erityistä iloa.
Samankaltaisesta ilosta puhutaan myös päivän evankeliumissa. Siinä vanha Simeon ottaa syliinsä Jeesus-vauvan. Pitkä odotus palkitaan, ja sukupolvet kohtaavat erityisellä tavalla. Tuossa kahden eri sukupolven kohtaamisessa on jotain, joka koskettaa minua syvältä. Sillä eikö jotain samaa tapahdu myös meidän sisällämme? Meidän sisällämmekin kohtaavat vanhus ja lapsi.
I Lapsen ihmettely
Aloitan sisäisestä lapsesta. Jeesus nosti usein uskon esikuvaksi lapsen. Jumalan valtakunta on lasten kaltaisten. Mitä se voisi tarkoittaa? Lapsi näkee maailman uusin silmin. Ihan pienelle lapselle kaikki on uutta. Jokainen meistä on opetellut lapsena uusia sanoja, jotka kuvaavat maailmaa. Omien lapsieni yksi hauskin sana oli ”gigä”! Gigä tarkoitti junaa tai metroa, joka pienen lapsen silmissä oli jotain uskomattoman hienoa. Ja onhan se!
Lapsen avoimuudessa, ihmettelyssä ja uteliaisuudessa on jotain sellaista, joka voi elää ihmisessä läpi koko elämän. Elämä ei ole itsestään selvää, vaan lopulta se on ihme. Ihmeen lähelle on hyvä pysähtyä joka päivä. Katsella ja kuunnella, haistaa ja maistaa, tuntea. Ihmettelystä syntyy kiitollisuutta. En luo itse elämää, vaan Jumala antaa sen minulle. Jokainen hetki on ihme.
Lapsen kaltaisuus on asettumista nykyhetkeen. Elämä ei ole jossain muualla, jossain poissa, jossain kaukana. Elämä on tässä ja nyt. Kokonainen elämä on tässä ja nyt. Elämää ei pidä paeta, vaan sitä pitää elää. Se pitää kohdata. Elämässä on sekä iloa että surua, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Ne kulkevat toistensa kanssa käsi kädessä. Niin kuin Apulanta laulaa, pimeyksien reunoilla on valoa.
Iloa pitää vahvistaa. Sisäisen lapsen löytäminen on myös avautumista ilolle ja luovuudelle. Jumala ei halua maailmaan lisää ankeutta. Jumala haluaa maailmaan lisää iloa, lisää laulua ja tanssia, lisää liikettä, ehkä jopa lisää karaokea! Jumala on uuden luomisen Jumala. Sisäisen lapsen löytäminen on luovuuden löytämistä, yhä uudelleen, elämän eri vaiheissa. Vanhakin ihminen voi tuntea lapsen sisällään.
II Vanhuuden viisaus
Mutta mitä voisi olla vanhus sisällämme? Tarkoitan tällä aluksikin sukupolvien pitkää ketjua. Kukaan meistä ei ole syntynyt tähän maailmaan yksin, omasta tahdostaan. Meitä kantavat tähän hetkeen menneiden sukupolvien rakkaus ja viisaus. Ilman aikaisempia sukupolvia emme olisi olemassa.
Tämä unohtuu helposti. Vanhojen ihmisten kunnioitus ei ole meidän kulttuurissamme yhtä vahvaa kuin ennen. Miksi näin? Yksi syy on tekniikan nopea kehittyminen. Vanhat ihmiset eivät tahdo pysyä tekniikan nopean muuttumisen kyydissä. Usein nuoremmat opettavat vanhempiaan. aapsenlapset opettavat isovanhempiaan lataamaan puhelimeensa WhatsAppin tai Snapin. Tämä muuttaa asetelmaa, jossa vanhemmalla ihmisellä on ikään kuin automaattisesti auktoriteettia suhteessa nuorempaan.
Toinen syy vanhuuden kunnioittamisen vähenemiseen on tehokkuusajattelu. Kiihtyvä talous vaatii, että meidän pitäisi olla ikään kuin koneita, jotka pystyvät koko ajan nopeampiin suorituksiin. Ja kun joka paikassa vaaditaan tehokkuutta, vanhan ihmisen hitaus voi tuntua ikään kuin ongelmalta.
Mutta voisiko yksi vanhuuden lahja ja viisaus olla juuri hitaudessa? Monella meistä on kokemusta siitä, miten omien isovanhempien tai vanhojen naapureiden kanssa jutellessa on syntynyt erityistä lämpöä. Usein voi tulla se olo, että vanhoilla ihmisillä on aikaa kuunnella. Ja sehän on monesti ihan totta. Vanhojen ihmisten viisautta on se, että he kyseenalaistavat kiirettä ja tehokkuutta. Ei kaiken pidä olla nopeaa ja tehokasta. Elämässä pitää olla myös hitautta ja leppoisuutta.
Vanhus voi myös huomata jotain sellaista, jota nuorempi ei huomaa. Evankeliumissa Simeon odotti Jeesuksen syntymää. Hänellä oli sisäinen tieto siitä, että maailman Pelastaja oli tulossa maailmaan. Hän uskalsi kuunnella tuota sisäistä tietoaan ja lopulta näki Jeesus-vauvan. Vanhuus tuo mukanaan sydämen viisautta. Kaiken nopean muutoksen keskellä on elintärkeää, että säilytän kosketuksen sydämeeni, keskukseeni. Että löydän kosketuksen Jumalan rakkauteen, joka elää sisälläni Pyhän Hengen läsnäolossa.
Lopuksi: lapsi ja vanhus tekevät meistä kokonaisia
Lapsen ja vanhuksen tunteminen sisällämme tekee meistä kokonaisia. Tarvitsen sekä lapsen avoimuutta ja luovuutta että vanhuksen viisautta. Kun ne kohtaavat sisälläni, pääsen tasapainoon itseni kanssa. Nuorikin ihminen voi etsiä viisautta, vanhakin ihminen voi kokea sisäistä avoimuutta.
Sama on totta myös kirkossa. Palaamme täällä Hyvikselläkin yhä uudelleen ikivanhoihin Raamatun teksteihin. Niissä on viisautta, joka tuo valoa myös nykyhetkeen. Meitä kantaa myös menneiden sukupolvien rukous. Olemme osa pyhien yhteyttä, osa historian suurta jatkumoa, osa laulavien pyhiinvaeltajien pitkää ketjua.
Samalla Jumala kohtaa meidät aina nykyhetkessä. Jokaisessa hetkessä Jumala luo meidät uudeksi. Lapsi syntyy sisällemme. Lapsi jokeltelee ja telmii sisällämme. Anna lapselle tilaa! Anna tilaa uudelle elämälle, jonka Jumala luo sinussa tässä ja nyt.