Subscribe
Share
Share
Embed
Elämänmakuisia podcasteja Jätkäsaaresta, Hyvän toivon kappelin yhteisöstä.
Saarna 12.3. Hyvän toivon kappelissa
3. paastonajan sunnuntai
Johanneksen evankeliumi 12:37–43
Nousemme kuulemaan pyhää Evankeliumia Johanneksen mukaan, luvusta 12
Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin
kävi toteen profeetta Jesajan sana:
- Herra, kuka uskoi meidän sanomamme?
Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
- Hän on sokaissut heidän silmänsä
ja paaduttanut heidän sydämensä,
jotta he eivät silmillään näkisi
eivätkä sydämellään ymmärtäisi,
jotta he eivät kääntyisi
enkä minä parantaisi heitä.
Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät
kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille
rakkaampi kuin Jumalan antama.
Saarna:
Päivän evankeliumissa kuvattu tilanne sijoittuu Jeesuksen julkisen toiminnan loppuvaiheisiin,
pääsiäistä edeltäviin tapahtumiin. Evankeliumissa kuvataan sitä, miten ihmiset eivät uskoneet, vaikka
he olivat nähneet Kristuksen kirkkauden, Hänen tekemänsä useat ihmeelliset teot. Evankeliumissa
kertoja pyrkii selittämään sitä, miksi nämä ihmeelliset teot, joita Jeesus teki kulkiessaan Galileassa
opetuslapsiensa kanssa, eivät kuitenkaan vakuuttaneet ihmisiä siitä, että Jeesus todella on Jumalan
Poika. Jeesuksen todistus ja rakkaus kaikkia kohtaan oli voimakasta ja vakuuttavaa. Hän paransi ja
rohkaisi heitä, jotka pelkäsivät ja olivat epäuskossa. Hän kohtasi ja oli läsnä heidän kanssaan, joita
muut hyljeksivät. Mutta silti vain harvat uskoivat.
Oli myös heitä, kuten evankeliumin monet hallitusmiehet, jotka sydämessään uskoivat mutta eivät
pelon takia uskaltaneet näyttää uskoaan. Samankaltaiset ajatukset voivat olla mielessämme myös
nykyhetkessä. Pelkäänkö minä tunnustaa Jeesuksen Kristuksen kirkkautta ja kunniaa ihmisten
edessä? Ihmisten epäuskoa evankeliumin kertoja pyrkii selittämään profeetta Jesajan ennustuksilla.
Jumala on siis ennalta tiennyt, että kaikki ihmiset eivät tule uskomaan Häneen. Tämä toimii
osoituksena siitä, että uskoon ja epävarmuuteen liittyvät kysymykset ovat olleet läsnä jo tuhansia
vuosien ajan. Varhaiset kristityt ovat yrittäneet ymmärtää syitä sille, miksi joku toinen uskoo, kun
taas toinen ei. Tämä on sellainen kysymys, jota mekin pohdimme. Mitkä teot ovat nykypäivänä
sellaisia, jotka voivat herättää sekä vahvistaa uskoamme?
Lainauksessa Jesajan kirjasta käy ilmi, miten ihmiset eivät voinee uskoa, sillä Hän, tässä tapauksessa
itse Jumala, on paaduttanut heidän sydämensä ja sokaissut heidän silmänsä. Jumala on siis tämän
mukaan epäuskon takana. Ainakin minusta ajatus siitä, että Jumala sallii ihmisten sokaistuvan ja
heidän sydämiensä paatuvan, kuulostaa hyvin hämmentävältä. Miksi kaikkivaltias ja rakastava
Jumala sallii tämän tapahtua?
Jesajan ennustusten mukaan, kaikella tällä oli tarkoitus, sillä Jesaja oli nähnyt Kristuksen kirkkauden.
Mutta mitä Kristuksen kirkkaudella oikein tarkoitetaan? Johannes on voinut ymmärtää kirkkauden
tarkoittavan Jesajan näkemää taivaallista valtaistuinta, jossa Jumalan luona on Sanan kirkkaus.
Johanneksen evankeliumi alkaa seuraavasti: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli
Jumala.” (Joh. 1:1). Sana, kreikaksi logos (ὁ λόγος), viittaa Jeesukseen, joka on Jumalan Sana. Sana
on ollut Jumalan luona ja osallisena Jumalan kirkkaudessa jo ennen alkua. Toisaalta Jeesuksen
tekemien ihmetekojen tarkoituksena on paljastaa Hänen jumalallinen kirkkautensa, jotta ihmiset
uskoisivat. Kristuksen kirkkaudella voidaan siis tarkoittaa Jesajan ennustuksia Jeesuksen tulevista
teoista, jotka ovat täynnä kirkkautta. Ihmetekojen tarkoituksena on todistaa, että tekojen takana on
todella Jumala.
Nämä viittaukset Jesajan kirjaan toimivat esimerkkinä siitä, että epäilevässä uskossa ei ole mitään
pelättävää, sillä se on myös osa Jumalan suunnitelmaa. Jotta Jumalan suunnitelma saattoi toteutua,
opetuslapsien usko ei ollut niin vahva, että he olisivat puolustaneet Jeesusta. He toimivat
sivustaseuraajina pitkänperjantain tapahtumissa. Jos opetuslapset olisivat uskoneet Jeesuksen todella
olevan Jumalan poika, he olisivat rakastaneet enemmän Jumalan antamaa kunniaa kuin ihmisten.
Jumalan suunnitelman tuli kuitenkin tapahtua. Jeesus kuoli ristillä jokaisen ihmisen puolesta meidän
syntiemme sovitukseksi. Hän kantoi meidän kärsimyksemme ja kuoleman, jotta saisimme
iankaikkisen elämän. Kristuksen ylösnousemus muodostaa kristillisen uskon ytimen – meille on
avattu tie kuolemasta elämään ja kadotuksesta taivaaseen.
Luterilaisen näkemyksen mukaan ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta. Usko on siis täysin
riippuvaista Jumalan toiminnasta. Kun Jeesus puhuu itsestään elämän leipänä, hän toteaa, ettei kukaan
voi tulla Hänen luoksensa kuin Isän kutsumana (Joh. 6:44). Jumala toimii salatulla tavalla meidän
välityksellämme, siksi olemme myös tänään kokoontuneet yhdessä viettämään messua ja ottamaan
vastaan Kristuksen ruumiin ja veren pyhässä ehtoollisessa. Elämme uskoamme todeksi, kukin omalla
tavallamme.
Mitä sitten tänä päivänä voisi tarkoittaa sokaistut silmät ja paatunut sydän? Evankeliumia lukiessani
jäin miettimään tätä kysymystä. Emme aina kiireisen arjen keskellä osaa pysähtyä ja arvostaa sitä
kaikkea hyvää ympärillämme. Uutisia lukiessa kohtaamme jatkuvasti ikäviä tapahtumia– pahuutta,
katastrofeja ja kärsimystä. Rakennamme vastakkainasettelua meidän ja muiden välille sen sijaan, että
voisimme luoda rauhaa ja ymmärrystä keskustelemalla ja kuuntelemalla toisiamme. Erityisesti näin
eduskuntavaalien alla tämä asetelma on tuntunut vahvistuvan. Emme osaa aina kohdata erilaisuutta
ja unohdamme, että Jumala on luonut meistä jokaisen Hänen kuvaksensa.
Annamme vallan hajottavalle voimalle, joka saa meidät unohtamaan Jumalan, sen sijaan että
tunnustaisimme olevan riippuvaisia Jumalan antamasta elämästä. Jumala on läsnä kaikessa, vaikka
emme sitä aina näe. Kristittyinä voimme luottaa siihen, että Hän rohkaisee kantamaan vastuuta toinen
toisistamme, sekä auttamaan niitä, jotka apuamme tarvitsevat. Ja silloin kun tarvitsemme itse apua,
Jumala pitää meistä kyllä huolen. Olemme saaneet lahjaksi uskon ja onnenamme on Jumalan rakkaus
ja armo.
Tämän viikon paastokalenterissa yhden päivän kysymyksenä oli ”Mikä elämässäsi on hyvää juuri
nyt?”. Jäin miettimään sitä, miten teemme usein jaottelua arjen ja pyhän välille. Vaikka
todellisuudessa arki on täynnä pyhiä hetkiä, pieniä ihmeitä. Sillä olethan sinä ja minä – me kaikki
Jumalan luomia ja kaikki hyvä on lähtöisin Hänestä. Useimmiten huomaamme nämä asiat vasta siinä
vaiheessa, kun kohtaamme jonkinlaisen kriisin ja hädän, silloin arjen perustat järkkyvät.
Rohkaisenkin myös sinua pohtimaan tätä kysymystä tulevan viikon aikana - mikä sinun elämässäsi
on hyvää juuri nyt.
Evankeliumissa kerrotaan hallitusmiehistä, jotka uskoivat Jeesukseen mutta eivät fariseusten pelossa
kuitenkaan tunnustaneet sitä. Välillä voi tuntua haastavalta kertoa muille uskosta, evankeliumista ja
Kristuksesta. Jos edes he kaikki, jotka näkivät Jeesuksen tekemät ihmeteot, eivät uskoneet, miten me
voimme kertoa Kristuksen rakkaudesta vakuuttavasti. Välillä on myös vaikeaa noudattaa käskyä
rakastaa Jumalaa ja lähimmäistään niin kuin itseään. Mutta usko on Jumalan hyvien tekojen
vastaanottamista sekä niiden välittämistä eteenpäin. Se on Jumalaan turvaamista ja luottamista. Sen
hyväksymistä, että Jumalan suurta salaisuutta ei voi ymmärtää järjellä. Jos pidämme silmämme ja
sydämemme auki, olemme valmiita luottamaan Jumalaan ja meidän tekojemme merkitykseen, silloin
Jumala ei anna silmiemme sulkeutua tai sydämemme paatua. Saamme luottaa siihen, että Kristus
tekee työtä tässä maailmassa, ja me saamme toimia Hänen sanansaattajinaan, kukin omalla tavallaan.