Pelivieraana @digianniina - diginuorisotyöntekijä Anniina Korpi

Pelivieras podcastissa keskustellaan peleistä ja pelaamisesta. Haastateltavina alueellisia peliharrastajia ja vaikuttajia.

What is Porin kirjasto esittää?

Porin kirjaston podcast sisältää monenlaista sisältöä paikallisesta näkökulmasta ja välillä myös sen ulkopuolelta. Podcast tarjoaa viihdyttävää sisältöä kirjaston arjesta, keskustelua ja haastatteluja kulttuurisista ja yhteiskunnallisista aiheista sekä puhetta kirjallisuudesta ja peleistä.

[vauhdikasta musiikkia]

Kai Korpi: Moikka vaan kaikille ja tervetuloa Pelivieras-podcastin pariin. Tämä on tosiaan siis Porin kaupunginkirjaston podcast-sarja, jossa haastatellaan erilaisia peleihin, pelaamiseen, pelikulttuuriin liittyviä ihmisiä ja ehkä vähän tämmöisellä satakuntalaisella näkökulmalla. Mä olen tosiaan Kai Korpi. Toimin kirjastossa kulttuurisen nuorisotyön koordinaattorina ja mukana tätä podcastia vetämässä. Ensimmäinen vieras ensimmäisessä jaksossa on jo ollut aiemmin Porin kaupunginkirjastojen podcasteissa mukana vierailemassa, mutta otetaan tähän alkuun pieni kertaus. Ensinnäkin Anniina, tervetuloa mukaan.

Anniina Korpi: Kiitoksia.

Kai: Tosiaan otetaan semmoisena lyhyenä vielä kertauksena, että kuka olet ja mitä teet.

Anniina: Eli mä olen Anniina Korpi. Mä teen Porin kaupungin nuorisopalveluilla digitaalista nuorisotyötä. Eli lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että mä teen nuorisotyötä somen, digipelien ja muiden tämmöisten nettiyhteisöjen kautta, mutta myös ihan kasvotustenkin.

Kai: Tuossa jo vähän spoilasinkin, että olet aiemminkin ollut täällä Porin kaupunginkirjaston podcasteissa mukana. Haluatko vielä kertoa, että missä olit? Oliko se tämä Miten sinusta tuli vaikuttaja -podcast?

Anniina: Joo, kyllä. Siihen kertaan pääsin mukaan. Se oli kyllä tosi kivaa. Ihana olla myöskin aloittamassa tätä ihan uutta podcastia.

Kai: Joo. Vielä sellainen info tähän podcastiin liittyen, että en tiedä, tuleeko tämä jatkumaan kuinka pitkään, mutta meillä on jonossa kyllä hienoja vieraita tulossa, että jääkö tämä omaksi sarjakseen vai jatkuuko tämä pitkin vuotta, kuinka paljon. Siihen palataan sitten myöhemmin, mutta nyt jatketaan Anniina sun kanssa. Lähdetään vaikka liikkeelle sellaista kysymyksestä, että miten pelaaminen näkyy sun omassa työssä?

Anniina: No, kun teen digitaalista nuorisotyötä, niin siinä erityisesti nämä digipelit on se juttu ja nimenomaan se, miten tavoitan nuoria niiden digipelien avulla. Eli se on väline siinä. Samalla tavalla kuin esimerkiksi nuorisotiloilla varmasti monille on tuttu biljardipöytä, niin itselle digipelit on samalla tavalla kuin se biljardipöytä siellä fyysisellä nuorisotilalla, että se on se väline siihen kohtaamiseen. Siinä samalla kun nuorten kanssa pelataan, tulee rupateltua niistä arkisista asioista ja jos on jotain mielen päälle ja muuta. Se on se väline siihen kohtaamiseen.

Kai: Miten tämä pelaaminen sitten tuli osaksi sun työtä?

Anniina: Mun edeltäjälläni oli jonkin verran pelaamista, mutta silloin kun yli kymmenen vuotta sitten aloitin tämän työn, silloin jotenkin huomasin tämmöistä, että nimenomaan netin kautta pelaaminen ja pelistriimit olisi tosi hyvä väylä kohdata nuoria. Muistan silloin, kun hyppäsin heti tuonne valtakunnallisen nettinuorisotalon Netarin ohjaajaporukkaan mukaan, niin siellä heille ehdotin, että hei, nämä pelistriimit on tämmöinen juttu, minkä kautta voisi tehdä kanssa nettinuorisotalon Netari-toimintaa. Hehän innostui siitä saman tien ja juuri näin, että kymmenen vuotta sitten aloitettiin pelistriimit. Hearthstonella aloitettiin, ja siitä se sitten lähti pikkuhiljaa, ja siitä se on kasvanut sitten. Niitä pelitoimintoja on tullut koko ajan lisää. Eli näiden Netarin pelistriimien lisäksi meillä nyt justiin tuossa tällä viikolla alkoi Netarin peli-illat. Eli meillä on Discordin puolella myöskin tämmöistä pienryhmäpelitoimintaa siellä. Ja sitten Female Gaming Finland ry:lle pidän peli-iltoja ja kirjaston kanssa on muutamia pelijuttuja, kuten pop up -kirjasto ja pelitila, joka nyt just sai vuoden täyteen. Sitten me aloitetaan ensi kuussa nuorten omat peli-illat kirjastolla. Ja tietysti pelitapahtumat, niitä ei voi olla mainitsematta. Eli pelitapahtumissa olen mukana järkkäämässä ja muutenkin hääräämässä. Esimerkiksi just kirjastojen retropelipäivä on tosi ollut kiva lisä omassa duunissa, mutta myöskin Insomnian porukan kanssa ollaan hääräilty pelitapahtumia. Ja sitten tietysti kansallinen peliviikko aina marraskuisin, niin siellä aina jotain spessupelaamista. Ja tietysti totta kai myös somesisältöä pelaamiseen liittyen.

Kai: No siinä on lautasella kyllä aika paljon pelaamista.

Anniina: Kyllä, kyllä ja se on vaan osa sitä lautasta, mitä itsellä digitaaliseen nuorisotyöhön kuuluu. Mutta itse olen kokenut, että se on tärkeä väylä tukea sitä nuorten tasapainosta pelikulttuuria ja nimenomaan, että siihen kuuluu sitä muutakin kuin vain pelaamista siihen elämään ja kohtaamiseen.

Kai: Tuo Netari-kuviohan on tietenkin siinä mielessä hieno, että se antaa selkeästi laajat hartiat, joiden päälle voi hypätä vähän niin kuin mukaan.

Anniina: Kyllä.

Kai: Jos olen käsittänyt oikein, niin tämähän on semmoinen hyvä yhteistyökuvio, etenkin jos pienellä paikkakunnalla tekee vaikka nuorisotyötä ja haluaisi jotain pelaamista siihen liittää. O

Anniina: Joo.

Kai: Onko tähän Netariin kuinka helppo tai vaikea päästä mukaan?

Anniina: Erittäin helppo. Sitä tosiaankin koordinoi valtakunnallisesti Pelastakaa Lapset ry, eli ei mikään pieni toimija, vaan siellä on ihan selkeästi koordinointi, jolloin me nuorisotyöntekijät voidaan keskittyä siihen nuorten kanssa keskustelemiseen ja siihen kohtaamiseen. Eli meidän ei tarvitse säätää kaikkia niitä alustoja ja sitä kaikkea, niin paljon sitä teknistä puolta, vaan voidaan keskittyä siihen meidän työn kannalta olennaiseen.

Kai: Tämä on kyllä todella hyvä, että verkostoja hyödynnetään tälläkin tavalla. Kun sä olet tehnyt tämmöistä pelaamiseen liittyvää työtä ja olet itsekin pelaaja, niin minkälaista hyvää tai minkälaista kehitettävää haluaisit nostaa esille tähän pelaamiseen tai pelikulttuuriin liittyen? Onko noussut jotain semmoisia asioita, mitkä erityisesti on lämmittänyt sydäntä tai semmoisia asioita, jotka vähän mietityttää, että tähän olisi ehkä hyvä tehdä muutos?

Anniina: No itse olen jotenkin kokenut, että kun tämän päivän nuorten vanhemmissa on jo sitä sukupolvea, joka on pelannut, ja se näkyy myöskin siinä, että myös nuorilla on erilaiset lähtökohdat siihen pelimaailmaan. Vanhemmat ymmärtää, mitä se pelaaminen on, osaa sitä rajata, ymmärtää, mitkä on ikärajat [naurahtaa]. Esimerkiksi omassa lapsuudessa ei sitä puolta ollut. Ja muutenkin enemmän jotenkin ymmärretään, että se on osa sitä elämää ja on semmoinen kiva harrastus, että se ei ole vaan semmoinen, mitä aikaisemmat sukupolvet on ehkä nähnyt vähän pelottavanakin asiana ja vähän semmoisena vaarana, että mitä jos se nyt vähän pelaa, niin sitten se pelaa koko elämänsä eikä tee mitään muuta. Totta kai jos on semmoinen tilanne, että nuorella se pelaaminen vie ison osan elämää, että se selkeästi vaikuttaa jo siihen, että ei nuku riittävästi, ei käy koulussa tai ei näe kavereita tai ei syö, niin kyllä se silloin on asia, mihin vanhemman kuuluukin puuttua. Mutta niinhän se on ihan kaiken muunkin kanssa. Jos joku asia vaikuttaa siihen normiarkitoimintaan, niin kyllä siihen kuuluu puuttua. Oli se sitten pelaaminen tai oli se sitten vaikka Salkkarien katsominen. Ei sillä ole väliä, mikä se on se, mikä vie siitä arjesta. Meillä usein on jotenkin nähty jotenkin, että pelaaminen on ollut paha asia ja nimenomaan, että se turmeltaa nuoret. Tärkeintä on pitää huolta siitä, että arki pyörii, niin silloin se pelaaminenkin pysyy kivana.

Kai: Se on tietenkin mukavaa, että pelaaminen on tullut osaksi erilaisia nuorisotyön toimintoja, jolloin myöskin siihen on tullut semmoinen ammatillinen ote justiinsa ja on voitu myöskin välittää tietoa siitä, että miksi pelaaminenkin on hyvä asia. Ja hienoa ja tärkeää, että nostat esille, että pelaamisessakin voi olla varjopuolia, mutta oikeastaan ei se ole vain pelaaminen. Se voi olla oikeastaan varmaan mikä tahansa muukin asia, niin kuin tuossa vähän jo ohimennen mainitsitkin, että mikä voi viedä elämää vähän sivuraiteille.

Anniina: Ja ylipäätään jotenkin se ajatus, että pelaaminen ei ole mikään uusi juttu enää. Ei myöskään nuorisotyön puolella. Pelikasvatusta on tehty nuorisotyön puolella jo vuosikymmeniä, voiko sanoa jopa näin. Vaikka se kuulostaa hyvin tuoreelta ja vähän jopa trendaavalta asialta, niin ei se itse asiassa ole. Tätä on tehty pitkään. Itsekin olen tässä duunissa tosiaankin ollut nyt sen yli kymmenen vuotta, ja minua ennen on ollut paljonkin upeita pelikasvatuksen ammattilaisia.

Kai: Miten muuten koet, että pitäisikö tätä näkökulmaa nimenomaan rummuttaa enemmän, että tähän ei ole nyt vasta herätty, vaan oikeastaan just tätä pelikasvatusta on tehty jo pitkän aikaa? Tuntuuko susta, että ihmiset ei välttämättä oikein ole tietoisia tästä asiasta?

Anniina: Se voi olla, että se nähdään ehkä kapeammin, että jotkut tietyt tahot vain tekee pelikasvatusta. Esimerkiksi myöskin kirjasto on tosi iso pelikasvatuksen taho, ja ehkä se just, että osataan hyödyntää. Itsekin olen sanonut monissa vanhempainiloissa ja tuollaisissa, että jos tulee myöhemmin jotain kysyttävää, niin saa laittaa viestiä. Mä ihan mielelläni kyllä autan ja jos on jotakin, mikä hämmentää tai tarvitsee tukea, niin sitä on kyllä saatavilla yllättävän monestakin tahosta.

Kai: Kyllä ja sitä ei käsittääkseni ole vaikea etsiäkään.

Anniina: Joo. Mun somet kaikki löytyy nimellä digianniina ja puhelinnumerot ja sähköpostit on ihan julkisena Porin kaupungin sivuilla. Voidaan niistä tuohon loppuunkin vielä huikkia.

Kai: Joo. Mitä pelit tai pelaaminen on ylipäätään antanut sun työhön?

Anniina: No kyllä ne on ollut nimenomaan se väylä siihen nuorten kohtaamiseen ja tavallaan se semmoinen koukku saada ne nuoret mukaan siihen muuhunkin toimintaan ja muuhunkin keskusteluun. Itse olen monesti sanonut pelistriimeissäkin, että nämä on tämmöisiä keskustelupainotteisia, että näissä jutellaan muutakin. Just tämänkin viikon striimissä puhuttiin esimerkiksi liikunnasta ja että minkälainen urheilulaji tuntuu kivalta, mikä taas voi ahdistaa. Esimerkiksi yksi nuori kertoi sitä, että esimerkiksi uinti ahdistaa, koska kroppa muuttuu. Nämä asiat on usein aika tämmöisiä, että mennään aika helpostikin aika syviinkin päätyihin näissä keskusteluissa. Saatetaan puhua jopa kuolemastakin, mutta myöskin ihan sieltä kevyemmästäkin päästä. Puhutaan vaikka lemmikeistä tai muista harrastuksista tai ihan niistä peleistä itsessäänkin. Myöskin se, että nuoret saa myöskin kertoa niistä omista peleistä ja niistä onnistumisistaan ja mikä heille on merkityksellistä niissä peleissä. Musta se on ihana nähdä, kun nuori tajuaa, että hei, tuolla aikuisella on oikeasti aikaa kuunnella, miten mä olen saanut kaikkea kivaa tehtyä vaikka Minecraftissa, mitä kaikkea mä olen siellä saavuttanut ja mitä kaikkea mä olen rakentanut siellä. Se on jotenkin ihana nähdä, että heille tulee semmoinen fiilis, että hei, tuolle voikin puhua, tuolla onkin aikaa.

Kai: Tähän liittyen oikeastaan tulee mieleen se, että kun sä teet nimenomaan digipelien kautta tätä työtä, mikä tarkoittaa silloin sitä, että myöskin osallistujat tulee etänä tähän, niin kuin vaikka niihin striimeihin mukaan juttelemaan. Mitä mieltä olet, että madaltaako tämä kuinka paljon kynnystä tulla juttelemaan? Vai onko se kynnys edelleen korkea? Onko sillä väliä?

Anniina: No, joillekin se voi olla helpompi kuin kasvotusten. Sitä olen paljon rummuttanut, että miten on tärkeää, että on erityyppisiä pelitoimintoja tai ylipäätään nuorisotyötä, että on niitä kasvokkain, että voi puhua naamatusten tai sitten voi tekstipohjaisesti tai puhumalla. Itsellä noissa peli-iloissa on ollut tosi tärkeää se, että se nuori saa itse valita, millä tavalla hän haluaa osallistua. Haluaako hän tulla siihen peliin mukaan. Vai haluaako hän vaan katsella, kun muut pelaa. Vai haluaako hän jutella ihan muista asioista vai millä tavalla. Ja myöskin se muoto, että haluaako hän puhua
vai haluaako hän kirjoittaa. Se on mulle tärkeää, että niitä vaihtoehtoja on, koska myös nuoria on erilaisia. Jotkut avautuu herkemmin silloin, kun he tietävät, että se on nimimerkin kautta ja kasvottomana. Joillekin taas on tärkeää, että saa sen kasvokontaktin, että voi avautua. Se riippuu ihan nuoresta.

Kai: Tuo on kyllä olennainen pointti, että tavallaan sä voit osallistua ilman, että sä kirjoittelet sinne chattiin mitään. Jotenkin tuli vaan mieleen sellainen mielikuva, että jos se olisi kasvokkain tapahtuva kontakti, niin jos on semmoinen, että haluaa tulla mukaan, mutta ei halua puhua, niin voi kuvitella, että siinä on jo aikamoinen kynnys tulla. Silleen, että no enhän mä voi mennä vaan istumaan tuonne. Kaikki odottaa ja katsoo kohta mua, että mikset sä sano mitään.
Tuolla sitä ongelmaa ei sitten ole. Plus varmaan se on tosi mukavaa, että se osallistuminen tapahtuu itselle mielekkäässä paikassa. On se oma pelituoli tai mikä onkaan se paikka, sänky, missä voi osallistua, missä on itsellä sitten hyvä ja leppoisaa ja turvallista olla.

Anniina: Tämä me huomattiin kollegan kanssa, että erityisesti neurokirjolla olevat nuoret, niillehän tämä on tosi tärkeää, että he voi itse määritellä todennäköisemmin sieltä kotoa käsin, että millainen valaistus, millaiset vaatteet on, millainen äänivolume ja kaikki tämmöiset asiat, onko hajusteita tai muita. Se on tosi hienoa, että me voidaan tarjota myöskin heille mahdollisuutta osallistua sieltä omasta ympäristöstään käsin. Mutta toisaalta haluan myös, että on myös sitä kasvokkain kohtaamista ja kasvokkain pelaamista myös. Jos ei esimerkiksi kotoa löydy pelikonetta tai pelilaitteita, niin musta esimerkiksi se on hienoa, että kirjastoista löytyy pelihuoneita, joissa pääsee pelaamaan ihan ilmaiseksi. Se on mun mielestä yhdenvertaisempaa myöskin tarjota niitä pelimahdollisuuksia myöskin kasvotusten ilman, että sulla tarvitsee olla huippukone ja valtavasti rahaa niihin pelisetuppeihin ja muihin.

Kai: Tässä vaiheessa on hyvä mainita se, että nyt tulee todella paljon ihanaa mainostusta meidän kirjaston toiminnoista. Tätä ei ole sovittu etukäteen. Tämä ei ole maksettu mainos [nauraa]. Vähän sillä ajatuksella, että ei ole sovittu mitään.

Anniina: Ei ole sovittu, vaan enemmänkin haluan just sillä tavalla, kun ollaan kuitenkin Porin kaupungin toimijoita, niin haluan sillä tavalla tuoda, että sitä pelitoimintaa on tässä kaupungissa, vaikka ei sitä virallista isoa pelitilaa vielä ole Porin kaupungilla tarjolla. Ehkä joskus päästään samalle tasolle kuin muissa kaupungeissa on jo oltu jo hyvän aikaa.

Kai: Joo. Se on se toive ja haave tietenkin, että tällainen mahdollisuus voisi joskus olla, mutta se on vielä hämärän peitossa, miten tämän asian kanssa...

Anniina: Vielä toiveen tasolla.

Kai: Joo. Itse asiassa nyt vähän otan takaisinpäin, kun puhuit just, että jos on näitä... Onko nyt oikea termi neurokirjolla eläviä nuoria?

Anniina: Joo.

Kai: Vaikuttaa muuten teidän vaikka keskusteluteemavalintoihin, pelivalintoihin kuinka paljon tämmöiset asiat? Millä perusteella te valitsette sen, että mitä te vaikka striimeissä pelaatte?

Anniina: Itselle on kaikista tärkeintä se, että kun toimintaa järjestetään nuorille, niin se on nuorten toiveiden mukaista. Eli nuorten osallisuus on kaiken A ja O. Eli nuorten toiveiden mukaan valitaan pelit ja myöskin se, että jos on tarkoitus pelata yhdessä, totta kai se täytyy olla sellainen peli, mihin on nuorten helppo hypätä mukaan. Ja olen huomannut, että kun nuoret on äänestäneet, että mitä peliä pelataan, useimmiten ne on nimenomaan ne pelit, mitä voi pelata yhdessä ja että ne on ilmaisia tai muuten tosi edullisia pelejä, että niihin on helppo hypätä mukaan eikä vaadi rahaa.

Kai: Eli tässäkin tuo kynnys huomioidaan aika hyvin.

Anniina: Kyllä ja se tulee oikeastaan luontevastikin, että kun nuoret itse sitä toivoo, niin sieltä tulee useimmiten semmoisia pelejä, mitä he itse haluaa ja mihin he itse pystyy hyppäämään mukaan.

Kai: Jos tässä vaiheessa vaihdetaan tavallaan siitä työhommasta sinuun itseesi...

Anniina: Joo.

Kai: ...niin millaiset pelit kiinnostaa sua?

Anniina: Tuntuu, että työn puolesta tulee pelattua tosi paljon semmoisia ikärajallisesti sopivampia, nuorille sopivia pelejä ja moninpelejä. Sitten tuntuu, että vapaalla ehkä tulee sitten pelattua enemmän oman ikäisille sopivampia tarinapelejä erityisesti. Rakastan kaikkia tämmöisiä RPG-pelejä, missä luodaan se hahmo ja lähdetään kiertämään sitä pelimaailmaa. Erityisesti ne tarinat on se, mikä muhun vetoaa. Ei niinkään se, että onko se kuinka graafisesti upea ja muu, vaan tärkeintä on se, että siinä on joku juttu, joku tarina, joku kiinnostava maailma, mikä vie sitten mukanaan.

Kai: Onko sulla heittää jotain esimerkkejä, mitkä pelit on erityisesti sun sydämeen tehneet oman lokeron?

Anniina: Skyrimiä olen pelannut ehkä tuntimääräisesti eniten ja monta kertaa. Cyberpunk on toinen ja Witcher 3. Nämä kaikki on tosiaankin K18-pelejä. Tämmöinen disclaimer tässä kohtaa, että ne ei ole tosiaankaan lapsille sopivia. Itse aikuisena voin niitä omalla vapaa-ajallani kyllä pelata, mutta en voi niitä käyttää työkäyttöön.

Kai: Miten nämä pelit tai ylipäätänsä pelaaminen on sun elämään antanut?

Anniina: No just kun tarinapelejä tykkään pelata, niin niissä on ehkä sama kuin kirjoissa ja elokuvissakin. Näkee niitä erilaisia maailmoja, erilaisia tarinoita, erilaisia ihmiskohtaloita, ja sitä kautta myöskin tuonut omaan elämään ehkä semmoista empatiaa ja ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan. Se on ehkä semmoinen asia, mitä ihmiset, jotka ei pelaa, ei tule ehkä ajatelleeksi, että peleillä voi olla oikeasti vaikutusta sosiaaliseen kanssakäymiseen muutenkin kuin vain se, että pelataan yhdessä muiden kanssa.

Kai: No mitkä on sitten niitä inhokkipelejä? [naurahtelua]

Anniina: Ehkä ne on tuommoiset tasohyppelypelit. Olen yllättävän surkea kyllä niissä. Jo joskus muksuna kun pelasin Super Marioita, huomasin, että multa se tiettyyn aikaan napin painaminen ei vaan onnistu, ja mä totesin, että jaha, pelaaminen ei ole varmaan sitten mun juttu ollenkaan. Mutta onneksi sitten myöhemmin tajusin, että pelejä on muitakin. Sehän se onkin just, että kaikille löytyy niitä itselle sopivia pelejä. Täytyy vähän ehkä etsiä ja kokeilla ja kaivaa, että mikä se on se oma juttu, mutta pelejä on niin paljon erilaisia, erityyppisiä. Kaikissa ei ammuta, kaikissa ei tarvitse hypätä [naurahtaa]. Se, että löytää sen oman jutun sieltä, niin valikoimaa kyllä on.

Kai: Joo, se on kyllä tässä päivässä hyvä, että pelejä ja myöskin pelialustoja on todella paljon. Voi pelata ihan konsoleilla, PC:llä tai kännykällä myös.

Anniina: Kyllä.

Kai: Pelaaminen on aika semmoista mainstream tekemistä tänä päivänä. Mä ehkä vähän jaan kyllä tuota tasohyppelytuskaa sun kanssa. Vaikka sieltä kasibittisestä Nintendosta olen lähtenyt ja se tasohyppely on ollut silloin se juttu, mutta olen myöskin monta kertaa tehnyt rage quitin siinä kohtaa, kun ei vaan osaa painaa sitä yhtä nappia just oikeaan aikaan ja aina putoaa jonnekin rotkoon tai muuta vastaavaa tai osuu piikkiin tai jotain muuta.

Anniina: Mutta sekin on toisaalta hyvä tapa oppia sitä, että mistä tykkään, mistä en tykkää. Ja jos tuntuu, että joku peli ei suju, niin sitten vaan rehellisesti joko pitää tauon tai vaihtaa peliä. Ei se myöskään ole silleen, että täytyy väkisin pelata jotain peliä ja väkisin nyt tahkoa läpi. Vaan samalla tavalla kuin kirjoissa ja elokuvissa, että jos tämä nyt ei vaan maistu, niin sitten vaan seuraavaa kehiin.

Kai: Mulle on tullut omassa sosiaalisen median virrassa aika paljon nyt postauksia siitä, miten 80- ja 90-luvuilla pelanneet ihmiset, niin miten heidän se ajattelumaailma on täysin toisenlainen kuin ne, jotka on aloittaneet pelaamisen 2000-luvulla tai sen jälkeen. Kun tässä jo tuli hyvin mainittua sitä, että miten haastavia nuo pelit ovat olleet silloin pari vuosikymmentä sitten. Nyt tänä päivänä taas peleissä autetaan hirveän paljon ja ne on enemmän ehkä semmoisia, että se ei ole sinänsä haaste, vaan siinä on monia muita. Pelin sisään on rakennettu tällaisia juttuja, jotka vetää toisista syistä pelaajia mukaan. Tämä nyt ehkä keskeinen teesi on ollut tässä se, että ne, jotka on aloittanut pelaamisen 80- ja 90-luvuilla, pystyy paremmin käsittelemään pettymyksiä.
Onko tämä sun mielestä validi väite?

Anniina: Täytyy nyt kyllä pistää vähän vastaan siinä mielessä, että mä taputan kaikkia souls-pelaajia nyt olkapäälle [Kai nauraa], että teillä on pitkä pinna. Minulla ei ole niin pitkä pinna, että minä jaksaisin souls-pelejä pelata. Kyllä sieltä löytyy sellaisia, mitkä selkeästi haastaa. Ja musta se on kiva, että tänä päivänä tosi monessa pelissä voit itse määritellä sen vaikeustason. Jos sä tykkäät helpommalla tasolla ja tarinapainotteisesti, niin sieltä löytyy se. Mutta jos sä haluat kunnolla haastetta, löytyy myös sitä päätyä. Ehkä niitä pettymyksien sietämistä, niin se on myöskin semmoinen, mitä voi yhdessä vanhempien kanssa opetella, että mitä sitten tehdään, kun se peli ärsyttää ja tekisi mieli heittää vaikka se ohjain päin seinään. Mikä voisi olla se turvallisempi tapa käsitellä sitä tunnetta. Ehkä se on just semmoinen, missä vanhemmat ja muut kasvattajat voi olla tukena, että miten sitä käsitellään. Se on mun mielestä eri tavalla. Silloin kun pienenä olen pelannut, se on ollut aika lailla keskenään joko itsekseen tai oman veljen kanssa. Tänä päivänä on kuitenkin yhteisöjä. Ja esimerkiksi jos vaikka nuorisotyöntekijät järjestää pelitoimintaa, niin siellä on heti ammattikasvattaja, joka ottaa suusta koppia, jos tuntuu, että nyt menee hermo. Tänä päivänä on myöskin eri lailla mahdollisuuksia käsitellä sitä pettymystä kuin vain se rage quitaus, niin kuin säkin tuossa Super Marion kohdalla olet tehnyt. Ja sitten sekin, että ennen mentiin vähän niin kuin sen mukaan, että no mitä nyt oppi siinä pelissä. Kun taas tänä päivänä sä voit mennä heti somesta tsekkaamaan, että hei, mitenkäs tästä pääsee eteenpäin, mitä tässä kuuluu tässä tämän pääpahiksen kohdalla tehdä, että tämän voittaa. On helpommin löydettävissä myöskin niitä keinoja päästä eteenpäin, ja myöskin pelikehittäjät tekee pelejä, että niissä pysyisi semmoinen hyvä flow päällä. Kun taas aikaisemmin haluttiin tehdä lapsille pelejä, että ne on mahdollisimman vaikeita, kuten Leijonakuningas ja Aladdinit ja Herkules-pelit, että ne lapset viettäisi mahdollisimman paljon aikaa niiden pelien äärellä. Kun taas tänä päivänä halutaan pohtia ehkä enemmän sitä, miten se pelaaja viihtyy sen pelin äärellä mahdollisimman pitkään. Eli ei liian vaikeata myöskään.

Kai: Niin, ehkä se onkin justiinsa se, että miten se näkökulman ottaa. Ja eihän pettymysten käsittelyä ja niiden kohtaamista voi tietenkään sysätä vain ja ainoastaan pelaamisen kontolle. Tärkeä nosto tuossa kyllä oli se, että kyllähän se kaikki tämmöinen elämäntaitojen opettelu, lähtee sieltä kotoa ja vanhempien kanssa tehdystä vuorovaikutuksesta.

Anniina: Kyllä.

Kai: Vanhemmillahan tässä nyt on tietenkin vähän sitä vastuuta katsoa, että tulee opittua tätä, miten käsitellään pettymyksiä.

Anniina: Kyllä ja on ihana kuulla, että on vanhempia, jotka pelaa yhdessä lasten ja nuorten kanssa, että heillä on käsitys siitä, että millainen se pelimaailma on. Se vähän helpottaa tätä keskusteluyhteyden pitämistä.

Kai: Joo ja tuo on kyllä hieno asia siinä mielessä, että justiinsa ehkä tämmöisen pelaamisen valtakauden aloittanut sukupolvi, että kun heillä nyt on omia lapsia, niin he ikään kuin jatkaa tätä harrastusta oman jälkikasvunsa kanssa, mikäli he ovat tietenkin siitä kiinnostuneita.

Anniina: Kyllä.

Kai: Otetaan näkymiä tuonne tulevaisuuteen. Miten toivoisit pelien tai pelaamisen kehittyvän?

Anniina: Tätä oikeastaan on jo paljon nähtävillä, mutta haluaisin lisää monimuotoisuutta peleihin. Eli se, että on erilaisia hahmoja, erilaisia tarinoita. On selkeästi jo nähtävissä, että voi valita esimerkiksi pelihahmon sukupuolen tai miltä se näyttää tai millaisia valintoja hän tekee. Ja myöskin näiden pelihahmojen tarinoissa on nähtävissä monipuolisempaa kirjoa kuin aikaisemmin. Kun meillä on myöskin pelin kehittäjissä monimuotoisuutta, niin se näkyy myös niissä peleissä itsessään. Ja koska pelaaminen on kaikille, niin musta se on hienoa, että myös pelin kehittäjissä ja peleissä näkyy myöskin se, että sieltä löytyy sitä vaihtoehtoa. Ettei ole enää vain se yksi ainut hahmo, miespuolinen sotilas, joka ampuu pahiksia. Se on aika perinteinen pelinäkymä, mutta on paljon enemmän vaihtoehtoja tänä päivänä. Myöskin se, että se ampuminen esimerkiksi ei ole se ainut pelimekaniikka, mitä voidaan kokeilla, vaan voi olla muitakin ratkaisuja, vaikka puhuminen [naurahtelee].

Kai: Onko tullut mieleen, että vitsi, tästä olisi kiva, jos tehtäisi peli? Oletko törmännyt sarjaan, elokuvan, kirjaan tai tämmöiseen, että ei vitsi, tästä olisi aika siistiä, jos tulisi peli?

Anniina: No tuossa joululomalla tuli katsottua semmoista animea kuin Frieren, ja se tuntui jotenkin tosi pelimäiseltä se sarja. Niin mä mietin, että tästä voisi olla aika helppokin tehdä, ellei ole jo. Voi olla, että en ole vaan tietoinen. Joistakin sarjoista ja elokuvista huomaa jotenkin, että tässä on vähän tämmöistä pelimäisyyttä. Niin näistä voisi olla helppokin tehdä. Mutta ehkä enemmän toisinpäin. Haluaisin, että tulisi Last of Usin kaltaisia, että tehdään peleistä sarjoja tai hyviä elokuvia, mutta se on ihan oma maailmansa se. Ei mennä siihen [Kai naurahtelee]. Se voi olla vaikka yksi oma jaksonsa se.

Kai: Sitten vielä tuohon tulevaisuuteen liittyen, onko sulla herännyt koskaan jotain ajatuksia tai toiveita siitä, että minkälaista laitteistoa toivoisit? Nythän on tietenkin PC, konsolit ja mobiili varmaan ne digitaalisen pelaamisen, millä sitä eniten harrastetaan. Mutta onko jotain tullut joskus mieleen, että vitsi, kun digitaalista pelaamista voisi tehdä tavalla X?

Anniina: No kyllähän siis tämmöistä VR eli virtuaalista todellisuutta hyödyntäviä pelejä on jo paljon, mutta se on ehkä vähän vielä pikkasen kömpelöä. Toivoisin, että löytyisi ehkä tämmöisiä... No Metahan on jossain kohtaa haaveillut tämmöisestä virtuaalitodellisuusmaailmasta, missä voidaan kohdata toisia ihmisiä omana hahmona ja omilla liikkeillä ja näin. Semmoista ehkä toivoisin, että tulisi, koska esimerkiksi meilläkin, kun me tehdään nettinuorisotila Netarissa nuorisotyötä ja nuorisotilatoimintaa netin puolella, niin se voisi olla hauska jotenkin, että voisi tavallaan siellä pelimaailmassa mennä oikeasti vaikka sen nuoren viereen keskustelemaan. Pystyisi vaikka lohduttamaan laittamalla käden nuoren olkapäälle. Jotakin semmoista ehkä toivoisi, mutta se on ehkä tulevaisuutta kuitenkin. Se on ehkä tulossa.

Kai: Niin, VR:äähän on povattu koko ajan oikeasti, että se tulee olemaan se seuraava askel tässä, mutta ainakaan kuluttajatasolla ei ihan hirveitä harppauksia kyllä vielä ole tullut. Mutta mistäpä sen tietää, mitä täällä on vielä tulossa.

Anniina: Ja toinen, mitä toivon on, että tulisi saavutettavampaa pelaamista. Eli hinnat totta kai vaikuttaa siihen, mutta myös se, että on erilaisia ohjaimia. Esimerkiksi Xbox on hyvin tullut vastaan näissä erilaisissa ohjaimissa, millä pystytään sitten mahdollistamaan pelaamista myös semmoisille, joilla on esimerkiksi fyysisiä rajoitteita. Sitä maailmaa toivoisin myös.

Kai: Todella hyvä pointti ja nosto. Meillä Satakirjastoilla on tämmöinen pelihaaste.

Anniina: Joo.

Kai: Itse asiassa meillähän on siis kolme haastetta. Löytyy myös tämän lisäksi elokuva- ja lukuhaaste, ja ne on nytten tässä vuoden 2026 alussa julkaistu. Nyt tuosta pelihaasteesta kysyisin, että mikä kohta siellä on sellainen, joka sulla jotenkin resonoi nytten? Mikä kiinnostaa?

Anniina: No siellä on monta kohtaa, mitä mä mietin, että toikin ja toikin on hyvä ja tästäkin tykkään. Mutta jos nyt tällä tavalla oman työni kautta pohdin, niin erityisesti tykkäsin tästä bonuskohdasta, missä oli, että pelaa online-peliä kiroilematta tai nimittelemättä [Kai nauraa]. Koska se on myöskin semmoinen, mitä omassa työssä tulee tosi paljon puhuttua nuorten kanssa, että ei kiroilla, eikä puhuta rumasti toisille. Silloin se pelaaminen on sekä itselle että muille kivempaa, kun siellä on kaikilla hyvä olla. Välillä tulee tämmöisiä ajatuksia, että kyllähän nyt semmoinen huutelu ja kiroilu ja tuommoinen, se nyt vaan kuuluu pelimaailmaan. Mutta todellisuudessa mehän itse pelaajina päätetään, että millaista ympäristöä me tarjotaan muille online-pelaajille ja myöskin itsellemme, että halutaanko me itsekään semmoiseen, missä on kaikilla kurjaa olla. Vai halutaanko me semmoinen, missä pärjätään niissä peleissä, kaikilla on kiva olla ja sitten menestytään yhdessä. Se on mun mielestä se suunta, ja tämä kyseinen kohta tukee sitä.

Kai: Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että tuleeko sinulla mieleen jotain tiettyä online-peliä, jossa erityisesti noita ärräpäitä lentelee joko oman kokemuksen tai että olet seurannut sivusta?

Anniina: Kyllähän siis nuorilta välillä tulee semmoista. Esimerkiksi jos mä puhun somessa näistä asioista, saattaa helposti tulla kommenttia, että no sä et ole varmaan Call of Dutya koskaan pelannut. Ne vähän jopa saattaa sanoa, että se nyt vaan kuuluu sinne. Kyllähän on selkeästi joitakin semmoisia pelejä, missä pelinkehittäjät ei ehkä niin hanakasti tartu vaikka vihapuheeseen. Itse pidän semmoisista peleistä, missä sun on helppo ilmiantaa, jos joku käyttäytyy huonosti ja että ne pelinkehittäjät myöskin puuttuu siihen, koska sillä mahdollistetaan se, että pelaajat viihtyy. Jolloin myöskin se peli menestyy, kun siellä on paljon pelaajia, jotka tykkää pelata sitä peliä. Jos on liian, sanotaanko, suolainen peliyhteisö, niin kyllä sitten aika moni saattaa sanoa, että en mä jaksa tänään, että ei vaan jaksa nyt taas sitä kaikkea kurjaa puhetta. Nyt mä mieluummin pelaan vaikka just itsekseni jotain muuta. Musta se on tärkeätä, että niihin puututaan ja että on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että kaikilla olisi kiva pelata.

Kai: Kyllä. Turvallinen tila peleissä on kyllä hyvin oleellinen asia, joka lisää mielekkyyttä. Mä kyllä yhdyn tuohon ajatukseen siitä, että kyllä se sen pelin menestystäkin varmasti siivittää eteenpäin, kun tiedetään valmiiksi, että se on turvallinen paikka olla.

Anniina: Ja se on mun mielestä ollut myöskin kiva kuulla, kun nuorilta on tullut semmoista palautetta meille vaikka pelistriimeistä, että he tietää, että siellä puututaan kiusaamiseen ja ikävään puheeseen, että on myöskin semmoisia turvallisia peliyhteisöjä, mihin voi luottaa, että siellä ainakaan mä en kuule mitään kurjia juttuja. Saa vähän taukoa myöskin semmoisista ikävistä peliyhteisöistä.

Kai: Kyllä. Ruvetaan pikkuhiljaa lopettelemaan tätä jaksoa, mutta nyt semmoinen kysymys, että jäikö jotain sanomatta?

Anniina: No varmasti on paljonkin asioita [naurahtelua], mutta mut tosiaankin löytää somesta nimellä digianniina ja sähköposti on [e-mail] ja pori.fi/diginuorisotyö löytyy ihan kaikki, mitä diginuorisotyö tarjoaa. Muutakin kuin vain pelaamista. Sieltä voi bongata itselle mielekästä tekemistä ja vinkata vaikka omille nuorilleen, mihin voisi lähteä mukaan. Eli tervetuloa mukaan. Ja jos haluaa laittaa muuten vaan viestiä, niin se on erittäin tervetullutta. Voi pistää viestiä tai sähköpostia tai minkä kautta vaan haluaa lähestyä. Jatketaan jutskailuja siellä.

Kai: Joo ja mä ehdottomasti suosittelen kyllä, että otatte digianniina-somet haltuun. Sä teet sinne tasaiseen tahtiin sisältöä. Puolueellinen tietenkin näkökulma tässä kohtaa, mutta se on hyvää sisältöä kyllä.

Anniina: Kiitoksia.

Kai: Joo. Mutta hei, kiitos Annina, kun olit mukana aloittamassa tätä Pelivieras-podcastia.

Anniina: Oli kunnia olla ensimmäisenä tässä.

Kai: Ja kiitos kaikille kuuntelijoille. Muistutuksena tosiaan vielä, että meillä on tosi paljon muitakin mielenkiintoisia podcasteja. Ottakaa ne haltuun. Nehän löytyy tosiaan Porin kirjasto esittää -nimikkeen alta. Muistakaa myöskin meidän haasteet eli tässä ei ole mainittu pelihaaste, mutta tosiaan myöskin luku- ja elokuvahaaste. Kannattaa ottaa niitäkin myös haltuun. Ja vielä tosiaan pelitoiminnasta, mistä Anniinakin tuossa jo mainitsi. Meillä on siis seitsemänvuotiaille ja sitä vanhemmille tarkoitettuja peli-iltoja kerran kuukaudessa keskiviikkoisin, ja me aloitamme tosiaan nyt sitten Anniinan kanssa helmikuussa. Muistanko oikein, että kuukauden toinen tiistai.

Anniina: Kyllä.

Kai: Siinä on nyt ihan selkeä ajankohta. Silloin on 13−29-vuotiaille suunnattu.
Anniina: Ihan oma nuorten pelihetki pääkirjaston pelihuoneessa.

Anniina: Joo. Me ollaan tosiaan silloin siellä paikalla, ja mukaanhan voi tulla ihan vaan pelailemaan tai sitten voi tulla vaikka paikalle meidän kanssa rupattelemaan tai kavereiden kanssa hengailee.

Anniina: Kyllä.

Kai: Tämmöistä ollaan nyt sitten aloittelemassa tällä keväällä. Ei varmaan tässä tänään tämän enempää. Me palataan asiaan seuraavassa jaksossa ja silloin uutta vierasta haastateltavana. Siihen asti moi moi.

[vauhdikasta musiikkia]