Subscribe
Share
Share
Embed
Sukella seuraamme Itämeren aaltojen alle, missä Metsähallituksen meritiimin asiantuntijat etsivät uhanalaisia lajeja, istuttavat meriajokasniittyjä, kunnostavat kaloille kutupaikkoja, keräävät ihmisten mereen heittämää roskaa, ja paljon muuta. Tiesitkö sinä, että Metsähallitus pitää huolta metsien lisäksi myös valtion vesialueista? Vedenalaisen varjelijat -podcast vie sinut pintaa syvemmälle herkän Itämeren ihmeellisten lajien pariin ja meriluonnon suojelun maailmaan. Onko horisontissa kimmeltävä unelmien Itämeri vielä tavoitettavissa?
Podcast on tehty Biodiversea LIFE IP -hankkeessa, joka on Suomen suurin yhteistyöhanke Itämeren monimuotoisen luonnon turvaamiseksi. Podcastiin on saatu rahoitusta Euroopan unionin LIFE-ohjelmasta.
Aineiston sisältö heijastelee sen tekijöiden näkemystä, eikä Euroopan komissio tai CINEA ole vastuussa aineiston sisältämien tietojen käytöstä.
Huom: ruotsinkielinen litterointi lisätään tänne lähipäivinä
[äänite alkaa]
Säde Mäkipää [00:00:11]: Dollosverkan on flada, eli merestä maankohoamisen myötä umpeen kuroutuva merenlahti merenkurkussa lähellä Vaasaa. Fladat, kuten tämä Dollosverkan, ovat suojaisuutensa ja lämpimän vetensä ansiosta hyviä kutualueita monille kaloille, kuten esimerkiksi ahvenille. Keväisin Dollosverkanin ahvenilla oli tapana nousta merestä fladaan kutemaan, mutta pikkuhiljaa fladan suuaukko tukkeutui. Rehevöitymisen seurauksena suuaukolle kasvoi tiheä ruohikko, jonka läpi ahvenet eivät enää päässeet tutulle kutupaikalleen, vaan jäivät etsimään pääsyä Dollosverkaniin ja lopulta lähialueen seuraavaksi sopivinta kutupaikkaa. Samaan aikaan, kun ilmastonmuutos muuttaa Itämeren olosuhteita, ihmispaineet rannikolla on lisääntyneet. Miltä näyttää ahventen, haukien ja Itämeren lukuisten muiden lajien tulevaisuus? Kuinka koko Suomen rannikko- ja merialueita uhkaaviin ongelmiin vastataan? Entä pääsevätkö ahvenet lopulta takaisin Dollosverkaniin kutemaan? Näihin kysymyksiin kuulet vastauksen tässä Vedenalaisen varjelijat -podcastissa, jossa Metsähallituksen meritiimin asiantuntijat vievät sinut pintaa syvemmälle. Snorkkelin ojennan minä, Metsähallituksen luontopalveluiden viestintäsuunnittelija Säde Mäkipää. Muutama vuosi sitten Metsähallituksen eli meidän meritiimi osallistui fladakunnostukseen Dollosverkanissa Merenkurkussa. Meidän luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anette Bäck oli mukana tekemässä tätä ja aika monta muutakin fladakunnostusta. Tänään Anette olet täällä studiossa. Kiva, kun pääsit tänne. Moi!
Anette Bäck [00:01:50]: Moi Säde, kiva olla täällä.
Säde Mäkipää [00:01:55]: Sinä olet ollut mukana useissa fladakunnostuksissa. Mitä ne ovat? Mikä tämä flada ylipäänsä on ja miksi niitä tarvitsee kunnostaa?
Anette Bäck [00:02:07]: Flada ja myös kluuvi, joka on seuraava kehitysvaihe, on matala merenlahti, joilla on kynnys. Tämä kynnys sitten rajoittaa veden vaihtuvuutta meren ja lahden välillä. Jos flada on hyvässä kunnossa, mikä usein tarkoittaa luonnontilaista, niin vesi on usein lämmintä ja kirkasta, pohja on pehmeä ja pohjakasvillisuus runsasta. Ylipäänsä monimuotoisuus on korkea sekä kasvien, lintujen ja hyönteisten osalta. Usein nämä ovat erittäin tärkeitä kutupaikkoja kaloille, kuten särkikaloille, ahvenille ja hauille. Lyhyesti voidaan sanoa, että fladat ovat erittäin tärkeitä elementtejä saaristossamme. Samalla meillä on aika korkea käyttöpaine saaristossa ja merellä. Tämä koskee myös fladoja. Aika usein nähdään mökkejä tai laitureita fladojen rannoilla. Ehkä kynnys on ruopattu tai valuma-alue ojitettu ja ojat ehkä vedetty suoraan lahteen. Sitten meillä on tietysti rehevöityminen. Kaikki nämä asiat vaikuttavat fladan luontoon, sen vedenlaatuun, lajikoostumukseen ja toimintaan sekä myös siihen, miten hyvä kutupaikka se on. Kun kunnostamme näitä fladoja, yritämme saada luonnolliset lajit, prosessit ja toiminnot takaisin.
Säde Mäkipää [00:03:38]: Eli tosi tärkeitä ja monimuotoisia paikkoja nuo fladat. Sinä työskentelet tällä hetkellä Biodiversea-, eli ystävien kesken biodiversea-hankkeen projektipäällikkönä. Meidän tiimissämme sinä olet epävirallinen flada-guru. Miten sinusta on sellainen tullut, tai miksi fladat ovat erityisesti sinun osaamisen ytimessä?
Anette Bäck [00:04:08]: Guru on ehkä vähän liikaa sanottu, mutta aloin työskennellä fladojen parissa vuonna 2016, kun merialueiden kunnostukset tulivat ajankohtaisiksi Metsähallituksessa. Silloin merialueiden kunnostukset olivat ihan uusi ala meille. Emme tienneet, minkälaisia kohteita tulisi kunnostaa, minkälaisia menetelmiä pitäisi käyttää tai oli edes olemassa. Silloin yritimme miettiä, minkälaisia kohteita on joita pitäisi palauttaa ja joita olisi myös mahdollista palauttaa. Sitten mieleen tuli juuri nämä fladat, koska ne ovat niin tärkeitä. Meillä on paljon fladoja, ne ovat aika helppoja kartoittaa, kun voidaan katsoa ihan kartalta tai ilmakuvasta. Ei tarvitse edes sukelluspukua, kun etsii näitä kohteita. Silloin emme tienneet, minkälaisia fladoja kannattaa kunnostaa, tai minkälaisia menetelmiä pitäisi käyttää. Aloitimme silloin aikoinaan tämän Kvarken flada -hankkeen, jossa juuri tutkittiin fladoja Merenkurkussa sekä Suomen että Ruotsin puolella. Yritimme saada vastausta siihen, minkälaisia fladoja on olemassa, minkälaisia arvoja on ja mikä tekee joistain fladoista erityisen tärkeitä. Ja sen kautta saada vastaus, minkälaisia fladoja kannattaa kunnostaa ja minkälaisia menetelmiä pitäisi käyttää. Kvarken fladan jälkeen tämä työ on jatkunut Helmi-ohjelman sekä Biodiversea-hankkeen kautta.
Säde Mäkipää [00:05:49]: Olet työskennellyt fladojen parissa erityisesti Merenkurkussa. Olen kuullut sinulta, ja itse asiassa kerran päässyt jopa itse näkemään, että siellä niitä on poikkeuksellisen paljon, kun ajatellaan koko Suomen rannikkoa. Miksi siellä on niin paljon fladoja?
Anette Bäck [00:06:04]: Fladoja on tosi paljon Merenkurkussa, koska jääkausi on muodostanut moreenit. Meillä on maankohoaminen, joka nostaa moreenit pintaan. Moreeneja ovat usein nämä kynnykset, mikä on ominaispiirre fladoihin.
Säde Mäkipää [00:06:23]: Eli käsitinkö oikein, että se kynnys on siellä veden alla, ja se nimenomaan rajoittaa veden vaihtuvuutta?
Anette Bäck [00:06:31]: Se on totta.
Säde Mäkipää [00:06:35]: Merenkurkkuhan on myös meidän Unesco-maailmanperintökohde. Suosittelen kuulija hyvä, jos et ole käynyt Merenkurkussa, niin siellä on aika upeaa. Sinä olet ollut tekemässä alkujuonnossakin mainittua Dollosverkanin fladan kunnostusta. Sinä vielä kerroit minulle, että nämä ahvenet ovat aika paikkauskollisia kaloja, eli ne mielellään menisivät juuri sinne niiden jo tuntemaan kutupaikkaan uudestaan. Ja jos sinne ei jostain syystä pääse, niin saattaa ehkä epätoivo iskeä, ja sitten he etsivät seuraavaa läheistä paikkaa. Miten kun tuo flada Dollosverkanissa kunnostettiin, niin tuliko ne ahvenet takaisin sinne kutemaan?
Anette Bäck [00:07:25]: Joo, tulivat tosiaan. Ennen kunnostuksia tehtiin kalaseurantoja ja niitä jatkettiin myös kunnostuksien jälkeen. Huomattiin kyllä iso ero, että kalojen määrä ja kalanpoikasten määrä oli kyllä kasvanut. Huomasin itsekin, kun lähdin Dollosverkanille seurantavisiitille, että siellä ui kyllä ahvenia uomassa kunnostuksen jälkeen.
Säde Mäkipää [00:07:50]: Miten sitä muuten seurataan? Zoomailetko sinä siitä rannalta, että näkyykö siellä uivia kaloja, vai lasketaanko niitä jotenkin? Minkälaisia seurantamenetelmiä tähän käytetään?
Anette Bäck [00:08:03]: Juuri kalaseurannat hoitavat Luke, ja heillä on kyllä semmoinen kamera, jonka avulla voidaan laskea ne nousevat kalat. Alkukesällä on myös poikasseurantoja, eli mennään sinne ihan tällaisilla pienillä verkoilla ja pyydystetään ja lasketaan, montako yksilöä löytyy.
Säde Mäkipää [00:08:27]: Kuulostaa unelmatyöltä istua tietokoneella ja katsoa ja laskea ohimeneviä kaloja. Voisi olla vähän vähemmän stressaavaa kuin monet muut työtehtävät. Meidän Metsähallituksen meritiimin yksi asia, mitä me teemme, on juuri nämä kunnostukset, esimerkiksi nämä flada-kunnostukset. Mutta me teemme tosi paljon muutakin Itämeren lajikadon pysäyttämiseksi ja monimuotoisuuden varjelemiseksi. Siksi täällä studiossa on tänään myös toinen henkilö, eli Anu Riihimäki. Sinä tiedät meritiimin työstä kaiken, koska sinä vedät sitä ja olet siis meidän luonnonsuojelupäällikkö. Moi Anu! Mitä muuta meidän tiimi sitten tekee kuin kunnostaa näitä fladoja?
Anu Riihimäki [00:09:12]: Mehän tehdään paljon muutakin. Ehkä meidän keskeisin tehtävä on pitää huolta meidän mereisestä luonnonsuojeluverkostosta ja varmistaa siten, että ne luontoarvot, joita siellä suojelualueilla on, säilyvät siellä myös sitten jatkossakin. Ja kunnostukset on tietysti yksi keino edesauttaa näitä tavoitteita. Eli jos sieltä suojelualueelta on hävinnyt jotain luontoarvoja, niin pystytään niitä sitten näillä ennallistamistoimenpiteillä palauttamaan sinne. Ja lisäksi tietysti meidän tehtävämme on varmistaa, että siellä suojelualueella on sellaisia toimintaa ohjaavia tekijöitä, jotka ohjaavat sitä käyttöpainetta sellaisille alueille, joissa niitä luontoarvoja ei ole niin, että ne voisi vaarantua siitä alueen käytöstä. Lisäksi meidän tehtäviimme kuuluu tietynlainen monimuotoisuuden edunvalvonta. Eli kun meillä on merellä jotain toimenpiteitä, joita tulee mahdollisesti sinne suojelualueiden lähelle, niin meidän tehtävä on sitten varmistaa, etteivät ne suojelualueiden ulkopuolella tapahtuvat toiminnat uhkaa niitä luontoarvoja siellä meidän verkoston sisällä. Ja tietysti me olemme mukana meidän kansallisissa isommissa prosesseissa, joissa muun muassa tämä meren hyvän tilan tavoite on keskeinen, ja omalla toiminnallamme edistämme sitä.
Säde Mäkipää [00:10:43]: Eli ei ihan turhaan tämän podcastin nimi ole Vedenalaisen varjelijat, koska sitähän me varjelemme, ja aika monipuolisesti. Me työskennellään organisaatiossa, jonka nimi on Metsähallitus, ja sinä olet, Anu, työskennellyt melko pitkään Metsähallituksen luontopalveluiden meritiimissä. Kuinka usein sinä joudut selittämään ihmisille, kun kohtaat vaikka sidosryhmiä tai ystävien illanvietossa heidän jotain uusia kavereita, jotka eivät tiedä sinun työstä, niin sitä, että me tehdään aika paljon töitä myös merellä, vaikka me ollaankin Metsähallituksessa?
Anu Riihimäki [00:11:20]: Oikeastaan tosi usein. Metsähallitus luonnollisesti profiloidaan sinne metsiin. Se on tietysti aika selkeää, koska nimi on Metsähallitus ja meriluonnonsuojelulla on oikeastaan aika lyhyt historia meidän Metsähallituksen sisälläkin. Meritoiminta on alkanut tuossa 2000-luvun alkupuolella, kun taas sitten maapuolella juuret juontavat 160 vuotta ja yli. Eli siinä on aika paljon eroa, kuinka paljon asian eteen on tehty töitä ja kuinka paljon historiaa on taustalla. Mutta kyllä nyt tämän viimeisen vajaan parinkymmenen vuoden aikana, mitä meriluonnonsuojelussakin on tehty töitä, niin sitä näkyvyyttä ollaan saatu ja osa ihmisistä jopa tietää sanomattakin, että meillä on paljon toimintaa merellä. Metsähallitushan kuitenkin hallinnoi kaikkia valtion vesialueita. Me luontopalveluissa vastataan suojelualueverkostosta, mutta Metsähallituksen sisällä on myös kiinteistökehitys, joka vastaa muista valtion vesialueista, mihin mahdollisesti kohdistuu jonkinlaisia tulostavoitteita liittyen meren käyttöön, tuulivoimaan, kaivannaisiin ja kalankasvatukseen. Meidän tehtävämme on tietysti yhteensovittaa näitä tarpeita.
Säde Mäkipää [00:12:52]: Olemme saaneet lisättyä ihmisten tietoisuutta siitä, että toimitaan merellä. Miten sinä olet itse päätynyt johtamaan meidän meritiimin toimintaa?
Anu Riihimäki [00:13:04]: Itse asiassa olen jo aikoinaan opiskeluaikana, olisiko vuosi ollut 2007, kun olen tullut ensimmäistä kertaa Metsähallitukseen töihin, ihan sinne kenttätöihin. Se oli meriluonnonsuojelun alkuaikaa, jolloin meidän toiminta keskittyi aika pitkälti tiedon keräämiseen merialueilta. Olin siellä osa sukellustiimiä ja käytiin sukeltamalla ja videokuvaamalla keräämässä tietoa, mitä siellä veden alla on, missä on meidän arvokkaat vedenalaiset luontokohteet. Sieltä pikkuhiljaa kenttätöistä, kun tieto ja osaaminen kasvoivat, siirryin sinne toimistohommien puolelle. Erilaisten organisaatiouudistusten puitteissa olen nyt tässä luonnonsuojelupäällikön tehtävässä.
Säde Mäkipää [00:13:56]: Kuinka tärkeänä sinä pidät sitä, kun johdat tiimin toimintaa ja se voi olla jossain määrin aika hallinnollista työtä, että sinulla on kuitenkin kokemus sieltä pinnan alta ja olet itsekin sukeltanut työssäsi ja olet nähnyt sitä Itämeren luontoa ja monimuotoisuutta?
Anu Riihimäki [00:14:15]: Kyllä näkisin, että se on tosi tärkeää. Jos et ymmärrä, mitä se porukka tekee ja mitä johdetaan, niin siinä voi tulla haasteita kommunikoinnin suhteen. Kyllä edelleen pyrin siihen, että vähintään pari kertaa kesässä käyn itse kentällä tekemässä kenttähommia ja sukeltamassa. Se tietynlainen kosketuspinta säilyy siihen itse tekemiseen.
Säde Mäkipää [00:14:43]: Metsähallitus hallinnoi valtion maa- ja vesialueita. Ehkä tunnetuimpia Metsähallituksen hallinnassa olevia alueita ovat kansallispuistot, jotka ovat tosi suosittuja retkeilykohteita. Upeiden metsien, lehtojen ja niittyjen läpi kulkevien polkujen lisäksi meillä on kansallispuistoja, joihin kuuluu myös merialueita. Esimerkiksi Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistoissa Metsähallituksen luontopalvelut vastaa siis sekä maa- että merialueista. Monet valtion maa- ja merialueet, kuten kansallispuistot, ovat myös luonnonsuojelualueita. Metsähallitus hallinnoikin valtion vesialueita, jotka ovat kooltaan yhteensä yhtä suuria kuin Uudenmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen yhteenlaskettu pinta-ala. Suojelualueita tarvitaan, koska Itämerta uhkaa muun muassa rehevöityminen, ilmastonmuutos ja ihmispaineet, eli esimerkiksi rantarakentaminen ja ruoppaus. Mutta riittääkö pelkkä suojelualue turvaamaan Itämeren monimuotoisuuden?
Anu Riihimäki [00:15:37]: Pelkkä suojelualueen perustaminen ei missään nimessä riitä turvaamaan monimuotoisuutta, vaan tarvitaan myös muita toimenpiteitä. Suojelualue on yksi tapa vähentää luontoarvoihin kohdistuvia suoria paineita, kuten esimerkiksi veneilypainetta, ankkurointia tai muuta tämän tyyppistä suoraa veden alla olevaan luontoarvoon kohdistuvaa toimintaa. Kuten me kaikki tiedämme, Itämeren suurin uhka tällä hetkellä on rehevöityminen. Rehevöitymisen ongelmaan meidän suojelualueet eivät suoraan vastaa, vaan siihen tarvitaan toimenpiteitä enemmän maa-alueella. Näitä toimenpiteitä tehdään todella kattavasti tälläkin hetkellä. Meillä on erilaisia ohjelmia, jotka ovat keskittyneet ravinnekuorman vähentämiseen ja valuman vähentämisen Itämereen. Rehevöitymisen vähentäminen on yksi tosi tärkeä asia, sekä toimiva ja hyvin hallinnoitu suojelualueverkosto. Kun lisäämme siihen vielä meidän lainsäädännön ja siihen lainsäädännön hyvän toimeenpanon merialueilla, liittyi se sitten meriliikenteeseen, kalastukseen tai muuhun laajempaan kokonaisuuteen, mikä liittyy Itämeren käyttöön. Kun yhdistämme näitä eri elementtejä, niin silloin lopputulos on paras. Suojelualueverkosto on yksi keskeinen osa sitä, mutta ei missään nimessä se ainoa vastaus.
Säde Mäkipää [00:17:29]: Aivan, eli paljon erilaisia toimia tarvitaan ja meidän meritiimi on tehnyt ja tekee tosi erilaisia toimia. Miten sinä kuvailisit meidän tiimin saavutuksia? Minkälaisia hyviä asioita ollaan saatu aikaan Itämerellä?
Anu Riihimäki [00:17:45]: Metsähallituksen meriluonnonsuojeluhan on ollut erittäin keskeisessä roolissa tiedon keräämisessä. Tietoa on kerätty kansallisessa VELMU-ohjelmassa, eli Vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa, jota on 2000-luvun alusta asti tehty. Metsähallituksen luontopalvelut ovat olleet siinä se operatiivinen toimija, eli me olemme sitä tietoa keränneet ja sitä on laajasti käytetty päätöksenteon tukena. Sitä on käytetty uusien suojelualueiden perustamisessa, sitä on käytetty meidän suojelualueiden hoidon ja käytön suunnittelussa. Tietysti edelleen käytetään. Nyt merellä on aika paljon liikehdintää tuulivoiman puitteissa ja muutenkin se käyttöpaine meidän merialueilla lisääntyy. Tätä tietoa, jota me ollaan kerätty, käytetään muun muassa meillä Metsähallituksessa talon sisälläkin yhteensovittamaan erilaisia toimintoja, esimerkiksi meidän kiinteistökehityksen puolen tuulivoimahankkeiden suunnittelua sekä myös muiden kaupallisten toimijoiden, jotka merialueille tuulivoimaa suunnittelee. Tämä kansallisesti kerätty vedenalainen luontotieto on siinä hyvin keskeisessä roolissa, jotta se sijoittelu pystytään tekemään luonnon kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Anette on meillä ollut mukana näissä prosesseissa.
Anette Bäck [00:19:19]: Kaikki tieto, mitä meritiimi on kerännyt vuosien saatossa, on todella tärkeää, kun suunnitellaan ja mietitään merialueiden käyttöä. Juuri esimerkiksi tuulivoima on aika ajankohtainen kysymys ja meritiimin vastuulla on lausua suunnitelmista ja myös auttaa löytämään sopivia paikkoja, kun Metsähallitus itse etsii ja suunnittelee merituulivoima-alueita. Tässä esimerkiksi VELMU-aineiston avulla on mahdollista tehdä erilaisia suosituksia, mitä alueita kannattaa välttää tai huomioida, esimerkiksi jos siellä on joku tärkeä laji, luontotyyppi tai toiminta, kutualue tai vastaava. Esimerkiksi Korsnäsissa tarkastetaan mahdollisuudet rakentaa merituulivoimapuistoja. Siellä ollaan VELMU-datan ansiosta muokattu alueen rajoituksia niin, että tunnetut arvokkaimmat alueet on jätetty pois.
Säde Mäkipää [00:20:14]: Eli kun sukeltaja menee sinne tai snorklaaja menee ensin katsomaan, mitä siellä pinnan alla on ja löytää sitten esimerkiksi jonkun avainlajin, luontotyypin, jonkin arvokkaan mereisen eliöyhteisön, niin sitten hän hyppii riemusta tai loiskuttelee ja tulee pinnalle ja kirjaa sen jonnekin verkkoon. Sitten sieltä esimerkiksi ihmiset, jotka päättävät kaavoituksesta tai muuten maankäytöstä, voivat vilkuilla, että mitä siellä oikein on. Eikö näin?
Anu Riihimäki [00:20:58]: Juuri näin. Ja tämä aineisto, jota me ollaan kerätty, on tosiaan kaikkien saatavilla ja kaikkien käytössä olevaa aineistoa. Ja se tukee, niin kuin sanoitkin, kaavoitusta ja vesialueiden käyttöä sekä rantarakentamista ja muuta tämän tyyppistä. Jokainen voi jopa käydä kurkkaamassa, että löytyykö niitä kartoituspisteitä sieltä omasta mökkirannasta, että mitä siellä kasvaa.
Säde Mäkipää [00:21:22]: Totta muuten, hyvä vinkki. Mistä tämän voi löytää, jos haluaa heti mennä katsomaan?
Anu Riihimäki [00:21:27]: Tämä tieto löytyy VELMU:n sivuilta, eli jos hakee vaikka VELMU karttaportaali sivulla Googlesta, niin varmastikin ohjautuu oikealle sivulle. Sieltä löytyy kartat, joista voi sitten katsoa ja zoomailla, että minkälaista tietoa siellä ehkä omasta kotirannasta tai mökkirannasta on.
Säde Mäkipää [00:21:46]: Ja sitten, jos vesi on tarpeeksi lämmintä, niin voi ehkä kesällä käydä jopa vähän vilkuilemassa uimalaseilla tai snorkkelilla, että miltä siellä sitten näyttää. On myös paljon asioita, joita me emme vielä siltikään tiedä, vaikka me olemme aktiivisesti kartoittaneet Itämerta. Ja tiedän, kun olen teidän kanssa viettänyt aikaa, että sitä tietoa tosiaan tarvitaan vielä lisää. Mistä me saamme nyt sitten tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa lisätietoa? Minkälaisia projekteja on meneillään sen tiedon keräämiseksi vielä lisää?
Anu Riihimäki [00:22:24]: Tällä hetkellä meillä on käynnissä VELMU-ohjelma, joka on sieltä 2000-luvun alusta pyörinyt. Se on ehkä se selkäranka sille, että me saadaan sitä vedenalaista tietoa. Keskeisimmät hankkeet tällä hetkellä on tietysti meidän VELMU-ohjelma, jota koordinoi Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöministeriö on mukana siinä. Siinä on muita partnereita, muun muassa Varsinais-Suomen ELY-keskus, Åbo Akademi, Luke ja GTK. Tällainen isompi yhteisponnistus. Sitten meillä on käynnistynyt lisäksi 2022 vuoden alussa tällainen kahdeksanvuotinen iso LIFE-hanke, nimeltään Biodiversea. Siinä on tarkoitus ratkaista erilaisia haasteita liittyen näihin tietopuutteisiin sekä myös edistää kunnostustoimenpiteitä sekä muutenkin laajemmin katsoa tätä Suomen meriluonnonsuojelun kenttää ja roolituksia siinä.
Säde Mäkipää [00:23:30]: LIFE-IP Biodiversea on Suomen suurin tähänastinen satsaus Itämeren lajien ja luontotyyppien suojeluun. Kahdeksan vuoden hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan lukuisia toimia Itämeren lajikadon torjumiseksi ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Tämä hanke on monen toimijan yhteisponnistus. Mukana on Metsähallituksen luonto- ja eräpalveluiden lisäksi Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu, Ahvenanmaan maakuntahallitus ja Baltic Sea Action Group. Myös tämä podcast on tuotettu EU:n Life-rahoituksen tuella LIFE-IP Biodiversea-hankkeessa. Tämä jakso ei välttämättä vastaa Euroopan unionin mielipidettä ja Sinea ja Euroopan komissio eivät ole vastuussa siitä, miten tässä jaksossa olevaa tietoa käytetään. Biodiversealla on monia kunnianhimoisia tavoitteita Itämeren tilan parantamiseksi.
Anette Bäck [00:24:25]: Biodiversea LIFE-IP-hankkeen tavoite on turvata Itämeren luontoa ja tämä tehdään tehostamalla meriluonnonsuojelua ja edistämällä luonnonvarojen kestävää käyttöä. Hankkeessa esimerkiksi varmistamme, että meillä on riittävästi tietoa, joten voimme seurata, mitä meidän Itämeri voi ja miten se kehittyy. Tarkastamme, kuinka tehokas nykyinen suojelualueverkosto on, jos tärkeitä alueita puuttuu. Tutkimme, kuinka toimiva lainsäädäntö on sekä minkälaisia toimenpiteitä tarvitaan, jota voimme hallinnoida merialueet tehokkaasti. Teemme hankkeessa myös konkreettisia toimenpiteitä maastossa. Pyrimme esimerkiksi vähentämään invasiivisten lajien määrää saaristossa, minkki- ja supikoira muun muassa. Kunnostamme arvokkaita alueita, ehkä fladoja, meriajokasniittyjä. Palautamme meriharjusta ja pilotoimme uusia seurantamenetelmiä sekä paljon muutakin.
Säde Mäkipää [00:25:23]: Kuulostaa mielenkiintoiselta. Jos ei tunne luontosanastoa, niin tämä invasiivinen laji ei ehkä aukea. Mainitsit, että minkki- ja supikoira ovat invasiivisia lajeja. Mitä se siis tarkoittaa?
Anette Bäck [00:25:35]: Se on laji, jonka ei luonnollisesti tulisi esiintyä Suomessa, mutta on tuotu tänne ja se sitten leviää tehokkaasti meidän luonnossa.
Säde Mäkipää [00:25:48]: Aivan. Eli tällaisia vieraslajeja?
Anette Bäck [00:25:51]: Vieraslajeja.
Anu Riihimäki [00:25:52]: Tämä Biodiversea-hanke nivoutuu hyvin näihin meidän kansallisiin ja kansainvälisiin tavoitteisiin siitä, mitä Suomen tulisi Itämeren tilan hyväksi saavuttaa. Meillähän on meristrategiadirektiivi, joka velvoittaa meitä saavuttamaan Itämeren hyvää tilaa vuoteen 2030 mennessä. Tähän hankkeeseen on rakennettu sisään tiettyjä toimenpiteitä, joilla edistetään näitä tavoitteita. Kansallisesti tätä meristrategiadirektiiviä toteutetaan tällaisella Suomen merenhoitosuunnitelmalla, jossa yhtenä keskeisenä osana on merenhoidon toimenpideohjelma. Merenhoidon toimenpideohjelmassa on lueteltu erilaisia konkreettisia toimenpiteitä, miten tähän meren hyvään tilaan päästään. Osa näistä toimenpiteistä on sellaisia, että niitä suoraan toteutetaan tässä Biodiversea-hankkeessa, kuten esimerkiksi suojelualueiden suojelun tehokkuuden parantaminen. Meillä on myös EU-biodiversiteettistrategia, jossa tavoitteena on meidän suojelualueverkoston laajentaminen mahdollisesti jopa 30 prosenttiin nykyisestä 10 prosentista. Tämän 30 prosentin sisällä yksi kolmasosa pitäisi olla tiukasti suojeltua. Biodiversea-hankkeeseen on kirjattu myös suojelualueverkoston laajenemistavoitteet ja tieto, mitä se laajeneminen vaatii. Me tulemme keräämään tietoa suojelualueverkoston laajenemisen taustalle niin, että kun suojelualueverkostoa lähdetään laajentamaan, osaamme laajentaa sitä oikein ja sellaisille alueille, joissa luontoarvot parhaiten hyötyvät siitä, että ne sijaitsevat suojelualueella.
Säde Mäkipää [00:27:51]: Biodiversea:ssa meillä on toisaalta isoja tavoitteita, jotka nivoutuvat myös kansainvälisiin asetettuihin tavoitteisiin. Paljon tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa isossa kuvassa, suojelualueverkoston laajentamista ja sen tilan parantamista. Meillä on toisaalta hyvin konkreettisia toimia, kuten esimerkiksi meriroskan poistamista suojelualueilta, erilaisten lajien siirtoistuttamista sellaisille paikoille, joista ne ovat kadonneet. Mitä, Anette, me tulemme seuraavaksi tekemään Biodiversea:ssa?
Anette Bäck [00:28:34]: Paljon on tapahtumassa. Paljon analyysiä Itämeren arvoista ja käytöstä on meneillään. Rakennetaan yhteistyöverkostoa, valmistaudutaan meriharjusten palauttamiseen, suunnitellaan kunnostuskohteita sekä monitorointiverkoston pilotointia ja erilaisia kartoituksia, kuten geologisia, biologisia ja kulttuurihistoriallisia.
Säde Mäkipää [00:28:58]: Aivan. Eli esimerkiksi erilaisten kasvilajien siirtoistuttamisen lisäksi me yritämme palauttaa myös tätä tosi uhanalaista kalalajia, eli meriharjusta. Onko niin, että se on nimenomaan siellä sinun huudeilla, eli Merenkurkussa ja Perämerellä on käynnissä tämä? Miten me voimme palauttaa kalalajia tai yrittää lisätä sen määrää? Miten sitä tehdään?
Anette Bäck [00:29:28]: Se on ihan mahdollista ihan poikasistutuksilla, mutta kun se ongelma meriharjusten osalta on vähän huonosti tunnettu. Arvioidaan, että se voi olla rehevöityminen ja juuri rihmalevät. Yritetään kunnostaa muutama kutupaikka tai vanha kutupaikka ja palauttaa siihen ja sitten seurata, toimiko se kunnostus, voivatko ne poikaset elää siellä.
Säde Mäkipää [00:29:55]: Eli eikö me mennä ihan käytännössä pesemään niitä kiviä sinne veden alle niin, että ne rihmalevät saadaan pois sieltä?
Anette Bäck [00:30:02]: Ihan totta, harjaamalla ja kääntämällä kiviä.
Säde Mäkipää [00:30:05]: Okei, eli te teette hartiavoimin töitä, Anette harjaamalla kiviä ja Anu näppäilemällä läppäriä, mutta riittääkö tämä työ teidän mielestä, mitä nyt on käynnissä? On tämä Biodiversea, on VELMU, on EU:n tavoitteet, on kansalliset tavoitteet Itämeren tilan parantamiseksi ja sen monimuotoisuuden suojelemiseksi. Te kun olette tehneet tätä työtä jo pitkään ja toisaalta sitten seuranneet Itämerta, niin minkälainen tunne teillä on siitä, että pystymmekö me parantamaan sitä tilaa tai säilyttämään se monimuotoisuus?
Anu Riihimäki [00:30:44]: Kyllä minä ainakin haluan itse olla optimisti. Olen sitä mieltä, että kyllä se riittää, jos hallinnon ja meidän virkamiesten lisäksi myös kansalaiset ovat mukana siinä. Eli kyllähän me voimme jokainen itse toiminnallamme myös vaikuttaa niihin tuloksiin, joita on sitten saatavilla. Kyllä minun lähtökohtani on se, että jos me tehdään töitä näiden EU-tavoitteiden ja kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja sitten kansalaiset ovat mukana omalla toiminnallaan edistämässä niiden tavoitteiden saavuttamista, niin kyllä minä uskon, että tulevaisuus on valoisa ja Itämeri on puhdas.
Säde Mäkipää [00:31:32]: Minkälaisia tekoja me kansalaiset sitten voisimme tehdä Itämeren hyväksi? Olisiko sinulla jotain vinkkejä?
Anu Riihimäki [00:31:39]: Tietysti ihan konkreettisia on roskien roskikseen laittaminen ja myöskin muistaa kaupungissa, että usein ne roskat, jotka menee sinne kadulle, saattaa huuhtoutua siitä kaivoihin, siitä sitten kaupunkien hulevesistä järviin, sitä kautta jokiin ja lopulta sitten Itämereen. Toinen rehevöitymiseen liittyvä asia on se, että me voimme jokainen valinnoillamme, mitä me syömme, vaikuttaa siihen, kuinka paljon sitä Itämeren ravinnekuormaa pelloilta valuu. Eli kuten tiedämme, niin kyllä se lihantuotanto kuormittaa vesistöjä sitten kuitenkin enemmän kuin kasvipohjainen ravinto. Ehkä tällaisilla muutamilla yksinkertaisilla teoilla pystytään vaikuttamaan siihen Itämeren tilaan suoraan.
Säde Mäkipää [00:32:33]: Hyviä vinkkejä. Anette, sinä olet katsonut erityisesti hyvin paikallisesta näkökulmasta Merenkurkussa erilaisten fladojen ja ehkä laajemminkin sen merialueen tilaa. Minkälainen tunne sinulla on? Pystytäänkö vaikkapa Merenkurkun tai Pohjanlahden tilaa parantamaan ja kukoistaako se tulevaisuudessa?
Anette Bäck [00:32:58]: Kyllä minäkin haluan olla optimistinen. Biodiversea-hankkeessa olen huomannut, että meillä on tosi paljon osaamista, joten yhdessä voimme kyllä varmasti parantaa Itämeren tila uudestaan.
Säde Mäkipää [00:33:13]: Kuulostaa hyvältä ja toivoa tosiaankin on Itämeren paremman voinnin näkökulmasta. Te olette puuhailleet tuolla Itämerellä paljonkin, niin mitkä on ollut teidän työuran mieleen painuvia hetkiä tai onnistumisia meidän meritiimissä? Mistä on tullut sellainen olo, että okei, jes, tämän jutun avulla Itämeri voi edes himpun verran paremmin?
Anu Riihimäki [00:33:48]: Ehkä tällaisena konkreettisena esimerkkinä voisin ottaa tuon Hangon Tulliniemen linnuston suojelualueen laajenemisen. Ehkä siksi, että se on sellainen alue, jossa olen aikoinaan tehnyt paljon kenttätöitä ja kerännyt sitä perustietoa. Olen saanut olla mukana siinä koko ketjussa, että sieltä kenttätiedosta sitten vuosien varrella, kun sitä tietoa on kertynyt ja sitten tuli tarvetta laajentaa meidän suojelualueen verkostoa, niin tämä Hangon Tulliniemen linnuston suojelualue valikoitu yhdeksi sellaseksi. Sain olla mukana tekemässä niitä rajauksia siihen ja lopputuloksena saatiin sinne uusi suojelualue. Se on ehkä minulle miellyttävin muisto, aika konkreettinen. Se minun työurani kenttätyöstä nyt sitten tänne työpöydän ääreen, se koko ketju näkyy siinä.
Säde Mäkipää [00:34:48]: Kuulostaa tosi hienolta. Entäs Anette, mikä on jäänyt sinulle mieleen?
Anette Bäck [00:34:53]: Minä ehkä muistan sen ensimmäisen kerran, kun olin mukana kunnostamassa yhtä kluuvia. Se oli ehkä kymmenen vuotta sitten Pohjanmaalla. Siellä oli ongelmana tierumpu, joka oli liian pieni, väärin sijoitettu ja ollut monta vuotta vaellusesteenä siellä. Siellä vaihdettiin se tierumpu isompaan, upotettiin maahan ja tehtiin sorastettu purouoma sen sisälle. Heti, kun se tierumpu oli vaihdettu, ne ensimmäiset kalat uivat merestä kluuviin. Se oli ihan kiva, että sai heti nähdä tulokset. Ihana tunne.
[äänite päättyy]